Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Todd Bentley ja Extreme Prophetic -liike

Seuraavassa artikkelissa Orrel Steinkamp käsittelee nopeasti karismaattisissa piireissä leviävää ääriprofeetallista Extreme Prophetic -liikettä, joka on merkkejä ja ihmeitä korostavan ns. Toronton siunauksen vielä demonisempi versio. Liikkeen johtohahmona toimii tällä hetkellä Todd Bentley (C. Peter Wagnerin siunaamana), jonka likaista historiaa ja palvelutyötä ruoditaan yhdessä joidenkin muiden väärien profeettojen, kuten Bob Jones, kanssa. Uusin villitys on ns. Pyhän Hengen huumekauppiaat, joita esim. John Crowder edustaa (vrt. Pyhän Hengen baarimikko, Rodney Howard Brown). Ääriprofeetallisten "Kenosis" -opetus nostaa päätään Bill Johnsonin ym. samankaltaisten keskuudessa. Suomessa ääriprofeetallisia suosii mm. Patmos Lähetyssäätiö. Kaikki tämä liikehdintä on lopunajan eksytystä, joka liittyy Valtakunta nyt -teologiaan (dominionismi). Artikkelin suomentaja: Samuel Korhonen

-----------------------------------------

Merkkejä, jotka panevat ihmettelemään
Signs That Make One Wonder


By Orrel Steinkamp, The Plumbline, Volume 14, No. 4, July/August 2009

Merkkejä ja ihmeitä on aina sanottu esiintyneen seurakunnassa. Keskiajalla merkit ja ihmeet liittyivät yleensä Neitsyt Marian ilmestyksiin. Vasta 19. vuosisadan lopulla merkki-ilmiöitä alettiin jälleen huomioida, josta esimerkkeinä Alexander Dowie ja Mary Woodworth-Etter (“transsievankelista”). 20. vuosisadalle tultaessa helluntailiike omaksui parantamisen lahjan ja hengelliset lahjat, mutta vielä myöhemmin John Wimber ja hänen Vineyard-liikkeensä valitsi merkit ja ihmeet oman liikkeensä keskipisteeksi. Wimber'in toiminta ja liike saivat pahan maineen ihmeitä ja merkkejä koskevasta seurakuntakasvukurssista, jota hän opetti C. Peter Wagner'in kanssa Fuller'in seminaarissa. Wimber'in merkit ja ihmeet rajoittuivat kuitenkin parantamiseen, kaatumiseen, parannettavia osoittaviin sädekehiin (halo) ja lämmön tuntemuksiin jne. Wimber jatkoi perustaen Vineyard-liikkeen. Se oli Vineyard'in pastori John Arnott, joka pani alulle Toronton Siunauksen. On yllättävää, että Wimber ei pitänyt Toronton ylilyönneistä, eikä myöskään Kansas City'n profeettojen tietyistä piirteistä. Hän otti vastuun Kansas City Prophetic'in johdosta ja siitä tuli Kansas City'n Metro Vineyard. Tuohon aikaan Bob Jones, profeetta ja näkijä Kansas City'ssä, pantiin sivuun, koska hän käytti ns. profeetallisen näkijän palvelutehtäväänsä saadakseen naiset riisuutumaan Herran edessä jne. Jones'ille annettiin kulissientakainen tehtävä, mutta häntä ei koskaan todella pantu kuriin. Todd Bentley herätti Jones'in taas henkiin. On mielenkiintoista, että joukko Vineyard-pastoreita on ollut niitä, jotka ovat menneet Torontoa pitemmälle ja ovat nyt menossa ääriprofeetalliseen Extreme Prophetic -liikkeeseen, jossa on vielä kummallisempia ja oudompia yliluonnollisia ilmiöitä. Tästä lisää myöhemmin.

