Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 28. elokuuta 2022

Maailmanjohtajat saavat neuvoja helvetin syvyyksistä rakentaessaan väliaikaista Uutta maailmanjärjestystään by Daymond Duck 27.8.2022

Tässä tuore aikainmerkkiraportti pastori Daymond Duck'ilta Rapture Ready -sivustolla, jonka suomensin. Pääteemana on Uutta maailmanjärjestystä vetävän Maailman talousfoorumin (WEF) johtajan pääneuvonantaja, jonka neuvot ovat suoraan hornan kuilusta. Tällaista ”kakkapäätä” kuuntelevat kaikki läntisen maailman johtajat, jotka kannattavat NWO:ta, mutta valtamedia+kirkko vaikenevat tästä.

----------------------

Neuvoja helvetin syvyyksistä (Advice From the Pits of Hell) :: By Daymond Duck

Published on: August 27, 2022 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2022/08/27/advice-from-the-pits-of-hell-by-daymond-duck/

Tulevasta maailmanhallituksesta: Raamattu opettaa, että sitä johtaa pilkkaava Saatanan palvoja (Ilm. 13:4-7).

Klaus Schwab, Maailman talousfoorumin (WEF) johtaja, luottaa homo-ateistiseen neuvonantajaan nimeltä Yuval Noah Harari, joka viime viikkoina pilkkasi Jumalaa sanomalla: ”Jeesus, joka nousi kuolleista ja on Jumalan Poika, on valeuutinen.” [Katso video tästä. Suom. huom.]

Elokuun 12:ntena 2022 hänen kerrottiin sanoneen, että maailma ei tarvitse suurinta osaa nykyisestä väestöstään (hän ​​sanoi, että useimmat ihmiset ovat hyödyttömiä).

Elokuun 18:ntena 2022 kerrottiin, että tämä jumalanpilkkaaja sanoi: "Emme tarvitse jotakin Jumalaa pilvissä antamaan tabletteja (lakitaulut, kymmenen käskyä), koska olemme luoneet oman pilvemme (Internet-pilvi) ja omat tablettimme (tietokoneet)."

Elokuun 18:ntena 2022 eräs kirjoittaja arveli (perustuen Harari'n kirjoituksiin vuonna 2018), että pilkkaava Harari uskoo: "Ei ole totuutta, on vain voima" (Raamatun mukaan Jeesus on totuus, Pyhät Kirjoitukset on totuus, jne.), ja hän sanoi: "Ihmiset pitävät parempana voimaa kuin totuutta."

En ole Harari'n tuomari, mutta maailmanjohtajat näyttävät saavan neuvoja helvetin syvyyksistä rakentaessaan väliaikaista Uutta maailmanjärjestystään (valitettavasti suurin osa kirkosta ja tiedotusvälineistä pysyy haaleana tai on hiljaa, ja monet Amerikan johtajat, mukaan lukien Yhdysvaltain presidentti, tukevat tulevaa saatanallista Uutta maailmanjärjestystä). [Sauli Niinistö on myös NWO-mies. Ks. esim. https://www.youtube.com/watch?v=zAA-E0Iauxg, Suom. huom.]

Tässä on viimeaikaisia ajankohtaisia tapahtumia, jotka näyttävät osoittavan, että Uusi maailmanjärjestys valtaa pian tämän maailman.

Ensinnäkin, koskien Googin ja Maagogin taistelua: 17. elokuuta 2022, Israel ja Turkki ilmoittivat palaavansa täydellisiin diplomaattisuhteisiin.

Jotkut ovat kysyneet minulta, mitä tämä tarkoittaa. En usko, että se merkitsee kovinkaan paljon; Erdogan'iin ei voi luottaa. Hän luopuu sopimuksestaan ​​ja liittyy Venäjään, Iraniin, jne., kun Jumala päättää vetää heidät Israelin vuorille. Hän ei hallitse. Jumala hallitsee.

Toiseksi, koskien Covid'ia: Elokuun 8:ntena 2022, Yhdysvaltain tautikeskuksen (CDC) johtaja myönsi, että virasto teki suuria virheitä käsitellessään Covid'ia, ja sen seurauksena CDC:tä tullaan uudistamaan.

