Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 31. lokakuuta 2022

Tilinteon päivä on tulossa Washingtonin sisäpiiriläisille (eliitille) by Daymond Duck 29.10.2022

Tässä tuoreessa suomentamassani pastori Daymond Duck'in profetiaraportissa Rapture Ready -sivustolla kirjoittaja ennakoi 7-vuotisen Ahdistuksen jälkeistä tilinteon päivää liberaalille eliitille, jolloin Jeesus palaa takaisin maan päälle perustamaan tuhatvuotisen valtakuntansa. Päättelen, että Daymond uskoo Antikristuksen olevan täysin jumalaton vasemman laidan globalisti, joka kannattaa esim. presidentti Biden'in Build Back Better -ohjelmaa ja YK:n vuoden 2030 agendaa. Rohkenen kuitenkin olla eri mieltä ja uskon Jumalan tuhoavan Amerikan demokraatit + muut liberaalit globalistit jo 7 vuotta ennen Kristuksen toista tulemista ja morsiusseurakunnan Tempauksen yhteydessä. Sen jälkeen vallan kaappaa sionistinen oikeisto Trumpin johdolla, joka hallitsee 7 vuotta. Minulla ja Daymondilla on siis tulkintaero, mutta ei anneta sen häiritä, sillä ylipäätään kertominen nykyisistä aikainmerkeistä on plussaa ja ne viittaavatkin Kristuksen pikaiseen paluuseen uskovien ylöstempauksessa (1. Tess. 4:13-18).

----------------------

Tilinteon päivä (Day of Reckoning) :: By Daymond Duck

Published on: October 29, 2022 by Admin10 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2022/10/29/day-of-reckoning-by-daymond-duck/

Lokakuun 22. päivänä 2022 eläkkeellä oleva armeijan kenraali Michael Flynn lähetti Telegram-viestin, jossa todettiin, että 8. marraskuuta 2022 pidettävät välivaalit ovat Washingtonin sisäpiiriläisille tilinteon päivä.

Kunnioitan suuresti kenraali Flynn'iä (enkä voi ennustaa välivaalien tulosta), mutta voin ilman epäilystäkään ennustaa, että tilinteon päivä on tulossa Washingtonin sisäpiiriläisille, jotka ovat päättäneet perustaa Uuden maailmanjärjestyksen, joka jättää huomiotta Jeesuksen ja Raamatun.

Jeesus profetoi aikakauden lopusta sanoessaan: "Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule" (Matt. 24:21).

"Suuri ahdistus" puhuu maaplaneetan pimeimmästä hetkestä.

Uusi maailmanjärjestys ei vie maailmaa kohti uutta rauhan ja yhteistyön aikakautta.

Uusi maailmanjärjestys syöksee maailman kohti 7 vuotta kestävää globalismia, kansojen ahdinkoa, maailmanlaajuisia konflikteja, nälänhätää, ruttoa ja kuolemaa. [Näin etenkin mikäli globalistit (liberaalit) voittavat siionistit (konservatiivit) sisäisessä valtakamppailussaan, eli vasemmisto voittaa oikeiston ja Trump ei ole Antikristus, joka vahvistaisi Lähi-idän valerauhan (Dan. 9:27). Suom. huom.]

Apokalypsin neljä ratsumiestä näyttävät olevan suitsittuna, satuloituna ja raapimassa maaperää kavioillaan.

On vain ajan kysymys, milloin Jeesus tempaa seurakuntansa, ja Jumalan vertaansa vailla oleva tuomio laskeutuu maaplaneetalle, koska maailman johtajat yrittävät luoda oman Jumalansa hallitsemaan epäonnistumaan tuomitussa Build Back Better -ohjelmassa.

Seitsemän vuoden Build Back Better -järjettömyyden, kuoleman ja tuhon jälkeen Jeesus tulee takaisin, Hänet voidellaan kuninkaiden Kuninkaaksi ja herrain Herraksi ja Hän ottaa oikeutetun paikkansa Daavidin valtaistuimella Jerusalemissa. [Build Back Better mikäli Trump ei ole AK. Suom. huom.]

Kun kuningas Jeesus istuu valtaistuimella, niin pian tulevaa tilinteon päivää seuraa 1000 vuotta rauhaa, oikeudenmukaisuutta ja vanhurskautta maan päällä.

Alla on muutamia syitä uskoa, että tilinteon päivä on lähellä.

Ensinnäkin, koskien kelvottomia mieliä: 19. lokakuuta 2020 ilmoitettiin, että Yhdysvaltain ulkoministeriö antoi 20 600 dollaria kulttuurikeskukselle Ecuadorissa rahoittamaan 12 Drag Queen -esitystä, 3 homotyöpajaa ja lyhytdokumentin.

Ajattele sitä, Amerikan valtionvelka ylittää nyt 31 biljoonaa dollaria, inflaatio on korkeampi kuin se on ollut noin 40 vuoteen, Amerikassa on käymässä vähiin aseet sen armeijalle, Amerikan strategiset öljyvarat ovat alhaiset, jonot elintarvikepankeissa kasvavat, useista suurista kaupungeista saattaa pian loppua vesi ensi vuonna, jne., ja Biden'in ulkoministeriö rahoittaa Drag Queen -esityksiä, työpajoja ja dokumenttia Ecuadorissa.

Toiseksi, koskien inflaatiota ja Amerikan laskua: Noin 19. lokakuuta 2022 Brian Deese (Biden'in kansallisen talousneuvoston johtaja) sanoi, että Yhdysvaltojen dieselvarastot ovat liian alhaiset ja kaikki vaihtoehdot ovat pöydällä.

Tämä johtuu siitä, että Amerikan dieselvarasto on nyt supistunut noin kolmen viikon tarjontaan, dieseliä käytetään kuorma-autoissa, junissa, laivoissa, maataloustraktoreissa, rakennuslaitteissa, sotilasvarusteissa, jne., ja Amerikassa on hyvin vähän jalostuskapasiteettia.

Dieselin keskihinta on nyt yli 5 dollaria gallonalta (=3.79 litraa), ja sen odotetaan nousevan.

Nouseva dieselin hinta nostaa kaiken sen hintaa, mitä siirretään kuorma-autoissa, junissa, laivoissa, jne.

Se saa myös kaiken tiloilla tuotetun jyrkkään nousuun.

Artikkelin mukaan ihmiset ovat tienneet tämän muodostuvan jo viikkojen ajan, ja Biden'in hallinto on ilmaissut suurta huolestuneisuutta, mutta käytännössä ei ole tehnyt mitään ongelman ratkaisemiseksi (heillä on saattanut olla kiireitä rahoittaessaan Ecuadorin Drag Queen -esityksiä).

Biden on tyhjentänyt Amerikan strategisia öljyvarantoja, mutta tämä ei auta lisäämään Amerikan dieselvarastoja.

Kolmanneksi, koskien Amerikan taantumista: 17. lokakuuta 2022 Washington Post raportoi, että sillä on peittämättömiä todisteita siitä, että Pentagonin rahoittamat yhdysvaltalaiset yritykset ovat myyneet yliääniohjusteknologiaa Kiinalle yli 300 kertaa vuodesta 2019 lähtien.

Suurin osa (ehkä kaikki) myynnistä hoidettiin välittäjien kautta, myynti on laitonta, yritykset väittävät, etteivät ne tienneet välittäjiensä myyneen teknologiaa Kiinaan, mutta niiden on tiedettävä, mitä heidän välittäjänsä tekevät tällä teknologialla.

Joka tapauksessa näyttää siltä, ​​​​että lakia on rikottu yli 300 kertaa vuoden 2019 jälkeen, Kiinan hypersonisten ohjusten kehitys on uhka Yhdysvalloille, eikä ketään ole syytetty näiden Yhdysvaltain sotilassalaisuuksien myymisestä.

Neljänneksi, koskien maailmanhallitusta: Lokakuun 21:senä 2022, The Expose julkaisi artikkelin YK:n ohjelmasta "Transforming our World: the 2030 Agenda for Sustainable Development (Maailmamme muuttaminen: Kestävän kehityksen agenda vuodelle 2030)".

Se oli pitkä artikkeli, mutta tässä on muutamia tärkeitä kohtia omilla sanoillani:
  • "Transforming our World: the 2030 Agenda for Sustainable Development" on koodinimi YK:n yleissuunnitelmalle muuttaa maailman poliittista ja taloudellista järjestelmää.
  • YK:n 193 maan hallitukset ja ihmiset 1 000:ssa maailman suurimmassa yrityksessä, jotka tukevat Maailman talousfoorumia (WEF), ovat solmineet kumppanuuden toteuttaakseen vuoden 2030 kestävän kehityksen agendan.
  • Ketään suuryritysten henkilöistä ei ole valittu vaaleilla, mutta Kestävän kehityksen Agendan tarkoituksena on hallita jokaisen yksilön elämän kaikkia osa-alueita.
  • Kestävän kehityksen tavoitteet heijastavat sitä, mitä nämä rikkaat elitistit haluavat, ja niitä pusketaan koko maailmalle ilman yksittäisten kansalaisten hyväksyntää.
  • Tavoitteita työnnetään yhteiskunnalle vähän kerrallaan, mutta lopulta jokainen on riippuvainen maailmanhallituksesta ruoan, veden, energian, suojan, sairaanhoidon ja kaiken muun suhteen, mikä on se, jolla nämä rikkaat elitistit aikovat pitää ihmiset hallinnassaan.
(Tiedoksi: Saatanalla on vahva ote lännestä. Kanadan pääministeri Trudeau, Ranskan presidentti Macron, Britannian kuningas Charles III ja Britannian pääministeri Rishi Sunak ovat kaikki sidoksissa Maailman talousfoorumiin, ja Yhdysvaltain presidentti Biden on pitkään tukenut Uutta maailmanjärjestystä. Näiden kansojen kansalaiset on petetty sisältäpäin, ja maailmanhallitus on hyvällä mallilla.)

Viidenneksi, luonnonkatastrofeista: Tämä kirjoittaja asuu lähellä Mississippi-jokea.

Lokakuun 21. päivänä 2022, pitkäaikainen maanviljelijä ja kirkkomme jäsen (luotettava lähde, mutta ei virallinen lähde) kertoi minulle, että satoja proomuja on jumissa Mississippi-joella lähellä Hickman'ia, Kentucky'n osavaltiossa.

Vedenkorkeus on matala, proomut jäivät jumiin ja kansalliskaarti sulki osan joesta ruoppausta varten.

Paikallaan olevat proomut maksavat omistajille tuhansia dollareita päivässä.

Kuljetuskulut, jotka olivat noin 25 dollaria tonnilta, ovat nyt noin 90 dollaria tonnilta.

Etelämpänä jotkut proomut liikkuvat, mutta ne pystyvät kantamaan vain osittaista kuormaa, tai muuten ne jäävät jumiin.

Maanviljelijät korjaavat papujaan nyt, ja se tosiasia, että jotkut proomut ovat jumissa lähellä Kentucky'n Hickman'ia, ja muut proomut kauempana etelässä voivat kuljettaa vain osittaista kuormaa, tarkoittaa, että proomuista on pulaa. (Proomujen, jotka voivat liikkua, on tehtävä useampi kuin yksi matka kuljettaakseen tavallisen määrän papuja Meksikonlahden terminaaleihin lähellä New Orleans'ia.)

