Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 8. syyskuuta 2020

Raamatun profetian kehittymistä elo-syyskuussa 2020, joka voi johtaa äkilliseen uskovien ylösottoon ennen pian alkavaa Ahdistuksen aikaa

Tässä Trump-mielisen pastori Daymond Duck'in viikoittainen profetiaraportti Rapture Ready (RR) -sivustolla, jossa mielenkiintoista aikainmerkkien seurantaa, mutta myös käsityksiä tai tulkintoja, joita kommentoin kriittisesti. Pelkään pahoin, että RR on osittain eksytyssivusto, joka eksyttää liian myötämielisellä suhtautumisella presidentti Trumpin hallintoon, eikä näin osaa erottaa pahaa hyvästä. Kuitenkin positiivista on RR:n opetus nykyisen aikakauden päättymisestä pian Jeesuksen takaisintuloon Tempauksessa. Niinpä he osaavat lukea aikaa jossa elämme (lukuun ottamatta Matt. 24:24 jaetta). Artikkelin suomensi: Olli R.

-------------------------

Raamatun profetian kehittymisen seuraaminen (Watching Bible Prophecy Unfold) :: By Daymond Duck

Published on: September 6, 2020 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2020/09/06/watching-bible-prophecy-unfold-by-daymond-duck/

Profeetta Aamos sanoi: ”Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille” (Aamos 3:7).

Jumala paljastaa, mitä Hän aikoo tehdä, ennen kuin Hän tekee sen.

Jotkut, kuten minä, uskovat, että Ahdistuksen aikaa ollaan pistämässä liikkeelle, ja harvat ymmärtävät, kuinka vakavaa tämä on profeetallisesti.

Ne, joita ei ole temmattu ennen Ahdistusta, kuolevat todennäköisesti Ahdistuksen aikana.

