Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 2. maaliskuuta 2020

Koronavirus aiheuttaa paljon pelkoa ja paniikkia maailmalla, mutta Jumala on ohjaksissa

Tässä tuoreessa Lähi-idän profetiapäivityksessä pastori J.D. Farag esittelee oman lähestymistapansa paljon huolta herättävään maailmanlaajuiseen koronavirustautiin, joka tekee nykyisin ylenmäärin uutisotsikoita. Siispä uskovan ihmisen pitäisi katsoa Raamatun sanaan, jossa on profetoitu tällaista tapahtuvaksi lopun päivinä. Ei hätiä mitiä. Profetiapäivityksen suomensi: Olli R.

-------------------------

Bible Prophecy Update – March 1st, 2020


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 1.3.-20. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

https://cckministries.com/sermonlibrary?SERIES=00-PRU (nykyään löydät täältä uusimmat engl. PDF-notet profetiapäivityksille)

Pastori J.D. ottaa erilaisen lähestymistavan koronaviruksen aiheuttamaan pelkoon.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä aistin Herralta, että olisin karkeasti huolimaton, jos en käsittelisi koronaviruksen leviämistä.
- Jos luet samoja uutissyötteitä kuin minä, ja uskon että teetkin näin, on täysin selvää, että tämä aiheuttaa paljon pelkoa.
- Pelkästään otsikot ennustavat pelottavan tarinan tulevista viikoista ja kuukausista. Tässä on vain muutama:
•  Maailman on varauduttava 'potentiaaliseen pandemiaan': WHO
•  Kiinalla on mahdollisuus kohdata finanssikriisi, joka lähettäisi shokkiaallon ympäri maailman
•  Kiina lykkää parlamentin istuntoja keskellä koronavirustaistelua
•  Koronavirus pyyhkii 1.7 biljoonaa dollaria Yhdysvaltain osakemarkkinoiden arvosta kahdessa päivässä
10 vuoden valtionlainojen tuotto on ennätysmatala, kun koronavirus saa sijoittajat pakenemaan turvallisiin kohteisiin
•  Koronaviruksen aiheuttamat pelot saavat asuntolainakorot syöksymään 8 vuoden alimmalle hintatasolle
•  Valkoinen talo pyrkii hillitsemään yleistä levottomuutta koronaviruksen suhteen
•  San Francisco julistaa hätätilan koronaviruksen vuoksi
•  Leviääkö koronavirus Yhdysvalloissa? Se ei ole "jos", vaan "kun", CDC sanoo.
•  CDC kehottaa amerikkalaisia valmistautumaan koronaviruksen puhkeamiseen: 'Tämä saattaa olla rumaa'
•  'Vakavaa häiriötä jokapäiväisessä elämässä': CDC varoittaa amerikkalaisia koronaviruksesta
•  CDC hahmottelee, miltä koulujen, liikelaitosten sulkeminen näyttäisi pandemiassa
•  Hongkongin hallitus jatkaa koulujen kiinnipitämistä koronaviruksen puhkeamisen yhteydessä
•  Hongkongin rakennusteollisuus hidastuu pysähtyäkseen, ja ammattiliitto kertoo, että koronavirus on jättänyt 50 000 työntekijää työttömäksi
•  'Kaupunki on tuhottu': Etelä-Korean koronavirus-episentrumi on virtuaalinen aavekaupunki
•  Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean sotaharjoitusten odotetaan painuvan taka-alalle koronaviruksen vuoksi
•  Olympialaisten virkailijat painiskelevat koronaviruksen aiheuttaman uhan kanssa
•  Israelin vaalit: Erityisiä äänestyspaikkoja on pystytetty koronaviruspotilaille
•  Ennennäkemättömässä liikkeessä, israelilaisia suositeltiin välttämään kaikenlaista matkustamista viruspelkojen vuoksi
•  El Al -viranomainen varoittaa, että lentoyhtiö voi upota 'viikoissa' koronaviruksen vuoksi
•  Ketään Havaijilla ei ole testattu koronaviruksen vuoksi, koska terveysviranomaiset odottavat välineistöä CDC:ltä (Star Advertiser)
- Tämä on oppikirjatapaus siitä, kun et osaa kääntyä sen puoleen, jonka kykenet tietämään, nimittäin Jumalan Sana ja Sanan Jumala.
- Tiedämme Raamatun sanovan, että ihmiskunta pystyy tuhoamaan kaiken elämän suhteessa ydinaseisiin, kemiallisiin ja biologisiin aseisiin.
- Niin suuresti, että mikäli Jumala itse ei puuttuisi asioihin, kukaan ei selviäisi tästä vertaansa vailla olevasta globaalista katastrofista.
Matteus 24:21-22 (KR 33/38)”Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule. Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään.”
- Jos kysyisit minulta, mikä on mielestäni suurin huolenaihe koronaviruksen suhteen, minun olisi sanottava, että se on pelko ja paniikki.
- Näin siksi, että Jumala ei ole antanut meille pelon henkeä. Olla täynnä pelkoa ei ole sellaisen uskon omaamista, että olen joko täynnä pelkoa tai täynnä uskoa.
- Toisin sanoen, olen täynnä pelkoa, kun en usko, että Jumala on ohjaksissa. Kuten joku kerran sanoi, ”Jumala on kaikkien yläpuolella ja ylhäältä hallitaan kaikkea.”
- Väitän, että kaikki nykymaailmassa tapahtuva on juuri sitä, mitä meille kerrottiin tapahtuvaksi lopun ajassa.
- Raamatun profetiasivut ovat tupaten täynnä hirveitä varoituksia katastrofaalisista tapahtumista, jotka iskevät koko maapalloon.
- Nimittäin näitä ovat nälänhätä, sairaudet, ruttotaudit, sodat, luonnonkatastrofit, taloudellinen romahdus ja jopa ihmisen sydämen pettäminen pelon vuoksi.
Luukas 21:25-28 (KR 33/38)”Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät. Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella. Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.”
- Siksi teemme näitä viikoittaisia profetiapäivityksiä ja päätämme ne Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin ja yksinkertaiseen pelastuksen ABC:hen.
- Evankeliumi tai hyvä uutinen on se, että Jeesus ristiinnaulittiin, haudattiin, nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä ja palaa meitä varten jonain päivänä.
Pelastuksen ABC
- A on sen tunnustamista, että olet syntinen ja tarvitset Vapahtajaa, (Room. 3:10, 23; 6:23).
- B on sydämen uskoa siihen, että Jeesus on Herra ja Jumala herätti Hänet kuolleista, (Room. 10:9-10).
- C on vetoamista Herran nimeen ja tunnustamista suun kautta, että Jeesus Kristus on Herra, (Room. 10:9-10, 13).


