Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 23. lokakuuta 2018

Aikakauden loppu YK:n päivänä 2018, jolloin suuri Babylon kokee Jumalan tuomion (Ilm. 18)???

Tässä tuoretta sähköpostikirjeenvaihtoa erään blogiani seuraavan uskovan sisaren (Pirjo) kanssa koskien huomista YK:n päivää (24.10.), jolloin Yhdistyneet Kansakunnat täyttää 73 vuotta. On mahdollista mm. Illuminatin vihjeiden perusteella, että juuri tämä päivä osoittautuu tuomionpäiväksi Amerikalle (New York & tsunami), jonka yhteydessä Kristuksen morsiusseurakunta ylöstemmataan taivaallisiin ennen 7-vuotisen Ahdistuksen ajan koittamista tähän maailmaan (Ilm. 3:10). Tämä ylöstempaus eli Kristuksen toinen tuleminen omiaan varten on uskovien autuaallinen toivo UT:n mukaan. Ks. Titus 2:13

13 odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä,

Huom: minua on syytetty päivämääräennustelusta, mutta teenkö oikein jos pidän lamppua vakan alla, kun on tällä kertaa niin huomattavia 'todisteita', ja näin Kristus tulisi monille yllättäen niinkuin varas yöllä ja he jäisivät hääsalin ulkopuolelle (Ks. 10 neitsyen vertaus, Matt. 25:1-13)? Onhan parempi, että mahdollisimman moni on valmiina kun Ylkämme tulee. Siispä seuraavaksi viestittelyni Pirjon kanssa kahden viime päivän ajalta (viestit aikajärjestyksessä).

------------

Olli kirjoitti Pirjolle 21.10.2018 klo 23:09

Hei Pirjo. Kirjoitin aikaisemmin, että tempaus tapahtuu Lehtimajanjuhlan aikaan tänä syksynä. Mutta useat tutkijat ovat nyt sitä mieltä, että Jumalan kalenterissa viime syyskuussa vietetty Lehtimajanjuhla oli kuukautta etuajassa (näin myös kaksi muuta syksyn juhlaa), koska aurinko ei ollut silloin Neitsyen tähtikuviossa, kuten se on nyt lokakuun loppuun asti (ja oli 23.9.2017 Rosh Hashanah’ina). Siispä meidän Lehtimajanjuhla alkaa ensi viikolla täydenkuun aikaan 24.10.2018! Ollaan varuillamme nyt alkavalla viikolla, sillä myös Pet Goat –filmi viittaa lokakuuhun 2018 (filmissä morsian temmataan kun on täysikuu). Oon tehnyt paljon laskelmia, jotka sopivat tähän lokakuun loppuun. PG2 –filmissä näytetään selvästi hebrealainen 8. kuukausi eli Heshvan, mikä on meneillään (H-kirjain, joka on kahdeksas).

Olet varmaan katsonut vieraskirjastani tämän Scott Clarken videon, jossa selitetään miksi syksyn juhlat 2018 olivat kuukauden etuajassa.

Feast Of Trumpets 2018 | October Surprise

https://m.youtube.com/watch?v=TaafkjEsztE (14.9.2018)

Huom. hurrikaani Michael, puhuen Ilm. 12 merkistä, iski Yhdysvaltoihin juuri 10.10.2018, jolloin oli Herran kalenterin mukaan Pasuunansoitonjuhla. Jonkinlainen sota Taivaassa menossa (Ilm. 12:7)?

Mitäpä olet mieltä?

T: Olli

------------

Pirjo vastasi 22.10.2018 klo 9:27

Hei, Olli!

Olen odottanut juuri tätä lokakuun lopun täyden kuun aikaa, jolloin tempaus olisi todennäköinen. Sydämessäni on aivan ylimaallinen rauha kaikkien elämän ahdistusten ja ongelmien keskellä, että Jumalan hallussa ovat tapahtumat niin omassa elämässäni kuin globaalisti.

Maailmalla kuohuu nyt joka ilmansuunnassa ja niin ydiniskut, maanjäristykset kuin tsunamitkin ovat mahdollsia, yhtäkkisiä ja ennustamattomia maallisessa mielessä.

Edelleen pysyttelen tiukasti siinä skenaariossa, että kun Israel on vuosiltaan 70 vuotta, on viimeisen vuosiviikon, eli Israelin ennalleenasettamisen seitsenvuotisen ajan alettava ennen kuin Israel on 71 vuotta.