Huomaa nämä asiat:
  • Ahdistuksen aika alkaa liitolla monien kanssa (Dan. 9:27). 72 vuotta kestäneen Israeliin kohdistuneen vihamielisyyden jälkeen useat arabimaat keskustelevat suhteiden normalisoinnista Israelin kanssa (paljon riippuu Jared Kushner'in ja muiden matkasta Lähi-itään, mutta se sai hyvän alun 29. elokuuta 2020, jolloin Yhdistyneet arabiemiirikunnat lopetti taloudellisen boikottinsa Israelin suhteen ja avasi oven matkailu-, kauppa- ja taloussopimuksille juutalaisvaltion kanssa).
  • Antikristus hallitsee kaikkia kansakuntia Ahdistuksen aikana (Ilm. 13:7), ja käynnissä on loputon pyrkimys kaataa Trump ja perustaa sosialistinen/kommunistinen maailmanhallitus, joka kuulostaa paljolti kuin Antikristuksen hallitukselta (YK:n tavoitteena on saada tämä hallitus toimintavalmiiksi vuoteen 2030 mennessä). [Mutta eikö 3. maailmansota edellä (fasistista) maailmanhallitusta (NWO), joka nousee kuin feenikslintu tuhkasta?! Mitään YK:ta ei tule olemaan sodan jälkeen kun New York (“rantamaa”) on tuhottu Googin sodan yhteydessä (Hes. 39:6)! Suom. huom.]
  • Antikristus pilkkaa Jumalaa (Ilm. 13:5-6). Äskettäisessä demokraattien puoluekokouksessa, joka nimitti Biden'in ja Harris'in ehdokkaiksi, ei puhuttu mitään Jumalasta, mikä johti useat asiantuntijat sanomaan: "Demokraateilla on Jumala-ongelma" (jotkut haluavat itseasiassa korvata kristinuskon globaalilla etiikalla; maailmanuskonto). [Demokraatit eivät pilkanneet Jumalaa. He vain jättivät sanomatta Hänestä mitään. Antikristus on äärioikeistolainen pelle, kuten Trump (Hitlerin seuraaja), joka jo muutenkin tunnetaan pahoista möläytyksistään. Suom. huom.]
  • Antikristusta avustaa uskonnollinen johtaja, jota kutsutaan Vääräksi profeetaksi (Ilm. 13:11-18; 16:13), ja eräs korkea katolinen johtaja ilmaisi äskettäin huolensa siitä, että paavi Franciscus voisi olla Väärä profeetta (Francis vaatii maailmanhallitusta ja maailmanuskontoa, homopappien suojelua, kompromisseja abortin ja muiden perinteisten roomalaiskatolisten uskomusten suhteen, jne. Jos paavi Franciscus on Väärä profeetta, tapahtumien on edettävä nopeasti hänen ikänsä vuoksi). [Vääräksi profeetaksi sopii paljon paremmin presidentti Trumpin vanhempi neuvonantaja, harras juutalainen kabbalisti Jared Kushner, joka on toiminut Trumpin oikeana kätenä mm. Lähi-idän rauhanasioissa. Lisäksi Kushner'in yhtiö New Yorkin 666 Fifth Avenuella kehittää pedonmerkki-siruja. Lue http://nokialainen.blogspot.com/2017/04/onko-jared-kushner-ilmestyskirjan-vaara.html. Katolinen kirkko ja paavi sopivat paremminkin Ilm. 17'n suureksi portoksi ajatellen maailmanuskontoa. Mutta tietenkin paavi+Kushner voisivat muodostaa yhdessä Ilmestyskirjan Toisen Pedon, jolla on 2 sarvea niinkuin karitsan sarvet (Ilm. 13:11). Suom. huom.]
  • Ahdistuksen aikana ihmiset eivät saa ostaa tai myydä, elleivät he ota Merkkiä, Antikristuksen nimeä tai hänen nimensä lukua (Ilm. 13:17). Pitkä lista vaikutusvaltaisia ihmisiä vaatii kaikkien maan päällä olevien rokottamista ja merkitsemistä tulevina kuukausina. [Sanoisin, että suurin hönkijä rokottamisen suhteen on Mr. Trump, joka vaatii kaikkien amerikkalaisten rokottamista armeijan tuella ennen marraskuun pressanvaaleja. Ks. https://www.youtube.com/watch?v=uEGEiaoxaUc. Suom. huom.]
  • Jotkut raamatunprofetian opettajat ovat vuosien ajan opettaneet, että kaiken ostamisen ja myymisen seuraaminen edellyttää rahatonta yhteiskuntaa. Maailman talousfoorumi (WEF) on ilmoittanut pitävänsä vuosikokouksensa Davos'issa, Sveitsissä, tammikuussa 2021, ja sen teemana on ”Suuri nollaus (The Great Reset)”, joka sisältää suunnitelman korvata käteisraha digitaalisella valuutalla (ja jakaa uudelleen vaurautesi; rahaton yhteiskunta on jo muotoutumassa ympäri maailmaa myymälöissä, joissa ei ole kassanhoitajia. Huomaa: Kun valmistauduin lähettämään tämän artikkelin toimittajalle, minulle kerrottiin, että WEF on viivästyttänyt kokoustaan ​​tähän kesään asti, mutta en ole vahvistanut sitä).
  • Nälänhätä on merkki Toisesta Tulemuksesta (Matt. 24:7). On raportoitu, että kysyntä ruualle ruokapankeissa on kasvanut voimakkaasti (Elokuun 24. päivänä 2020, presidentti Trump lisäsi liittovaltion menoja tietyille elintarvikkeiden jakeluohjelmille miljardilla dollarilla).
  • Toinen Tulemus tulee olemaan kuin Nooan päivät (Matt. 24:37), jolloin ihmisten pahuus oli suuri (1. Moos. 6:5). Ihmiset mellakoivat, ryöstelevät, sytyttävät tulipaloja ja vahingoittavat ihmisiä, jne., demokraattien hallinnoimissa kaupungeissa, ja vastuussa olevat demokraatit näyttävät suojelevan heitä. [Daymond Duck'in mielestä kaiken pahan alku ja juuri on näköjään Amerikan demokraattinen puolue! Hän on oikea Trumpin propagandisti! Huhhuh! Muistutan, että evankelikaalit natsi-Saksassa pitivät myöskin vapahtajanaan omaa Führeriään (=väärä kristus). Suom. huom.]
  • Vaivanaikaa tulee leimaamaan hyperinflaatio ja taloudellinen romahdus (Ilm. 6:5-6), ja johtuen koronaviruksen aiheuttamista sulkutiloista (lockdowns), Yhdysvallat on lainannut biljoonia dollareita elvyttääkseen taloutta. Koko maailma on menossa rikki, ja jotkut sanovat, että jos ihmiset eivät palaa töihin, maailmantalous romahtaa, yms.
  • Ruttotaudit on merkki Toisesta Tulemuksesta (Matt. 24:7). Se tulee olemaan maailmanlaajuinen pandemia (Ilm. 6:7-8), joka aiheuttaa monien kuoleman, ja koronaviruksen on julistettu olevan maailmanlaajuinen pandemia, kun se tappaa monia ja todennäköisesti pahenee.

