Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 26. joulukuuta 2022

Uusi maailmanjärjestys ja Antikristuksen valtakunta ovat tulossa by Daymond Duck 24.12.2022

Tässä tuoreita aikainmerkkejä pastori Daymond Duck'in profetiaraportissa Rapture Ready -sivustolla, jotka osoittavat globalistien pyrkimykset Uuteen maailmanjärjestykseen, jossa Yhdysvalloilta on riisuttu 2. maailmansodan jälkeinen supervaltastatus. Tämä täyttää Raamatun profetian maailmanhallituksesta, jonka johtoon astuu lopulta Antikristus, joka vahvistaa Lähi-idän (vale)rauhan. Raportin suomensi: Olli R.

-------------------

Se on tulossa (It Is Coming) :: By Daymond Duck

Published on: December 24, 2022 by RR10 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2022/12/24/it-is-coming-by-daymond-duck/

Joulukuun 17:ntenä 2022 ilmoitettiin, että Rhode Island'in demokraattikansanedustaja David Cicilline on esitellyt lain, joka estää pysyvästi entisen presidentti Trump'in asettumisen enää ehdolle presidentiksi, ja 40 demokraattia on allekirjoittanut sen.

Cicilline syyttää Trump'ia kapinan järjestämisestä 6.1.2021.

Tätä kirjoitettaessa on kyseenalaista, äänestetäänkö Cicilline'n lainsäädännöstä ennen kuin uusi kongressi astuu virkaan vuonna 2023, mutta jotkut konservatiivit ovat alusta alkaen sanoneet, että tammikuun 6. päivän väärennetyn näytösoikeudenkäynnin päätarkoitus oli estää Trump'in valinta uudelleen.

Jotkut, mukaan lukien tämä kirjoittaja, ovat sanoneet, ettei ole mahdollista tietää varmuudella, mitä Yhdysvaltain varjohallitus aikoo tehdä estääkseen tekemästä Amerikkaa jälleen suureksi (MAGA), koska he haluavat luovuttaa Yhdysvaltojen suvereniteetin Uudelle maailmanjärjestykselle (tuleva maailmanhallitus).

Oli helppo nähdä tämän tulevan, ja vaikka on jotain epäilystä siitä, että äänestetäänkö Cicilline'n lainsäädännöstä, niin joidenkin Raamatun profetianopettajien mielestä ei ole epäilystäkään siitä, että Uusi maailmanjärjestys ja Antikristuksen valtakunta ovat tulossa.

Tämä on juuri se mihin "Build Back Better" ja "The Great Reset" tähtäävät (jokaisen maan päällä olevan saattaminen jumalattoman maailmanhallituksen alaiseksi).

Trump nähdään esteenä, joka on poistettava pysyvästi.

Tässä on lisää merkkejä, jotka osoittavat sen olevan tulossa.

Ensinnäkin, koskien Lähi-idän rauhansopimusta: 14. joulukuuta 2022 Israelin mahdollinen pääministeri Netanyahu toisti uskovansa, että Abraham Accords -normalisointisopimus Saudi-Arabian kanssa johtaisi sopimukseen kaikkien arabimaiden kanssa ja lopulta rauhaan palestiinalaisten kanssa.

Netanyahu sanoi: "Aion tavoitella sitä."

Toiseksi, edelleen Lähi-idän rauhansopimuksesta: Euroopan Unionin (EU) parlamentti sanoi 14. joulukuuta 2022: "Seuraavan Israelin hallituksen tulisi sitoutua selkeästi kahden valtion ratkaisuun" (sitoutuminen Israelin jakamiseen on jotain mikä laukaisee Harmagedonin taistelun; Joel 3:2).

Päätöslauselmassa vaadittiin eurooppalaista (koti Antikristukselle, joka vahvistaa rauhansopimuksen; Dan. 9:27) johtamaan rauhanprosessia, ja siinä sanotaan: "Kaksi suvereenia demokraattista valtiota, jotka elävät rinnakkain rauhassa ja takaavat turvallisuuden (peace and safety; 1. Tess. 5:3) Jerusalemin ollessa molempien valtioiden pääkaupunki ja täysin sisäistä lakia kunnioittaen."

Kolmanneksi, maailmanlaajuisesta energiakriisistä: Kansainvälinen energiajärjestö IEA raportoi 16. joulukuuta 2022, että hiilen kysyntä on saavuttanut kaikkien aikojen ennätyksen.

Talven ja sähkökatkojen lähestyessä, tarkoituksellinen maakaasupula on lisännyt hiilen kysyntää.

Luulisi, että ilmastonmuutoksen kannattajat olisivat järkyttyneitä ihmisten jäätymisestä kuoliaaksi, mutta he näyttävät olevan järkyttyneempiä hiilen lisääntyneen käytön vuoksi.

Neljänneksi, koskien Yhdysvaltain taloutta ja petosta: Philadelphian aluekeskuspankki sanoi 13. joulukuuta 2022, että Yhdysvaltain työtilastovirasto suurenteli vuoden 2022 maalis-kesäkuun työllisyyslukuja yli miljoonalla ihmisellä.

Viidenneksi, edustajainhuoneen 39 republikaanin ja senaatin 12 republikaanin avulla, presidentti Biden sai hänen niin sanotun "Respect for Marriage (Avioliiton kunnioitus)" -lakiehdotuksen läpi. (Se on todella laki, joka laillistaa moraalittomuuden tai homoavioliiton).

Teksasin republikaaniedustaja Chip Roy pyysi muutosta estääkseen hallitusta syrjimästä niitä, jotka uskovat perinteiseen (raamatulliseen) avioliittoon, mutta se estettiin. (Joten moraalittomuus on laillista, ja sen kritisoiminen saattaa ajaa hallituksen sinun perääsi. Mitä on tapahtumassa sananvapaudelle?)

Kuudenneksi, koskien luonnonkatastrofeja: Ahdistuksen aikana tähti putoaa taivaasta palavana kuin tulisoihtu; se saastuttaa kolmanneksen maan joista ja puroista, ja monet, jotka juovat niistä, kuolevat (kolmas pasuunatuomio; Ilm. 8:10-11).

Vuonna 2022 on ollut ainakin tusina todennettavissa olevaa raporttia erittäin kirkkaista tulipalloista taivaalla ympäri maailmaa (Espanja, Kiina, Yhdysvallat, Iso-Britannia, Brasilia, Portugali, Intia, jne.).

Joulukuun 18. päivänä 2022 Kiinan yllä räjähti erittäin kirkas tulipallo, joka aiheutti voimakkaan jyrinän, vaurioitti sementtitietä, rikkoi katuvaloja, tärisytti ja rikkoi ikkunoita, jne.

Alueen kansalaiset keräsivät useita epäiltyjä tulipallon palasia Kiinan hallitukselle, ja yksi epäilty pala oli yli 3 tuumaa (7.5 cm) pitkä ja painoi noin 7 paunaa (3.17 kiloa).
  • Joulukuun 17:ntenä 2022 suuri kummallinen aalto iski rantaan Etelä-Afrikassa. 3 ihmistä kuoli ja 17 muuta loukkaantui.
  • Kansallinen sääpalvelu (National Weather Service) ennustaa, että pitkäaikainen, paljon normaalia alhaisempi, ehkä ennätysmäinen ja hengenvaarallinen arktinen rintama kattaa suuren osan Yhdysvalloista juuri ennen joulua, ja viranomaiset varoittavat, että sähkökatkot ovat todellinen mahdollisuus.
  • Joulukuun 20:ntenä 2022, 6.4 richterin maanjäristys ravisteli Pohjois-Kaliforniaa, mikä aiheutti sähkökatkoja, kaasuvuotoja ja laajoja vaurioita koteihin. Ainakin kaksi ihmistä kuoli ja ainakin 11 loukkaantui.
Seitsemänneksi, koskien sotia ja sotahuhuja: 15. joulukuuta 2022 ilmoitettiin, että Venäjä on ladannut toisen ydinohjuksensa siiloon (ohjuksen kerrotaan pystyvän kuljettamaan 15 ydinkärkeä) ja on uhannut ampua sen Lontooseen Iso-Britanniassa, jos Ukraina hyökkää Venäjän alueelle.

Joulukuun 19. päivänä 2022 ilmoitettiin Henry Kissinger'in sanoneen, että Ukrainan aiheuttama ydinsota on välitön.

(Minun mielipiteeni: En usko, että Venäjä käyttää ydinaseita Britanniaa, Yhdysvaltoja tai mitä tahansa Nato-maata vastaan. Se käynnistäisi ydinsodan, joka tekisi uskomatonta vahinkoa kaikille, myös Venäjälle. Raamatun mukaan Venäjän armeija tulee olemaan tuhottu Israelin vuorilla, ei Ukrainassa tai Venäjällä.) [Mutta Daymond unohtaa Hesekielin profetiasta tämän jakeen (Hes. 39:6), jossa puhutaan rantamaalla turvallisesti asuvista ja Venäjästä (Maagog): ”Ja minä lähetän tulen Maagogiin ja rantamaalla turvassa asuvien keskeen. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.” Eiköhän tässä kuvata juuri lännen ja Venäjän välistä ydinsotaa? Rantamaita voivat olla Britannia sekä USA:n itä- ja länsirannikko. Ja tuskin Venäjä lähtee hyökkäämään Israeliin, jos USA (+Nato) ei olisi lamaantunut. Suom. huom.]

Kahdeksanneksi, koskien ruttotauteja ja globalistista halua vähentää maapallon väkilukua: Joka päivä raportoidaan maailmanlaajuisesti lisääntyneistä kuolemantapauksista, jotka johtuvat mRNA Covid-19 -pistoksista.

Ruumiinavauksissa havaitaan sydänvaltimoiden tulehdusta, verihyytymiä, jotka tukkivat ja pysäyttävät valtimoita, jne., suuremmassa määrin ihmisillä, jotka on covid-rokotettu, kuin ihmisiltä, joita ei ole covid-rokotettu.

Joulukuun 17:ntenä 2022 ilmoitettiin, että Rasmussen'in kyselyssä koskien 1000 Yhdysvaltain kansalaista 30. marraskuuta - 1. joulukuuta 2022 havaittiin, että 56% oli sanonut, ettei heillä ollut sivuvaikutuksia, 34% sanoi, että heillä oli vähäisiä sivuvaikutuksia, 7% sanoi, että heillä oli merkittäviä sivuvaikutuksia, ja 4% sanoi, että he eivät olleet varmoja, oliko heillä sivuvaikutuksia pistoksen ottamisesta. (Luvut on pyöristetty, ja ne saattavat selittää, miksi kokonaisluku on yli 100%.)

Muut raportit ovat löytäneet samanlaisia tuloksia, ja se tosiasia, että 7% kyselyyn osallistuneista Yhdysvaltain kansalaisista ilmoitti merkittävistä sivuvaikutuksista, on uskomattoman korkea.

(Huomaa: Jotkut viranomaiset uskovat tilanteen olevan raportoitua huonompi, koska Rasmussen ei voinut kysellä kuolleilta kansalaisilta.)

Yhdeksänneksi, koskien kansojen ahdinkoa: Israelin tiedusteluministeriö julkaisi 19. joulukuuta 2022 arvion seuraavan 10 vuoden aikana tapahtuvista maailman tapahtumista.

Jerusalem Post sai kopion raportista ja sanoi: "Maailma on siirtymäpisteessä, joka on analoginen jyrkänteen reunalla olemiseen, minkä jälkeen sarja samanaikaisesti iskeviä kriisejä järjestää uudelleen planeetan geopolitiikan, teknologian aseman, taloudellisen järjestyksen ja monet muut tiedonalat terveydestä energiaan."

(Minun mielipiteeni: Olen kirjoittanut, että globalistit muuttavat maailmaa maailmanhallitukseksi vuoteen 2030 mennessä tai aikaisemmin, ja he luovat tietoisesti kriisejä, ruokapulaa, energiapulaa, taloudellisia ongelmia, jne., sekä teknologiaa sen aikaansaamiseksi. Jotkut profetianopettajat uskovat myös heidän ehdottavan pian ratkaisuja, jotka antavat heille lisää valtaa ja lopulta orjuuttavat kaikki maan päällä olevat. Tämä Israelin tiedusteluraportti vahvistaa käsityksen, että siirtymä on meneillään.)

Kymmenenneksi, koskien Israelin jakamista: 19. joulukuuta 2022 ilmoitettiin, että Israelin uusi hallitus muodostetaan seuraavien 2-3 päivän kuluessa. [Koalitiosopimukseen puolueiden välillä päästiin 21.12.2022 ja uusi hallitus astuu virkaansa (vannoo valat) viimeistään 2. tammikuuta 2023. Suom. huom.]

Maailman johtajat (mukaan lukien YK, EU ja Biden'in hallinto) tekevät kaikkensa varoittaakseen uutta konservatiivista Israelin hallitusta olemaan liittämättä siirtokuntia itseensä tai muuttamasta Temppelivuoren status quo'a, jne.