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-20 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

4 kommenttia:

  1. Brother James Key puhuu videolla.

    Fear Not! Coronapocalypse Fearmongers & Conspiracies

    https://www.youtube.com/watch?v=cYhOY03czw4 (2.3.2020)

    VastaaPoista
  2. paniikkia ilmassa..

    Wall Streetin osakekurssit rumassa laskussa, markkinoiden kauhukerroin nousee jyrkästi

    https://www.arvopaperi.fi/uutiset/wall-streetin-osakekurssit-rumassa-laskussa-markkinoiden-kauhukerroin-nousee-jyrkasti/d16a51c3-8256-460c-bbdf-d228535749ec (5.3.2020)

    "Markkinoiden volatiliteettia mittaava VIX-indeksi eli “kauhukerroin” oli 24,6 prosentin nousussa 38,93 pisteessä. Yli 20:n pisteen lukemat kertovat rauhattomuudesta markkinoilla."

    Jeesus lopun päivistä (Luuk. 21:25-26):

    25 Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat.
    26 Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät.

    VastaaPoista
  3. Rapparien tunnusluku 33 esiintyy monesti koronavirus-uutisissa. Kontrolloitu pandemia, eräänl. huijaus?!

    Coronavirus 33.

    https://www.youtube.com/watch?v=TOLXBX_ICT0 (2.3.2020)

    eräs kommentti videoon:

    SwiSS Octogon Templars, 2 päivää sitten
    33 is also Freemason ⭐ hoax code, they always show this number in their Psychological Operations (Psy Ops)

    CoronaVirus BREAKING NEWS VACCINE is HERE!!

    https://www.youtube.com/watch?v=PBl7o5YlubM (3.3.2020)

    VastaaPoista
  4. Koronavirustaudin oireisiin voi kuulua runsas hikoilu, joka on yhteydessä kuumeeseen. Katsokaa esim. seuraavia uutisjuttuja.

    Coronavirus: Iran's health minister tests positive after sweating profusely during press conference

    https://www.youtube.com/watch?v=fctowSC1tbI (25.2.2020)

    Iran's deputy health minister tested positive for coronavirus after sweating profusely during a press conference in which he affirmed that Iran's government had the outbreak under control.

    Nyt puhuvat koronaan sairastuneet itse: ”Tuntui kuin jokainen ruumiini hikihuokonen avautuisi”

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006430387.html (tänään)

    Coronavirus symptoms: What to look for if you think you might be sick

    https://www.latimes.com/science/story/2020-0...

    "Sometimes a fever makes you feel hot and sweaty."

    Se, mitä haluan sanoa tällä kaikella, on, että Pet Goat -filmissä todennäköisesti on ennustettu tämä koronavirustauti kohdassa, jossa Obama hikoilee kun katsoo halkaistua omenaa ja Lotus-kukkaa jalkansa juuressa. Hikoilu voi tarkoittaa myös yleistä paniikkia tai huolestumista taudin vuoksi. Obamalla siis valuu hikinoro otsalta, jossa näkyy V-kirjain, mikä voidaan tulkita virus-sanaksi. Lattialla ennen kahtia menemistään omena on asettunut niin, että se on C-kirjaimen oikealla puolella ja näin C+omena on CO eli Corona. Ja kun Obaman otsalla näkyvä V yhdistetään tähän, saadaan COV eli Coronavirus! Katso seuraavasta hidastetusta Pet Goat -videosta tämä kohtaus.

    https://youtu.be/eJD-9X4JUAs?t=900 (alkaa 15:00, omena asettuu C:n viereen lattialla)

    https://youtu.be/eJD-9X4JUAs?t=989 (alkaa 16:29, Obama katsoo alas lattiaan ja hikoilee, V näkyy otsassa)

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com