Jeesukselta kysyttiin Tulemuksensa merkeistä (Toinen Tuleminen, ei Tempaus), ja Hän sanoi: ”Mutta oppikaa viikunapuusta (Israel; Hoos. 9:10) vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi (kenties 70-80 vuotta; Ps. 90:10) ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat” (Matt. 24:32-34).

Voidaan sanoa enemmänkin, mutta jokaisen, joka tietää paljon Raamatusta, pitäisi pystyä näkemään Israelin olemassaolo, se tosiasia, että Israel on ollut kansakunta 72 vuotta, ja tämänhetkisen globaalin tilanteen profeetallinen merkitys.

Isoisäni olisi todennäköisesti sanonut: ”Jokainen, jolla on yksi silmä ja omaa edes jonkin verran järkeä, voi ymmärtää, että viimeiset päivät ovat muotoutumassa aivan kuten Raamattu sanoo.”

Jeesus kertoi Danielille, että viisas ymmärtää Ahdistuksen ajan tapahtumat lopunaikoina (Dan. 12:8-10).

Jotkut globalistiset eliitin jäsenet aikovat hallita ihmisten elämää, tuloja, uskontoa, terveydenhuoltoa, heidän lastensa koulutusta, pakottavat ihmiset asumaan pienemmissä taloissa, pakottavat ihmiset ajamaan pienempiä autoja, ja kontrolloivat ihmisten käyttämän lämmityksen ja jäähdytyksen tyyppiä ja määrää, jne.

Jotakin tästä on osa Vihreää uutta sopimusta (Green New Deal), jota Bernie Sanders ja demokraatit ajavat näissä nykyisissä vaaleissa.

Haluan rakkaudella muistuttaa pastoreita ja opettajia siitä, että Jumalan kutsun hyväksyminen olla pastori tai opettaja sisältää huikean vastuun.

Pastorit ja opettajat tullaan palkitsemaan siitä, että he ovat uskollisesti saarnanneet ja opettaneet koko Jumalan Sanaa, mukaan lukien Jeesuksen Toista Tulemusta (2. Tim. 4:8; 1. Piet. 5:2-4), mutta pastorit ja opettajat saavat sitä kovemman tuomion, jos he sivuuttavat heidän vastuunsa (Jaakobin kirje 3:1).

Meidän ei pitäisi suhtautua näihin Jeesuksen sanoihin kevyesti: ”Taivaan muodon te osaatte arvioida, mutta aikain merkkejä ette osaa” (Matt. 16:3).