He haluavat jakaa Israelin ja Jerusalemin, ja he painostavat Israelia suostumaan siihen.

Raamattu opettaa selvästi, että Israelin ja Jerusalemin jakaminen käynnistää Harmagedonin taistelun (Joel 3:2).

Yhdenneksitoista, korruptiosta ja vaalipetoksista: 20. joulukuuta 2022 kerrottiin, että FBI maksoi Twitterille 3.4 miljoonaa dollaria sensuroidakseen juttuja, joista hallitus ei pitänyt.

FBI vaikutti laittomasti vaaleihin sensuroimalla ja valehtelemalla sellaisista viesteistä kuten Hunter Biden'in kannettavasta tietokoneesta, joka on peräisin helvetistä.

Heillä oli Biden'in kannettava tietokone ja he tiesivät tiedon olevan totta, mutta keksivät tarinan ja valehtelivat sen olevan venäläistä disinformaatiota.

Varjohallitus käytti Twitteriä määrittääkseen, kuka tulee hoitamaan virkaa Yhdysvalloissa, koska maailmanhallitus on Yhdysvaltojen tavoite.

Amerikkaa heikennetään ja petetään sisältäpäin.

(Huomaa: He myös valehtelivat presidentti Trump'ista ja Venäjän salaisesta yhteistyötarinasta. Näytän muistavani, että se valhe maksoi amerikkalaisille veronmaksajille noin 40 miljoonaa dollaria. Kongressin olisi pitänyt jo tehdä asialle jotain, mutta demokraatit ovat kontrolloineet kaikkia kolmea hallinnon haaraa, ja jotkut heistä tekivät yhteistyötä FBI:n kanssa. Trump valittiin vaaleilla "kuivaamaan suota", mutta hän ei tiennyt kuinka saastunutta se oli, eikä hän saanut sitä tehdyksi.)

Kahdenneksitoista, koskien nälänhätää ja ruokapulaa: Tällä viikolla eräs lukija lähetti minulle linkin videoon, jossa Glenn Beck haastatteli Carol Roth'ia (kirjailija, TV-asiantuntija, radiojuontaja ja paljon muuta).

Roth sanoi, että Alankomaat on maailman toiseksi suurin elintarviketuottaja (vain Yhdysvallat edellä).

Roth muistutti katsojia, että ne, jotka hallitsevat ruokaa, voivat hallita ihmisiä.

Hallitus lopettaa tarkoituksella maanviljelijöiden ja karjankasvattajien liiketoimintaa Alankomaissa, ja Beck sanoi, että tämä on "suurin uhka meille kaikille, koska se johtaa maailmanlaajuiseen nälänhätään".

Beck lisäsi, että tämä on tulossa Yhdysvaltoihin ja Kanadaan ja että WEF on sanonut: "Suunnittelemme uudelleen, kuinka tuotamme ja kulutamme ruokaa siemenistä haarukkaan."

Siksi Alankomaiden hallitus vähentää lannoitteiden käyttöä, rajoittaa ihmisten omistamien lehmien määrää, ostaa tuhansia hehtaareja viljelysmaata ja poistaa sen tuotannosta, jne.

Tarkoituksellinen elintarvikevalvonta, massanälkä ja väestönhallinta on tulossa.

Kanada on jo vähentämässä lannoitteiden määrää, joita viljelijät voivat käyttää.

Yhdysvallat ostaa maata lännestä, maksaa maanviljelijöille, jotta he eivät käytä viljelysmaata, ja estää maanviljelijöitä laiduntamasta karjaa joillakin liittovaltion mailla.

Tässä linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=OpuEfvzDZb8

Kolmanneksitoista, koskien maailmanhallitusta: Joulukuun 20:ntenä 2022, The New American julkaisi William F. Jasper'in erinomaisen artikkelin vuoden 2022 YK:n biodiversiteettikonferenssista Kanadan Montrealissa 7.-19. joulukuuta 2022.

Se oli säännöllinen ilmastonmuutosekstremistien kokous, jotka ovat päättäneet pelastaa Äiti Maan (planeetan) luonnonkatastrofeilta (merenpinnan nousu, tulvat, kuivuus, maastopalot, jne.), joiden oletetaan johtuvan ihmisen toiminnan aikaansaamasta saastumisesta ja liiallisesta kulutuksesta.

Jasper kertoi, että he sopivat neljästä tavoitteesta, joita kutsutaan 30-by-30 (tai 30 x 30) aloitteeksi (Initiative):
  • Vuoteen 2030 mennessä he suojelevat (kieltävät ihmisiä käyttämästä) 30 prosenttia maailman maa-, vesi- ja merialueista.
  • Vuoteen 2030 mennessä he keräävät vähintään (ehkä enemmän) 200 miljardia dollaria vuodessa rahoittaakseen luonnon monimuotoisuuden lähteitä.
  • Vuoteen 2030 mennessä he vähentävät tukea ainakin (ehkä enemmän) 500 miljardilla dollarilla luontoa vahingoittaville tahoille.
  • Vuoteen 2030 mennessä kehittyneet maat antavat kehitysmaille vähintään (ehkä enemmän) 30 miljardia dollaria vuodessa luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.
Jasper huomauttaa, että todellinen tavoite on heidän voimansa nollata (muuntaa) maailma (ja jokainen siinä oleva) heidän agendansa, moraalinsa, jne. mukaisesti ("Transforming our World: the 2030 Agenda for Sustainable Development (Maailmamme muuttaminen: Vuoden 2030 agenda kestävää kehitystä varten)".

Hän muistutti lukijoita, että presidentti Biden allekirjoitti 27. tammikuuta 2021 toimeenpanomääräyksen, joka velvoittaa Yhdysvallat säilyttämään (ei salli kaivostoimintaa, maanviljelyä, öljynporausta, jne.) ainakin 30% (ehkä enemmän) Yhdysvaltain maista ja vesistä vuoteen 2030 mennessä.

Tässä on linkki Jasper'in erittäin tärkeään raporttiin.

https://thenewamerican.com/un-biodiversity-summit-concludes-with-agreement-to-save-mother-earth-by-taxing-and-shackling-humanity/

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

duck_daymond@yahoo.com

perjantai 23. joulukuuta 2022

Ajanmerkkejä joulukuun alussa 2022 (mm. huolestuttava Post-Trib tempausasenne petetyillä preppaajilla, persoonallisuuden muutos mRNA-injektioiden jälkeen, seurakunta ja helvetin portit, nykyään vähän kiinnostusta Tempaukseen etenkin nuorilla, Saatana väärentää Jumalaa, Alexa on AK:n infrastruktuuria?, Venäjä & Iran sydänystäviä lopunajalla Raamatun profetian mukaan, tuleva digivaluutta (CBDC) valvonnan takia, digitaalitekniikan vaarat ihmiselle, Liitonarkki löydetty Temppelivuoren alta?, tuleva (pimeyden)ruhtinas AK, transhumanistinen utopia) – Samuel Korhosen lukijaposti 10.12.2022

Tässä joululukemista helluntailaisveljeltämme Samuel Korhoselta (alias Bileamin Aasi) loppuvuoden lukijapostauksessa veljille ja sisarille, jossa Aasin artikkelisuomennoksia tuoreista aikainmerkeistä maailmalla osoittaen ajan lyhyyteen ennen seurakunnan Tempausta ja sen jälkeistä Ahdistuksen aikaa maapallolla. Tallensin nämä suomennokset CEF-kotisivuilleni, joten klikkaa vain seuraavassa Samuelin viestissä esiteltäviä artikkeleita, jotka hän liitti postiinsa.

---------------------

Lähettäjä: Samuel Korhonen <smlkorhonen@protonmail.com>
Lähetetty: lauantai 10. joulukuuta 2022 13.30
Aihe: LOOK UP 10.12.2022


Tässä postissa:
  • Kaksi Gary Ritter'in kirjoitusta hänen blogiltaan LOOK UP. Gary on amerikkalainen AOG:n pastori (credentialed):
Kristillinen preppaus 7 vuoden ahdistukseen (klik)
Huolestuttava Post-Trib asenne (klik)
Rokotezombeja (klik)
  • Kolme Terry James'in artikkelia sivustolta Rapture Ready:
Profetia helvetin porteista (klik)
Nuorten aikuisten suunnitelmat ja profetia (klik)
Väärennettyjä käskyjä (klik)
  • Kaksi Hal Lindsey'n (93v) lyhyttä viestiä:
Antikristuksen infrastruktuuri (klik)
Persiatekijä (klik)
  • Tyler Durden'in artikkeli sivustolta Prophecy News Watch: Digivaluutta nopeammin kuin luuletkaan – 90% keskuspankeista valmistautuu siihen.
Digivaluutta nopeammin kuin luuletkaan (klik)
  • Shaun Willcock'in artikkeli Digitaalitekniikka: Sen käyttö ja väärinkäyttö.
Digitaalitekniikka (klik)
  • Tom Stewart'in kirjasta In Search of the Lost Ark Luku 25 ONKO ARKKI LÖYDETTY TEMPPELIVUOREN ALTA? Tämä on hyvin mielenkiintoista ja sai ainakin tyhmän Aasin kutakuinkin vakuuttuneeksi, että Liitonarkki on todella löydetty.
ONKO ARKKI LÖYDETTY TEMPPELIVUOREN ALTA (klik)
  • Holly Spate'n artikkeli sivustolta Rapture Ready:
Sydän täynnä kiitosta (klik)
  • Edesmenneen Jack Kinsella'n artikkeli:
Tuleva ruhtinas (klik)
  • Yhdellä silmäyksellä luettava Joseph Mercola'n artikkeli Valmistettu dystopia – Globalistit eivät pysäytä ihmisten hakkeroimista.
Valmistettu dystopia (klik)

Joseph Mercola on Amerikan viisain lääkäri kontrastina sikäläiselle ”mengelelle” tohtori Fauci'lle. Hän sanoo, että Brave -selain on maailman paras ja kannattaa vaihtaa Google Chromen tai Microsoftin tilalle. Aasi teki sen ja ero on kuin yöllä ja päivällä.

On toivottavaa, että mahdollisimman moni lähettäisi näitä posteja eteenpäin totuuden edistämiseksi, koska suuri eksytys on jo suuressa määrin vallannut Suomen Siionin.

Bileamin Aasi

Sent with Proton Mail secure email.


-------------------------

Samuel Korhosen edelliset tämän vuoden lukijapostit tässä blogissa:

http://nokialainen.blogspot.com/2022/01/ajanmerkkeja-tammikuun-alussa-2022-mm.html (lukijaposti 8.1.2022)

http://nokialainen.blogspot.com/2022/02/ajanmerkkeja-helmikuun-alussa-2022-mm.html (lukijaposti 1.2.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/03/ajanmerkkeja-helmikuun-lopussa-2022-mm.html (lukijaposti 20.2.2022)

http://nokialainen.blogspot.com/2022/03/ajanmerkkeja-maaliskuun-alussa-2022-mm.html (lukijaposti 10.3.2022)

http://nokialainen.blogspot.com/2022/04/ukrainan-sodassa-on-kysymys-globaalista.html (lukijaposti 9.4.2022)

http://nokialainen.blogspot.com/2022/04/ajanmerkkeja-huhtikuun-puolivalissa.html (lukijaposti 21.4.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/05/ajanmerkkeja-toukokuun-alussa-2022-mm_10.html (lukijaposti 7.5.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/06/ajanmerkkeja-kesakuun-alussa-2022-mm.html (lukijaposti 1.6.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/07/ajanmerkkeja-kesakuun-lopussa-2022-mm.html (lukijaposti 23.6.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/07/ajanmerkkeja-heinakuun-puolivalissa.html (lukijaposti 16.7.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/08/ajanmerkkeja-elokuun-puolivalissa-2022.html (lukijaposti 10.8.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/09/ajanmerkkeja-syyskuun-alussa-2022-mm.html (lukijaposti 3.9.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/10/ajanmerkkeja-syyskuun-loppupuolella.html (lukijaposti 24.9.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/10/ajanmerkkeja-lokakuun-puolivalissa-2022.html (lukijaposti 14.10.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/11/ajanmerkkeja-lokakuun-lopussa-2022-mm.html (lukijaposti 29.10.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/11/ajanmerkkeja-marraskuun-puolivalissa.html (lukijaposti 19.11.2022)

maanantai 19. joulukuuta 2022

Syitä siihen, että arvoton Antikristuksen rauhanliitto on vain ajan kysymys by Daymond Duck 17.12.2022

Tässä suomentamassani pastori Daymond Duck'in tuoreessa profetiaraportissa Rapture Ready -sivustolla pääaiheena tuleva Lähi-idän rauhanliitto (Dan. 9:27), joka näyttää ensiaskeleitaan niin kutsuttujen Aabrahamin sopimusten myötä, joita aiotaan laajentaa lähitulevaisuudessa (entinen presidentti Trump aloitti tämän prosessin). Kuitenkin paljon pitää tapahtua, kuten Raamatun ennustamat sodat, ennen kuin Antikristus vahvistaa tämän tuhatvuotista rauhanvaltakuntaa (Ilm. 20:1-7) jäljittelevän valerauhan Lähi-itään, joka aloittaa Danielin 70. vuosiviikon (7 ahdistuksen vuotta).