Äärimmäinen merkkien ja ihmeiden liike on dramaattisesti kasvattanut merkkien ja ihmeiden nykyistä luetteloa. Pat King, profetissa ja näkijä, on jopa antanut verkkosivulleen nimen “Extreme Prophetic”. Se on todella osuva nimi. Benny Hinn'in heiluvan takin ohjelmanumerosta (swinging coat routine ???) ja jopa Rick Joynerin taivasmatkoista on merkkien etsijöiden keskuudessa nopeasti tulossa “vanha hattu” ja vanha muoti. Merkit ja ihmeet ovat viimeisten 18 kuukauden aikana edenneet hevoskärryjen päivistä Grand Prix autoihin. Pat King (entinen Pat Cocking ja käännynnäinen New Age'sta) voisi olla hyvä johdattaja Extreme Prophetic'iin. En tiedä, mistä pitäisi aloittaa. Aloittakaamme hänen transsimatkoistaan kolmanteen taivaaseen Bob Jones'in ja Todd Bentley'n kanssa. Sitten siellä on “palloja”, jotka näköjään ovat pieniä valkoisia pyöreitä ilmiöitä, joita esiintyy joissakin kokouksissa ja kun joku koskettaa niitä, ne muuttuvat enkeleiksi. Putoavat enkelin höyhenet ja jalokivet ja kulta ja safiiripöly näyttävät tietysti nyt olevan aivan tavanomaisia. Pat kertoo, kuinka hän ajoi enkelin siivillä taivaiden läpi. Tällä enkelillä oli ruskeat höyhenet, mikä on harvinaista. Hän on esitellyt ekstaasitranssitanssia. Hän on myös tärkeä siksi, että oli äitinä Todd Bentley'lle, kasvatti häntä ja antoi hänelle tehtävän. Se on ollut Todd Bentley, joka toi Extreme Prophetic'in kansallisen ja kansainvälisen huomion kohteeksi -- kiitos siitä Rory ja Wendy Alec'ille ja heidän GOD-TV:llensä, joka tarjoaa kansainvälisen 24/7 -televisioinnin (24t/vrk ja 7 päivää viikossa) kaikille äärimmäisen profeetallisille asioille.

Todd Bentley

Todd Bentley syntyi tammikuun 10. päivänä 1976 Kanadan British Columbia'ssa. Hänen vanhempansa erosivat. Hänen menneisyyteensä tuovat väriä saatananpalvonta, huumeet, murrot, kuuron äitinsä hyväksikäyttö ja seksuaalisen hyväksikäyttörenkaan jäsenyys (News Magazine 30.4.2001 Rich Hiebert). Oman tunnustuksensa mukaan hänet pidätettiin alaikäiseen kohdistuvan seksuaalisen teon vuoksi. Hänen kerrottiin vapautuneen täydellisesti tästä elämäntavasta hyvin dramaattisen demonisesta voimasta vapautumisen kautta. 22 vuoden ikäisenä hän ryhtyi johtamaan palvelutyöryhmää nimeltä Fresh Fire (Uusi tuli). Häntä kasvatti ja ohjasi Pat King, toinen kanadalainen. Hänet koulutettiin Pat King'in ja muiden tuohon piiriin kuuluvien kaikissa ääri-ilmiöissä. Hän oppi jo varhain, kuinka saada aikaan näkyjä ja niihin liittyviä ilmiöitä käyttämällä jotakin sellaista, jota hän kutsui “kolmanneksi silmäksi” (okkulttinen termi). “Meidän on nähtävä kolmannella silmällämme. Tämä silmä on sisäpuolella mielikuvituksessamme. Olen osoittanut teille tämän silmän Efesolaiskirjeen 1. luvussa. Siellä sitä kutsutaan sydämen silmiksi... sinä näet asioita sydämesi silmillä.” (Stirring up wisdom and revelation, Todd Bentley, 20.11.2008). Näissä kaikissa tarinoissa astraalimatkoista ja enkelien kohtaamisista meidän täytyy tarkoin huomata, että tämä kaikki on mielikuvituksen harjoitusta. Oudossa keskustelussaan Bentley'n ja Pat King'in kanssa Bob Jones kuvailee päivittäisiä matkojaan kolmanteen taivaaseen. Hän opettaa, että sinne voi mennä milloin tahansa. Jones väittää, että on tärkeää käydä säännöllisesti kolmannessa taivaassa. Hän sanoo, että kun mennään toisen taivaan läpi matkalla kolmanteen, niin “koukut”, liha ja paholainen, putoavat pois ja kun saavutaan kolmanteen taivaaseen, niin enkelit tervehtivät sinua.... Hän puhuu ihmisistä, jotka näkevät värejä kolmannessa taivaassa. Hän sanoo kuitenkin, että lapset, jotka hän “vie ylös”, näkevät kaiken valkoisena... Kolmannessa taivaassa on myös suurenmoisia tuoksuja. Jones luulee sen olevan vaniljan tuoksua. Maan päälle palattuaan Jones on paikantanut näkijän voitelun alueen. Hän sanoo: “voitelu toimii munuaisissa ja rasvassa”... “Haluatko, että joku (profeetta) säilyttää voitelun? Rukoile hänen munuaistensa puolesta!” (Bentley, Lakeland Revival, 11.4.2008). Tämä on mielenkiintoista, koska Jonesin munuaiset eivät toimi ja hän tarvitsee dialyysihoitoa. Jos Jones'in voitelu on hänen munuaisissaan, niin onko hänen saatava dialyysihoitoa voidakseen palvella? Kuinka kukaan uskova itse asiassa voi hyväksyä tämän miehen?