Seuraavassa on viimeisimpiä ajankohtaisia tapahtumia:

Ensinnäkin, luonnonkatastrofien esiintymistiheys ja intensiteetti lisääntyvät (kuten synnytystuskat) ennen Toista Tulemusta. Kun hurrikaani Laura syöksyi läpi Louisianan ja Teksasin tuulten ollessa jopa 67 metriä sekunnissa, yksi selviytyneistä sanoi: ”Näyttää siltä, ​​että 1000 tornadoa” tuli läpi.

Toiseksi, 24. elokuuta 2020, Barna-tutkimusryhmän johtaja sanoi, että joka viides kirkko voisi sulkea pysyvästi ovensa seuraavan 18 kuukauden aikana koronaviruskriisin takia. Kirkossa käyminen ja lahjoittaminen on vähäistä, ja monet pastorit kadottavat kirkon opetukset. Myötätuntoni menee näille seurakunnille ja pastoreille.

Mutta Jumalan Sanaa ei voida vaientaa. Hyvä uutinen on, että jotkut noista saarnastuoleista eivät puhuneet profeetallisista asioista, ja nyt suuri osa heidän jäsenistään virittäytyy television ja Internetin ääreen kuullakseen, mitä jotkut aikamme profeetalliset saarnaajat sanovat. Jos pastori ei halua saarnata koko Sanaa, Jumala voi sulkea pastorin kirkon ja ruokkia seurakunnan jäseniä toisen areenan kautta.

Kolmanneksi, 26. elokuuta 2020, Amir Tsarfati raportoi Venäjän laivaston alusten kasvusta Välimerellä Syyrian rannikon läheisyydessä. Mistä tässä on kyse, jää nähtäväksi.

Neljänneksi, seuraten ilmoitusta, että Yhdistyneet arabiemiirikunnat ovat lopettamassa Israelin taloudellisen boikotoinnin, rabbi Yehudah Glick, Temppelivuori-kuuluisuus, puhui suunsa puhtaaksi. Hänen ilmoitetaan sanoneen: ”Rauhansopimusten aalto voi olla ennakkoilmoitus rauhan ajasta, joka edistää Jerusalemin kolmannen temppelin rakentamista enemmän kuin modernin Israelin ensimmäiset vuosikymmenet, joita värittivät ​​sodat.”

Danielin kirjan mukaan tulee olemaan rauhansopimus ja Temppeli rakennetaan uudelleen. Antikristus rikkoo kuitenkin rauhansopimuksen keskellä Ahdistuksen aikaa (Dan. 9:27). Hän vahvistaa tämän sopimuksen, ja ihmiset julistavat rauhan ja turvallisuuden, mutta Antikristus jatkaa valloituskulkuaan (1. Tess. 5:3; Ilm. 6:1-2).

Rabbi Yehudah Glick esitti toisen mielenkiintoisen kommentin: ”Yksi merkittävimmistä saavutuksista tässä sopimuksessa on, että se tuo Arabiemiirikuntien arabimuslimikansalaiset Temppelivuorelle rukoilemaan.” Heitä ei päästetä Kalliomoskeijan sisälle rukoilemaan, mutta he voivat käydä Temppelivuorella ja rukoilla ulkona. Glick näkee tämän mahdollisuutena juutalaisille, muslimeille ja kristityille rukoilla yhdessä ja, lopultakin sen, että Temppelivuoresta tulee kaikkien ihmisten rukouspaikka (ks. Jes. 56:7). Tämä tapahtuu tuhatvuotisen valtakunnan aikana.

Niille, jotka ovat kiinnostuneita, en ennusta ylöstempauksen päivää tai hetkeä, mutta ystäväni lähetti minulle äskettäin seuraavan Ken Potter -informaation:

Vuoden 2020 Rosh HaShanah'in tärkeimmät ajat:

KÄYNNISTYS: Auringonlasku Jerusalemissa, 18.9.2020 klo 18:40 Israelin aikaa = 18.9.2020 klo 11:40 Yhdysvaltain itäistä aikaa

LOPPU: Auringonlasku Jerusalemissa, 20.9.2020 klo 18.38 Israelin aikaa = 20.9.2020 klo 11:38 Yhdysvaltain itäistä aikaa