----------------------

Vain ajan kysymys (Just a Matter of Time) :: By Daymond Duck

Published on: December 17, 2022 by RR10 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2022/12/17/just-a-matter-of-time-by-daymond-duck-4/

Lähi-idän rauhasta: 8. joulukuuta 2022 useat korkean tason virkamiehet tapasivat ensimmäisessä vuotuisessa Abraham Accords Global Leadership Summit -kokouksessa Roomassa.

Danny Danon, Israelin entinen YK-suurlähettiläs, sanoi:
  • "Odotan, että pääsemme näkemään sopimuksen Israelin ja Saudi-Arabian välillä tänä vuonna (vuonna 2023)."
  • Sen jälkeen kun Benjamin Netanyahu on vannonut virkavalansa Israelin uutena pääministerinä, hänen hallituksensa "ensisijainen tavoite on lisätä Aabrahamin sopimusten allekirjoittajien määrää".
  • "On vain ajan kysymys, milloin rohkeat johtajat astuvat esiin varjoista ja täydellinen rauha saavutetaan kaikkien Aabrahamin lasten välillä."
Imaami Mohammad Tawhidi, Globaalin imaamineuvoston (The Global Imams Council) varapuheenjohtaja, kertoi Jerusalem Post'ille uskovansa Danon'in Saudi-Arabiaa koskevan arvion olevan oikea.

Huippukokouksen virkamiehet allekirjoittivat asiakirjan nimeltä Abraham Values Pledge, joka on sopimus, jossa kiinnitytään: Suvaitsevaisuuteen, rinnakkaiseloon ja monimuotoisuuteen; uskontoon ja perheeseen; sekä taloudelliseen rauhaan.

En sano, että Aabrahamin sopimukset ovat rauhanliitto, jonka Antikristus vahvistaa ja joka merkitsee Ahdistuksen ajan alkua, mutta sopimukset ovat suuri askel siihen suuntaan, ja arvoton rauhanliitto on vain ajan kysymys. (Aabrahamin sopimuksista huolimatta on monia ongelmia, ja on profetoituja sotia, joiden on vielä täytyttävä.)

Siitä huolimatta historia lähestyy:
  • 6000 vuoden (6 jumalapäivää) loppua lähtien Aadamin luomisesta (2. Piet. 3:8).
  • Kuvapatsaan varpaita Nebukadnessar'in unessa (Dan. 2).
  • Sukupolven loppua siitä lähtien, kun Israelista tuli kansakunta vuonna 1948 (Matt. 24:34).
  • 2000 vuoden (2 jumalapäivää) loppua seurakuntakauden alusta.
Ja kaikki merkit alkavat toteutua nyt (Luuk. 21:28).

Tässä on lisää syitä uskoa, että arvoton rauhanliitto on vain ajan kysymys.

Ensinnäkin, koskien Saudi-Arabian liittymistä Aabrahamin sopimuksiin: 8. joulukuuta 2022 raportoitiin, että Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammad bin Salman on antanut Yhdysvalloille kolme ehtoa suhteiden normalisoimiseksi Israeliin:
  • Yhdysvaltojen on vahvistettava liittonsa Saudi-Arabian kanssa.
  • Yhdysvaltojen on toimitettava aseita Saudi-Arabialle ikään kuin se olisi Naton jäsen.
  • Yhdysvaltojen on annettava Saudi-Arabian käyttää uraanivarantojaan rajoitetun siviiliydinohjelman kehittämiseen.
Mitä tulee kruununprinssin vaatimuksiin: Saudi-Arabia on aiemmin sanonut, ettei se liity Aabrahamin sopimuksiin ennen kuin Israelin ja Palestiinan välinen konflikti on ratkaistu.

Jotkut kommentoijat sanovat, että näyttää siltä, ​​kuin kruununprinssi olisi luopunut tästä vaatimuksesta.

Eräs saudiviranomainen sanoi hiljattain, että Saudi-Arabia pyrkii normalisoimaan suhteitaan Israeliin, "mutta se vie enemmän aikaa".

Toiseksi, koskien Googin ja Maagogin taistelua: Viimeisinä päivinä ja vuotten lopulla Venäjä, Iran ja Turkki yhdistävät voimansa, kulkevat Syyrian läpi ja hyökkäävät Israeliin.

Joulukuun 9. päivänä 2022 kerrottiin, että Venäjän ja Iranin välinen suhde on saavuttanut "ennennäkemättömän tason".

Venäjä tarvitsee aseita (erityisesti drooneja) sotaansa Ukrainassa, ja Iran tarvitsee nykyaikaisia aseita (hävittäjälentokoneita, helikoptereita, ilmapuolustusjärjestelmiä), teknistä tukea ja koulutusta tuottaakseen ja käyttääkseen kehittyneempiä aseita.

Nämä kaksi kansakuntaa lähentyvät päivä päivältä, ja Yhdysvallat sanoo, että Venäjästä ja Iranista on tulossa "täysimittainen puolustuskumppanuus".

Mielenkiintoinen näkökohta tässä on, että Jumala käski Googin olemaan liittolaistensa vartija (”varalla olija”, KR 33/38) Googin ja Maagogin taistelussa (Hes. 38:7).

(Lisää: Turkin presidentti Erdogan sanoi äskettäin olevansa päättäväinen käynnistämään maaoperaation Turkille sopivalla tavalla ottaakseen lisää alueita kurdeilta Pohjois-Syyriassa.)

(Lisää: Mikään Israelia vastaan valmistettu ase ei menesty; Jes. 54:17.)

Kolmanneksi, koskien korruptiota Valkoisessa talossa, oikeusministeriössä ja FBI:ssa: Bill Wilson (Koenig World Watch Daily'n vanhempi analyytikko) kirjoitti äskettäin: "FBI-agentti Elvis Chan paljasti kirjallisessa todistajanlausunnossaan, että FBI määräsi Twitter'in sensuroimaan Hunter Biden'in kannettavan tietokoneen tarinan, ja [nykyinen] Twitter'in omistaja Elon Musk sanoi, että myös Biden'in presidentinvaalikampanja määräsi Twitter'in sensuroimaan tarinan."

Älkäämme unohtako, että 51 tiedusteluagenttia (mukaan lukien ainakin kaksi Obaman hallinnosta, entiset CIA:n johtajat James Clapper ja John Brennan) allekirjoittivat kirjeen, jossa sanottiin, että Hunter Laptop -tiedot olivat vääriä (venäläistä disinformaatiota).

Nämä tiedusteluagentit laittoivat allekirjoituksensa väärään asiakirjaan, lähettivät sen, ja he ovat niitä, joita Twitter'in olisi pitänyt sensuroida.

(Minun mielipiteeni: Varjohallitus määräsi laittomasti Twitter'in sensuroimaan sananvapauden Yhdysvalloissa peittääkseen Biden'in rikoskartellia, koska Joe tukee Uutta maailmanjärjestystä ja on valmis luovuttamaan Amerikan suvereniteetin maailmanhallitukselle. Varjohallituksen pyrkiessä tuhoamaan Amerikan suvereniteetin, ei ole todennäköistä, että Amerikka tulee koskaan jälleen suureksi. Amerikan taantuminen on Raamatun profetian suuri täyttymys.)

(Lisätietoa: 12. joulukuuta 2022 kerrottiin, että korkea-arvoinen Twitter-virkamies on tavannut viikoittain useiden kuukausien ajan FBI:n, Kotimaan turvallisuusviraston, ja Kansallisen tiedustelupalvelun johtajan toimipaikan jäseniä.)

Neljänneksi, koskien korruptiota Washingtonissa ja kaikkialla maailmassa: Joulukuun 6:ntena 2022 kerrottiin, että demokraattien megalahjoittajalla, George Soros'illa, on siteitä yli 250 mediaorganisaatioon ympäri maailmaa.

Soros käyttää näitä siteitä tukeakseen korruptoituneita poliitikkoja, muuttaakseen kansojen perinteitä, kulttuuria ja arvoja, valitakseen virkamiehiä, jotka kieltäytyvät nostamasta syytteitä rikoksista, jne., eikä koskaan tehdä mitään estämään häntä (hänen mediayhteyksiensä ja suurten lahjoitustensa poliitikoille vuoksi).

(Lisätietoa: 11. joulukuuta 2022 kerrottiin, että julkaistut sisäiset Twitter-asiakirjat osoittavat, että Michelle Obama vaati presidentti Trump'in pysyvää bannausta. George Soros osallistui merkittävästi Barack Obaman vaalikampanjoihin.)

Viidenneksi, koskien vaalikorruptiota: Joulukuun 9:ntenä 2022 kerrottiin, että Kari Lake on nostanut 70-sivuisen kanteen, jossa väitetään, että Arizonan kuvernöörivaaleissa laskettiin satoja tuhansia laittomia ääniä, ja pyytää tuomioistuinta hylkäämään tulokset.

Lake on ryhtynyt Kati Hobbs'ia vastaan, joka valvoi vaaleja ja julisti itsensä voittajaksi.

(Lisätietoa: 10. joulukuuta 2022 ilmoitettiin, että julkaistut Twitter-sähköpostit vahvistavat Hobbs'in ja Twitter'in työntekijöiden välisen salaliiton konservatiivien sensuroimiseksi. Yksi sähköpostiviesti osoittaa, että tuntematon työntekijä Yhdysvaltain Kotimaan turvallisuusvirastossa sai Twitter'in sensuroimaan joitain Hobbs'in vastaisia twiittejä. Ymmärtääkseni on laitonta, että liittovaltion hallituksen työntekijät käyttävät asemaansa puuttuakseen vaaleihin.)

(Lisätietoa: 12. joulukuuta 2022 kerrottiin Elon Musk'in sanoneen, että Sam Bankman-Fried'in FTX-imperiumi kanavoi yli miljardi dollaria demokraateille ennen FTX:n (kryptovaluuttapörssi) romahtamista; noin 40 miljoonalle dollarille varastettuja sijoittajarahoja voidaan antaa selitys, mutta mitä tapahtui noin 960 miljoonalle dollarille on mysteeri.)

(Huomautus: 12. joulukuuta 2022 ilmoitettiin, että Sam Bankman-Fried on pidätetty. Joulukuun 14. päivänä 2022 kerrottiin, että hän kohtaa syytteet sähköisin välinein tehdyistä petoksista (wire fraud), arvopaperipetoksista, rahanpesusta ja kampanjarahoitusrikkomuksista. Huomaa, että tämä mies, joka ohjasi varastettuja rahoja demokraateille, kohtaa kampanjarahoitusrikkomuksia. Olen ehkä missannut sen, mutta en ole nähnyt sanaakaan demokraateista, jotka olisivat palauttaneet varastettuja rahoja.)

Kuudenneksi, koskien sitä tosiasiaa, että Biden kutsuu itseään hyväksi katolilaiseksi (hän tekee itsensä halukkaasti tietämättömäksi Raamatusta tai ei usko siihen): Joulukuun 13:ntena 2022 hän allekirjoitti falskisti nimetyn "Respect for Marriage Act" -lakiehdotuksen laiksi (laki, joka pyyhkii pois "Defense of Marriage Act" -säädöksen, joka salli osavaltioiden määritellä avioliitto miehen ja naisen väliseksi).

39 edustajainhuoneen republikaania ja 12 senaatin republikaania liittyivät demokraatteihin ja hylkäsivät Jumalan määritelmän avioliitolle ja äänestivät sen uudelleenmäärittelyn puolesta.

Biden juhli Jumalan sanan hylkäämistään pramealla veronmaksajien rahoittamalla allekirjoitusseremonialla Valkoisessa talossa yli 5 000 ihmisen läsnäollessa, mukaan lukien drag-kuningattaria (naisiksi pukeutuneita miehiä), muusikoita, ym.

Jumalalla tulee olemaan viimeinen sana tätä koskien Ahdistuksen aikana.