Huhtikuun 2. päivänä 2008 Todd Bentley saapui Stephen Strader'in Ignited-kirkkoon Floridan Lakeland'issa johtamaan viikon kokoussarjaa. “Nämä kokoukset paisuivat siinä määrin, että tarvittiin stadion, että kaikkialta maailmasta tungeksivat ihmiset mahtuisivat.” (Lyhennetty Deception Bytes'in artikkelista: Suden muotokuva). Bentley esitti jatkuvasti villejä väitteitä enkelien vierailuista ja taivaskäynneistä, liian monilukuisia tässä lueteltavaksi. Yksi hänen enkeleistään oli nimeltään Emma, naispuolinen ja ansaitsee erikoismaininnan. Emma ilmestyi ensimmäisen kerran Bentley'lle eräässä helluntaikirkossa Pohjois-Dakotan Buelah'issa. “Enkeli liiteli sisään. Enkeli leijaili pari tuumaa lattiasta säteillen kirkasta valoa ja värejä. Enkeli jakoi taivaasta kultakasseja...” (Todd Bentley's angels, Wolf Tracks) Tämä enkeli puheli Bentley'n kanssa ja sanoi olevansa sama enkeli, joka toimi aikaisemmin Kansas City'n profeettojen kanssa. Bentley'n palvelutyö kävi yhä mielettömämmäksi. Eräässä vaiheessa hän sanoi, että Henki käski hänen potkaista erästä naista lavalla. Toisilla kerroilla hän huusi “bam bam” ja potki ihmisiä polvella jne. Hän oli varmasti ensimmäinen parantaja, joka käytti monia Wrestle Mania'n väkivallan tekoja. Bam Bam tiesi, että nämä teot olivat painin maailmasta ja puhui niistä sellaisena. Bentley kutsui Bob Jones'in, Kansas City'n kunniattoman profeetan, Lakeland'in kokoukseensa. Hän toi Lakeland'iin myös Paul Cain'in, jota mainostettiin suurimpana profeettana sitten Branham'in, tietäen, että tämä oli katumaton alkoholisti ja aktiivinen homo, joka kieltäytyi Joyner'in ja kumppanien toivuttamisesta.

