Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Tuleeko tuomio Yhdysvalloille, kun UAE:n ja Israelin välinen rauhansopimus allekirjoitetaan maan pääkaupungissa Washington DC:ssä juutalaisen uudenvuoden aikoihin?!

Tässä tuore suomentamani artikkeli William Frederick'in ylläpitämästä EndTimesForecaster -blogista, jossa William käsittelee Yhdistyneiden arabiemiraattien (UAE) ja Israelin välisen rauhansopimuksen seuraamuksia varsinkin Yhdysvalloille, joka on toiminut välittäjänä, ja jonka pääkaupungissa aiotaan järjestää tämän ”aabrahamilaisen sopimuksen” juhlallinen allekirjoitustilaisuus tässä kuussa juutalaisen uudenvuoden eli Rosh Hashanah'in eli pasuunansoitonjuhlan aikoihin. Ajoitus on merkittävä, kun kyseessä on valheellinen väärä rauha, joka on todennäköisesti ensiaskel Israelin maan jakamiselle, jonka Jumala tuomitsee Raamatussa, ja tämän ensiaskeleen lopputulema mainitaan Danielin profetiassa Antikristuksen rauhana kun hän vahvistaa liiton monien kanssa yhdeksi vuosiviikoksi (Dan. 9:27). UAE lienee ensimmäinen näistä monista arabimaista. Nyt siis ”rauha” Rosh Hashanah'ina, josta tulee mieleen Paavalin julistus 1. Tess. 5:1-5 kohdassa, jonka mukaan Herran päivä tulee silloin kun sanotaan ”rauha ja turvallisuus (peace and security)”. Lisäksi juutalaisten pasuunansoitonjuhla (Rosh Hashanah) on yleisesti yhdistetty Kristuksen toiseen tulemiseen (tai Tempaukseen), jolloin pasuuna soi (1. Tess. 4:13-18). On tulkittu, että Raamatun pelastushistoria kulkee merkittävien juutalaisten juhlapyhien rinnalla. Jeesuksen ensimmäinen tulemus täytti kevään kolme juhlaa sekä helluntain Pyhän Hengen vuodatuksena 10 päivää Herramme taivaaseen astumisen jälkeen, ja Jeesuksen toinen tulemus täyttää sitten loogisesti syksyn kolme juutalaista juhlaa, jotka alkavat tästä pasuunansoitonjuhlasta (The Feast of Trumpets).

-----------------------------

Päivämäärää kuoleman kanssa ollaan asettamassa – Arabiemiraattien ja Israelin välisen rauhansopimuksen allekirjoitustilaisuus (The Date With Death is Being Set—The Signing of the UAE Peace Deal)

https://endtimesforecaster.blogspot.com/2020/09/the-date-with-death-is-being-setthe.html

Perjantai, 4.9.2020 (Päivitetty 5.9.2020)


On ilmoitettu, että Yhdistyneet arabiemiirikunnat (UAE) ja Israel yrittävät saada aikaan allekirjoitustilaisuuden UAE "Abraham Accords" -sopimukseen Washington DC:ssä Rosh Hashanah'iin (juutalaisten uusivuosi) – 18. syyskuuta 2020 mennessä.

”Tämän [normalisointi] -sopimuksen odotetaan tulevan allekirjoitettavaksi syyskuussa Washingtonin kaupungissa", Akunis sanoi.

"Sen on tarkoitus olla yksi seuraavien 24 tunnin neuvottelujen tuloksista Arabiemiraateissa – asettamalla päivämäärän allekirjoittamiselle."

Akunis lisäsi, että Netanyahu'n hallitus toivoo seremonian pidettäväksi "ennen meidän Rosh Hashanah -juhlaamme" eli juutalaisten uuttavuotta, joka on 18. syyskuuta.

https://www.dawn.com/news/amp/1577161

Nyt tässä on tärkeä osa; tätä rauhansopimusta ollaan julistamassa tärkeäksi askeleeksi kohti Palestiinan valtion luomista vuoden 1967 rajojen mukaisesti – ei hyvä juttu.