Seitsemänneksi, koskien talouden romahdusta: 14. joulukuuta 2022 raportoitiin:
  • Että vihannesten hinnat Yhdysvalloissa nousivat 38 prosenttia marraskuussa.
  • Yhdysvalloissa 20 miljoonalla kotitaloudella on sähkölaskuja rästissä.
Kahdeksanneksi, koskien maailmanhallitusta: Joulukuun 13:ntena 2022 The Defender julkaisi tohtori Joseph Mercola'n artikkelin, jossa sanottiin (minun sanoin tiivistämisen vuoksi)…
  • Great Reset antaa ihmisille sähköisen tunnisteen (ID), joka yhdistetään heidän pankkitiliinsä, terveystietoihinsa ja sosiaalisiin luottopisteisiinsä.
  • Syy antaa ihmisille tunnistenumero (ID number), joka on yhdistetty heidän pankkitiliinsä, terveystietoihinsa ja sosiaalisiin luottopisteisiinsä, on seurata ja hallita heitä.
  • Jokainen johtaja nimitetään, ei valita vaaleilla (se on demokratian, äänestämisen, jne. loppu).
  • Biden tukee tätä suunnitelmaa.
  • Uusi maailmanjärjestys, Great Reset, Neljäs teollinen vallankumous ja Build Back Better ovat termejä, jotka viittaavat samaan asiaan (suunnitelma käyttää tekoälyä – tietokoneita – kaikkien seuraamiseen ja hallitsemiseen).
  • Tämä suunnitelma on todellinen; sitä pannaan nyt täytäntöön; se ei ole suunnitelma palata vanhaan normaaliin; se on suunnitelma orjuuttaa kaikki tulevaisuudessa, ja ihmiset ovat jo alkaneet työstää tapoja yhdistää ihmisten keho ja mieli tietokoneisiin (kutsutaan transhumanismiksi).
  • Poliittinen, bisnes- ja kulttuurieliitti käyttävät kansainvälistä järjestöä nimeltä Maailman talousfoorumi (WEF) ajaakseen tätä suunnitelmaa omaksi hyödykseen.
  • Ne, jotka ajattelevat asioiden olevan nyt huonoja, huomaavat niiden olevan äärettömän paljon huonompia, kun tämä suunnitelma toteutetaan täysin (kommenttini: tavoite on 2030 tai aikaisemmin).
Tässä linkki artikkeliin.

https://childrenshealthdefense.org/defender/great-reset-power-grab-social-credit-cola/

Yhdeksänneksi, edelleen koskien maailmanhallitusta: 5. joulukuuta 2022 ilmoitettiin, että seuraava Maailman talousfoorumin kokous pidetään 16.-20. tammikuuta 2023.

Se on noin 2 500 globalistin tapaaminen, johon osallistuu vain kutsuttuja.

Tässä on 5 aihetta, joista he aikovat keskustella:
  • Uusi järjestelmä energia- ja elintarvikekriisin ratkaisemiseksi.
  • Uusi järjestelmä korkean inflaation, alhaisen kasvun ja huonon taloustilanteen käsittelemiseksi.
  • Uusi järjestelmä perustuu teknologian käyttöön.
  • Uusi järjestelmä sosiaalisten asioiden käsittelemiseksi.
  • Uusi järjestelmä vuoropuhelun ja yhteistyön käsittelemiseksi moninapaisessa maailmassa.
Muistutan kaikkia, että profetiaopettajat ovat pitkään sanoneet, että globalistit aikovat luoda ongelmia tai kriisejä (ruokapula, energiapula, taloudelliset ongelmat, jne.) ja sitten ehdottaa ratkaisuja niiden selvittämiseksi, jotka tuhoavat vapauden ja luovat maailmanhallituksen.

Tässä on joitain ratkaisuja (syö ötököitä ja matoja, aja sähköajoneuvoilla, digitaalinen valuutta, valtio joka omistaa kaiken, jne.).

Kymmenenneksi, BlackRock'ista ja maailmanhallituksesta:
  • BlackRock on maailman suurin sijoitusyhtiö.
  • BlackRock hallinnoi noin 10 biljoonan dollarin omaisuutta.
  • Jos BlackRock olisi kansakunta, se olisi maailman kolmanneksi suurin talous (suurempi kuin kaikki maapallon maat paitsi Yhdysvallat ja Kiina).
  • BlackRock on Maailman talousfoorumin (WEF) merkittävä tukija.
  • Se tukee käteisvapaata yhteiskuntaa, digitaalista valuuttaa, siirtymistä vihreään energiaan, ESG-pisteitä (ympäristö-, sosiaali- ja hallintopisteet) sekä paljon muuta.
Tom Donilon, BlackRock's Investment Institute'n puheenjohtaja, sanoi: "Olemme geopoliittisen pirstoutumisen Uudessa maailmanjärjestyksessä."

Donilon sanoi, "maailma on pirstoutumassa valtablokkeihin" (Yhdysvallat, Venäjä, Kiina, jne.).

Tämä on asian pointti: Maailma jaetaan lopulta kymmeneen valtablokkiin, ja tämä alkaa nyt muotoutua.

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

duck_daymond@yahoo.com

maanantai 12. joulukuuta 2022

Vuoden 2022 kymmenen tärkeintä tarinaa Raamatun profetian valossa by Jan Markell

Tässä Rapture Ready -sivustolta Jan Markell'in profetiakatsaus kuluneesta vuodesta 2022, jolloin antikristillinen kehitys otti huiman loikan kohti raamatullista Ahdistuksen aikaa. Markell esittää 10 huippujuttua, jotka kertovat aikakauden lopun olevan lähellä päättyen seurakunnan ylöstempaukseen. Artikkelin suomensi: Olli R.

--------------------

Vuoden 2022 kymmenen tärkeintä tarinaa (Top Ten Significant Stories of 2022) :: By Jan Markell

Published on: December 10, 2022 by RR10 Category: General ArticlesJan Markell

https://www.raptureready.com/2022/12/10/top-ten-significant-stories-of-2022-by-jan-markell/

Vuotta 2022 ajatellen huomasin olevani samassa vuosittaisessa ahdingossa. Miten valitsemme vuoden kymmenen huipputarinaa, kun todellisuudessa vuoden aikana tapahtui satakymmenen huomattavaa tapahtumaa kun viimeiset päivät alkavat olla lopuillaan? Haluan jakaa joitakin juttuja, jotka mielestäni ovat keskustelun arvoisia. Kaikilla niillä on profeetallinen merkitys.

Maailman talousfoorumin (WEF), Cabal'in, nousu ja heidän kiiruhtamisensa globaaliin hallitukseen

Olitko kymmenen vuotta sitten kuullut Klaus Schwab'ista? Entä Yuval Noah Harari? Seurasitko heitä edes viisi vuotta sitten? Et tietenkään. Nykyään monet ovat tietoisia tästä joukosta ja heidän yhden-maailman aikeistaan. Monet lukijamme ymmärtävät, että tämä on todellinen varjohallitus. Ilmestyskirja 13 hahmottelee heidän suunnitelmansa hyvin.

Antikristuksen hengen nostattaminen

Me kaikki näemme uuden laittomuuden ja kapinan yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla! Sen nykyinen ylivaihde sai alkunsa kotikaupungissani Minneapolis'issa toukokuussa 2020 George Floyd'in koettelemuksesta. Nyt poliisivoimia on vähennetty, rikollisilta ei vaadita takuita vapautta vastaan, ja syyttäjät kannustavat lisäämään laittomuutta. Mutta Antikristuksen henki on kaikkialla – hallituksessamme, kouluissamme, jne. Siihen pannaan vauhtia todellista Antikristusta varten.

Hallitus tietää parhaiten – luota siihen

Se on ollut mantra länsimaissa lähes kolmen vuoden ajan. Luota hallitukseen rokotteiden suhteen, pandemioiden ja muiden terveysongelmien asianmukaisessa käsittelyssä ja terveytesi ylläpitämisessä! Miljoonat ostivat tämän. Miljoonat siirtyvät nyt hallitukseen luottamisesta luottamiseen Antikristukseen.

Vihreän lohikäärmeen nousu: Äiti Maan palvonta

Kokonaiset maanosat ovat antautuneet ilmastonmuutoksen ja ympäristönsuojelun uskonnolle. He palvovat äiti maata ennemmin kuin rakastavat Isä Jumalaa. Joe Biden haluaa blokata auringon taistellakseen ilmaston lämpenemistä vastaan. Energian säästämisen nimissä maanviljelijöiden liiketoimintaa Euroopassa lakkautetaan, mikä kutsuu nälänhädän esiin. Järkevät ihmiset tietävät, että tämä on hulluutta, mutta he ovat avuttomia, kun heidän hallituksensa määräävät typeryyden.

Kilpailu kohti digitaalista valuuttaa: Keskuspankin digitaalinen valuutta (CBDC)

Miksi olemme yllättyneitä, kun viranomaiset kertovat meille, että käteinen on loppumassa? Rahaton järjestelmä näyttelee merkittävää raamatullista lopunajan roolia. IMF:n mukaan yli 100 maata tutkii CBDC:itä. Biden'in hallinto ajaa tätä. Sitä kuvataan vastauksena moniin maailman ongelmiin! Voisimme nähdä sen vuonna 2023.

Amerikan taantuminen, radikaalin liberalismin nousu ja maailmanjohtajan puute

Vaikka sitä on vaikea katsella, Amerikka on laskussa. Mainitse samalla edes yksi globaali johtaja. Vasemmistolaiset yrittävät tehdä Amerikasta liberaalin paratiisin kuten Venezuela. Valitettavasti tulos on enemmän kuin banaanitasavalta. Edistykselliset yrittävät saavuttaa sen, mitä kaikilla muilla sosialistisilla/kommunistisilla mailla on: Tuhotaan keskiluokka, hankitaan loputon valta, luodaan pysyvä hyvinvointivaltio, ja luodaan täydellinen riippuvuus. Sinulla ei voi olla supervaltaa, kun tavoitteena on globaali hallitus.

Kristittyjä kuoletetaan; juutalaiset ovat hyökkäyksen kohteena

Kun Sam Brownback'in kansallinen uskonnonvapauden komitea (National Committee for Religious Freedom) tarvitsi pankkitilin, he menivät J.P. Morgan Chase'n luo. He huomasivat nopeasti, että heidän tilinsä oli suljettu! He taistelevat vastaan. Samaan aikaan juutalaisia vastaan hyökätään monissa maissa. Pahoinpitelyt ovat lisääntyneet yli 100% viimeisen vuoden aikana. New Yorkin juutalaisia vastaan tehdyt hyökkäykset ovat lisääntyneet 125 prosenttia viimeisen vuoden aikana. ”Kirjan kansoja”, juutalaisia ja kristittyjä, vihataan, kuten Raamattu ennusti.

Vahvan harhan ja maailmanlaajuisen petoksen nousu

Miten muuten selität sen villityksen, että tytöistä voi tulla poikia ja pojista tyttöjä? Että miehet voivat osallistua naisten urheiluun ja vaihtaa vaatteita naisten pukuhuoneissa? Ja että kaikki tämä on täysin normaalia ja terveellistä? Transidentifioituvien lasten määrä Yhdysvalloissa on lisääntynyt lähes 1000% viimeisen kahden vuoden aikana. Miten selität rakkauden tappaa vauva kohdussa, missä tahansa elämänvaiheessa, kiduttavalla toimenpiteellä? Jumala ei siedä tätä enää kauaa!

Raivoaa hurjana: Luopumus kirkossa

Kirkon nykytilanteen summaaminen vaatisi 300-sivuisen kirjan. Kahden viime vuoden aikana tuhannet ovat ryhtyneet ”wokeilijoiksi”, etsijäystävällisiksi, ja paljon muuta. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on korvannut pelastuksen. Monet opettavat, että kirkko tekee maailmasta paremman paikan – jopa täydellisen. Lampaat yrittävät löytää vankan seurakunnan – ja sellaisen, joka puhuisi ajankohtaisista asioista ja Raamatun profetioista. Monet kirkot haluavat kertoa ihmisille, että heillä voi olla nyt paras elämänsä.

Paranormaalin ja okkultismin huikea nousu, jota kutsutaan Raamatussa noituudeksi

Maailma ja jotkut kirkossa tanssivat paholaisen kanssa. Sosiaalinen media kannustaa tähän ja tarjoaa alustan. Jopa kristityt harrastavat asioita, joista he tietävät, ettei heidän pitäisi. Sitten on räikeä – viime kesän Kansainyhteisön kisat (Commonwealth Games), joissa Baabelin torni luotiin uudelleen ja nainen ratsasti pedolla – ja monet kumarsivat petoa. Tämä kaikki johtaa rehottavaan noituuteen, josta puhutaan Ilmestyskirjassa, ja siellä se yhdistetään lääkkeisiin (pharmakeia).

Miltä ajattelit viimeisten päivien näyttävän? Usko Raamattuun, kun se kutsuu aikaamme vaaralliseksi ja ihmisiä täynnä olevaksi, joilla on itsekkäät, holtittomat motiivit. Jumala järjestää tapahtumia päättääkseen tämän hämmästyttävän draaman, joka tunnetaan kristillisen seurakunnan aikakautena. Viimeinen näytös voi olla esillä. Odota trumpettia ja huutoa minä tahansa päivänä. (1. Tess. 4:16)

www.olivetreeviews.org

sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Amerikan liberaali varjohallitus ja sen kätyrit pyrkivät tukahduttamaan totuuden by Daymond Duck 10.12.2022

Tässä aika tutunomainen pastori Daymond Duck'in tuore profetiaraportti Rapture Ready -sivustolla, sillä hän haukkuu Biden'in hallinnon ja muita tahoja, jotka kätkevät totuutta varjohallituksen (George Soros ja kumppanit) käskystä. Toimenpiteillään he hyökkäävät eritoten Trump'ia vastaan, joka ei halua Amerikan heikentyvän. Globalistien suunnitelmana on luovuttaa Amerikan suvereniteetti maailmanhallitukselle ja presidentti Biden on heidän juoksupoikansa. Tässä pääaihe tämänkertaiselle raportille, jonka suomensin.