Ei ole epäilystäkään siitä, että CDC:tä tarvitsee uudistaa (heidän suuret virheet ovat johtaneet haitallisiin reaktioihin Covid-rokotteille, mukaan lukien joidenkin ihmisten kuolemat, skeptisyyteen CDC:n todenmukaisuudesta, skeptisyyteen maskin käytön arvosta, ihmisten työpaikkojen menetyksiin, siihen, että ihmiset eivät saa ostaa toimivia lääkkeitä, kuten ivermektiiniä, jne.). Mutta valtion virastot eivät yleensä tee hyvää työtä uudistaessaan itseään, ja näistä suurista virheistä vastuussa olevat ihmiset (CDC:n johtaja ja muut) on ehkä vaihdettava.

(Lisätietoa: 19. elokuuta 2022, Ben Shapiro (Daily Wire'n emeritustoimittaja) varoitti, että CDC pyrkii itse asiassa lisäämään sen valtaa ja kontrollia ihmisistä.)

Kolmanneksi, koskien Covid'ia: 17. elokuuta 2022 ilmoitettiin, että Kanadassa kuoli 7 nuorta, Covid-rokotteilla pistettyä lääkäriä 13.–28. heinäkuuta (mikä on todennäköisyys sille, että 7 nuorta lääkäriä kuolee 14 päivässä; 5 oli kotoisin samasta kaupungista; Toronto, Kanada).

Neljänneksi, liittyen Messiaan tulemiseen: Elokuun 19:ntenä 2022, eräs puhuja profetiaohjelmassa sanoi, että israelilaisen rabbin mukaan Messias palaa Rosh Hashanah'in jälkeen tänä vuonna (25. syyskuuta 2022). Toivon, että rabbi on oikeassa, mutta hän spekuloi, ja vuosien varrella on ollut paljon vääriä spekuloijia.

Muista, mitä suurenmoisella Ed Hindson'illa oli tapana sanoa:
  • Älä tuhlaa aikaasi,
  • Yrittäen arvata ajankohtaa,
  • Jeesus voi tulla milloin tahansa,
  • Ole valmis koko ajan.
Kun Hän tulee, tämän Rosh Hashanah'in aikaan tai milloin tahansa, meidän on ehdottomasti oltava valmiita.

Viidenneksi, koskien petosta, vainoa, sensuuria ja nälänhätää: 15. elokuuta 2022 oli 1-vuotispäivä presidentti Biden'in amerikkalaisten joukkojen vetäytymiselle Afganistanista, ollen tapahtuma, josta presidentti Biden sanoi, että se sujui "kuten suunniteltiin", vaikka 13 Yhdysvaltain armeijan jäsentä tapettiin ja aseita hylättiin miljardien dollareiden edestä.

The Washington Free Beacon'in mukaan Amerikan "suunnitellusta" vetäytymisestä lähtien 12 kuukaudessa:
  • Afgaaninaisilta on kielletty koulunkäynti.
  • Afganistanin tiedotusvälineitä vastaan on kohdistettu kurinpalautusta.
  • Afganistanin kansalaisia on teloitettu joukoittain.
  • Afganistanin talous on laskenut yli 60 prosenttia.
  • Noin 20 miljoonaa afgaania näkee nälkää, köyhtyy tai kärsii aliravitsemuksesta.
  • Afganistan on palannut terroristien turvasatamaksi.
Kuudenneksi, koskien nälänhätää ja ruokapulaa: Elokuun 23:ntena 2022 YK:n maailman elintarvikeohjelman (WFP) pääekonomisti sanoi,
  • "50 miljoonaa ihmistä 45 maassa on jo nälänhädän partaalla."
  • "Toiset 345 miljoonaa ihmistä ovat kohtaamassa nälkäkuoleman 80 maassa."
  • Nämä luvut ovat kasvaneet 25% "vuoden alusta".
Tilanne pahenee, eikä Yhdysvallat koe erivapautta ikuisesti.

Seitsemänneksi, luonnonkatastrofeista: 16. elokuuta 2022 Valkoinen talo ilmoitti, että Arizona saa 21% vähemmän vettä, Nevada 8% vähemmän vettä, ja Pohjois-Meksiko saa 7% vähemmän vettä Colorado-joesta alkaen tammikuun 1. päivästä 2023.