Kaikkien soijapapuja käyttävien tuotteiden kustannukset tulevat nousemaan.

Kuudenneksi, koskien kelvottomia mieliä, uskosta luopumista, jne.: Dekaani Dwyer kirjoitti 22. lokakuuta 2022 Harbingers Daily'ssa, että eräs pastori Australiassa kertoi seuraavaa seurakunnalleen:
  • "Kuten tänään muistelemme keskitysleirien julmuutta ja rodullisesti inspiroitua väkivaltaa, niin tulevat sukupolvet muistelevat päiviämme vastenmielisyydellä koskien sitä julmuutta mitä tapahtuu klinikoillamme: Laillistettua, valtion tukemaa teloitusta."
  • "Himo on synti, seksi avioliiton ulkopuolella on syntiä, homoseksuaalisuuden harjoittaminen on syntiä..."
Myöhemmässä haastattelussa Australian oppositiopuolueen johtaja sanoi:
  • "Näkemykset, joita tämän kirkon pastori on ilmaissut liittyen homoihin tai aborttikysymykseen – ne ovat kauhistus, ja tuomitsen ne seikat, jotka tuo nimenomainen pastori on esittänyt." Tämä poliittinen johtaja (joka väittää olevansa kristitty) tuomitsi Raamatun opetukset abortista ja homoseksuaalisuudesta, ja hän kutsui niitä kauhistukseksi.
En ole hänen tuomarinsa, mutta uskon hänen tilinteon päivänsä olevan aivan nurkan takana.

Seitsemänneksi, koskien toisen tulemuksensa merkkejä, Jeesus sanoi: "Vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee" (Matt. 24:24-26), ja todellakin monia vääriä Messiaita on noussut Israelissa viime vuosina.

Kristityt, jotka tutkivat Raamatun profetiaa, tietävät, että juutalaiset hyväksyvät lopulta väärän Messiaan (kutsutaan Antikristukseksi), hän saastuttaa lopulta heidän uudelleen rakennetun Temppelinsä, he ymmärtävät tehneensä virheen, heidän sokeuttamisensa lakkaa (peite nostetaan silmiltä), ja he hyväksyvät Jeesuksen todellisena Messiaanaan (Joh. 5:43; Matt. 24:15; Sak. 12:10-14).

Nyt luemme, että ryhmä juutalaisia rabbeja väittää, että Messias ilmestyisi ensimmäisenä vuonna Shmita-syklin jälkeen (7-vuotinen sykli; juutalaiset saattoivat kylvää satoa ja antaa maan levätä joka 7. vuosi, jota kutsutaan Shmita- eli sapattivuodeksi).

He sanovat, että viimeinen Shmita-sykli päättyi auringonlaskun aikaan 26. syyskuuta, Israel on uudessa Shmita-syklissä, tämä on uuden syklin ensimmäinen vuosi, ja Messias on ilmestynyt.
  • Heidän väitetyn Messiaansa nimi on Yanuka Rav Shlomo Yehuda Ben David (Jeesus oli Daavidin jälkeläinen).
  • Rav Shlomo on se, jota juutalaiset ovat odottaneet 3000 vuotta.
  • Rav Shlomo on 33-vuotias (Jeesus kuoli ollessaan noin 33-vuotias).
  • Rav Shlomo on opetellut ulkoa koko Tooran (Raamatun 5 ensimmäistä kirjaa) täydellä ymmärryksellä, eikä kukaan muu ole koskaan tehnyt niin.
  • Jotkut uskonnolliset juutalaiset kutsuvat Rav Shlomo'a eläväksi Tooraksi (Jeesus oli elävä Jumalan Sana).
  • Jotkut sanovat, että hän esiintyy ihmisenä, mutta on todellisuudessa enkeli (Jeesus tuli ihmisenä, mutta Hän oli myös Jumala lihassa).
  • Ei ole mitään, mitä Rav Shlomo ei tiedä (Jeesus on kaikkitietävä).
  • Rav Shlomo ruiskuttaa meihin valoa (Jeesus on maailman valo).
  • Rav Shlomo'n esi-isiä ovat syyrialaiset ja juutalaiset (jotkut uskovat, että Antikristus on assyrialainen).
  • Rav Shlomo on ainoa lapsi (Jeesus oli Jumalan ainosyntyinen Poika).
On selvää, että Rav Sholom ei ole todellinen Messias (juutalaisten todellinen Messias ilmestyy heille Ahdistuksen ajan lopussa), mutta nämä väitteet voivat olla osa syytä, miksi Israel hyväksyy väärän miehen ennen kuin he tajuavat sen oikein.

Tässä on linkkejä kolmeen lyhyeen videoon, joita lukijat saattavat haluta katsoa.

https://www.youtube.com/watch?v=VvI_rAIztPs

https://www.youtube.com/watch?v=PVXz2OlAUno

https://www.youtube.com/watch?v=qal69j99Lag

Kahdeksanneksi, 24. lokakuuta 2022 raportoitiin, että globalistit useissa länsimaissa käyvät sotaa typpeä (lannoitteiden tärkein ainesosa) vastaan pysäyttääkseen ilmastonmuutoksen.

Jos nämä ilmastonmuutosfanaatikot onnistuvat, monet lannoiteyritykset vähentävät tuotantoaan tai sulkevat tehtaansa kokonaan, lannoitteiden käyttöä vähennetään runsaasti tai ne poistetaan käytöstä, ja ruokapula sekä nälänhätä leviävät nopeasti kaikkialle maailmaan.

Pula on jo alkanut, ja se leviää maailmanlaajuisesti muutamassa kuukaudessa.

Yhdysvalloissa on nyt radikaali ilmastonmuutostsaari John Kerry, eikä kansakuntamme saa erivapautta.

Yhdeksänneksi, koskien nälänhätää: 20. lokakuuta 2022 ilmoitettiin, että seiskaluokkalaisille 100 Alankomaiden peruskoulussa tarjottiin lounaaksi hyönteisiä ja jauhomatoja.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun tällaista tapahtuu.

1000 koulua Australiassa on myynyt hyönteisistä valmistettuja sipsejä.

Tehtaat Kanadassa kasvattavat sirkkoja ja myyvät orgaanista sirkkajauhetta.

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

duck_daymond@yahoo.com

maanantai 24. lokakuuta 2022

Hallelin laulamisen täysi merkitys ajassamme kun juutalaiset aikovat pian jälleenrakentaa Jerusalemin temppelin by Daymond Duck 22.10.2022

Tällä hetkellä juutalaiset Israelissa ovat alkaneet laulaa jälleen Hallelia harjoituksissa, joka on merkki Temppelin jälleenrakentamisesta Jerusalemiin. Temppeli on tärkeä pala 7-vuotisessa Ahdistuksen ajassa, joka seuraa Kristuksen morsiusseurakunnan ylöstempausta. Kun seurakunta on lähtenyt maan päältä, niin Jumalan katse on tiiviisti Israelissa, jossa juutalaisten silmäpeitettä aletaan ottaa pois. Tässä pääaihe (monien aikainmerkkien joukossa) tähän pastori Daymond Duck'in tuoreeseen profetiaraporttiin Rapture Ready -sivustolla, jonka suomensin.

----------------------

Halleluja! (Hallelujah!) :: By Daymond Duck

Published on: October 22, 2022 by Admin10 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2022/10/22/hallelujah-by-daymond-duck/

Pääsiäinen lähestyi, ja Jeesus oli matkalla Jerusalemiin, missä Hän kuolisi ristillä (Matt. 26:17-19; 26-30).

Hän pysähtyi aivan kaupungin ulkopuolella pienessä kaupungissa nimeltä Betania.

Yksi Hänen opetuslapsistaan ​​kysyi: "Missä haluat, että valmistamme sinulle pääsiäisaterian?"

Pietari lähetti Jaakobin ja Johanneksen erään miehen taloon Jerusalemissa, ja he valmistivat pääsiäisaterian (Matt. 26:18).

Ilta tuli ja Jeesus saapui opetuslastensa kanssa.

Mies nimeltä Juudas Iskariot lähti, ja pääsiäisaterian aikana Jeesus asetti ehtoollisen.

He lopettivat pääsiäisaterian ja Herran ehtoollisen, lauloivat hymnin, ja menivät Öljymäelle ja Getsemanen puutarhaan.

On siunaus tietää, että Jeesus poistui huoneesta laulaen ja iloiten, ei valittanut, itkenyt tai ollut peloissaan, koska Hän oli matkalla ristille.

Juutalaisten tapana oli laulaa kiitosvirttä eli Hallelia (Ps. 113-118) ja suurta Hallelia (Ps. 136) pääsiäisaterian jälkeen, joten useimmat tutkijat uskovat, että Jeesus ja Hänen opetuslapsensa lauloivat näitä psalmeja viimeisen ehtoollisen yönä.

Sana "Hallel" on sanan "Hallelujah" ensimmäinen osa, ja se tarkoittaa ylistystä.

"Jah" on lyhenne sanasta Jahve (Jehova tai Jumala).

Halleluja tai alleluja tarkoittaa "ylistäkää Herraa" tai "ylistäkää Jumalaa".

Tässä muutamia valittuja jakeita Psalmista 118 kera kommenttieni.

"Näin sanokoot ne, jotka Herraa pelkäävät; sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti." (jae 4)
  • Sanokoot ne, jotka kunnioittavat Jumalaa, ettei Hänen armonsa lopu koskaan.
"Ahdistuksessani minä huusin Herraa, Herra vastasi minulle ja asetti minut avaraan paikkaan." (jae 5)
  • Jeesus hikoili suuria veripisaroita Getsemanessa, Hän rukoili, ja Jumala lähetti enkeleitä vahvistamaan Häntä.
"Herra on minun puolellani, en minä pelkää; mitä voivat ihmiset minulle tehdä?" (jae 6)
  • Kun Jumala on puolellamme, meitä ei voida voittaa.
"Kaikki pakanat piirittivät minua-Herran nimessä minä lyön heidät maahan." (jae 10)
  • Niiden päivät, jotka hylkäävät Jumalan, ovat luetut.
"Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, ja hän tuli minulle pelastajaksi." (jae 14)
  • Laulan Jumalasta, voimani ja pelastukseni lähteestä.
"En minä kuole, vaan elän ja julistan Herran töitä." (jae 17)
  • En kuole pysyvästi, vaan elän uudelleen ja julistan, mitä Jumala on tehnyt.
"Herra minua kyllä kuritti, mutta kuolemalle hän ei minua antanut." (jae 18)
  • Jumala lähetti minut ristille, mutta risti ei ole minun loppuni.
"Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi." (jae 22)
  • Jumala lähetti Poikansa pääkiveksi hengelliseen taloon, mutta juutalaiset hylkäsivät Hänet, joten Hänestä on tehty pääkivi toisessa hengellisessä talossa nimeltä Kirkko.
"Herralta tämä on tullut; se on ihmeellistä meidän silmissämme." (jae 23)
  • Jeesuksen kuolema oli Jumalan ihmeellinen teko.
Halleluja!