Jossakin vaiheessa Stephan Strader, Wagner'in alainen ICA:n apostoli Lakeland'in Ignited-kirkosta ilmeisesti otti yhteyttä Wagner'iin ehdottaen apostolista asioihin puuttumista. Bentley'llä oli vain löyhät suhteet Wagner'in kansainväliseen apostolien koalitioon (International Coalition of Apostles = ICA). Wagner kertoo saaneensa sanan Herralta ja sana oli “alignment”. Wagner, joka ei koskaan ollut tavannut Bentley'tä, alkoi järjestellä “apostolista linjanvahvistusta.” Heinäkuun 23. päivänä Wagner esiintyi muiden Revival Alliance'laisten (RA on ICA:n alainen) kanssa ja julisti: “Minä johdan ICA:aa, jossa maailmanlaajuisesti on yli 500 apostolia. Tämä on seremonia, joka juhlistaa Todd Bentley'n virallista apostolista linjanvahvistusta.” Wagner jopa antoi hänelle apostolisen sormuksen. Toiset apostolit profetoivat vuorotellen Todd Bentley'lle lavalla kaiken kansan katseltavana. Bill Johnson profetoi: “Me muutamme historian kulun tekemällä yhteistyötä sinun kanssasi... minä rukoilen, että kirkkauden määrä kasvaisi niin, ettei Moosesta voida enää pitää tulvarajana hänen kasvoiltaan näkyneen kirkkauden perusteella.... Sitten Rick Joyner viittasi Todd Bentley'n “porttaalivoiteluun”, mikä oli viittaus hänen kykyynsä avata taivaan portit enkeleiden ja ihmisten kaksisuuntaiselle liikenteelle. Stacy Campbell, profetissa Toronton päivistä saakka, alkoi profetoida. Se oli karmeaa katseltavaa, koska hän sekä sihisi äänekkäästi, että ravisteli rajusti päätänsä sivusuunnassa samalla profetoiden hyvin selvästi. Yhdessä vaiheessa hän vertasi Bentley'tä Moosekseen. Ironista tässä kaikessa on, että vain joitakin viikkoja myöhemmin irstailu, johon kuului Bentley'n alkoholismi lavalla ja hänen jatkuva suhteensa lavan ulkopuolella, tulisi äkkiä tunnetuksi kaikille. Elokuun 23. päivänä kaikki oli ohi. Henkilökunta ja ihmiset hänen järjestönsä ympärillä olivat tienneet jo jonkin aikaa, että Bentley'llä oli suhde entisen heillä asuneen lastenhoitajan, Jessa Hasbrook'in, kanssa. Bentley jätti herätyksen äkkiä. Monet ICA:n profeetat olivat julkisesti järkytettyjä tämän fiaskon vuoksi ja vielä enemmän ns. linjanvahvistuksen fiaskon vuoksi. Myöhemmin Bentley sai pikaeron Las Vegas'issa ja pikaisesti nai Jessan. On tosiasia, että Bentley'llä oli seksuaalinen flirttailu muutamia vuosia aikaisemmin avioliittonsa aikana ja silloin sitä sanottiin “sapattivapaaksi”. Bill Johnson myöntää tienneensä tästä “sapattivapaasta”. Tämä tekee nykyisen oletetun toivuttamisen sitäkin epäilyttävämmäksi. Eikö olisi ollut parempi, että hänen käsittelijänsä olisivat vaatineet, että hänen uusi avioliittonsa mitätöidään ja että hän palaa vaimonsa ja lastensa luokse, kunnes siitä selviää? Bill Johnson, Rick Joyner ja Jack Deere päättivät kuitenkin panna Bentley'n nopealle raiteelle toipumiseen. Siitä huolimatta monia Wagner'in apostoleja alkoi tulla julkisuuteen arvostellen. Lee Grady, Charisma-lehden toimittaja, erosi ICA:n jäsenyydestä ja aloitti julkisen sanasodan Joyner'in kanssa. Grady sanoo: “Odotan, että kuulisin säkkikankaan repeilevän riekaleiksi. Meidän pitäisi itkeä. Meidän pitäisi repiä sydämemme.” (Charismag.com. “The Scandal of Greasy Grace.”)

Kaikesta huolimatta Johnson, Joyner ja Deere päättivät edelleen jatkaa
toivuttamista ja ovat päättäneet tuoda hänet takaisin julkiseen saarnatehtävään niin pian kuin mahdollista, niin että hän ehkä voi olla osa Kalifornian profetoitua herätystä. Bentley'n pikaero ja uusi avioliitto Jessan kanssa eivät ole helppoja karistaa pois. Tulee mieleen Aimee Semple McPherson 1920-luvulta, joka katosi kolmen kuukauden lemmenlomalle Kenneth Ormiston'in kanssa ja palasi saarnatehtäväänsä muutamassa kuukaudessa. (Suomentajan mieleen tulee myös Kathryn Kuhlman.) Hän ei kuitenkaan koskaan kyennyt jättämään asiaa taaksensa.