Toistaiseksi Kaliforniaa, Coloradoa, Utahia ja Wyomingia ei leikata veden käytössä.

Arizona uskoo, että Valkoinen talo kohtelee tätä osavaltiota epäoikeudenmukaisesti. Se näyttää olevan totta, mutta riippumatta siitä, miten vesi jakautuu, on tosiasia, että vakava kuivuus uhkaa 40 miljoonaa ihmistä, jotka voivat menettää veden ja sähkön.

Jumala sanoi kuningas Salomonille: ”Jos minä suljen taivaan, niin ettei tule sadetta, jos minä käsken heinäsirkkain syödä maan tahi jos minä lähetän ruton kansaani, mutta minun kansani, joka on otettu minun nimiini, nöyrtyy, ja he rukoilevat ja etsivät minun kasvojani ja palajavat pahoilta teiltänsä, niin minä kuulen taivaasta ja annan anteeksi heidän syntinsä ja teen heidän maansa jälleen terveeksi.” (2. Aikakirja 7:13-14)

Kahdeksanneksi, koskien Amerikan uhkia: 22. elokuuta 2022, Tulsi Gabbard, entinen Havaijin kongressiedustaja, sanoi: "Suurin uhka demokratiallemme eivät ole Trump'in äänestäjät tai lasten vanhemmat, jotka protestoivat koulun johtokunnan kokouksissa, vaan pysyvä Washingtonin eliitti, joka on aseistanut hallitusta ja tehnyt yhteistyötä yritysmedian kanssa pelotellakseen ja vaientaakseen niitä, jotka uskaltavat olla eri mieltä heidän kanssaan."

Monet profetian opettajat kutsuvat "pysyvää Washingtonin eliittiä", johon Gabbard viittasi, "varjohallitukseksi", koska he vaikuttavat Amerikan hallitukseen ja työskentelevät luovuttaakseen Amerikan suvereniteetin maailmanhallitukselle.

Tuoreen kyselyn mukaan 74 prosenttia vastaajista ajattelee, että Amerikka on menossa väärään suuntaan.

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond Duck
duck_daymond@yahoo.com

maanantai 22. elokuuta 2022

Globalistit vievät maailmaa kohti profeetallista täyttymystä ja Ahdistuksen aikaa kuin koskaan ennen by Daymond Duck 20.8.2022

Tässä tuore suomentamani pastori Daymond Duck'in profetiaraportti Rapture Ready -sivustolla, jossa puhutaan suoraan globalistien nykyhulluudesta heidän tavoitellessa Uutta maailmanjärjestystä, joka seuraa YK:n kestävän kehityksen suunnitelmaa. Samalla Raamatun profeetalliset aikainmerkit ovat alkaneet esiintyä kuin koskaan ennen, mikä merkitsee Ahdistuksen ajan läheisyyttä, jolloin seurakunnan ylöstempaus on tapahtumaisillaan.

----------------------

Kuten ei koskaan ennen (Like Never Before) :: By Daymond Duck

Published on: August 20, 2022 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2022/08/20/like-never-before-by-daymond-duck/

Ymmärtääkseni Jeesus opetti, että tulee sukupolvi, joka näkee kaikkien merkkien alkavan tapahtua (Luuk. 21:28).

Hän sanoi, että sukupolvi, joka näkee kaiken kehittyvän, on tietävä, että heidän lunastuksensa (vapautuminen; Jumalan suunnitelman toteutuminen) on lähellä.

Monet profetian opettajat ovat yhtä mieltä siitä, että päätössukupolven merkit ilmestyvät kuten ei koskaan ennen.

Seuraavat raportit näyttävät tukevan tätä.

