Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 11. maaliskuuta 2019

Merkkien yhteentulemista helmi-maaliskuussa 2019, mikä osoittaa aikakauden loppuun

Tässä tuore suomentamani profetiaraportti Rapture Ready -sivustolta, jossa käsitellään kuutta eri tapausta tai aikainmerkkiä viime päiviltä, jotka omaavat jonkinlaisen profeetallisen merkityksen. Näiden merkkien myötä havaitaan selvä suuntaus kohti antikristillistä maailmanjärjestystä, joka seuraa seurakunnan ylösottoa. Huom. rivien välistä paistaa kirjoittajan myönteinen näkemys nyky-Israelista ja presidentti Trumpista, ja se voi harhauttaa. Pitäkää se mikä hyvää on. Daymond Duck, kuten yleensä Rapture Ready -ministeriö, vaikuttaa eksyneeltä Hra Trumpin suhteen.

------------------------

Yhteentulemista (Coming Together) :: By Daymond Duck

Published on: March 10, 2019 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2019/03/10/coming-together-daymond-duck/  

Ensinnäkin, tällä viikolla ilmoitettiin, että Israelin pääministeri Netanyahu'lle tullaan asettamaan kolme syytettä lahjuksien vastaanotosta ja korruptiosta.

Hra Netanyahu väittää olevansa syytön, ja tulevat kuulemiset voivat kestää jopa vuoden.

Niille, jotka ovat huolissaan Israelin tulevien vaalien lopputuloksesta, tiedä, että Jumala nostaa johtajia ja Jumala alentaa johtajia.

Hän päättää, kuka hallitsee Israelia ja mistä syystä.

Ja jos joku on unohtanut tai ei tiedä sitä, Israelin armeijan päällikkö on itseasiassa Jumala; ja Israeliin tullaan hyökkäämään, mutta se ei koe tappiota.

Toiseksi, maaliskuun 1. päivänä 2019, juutalainen profetian opettaja (joka on myös kristitty) nimeltä Amir Tsarfati ehdotti, että ihmiset, jotka yrittävät kaataa presidentti Trump'in, ovat samoja ihmisiä, jotka yrittävät kaataa pääministeri Netanyahu'n.

Hän uskoo, että he haluavat presidentti Trump'in ja pääministeri Netanyahu'n poistuvan, koska molemmat miehet vastustavat yhden-maailman hallitusta, yhden-maailman uskontoa, yhden-maailman taloutta, avoimia rajoja, Jerusalemin jakamista, jne.

Hra Tsarfati'n mukaan globalistit uskovat, että presidentti Trump'in ja pääministeri Netanyahu'n korvaaminen mahdollistaa sellaisten ihmisten nousun, jotka ovat halukkaampia tukemaan maailmanhallitusta ja todennäköisemmin allekirjoittavat rauhansopimuksen.

Kolme päivää myöhemmin puhuin paikallisen pastoriryhmän kanssa, ja jotkut heistä olivat juuri palanneet Israelin matkalta.

He kertoivat minulle, että heidän kiertueoppaansa kertoi heille samasta asiasta, mikä koskee yritystä syrjäyttää presidentti Trump ja pääministeri Netanyahu.

Yksi pastori sanoi: ”Pidän sitä mielenkiintoisena, että on olemassa kaksi valtiota, jotka on perustettu Jumalan Sanalle: Israel ja Yhdysvallat, ja globalistit haluavat heikentää näiden kahden maan johtajia perustaakseen maailmanhallituksen ja maailmanuskonnon.”

Saatanallinen maailmanhallitus, jossa on johtaja, joka ajattelee olevansa Jumala, hylkää varmasti raamatullisen maailmankuvan. [En ole ihan samaa mieltä. Antikristus tuskin on ateisti, sillä silloin ei olisi mitään väkevää lopunajan eksytystä, joka on ominaista tälle ajalle (2. Tess. 2:8-12). Suom. huom.]

Kolmanneksi, senaattori Bernie Sanders oli 1. maaliskuuta 2019 The View talkshow -ohjelmassa, kun hän sanoi: ”Maailman parhaiden tiedemiesten mukaan meillä on kaksitoista vuotta aikaa aloittaa merkittävä hiilidioksidipäästöjen leikkaaminen.”

Kaksitoista vuotta vie maailman maaliskuun 1. päivään 2031.

Ilmainen terveydenhuolto, ilmainen koulutus, jne. ovat houkuttimia saada kontrolli jokaisesta, ja ilmastonmuutos on pelottelutaktiikkaa pakottaa jokainen osaksi maailmanhallintoa vuoteen 2030 mennessä.

Bernie Sanders ja Alexandria Ocasio-Cortez ennustavat nyt avoimesti tuomiota ja synkkyyttä 12 vuodessa, jos maailma ei hyväksy ilmastonmuutosta siihen mennessä, ja molemmilla poliittisilla puolueilla on seuraajansa, jotka ovat samaa mieltä heidän kanssaan.

Neljänneksi, 28. helmikuuta 2019 Jerusalemiin satoi yli viisi tuumaa (1 tuuma = 2.54 cm) vettä, ja Galilean meri on noussut yli viisi jalkaa (1 jalka = n. 30 cm) tänä talvena.

Israel voisi käyttää hyväkseen enemmänkin sadetta, mutta tämä on ollut ihmeellinen siunaus, ja Jumala täyttää Hänen profetioitaan.

Viidenneksi, helmikuun 2019 viimeisellä viikolla Perhetutkimusneuvosto (Family Research Council, FRC) arvosteli 12 demokraattia siitä kun he esittivät, että jotkut presidentti Trump'in ehdokkaista hallinnon työpaikoille ovat epäpäteviä palvelemaan kristillisen uskonsa vuoksi.

Ainakin kolmen näistä demokraateista odotetaan tavoittelevan puolueensa ehdokkuutta Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 2020.

En ole lukenut mistään, että nämä poliitikot olisivat sanoneet jotakin negatiivista muslimiuskon omaavista ihmisistä, jotka palvelevat tärkeissä Yhdysvaltain komiteoissa.

Mutta nämä poliitikot uskovat, että kristityt ovat epäpäteviä joihinkin hallinnon työpaikkoihin heidän kristillisen uskonsa vuoksi.

Heidän uskonnollinen puolueellisuutensa osoittaa, että lisää äärimmäistä vainoa on tulossa.

Kuudenneksi, kunnia Yhdistyneelle Metodistikirkolle (United Methodist Church (UMC)), joka kieltäytyi poistamasta kieltoaan samaa sukupuolta oleville avioliitoille ja gay-pastorien pappisvihkimykselle, sekä vaatien tiukempaa rangaistusta niille, jotka rikkovat näitä kirkon kieltoja (ei rajoittuen, vaan pyytämällä niitä, jotka eivät noudata kieltoa, etsimään toinen kirkko).

Jumalalle kiitos siitä, että kaksi suurinta protestanttista kirkkokuntaa Yhdysvalloissa (babtistit ja metodistit) pitävät edelleen kiinni Raamatusta näissä asioissa.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck

duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com