----------------------

Totuuden tukahduttaminen (Suppressing the Truth) :: By Daymond Duck

Published on: December 10, 2022 by RR10 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2022/12/10/suppressing-the-truth-by-daymond-duck/

Elon Musk'in sisäisten Twitter-asiakirjojen julkaisun jälkeen 2. joulukuuta 2022, kaiken pitäisi olla selvää jokaiselle henkilölle:
  • Että Amerikan varjohallitus teki kaikkensa pysäyttääkseen Trump'in ja Make America Great Again (MAGA) -liikkeen vuoden 2020 vaaleissa.
  • Että FBI:n, Biden'in kampanjakomitean, Twitter'in työntekijöiden ja joidenkin Obaman hallinnon jäsenten välillä oli salaista yhteistyötä valehdellakseen amerikkalaisille Hunter Biden'in kannettavan tietokoneen tarinasta.
  • Että FBI tiesi Hunter Biden'in kannettavan tietokoneen tarinan olevan totta, mutta FBI tarkoituksella petti yleisöä kutsumalla sitä Venäjän disinformaatioksi.
  • Että FBI, Biden'in kampanjakomitea, Twitter'in työntekijät ja muut ovat sensuroineet monia amerikkalaisia ja kieltäneet heiltä sananvapauden.
  • Että FBI, Biden'in kampanjakomitea, Twitter'in työntekijät ja muut estivät lehdistönvapauden (sensuroitu New York Post'in uutisjuttu).
  • Että Trump'illa ja hänen MAGA-tukijoilla on oikeutettuja valituksia vuoden 2020 vaalien oikeudenmukaisuudesta.
Tämä muistuttaa minua siitä, mitä Paavali sanoi: "Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa" (Room. 1:18).

Ei voi olla epäilystäkään siitä, että nämä ihmiset ovat syyllistyneet totuuden tukahduttamiseen epävanhurskaasti, eikä tämä ole ensimmäinen kerta millään tavalla.
  • He eivät epäröineet auttaa Hillary Clinton'ia peittämään hakkeroituja tietokonetiedostojaan.
  • He eivät epäröineet valehdella FISA-tuomioistuimelle saadakseen luvan vakoilla Trump'ia ja joitain hänen työtovereitaan.
  • Totuuden tukahduttamisesta epävanhurskaasti on tullut elämäntapa FBI:ssa ja oikeusministeriössä.
  • Ne, jotka kieltävät sen, uskovat todennäköisesti Merrick Garland'ia, kun hän katsoo kameroihin ja sanoo, että Amerikan raja Meksikon kanssa on turvallinen.
Heidän tekonsa ovat yksi syy siihen, miksi Jumalan viha (Ahdistuksen aika) on tulossa.

Tässä on muutamia profetioihin liittyviä tapahtumia, jotka äskettäin nousivat uutisiin.

Ensinnäkin, koskien talouden romahdusta: 30. marraskuuta 2022 ilmoitettiin, että 41% yhdysvaltalaisista pienyritysten omistajista sanoi, että he eivät pystyneet maksamaan heidän koko vuokraansa ajoissa marraskuussa 2022.

Luku oli syyskuussa 30%, lokakuussa 37% ja marraskuussa 41%.

Toiseksi, koskien Pedon merkkiä henkilön otsassa tai oikeassa kädessä: 30. marraskuuta 2022 Elon Musk sanoi, että hänen yrityksensä toivoo voivansa aloittaa langattoman Neuralink-aivosirun ihmiskokeet kuuden kuukauden sisällä.

Musk yrittää kehittää aivosiruja, jotka palauttavat potilaan näkökyvyn/motoriset toiminnot ja mahdollisesti antavat heille kyvyn henkisesti ohjata elektronisia laitteita.

Aivoihin (otsaan) istutettua sirua voitaisiin jäljittää, mutta skeptikot uskovat, että kestää jonkin aikaa, ennen kuin yhteiskunta pääsee siihen pisteeseen.

Kolmanneksi, koskien Pedon merkkiä: Marraskuun 28:ntena 2022, toimittaja nimeltä JD Heyes ilmaisi mielipiteen, että hallitukset yrittävät kehittää digitaalista valuuttaa (CBDC) hallitakseen ihmisten kulutustottumuksia (vaikuttaakseen tai estääkseen ihmisten ostamisen ja myymisen).

Neljänneksi, 30. marraskuuta 2022, oletettu Israelin pääministeri Netanyahu lupasi kolme asiaa:
  • Hän neutraloi Iranin ydinaseuhan Israelia vastaan.
  • Hän laajentaa Abrahamin sopimuksia ja tekee rauhan Saudi-Arabian kanssa.
  • Hänen ensimmäinen valtiovierailunsa kohdistuu Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin (ensimmäinen arabivaltio, joka on tehnyt rauhan Israelin kanssa 25 vuoteen) osoittaakseen, että hän on vakavissaan rauhan tekemisessä arabien kanssa.
Viidenneksi, koskien sitä, kuka johtaa asioita Yhdysvalloissa: Joulukuun 1:senä 2022, entinen presidentti Obama matkusti Atlantaan, Georgian osavaltioon, kampanjoimaan senaattori Raphael Warnock'in puolesta.

Pitämässään kampanjapuheessa Warnock'in puolesta Obama sanoi: "Rakastamme Uncle-Joe'ta (Joe Biden'in kutsumanimi). Emme vain anna hänelle kovin vaikeita asioita tehtäväksi."

Obama myöntää videolla julkisesti, että hän ja muut hallitsevat Biden'in toimintaa.

Toisin sanoen, vaikka Biden voitti vuoden 2020 vaalit, ne varastettiin, koska Obama ja muut ovat vastuussa.

Kuudenneksi, koskien Amerikan taantumista: 1. joulukuuta 2022 arvostettu konservatiivinen toimittaja Victor Davis Hanson julkaisi artikkelin, jossa luetellaan kymmenen tapaa, joilla joku voi tuhota Yhdysvallat, jos he todella haluavat.

Tässä on Hanson'in uskomaton luettelo (minun sanoin).
  • Tuhoa Amerikan energiariippumattomuus.
  • Paina ja jaa biljoonia dollareita heikentääksesi Amerikan rahaa.
  • Poista raja ja päästä miljoonia ihmisiä Amerikkaan.
  • Tuhoa yleisön luottamus Amerikan vaaleihin.
  • Määrittele rikollisuus uudelleen, muuta lakeja ja jätä ne huomiotta vapauttaaksesi jotkut rikolliset.
  • Jaa Amerikka kahtia, revi sen olemassa oleva kulttuuri, identifioi ihmiset rodun, sukupuolen, jne. perusteella, nimittele ihmisiä (rasisteja, jne.).
  • Petä Amerikan liittolaiset (Afganistan, Saudi-Arabia, jne.) ja lepyttele vihollisiamme (Iran, Venezuela, jne.).
  • Tuhoa Perustuslain ensimmäinen lisäys, sensuroi sananvapaus, kutsu jotain sananvapautta vihapuheeksi, jne.
  • Demonisoi Amerikan kansalaisia (MAGA-republikaanit) ja nosta syytteeseen sinua vastustavia poliitikkoja (Trump).
  • Määrää rajoituksia amerikkalaisille (pakkorokotukset, maskien käyttö, lukitukset, jne.).
(Minun mielipiteeni: Herra Hanson on aivan oikeassa. Näyttää siltä, että Amerikkaa yritetään tietoisesti heikentää ja luovuttaa sen suvereniteetti yhden-maailman hallitukselle. Valitettavasti monet voivat pian löytää itsensä, perheensä ja ystävänsä Ahdistuksen ajasta. Onneksi Tempaus tulee ensin, suuret joukot pelastuvat Ahdistuksen aikana, ja Jeesus käsittelee niitä, jotka tuhoavat Amerikkaa.)

Seitsemänneksi, koskien maailmanhallitusta: Joulukuun 1:senä 2022, The American Thinker julkaisi Robert A. Taft'in mielipideartikkelin.

Taft'in mukaan itä (Venäjä, Kiina ja niiden liittolaiset) ja länsi (USA ja EU) ovat sopineet seuraavasta sen jälkeen, kun he tapasivat 15.-16. marraskuuta 2022 G20-kokouksessa Balilla:
  • Kommunististyylisen globaalin hallituksen toteuttaminen.
  • Maapallon väestön vähentäminen.
  • Globaalin terveydenhuollon käyttöönotto.
  • Teknologian käyttäminen hallitsemaan kaikkia (pakottamaan kaikki ajattelemaan samalla tavalla ja alistumaan maailmanhallitukselle).
  • Transhumanismin edistäminen (ihmisten yhdistäminen teknologiaan).
  • Elintarvikkeiden jalostuksen digitalisoiminen ja kestävän elintarvikehuollon kehittäminen.
Tässä on linkki Taft'in kirjoitukseen, mutta tiedä, että Taft ei usko, että tämä idän ja lännen sopimus kestää.

https://www.americanthinker.com/articles/2022/12/triggering_the_great_reset.html

(Minun mielipiteeni: Se, onko Taft oikeassa vai ei, jää nähtäväksi, mutta nämä ovat hyvin tärkeitä asioita, jotka liittyvät Raamatun profetioihin, eikä mikään muu sukupolvi ole nähnyt sellaisia asioita.)

(Minun mielipiteeni: Biden syyttää usein Ultra MAGA -republikaaneja demokratian tuhoamisesta. Jos hän on suostunut toteuttamaan kommunististyylisen globaalin hallituksen, hän on sellainen, joka tuhoaa demokratian, ja hän tukahduttaa totuuden syyttämällä muita.)

Kahdeksanneksi, koskien nälänhätää: Joulukuun 1. päivänä 2022 Saksan hallitus määräsi maan suuren, erittäin tuottavan viljelyalueen maanviljelijät vähentämään heidän typpipohjaisten lannoitteiden käyttöä 20 prosentilla.

Tämä ei ole hyvä asia, mutta sen uskotaan olevan vasta ensimmäinen leikkaus, ja lisää leikkauksia on tulossa.

Yhdeksänneksi, Amerikan rappeutumisesta: 5. joulukuuta 2022 raportoitiin, että George Soros'in rahoittama ryhmä nimeltä Governing for Impact (GFI) on ilmoittanut Biden'in hallinnolle, että Clean Air Act (CAA, ilman laatua koskeva laki) antaa ympäristönsuojeluvirastolle (EPA) valtuudet valvoa tai kieltää minkä tahansa moottoriajoneuvon polttoaineen, mukaan lukien bensiinin, valmistus ja myynti ilmoittamalla, että polttoainepäästöt vaarantavat kansanterveyden.

Ilmeisesti GFI suositteli bensiinin osittaista (ei täydellistä kieltoa) kieltämistä, koska tuomioistuimet todennäköisesti kaataisivat sen (täydellisen kiellon).

(Minun mielipiteeni: Bensiinin tuotannon ja myynnin vähentäminen Yhdysvalloissa vaikuttaisi kielteisesti iskemällä Yhdysvaltoihin merkittävällä tavalla, ja amerikkalaisten pitäisi olla hyvin huolissaan kaikista neuvoista, joita George Soros antaa Yhdysvaltain hallitukselle.)

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

duck_daymond@yahoo.com

maanantai 5. joulukuuta 2022

Amerikan hengellinen rappeutuminen ja tyhmyys Valkoisesta talosta käsin by Daymond Duck 3.12.2022

Tyhmyys tiivistyy nykyisin Valkoisessa talossa, joka tekee yhteistyötä jumalattoman ja kommunistisen eliitin (mm. WEF) kanssa muodostaakseen moraalittoman Uuden maailmanjärjestyksen, jossa kristinusko ja Jeesus korvataan antikristillisellä yhden-maailman uskonnolla, joka ei tunnusta perinteisiä länsimaisia arvoja. Näin kiteyttäisin tämänkertaisen pastori Daymond Duck'in profetiaraportin Rapture Ready -sivustolla, jonka suomensin.

---------------------

Tyhmyys ihmisen tyhmentää (Stupid Is as Stupid Does) :: By Daymond Duck

Published on: December 3, 2022 by RR10 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2022/12/03/stupid-is-as-stupid-does-by-daymond-duck/

Lause "Stupid is as stupid does (Tyhmyys ihmisen tyhmentää)" tuli tunnetuksi vuonna 1994 elokuvan Forrest Gump myötä.

(Huomaa: En pidä sanasta "stupid (tyhmä)". Se kuulostaa epäkristilliseltä, mutta lukijat ymmärtävät sen paremmin kuin "A reprobate mind is as a reprobate mind does (Turmeltuneisuus ihmisen turmelee)."

Useimmat Raamatun profetian opettajat ovat tietoisia siitä, että Maailman terveysjärjestö (WHO) valmistelee Kansainvälistä pandemiasopimusta ja WHO pyytää pääjohtajaa antamaan valtuudet julistamaan kansanterveydelliset hätätilanteet ja vaatimaan maailmanlaajuista tottelevaisuutta WHO:n politiikalle.