UAE announces peace deal with Israel, revives hope for Palestinian state (Arabiemiirikunnat ilmoittaa rauhansopimuksesta Israelin kanssa, herättää toivon Palestiinan valtiosta)

After UAE-Israel peace deal, a Palestinian state is the next step (UEA-Israel rauhansopimuksen jälkeen seuraava askel on Palestiinan valtio)

Katso, olen kaikkiseltaan rauhan puolesta, mutta en hinnalla millä hyvänsä. Yritykset jakaa Israelin maa on tuonut tuomiota aiemmin ja uskon näin olevan tulevaisuudessakin. Vilkaise julkaisujani: The Israeli Palestinian Map of Death (Israel-Palestiina kuolemankartta), Hurricane Laura, Israel, and the Palestinian State (Hurrikaani Laura, Israel ja Palestiinan valtio).

Uskon, että jokainen prosessi, jolla pyritään "maan jakaminen" -aloitteeseen, tulee kohtaamaan tuomiot, jotka laskeutuvat asianosaisten päälle. Ja ajatellen tätä rauhansopimusta USA:n välittämänä ja Washington DC:ssä allekirjoitettuna, niin se tulee varmasti laittamaan kohdistuksen tuohon kaupunkiin.

Ota myös huomioon, että Iran on Israelin, Yhdistyneiden arabiemiirikuntien ja Yhdysvaltojen katkera vihollinen, joten se ei olisi minulle yllättävää nähdä heidän yrittävän jotain merkittävää sabotoidakseen rauhansopimusta.

Jälleen kerran, kannatan rauhaa, mutta se on tehtävä oikealla tavalla, eikä Israelin maan jakaminen ole oikea tapa edetä tässä.

On mielenkiintoista huomata, että tämä syksy on todettu tärkeäksi katseluajaksi tuomioiden laskeutumiselle. Tässä on pari postausta tämän linjan mukaisesti.

Fall 2020: Asteroids, Missiles, and Tsunamis!? (Syksy 2020: Asteroidit, ohjukset ja tsunamit!?)

I Pet Goat 2; Is the Apple About to Split and the Lotus Bloom? (I, Pet Goat 2 -filmi; Onko omena halkeamaisillaan ja lootus puhkeamassa pian kukkaan? (suomennettu))

Tässä on mielenkiintoinen synkronointi;

The White House Siege: Occupation starts Sept. 17, 2020 (Valkoisen talon piiritys: Miehitys alkaa 17. syyskuuta 2020)

Kanadan Vancouver'issa, Brittiläisessä Kolumbiassa, itseään adbustereiksi (Adbusters) kutsuva ryhmä julkaisi äskettäin sosiaalisen median ilmoituksen, jossa kehotettiin "kymmeniä tuhansia meidän kansalaistovereita piirittämään Valkoista taloa" syyskuun 17. päivänä 2020 (Valkoisen talon piiritys – Taktinen tiedotus #1). Piirityksen on tarkoitus kestää viisikymmentä päivää, päättyen vaalipäivään 3. marraskuuta.

Esite alkaa sanoin: "Okei, kaikki te aktivistit" ja erityisesti mainitsee ryhmät #MeToo, #BLM, #ExtinctionRebellion ja kutsuu kaikkia Trump'in vastaisia mielenosoittajia. "Haluamme ... herättää vallankumouksen kanssanne." "Oletteko valmiita vallankumoukseen? Mekin olemme." "Saarramme Valkoisen talon. Ja pidämme sitä yllä tarkalleen viisikymmentä päivää."

Mietin kuinka se tulee näkymään? Ja sitten on tämä synkronointi; seuraava Nibirun aiheuttama maanjäristystarkkailujaksomme on aikavälillä 6.-26.9.2020.

”Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä.” (Luukas 21:36)

Päivitys 5/9: (nimimerkki Karen)

"Noin kahden viikon kuluttua 20. syyskuuta, Iraniin kohdistuvat maailmanlaajuiset pakotteet – jotka poistettiin viisi vuotta sitten ja joihin sisältyi tavanomaisten aseiden vientikielto – napsahtavat takaisin voimaan johtuen Yhdysvaltojen päätöksestä käyttää veto-oikeuttaan mihin tahansa YK:n turvallisuusneuvoston toimeen pakotteiden välttämiseksi."

https://www.youtube.com/watch?v=_wYrKoDYyJ4



----------------

Kirjoitin kommentin tähän Williamin blogijuttuun 5.9.2020 klo 15:00.