Tässä on joitain juttuja, jotka äskettäin nousivat uutisiin.

Ensinnäkin, 13. lokakuuta 2022, Yitzchak Weiss, Israelin musiikkikoulun rehtori, sai 600 juutalaista miestä Leevin heimosta (Vanhan Testamentin aikoina Temppelissä palvelleen pappi Aaronin jälkeläisiä) kokoontumaan portaille, jotka vievät ylös Temppelivuorelle, harjoittelemaan musiikkia temppelipalvelusta varten.

Ryhmä harjoitteli sekoitusta Hallelista (Ps. 113-118), ja tapahtumaa tuki myös Jerusalemin kaupunki.

Leeviläiset lopettivat laulamisen, kun Temppeli tuhottiin vuonna 70 jKr., mutta Weiss haluaa leeviläisten alkavan laulaa uudelleen ja olevan valmiita laulamaan, jos pyydetään, uudelleen rakennetun Temppelin jumalanpalvelusten aikana.

On kyseenalaista, ymmärtävätkö he Hallelin laulamisen täyden merkityksen, mutta Jumala voi tuoda siitä hyvää.

Jeesus on ainoa pysyvä uhri synnin tähden, mutta mitä nopeammin juutalaiset jälleenrakentavat Temppelin ja aloittavat uudelleen jumalanpalvelukset, sitä nopeammin heidän sokeutensa lakkaa ja sitä nopeammin koko Israel pelastuu.

Toiseksi, koskien ihmisten pakottamista ottamaan Merkki ostaakseen ja myydäkseen: Vuonna 2021 Florida hyväksyi lain, joka kielsi risteily-yhtiöitä vaatimasta matkustajia olemaan rokotettuja risteilylle pääsemiseksi.

Norwegian Cruise Line Holdings -varustamo nosti oikeusjutun, ja yhdysvaltalainen piirituomari päätti, että Floridan laki oli perustuslain vastainen.

Florida valitti Yhdysvaltain piirituomarin päätöksestä, ja 6. lokakuuta 2022 Yhdysvaltain 11. piirituomioistuin kumosi sen.

Yhdysvaltain 11. piirituomioistuimen päätuomari kirjoitti: "Ilman tätä säädöstä rokottamattomat floridalaiset ovat vaarassa joutua pois liikeyrityksistä, jotka tekevät heidän elämänsä mahdolliseksi – ruokakaupat, ravintolat, kuntosalit, vaatekaupat, parturiliikkeet ja kampaamot, sekä jopa apteekit."

Minun sanoillani: Tuomari sanoi, että jos tätä lakia ei olisi, yritykset voisivat kieltäytyä antamasta ihmisten ostaa ja myydä, ja se on perustuslain vastaista syrjintää.

Kolmanneksi, koskien Danielin profetian kymmentä kuningasta (maailman jakautuminen kymmeneen kansakuntaryhmään ennen Antikristuksen ilmestymistä): 14. lokakuuta 2022, Independent Sentinel julkaisi artikkelin, jossa sanottiin: "George Soros, Hillary Clinton ja John Podesta ovat kaikki ehdottaneet, että meidän pitäisi yhdistyä Pohjois-Amerikan unioniksi. . ..Pohjois-Amerikan unioni vie meitä nopeasti kohti yhden-maailman hallitusta YK:n hallinnon alla."

Artikkelin mukaan, "Matt Gaetz [kongressijäsen Floridasta] raportoi, että ulkoministeri Antony Blinken vaati EU:n kaltaista Pohjois-Amerikan unionia, joka sallisi vapaan kauttakulun tyrannimaisen Kanadan ja narkoterroristisen Meksikon rajojen yli."

Lisäksi, lokakuun 14. päivänä 2022, Fox News -juontaja Tucker Carlson (Tucker Carlson Tonight -ohjelma) haastatteli Gaetz'ia tästä, ja Gaetz sanoi kirjoittaneensa siitä Blinken'ille, mutta Blinken ei vastannut.

Lokakuun 17. päivänä 2022, The New American'in julkaisemassa artikkelissa sanottiin: "Koska Blinken puhuu Biden'in hallinnon puolesta, on reilua olettaa, että tämä on nyt epävirallista liittovaltion politiikkaa."

Olen pitkään sanonut, että YK on tehnyt EU:sta mallin kymmenelle kansakuntaryhmälle tai -alueelle, jotka tuottavat kymmenen kuningasta.

The New American -artikkelin mukaan Carlson sanoi: "Joten Euroopan unioni ei ole todellakaan toiminut hyvin Euroopalle, ja tulemme tietämään yksityiskohdat tänä talvena, kun ihmiset jäätyvät. Luonnollisesti Biden'in hallinto haluaa luoda jotain hyvin samankaltaista Pohjois-Amerikkaan: EU:n [Euroopan unionin] tyylisen hallituksen.

EU-tyyppisen hallituksen omaavien ryhmien tai alueiden tarkoitus on, että ne on helpompi sulauttaa yhdeksi maailmanhallitukseksi, jos ne ovat kaikki rakenteeltaan samanlaisia.

Neljänneksi, koskien Googin ja Maagogin taistelua: 17. lokakuuta 2022 Dmitri Medvedev, Venäjän federaation turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja (sijalla 2 Venäjällä), kirjoitti Telegramissa: "Näyttää siltä, ​​​​että Israel toimittaa aseita Kiovan hallinnolle. Erittäin vastuuton liike. Se tuhoaa kaikki maidemme väliset diplomaattisuhteet."

Viidenneksi, koskien kansakuntien hämmentynyttä ahdistusta (Luukas 21:25): Lokakuun 16:ntena 2022 noin 140 000 ihmistä marssi Ranskan Pariisissa protestoidakseen nousevia hintoja ja niitä aiheuttanutta EU:n politiikkaa vastaan.

Syyskuun 3. päivänä 2022 yli 100 000 ihmistä marssi Prahassa, Tšekin valtiossa, protestoidakseen Venäjän vastaisia pakotteita ja korkeita energian hintoja vastaan.

Maailman johtajat odottavat tulevaisuudessa lisää suuria mielenosoituksia elinolojen (inflaatio, ruoka- ja energiapula, jne.) huonontumisen vuoksi.

Kuudenneksi, koskien maailmanhallitusta: 16. lokakuuta 2022 kerrottiin paavi Franciscuksen uskovan, että YK on uudistettava, ja hän uskoo, että maailma tarvitsee uuden talousjärjestelmän.

Raamatun mukaan YK uudistetaan ja saatetaan kymmenen kuninkaan johtajuuden alaisuuteen, ja syntyy uusi globaali talousjärjestelmä, jota Väärä profeetta ja Antikristus käyttävät Pedon merkin perustamiseen.

Paavi Franciscus on joko yksi Raamatun lukutaidottomimmista paaveista koskaan tai yksi pahimmista.

Hän tukee säännöllisesti menettelytapoja, joita Saatanan Antikristus ja Väärä profeetta tukevat.

Seitsemänneksi, koskien luopumusta tai uskosta lähtemistä Kirkossa: Lokakuun 15. päivänä 2022 ilmoitettiin, että paavi Franciscus on nimittänyt ei-katolisen, aborttia kannattavan, globalismia tukevan, itseään ateistiksi kuvailevan henkilön Vatikaanin Paavilliseen Elämän akatemiaan (Pontifical Academy for Life, eli ryhmä, joka edistää katolisia opetuksia lääketieteellisissä asioissa).

Paavi Franciscus on aiemminkin nimittänyt aborttimielisiä, homomielisiä ja globalistisia ihmisiä muihin tehtäviin roomalaiskatolisessa kirkossa.

Kahdeksanneksi, koskien Biden'in Amerikan heikentämis- ja Build Back Better -tavoitetta: Heritage-säätiö julkaisi 18. lokakuuta 2022 sen "vuotta 2023 koskevan indeksin Yhdysvaltain sotilaallisesta voimasta", jossa he arvioivat Yhdysvaltain armeijan heikoksi.

Heritage Foundation'in raportin mukaan "armeijan kyky täyttää ensisijainen tehtävänsä on vaarassa".

Armeijamme ylipäällikkö keskittyy ilmastonmuutokseen, gay-ihmisten oikeuksiin, monet sotilaistamme ovat naisia, jotka eivät ole yhtä vahvoja kuin miehet ja sairastavat paljon, värvääjät eivät pysty saavuttamaan tavoitteitaan, jne.

Amerikka on menettämässä kunnioitusta kaikkialla maailmassa.

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

duck_daymond@yahoo.com

torstai 20. lokakuuta 2022

Ajanmerkkejä lokakuun puolivälissä 2022 (mm. monet salaliittoteoriat ovat nyt salaliittofaktaa, superrikkaat valmistautuvat maailmanloppuun, hinta kapinasta Luojaa kohtaan, korvausteologia, paholainen kiusaa nyt uskovia, Jumala manipuloi Googia Israelin vuorille, globalistien ajaman Maailmanjärjestyksen pahuus, transhumanismi, Taivaan ihanuus, harha ja petos luonteenomaista nykyään, kristillinen jooga, päivittäinen lista kristitylle, ns. COVID-"rokotukset", sivilisaatiota ”nollataan (reset)”, Ukrainan menestys sodassa aiheuttaa vaaran) – Samuel Korhosen lukijaposti 14.10.2022

Tässä ahkeran helluntailaisveljemme Samuel Korhosen (alias Bileamin Aasi) tuore lukijapostaus veljille ja sisarille, jossa Aasin artikkelisuomennoksia tuoreista aikainmerkeistä maailmalla osoittaen ajan lyhyyteen ennen seurakunnan Tempausta ja sen jälkeistä Ahdistuksen aikaa maapallolla. Tallensin nämä suomennokset CEF-kotisivuilleni, joten klikkaa vain seuraavassa Samuelin viestissä esiteltäviä artikkeleita, jotka hän liitti postiinsa.

-------------------------

Lähettäjä: Samuel Korhonen <smlkorhonen@gmail.com>
Lähetetty: lauantai 15. lokakuuta 2022 20.12
Aihe: Fwd: LOOK UP 14.10.2022


Tässä postissa:
  • Kaksi Gary Ritter'in kirjoitusta hänen blogiltaan LOOK UP. Gary on amerikkalainen AOG:n pastori (credentialed):
Salaliitto vai todellisuus (klik)
Super-rikkaat valmistautuvat maailmanloppuun (klik)
  • Kolme Edwin Tan'in lyhyttä artikkelia sivustolta Rapture Ready:
Ei ole ilmaista lounasta (klik)
Korvaa ja poista pysyvästi (klik)
Älä masennu (klik)
  • Kaksi Terry James'in artikkelia sivustolta Rapture Ready:
Googia kaasuvalotetaan (klik)
Maailmanjärjestyksen pahuus (klik)
  • Pete Garcia'n blogikirjoitus:
Ihmisyyden tuolla puolen (klik)
  • Holly Spate'n artikkeli sivustolta Rapture Ready:
Matkalla taivaaseen (klik)
  • Ron Ferguson'in artikkeli sivustolta Rapture Ready:
Harha herkuttelee valheilla (klik)
  • Geri Ungurean'in blogikirjoitus:
Kristillinen jooga: Kundalini-käärmeen tuominen kirkkoon (klik)
  • Mike Damron'in lyhyt artikkeli sivustolta Rapture Ready:
Tänä päivänä (klik)
  • Kaksi lyhyttä kirjoitusta Alan ja Pat Franklin'in blogilta Free Press:
Sinua pyydetään pian ottamaan uusi ns. rokote - sitä on testattu vain kahdeksalla hiirellä! (klik)
Sinua resetoidaan – hämmästyttävät yksityiskohdat tässä artikkelissa (klik)
  • Hal Lindsey'n lyhyt uutiskirje 18.9.2022:
Maailmanlopun varjo (klik)



On toivottavaa, että mahdollisimman moni lähettäisi näitä posteja eteenpäin totuuden edistämiseksi, koska suuri eksytys on jo suuressa määrin vallannut Suomen Siionin.

