Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Profetiapalapelin palasia ollaan asettamassa paikoilleen hyvin nopeasti

Tässä tuore suomentamani pastori J.D. Farag'in Lähi-idän profetiapäivitys viime sunnuntailta, jossa hän kertaa vanhan profetiapalapelinsä skenaariota, johon kuuluu valerauhan julistus, mikä lienee ensiaskel kaikkeen muuhun. Pastori Farag lainaakin tuoreita uutisia presidentti Trumpin rauhansuunnitelman julkistuksesta lähiaikoina (ennen Israelin maaliskuisia vaaleja?), joka voisi olla se ensimmäinen profeetallinen dominopalikka, joka aiheuttaa ketjureaktion.

------------------------

Bible Prophecy Update – January 12th, 2020


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 12.1.-20. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

https://cckministries.com/sermonlibrary?SERIES=00-PRU (nykyään löydät täältä uusimmat engl. PDF-notet profetiapäivityksille)

Pastori J.D. puhuu siitä, kuinka nopeasti profetiapalapelin palasia ollaan asettamassa paikoilleen.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluan käyttää aikaa käydäkseni läpi kaikkea sitä, mitä tapahtui kuluneella viikolla ja yrittääkseni saada jotain tolkkua siitä.
- Tätä varten minun piti mennä takaisin arkistooni ja tarkistaa profetiapalapeli, jonka kokosin useita vuosia sitten.
- Tehdessäni näin, toivon vastaavani joihinkin kysymyksiin, koska se liittyy kaiken ajoitukseen ja siihen, miksi asiat etenevät niin nopeasti.
- Jatkan olettamuksella, että olette kaikki tietoisia Iranin ballististen ohjusten iskuista Yhdysvaltain tukikohtiin Irakissa tiistaina.
- Kun lisää tietoa tulee saataville, näyttää siltä, että Iran aikoi tappaa amerikkalaisia kostoksi Suleimani'n surmaamisesta.
- On myös kerrottu, että Iran ampui erehdyksessä ukrainalaisen matkustajalentokoneen tunteja sen jälkeen, ja isku oli venäläisvalmisteisella ohjuksella.
On huomattavaa, että tämä kaikki tapahtui tiistaina, mikä on mielenkiintoista ottaen huomioon tuoreet uutiset presidentti Trump'in rauhansuunnitelmasta samana päivänä. Jerusalem Post julkaisi analyysin, jonka lopussa esitettiin kysymys: ”Trumpin rauhansuunnitelma on matkalla: Onko Israel valmis?” Siinä he sanovat, että Yhdysvaltain presidentinvaalien ollessa 10 kuukauden kuluttua, Trump'in hallinto harkitsee rauhansuunnitelmansa esittämistä tulevina viikkoina, jopa ennen 2. maaliskuuta pidettäviä Knesset'in vaaleja. Hallinnon järkeily on selkeää. Jos Israelin vaalit järjestetään maaliskuussa, siellä ei todennäköisesti tule olemaan hallitusta ennen toukokuuta, mikä vie heidät hyvin lähellä USA:n presidentinvaaleja. ...Vaikuttaa myös selvältä, että Trump haluaisi Netanyahu'n pysyvän pääministerinä, mennessään niin pitkälle kuin tunnustamaan Israelin itsemääräämisoikeuden Golanin kukkuloiden suhteen vähän ennen ensimmäisiä vaaleja vuonna 2019. ...Näin ollen, mikä tahansa suunnitelman aukilevitys tullaan koordinoimaan Netanyahu'n kanssa parhaan mahdollisen hyödyn saamiseksi – tai ainakin minimaalisen laskeuman – vaaleja edeltävästä ajoituksesta. ...Kysymys siitä, miten suunnitelma voisi vaikuttaa tuleviin Israelin vaaleihin, on mielenkiintoinen – koska se, mitä siitä tiedetään, on, että sen luonne näyttää olevan ennennäkemätön.

Väittäisin, että edellämainittu rauhansuunnitelma suhteessa presidentti Trump'iin ja pääministeri Netanyahu'un on kaatanyt bensiiniä tuleen koskien Israelin vihollisia, jotka ovat tänään valmiita hyökkäämään. Tästä syystä molemmat on poistettava. Älä tee virhettä asian suhteen; molemmat johtajat ovat erittäin tietoisia tästä. The Times of Israel ilmoitti torstaina, että Trump ja Netanyahu keskustelivat 'kriittisistä' kysymyksistä Iranin ohjusiskujen jälkeen. ...Valkoisen talon lyhyessä lausunnossa sanottiin, että kaksi johtajaa keskustelivat ”kriittisistä kahdenvälisistä ja alueellisista kysymyksistä”, antamatta tarkempia tietoja.