Hello William and thanks for your recent posts! You are an endtimes watchman. Signing ceremony of the peace deal is important event. Have you thought that skeleton scene with fireworks in I, Pet Goat 2 film could describe Jewish New Year (Rosh Hashanah) celebrations on September 18, 2020?! Skeleton (wearing Uncle Sam's hat) means death that connects it with Isaiah 28:15 (a covenant with death). Oh, God! BTW; skeleton has a wedding (or engagement) ring on the left anonymous meaning covenant! See Jason's (jkbugout) new Pet Goat 2 interpretation video.

Pet Goat II September Date Analysis
https://www.youtube.com/watch?v=kYs31nmZY98 (9/3/2020)

If you will, see my comments on it (Olli R).

Suomennus:

Hei William ja kiitos viimeaikaisista julkaisuistasi! Olet lopunaikojen vartiomies. Rauhansopimuksen allekirjoittaminen on tärkeä tapahtuma. Oletko ajatellut, että luuranko ilotulituksineen I, Pet Goat 2 -elokuvassa voisi kuvata juutalaisen uudenvuoden (Rosh Hashanah) juhlallisuuksia 18. syyskuuta 2020?! Luuranko (yllään Setä Samulin hattu) tarkoittaa kuolemaa, joka yhdistää sen Jesaja 28:15:een (liitto kuoleman kanssa). Voi luoja! Muuten, luurangolla on vihkisormus (tai kihlasormus) vasemmassa nimettömässä merkiten liittoa! Katso Jason'in (jkbugout) uusi Pet Goat 2 -tulkintavideo (Pet Goat II September Date Analysis (3.9.2020)).

Jos haluat, katso kommenttini siitä (Olli R).

----------------

Lopuksi sokerina pohjalla blogini vieraskirja-postaukseni eilispäivältä liittyen Rosh Hashanah & I, Pet Goat 2 -kytkökseen.

Päivämäärä: 05/09/2020, 15:42:50
Nimi: Olli
Sijoitus: 4 918

Erinomaista havaintokykyä Jasonilta hänen uusimmassa Pet Goat -videossaan kun hän näkee omenatytön (Lily) kädessä keltaista tai kullan väriä eli hunajaa tytön pudotettua omenan. Tiedetään, että juutalaisten Rosh Hashanahiin liittyy omenat ja hunaja, jota käytetään dippikastikkeena omenalohkoille.

Laita Google-hakuun sanat: "rosh hashanah apples and honey"

Linkistä: https://www.history.com/topics/holidays/rosh-hashanah-history  

"Apples and honey: One of the most popular Rosh Hashanah customs involves eating apple slices dipped in honey, sometimes after saying a special prayer. Ancient Jews believed apples had healing properties, and the honey signifies the hope that the new year will be sweet."

Sitten Jasonilta IPG2-tulkintaa videolla:

Live Pet Goat II Rosh Hashana Analysis

https://www.youtube.com/watch?v=H8jnL5xi8WI (11 tuntia sitten)

Tässä omenakohtaus, jossa tytön kädessä näkyy hunajaa kullanvärisenä. Myöskin itse omenassa näkyy hunajaa kun se vierii.

https://youtu.be/H8jnL5xi8WI?t=2109 (kohdasta 35:09)

Joten IPG2 vihjaa voimakkaasti pasuunansoitonjuhlaan (Rosh Hashanah). Jason puhuu alussa paljon trumpeteista, jotka soivat filmissä. Yhdistelee niitä Ilmestyskirjan pasuunatuomioihin.

Meidän ei todennäköisesti tarvitse odottaa ensi vuoden helluntaihin a'la Jarmo Eklund.

2 kommenttia:

  1. Arabiemiraattien ja Israelin välinen rauhansopimus ratifioidaan tiistaina 15.9.2020 Washingtonissa ja ilmeisesti Valkoisen talon pihalla, kuten Oslon rauhansopimus 13.9.1993 Arafatin (PLO) ja Rabinin (Israel) välillä, jolloin "liiton vahvistajana" oli USA:n presidentti Bill Clinton.