Bileamin Aasi


-------------------------

Samuel Korhosen edelliset tämän vuoden lukijapostit tässä blogissa:

http://nokialainen.blogspot.com/2022/01/ajanmerkkeja-tammikuun-alussa-2022-mm.html (lukijaposti 8.1.2022)

http://nokialainen.blogspot.com/2022/02/ajanmerkkeja-helmikuun-alussa-2022-mm.html (lukijaposti 1.2.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/03/ajanmerkkeja-helmikuun-lopussa-2022-mm.html (lukijaposti 20.2.2022)

http://nokialainen.blogspot.com/2022/03/ajanmerkkeja-maaliskuun-alussa-2022-mm.html (lukijaposti 10.3.2022)

http://nokialainen.blogspot.com/2022/04/ukrainan-sodassa-on-kysymys-globaalista.html (lukijaposti 9.4.2022)

http://nokialainen.blogspot.com/2022/04/ajanmerkkeja-huhtikuun-puolivalissa.html (lukijaposti 21.4.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/05/ajanmerkkeja-toukokuun-alussa-2022-mm_10.html (lukijaposti 7.5.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/06/ajanmerkkeja-kesakuun-alussa-2022-mm.html (lukijaposti 1.6.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/07/ajanmerkkeja-kesakuun-lopussa-2022-mm.html (lukijaposti 23.6.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/07/ajanmerkkeja-heinakuun-puolivalissa.html (lukijaposti 16.7.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/08/ajanmerkkeja-elokuun-puolivalissa-2022.html (lukijaposti 10.8.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/09/ajanmerkkeja-syyskuun-alussa-2022-mm.html (lukijaposti 3.9.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/10/ajanmerkkeja-syyskuun-loppupuolella.html (lukijaposti 24.9.2022)

maanantai 17. lokakuuta 2022

Amerikan ”moraaliton ja jumalaton politiikka” tarkastelussa kun marraskuun välivaalit lähestyvät by Daymond Duck 16.10.2022

Tässä tuoreessa suomentamassani pastori Daymond Duck'in profetiaraportissa Rapture Ready -sivustolla tarkastellaan enimmäkseen Amerikan korruptoitunutta ja jumalatonta nykyhallintoa, joka on viemässä kansakuntaa (suurta Babylonia) tuhon partaalle, ja siksi tulevat marraskuun välivaalit voivat olla merkittävä suunnannäyttäjä. Muitakin aikakauden lopun merkkejä listataan.

----------------------

Voi olla viimeinen mahdollisuutemme (May Be Our Last Chance) :: By Daymond Duck

Published on: October 16, 2022 by Admin10 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2022/10/16/may-be-our-last-chance-by-daymond-duck/

Lokakuun 3:ntena 2022 Franklin Graham kirjoitti: "Sanoa, että paljon on panoksena (marraskuun 8. päivän vaaleissa), on karkeaa aliarviointia. Kyse ei ole vain kongressin hallinnasta; se saattaa olla viimeinen mahdollisuutemme lopettaa moraaliton ja jumalaton politiikka, joka on tuonut suuren kansakuntamme moraalisen katastrofin partaalle."

Hän kysyi: "Mitä tapahtuu kansakunnalle, joka jatkaa pahoilla teillään ilman parannusta?"

Hän vastasi: "Israel ja Juuda menivät molemmat vankeuteen ja pakkosiirtolaisuuteen."

Kaksi päivää myöhemmin, 5. lokakuuta 2022, kerrottiin, että Tony Perkins oli sanonut Decision Magazine'n haastattelussa, että emme ole vain "taistelussa kansakunnan sielusta, vaan se on taistelu kansakuntamme lapsista – heidän sieluistaan."

Perkins lisäsi, että hallituksemme lukitsee "lapset polulle, joka johtaa tuhoon".

Kuulemme, että marraskuun vaalit voivat olla elämämme tärkeimmät vaalit, ja se voi olla totta, erityisesti lastemme, lastenlastemme, jne. tulevaisuuden ja ikuisen kohtalon kannalta.

(Huomaa: Jotkut virkamiehet ja profetianopettajat uskovat, että demokraatit luovat kriisin muuttaakseen äänestyssääntöjä tai peruakseen vaalit, jos he luulevat häviävänsä.)

(Huomaa: 6. lokakuuta 2022 kerrottiin, että Public Interest Legal Foundation'in tutkimus havaitsi, että 13.3 miljoonalla äänestäjällä New Yorkin osavaltiossa ei ole asiakirjoja henkilöllisyytensä todistamiseksi.)

Tässä on lisää artikkeleita "moraalittomasta ja jumalattomasta politiikasta" kansakunnassamme ja merkkejä siitä, että aikakauden loppu on lähellä.

Ensinnäkin, koskien petosta: Lokakuun 5. päivänä 2022 raportoitiin, että presidentti Trump halusi täyttää Amerikan strategiset öljyvarastot (SPR) vuonna 2020 Yhdysvalloissa tuotetulla öljyllä, joka maksoi 24 dollaria tynnyriltä.

Raportin mukaan senaattori Chuck Schumer tyrmäsi Trump'in ehdotuksen ja kehui, että hän ja demokraatit olivat estäneet Trump'in "pelastusavun suurille öljy-yhtiöille".

Presidentti Biden on myynyt paljon Amerikan SPR:ää yrittääkseen pysäyttää bensiinin hinnan nousun ennen välivaaleja.

Nyt on kerrottu, että presidentti Biden yritti äskettäin salaa estää OPEC+:aa leikkaamasta öljyntuotantoaan tarjoutumalla ostamaan jopa 200 miljoonaa tynnyriä OPEC+ -öljyä hintaan 80 dollaria tynnyriltä Amerikan SPR:n uudelleentäyttämiseksi.

Pysyttekö kärryillä?

Demokraatit estivät Trump'ia ostamasta öljyä 24 dollarilla tynnyriltä yhdysvaltalaisilta öljy-yhtiöiltä, ​​mutta Biden tarjoutui ostamaan öljyä OPEC+:lta 80 dollarilla barrelilta ulkomaalaisilta yhtiöiltä.

Amerikka tarvitsee kipeästi johtajia, jotka asettavat amerikkalaiset työpaikat ja veronmaksajat etusijalle.

(Huomaa: Biden ei ole vain myynyt paljon Amerikan SPR:ää, vaan hän on myös antanut niin monia Amerikan aseita Ukrainalle, ja Yhdysvaltain armeija sanoo nyt, että asetarjontamme on vaarallisen alhaisella tasolla. Jos joudumme suureen sotaan, alkaa näyttää siltä, ​​että Amerikassa ei ole tarpeeksi öljyä, joukkoja, tai aseita.)

(Huomaa: 11. lokakuuta 2022 entinen kahden nelivuotiskauden demokraattinen kongressijäsen ja entinen demokraattien presidenttiehdokas Tulsi Gabbard ilmoitti jättävänsä demokraattipuolueen. Gabbard sanoi: "Uskon hallitukseen, joka on kansasta, kansan kautta, ja kansan puolesta. Valitettavasti nykypäivän demokraattinen puolue ei sitä tee. Sen sijaan se edustaa hallitusta, joka on eliitistä, voimakkaan eliitin puolesta ja sen kautta."

Toiseksi, koskien pahuutta ja korruptiota Yhdysvaltain oikeusministeriössä (DOJ): Biden'in hallinnon aikana yli 100 elämää edistävää (pro-life) raskauskeskusta ja kirkkoa on vandalisoitu, vahinkoja on aiheutunut satojen tuhansien dollarien arvosta, ja videokamerat ovat tallentaneet osan niistä, mutta yhtäkään henkilöä ei ole pidätetty.

Toisaalta, noin 15 ajoneuvoa, joissa kuljetettiin 25-30 FBI-agenttia aseilla varustettuina, ilmaantui äskettäin elämän puolesta (pro-life) puhujan kotiin kello 7:05 aamulla pidättääkseen hänet vuoden vanhasta tapauksesta, joka on jo tutkittu ja heitetty ulos tuomioistuimesta.

Nyt näyttää siltä, ​​​​että jotkut rikolliset (ne, jotka vahingoittavat pro-life tiloja – esimerkiksi Antifa'n ja Black Lives Matter'in tuhopolttajat ja ryöstäjät) – ovat immuuneja FBI:n pidätyksille, mutta FBI-agentit pidättävät ja kuljettavat viattomia ihmisiä pois, jos joku hallituksessamme vastustaa heidän politiikkaansa, heidän kantaansa aborttiin, jne.

Kolmanneksi, edelleen koskien pahuutta ja korruptiota DOJ:ssa: DOJ:n asiakirjan mukaan, jonka ilmiantaja antoi republikaaneille senaatin oikeuskomiteassa ja jonka otsikkona on "Eläkkeelle siirtymiset ja eroamiset ei-toivottujen seksuaalista käyttäytymistä koskevien oikeuden päätösten aikana (Retirements and Resignations During Unwelcome Sexual Conduct Adjudications)", yli 660 FBI:n työntekijää, mukaan lukien 45 korkean tason virkamiestä, erosivat ennen kuin he saivat kurinpitokirjeen.

Raportin mukaan senaatin oikeuskomitean ylin republikaani, senaattori Chuck Grassley, lähetti 6. lokakuuta 2022 kirjeen Yhdysvaltain oikeusministerille Merrick Garland'ille ja FBI:n johtajalle Christopher Wray'lle, jossa hän pyysi tietoja siitä, miten he aikovat käsitellä tilannetta.

Neljänneksi, koskien korruptiota Valkoisessa talossa:
  • Liittovaltion agentit ovat tutkineet, valehdelleet ja peitelleet Hunter Biden'iä vuodesta 2018 lähtien.
  • Lokakuun 7:ntenä 2022 ilmoitettiin, että he saattavat nyt olla valmiita syyttämään häntä valehtelusta ja veronkierrosta.
On mahdotonta ennustaa, mitä hallitus tekee, mutta spekuloidaan, että Hunter saa lyönnin ranteeseen (pienen sakon), hänen isänsä antaa anteeksi hänen rikoksensa, ja sitten DOJ sanoo, että heidän on lähdettävä entisen presidentin Donald Trump'in ja hänen lastensa perään ollakseen oikeudenmukaisia ​​molempia osapuolia kohtaan.