- Tämä vie meidät edellämainittuun profetiapalapeliin ja mahdolliseen skenaarioon, koska se liittyy siihen, minkä uskon olevan ajoitus.
- Tiedä, etten millään tavoin toivo esittäväni itseäni siinä siten, kuin olisin selvittänyt tämän kaiken, sillä tämä on vain yksi uskottava skenaario.
- Yhdellä uskottavalla skenaariolla tarkoitan, että tämä on yksi mahdollisuus, että miten ja jopa milloin tämä kaikki tapahtuu ja toteutuu.
- Ensinnäkin, mielestäni olisi hyvä antaa sinulle yhteenveto siitä, mitä nämä profetiat koskevat, niitä varten, jotka vasta tutustuvat Raamatun profetioihin.
- Uskon, että 1. Tess. 5:3, Jesaja 17, Sakarja 12, Hesekiel 38, Daniel 9:27 ja Ilmestyskirja 13 toteutuvat hyvin nopeasti.
- Vertaisin sitä sananlaskumaiseen ”dominoefektiin”, niin että kun se tapahtuu, se käynnistää ketjureaktion ja kaikki kaatuvat sitten.
- Kysymys kuuluukin, että ”mikä dominopalikka on ensimmäinen, joka asettaa liikkeelle muut ns. profeetalliset dominopalikat?”
- Uskon, että se on 1. Tess. 5:3, jossa Paavali sanoo, että äkillinen tuho tapahtuisi heidän sanoessaan ”rauha ja turvallisuus (peace and security)”.
- Tästä syystä seuraava palapelin pala on Jesaja 17:n ennustus Damaskoksen tuhosta Syyriassa.
- Jesaja 17:n kanssa asetan Sakarja 12:n profetiapalapelin palan paikoilleen, koska maalitolppien välissä on Jerusalem.
- Sakarja 12:n palan lisäksi laitan Hesekiel 38:n profetiapalapelin palan paikoilleen Venäjän, Iranin ja Turkin kautta.
- Syy, miksi olen laittanut Daniel 9:27:n ja Ilmestyskirja 13:n seuraavaksi, on se, että uskon Antikristuksen aloittavan 7-vuotisen Ahdistuksen.
- Päätän tämän kysymyksellä, joka meillä kaikilla on edessämme tänään, eli missä kohtaa tempaus sopii tähän skenaarioon.
- On hyvin mahdollista, että se voisi tapahtua yhdessä äkillisen tuhon kanssa, joka tulee heille kuin synnytyskipu raskaana olevalle naiselle.
- Jos se on niin, ja olen yhä vakuuttuneempi siitä, että se on, niin silloin todella olemme lähempänä Herran paluuta kuin kukaan meistä voisi ajatella.
- Siksi teemme näitä viikoittaisia profetiapäivityksiä ja päätämme ne Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin ja yksinkertaiseen pelastuksen ABC:hen.
- Evankeliumi tai hyvä uutinen on se, että Jeesus ristiinnaulittiin, haudattiin, nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä ja palaa meitä varten jonain päivänä.
- Ennenkuin menemme pelastuksen ABC:hen, haluan jakaa kanssanne voimakkaan todistuksen Japanissa olevalta online-seurakunnan jäseneltä.
Hyvä pastori JD – Äidin hautajaiset olivat eilen. Tiedät hyvin, että hän oli kasvanut perinteisessä buddhalaisuuteen keskittyneessä perheessä, mutta hänestä tuli uudestisyntynyt kristitty viime vuonna, ja hänet kastettiin lokakuussa 2019. Hän (he) antoi minulle myös suuren siunauksen, koska Kayo (joka tapasi sinut Minnesotassa) tuli tulkkaamaan Justin'ia hautajaisiin Kaliforniasta. Tavoitin Kayo'n, koska hän oli kääntänyt saarnasi itselleen muutama vuosi sitten. Minäkin aloin osallistua kääntämiseen hänen kanssaan. Hän oli edelläkävijä siinä. Herra sai minut etsimään hänen webbisivustonsa (http://divineus.org/) ja löysin sinut sieltä. Tietäisitpä kuinka siunaus tulvi suruuni. (Voit nähdä hänet oikealla ja Justin'in vieressäni kimonoon pukeutuneena äidin kuvan kanssa.) Hautajaisissa Justin ja Kayo saarnasivat evankeliumia, pelastavaa tietoa Jeesuksesta, toivoa, että menemme taivaaseen ja voisimme myöskin nähdä äidin pian. Laitoimme ABC -pelastustraktaatin jokaisen laukkuun, jonka kävijät veivät kotiinsa. Herra käytti äidin kuolemaa kunniakseen. Minusta tuli uudestisyntynyt kristitty vain noin kaksi vuotta sitten. JB Fuyuko
Pelastuksen ABC
- A on sen tunnustamista, että olet syntinen ja tarvitset Vapahtajaa, (Room. 3:10, 23; 6:23).
- B on sydämen uskoa siihen, että Jeesus on Herra ja Jumala herätti Hänet kuolleista, (Room. 10:9-10).
- C on vetoamista Herran nimeen ja tunnustamista suun kautta, että Jeesus Kristus on Herra, (Room. 10:9-10, 13).


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-20 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com