Kuten huomautin edellisessä Plumbline'ssa, niin kokonainen armeija uusia alokkaita kiertää maapalloa harjoittaen mitä villeimpiä, uskomattomimpia ja jopa hullunkurisimpia merkkejä ja ihmeitä. Sid Roth GOD-TV:llä haastatteli jotakuta, joka väitti, että hänellä on “shofar”-voitelu. Hän puhaltaa shofar-pasunaan sairaan paikan päällä ja he muka paranevat. Niin oudolta, kuin nämä ilmiöt näyttävätkin, on olemassa eräs palvelujärjestö, jossa on nämä kaikki ja joka menee vielä pitemmälle. Se on John Crowder ja Ukkosenjylinän Pojat (Sons of Thunder), joita kutsutaan myös uusiksi mystikoiksi (New Mystics).

John Crowder ja Ukkosenjylinän Pojat

John Crowder syntyi Amerikan raamattuvyöhykkeellä helluntailaiseen perheeseen, mutta teinivuosinaan sortui alkoholiin ja huumeisiin ja oli jatkuvasti täysin “pöhnässä” huumeista. Eräässä baarissa LSD-matkalla “silmäni avattiin hengelliselle maailmalle (demonisen vastakohtana)”. Hän tuli “hiprakkaan” Herran läsnäolossa. Pian hän oli tietoinen, että tiesi ihmisten ajatukset ja asiat. Hän kertoo näyistä ja enkelivierailuista. John Crowder uskoo, että valtakunta, eli kirkkauden maailma, on aina saavutettavissa jo täällä maan päällä. Tie tähän “kirkkauden” maailmaan on mystiset transsikokemukset. Puhuessaan hän siksi näyttää huumatulta ja on usein sekava. Huumekulttuurin lapsena hän käyttää huumekulttuurin käsitteitä ja sanoja valaisemaan ja kuvailemaan transsi- ja kirkkauskokemuksiaan. Crowder ja Ukkosenjylinän Pojat johtavat mystillisillä transsikokemuksillaan. Se on heidän kutsukorttinsa ja maineensa perusta. On mielenkiintoista, että Toronto käytti hengestä juopumisen paradigmaa. Ukkosenjylinän pojat puhuvat jatkuvasti kirkkauden (glory) “lyömäksi (whacked)” tulemisesta. He puhuvat käsitteestä toking (huumekulttuurin sana, joka tarkoittaa marijuanan polttamista) the Holy Ghost (Pyhä Henki) teeskennellessään sisäänhengitystä sormistaan. He puhuvat käsitteestä “jehovauana” ja muista huume sanonnoista kuten “Godka” jne.... Päämäärä on tulla känniin kirkkaudesta. Kokous päättyy yleensä kaikille vapaaseen mellakkaan, jossa ihmiset menevät transsiin transsitanssissa (hurmostanssi) kaikki kirkkauden tokkurassa. Jos haluat tehdä havaintoja tästä, niin mene vain googleen hakusanoilla John Crowder. Jos Rodney Howard Brown oli Pyhän Hengen baarimikko, niin Crowder ja kumppanit ovat Pyhän Hengen huumekauppiaita. He puhuvat nyt käsitteestä “bi-location”. Sillä he eivät tarkoita tähtimatkailua ruumiin ulkopuolella, vaan olemista kahdessa paikassa yhtä aikaa. Crowder kuvailee erästä aikamatkailukokemustaan, aikamatkaansa erääseen Branham'in kokoukseen 1950-luvulla. “Aloin leijailla alas. Ruumiini meni kirjaimellisesti läpi katon. Kun leijailin ja tulin ohi saarnapöntön, niin Branham kääntyi minua kohti ja ampui salamaniskun suoraan minuun.” (Website, End Times Prophetic). Crowderilaiset eivät vain polta hengellistä marijuanaa, vaan he polttavat myös ristin piippua – mitä tahansa päästäkseen transsikirkkauden muuttuneeseen tietoisuuden tilaan.