Aika näyttää, mutta Washingtonissa on jotain mätää, kun Hillary ja Hunter ovat koskemattomia, mutta ihmiset, jotka haluavat tehdä Amerikasta jälleen suuren, joutuvat FBI:n toimesta kuljetettaviksi pois kotoa.

Viidenneksi, koskien petosta ja korruptiota: 9. lokakuuta 2022 raportoitiin, että kaksi osavaltiota (Missouri ja Louisiana) ja useat henkilöt ovat nostaneet kanteen 67 virkamiestä ja virastoa vastaan (presidentti Biden'iä vastaan; henkilöitä FBI:ssa, FDA:ssa, HHS:ssä vastaan; tohtori Anthony Fauci'a, Facebook'ia, Google'a, Twitter'iä, ym. vastaan) kansalaisten Perustuslaissa olevan ensimmäisen lisäyksen oikeuksien loukkaamisesta.

Kanteessa väitetään muun muassa, että nämä 67 virkamiestä ja virastoa ovat mahdollisesti kommunikoineet keskenään sensuroidakseen kansalaisia seuraavissa asioissa:
  • Covid-19 tiedot.
  • Hunter Biden'in kannettavan tietokoneen tiedot.
  • Vaalien turvallisuus, rehellisyys, lopputulokset ja/tai yleinen luottamus vaalituloksiin.
Osavaltiot ja yksityishenkilöt tukevat kanteitaan sähköpostiviesteillä, jotka on saatu selvitysprosessin kautta.

(Huomaa: 10. lokakuuta 2022 ilmoitettiin, että kaksi FBI-agenttia, jotka ottivat yhteyttä Facebookiin ennen vuoden 2020 vaaleja ja suosittelivat Hunter Biden'in kannettavaa tietokonetta koskevan jutun sensuuria, lahjoittivat rahaa demokraateille.)

Kuudenneksi, edelleen petoksesta ja korruptiosta: Lokakuun 10:ntenä 2022, Pfizer'in johtaja kertoi Euroopan parlamentille, että yhtiö ei koskaan testannut Covid-19-rokotteitaan nähdäkseen, estäisikö se viruksen leviämisen.

Miljoonat kansalaiset pakotettiin ottamaan rokotukset suojellakseen muita Covid-19:ltä, ja nyt tiedämme, että suojeluväite oli keksitty valhe.

Seitsemänneksi, koskien petosta ja korruptiota FBI:ssa ja demokraattien kansallisessa komiteassa: 11. lokakuuta 2022 kerrottiin, että FBI:n valvoja (Brian Auten) myönsi, että FBI tarjosi miljoona dollaria entiselle brittiläiselle tiedusteluagentille Christopher Steele'lle sen todistamiseksi, että hänen kuuluisassa Steele-asiakirjassa esittämät syytökset entistä presidenttiä Trump'ia ja hänen vuoden 2016 kampanjaansa vastaan olivat totta, mutta Steele sanoi, ettei hän pystynyt todistamaan syytöksiä.

Auten'in mukaan (joka oli vannonut valan asianosaisena olevan venäläisen oikeudenkäynnissä) FBI käytti todistamattomia tietoja oikeudessa saadakseen luvan vakoilla Trump'in kampanja-avustajaa Carter Page'a.

Auten todisti myös, että Steele-asiakirjan tilasi Fusion GPS -niminen yritys, jolle maksettiin Hillary Clinton'in kampanjan ja Demokraattisen kansallisen komitean asianajotoimiston (Perkins Coie) kautta ohjaamilla rahoilla.

Jos ymmärrän tämän oikein, Hillary ja demokraatit maksoivat ihmisille niin sanotun "Venäjä-salaliitto" -tarinan luomisesta yrittääkseen kukistaa Trump'in vuonna 2016, FBI tarjosi miljoona dollaria sen todistamisesta, että "Venäjä-salaliitto" -tarina oli totta (ja mitään todisteita ei ollut), mutta FBI käytti edelleen todistamattomia tietoja saadakseen laittomia oikeuden määräyksiä (ehkä neljä) vakoillakseen Trump'in kampanja-avustajia.

On muutakin: FBI laittoi sitten ilmeisesti valheen keksineen venäläisen hallituksen palkkalistoille ja maksoi hänelle 4 vuotta Trump'in hallinnon aikana, ja kun Hunter Biden'in kannettavan tietokoneen tarina meni rikki, FBI asetti Auten'in vastuuseen peittelystä.

Trump olisi pitänyt vapauttaa, mutta niin ei käynyt; ihmisten elämiä tuhottiin, miljoonia veronmaksajien dollareita käytettiin Trump'in tutkimiseen, ja jotkut demokraatit haluavat Hillary'n asettuvan uudelleen presidenttiehdokkaaksi.

Kahdeksanneksi, koskien vaarallisia aikoja: Venäjän presidentti Putin sanoi hiljattain, että hän käyttää kaikkia käytössään olevia aseita (mukaan lukien ydinaseet) voittaakseen sodan Ukrainan kanssa.
  • Lokakuun 4:ntenä 2022 kerrottiin, että Ukraina lähettää kaliumjodipillereitä evakuointikeskuksiin julkiseen jakeluun siltä varalta, että Venäjä toteuttaa uhkauksensa ydinaseiden käytöstä.
  • Lokakuun 5:ntenä 2022 Puola ilmoitti, että se on pyytänyt Yhdysvaltoja sijoittamaan ydinaseita alueelleen (huomaa: Yhdysvaltain viranomaiset kielsivät vastaanottaneensa pyynnön).
  • Lokakuun 5:ntenä 2022, Biden'in hallinto ilmoitti suunnitelmistaan ostaa 390 miljoonan dollarin arvosta Nplatea, lääkettä, jota käytetään säteilytaudin hoitoon (huomaa: tämä lääke voi aiheuttaa tappavia sivuvaikutuksia).
  • Lokakuun 6:ntena 2022 presidentti Biden sanoi, että ydinase-Harmagedonin riski on korkeimmalla tasolla sitten vuoden 1962 Kuuban ohjuskriisin.
Sikäli kuin tiedän, ei ole Raamatun kirjoituksia ydinaseiden käytöstä ennen Ahdistuksen aikaa, mutta on jakeita, jotka näyttävät osoittavan, että ydinaseita käytetään Ahdistuksen aikana (Sak. 14:12; Ilm. 6:14).

Osa tai kaikki tästä puhumisesta koskien ydinaseiden käyttöä voi olla propagandaa, mutta jännitteet kasvavat, uhkailuun käyttää ydinaseita ei pidä suhtautua kevyesti, ja viranomaisten on etsittävä keinoja tilanteen rauhoittamiseksi.

Yhdeksänneksi, koskien kaiken ostamisen ja myymisen seurantaa: 5. lokakuuta 2022 Kanadan hallitus myönsi allekirjoittaneensa 105.3 miljoonan dollarin sopimuksen Maailman talousfoorumin (WEF) kanssa digitaalisen tunnistusjärjestelmän luomisesta matkustajille.

On myös raportoitu, että he haluavat jokaisen kanadalaisen kansalliseen henkilöllisyystodistusjärjestelmään.

Kymmenenneksi, edelleen koskien kaiken ostamisen ja myymisen seurantaa: 7. lokakuuta 2022 raportoitiin, että Bill ja Melinda Gates'in säätiö on luvannut 1.27 miljardia dollaria YK:n Agenda 2030:een koskien kestävän kehityksen tavoitteita edellyttäen, että 200 miljoonaa dollaria käytetään maailmanlaajuisen ID-järjestelmän luomiseen, jossa on mukana tietojen jakamisjärjestelmä ja tietokannat.

Tavoitteena on saada jokainen ihminen maan päällä vuoteen 2030 mennessä yhteen maailmanlaajuiseen tietokantaan, joka sisältää tietoja heidän tekemisistään, sanomisistaan, kirjoituksistaan, ostoksistaan, myynneistään, jne., joita voidaan käyttää heidän hallitsemiseksi.

Tämä kuulostaa hyvin paljon ennustetulta pedonmerkkijärjestelmältä, joka tekee lopun vapaudesta maan päällä (ja Tempaus on vähintään 3 ½ vuotta ennen sitä).

Yhdenneksitoista, koskien loukkaavia ihmisiä (loukkaantumista): Lokakuun 3:ntena 2022 kuuluisa Hal Lindsey huomautti, että Jeesus puhui toisen tulemuksensa merkeistä, kun Hän sanoi: ”Ja silloin monet loukkaantuvat ja kavaltavat toisensa ja vihaavat toisiaan.” (Matt. 24:10, King James -käännös).

Lindsey'n mukaan "Ei ole koskaan ollut aikaa, jolloin useammat ihmiset olisivat enemmän loukkaantuneita useammista asioista kuin nyt" (todelliset ja kuvitellut asiat, puhutut ja lausumattomat sanat, poliittinen sitoutuminen, jne.).

Kuten tavallista, hän osuu oikeaan kohtaan.

Kahdenneksitoista, varastaminen on yksi kuudesta synnistä, joista Ilmestyskirjan mukaan uskottomat eivät tee parannusta Ahdistuksen aikana (Ilm. 9:20-21).

Syyskuun 28. päivänä 2022 ilmoitettiin, että Kaliforniassa sijaitsevan El Dorado -piirikunnan piirisyyttäjä oli sanonut, että myymälävarkaudet eivät ole hallinnassa osavaltiossa.

Kolmanneksitoista, 8. lokakuuta 2022 raportoitiin, että Tyson Foods ilmoitti siirtävänsä yrityksensä pääkonttorin Illinoisin Chicagosta Arkansasin osavaltioon rikollisuuden vuoksi.

Vaikutus koskee noin 1 100 työntekijää.

Neljänneksitoista, koskien Jerusalemin 3. temppeliä: Lokakuun 7. päivänä 2022 Jerusalemin piirioikeuden tuomari päätti, että juutalaisten kieltäminen Temppelivuorelta rikkoo vakavasti juutalaisten liikkumisvapautta.

Tuomari päätti myös, että rukousten kieltäminen juutalaisilta Temppelivuorella on laitonta.

Viidenneksitoista, koskien temppelipalvelusta: Lokakuun 12:ntena 2022 juutalaiset papit ja leeviläiset pukeutuneina pappisvaatteisiin suorittivat vesijuomauhripalvelun (veden vuodatus: Jeesus vuodatti sielunsa ristille antaakseen meille elävää vettä; pelastuksen, iankaikkisen elämän, Pyhän Hengen).

He aloittivat Temppelin Dung Gate -portilla (yksi Jerusalemin vanhan kaupungin porteista), soittivat musiikki-instrumentteja, puhalsivat trumpetteihin, löivät rumpuja, lauloivat, ja tanssivat matkallaan Moorian vuoren juurella sijaitsevalle Siloamin uima-altaalle.

He täyttivät kultaisen pullon vedellä, veivät sen takaisin alttarille, joka oli pystytetty lähelle Itkumuuria, ja kaatoivat elävän veden (puhdasta juoksevaa vettä).