    Katsokaa 9.9.2020 TV7 Israel-uutiset, joissa kerrotaan alussa UAE:n ja Israelin rauhansopimuksen ratifioimisesta ensi viikon tiistaina.

    https://www.tv7.fi/vod/player/74275/

    Siispä ensi viikon Valkoisen talon allekirjoitusseremoniassa vahvistetaan rauha Israelin ja Arabiemiirikuntien välillä, joka käynnistää Israelin ja Emiraattien diplomaattisuhteet virallisesti. Rauhansopimus tulee ratifioiduksi. Tästä tulee väkisinkin mieleen Dan. 9:27 profetia.

    27 And he (=AK=Trump) shall confirm the covenant with many (KJV)

    27 Mutta hän monelle (= 7 emiirikuntaa) liiton vahvistaa (Biblia 1776)

    Nyt myös Bahrain (yksi Persianlahden öljyvaltioista) on solminut rauhan Israelin kanssa ja osallistuu Valkoisen talon allekirjoitustilaisuuteen 15.9.2020.

    https://yle.fi/uutiset/3-11541169 (11.9.2020)

    Seuraavassa Cindy-sisaren uusi video, jossa selostusta Abraham Accord -sopimukseen liittyvästä kolikosta, jota myydään nyt "temppelikolikot"-sivulla 150 dollarin hintaan ja se on nyt tuotantovaiheessa.

    Abraham Accord coin

    https://www.youtube.com/watch?v=-O6_rlHXf78 (tänään)

    Abraham Accord coin. With the 3 great faiths of Abraham & even a quote from the Koran. What will the 'Evangilicals' say now? There was a lot of symbolism on the coin that I failed to mention, even the saturn at the top.
    Just unbelievable! Please understand that there is only ONE way to heaven and that is with Jesus Christ. God bless you

    https://www.temple-coins.com/products/abraham-accord-historic-peace-treaty-between-israel-and-uea

    Kolikossa lainataan mm. Koraania. Siinä on etupuolella näkyvissä Amerikan kotka tai pikemminkin feenikslintu USA:n yhden dollarin setelin ns. suuresta sinetistä. Kolikon takapuolen (sapeli)miekalla ilmeisesti viitataan Jesaja 2:4 rauhanjakeeseen (jae lukee mainostekstissä), joka itseasiassa koskee Jeesuksen Kristuksen tuhatvuotista valtakuntaa. Vain Jeesus tuo todellisen rauhan maan päälle, ei kukaan sijainen, kuten Antikristus Trump, jonka allekirjoitus näkyy kolikossa. Wake up people!

    Jes. 2:4
    4 Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.

    Tässä "temppelikolikot"-sivu, jossa mainostetaan ja myydään tätä uutta kolikkoa. Käytä suurennosta kolikkokuvan kohdalla.

    https://www.temple-coins.com/products/abraham-accord-historic-peace-treaty-between-israel-and-uea

    yks lainaus (ajattele Paavalin 1 Tess. 5:3 kohtaa):

    "So, this is good for peace, good for security, and good for prosperity. I think it’s good for the United States and good for Israel.”"

    VastaaPoista
  2. Ja kuinkas ollakaan..Valkoisen talon seremonia pidetään 33 pv. sen jälkeen kun rauhansopimuksesta ilmoitettiin ensimmäisen kerran 13. elokuuta 2020! Rapparien luku on 33. Lamput kuntoon nyt!

    ABRAHAM ACCORD SIGNING CEREMONY - 15 SEPTEMBER

    https://www.youtube.com/watch?v=hO83cB8wWLY (8.9.2020)

    Israel, UAE to sign deal at White House ceremony next Tuesday

    https://www.timesofisrael.com/israel-uae-to-sign-deal-at-white-house-ceremony-next-tuesday/

    Trump ollut virassaan 1335 pv. tuolloin!

    Kushner sanoo, että "aabrahamilaisen sopimuksen" tarkoituksena oli pelastaa kahden valtion ratkaisu. Eipä sattumaa, että koronatapaukset voimakkaassa kasvussa nyt Emiraateissa sekä Israelissa, jossa eilen yli 4000 tartuntaa, mikä on ennätys.

    BLASPHEMOUS "ABRAHAM ACCORD": ISRAEL UPDATE

    https://www.youtube.com/watch?v=sP6xR5bcK6c (10.9.2020)

    BREAKING THE EVERLASTING COVENANT. WOE UNTO THIS WORLD! ISLAM IS NO OFFSPRING OF ABRAHAM.

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com