Ben ja Stephanie Dunn ovat tavallisia palvelutyökumppaneita Crowder'in mukana. Ben Dunn ja Crowder esiintyvät usein YouTube'ssa puhuen toisilleen huumeen vaikuttamilla tavoilla. Dunn johtaa usein hurmostanssia. Heillä on yhteyksiä Bethel School of Supernatural Ministry'iin (BSSM) Bill Johnson'in Bethel-kirkossa Kalifornian Redding'issä. Facebook'issa on video, jossa Dunn huutaa yhä uudelleen... “The ecstacy of salvation (Pelastuksen hurmos)”, samalla kun opiskelijat alkavat tanssia rave-tanssin hengellistä versiota. Georgian Banov Itä-Euroopasta on Crowder'in säännöllinen palvelutyökumppani. Myös hän vieraili BSSM Bethel'issä ja eräs naisopiskelija kirjoitti facebook'issaan: “Koko päivän olimme kaikki juovuksissa kirkkaudesta.” Crowder ja kumppanit ovat enemmän hullunkurisia kuin aitoja, enemmän hölmöjä kuin vilpittömiä ja enemmän iljettäviä kuin kunnioittavia.

Bill Johnson

Bill Johnson paimensi AOG:n helluntaiseurakuntaa, kun Toronto saapui. Sen jälkeen hän siirtyi täysimittaiseen merkkien ja ihmeiden profeetalliseen liikkeeseen. Jätettyään AOG:n hän siirtyi vielä pitemmälle ääriprofeetallisuuteen. Hän onnistui lentämään “tutkan alla”. Osaksi tämä johtuu hänen omasta vetäytyvästä ja pidättyvästä saarnatyylistään. Jos Steve Schultz ja “Elijah List” on ääriprofeetallisen liikkeen julkistaja, niin Bill Johnson on se kaino mahdollistaja, joka suosittelee näitä merkkejä. Hän kuitenkin väittää, ettei hänellä ole ollut mitään matkoja kolmanteen taivaaseen, vaikkakin on hyvin kateellinen. Älä anna tämän vetäytyvän profiilin pettää itseäsi. Hän tekee yhteistyötä ja kutsuu seurakuntaansa BSSM:iin sekä suosittelee kaikkia mitä uskomattomimpia sekä entisiä, että uusia, kuten Pat King (ääriprofeetallinen), Bob Jones, Rodney Howard Browne, Rick Joyner.

Johnson'in ja muiden ääriprofeetallisten “Kenosis”-opetus

Ottaen mallia uskonsananopettajista Johnson kirjassaan “Heaven Invades Earth (Taivas valloittaa maan)” turvautuu “kenotisismin” väärään oppiin. Jotkut uskonsananopettajat ovat kauan opettaneet, että Jeesus riisuutui jumaluudestaan ja tuli maan päälle pelkästään inhimillisenä olentona ja uudestisyntyi helvetissä. Uskonsanalaisten keskuudessa sitä kutsutaan “identifikaatio-opetukseksi”. Kenosis-harhaoppi julistaa, että “Jeesus riisuutui jumalallisista ominaisuuksistaan, kun Hänet tehtiin lihaksi.” Tätä harhaoppia opetti ensimmäisenä luterilainen teologi Gottfried Thorasius 1800-luvun lopulla. Jakeet Fil. 2:5-8 sisältävät kreikankielen sanan “kenosis”. Sana ei kuitenkaan opeta, että Jeesus olisi tyhjentänyt itsensä jumalallisista ominaisuuksista. Sen sijaan se puhuu hänen nöyryydestään, joka sai hänet Isän tahdosta jättämään majesteettisen asemansa taivaassa ja tulemaan palvelijan vaatimattomaan asemaan. Johnson osoittaa sitoutumisensa kenotisismin harhaoppiin julistaessaan: “Jeesus pani syrjään jumaluutensa...se voitelu, jonka sai kasteessaan, oli se varustus, joka oli välttämätön Jeesukselle elää inhimillisten rajoitusten yläpuolella.” (Johnson, “Heaven Invades Earth” s.79)