He ovat valmiita jatkamaan palvelusta Temppelissä heti, kun se on rakennettu uudelleen.

Kuudenneksitoista, koskien nälänhätää, ruttoa ja sotaa: 10. lokakuuta 2022 Yhdysvaltain armeijan erikoisjoukkojen veteraani sanoi:
  • 26 suurta lannoitetehdasta Euroopassa on sulkenut ovensa tai ovat sulkemisen kynnyksellä.
  • Lannoitteiden puute johtaa nälänhätään.
  • Nälänhätä on yksi sivu kuolemankolmiossa (nälänhätä, rutto ja sota).
  • Kolmion yksi sivu johtaa aina kahdelle muulle sivulle.
  • Monet maat ovat tuoneet lannoitteita Euroopasta, joten lannoitteiden puute Euroopassa johtaa lannoitteiden puutteeseen muissa maissa.
Seitsemänneksitoista, maailmanhallituksesta: 12. lokakuuta 2022 kerrottiin, että unkarilaisen Index-uutiskanavan tekemä tutkimus havaitsi, että Yhdysvaltain ulkosuhteiden neuvosto (CFR), investointipankit, merkittävät akateemiset instituutiot, Euroopan ulkosuhteiden neuvosto (ECFR), George Soros ja muut globalistiset ryhmät antavat rahaa ehdokkaille, jotka ajavat globalistista agendaa kaikkialla maailmassa.

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

duck_daymond@yahoo.com

maanantai 10. lokakuuta 2022

Langennut läntinen sivilisaatio tarkastelussa by Daymond Duck 9.10.2022

Tässä tuore suomentamani pastori Daymond Duck'in profetiaraportti Rapture Ready -sivustolla, jonka pääaiheena on langennut sivilisaatio lännessä, joka aiheuttaa lopulta Jumalan tuomion (kuten Nooan päivinä). Eräs tuomion välikappale (Jumalan ruoska) lännen moraaliseen rappiotilaan voi olla Venäjän nykyinen presidentti Vladimir Putin, joka saattaa käyttää ydinasetta suurta Babylonia (Ilm. 18) vastaan varsinkin kun Amerikka ja sen seniili johtaja provokaatioillaan Ukrainaan sotaan liittyen antavat siihen aihetta.

---------------------

Langennut sivilisaatio (A Fallen Civilization) :: By Daymond Duck

Published on: October 9, 2022 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2022/10/09/a-fallen-civilization-by-daymond-duck/

Yhdessä aiemmassa artikkelissani kirjoitin, että uskon Amerikan olevan hengellisessä sodassa, koska olemme heittäneet Jumalan:
  • Ulos monista kouluistamme.
  • Ulos monista tuomioistuimistamme.
  • Ulos suurimmasta osasta hallintoamme.
  • Ulos suurimmasta osasta kodeistamme.
  • Ulos useimmista seurakunnistamme.
  • Olemme kastaneet maamme abortoitujen vauvojen veressä.
  • Hallituksemme on ostanut ja myynyt abortoitujen vauvojen ruumiinosia.
  • Olemme valinneet meille johtajiksi ihmisiä, jotka sanovat olevansa kristittyjä, mutta he äänestävät abortin puolesta, edistävät homojen agendaa, nimittävät jumalattomia tuomareita, kieltäytyvät rankaisemasta rikollisia, myyvät äänensä suurille kampanjarahoittajille ja jättävät huomiotta sen, mikä on parasta tavallisille kansalaisille.
  • Olemme avoimesti pilkanneet Jumalaa kirjoissa, elokuvissa, televisiossa ja tiedotusvälineissä (ja olemme alkaneet pitää tätä jumalanpilkkaa 'normaalina').
Päätin toistaa tämän 30. syyskuuta 2022, kun paha ja moraaliton maailmanjohtaja Venäjän presidentti Putin ilmoitti, että Venäjä liittää itseensä neljä aluetta Ukrainasta.

Putin kutsui länttä langenneeksi sivilisaatioksi, koska länsi on:
  • Omaksunut satanismin (tuemme tulevaa jumalatonta maailmanhallitusta).
  • Pakottanut huumeriippuvuuden (olemme avanneet rajamme huumekauppiaille).
  • Omaksunut sukupuolen epäselvyyden (emme tiedä kuinka monta sukupuolta on olemassa, ja jotkut eivät tiedä, mikä nainen on).
  • Hyväksynyt järjestettyjä ihmisjahteja ikään kuin he olisivat eläimiä (hyvin vähän tehdään ampumisten torjumiseksi kaupungeissa, kouluissa, jne.).
Valitettavasti Putin on oikeassa.

Tässä on joitain viimeaikaisia ​​tapahtumia, jotka näyttävät osoittavan, että Tempaus on lähellä.

Ensinnäkin, koskien jumalattomuuden nousua ja Amerikan taantumista: 15. syyskuuta 2022, Kalifornian kuvernööri Newsome käynnisti mainostaulukampanjan useissa osavaltioissa, joissa käytettiin väärin Raamatun kirjoituksia abortin tukemiseksi.

Syyskuun 29. päivänä 2022 kuuluisa kalifornialainen pastori John MacArthur vastasi Newsome'lle avoimessa kirjeessä sanoen:
  • "Sinä paljastit koko kansakunnalle, kuinka syvästi kapinoit Jumalaa vastaan, kun sponsoroit eri puolilla Amerikkaa mainostauluja, joissa edistetään lasten teurastamista, jotka Hän luo kohdussa (Psalmi 139:13-16; Jesaja 45:9-12)."
  • "Sinä edelleen pahensit tuota murhanhimoista kampanjaa tuomittavan törkeällä jumalanpilkalla ja lainasit itsensä Jeesuksen sanoja Markuksen luvusta 12:31, ikään kuin voisit jotenkin vääristellä Hänen tarkoitustaan ja anastaa Hänen nimensä syntymättömän lapsen teurastamisen hyväksi."
  • Maailmankatsomuksesi "paholaismaisen vaikutuksen" voi nähdä "Kalifornian rikosepidemioissa, kodittomuudessa, seksuaalisissa perversioissa (kuten homoseksuaalisuus ja transsukupuolisuus), ja muissa inhimillisen kurjuuden pahanlaatuisissa ilmenemismuodoissa, jotka ovat suoraan peräisin korruptoituneesta julkisesta politiikasta".
  • "Sinä tulet seisomaan pyhän Jumalan läsnäolon edessä, joka loi sinut, joka on tuomarisi, ja hän vaatii sinua tekemään tiliä siitä, kuinka olet loukannut Hänen valtaansa hallinnoimistavassasi ja kuinka olet vääristänyt Hänen omaa pyhää sanaansa järkeistämällä sitä. Kun katsot ikuisuuden jyrkänteen yli, niin mikä onkaan vastauksesi?"
MacArthur päätti avoimen kirjeensä Newsome'lle sanomalla, että MacArthur'in kirkko ja monet kristityt rukoilevat hänen puolestaan ​​ja kehottavat häntä tekemään täyden parannuksen.

Toiseksi, koskien jumalattomuuden vaikutusta Amerikkaan: 30. syyskuuta 2022 raportoitiin, että Amerikan asevarastot ovat "vaarallisen alhaisia", koska hallituksemme on käyttänyt "presidentin nostoa" 20 kertaa elokuun 2021 jälkeen lähettääkseen sotilasvarusteita Ukrainaan.

Raportin mukaan puolustusministeriön virkamiehet ovat osoittaneet, että alhaista varastoamme "pidettäisiin ongelmallisena sodan aikana".

Monilla kansalaisilla on perhe armeijassa, ja me kaikki luotamme siihen, että armeijamme puolustaa kansaamme, mutta he eivät voi tehdä sitä ilman aseita.

Meidän on ymmärrettävä, että strateginen öljyvarastomme ja asevarastomme ovat hyvin alhaisia aikana, jolloin sodat ja sotahuhut ovat yleisiä.

Kolmanneksi, 26.-29. syyskuuta havaittiin Nord Stream 1- ja Nord Stream 2 -putkilinjoissa ainakin 4 erittäin suurta vedenalaista vuotoa (ehkä räjähdysten aiheuttamia).

Useat maailmanjohtajat sanoivat, että vuodot näyttävät olevan sabotaasia, mutta kukaan ei tarjonnut todisteita.

Eräs profetianopettaja sanoi, että vain kahdella valtiolla (Venäjällä ja Yhdysvalloilla) on kyky räjäyttää putki niin syvässä vedessä kuin Itämeri, jossa oletetut räjähdykset tapahtuivat.

Jos putkia sabotoitiin, on epäselvää, kuka sen teki, mutta monet viranomaiset uskovat, että Yhdysvallat on todennäköisin epäilty (ja Tucker Carlson uskoo, että Yhdysvaltain ulkoministeri Tony Blinken on myöntänyt sen, että Yhdysvallat teki sen).

Jotkut viittaavat näihin Yhdysvaltain viranomaisten lausuntoihin:
  • Senaattori Ron Johnson (joulukuu 2021): "Toivon todellakin, että senaatin ulkoasiainvaliokunta ryhtyisi lainsäädäntöön, joka ei vain keskeyttäisi sitä (Nord Stream 2 -putkilinja), vaan lopettaisi sen pysyvästi."
  • Poliittisten asioiden alivaltiosihteeri Victoria Nuland (tammikuu 2022): "Jos Venäjä hyökkää Ukrainaan, tavalla tai toisella, Nord Stream 2 ei etene."
  • Presidentti Joe Biden (helmikuu 2022): "Jos Venäjä hyökkää (Ukrainaan), se tarkoittaa, että kun tankit tai joukot ylittävät Ukrainan rajan, silloin ei ole enää Nord Stream 2:ta. Teemme siitä lopun."
Putkilinjojen korjaaminen vie useita kuukausia, jos ylipäätään koskaan mahdollista, ja niiden pois jääminen maksaa Venäjälle omaisuuksia.

Neljänneksi, koskien juutalaisten paluuta Luvattuun maahan: 23. syyskuuta 2022 kerrottiin, että Venäjän kutsu 300 000 reserviläiselle taistelemaan Ukrainan sodassa on aiheuttanut nousun Israeliin muuttamista haluavien juutalaisten anomuksissa.

Johtuen sodasta, EU on asettanut Venäjälle pakotteita, ja vain 2 lentoyhtiötä lentää edelleen Venäjältä pois.

On epäselvää, kuinka juutalaiset pääsevät ulos, mutta Israel valmistautuu suureen maahanmuuttaja-aaltoon.

Viidenneksi, Israelin jakamisesta: Syyskuun 21:senä 2022, presidentti Biden kannatti kahden valtion ratkaisua YK:ssa pitämässään puheessa.

Syyskuun 22:sena 2022, Israelin väliaikainen pääministeri Lapid kannatti sitä YK:ssa, ja presidentti Biden puhui linjassa Lapid'in lausunnon kanssa.

Syyskuun 28. päivänä 2022 (täsmälleen viikkoa myöhemmin), erittäin suuri ja voimakas hurrikaani nimeltä Ian vei monien hengen ja teki suuria vahinkoja Floridassa, Georgiassa, Etelä-Carolinassa ja muissa osissa Yhdysvaltoja.