Kun luet näitä raportteja, ymmärrä, että:
  • En ole koskaan aikaisemmin kuullut IRS:n (Yhdysvaltain veroviranomainen) mainonnasta aseellisille agenteille, jotka ovat valmiita tappamaan Yhdysvaltain kansalaisia.
  • Koskaan aikaisemmin Amerikassa ei ole ollut niin syvää hallituksen korruptiota kuin meillä näyttää olevan nykyään.
  • FBI ei ole koskaan aiemmin tehnyt ratsiaa entisen presidentin kotiin.
  • En ole koskaan ennen kuullut kansakunnista, jotka pakottavat maanviljelijät käyttämään vähemmän lannoitteita ja kasvattamaan vähemmän karjaa ruokapulan aikana.
  • En ole koskaan ennen kuullut globaalista johtajasta, joka kutsuisi ihmisiä hyödyttömiksi ilman kritiikkiä.
  • En ole koskaan ennen kuullut koulukirjoista, joissa lapsia kehotetaan syömään hyönteisiä ja rikkaruohoja.
  • Globalistit eivät ole koskaan aiemmin sanoneet, että ihmiset eivät tule omistamaan mitään ja olisivat onnellisia.
  • En ole koskaan ennen kuullut kouluista, jotka kertoisivat oppilaille, että on huonoa kutsua Amerikkaa Jumalan alaiseksi kansakunnaksi.
Globalistista agendaa edistävät kelvottomat mielet vievät maailmaa kohti profeetallista täyttymystä ja Ahdistuksen aikaa kuin koskaan ennen.

Ensinnäkin, viime viikolla kirjoitin, että 7. elokuuta 2022 Yhdysvaltain senaatti hyväksyi 739 miljardin dollarin harhaanjohtavasti nimetyn "Inflaation vähennyslain" (kongressin budjettitoimisto, sadat taloustieteilijät, muutama demokraatti, ja jokainen republikaani sanoo, ettei se alenna inflaatiota).

Lakiesitys:
  • Ei sisällä rahaa lisäjoukoille puolustamaan Amerikkaa.
  • Ei sisällä rahaa lisäpoliisivoimalle tekemään Amerikan kaupungeista turvallisempia.
  • Ei sisällä rahaa tekemään Amerikan rajoista turvallisempia.
  • Rahoittaa noin 87 000 uutta IRS-agenttia (veroagenttia) seuraamaan Yhdysvaltain kansalaisten ostamista ja myymistä.
Tällä viikolla haluan lisätä tähän:

Neljä päivää myöhemmin, elokuun 11:ntenä 2022, IRS julkaisi avunhakuilmoituksen osoitteessa USAjobs.gov.

Useat asiat aiheuttavat huolta siitä, että IRS palkkaa 87 000 agenttia lisää.
  • Yksi verohallituksen avunhakuilmoituksessa luetelluista agenttien tehtävistä on "Kantaa ampuma-asetta ja olla valmis tarvittaessa käyttämään tappavaa voimaa."
  • Toinen velvollisuus on: "Ole halukas ja kykenevä osallistumaan pidätyksiin, etsintämääräysten täytäntöönpanoon, ja muihin vaarallisiin tehtäviin."
  • Viime kuukausina IRS on ostanut useita miljoonia ammuseriä pistooleihin, haulikoihin ja AR-15-kivääreihin.
  • Monet hallituksen virkamiehet tukevat Maailman talousfoorumia (WEF), joka sanoo: "Et omista mitään ja olet onnellinen."
  • He haluavat hallituksen omistavan kaiken ennen vuotta 2030.
  • Monet hallituksen virkamiehet haluavat riisua Amerikan kansalaiset aseista.
  • Noin 30 aseistettua FBI-agenttia teki äskettäin ratsian entisen presidentin Trump'in kotiin.
Huolenaiheena on, että IRS pyrkii palkkaamaan tuhansia agentteja, jotka ovat raskaasti aseistettuja ja valmiita tappamaan Yhdysvaltain kansalaisia; samaan aikaan jotkut hallinnon virkamiehet haluavat riisua Yhdysvaltain kansalaiset aseista; ja Yhdysvallat tukee ryhmää (WEF), joka haluaa takavarikoida kaikkien omaisuuden.

Pelkääkö hallitus, että Yhdysvaltain kansalaiset taistelevat kotinsa, maatilojensa ja muun omaisuutensa säilyttämiseksi?