On ikään kuin Jeesus olisi jättänyt jumaluuden takkinsa taivaaseen ja pukeutunut puhtaasti inhimilliseen takkiin Betlehemissä. Jopa Wimber, ihmeiden ja merkkien saarnaaja vailla vertaa, ei opettanut tätä kenotisismin teoriaa ja hänen kristologiansa oli oikea. Hän sanoi: “On niin, että Hän (Jeesus) pukeutui ihmisyyteen samalla jääden täydellisesti Jumalaksi.” Ryan Wyatt, joka tekee yhteistyötä Johnson'in kanssa, esitti tämän opin Hengen voitelemasta puhtaasti inhimillisestä Jeesuksesta vieläkin täsmällisemmin: “Kuten näet Jeesus ei tehnyt mitään ihmeitä Jumalana. Hän oli tietenkin Jumalan Poika, mutta Hän luovutti pois valtansa Jumalana ja rajoitti itsensä ihmiseksi juuri samalla tavalla, kuin me olemme rajoitettuja. Ainoa ero Jeesuksen inhimillisessä elämässään ja meidän välillämme on, että Hänen elämänsä oli täydellisesti luovutettu Pyhälle Hengelle.” (Ryan Wyatt, “Birthing manifestations of the realm of heaven on earth.” Elijah List 7/5/04.) Tämä opetus Jeesuksen itsensä rajoittamisesta vain ihmiseksi esitetään todisteena, että jos kerran Jeesus kykeni tekemään ihmeitä ihmisenä, niin myös me kykenemme. Jeesuksella ei todellakaan ollut syntiä ja koska Jeesuksen veri on puhdistanut meidät kaikesta synnistä siten poistaen synnin elämästämme, niin se asettaa meidät samaan asemaan kuin Jeesus, mitä tulee suhteeseemme Isään. Tämä Johnson'in ja kumppaneiden opetus on heille välttämätön, koska se ilmeisesti sallii heidän tehdä ihmeitä niin kuin huvittaa, edellyttäen, että ovat Hengen voitelemia, kuten Jeesus oli. He siis väittävät muka “tuovansa taivaan maan päälle”, mutta me olemme yhtä mieltä Bentley'n kanssa, että voitelu on mielikuvituksessa tai ennemminkin munuaisissa, kuten Bob Jones'illa. Nämä mielettömät visionääriset kuvittelut ovat yltäneet ällistyttäville tasoille, mutta varmaa on, että heidän mielikuvituksensa ei ole vielä käytetty loppuun.


Rev. Orrel Steinkamp, Master of Divinity, and Doctor of Ministry, (Theology)

Plumbline Ministries, 74425 Co. Rd. Renville, MN 56284... orrelsteinkamp@hotmail.

2 kommenttia:

  1. Rankkaa tekstiä, josta osa totista totta ja säkkikakaalle olisi todella käyttöä, mutta, kuka meistä on synnitön? Kuka on se joka uskaltaa asettua Jumalan asemaan lopullisen tuomion tehdäkseen? Tässä matkaa tehdessä meille ei ainoastaan ole annettu luopa ARVIOIDA, vaan meidän on käsketty tehdä se.

    Kun aito parrannuksen teko tehdään kuten esim Kathryn Khulman aikoinaan jne, silloin se mitä Jumala ei enää muista, sitä meidänkään ei pitäisi enää yrittää edes muistaa. Hän maksoi todella suuren hinnan seuratakseen vain ja yksin Jeesusta.

    Todd Bentleyn nimi aiheuttaa minussa välittömän keltaisen varoitusvalon,se että hän kiertää jo maailmaa evankelioimassa jne, hänet olisi pitänyt laittaa terveeseen (jopa ns "kuivaan") paikalliseen seurakuntaan 2-3 vuodeksi jotta vanhemmisto tms olisi pitänyt silmällä parannuksen teon aitoutta ihan suurennuslasilla. Jos hän ei olisi siinä nöyrästi jaksanut Herraa palvella vaikka sivussa ollen ja oppien rakastamaan riehumisen sijasta niin... jne...en voi sille mitään että vilkkuu ja vilkkuu tuo varoituslamppu.
    (Ohimennen esim Stacy Cambellin profetointityyli ei ole Sanasta löydettävissä.)