Vaikuttaa normaalilta, että luonnonkatastrofi iskee Yhdysvaltoihin, kun Amerikan johtajat ilmaisevat julkisesti tukensa Israelin jakamiselle.

Kuudenneksi, pandemioista ja ruokapulasta: Syyskuun 30:ntenä 2022 ilmoitettiin, että virus on tappanut noin 100 000 lehmää ja puhvelia Intiassa, ja se on sairastuttanut yli 2 miljoonaa lisää, jotka kuolevat, jos niitä ei hoideta.

Tauti on tarttuva, se leviää muihin maihin ja saa sairaat eläimet antamaan vähemmän maitoa.

Seitsemänneksi, koskien luonnonkatastrofien yleistymistä ja voimakkuuden kasvua: Tätä kirjoitettaessa hurrikaani Ian'in kuolonuhrien määrä oli 105 (101 Floridassa; 4 muualla), tuhansia ihmisiä oli pelastettava; 2.6 miljoonaa ihmistä oli hetkellisesti ilman sähköä (laski 440 000:een lokakuun 2. päivänä), joillakin alueilla satoi yli 31 tuumaa (=79 cm), vain noin kolmanneksella ihmisistä on tulvavakuutus, ja jotkut ovat menettäneet kaiken.

Kahdeksanneksi, koskien vaarallisia aikoja: Venäjän presidentti Putin sanoi, että hän käyttää kaikkia käytössään olevia aseita (mukaan lukien ydinaseet) voittaakseen sodan Ukrainan kanssa.

Lokakuun 4:ntenä 2022 kerrottiin, että Ukraina lähettää kaliumjodipillereitä evakuointikeskuksiin julkiseen jakeluun siltä varalta, että Venäjä turvautuu ydinaseiden käyttöön.

Yhdeksänneksi, hyperinflaatiosta ja globaalista talouden romahtamisesta: 4. lokakuuta 2022 Amerikan kansallinen velka ylitti 31 biljoonaa dollaria ensimmäistä kertaa historiassa.

Yhdysvaltain keskuspankki jatkaa korkojen nostamista yrittääkseen hidastaa inflaation kiihtymistä, mutta korkeammat korot saavat Yhdysvaltojen valtionvelan jatkamaan huimaa nousuaan.

Biden voisi auttaa hidastamalla kulujaan, mutta niin ei todennäköisesti tapahdu.

(Lisätietoa: Lokakuun 4:ntenä 2022, OPEC ilmoitti suunnitelmistaan ​​leikata öljyn tuotantoa kahdella miljoonalla barrelilla päivässä. Biden yritti estää tämän, mutta Biden'in yritys antaa Iranille miljardeja (ehkä biljoona dollaria) arvottoman ydinasesopimuksen allekirjoittamista varten on suututtanut arabeja, jotka haluavat lopettaa Iranin ydinaseohjelman. Biden jättää huomiotta arabien toiveet Iranin ydinasekysymyksessä, joten he sivuuttavat hänet öljyntuotantokysymyksessä. Biden on melkein tyhjentänyt Amerikan strategiset öljyvarannot, joten tulemme todennäköisesti näkemään bensan ja kaiken muun hintojen nousevan jälleen huimasti. On surullista ajatella, mutta Biden saattaa tarkoituksella yrittää romahduttaa Yhdysvaltain talouden oikeuttaakseen globaalin valuutan. Hän on tarkoituksella tuhonnut Amerikan öljyriippumattomuuden ja kieltäytyy muuttamasta tätä politiikkaa. Miljoonilla köyhillä ja keskituloisilla amerikkalaisilla on vaikeuksia maksaa laskujaan, mutta Biden ei näytä välittävän.)

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

duck_daymond@yahoo.com

tiistai 4. lokakuuta 2022

Tempaaminen mielisairaasta maailmasta taivaallisiin on tällä hetkellä monen kristityn toive by Daymond Duck 1.10.2022

Tässä tuoreessa pastori Daymond Duck'in profetiaraportissa Rapture Ready -sivustolla kirjoittaja antaa palaa heti alusta, kun kertoo tämänhetkisen (länsi)maailman hulluudesta eri käytäntöjä ja sanomisia koskien. Sitten mennään tuoreisiin aikainmerkkeihin, jotka kertovat Raamatun joidenkin lopunaikojen profetioiden täyttymisen olevan lähellä. Varsinkin Ukrainan sotaa ja Israelia koskevat uutiset ovat hälyttäviä. Raportin suomensi: Olli R. + Google-kääntäjä

----------------------

Tempaa minut ylös, Herra (Beam Me Up, Lord) :: By Daymond Duck

Published on: October 1, 2022 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2022/10/01/beam-me-up-lord-by-daymond-duck/

En ole psykiatri, mutta minulle on useammin kuin kerran kerrottu, että joidenkin mielisairaiden mielestä kaikki muut ovat mielisairaita, ja olen alkanut ihmetellä, ovatko yhä useammat mielisairaita vai olenko se minä.
  • Syyskuun 19:ntenä 2022 kerrottiin, että Hollannin Haarlemin kaupunki harkitsee ehdotusta kieltää yrityksiä myymästä lihaa, koska karja vaikuttaa ilmastoon tavalla, joka on ympäristölle haitallista.
  • Syyskuun 20:ntenä 2022, Georgian demokraattinen kuvernööriehdokas Stacey Abrams sanoi, että ultraäänellä havaitut kuusiviikkoisen sikiön sydämenlyönnit ovat tehtailtuja (keksittyjä tai väärennettyjä) ääniä, jotka on "suunniteltu vakuuttamaan ihmiset siitä, että miehillä on oikeus ottaa hallintaansa naisen ruumiis."
  • Syyskuun 21:senä 2022 raportoitiin, että miehiä, jotka osallistuivat Yhdysvaltain tiedeyhdistyksen (APSA) konferenssiin, pyydettiin virtsaamaan istualtaan yöastioihin (pottiin) pisuaarien sijaan kunnioituksesta naisia ​​kohtaan, jotka luulevat olevansa miehiä, mutta he eivät voi virtsata seisoessaan, kuten biologiset miehet.
  • Syyskuun 22:sena 2022 ilmoitettiin, että ilmavoimien kadetteja koulutetaan olemaan sanomatta sanoja mom (äiti), dad (isä), boyfriend (poikaystävä), girlfriend (tyttöystävä), jne., ja johtajamme ajattelevat, että tämä on "sodankäynnin välttämättömyys".
Onko mielisairaus leviämässä maan päällä, vai olenko se vain minä (tai olemmeko todistamassa kelvottomien mielien laajaa lisääntymistä)?

Voiko järkevä ihminen todella uskoa, että:
  • Ihmiset eivät omista mitään ja ovat onnellisia?
  • Ihmisten on parempi syödä ötököitä ja hyönteisiä?
  • Ihmiset voivat paremmin, jos hallitus voi takavarikoida heidän pankkitilinsä, jos heidän hallituksensa ei pidä jostakin, mitä he sanoivat, jostain, jota he tekivät, jostakusta, jota he äänestivät, jne.?
  • Drag queen -näytökset, sukupuolenvaihdosleikkaukset ja sukupuolihormonit ovat hyviä lapsille?
Tempaa minut ylös, Herra. Olen valmis olemaan tervejärkisten, jumalisesti ajattelevien ihmisten kanssa, jotka eivät koskaan tee syntiä, sairastu tai kuole.

Tässä on joitain viimeaikaisia profetioihin liittyviä tapahtumia.

Ensinnäkin, 20. syyskuuta 2022 ilmoitettiin, että vuotta ollessa vielä 3 kuukautta jäljellä, presidentti Biden on toivottanut yli 2 miljoonaa laitonta siirtolaista tervetulleeksi Yhdysvaltoihin tänä vuonna (lukuun ottamatta pakomatkoja).

Hänellä näyttää olevan kaksinkertainen agenda:
  • Heikentää Amerikkaa ja luovuttaa sen suvereniteetti Uudelle maailmanjärjestykselle (Biden'in Build Back Better -agenda; rajaton maailmanhallitus).
  • Kasvattaa Amerikan latinoväestöä monilla miljoonilla ihmisillä edistämään Yhdysvaltojen, Meksikon ja Kanadan yhdistymistä (USMCA; yksi Danielin profetian kymmenestä kuninkaasta).
Toiseksi, koskien hyperinflaatiota ja tulevaa taloudellista romahdusta Ahdistuksen aikana: Syyskuun 21. päivänä 2022, Yhdysvaltain keskuspankin johtaja varoitti, että inflaatio on edelleen liian korkea (vaikka Biden valehtelee amerikkalaisille tai on mielellään tietämätön siitä), korot jatkavat nousuaan ja taantuma on todennäköisesti tulossa.

Kolmanneksi, koskien 7-vuotista rauhan ja turvallisuuden liittoa, Israelin jakamista ja Harmagedonin taistelua: 22. syyskuuta 2022, Israelin väliaikainen pääministeri Yair Lapid kertoi YK:n yleiskokoukselle kannattavansa Kahden valtion ratkaisua (Two-State Solution).

Kanadan pääministeri Trudeau twiittasi: "Israelilaiset ja palestiinalaiset eläen rauhassa, turvallisesti ja ihmisarvoisesti (peace, safety and dignity) on kaikkien etujen mukaista."

Yhdysvaltain presidentti Biden suhtautui myönteisesti Lapid'in lausuntoon ja yhtyi siihen.

Lapid ei ainoastaan jättänyt huomioimatta Raamattua; hän uhmasi Jumalaa, vaaransi Israelin, rohkaisi Israelin vihollisia ponnistelemaan kovemmin arvottoman rauhanliiton puolesta ja saattoi siirtää maailmaa lähemmäs Harmagedonin taistelua (Joel 3:1-3).

Neljänneksi, hyperinflaatiosta, maailmantalouden romahduksesta ja nälänhädästä: Kuten ymmärrän lukemani, maailmanlaajuinen energiakriisi on saattanut EU:n talouden sekaisin (ja se saattaa olla sitä, mitä Biden ja muut globalistit haluavat).

Useimmat EU:n pankit, yritykset, teollisuus, maanviljelijät, jne. voivat selviytyä tästä talvesta hillitsemällä toimintaansa, mutta jotkut ovat jo romahduksen partaalla, ja mitä pidempään ongelma jatkuu, sitä pahemmaksi tilanne käy.

Kymmeniä tuhansia EU-kansalaisia ​​(ehkä enemmän) kuolee todennäköisesti tänä talvena.

Saksalainen suuri lannoiteyhtiö (BASF) uhkaa sulkea toimintansa riittämättömien kaasutoimitusten vuoksi (jos lannoitetta ei ole riittävästi, elintarviketuotanto laskee).

Maanviljelijät uhkaavat sulkea toimintansa korkeiden lannoite- ja polttoainekustannusten vuoksi (vähemmän lannoitetta aiheuttaa elintarvikkeiden hintojen nousun ja nälänhädän leviämisen).

Saksassa on paljon varastoitua maakaasua, mutta se vähenee nopeasti ja loppuu muutamassa viikossa.