Eilisissä uutisissa kerrottiin Irakin kuivuudesta. Eufrat ja Tigris ovat padottuja ja Irak kuivuu. Tämä on kerrottu Raamatussa, lopun ajan merkkeinä. Raamatun profetiat ovat totta. Nyt on viimeinen aika katsella ympärilleen ja herätä näkemään ajan loppuminen.

Meidän on oltava ajatuksissamme, sanoissamme, teoissamme ja päätöksissämme Jumalan tahdolle kuuliaisia, ettemme jäisi porttien ulkopuolelle, kuten tyhmät neitsyet.

Siunattuja päiviä ajassa,
t. Pirjo.

------------

Pirjo jatkoi 22.10.2018 klo 14:48

Hei, Olli

Tuli vielä mieleeni Pyhän Malakian ennustus paaveista.
Malakia luettelee 112 paavia, joista viimeinen on nimeltään Petrus Romanus, roomalainen paavi.

Nykyinen paavi on 112. paavi , joka on ottanut italialaisen syntyperänsä mukaan nimekseen Petrus Romanus, ja on viimeinen, 112. paavi. Hänen aikanaan Rooma palaa, alkaa lopullinen, hirveä aika, antikristuksen aika.

Nykyinen paavi on puuhaillut myös uskontojen yhdistämishankkeissa, josta olet jossakin blogeistasi kirjoittanut.

Aikaa on todella vähän.
Siunattuja viimeisiä päiviä!

tv. Pirjo.

------------

Olli vastasi 22.10.2018 klo 15:13

Oikeilla linjoilla olet Pirjo. Myös Illuminatin symboleista näemme missä mennään. Esim. The Economist 2018 –kansilehti ja nyt olisimme kamelisymbolin kohdalla (ks. EndTimesForecaster –blogi), eli sauditoimittaja Jamal Khashoggin tapaus, jonka jälkeen näytetään vedenalainen ydinräjähdys (NYC tsunami), jolloin suuri Babylon kukistuu (Ilm. 18). Tutkin lisäksi Simpsonien tuomiopäiväkelloa, joka esitettiin jaksossa ”To Surveil with Love” 2.5.2010. Siitä saataisiin 24.10.2018! Ks. tämä kuva kellosta, jossa tein aikamoisen tulkinnan: https://aijaa.com/j7rsOy. Siis itse kello jalustoineen on kymppi eli lokakuu. Muuta varten sovelsin kolmion ja pystyviivalla halkaistun ympyrän yhdistelmää, jota illut ja okkultistit käyttävät (löysin tämän geometrisen hahmotelman google-haulla). Voi verrata halkaistuun omenaan (Big Apple = Nyki) Pet Goat –elokuvassa, jolloin näkyy 2+1=3 siementä puoliskojen siemenkodissa –> 21. Ydinräjähdyksessä uraaniatomi (“omena”) halkeaa ja tuottaa 3 neutronia eli “taivaitten voimat järkkyvät”, Luuk. 21:26!

Mitäs sanot? Uskon vahvasti, että juurikin Trumpin kaudella The Second 911 tapahtuu, jolloin Jeesus tulee!

T: Olli

------------

Olli jatkoi 22.10.2018 klo 15:30

Hei, vielä muistutan, että 24. lokakuuta vietetään aina YK:n päivää koskien sen perustamista v. 1945. Mitä tulee mieleen? Ainakin 1 Tess. 5:3 & “peace and security”.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdistyneiden_kansakuntien_p%C3%A4iv%C3%A4

-Olli

------------

Pirjo vastasi 22.10.2018 klo 19:26

Hei,

YK:n päivästä tulee mieleen Raamatun Sak 12:2-3 ...kaikki kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan (Israel).

YK:N turvallisuusneuvoston tehtävänä on maailmanrauhan suojeleminen, mutta Rauhankonferensseissa neuvotellaan Palestiinan valtion perustamisesta ja uskotaan palestiinalaisten valheet.

YK (suvakkijoukko) on noussut toistuvasti Israelia vastaan, esim. Palestiinan kysymyksessä ja neuvotteluissa kahden valtion Israel/Palestiina ratkaisusta, Jerusalemin jakamisessa palestiinalaisten pääkaupungiksi jne.

Pääsihteeri on katolilainen. Katolilaiset ja jesuiitat pyrkivät uskontojen yhdistämiseen UMJ:n toteuttamiseksi, joten YK näyttelee siinäkin prosessissa oman osansa, eli tulee vahvistamaan Israelin Siionin vuoren Vatikaanin hallintaan, jolloin alueesta tulee yhdistetty uskontojen välinen sektori. Simon Peres (saanut jesuiittakoulutuksen) halusi luovuttaa Vatikaanin hallintaan Israelin kristilliset pyhät paikat.