Kaikkien maan päällä olevien ihmisten terveydenhuollon hallinnan antaminen yhdelle henkilölle asettaa meidät kaikki suureen vaaraan, mutta tällä viikolla ilmoitettiin, että presidentti Biden sanoi allekirjoittavansa sopimuksen, kun se julkaistaan.

Ymmärtääkseni Kansainvälinen pandemiasopimus on jo useita kymmeniä sivuja pitkä, se on melkein viimeistelty, mutta ei vielä valmis, ja Biden on jo sanonut allekirjoittavansa sen.

Miksi hän suostuisi allekirjoittamaan asiakirjan, joka vaikuttaa jokaisen amerikkalaisen elämään ja terveydenhuoltoon, kun sitä vielä ollaan muuttamassa?

Anteeksi, että sanon sen, mutta "tyhmyys ihmisen tyhmentää."

Mieti, mitä tapahtui 23. marraskuuta 2022.

Tohtori Anthony Fauci, Kansallisen allergia- ja tartuntatautien instituutin (NIAID) johtaja, käytti noin 7 tuntia vastatakseen kysymyksiin oikeusjutussa, jonka nostivat oikeusministerit kahdessa osavaltiossa: Louisianassa ja Missourissa.

Fauci myönsi kuulustelussa, että ajatus Yhdysvaltojen taloudellisesta sulkemisesta tuli kommunistisesta Kiinasta.

Sen sijaan, että olisi noudattanut Yhdysvaltain perustuslakia, Fauci päätti jäljitellä kommunistista Kiinaa ja että:
  • Se aiheutti miljardien dollareiden taloudelliset vahingot Yhdysvalloille.
  • Pienyritysten omistajat menettivät liiketoimintansa.
  • Se aiheutti koulujen sulkemiset ja oppilaiden jäämisen kotiin.
  • Se aiheutti kirkossakäynnin laskun, ja jotkut eivät enää palanneet.
  • Se johti rokotusvaatimuksiin, jotka aikaansaivat työntekijöiden ja muiden irtisanomisia, armeijaan kuuluvien erottamisia ja kansalaisten saamia rokotteiden haittavaikutuksia, kuten kuolema, aivohalvaukset ja muut vammat.
  • Se johti siihen, että hoidot kiellettiin (ivermektiini, jne.), jotka olisivat voineet pelastaa ihmishenkiä.
  • Se johti siihen, että ihmiset menettivät sananvapauden.
  • Paljon muutakin aiheutui.
Fauci'n päätös matkia kommunistista Kiinaa ja jättää huomiotta Yhdysvaltojen lait osoittaa vaaran antaa liian paljon valtaa yhden henkilön käsiin.

Siitä huolimatta Kansainvälisen pandemiasopimuksen odotetaan antavan yhdelle henkilölle valtuudet valvoa kaikkien maan päällä olevien ihmisten terveydenhuoltoa, ja yksi henkilö nimeltä Antikristus nousee Uuden maailmanjärjestyksen johtoon.

Maailmanhallituksen luominen ilman Herra Jumala Jehovaa johtaa suuriin virheisiin.

Meille kerrotaan nyt, ettemme tule omistamaan mitään ja olemme onnellisia, ja että niiden, joilla ei ole varaa syödä perinteisiä ruokia, pitäisi oppia syömään hyönteisiä ja matoja.

En sano, etten koskaan tulisi tarpeeksi nälkäiseksi syödäkseni hyönteisiä ja matoja, mutta sanon, että minusta ajatus on vastenmielinen.

Pidän parempana, että kansakuntamme vaihtaa johtajia ja että kirkko palaa Jumalan luo.

Seuraavat uutisjutut näyttävät osoittavan, että olemme lähestymässä Tempausta.

Ensinnäkin, koskien kelvottomia mieliä (turmeltuneisuutta): Raportoin äskettäin, että Yhdysvaltojen valtionvelka ylittää nyt 31 biljoonaa dollaria, inflaatio on korkeampi kuin se on ollut noin 40 vuoteen, Amerikassa armeijan aseet ovat vähissä, Amerikan strategiset öljyvarat ovat alhaiset, jonot ruokapankkeihin lisääntyvät, useista suurista kaupungeista saattaa loppua vesi ensi vuonna, jne., ja Biden'in ulkoministeriö lähetti 20 600 dollaria kulttuurikeskukseen Ecuadorissa rahoittamaan 12 drag-kuningattaren esitystä, kolmea homotyöpajaa, ja lyhytdokumenttia.

Marraskuun 27:ntenä 2022 ilmoitettiin, että Biden'in ulkoministeriö on antanut 50 000 dollaria transsukupuolisten oikeuksien edistämiseen Intiassa.

(Minun mielipiteeni: Tämä jatkuva tuki epäraamatullisille teoille kertoo paljon Amerikan hengellisestä rappeutumisesta ja moraalista Valkoisessa talossa sekä ulkoministeriössämme.)

Toiseksi, koskien uskosta luopumista ja väärää opetusta kirkossa: 27. marraskuuta 2022 kerrottiin, että tohtorin tutkinnon suorittanut puhuja kertoi Cambridgen yliopiston kappelin jumalanpalvelukseen osallistuneille, että keihään aiheuttama haava Jeesuksen kyljessä (Johannes 19:34) näyttää vaginalta.

Raportin mukaan puhuja tarkoitti sitä, että Jeesus kuoli transkehon kanssa ja Hän saattoi olla transsukupuolinen henkilö.

Useiden valitusten jälkeen korkeakoulun dekaani puolusteli sanomaa.

(Minun mielipiteeni: Jotkut tohtorintutkinnot ovat arvottomia, ja jumaluuden opiskelijoiden olisi hyvä välttää kouluja, jotka tukevat väärien oppien opetusta.)

(Toinen mielipide: Kirkossa on aina ollut uskosta luopumista ja väärää opetusta, mutta se on kasvava ongelma, kuten Raamatussa ennustetaan.)

Kolmanneksi, koskien maailmanhallitusta: Maailman johtajat, mukaan lukien Biden'in hallinto, tekevät yhteistyötä jumalattomien miesten kanssa määrittääkseen, millainen tuleva maailmanhallitus on.

Nämä jumalattomat miehet tuhoavat länsimaisen demokratian ja korvaavat sen demonisella järjestelmällä, joka muotoutuu Antikristuksen hallintavallan kaltaiseksi.

He ovat tulleet julkisuuteen eivätkä enää piilota sitä, mitä he ovat tehneet kulissien takana vuosikymmenien ajan.

The People's Voice'n erinomainen video (8 min ja 51 s) antaa katsojille mahdollisuuden kuulla Maailman talousfoorumin (WEF) johtajien Klaus Schwab'in ja Yuval Noah Harari'n esittämässä seuraavat typerät lausunnot (pahoittelen sanaa "typerä", mutta se on rehellinen mielipiteeni siitä, mitä nämä 2 pahaa miestä ovat sanoneet). He sanoivat:
  • Jumala on kuollut.
  • Jeesus on valeuutinen.
  • WEF:n johtajat ovat saaneet jumalallisia voimia hallitakseen ihmiskuntaa (typerää).
  • Uusi yhden-maailman uskonto on saapunut, ja se yhdistää koko ihmiskunnan palvomaan ilmastotieteen, teknokommunismin ja eugeniikan alttarilla.
  • WEF on onnistunut niin hyvin suunnitelmissaan, että se on hankkimassa jumalallisia luomis- ja tuhovoimia.
  • WEF tekee ihmisistä jumalia.
  • Jos luet vain vähän rivien välistä, on selvää, että WEF yrittää tietoisesti syrjäyttää Jeesuksen.
  • Ihmisillä ei ole sielua; he ovat hakkeroitavia eläimiä, joilla ei ole kykyä vapaaseen tahtoon.
  • Maailman talousfoorumi on viettänyt vuosikymmeniä hiljaa soluttautuen demokraattisesti valittuihin hallituksiin, tunkeutuen kabinetteihin, ja käyttänyt tavallista suurempaa vaikutusvaltaa maailmaan Schwab'in sveitsiläisen piilopaikan käytäviltä Davos'issa.
Tässä on linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=qLLyNzQylxg [Toimittajan huomautus: Kun napsautat tätä linkkiä, näkyviin tulee viesti, joka sanoo: "Tämä video ei ole enää saatavilla, koska videoon liittyvä YouTube-tili on poistettu."]

Suomentajan lisäys: Ei hätää mitään. Löysin tämän videon Bitchutelta. Klikkaa siis https://www.bitchute.com/video/Q7mWy7s4nDxr/ (KLAUS SCHWAB: ‘GOD IS DEAD’ AND THE WEF IS ‘ACQUIRING DIVINE POWERS’ BY THE PEOPLE'S VOICE). Katso vielä: https://rapsodia.info/?s=Klaus+Schwab & https://rapsodia.info/suomalaiset-poliitikot-ajavat-klaus-schwabin-pahuuden-agendaa-2/ (Suomalaiset poliitikot ajavat Klaus Schwabin pahuuden agendaa).

WEF:n globaali nollaus johtaa maailman turmeltumiseen, kuolemanpaneeleihin, väestön vähentämiseen, ja kaikkien maan päällä olevien täydelliseen valvontaan.

Neljänneksi, koskien maailmanhallitusta: 25. marraskuuta 2022 ilmoitettiin, että Klaus Schwab, Maailman talousfoorumin (WEF) johtaja, sanoi: "Olemme siirtymässä kohti globaalia hallintoa planeetan hyväksi. Tarvitsemme maailmanlaajuista yhteistyötä ilmasto-ongelmien torjumiseksi."

Klaus Schwab'ilta kysyttiin, miltä globaali hallinto näyttäisi, ja hän vastasi: "Kiinalta".

Viidenneksi, Kiinasta: Marraskuun 28:ntena 2022 ilmoitettiin, että monissa Kiinan kaupungeissa on puhjennut massiivisia mielenosoituksia (pahempia kuin mikään muu yli 30 vuoteen) Kiinan nolla-Covid-sulkupolitiikan vuoksi.

Toisinajattelija-aallot protestoivat lukittuna olemista koteihinsa yli 3 kuukauden ajan, työttömyyttä, ruokapulaa, lääkkeiden puutetta ja muita epäkohtia.

Poliisi käyttää kyynelkaasua ja pamppuja, pidättää mielenosoittajia sekä bannaa ihmisiä sosiaalisessa mediassa, mutta mielenosoittajat taistelevat vastaan, murtautuvat barrikadeille, painivat poliisin kanssa ja vaativat presidentti Xi:n eroa, jne.

Tämän pitäisi kertoa meille jotain siitä, millaisen maailmanhallituksen WEF haluaa kaikille ihmisille maan päällä.
  • Maaliskuun 6. päivänä 2018 ilmoitettiin, että Kiina arvioi ohjelmaa, joka edellyttää jokaisen kansalaisen omaavan kansallisen ID-numeron (tunnistusnumero) ja sosiaalisen luottopisteytyksen.
  • Jokaista kansalaista tultaisiin seuraamaan, ja heidän sosiaaliset luottopisteensä nousevat tai laskevat sen mukaan, mihin ryhmiin he kuuluvat, mitä he ostivat, mitä he lukivat, mitä verkkosivustoja he selailevat, ja mitä muut heistä ovat sanoneet, jne.
  • Korkea sosiaalinen luottopistemäärä tarkoittaa sitä, että henkilö on hyvä kansalainen.
  • Matala sosiaalinen luottopistemäärä merkitsee sitä, että henkilö ei ole hyvä kansalainen.
  • Ihmiset, joilla on korkeat sosiaaliset luottopisteet, palkittaisiin antamalla heille parempia työpaikkoja, mahdollisuudella asua paremmissa taloissa, mahdollisuudella lähettää lapsensa parempiin kouluihin, jne.
  • Ihmisille, joilla on matalat sosiaaliset luottopisteet, annettaisiin matalapalkkaisia töitä ja huonommat asunnot, heidän lapsensa lähetettäisiin huonompiin kouluihin, jne.
  • Se, kuinka paljon henkilö ansaitsee palkkatuloa, mitä hän voisi ostaa ja myydä, jne., perustuu hänen uskollisuuteensa hallitukselle.
  • Testin aikana miljoonat kansalaiset joutuivat mustalle listalle.
  • Nyt saimme tietää, että Klaus Schwab haluaa tämän kaikille maan päällä.
Kuudenneksi, koskien Googin ja Maagogin taistelua: Marraskuun 23. päivänä 2022 ilmoitettiin, että Israelin oletettu pääministeri Netanyahu sanoi tekevänsä kaikkensa estääkseen Irania hankkimasta ydinaseita ja kykyä käyttää niitä, vaikka se merkitsisi Israelin suhteiden kiristymistä Yhdysvaltoihin.