Tämä EU-kriisi vaikuttaa koko maailmaan.

En tietenkään voi ennustaa tulevaisuutta tai asettaa päivämääriä, mutta jos tämä kriisi jatkuu, maailma siirtyy jatkuvasti lähemmäksi Ilmestyskirjan luvun 6 profetioita, ja huudot maailmanhallitukselle ratkaisemaan ongelma kasvavat äänekkäästi ja niitä on vaikea sivuuttaa.

Kukaan ei tiedä, mutta Tempaus tai tämä kriisi voisi laukaista maailmanhallituksen ennen vuotta 2030.

Globalistit luulevat hallitsevansa, mutta näin ei ole.

Jumalan Sana toteutuu, olipa tämä kriisi globalistinen juoni tai Jumalan tuomio.

Suuret globaalit ongelmat ja muutokset ovat näköpiirissä.

Viidenneksi, 26. syyskuuta 2022 ilmoitettiin erittäin suuresta vedenalaisesta vuodosta Itämerellä Venäjän Eurooppaan suuntautuvassa Nord Stream 2 -kaasuputkessa.

Tanskan ja Ruotsin seismologit raportoivat voimakkaista räjähdyksistä, jotka näyttivät olevan räjähdyksiä, eivät maanjäristyksiä, lähellä vuotopaikkaa.

Seuraavana päivänä, 27.9.2022, raportoitiin vielä kahdesta erittäin suuresta vedenalaisesta vuodosta Itämerellä Eurooppaan johtavassa Venäjän Nord Stream 1 -kaasuputkessa.

Tätä kirjoitettaessa räjähdysten syy oli epäselvä, mutta Amir Tsarfati ja useiden kansakuntien johtajat ilmaisivat mielipiteensä, että se oli sabotaasia, mutta he eivät tarjonneet todisteita.

Tämä näyttää olevan katastrofi Euroopalle, Venäjälle ja koko maailmalle.
  • Euroopalle, koska ei ole toivoa jatkaa kaasun virtausta putken kautta Venäjältä Eurooppaan lähiaikoina, ja kaasun hinta on nyt nousussa (tämä tarkoittaa lisää inflaatiota).
  • Venäjälle, koska Venäjä halusi katkaista sopimuksen Euroopan kanssa jatkaakseen kaasuvirtaa vastineeksi Euroopan myönnytyksistä Ukrainaa koskien, mutta Venäjä on menettänyt neuvotteluasemansa, eivätkä myönnytykset tule nyt kysymykseen.
  • Koko maailmalle, koska globaali energiapula on juuri pahentunut, kaasun hinta on jo alkanut nousta, ja inflaatiota on vaikeampi saada hallintaan.
Tämä näyttää olevan etu Israelille.
  • Israelin kaasu on nyt arvokkaampaa ja sitä tarvitaan enemmän kuin koskaan.
  • Eurooppa on enemmän riippuvainen Israelista kuin koskaan.
Putin on vihainen ja uhkaa kostolla.

Pidä tätä silmällä, koska se voi johtaa Googin leuassa olevaan koukkuun.

Kuudenneksi, koskien digitaalista valuuttaa: 27. syyskuuta 2022 RAIR Foundation USA raportoi tunnetun saksalaisen taloustieteilijän, toimittajan ja kirjailijan Ernst Wolff'in haastattelusta.

Wolff'in mukaan:
  • Great Reset'in aikana Maailman talousfoorumi (WEF) aikoo aiheuttaa suuria ongelmia keskiluokan yrityksille ja ihmisille, joilla on omaisuutta.
  • Tavoitteena on saada aikaan paniikkia ja kutsua uuteen talousjärjestelmään (CBDC, sosiaalinen luottopistejärjestelmä, jne.).
  • Ihmisen pankkitili tulee olemaan kuin sovellus jokaisen kännykässä.
  • Federal Reserve Bank (Yhdysvaltain keskuspankki), jossa on jonkun ihmisen tili, voi nostaa tililtä veroja, veloittaa korkoa tilin pitämisestä, rangaista ihmisiä joistakin heidän ostoistaan ja vaatia ihmisiä käyttämään heidän rahojaan (esim. 3 viikossa) tai menettämään ne.
Seitsemänneksi, koskien punaisen hiehon tuhkaa: Syyskuun 27:ntenä 2022 ilmoitettiin, että:

Öljymäeltä on ostettu eläinuhrauksen vaatimukset täyttävä tontti.

Kelvollinen punainen hieho voitaisiin uhrata Öljymäellä jo 13 kuukauden kuluttua tästä hetkestä.

Se ei tarkoita, että Temppeli rakennettaisiin silloin, mutta se tarkoittaa, että rabbeilla voi olla punaisen hiehon tuhkaa siihen mennessä.

Tässä vaiheessa Teksasista Israeliin siirretyt viisi punaista hiehoa ovat karanteenin ulkopuolella ja täyttävät edelleen uhrauksen vaatimukset.

Teksasissa punaisia hiehoja kasvattaneen kristityn karjankasvattajan Byron Stinson'in mukaan kristityt voivat tukea uhraamista ja Temppelin jälleenrakentamista, koska juutalaisten sokeana oleminen lakkaa, kun Antikristus saastuttaa Temppelin ja koko Israel kuulee evankeliumin ja pelastuu. [Huom: Israelin kansasta pelastuu AK:n 42 kk:n aikana vain jäännös eli 1/3 ja loput kaksi kolmasosaa hävitetään. Katso Sakarja 13:8-9. Suom. huom.]

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

duck_daymond@yahoo.com

sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Ajanmerkkejä syyskuun loppupuolella 2022 (mm. ilmastokatastrofi säätä manipuloimalla, kulkutauteja ja vitsauksia solkenaan, autuas Tempaus-toivomme voiman antajana, ainakin 19 eksistentiaalista uhkaa maailmalle nyt, nuorten terveiden urheilijoiden kuolemat lisääntyneet paljon, antikristuksen henki jyllää mutta paha ei voita, psykologiaa kirkossa, ydinaseiden uhka, John MacArthur'in Strange Fire -konferenssista) – Samuel Korhosen lukijaposti 24.9.2022

Tässä helluntailaisen hengellisesti valveutuneen Samuel Korhosen (alias Bileamin Aasi) tuore lukijapostaus veljille ja sisarille, jossa Aasin artikkelisuomennoksia viime aikojen profeetallisesta kehityksestä maailmalla osoittaen ajan lyhyyteen ennen seurakunnan Tempausta ja sen jälkeistä Ahdistuksen aikaa maapallolla. Tallensin nämä suomennokset CEF-kotisivuilleni, joten klikkaa vain seuraavassa Samuelin viestissä esiteltäviä artikkeleita, jotka hän liitti postiinsa.

-----------------------

Lähettäjä: Samuel Korhonen <smlkorhonen@gmail.com>
Lähetetty: sunnuntai 25. syyskuuta 2022 20.52
Aihe: Fwd: LOOK UP 24.9.2022


Tässä postissa:
  • Kaksi Gary Ritter'in kirjoitusta hänen blogiltaan LOOK UP. Gary on amerikkalainen AOG:n pastori (credentialed):
Suunniteltu ilmastokatastrofi (klik)
Ruttoa ja kulkutauteja, voi ei (klik)
  • Kaksi Edwin Tan'in lyhyttä artikkelia sivustolta Rapture Ready:
Onneksi se ei ole ohi (klik)
Ennennäkemättömän pahan selitys (klik)
  • Dennis Huebshmann'in artikkeli sivustolta Rapture Ready:
Jeesus-nimi ota myötäs (klik)
  • Pete Garcia'n blogikirjoitus:
Kaikki, kaikkialla, yhtäaikaa (klik)
  • Holly Spate'n artikkeli sivustolta Rapture Ready:
Lepo väsyneelle (klik)
  • Leo Hohmann'in blogikirjoitus:
Lähes 900 nuorta tervettä urheilijaa kuollut 18 kuukauden aikana, kun British Heart Foundation julkaisee mainoksen, joka "normalisoi" lasten sydänkohtaukset (klik)
  • Gene Lawley'n artikkeli sivustolta Rapture Ready:
Mielenkiintoisia vastauksia kysymättömiin kysymyksiin (klik)
  • Jan Markell'in lyhyt artikkeli sivustolta Rapture Ready:
Oletko väsynyt raivostumaan (klik)
  • Martin ja Deidre Bobgan'in lyhyt ”kristillisen psykologian” paljastus. Julkaisija Bible Based Ministries (Shaun Willcock):
Psykoheresia (klik)
  • Hal Linsey'n uutiskirje 18.9.2022:
Tämä ei ole harjoitus (klik)
  • Uutena lähetyksenä Anton Bosch'in selostus John MacArthur'in Strange Fire -konferenssista vuonna 2013. Kalvinismin ja cessationismin toisenlainen väärä tuli näyttää saaneen lisää potkua Suomessakin. Artikkelin loppuun on lisätty linkki Antonin TBC:lle antamaan haastatteluun:
Vaikutelmia Strange Fire -konferenssista (klik)

Tässä vielä pari suositeltavaa ja ajankohtaista linkkiä:

https://oneway.tv/fi/video/ZBpv0vv-PB4

https://www.youtube.com/watch?v=eQDhKjVXZ6k&ab_channel=Topsiekku




On toivottavaa, että mahdollisimman moni lähettäisi näitä posteja eteenpäin totuuden edistämiseksi, koska suuri eksytys on jo suuressa määrin vallannut Suomen Siionin.

Bileamin Aasi


-------------------------

Samuel Korhosen edelliset tämän vuoden lukijapostit tässä blogissa:

http://nokialainen.blogspot.com/2022/01/ajanmerkkeja-tammikuun-alussa-2022-mm.html (lukijaposti 8.1.2022)

http://nokialainen.blogspot.com/2022/02/ajanmerkkeja-helmikuun-alussa-2022-mm.html (lukijaposti 1.2.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/03/ajanmerkkeja-helmikuun-lopussa-2022-mm.html (lukijaposti 20.2.2022)

http://nokialainen.blogspot.com/2022/03/ajanmerkkeja-maaliskuun-alussa-2022-mm.html (lukijaposti 10.3.2022)

http://nokialainen.blogspot.com/2022/04/ukrainan-sodassa-on-kysymys-globaalista.html (lukijaposti 9.4.2022)

http://nokialainen.blogspot.com/2022/04/ajanmerkkeja-huhtikuun-puolivalissa.html (lukijaposti 21.4.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/05/ajanmerkkeja-toukokuun-alussa-2022-mm_10.html (lukijaposti 7.5.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/06/ajanmerkkeja-kesakuun-alussa-2022-mm.html (lukijaposti 1.6.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/07/ajanmerkkeja-kesakuun-lopussa-2022-mm.html (lukijaposti 23.6.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/07/ajanmerkkeja-heinakuun-puolivalissa.html (lukijaposti 16.7.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/08/ajanmerkkeja-elokuun-puolivalissa-2022.html (lukijaposti 10.8.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/09/ajanmerkkeja-syyskuun-alussa-2022-mm.html (lukijaposti 3.9.2022)

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com