    Noin yleisesti ajatellen Paavalikin aikoinaan kuunteli ensin ja sitten AJOI ULOS tietäjänaisesta sen hengen joka puhui aivan totta, mutta joka henki ei ollut Jumalasta.
    Tavalliset helluntailaiset ovat itseasiassa osin syyllisiä siihen kun eivät ihmiset vapaudu vääristä hengistä, Paavalikin siis ajoi uskovasta tuon tietäjähengen, ei siksi ettei pitänyt naisen ulkonäöstä tai tavasta puhua, tai että "henki" olisi mitenkään käyttäytynyt sopimattomasti tms, vaan siksi että tuon naisen kautta toimi jokin mikä ei ollut Jumala Hengestä. Koska suomessa tunnustamme tämän että uskovakin voi valitettavasti olla muunkin hengen vallassa, ja pyydämme nöyrästi henkien erottamisen armolahjaa! Asumme yhä täällä varjojen maassa, vasta taivaassa olemme niin täysin pyhät että Vihollisella ei ole mitään pääsyä elämäämme, ja tietenkin jos onnistumme elämään elämämme niin että olemme vapaat esim kateudesta, vihasta, toisten panettelusta jne jne silloin ehkä suojamme on 100%, muutoin kun joku synti tai anteeksiantamattomuus, haureus jopa avioliittojenkin sisällä jne jos nämä saavat kylliksi tilaa, kyllä ne peikot perässä tulee.

    Nyt Todd Bentley on tulossa suomeen, Lahteen ja minä olen erittäin surullinen ja huolestunut, sillä me emme tiedä vielä onko hänen parnnuksen tekonsa ollut todellista ja onko hän ollut oikeassa opetuslapseuttamisessa, onko liikaa painotettu paluuta voimallisten töitten osuuteen, vai ollaanko oltu kiinnostuneita siitä mitä Toddille kuuluu? jne...voiman jano voi olla niin suuri tässä humanistisesti lättääntyneessä maassamme, että huolestuttaa!

    En tiedä, mutta itse on ole levossa tämän asian kanssa ja silti minulla on suuri jano nähdä Herran suuria tekoja.

    Herra on lähettämässä suomeen aidon herätyksen, siitä on tullut monta sanomaa, onko tämä nyt eksytys joka yrittää hämätä? estää jne? Herra armahda suomea.

    Me tarvitsemme epätoivoisesti Herran ilmestymistä, mutta rakas Jeesus haluamme sitä oikeaa joka tulee sinulta, ei potkimalla ketään kasvoihin.

    VastaaPoista
  2. Minusta tuo Kathryn Kuhlman oli tämän nykysuuntauksen edelläkävijä ja aloittaja karismaattisessa liikkeessä. Esim. väärä profeetta Benny Hinn on käynyt hakemassa siunausta Kuhlmanin haudalta mikä on pelkkää mystiikkaa ja okkultismia. Kannattaa lukea seuraava artikkeli, jossa paljastuksia Kuhlmanin elämästä. Tuon tekstin mukaan Kuhlman oli mm. huorintekijä, kuten Leo Meller.

    http://www.heinola.org/~patato/lukijat/muut/kirje353.php

    "Onko mahdollista henkilölle, jota Luciferin henkiopas kontrolloi todella uskoa, että tämä henki olisi Pyhä Henki? Uskon, että vastaus on selkeästi myönteinen. Saatana ja hänen kätyrinsä ovat jäljittelyn mestareita. Helvetti on oleva kansoitettu niillä, jotka todella uskoivat, että eläessään he seurasivat Jumalaa. Itse asiassa Jeesus kertoi tuomiopäivästä, jolloin ihmiset muistuttavat Häntä, kuinka he olivat profetoineet hänen nimessään, mutta kuuntele Hänen vastaustaan: "Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?" Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'. (Matt.7:22-23)."

    "Valhehengistä ja henkioppaista on tullut uuden aallon seurakuntien tunnusmerkki. Minä uskon, että se alkoi Kathryn Kuhlman'ista ja joistakin saarnamiehistä ja nyt jatkuu Benny Hinn'in ja suuren osan samaa lajia edustavien seurakuntien kautta."

    Lue vielä nämä:

    http://p1.foorumi.info/vapaasana/viewtopic.php?t=80&sid=cc4c45279248f30bd5ee0e4b1a71220f

    http://koti.phnet.fi/petripaavola/Benny_Hinn

    Kuhlmanilla oli luciferistinen henkiopas, EI Pyhä Henki ohjaajana!

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com