TÄMÄN JÄLKEEN YÖN PIMEIN HETKI (SYDÄNYÖ) Jerusalemissa, 21.9.2020 klo 0:32 Israelin aikaa = 20.9.2020 klo 17:32 Yhdysvaltain itäistä aikaa

Seuraava on linkki videoon, jossa on runsaasti tietoa pasuunansoiton juhlasta (Feast of Trumpets): https://www.youtube.com/watch?reload=9&v=Rqe6iCzNif8



Lopuksi, kukaan ei tiedä Herramme paluun päivää tai hetkeä, mutta yhä useampi parhaista raamatunprofetian opettajista uskoo, että jonkun pelastus on kiireellinen asia.

Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt tätä, niin tunnusta vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on syntynyt neitseestä, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien vuoksi sekä haudattiin ja herätettiin kuolleista. Pyydä Häntä antamaan anteeksi syntisi, puhdistamaan sinut, ja tulemaan sydämeesi ja olemaan Vapahtajasi. Kerro sitten jollekulle, että olet tehnyt tämän.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond Duck
duck_daymond@yahoo.com

7 kommenttia:

  1. Olli hyvä kiitos hyvästä sivustosta.
    Olen ollut n.50 v. uskossa ja Herra on avannut sanansa myös minulle, joten tunnen mielestäni sitä hyvin, että osaan erottaa oikean ja harhan opetuksen.
    Sinä olet jotenkin omaksunut hyvin kielteisen kannan Trumpista Mistä olet niin negatiivisen kannan saanut ? Hän on ainoita Presidenttejä,jotka ovat mm. pitäneet vaalilupauksensa ,hän myös vastustaa aborttia,tunnustaa Jumalan maailman luojana , puolustaa vainottuja kristittyjä , siirsi suurlähetystön Jerusalemiin , ( monet aikaisemmat Presidentit ovat luvanneet samaa ,mutta ovat aina pettäneet lupauksensa) vara Presidentti Mike Pence antoi selvän tunnustuksen siitä ,että Tramp on uskossa ! Et kai sinä vain ole uskomassa tätä valhe mediaa, joka jatkuvasti, parjaa ja parjaa ja syyttää ja valehtelee Trumpista.
    Kyllä se on Saatana ja hänen kätyrinsä, jotka vihaa Tramppia ja kaikella voimalla mustamaalaa häntä .( vertasit Hitleriin häntä , ajattele nyt vähän , Hitler yritti tappaa kaikki Juutalaiset JA TRAMPPI SUOJELEE HEITÄ KAIKIN VOIMIN ) !!!!!!! Ei hän ole täydellinen , mutta ei meistä kukaan ole itsessään.

    VastaaPoista
  2. Trumppiin vaan sopii kaikista parhaiten raamatunprofetian luonnehdinnat Antikristuksesta, esim. Danielin kirjassa. En nyt viitsi toistaa kaikkea sitä mitä olen viime vuosina kirjoittanut, mutta tutki blogini alaosastoa "Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja", niin ehkä ymmärrät paremmin kantani. Myöskin amerikkalainen Brother James Key on omilla YouTube-videoillaan todistanut väkevästi Trumpin antikristiudesta. AK tulee aluksi eksyttäjänä ja valkeuden enkelinä (Matt. 24:24, "väärä kristus") joten ymmärrettävästi hän saa puolelleen kannatusta varsinkin juutalaisten osalta, jotka hän lumoaa täysin. Raamatussa on ennustettu Israeliin väärä messias (Joh. 5:43) lopunaikoina ennenkuin juutalaiset havahtuvat huomaamaan virheensä 7-vuotisen vaivanajan puolivälissä (Dan. 9:27). He tekevät siis liiton kuoleman ja sopimuksen Tuonelan kanssa (Jes. 28:15), jota tämä UAE-Israel rauhansopimus edustaa ensiaskeleena suuremmalle Lähi-idän "rauhalle" myöhemmin. Evankelikaalit Trump eksyttää myös, kuten Hitler teki natsi-Saksassa. Nyt tarvitaan siis Jeesuksen antamaa silmävoidetta, jotta näkisi oikein. Trump ja hänen porukkansa ei ole sitä miltä saattaa näyttää tai mitä he väittävät olevansa. Trump ei ole uskossa, sillä kertomansa mukaan hän ei tarvitse Jumalalta anteeksiantoa, vaan yrittää elää mahdollisimman "hyvää elämää". Eihän paavikaan ole oikea kristitty vaikka hän muodollisesti edustaa kristikuntaa. Trumpin edesmennyt hengellinen mentorinsa, jota hän aina vuolaasti kehuu, oli 33. asteen vapaamuurari Norman Vincent Peale, jonka mukaan ihmisen ei tarvitse syntyä uudelleen. Trump edustaa universalismia, jossa Jeesus ei ole ainoa tie pelastukseen, vaan jokainen voi pelastua oman uskontonsa kautta. Lue esim. seuraava:

    https://www.gotquestions.org/Suomi/Jeesus-ainoa-tie.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin lyödä vaikka vetoa siitä ettei Trumppi ole mikään antikristus !!! ,vuosikymmenien aikana on ollut useita VARMOJA uskovia ,jotka ovat olleet VARMOJA tästä ja tuosta ihmisestä ,että Hän on juuri se antikristus. Antikristuksen varma merkki on se ,että hän pyrkii alistamaan kaikki tahtonsa alle ja pilkkaa Jumalaa ja häneen uskovia ja lopuksi tapattaa heitä . Tramppi on mm. juuri vasta kohta noihinkin merkkeihin .

      Poista
    2. Sun mielipitees on pelkkää eksyneen hyväuskoisen ihmisen mutua. Michael Cohen'in (entinen Trumpin lakimies) uuden paljastuskirjan mukaan Trump pilkkaa kristittyjä, kutsuu heitä mm. idiooteiksi.

      What he really thinks: Trump mocks Christians, calls them "fools" and "schmucks"

      https://www.salon.com/2020/09/11/what-he-really-thinks-trump-mocks-christians-calls-them-fools-and-schmucks_partner/ (11.9.2020)

      Veli James Key'ltä uusi video, jossa samasta aiheesta sekä Lähi-idän tuoreista rauhansopimuksista.

      Antichrist Trump Mocks Christians, Calls Them Fools & Schmucks

      https://www.youtube.com/watch?v=rbBSnwW7l-8 (22.9.2020)

      Ja mitä vielä tapahtuukaan vaivanaikana kun saatana menee Trumpiin sen jälkeen kun hänen kuolinhaavansa on parantunut ihmeenomaisesti ja AK:n 42 kk alkavat (Ilm. 13:3-7). Varsinaisesti Trump paljastaa itsensä siis näiden 42 kuukauden aikana ja juutalaiset pakenevat Petraan, kun AK istuu Jerusalemin 3. temppelissä julistaen olevansa Jumala. Kyllä Trumpin narsistisen luonteen tuntien on helppo uskoa, että hän on juuri se henkilö, joka toteuttaa tämänkin profetian.

      Poista
  3. Olen miettinyt että kun tempaus tapahtuu, niin mitä viattomille lapsille käy? Temmataanko he kaikki myös ylös taivaaseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä meidän kaikkea tarvitse tietää. Jumala toimii varmasti oikeudenmukaisesti. Luulisin kyllä, että jos jompikumpi vanhemmista on uskossa ja lapsi riittävän pieni ja viaton, niin hänet temmataan myös. Itse uskosta Ap. t. 16:30–31 kohdassa sanotaan, että ”Usko Herraan Jeesuksen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi.” Joten se antaa viitteen koko perhekunnan ruumiinlunastuksesta.

      Poista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com