24.10. on ekumeeninen vastuu/rukousviikko, joka sitoo maamme kristittyjä hengelliseen yhteyteen. 24.10 on rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun päivä.

Kuinka ollakaan: Rukouspäivän 24.10. Raamatun teksti on annettu luettavaksi kirkoissa: Hoos 6:1-3: ...kolmantena päivänä Hän nostaa meidät ylös...Hän tulee, se on varmaa kuin aamun koitto.

Tässäpä meille aimo annos toiveikasta odotusta!

------------

Olli vastasi 23.10.2018 klo 13:26

Niin, tuo Hoosean kolmas päivä on länsimaissa juuri viikon 3. päivä eli keskiviikko. Odotusta taas ilmassa! Hyvä juttu, että olemme valmiita ja Herran tulemus ei näin yllätä meitä. Täydenkuun aika on aina varteenotettava ajankohta tempaukselle ja varsinkin tänä syksynä.

Tarkistin kyseisen päivän Raamatuntekstit ja ne löytyy täältä:

http://notes.evl.fi/Evkirja.nsf/rukouspaiva?OpenPage&dindex=20181024_2

Et muuten kommentoinut noita laskelmiani Illuminatin symboliikasta, mm. Simpsonit. Tämä piirrossarja ennusti 9/11 –iskutkin 90-luvulla ja siksi otan vakavasti kaikki vihjeet. Ajattelin laittaa tämän Aijaa-kuvan EndTimesForecaster –blogin kommenttiin. Saas nähdä miten amerikkalaiset kristityt suhtautuvat. Aikaa ei ole kyllä paljon jäljellä, mutta lamppua ei ole hyvä pitää vakan alla.

T: Olli

PS. Jos innostun, niin voinko julkaista nämä sinun tekstit blogissani?

------------

Olli jatkoi 23.10.2018 klo 13:36

Pirjo, tiesitkö että 11.9.2001 (9/11 –iskut) oli YK:n yleiskokouksen avajaispäivä tuolloin ja silloin vietettiin kansainvälistä rauhanpäivää? Sittemmin rauhanpäivä siirtyi vietettäväksi 21.9. joka vuosi lähtien vuodesta 2002. Voiko historia toistaa nyt itseään, kun yksi rauhanpäivä on jälleen huomenna? Se sopii 1 Tess. 5:3:een.

T: Olli

------------

Pirjo vastasi 23.10.2018 klo 15:50

Hei, Olli!

Niin, hyvä havainto tuosta 9/11 iskujen rauhanpäivästä! Huomenna saattaa todellakin tapahtua, on useita vihjeitä tuomiopäivän koittamisesta juuri 24.10.

Tarkastelin lähettämääsi Simpsonin kello-kuvaa. Siinähän on aivan selvästi 10. Geometrisistä viivoista tulee todellakin mainitsemasi numerot. Simpsonin katse osuu juuri siihen. Julkaise. Voit myös julkaista tämän viestiketjun.

T. Pirjo.

------------

Olli kirjoitti vielä 23.10.2018 klo 17:13

Hei, katos tätä kuvaa vuoden 1988 The Economist –lehdestä, jossa on aivan selvästi 24.10.2018.

https://aijaa.com/S3xhRi

-Olli

------------

Lopuksi kommenttejani William Frederick'in EndTimesForecaster -blogiin tältä päivältä.

-------------

#16 may happen on United Nations Day, 24 October when there is a full moon! It's been 73 years from the founding of UN. This is shown in PG2 film by LC mark from Obama's perspective (L=7, C=3 -> 73). Also, it's the first day of true Feast of Tabernacles 2018 in God's calendar! Watch this video of Scott Clarke explaining that Jewish feasts in this fall were one month ahead of time:

Feast Of Trumpets 2018 | October Surprise

https://m.youtube.com/watch?v=TaafkjEsztE (9/14/2018)

9/11 attacks occurred at the International Day of Peace on 9/11/2001. Could history repeat itself as tomorrow is also a peace day (Note: 1 Thess. 5:3)?

And what about Simpsons Doomsday Clock? I created an Aijaa picture. Watch my interpretation.

https://aijaa.com/j7rsOy

------------

Interval between dates 10/24/1945 and 10/24/2018 is 26663 days! (Note numbers 23 & 666). Also 26663=7x13x293

------------

Wake up! The Economist Cover in January 1988 for October 24, 2018 (73 years from the founding of UN) (LC=73)

https://aijaa.com/S3xhRi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com