Hän lisäsi, että jos Israelin puolustaminen Iranin ydinohjuksia vastaan tarkoittaa, että hänen on vastustettava Yhdysvaltain politiikkaa, hän tekee sen.

(Huomautus: Olen kuullut tällaisia lausuntoja niin monta kertaa, että en halua kirjoittaa niistä enää, mutta uskon myös, että Netanyahu toteuttaa aikeensa todennäköisemmin kuin hänen edeltäjänsä, ja aikaa on vähän.)

Seitsemänneksi, koskien vihaa Israelin kansaa kohtaan aikakauden lopulla: 23. marraskuuta 2022 terroristit räjäyttivät pommeja kahdessa paikassa (täpötäydellä bussipysäkillä ja linja-autoasemalla), jotka tappoivat yhden opiskelijan ja haavoittivat kymmeniä ihmisiä.

Palestiinalaiset terroristit ovat käyttäneet veitsiä, ampuma-aseita ja autolla törmäämisiä tappaakseen 29 ihmistä Israelissa tänä vuonna (monet Jerusalemissa), mutta tämä on ensimmäinen kerta lähes kymmeneen vuoteen, kun he ovat käyttäneet pommeja tappaakseen ja vahingoittaakseen ihmisiä Jerusalemissa.

Trump katkaisi rahoituksen palestiinalaisille, mutta Biden on jatkanut sitä, ja nyt terroristit lisäävät väkivaltaansa.

On pettymys, että Yhdysvallat antaa korruptoituneille palestiinalaisille rahaa, joka ohjataan terroristeille, jotka tappavat viattomia israelilaisia miehiä, naisia ja lapsia, mutta se on tosiasia.

(Lisätietoa: 27. marraskuuta 2022 ilmoitettiin, että oletettu Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu on päässyt sopimukseen muiden puolueiden kanssa, ja hän pystyy perustamaan "oikeistohallituksen". Tämän hallituksen odotetaan toimivan voimakkaammin terrorismia vastaan, ponnistelevan tiukemmin juutalaisten Temppelivuorelle pääsyä varten ja vihdoinkin toimimaan Iranin pyrkimyksiä vastaan saada ydinaseita, vaikka Yhdysvallat kieltäytyisikin auttamasta.)

Kahdeksanneksi, koskien Jumalaa, joka vetää juutalaiset takaisin Israeliin aikakauden lopussa: Marraskuun 18. päivänä 2022 ilmoitettiin, että Israeliin on tänä vuonna muuttanut yli 61 000 ihmistä (32 494 Venäjältä, 14 450 Ukrainasta, 3 280 Pohjois-Amerikasta, 1 957 Ranskasta, 1 750 Valko-Venäjältä, 1 474 Etiopiasta, 1 000 Argentiinasta, 493 Yhdistyneestä kuningaskunnasta, 411 Etelä-Afrikasta, sekä muualta).

Yhdeksänneksi, koskien globalistien halua vähentää maapallon väkilukua: 22. marraskuuta 2022 kerrottiin, että Filippiinien johtajat ovat torjuneet YK:n painostuksen laillistaa abortti vaadittaessa, samaa sukupuolta olevien avioliitto, ja avioero sillä perusteella, että nämä asiat ovat ristiriidassa kansakunnan arvojen, uskonnollisten vakaumusten ja kulttuuristen perinteiden kanssa.

Artikkelin mukaan abortti on ykkössyy kuolemille maailmanlaajuisesti (arviolta 42-73 miljoonaa viimeisen vuoden aikana).

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

duck_daymond@yahoo.com

maanantai 28. marraskuuta 2022

Maailma kaipaa johtajaa (Antikristus) ratkaisemaan ongelmia samaan aikaan kun USA:n pankit tutkivat keskuspankin digitaalisen valuutan (CBDC) käyttöä by Daymond Duck 26.11.2022

Tällä hetkellä tapahtuu monia Raamatun profetioiden ennustamia asioita samaan aikaan, jotka ennakoivat Ahdistuksen ajan tapahtumia, kuten Pedon merkki, johon suunnitteilla oleva digitaalinen keskuspankkiraha (CBDC) voisi lopulta johtaa. Lisäksi on kova huuto johtajalle (varsinkin Amerikassa), joka ratkaisisi kaikki ongelmat. Tätä ja kaikkea muuta profeetallista ajankohtaisasiaa seuraavassa suomentamassani pastori Daymond Duck'in tuoreessa profetiaraportissa Rapture Ready -sivustolla.

---------------------

Anna meille johtaja (Give Us A Leader) :: By Daymond Duck

Published on: November 26, 2022 by RR10 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2022/11/26/give-us-a-leader-by-daymond-duck-2/

Välivaalien jälkeen TV- ja sosiaalisen median asiantuntijat ovat sanoneet: "Biden, Pelosi, Trump ja McConnell ovat liian vanhoja. Tarvitsemme uutta verta, jonkun, jolla on uusia ideoita ratkaisemaan ongelmamme. On aika jonkun toisen johtaa, jonkun, joka voi vedota nuoriin äänestäjiin, ollen yhdistäjä, ei jakaja."

Mielenkiintoista tässä on se, että Raamatun profetian opettajat ovat pitkään sanoneet, että aikakauden lopussa tulee olemaan huuto "miehelle, jolla on suunnitelma".

Voimme olla varmoja, että hän (Antikristus) on tulossa, ja on jopa todennäköistä, että hän on elossa ja valmis vastaamaan kutsuun.

Ei ole sattumaa, että molemmat pääpuolueet vaativat uutta johtajaa samaan aikaan, kun New York'in keskuspankki ja useat muut pankit toteuttavat 12 viikon pilottiohjelmaa (nämä 12 viikkoa alkoivat 15. marraskuuta 2022) tutkiakseen keskuspankin digitaalisen valuutan (CBDC) käyttöä.

Tiedoksi vain, että LifeSiteNews julkaisi 16. marraskuuta 2022 Emily Mangiaracina'n kirjoittaman artikkelin, jossa sanotaan:

Jotkut 12 viikon pilottiohjelmaan osallistuvat pankit ovat globaaleja pankkeja (Globaaleina pankkeina ne vaikuttavat globaaliin talousjärjestelmään).

Hallitus sanoo, että CBDC:t nopeuttavat transaktioita ja parantavat maailmanlaajuista rahoitusjärjestelmää (He ennustavat maailmanlaajuista vaikutusta).

Jos hallitus alkaa käyttää CBDC:itä, he voivat valvoa kaikkea, mitä ihmiset ostavat ja myyvät (jokaisessa maassa, joka käyttää niitä).

Jos hallitus haluaa määrätä kansalaisille negatiivisia korkoja, hallitus voi periä korkoa kansalaisten pankissa olevista rahoista.

Jos valtio haluaa pidättää veroja kansalaisten pankkitileiltä, ​​valtio voi pidättää veroja ilman kansalaisten lupaa.

Jos muut maat haluavat käyttää CBDC:tä, se voi olla monikansallinen valuutta (Se voidaan jopa muuttaa yhden-maailman valuutaksi).

Yhdysvaltain hallitus ei ole sanonut, milloin CBDC saatetaan toteuttaa, mutta 12 viikon pilottiohjelma on käynnissä nyt (Se voidaan toteuttaa, kun Yhdysvaltain hallitus haluaa toteuttaa sen).

(Minun mielipiteeni: Pedon merkki otetaan käyttöön keskellä Ahdistuksen aikaa. Kristityt näkevät sen alkavan toteutua, mutta Ahdistusta edeltävä ylöstempaus poistaa kristityt ennen kuin se pannaan täytäntöön.)

(Toinen mielipide: Samaan aikaan kun tämä kaikki alkaa toteutua, globalistit haluavat korvata Raamatun kymmenen käskyä kymmenellä ilmastonmuutoskäskyllä ​​ja tehdä niistä globaalin lain. Pitäisikö minun sanoa Suuren mysteeri-Babylonin, maan porttojen ja kauhistuksien äidin?)

(Vielä yksi mielipide: Nämä profetiat annettiin melkein 2000 vuotta sitten, ja jokaisen, joka luulee, että on vain sattumaa tai salaliittoteoriaa kun kaikki nämä asiat tapahtuvat samaan aikaan, on mietittävä uudelleen, ja heidän on ehkä tehtävä pelastuksensa varmaksi.)

Tässä on lisää profetioihin liittyviä ajankohtaisia ​​tapahtumia, jotka äskettäin nousivat uutisiin.

Ensinnäkin, koskien kaiken ostamisen ja myymisen seurantaa: Marraskuun 9:ntenä 2022, Kiinan kansallisen terveyskomission ja muiden terveyteen liittyvien virastojen yhteisessä direktiivissä vaadittiin 1.4 miljardin Kiinan kansalaisen terveydenhuoltotietojen digitoimista ja linkittämistä heidän kansalliseen ID-numeroonsa vuoteen 2025 mennessä.

Kiinan valtion virastot voivat sitten seurata ja evätä edut kaikilta kansalaisilta, jotka eivät noudata hallituksen politiikkaa.

Toiseksi, koskien Israelin kasvua aikakauden lopulla: 18. marraskuuta 2022 kerrottiin, että Benjamin Netanyahu on suostunut laillistamaan kymmeniä siirtokuntia Juudeassa ja Samariassa 60 päivän kuluessa siitä, kun hän on vannonut virkavalansa Israelin seuraavana pääministerinä.

Tämä edellyttää Knessetin hyväksyntää.

Presidentti Biden, monet maailman johtajat ja palestiinalaiset vastustavat sitä voimakkaasti.

Kolmanneksi, Ilm. 16:12:n mukaan suuri Eufrat-joki kuivuu Ahdistuksen aikana, jotta idän kuninkaat (Itäisten kansojen liitto, luultavasti Kiinan johdolla) voivat siirtää 200 miljoonan miehen armeijansa Lähi-itään valmistautuessaan hyökkäämään Israelia vastaan.

Marraskuun 18. päivänä 2022 raportoitiin, että sademäärä Irakissa on vähentynyt 30% viimeisen 3 vuosikymmenen aikana, lähes 40% Irakista on nyt aavikkoa, padot vähentävät veden virtausta Turkista, ja veden virtaus joessa on nyt noin 20% siitä, mitä se oli aiemmin.

(Huomaa: Tämä aiheuttaa patojen takana olevien järvien kuivumista, vähentää sähkön saantia, aiheuttaa sadon epäonnistumisen, uhkaa ruoan ja juomaveden saantia, jne. Se on tekeillä oleva suuri katastrofi.)

Neljänneksi, koskien maailmanhallitusta: Äskettäisessä G20-kokouksessa (19 suurta valtiota sekä EU) 15.-16. marraskuuta 2022 Maailman talousfoorumin (WEF) johtaja Klaus Schwab sanoi: "Me (kansakunnat) tarvitsemme "maailmaamme koskevan syvän järjestelmällisen ja rakenteellisen uudelleenjärjestelyn".

Kansakunnat ovat siirtymässä uudelleen strukturoituun maailmaan (kutsutaan nimellä Build Back Better tai The Great Reset) juuri nyt, ja tämä siirtymä johtaa Antikristuksen nousuun ja Ahdistuksen ajanjaksoon.

Viidenneksi, maailmanhallituksesta: Marraskuun 18:ntena 2022, Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoi: "Tarvitsemme yhtenäisen globaalin järjestyksen" (Uuden maailmanjärjestyksen ylläpitämään rauhaa ja vakautta maailmassa).

Monet Raamatun profetian tutkijat tietävät, että YK:n tavoite on 2030 tai aikaisemmin.

Jokainen päivä vie meitä yhden päivän lähemmäksi, ja ne menevät nopeasti ohi joidenkin ihmisten kannalta.

Kuudenneksi, koskien tulevaa maailmanuskontoa ja kansainvälistä ilmastokokousta (COP27) Egyptin Sharm el-Sheikh'issä aiemmin tässä kuussa: 21. marraskuuta 2022 raportoitiin, että Uskontojen välisen kestävän kehityksen keskuksen (Interfaith Sustainable Development Center) jäsenet veivät heidän 10 ilmastonmuutoskäskyään Siinainvuorelle ja murskasivat ne heijastamaan sitä, kuinka Mooses murskasi kivitaulut, joihin Jumala kirjoitti kymmenen käskyä.

Maailman uskonnollisten johtajien Elijah Board of World Religious Leaders -elin kirjoitti 10 ilmastonmuutoskäskyä, ja ne murskattiin vastustamaan maailman toimettomuutta ilmastonmuutoksen suhteen.

Seitsemänneksi, senaatin enemmistöjohtaja Chuck Schumer'illa on kiistaton ennätys tukemalla rajoittamattomia abortteja, samaa sukupuolta olevien avioliittoja, sukupuolen vaihdoksia, maapallon väestön vähenemistä edistävää ilmastonmuutosta, ja Covid-19-rokotteita, jotka aiheuttavat keskenmenoja tai hedelmättömyyttä.

Kansallisen terveystilastokeskuksen mukaan syntyvyys Yhdysvalloissa on laskenut siihen pisteeseen, että emme enää korvaa kaikkia kuolleita kansalaisiamme.

Tämä on saanut Schumer'in sanomaan, että Yhdysvalloissa on pulaa työntekijöistä ja meidän on otettava vastaan enemmän maahanmuuttajia.

Ymmärsitkö?

Schumer haluaa tappaa Yhdysvaltain kansalaisten vauvoja, maksaa transsukupuolisten leikkauksista ja Covid-19-rokotuksista estääkseen vauvoja syntymästä, jne., mutta hän haluaa lisätä Yhdysvaltojen väestöä muista maista tulevilla laittomilla maahanmuuttajilla.

Kuka olisi koskaan uskonut, että amerikkalainen senaattori haluaisi estää Yhdysvaltain kansalaisia lisääntymästä ja korvata heidät laittomilla maahanmuuttajilla?

Kahdeksanneksi, koskien kulkutauteja ja maapallon väestön tarkoituksellista vähentämistä: 22. marraskuuta 2022, tri Anthony Fauci, Yhdysvaltain kansallisen allergia- ja infektiotautien instituutin (NIAID) johtaja, piti puheen Covid-19:stä Valkoisessa talossa, jossa hän sanoi: "En kuvitellut, enkä usko, että kukaan kollegani kuvitteli, että näkisimme kolmen vuoden saagan kärsimystä ja kuolemaa sekä miljoonan amerikkalaisen menettävän henkensä."

Miljoona ihmistä ei ehkä olisi kuollut, jos tohtori Fauci ja hänen kollegansa eivät olisi tietoisesti estäneet ivermektiinin ja hydroksiklorokiinin käyttöä.

Heidän käsissään saattaa olla miljoonan amerikkalaisen veri.

Yhdeksänneksi, koskien korruptiota viime vaaleissa: Trump'in kannattaja Kari Lake (republikaani) haastoi Arizonan osavaltiosihteeri Kati Hobbs'in (demokraatti) kuvernöörikisassa.

Osavaltiosihteerinä, Hobbs oli Arizonan korkein vaalivirkailija.

Republikaani Lake vaati demokraatti Hobbs'ia eroamaan vastuuvirastaan vaalien johtajana, mutta Hobbs kieltäytyi eroamasta.

Maricopa'n piirikunnassa, jossa suurin osa Arizonan äänestäjistä asuu, oli 223 äänestyspaikkaa, ja tulostinmuste taulukointikoneissa oli liian vaaleaa 70:ssä näistä taulukkokoneista pääosin republikaanien alueilla.

Äänestystä hidastettiin ja äänestäjiä käskettiin jättämään äänestyslippunsa, jotta heidät voitaisiin laskea mukaan jossakin muualla.

Kun 98% äänistä oli laskettu ja Hobbs johti noin 17 200 äänellä, Hobbs julisti itsensä vaalien voittajaksi.

Lake on pyytänyt uusintaäänestystä niille alueille, joissa taulukkokoneet epäonnistuivat, ja äänet laskettiin jossain muualla.

Hobbs, joka valvoo vaaleja ja julisti itsensä voittajaksi, kieltäytyy tekemästä sitä.

Vaaleista vastaavana henkilönä Hobbs'illa oli kaksi vuotta aikaa varmistaa, että taulukointikoneissa oli sisällä oikeaa mustetta ja ne toimivat oikein.

Hobbs'in toiminta on herättänyt epäilyksiä vaalien pätevyydestä.

Lake'lla on asianajajia, jotka tarkastelevat tilannetta, ja hän sanoo olevansa edelleen mukana taistelussa.

Arizonan oikeusministeri on määrännyt Maricopa County'n toimittamaan täydellisen raportin vaalien suorittamisesta, ja kahden republikaanien johtaman piirikunnan vaalivirkailijat kieltäytyvät vahvistamasta vaaleja.

(Huomaa: Brasiliassa varastetuista vaaleista protestoivien mielenosoittajien pankkitilit on jäädytetty, ja heitä on kielletty julkaisemasta tietoja sosiaalisessa mediassa.)

Kymmenenneksi, koskien inflaatiota: American Farm Bureau Federation (yhdysvaltalainen vakuutusyhtiö ja lobbausryhmä, joka edustaa amerikkalaista maatalousteollisuutta) ilmoitti 19. marraskuuta 2022, että keskimääräinen kiitospäivän ateria kaikkine lisukkeineen maksaa Yhdysvalloissa tänä vuonna 20% enemmän kuin viime vuonna.

(Lisätietoa: Heritage Foundation'in raportin mukaan inflaatio Yhdysvalloissa on maksanut keskimääräiselle perheelle 7 400 dollaria vuonna 2022. Tällä vauhdilla monet perheet eivät omista mitään ennen vuotta 2030.)

Yhdenneksitoista, koskien Googin ja Maagogin taistelua viimeisinä päivinä ja vuotten lopulla: Tällä viikolla luin, että Israel on erittäin huolissaan Venäjän ja Iranin välisten suhteiden viimeaikaisista kehitysaskeleista (droonien, öljyn, jne. myynti), joten Israel seuraa ja arvioi tätä suhdetta päivittäin.

(Lisätietoa: 21. marraskuuta 2022 kerrottiin, että Israelin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja ilmoitti Venäjälle, että Israel alkaa toimittaa erittäin tarkkoja ohjuksia Ukrainalle, jos Iran alkaa toimittaa ballistisia ohjuksia Venäjälle. Putin on varoittanut Israelia toimittamasta aseita Ukrainalle.)

Kahdenneksitoista, koskien maailmanhallitusta: Marraskuun 22. päivänä 2022, lifesitenews.com raportoi arkkipiispa Carlo Maria Vigano'n kertoneen äskettäin ryhmälle lääkäreitä seuraavaa (tiivistettynä Vigano'n ja minun sanoin):

Hiljattaisessa G20-huippukokouksessa, Klaus Schwab keskusteli Maailman talousfoorumin tulevista askeleista kohti maailmanhallituksen luomista.

Schwab sanoi: "Neljännessä teollisessa vallankumouksessa voittajat vievät kaiken, joten jos olet Maailman talousfoorumin ensimmäinen liikkeellepanija, kuulut voittajiin."

Vigano sanoi: "Näillä (Schwab'in) erittäin vakavilla lausunnoilla on kaksi seurausta: Ensimmäinen on, että 'voittajat vievät kaiken' ja tulevat olemaan 'voittajia'. Toinen on se, että ne, jotka eivät sopeudu tähän 'neljänteen teolliseen vallankumoukseen' tulevat syrjäytyneiksi ja menettävät – he tulevat menettämään kaiken, myös vapautensa."

Vigano lisäsi: "Se on maailmanlaajuinen vallankaappaus.... Kaikki ne, jotka hallitsevat kansakuntia, ovat joko tulleet orjuutetuiksi tai kiristämiksi tämän kansainvälisen mafian toimesta."

"(Klaus Schwab'in, George Soros'in ja Bill Gates'in kaltaisten ihmisten) johtavat periaatteet ovat kapina Jumalaa vastaan, viha kirkkoa ja ihmiskuntaa kohtaan, sekä tuhoisa raivo, joka on suunnattu luomakuntaa ja erityisesti ihmistä vastaan, koska hänet on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi."

"Ei voida teeskennellä, että se, mitä silmiemme edessä tapahtuu, on seurausta vain voiton tavoittelusta tai vallanhalusta. Taloudellista osuutta ei tietenkään voida jättää huomiotta, kun otetaan huomioon, kuinka moni on tehnyt yhteistyötä Maailman talousfoorumin kanssa. Ja silti, rahallisen hyödyn lisäksi, on olemassa mainitsemattomia tarkoitusperiä, jotka johtuvat "teologisesta" visiosta – joka on totta, mutta joka on käännetty ylösalaisin, mutta silti teologinen – visio, joka näkee kaksi vastakkaista puolta: Kristuksen puolen ja Antikristuksen puolen."

"Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa." (Ef. 6:12)

Kuten ymmärrän Vigano'n, Uuden maailmanjärjestyksen luomisen takana on enemmän kuin hyvin rahoitetut rikkaat miehet, jotka himoitsevat rahaa ja valtaa.

Maailman johtajat ovat järjestäytyneiden henkisten voimien vaikutuksen alaisina, jotka pyrkivät pääsemään eroon Jumalasta ja orjuuttamaan kaikki Antikristuksen hallituksen alaisuudessa.

Yksi Vigano'n syvällisimmistä lausunnoista on: "Ei voi olla puolueettomuutta, koska kun kahden armeijan välillä on yhteenotto, niin ne, jotka eivät halua taistella, tekevät myös valinnan, joka vaikuttaa taistelun lopputulokseen."

Tässä linkki artikkeliin:

https://www.lifesitenews.com/opinion/abp-vigano-the-covid-pandemic-farce-served-as-a-trial-balloon-for-the-new-world-order/

Kolmanneksitoista, edelleen koskien maailmanhallitusta: Maailman terveysjärjestö (WHO) kokoontui 22.–28. toukokuuta 2022 äänestämään 13 muutoksesta, jotka Yhdysvallat halusi sopimukseen, joka antaisi WHO:lle hallinnan jokaisen maan päällä olevan yksilön terveydenhoidosta.

Muutosehdotuksista jätettiin käsiteltäväksi 12, ja kaikille kansakunnille annettiin lupa ehdotusten jättämiseen syyskuuhun 2022 saakka.

WHO:n muutoksia koskevan käsittelyn oli määrä alkaa marraskuussa 2022.

WHO ilmoitti pian, että se laatisi pyydettyjen muutosten pohjalta uuden sopimuksen nimeltä Kansainvälinen pandemiasopimus.

WHO halusi myös valtuudet julistaa kansanterveydelliset hätätilanteet, vaatia digitaalista passia ja digitaalisen henkilöllisyystodistuksen.

Joten WHO sanoi laativansa sopimuksen, joka sallisi WHO'n:
  • Julistaa kansanterveydelliset hätätilanteet,
  • Hallita kaikkien ihmisten terveydenhuoltoa,
  • Vaatia digitaalista passia, ja
  • Edellyttää digitaalista tunnistusjärjestelmää.
WHO sanoi, että se pyytäisi uuden Kansainvälisen sopimuksen viimeistelemistä vuoteen 2024 mennessä (Vuoteen 2024 mennessä tarkoittaa todennäköisesti ennen vuoden 2023 loppua).

Sen lisäksi, että WHO voisi julistaa kansanterveyshätätilan eri maihin, se sanoi myös pyytävänsä valtuuksia julistaa kansanterveyshätätilanne eri kansakunta-alueille.

Mitään ei sanottu siitä, kuinka monta kansakunta-aluetta tulee olemaan.

WHO sanoi haluavansa "aluejohtajien" (tai alueellisten tsaarien) hätäkomitean, joka raportoisi WHO:n pääjohtajalle.

WHO:lla olisi valtuudet julistaa (ja panna toimeen) kansanterveyden hätätilanne, vaikka yksittäisten kansakuntien johtajat olisivat eri mieltä.

Tämä tarkoittaa, että WHO:n pääjohtajalla ja alueellisilla johtajilla olisi valtaa kansakuntiin.

Ajattele sitä: Globaali digitaalinen passi, globaali digitaalinen ID-järjestelmä, maailma jaettu alueisiin aluejohtajien alaisuudessa, aluejohtajat raportoivat yhdelle miehelle (pääjohtajalle).

En tiedä, onko tämä kaikki sopimuksessa vai ei, mutta tämän minä tiedän: 11. marraskuuta 2022 naturalnews.com raportoi, että uusi Kansainvälinen pandemiasopimus on viimeisissä kehitysvaiheissa.

Mike Adams'in ja tohtori Francis Boyle'n mukaan sopimus on "erityisesti kirjoitettu kumoamaan Yhdysvaltojen perustuslaki ja kaikki kansalliset lait jokaisessa maassa maailmanlaajuisesti".

Artikkelissa sanotaan: "Pohjimmiltaan uusi WHO:n pandemiasopimus muuttaa koko maailman kiinalaistyyliseksi lääkäripoliisivaltioksi, jossa suvereeneilla kansakunnilla, valtioilla ja yksilöillä itsellään ei ole tunnustettuja terveysvapauden oikeuksia, ei minkäänlaisia."

Siinä sanotaan: "Ja mikä pahempaa, WHO:n pandemiasopimus vaatii globaalia sensuuria kaikkia niitä vastaan, jotka ovat WHO:n kanssa eri mieltä, jolloin WHO voi sanella, mitkä äänet tai organisaatiot tulisi poistaa teknisiltä alustoilta."

"Pohjimmiltaan se tekee WHO:sta "totuusministeriön".

Tässä linkki artikkeliin:

https://www.naturalnews.com/2022-11-22-who-pandemic-treaty-in-final-stages-overrule-us-constitution-medical-dictatorship.html

Tässä linkki videoon:

https://www.brighteon.com/f6c011ae-e0a1-4693-be9b-60e0ca13ddf5

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

duck_daymond@yahoo.com

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com