(Päivitys: 13. elokuuta 2022 ilmoitettiin, että veroviranomainen (IRS) oli juuri poistanut avunhakumainoksen, jossa ihmisiä pyydettiin "kantamaan ampuma-asetta ja olemaan halukkaita käyttämään tappavaa voimaa tarvittaessa." Olisin voinut poistaa yllä olevan, mutta ajattele sitä, että äänestäjien täytyy tietää se, että IRS halusi palkata ihmisiä, jotka olisivat valmiita tappamaan kansalaisia.)

Toiseksi, korruptiosta: 11. elokuuta 2022 kerrottiin senaattori Ron Johnson'in sanoneen: "Meillä on korruptoitunut lääketieteellinen järjestelmä tässä maassa. Lääkeyhtiöistä liittovaltion terveysvirastoihin sekä tutkimuslaitoksiin ja lääketieteellisiin aikakauslehtiin."

Korruptiota on hallintomme useilla kerroksilla, ja se on erittäin huolestuttavaa.
  • Yhdysvaltain presidentti
  • Tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskus (CDC)
  • Kansallinen terveysinstituutti (NIH)
  • Elintarvike- ja lääkevirasto (FDA)
  • Oikeusministeriö (DOJ)
  • Yhdysvaltain liittovaltion poliisi (FBI)
  • Yhdysvaltain veroviranomainen (IRS)
On helppo uskoa, että Yhdysvaltain hallitus tukee tulevaa petollista Uutta Maailmanjärjestystä.

(Lisätietoa: 12. elokuuta 2022, Dave Hodges sanoi sen näin The Common Sense Show'ssa: "Vihollinen ei ole portilla. Vihollinen on portin sisäpuolella.")

Kolmanneksi, edelleen korruptiosta: 12. elokuuta 2022, William Koenig raportoi Koenig’s Eye View'ssa, että jotkut uskovat presidentti Trump'illa olevan asiakirjoja, jotka viittaavat korkean tason FBI:n ja DOJ:n osuuteen Venäjän salaliittohuijauksessa (Russian collusion hoax) ja muissa hankkeissa.

On olemassa spekulaatioita, että korkean tason FBI- ja DOJ-virkailijat lähettivät FBI-agentit Mar-a-Lagoon etsimään ja takavarikoimaan Trump'illa olevat todisteet.

Muutamat republikaanit etsivät ilmiantajia, jotka voivat vahvistaa tämän, ja Koenig huomautti, että ilmiantajia on tulossa esiin.

Skeptikoiden tulee muistaa, että FBI-agentteja on jäänyt kiinni valehtelemisesta tuomareille ja tiedotusvälineille koskien Venäjän salaliittohuijausta, ja DOJ:n virkamiehet ovat kutsuneet väärin perustein lasten vanhempia kotiterroristeiksi, koska he ovat valittaneet CRT (kriittinen rotuteoria) -opetuksesta kouluissa, jne.

(Lisätietoa: Spekulointi, että tämä oli likainen temppu estää Trump'ia asettumasta uudelleen presidenttiehdokkaaksi, on myös rehottavaa.)

(Lisätietoa: 15. elokuuta 2022 ilmoitettiin kongressiedustaja Jim Jordan'in sanoneen, että 14 FBI:n ilmiantajaa on käynyt edustajainhuoneen oikeuskomitean republikaanijäsenten luona väittäen FBI:n johtajien väärinkäytöksistä.)

Neljänneksi, koskien juutalaisten paluuta Luvattuun maahan aikakauden lopussa (Jer. 31:8-9): Elokuun 11:ntenä 2022 ilmoitettiin, että 31 066 juutalaista on jo palannut Venäjältä (18 891) ja Ukrainasta (12 175) tänä vuonna.

Ukrainasta palanneista 16–80-vuotiaista juutalaisista lähes 74 prosenttia on naisia, koska taisteluikäiset miehet eivät saa poistua maasta sodan riehuessa.

Tämä tuo mieleen sen tosiasian, että sota aiheuttaa pulaa miehistä Ahdistuksen aikana, minkä seurauksena seitsemän naista on valmiita menemään naimisiin yhden miehen kanssa saadakseen lapsen (Jes. 4:1).

Viidenneksi, koskien ruokapulaa ja nälänhätää: 9. elokuuta 2022 ilmoitettiin, että:
  • Alankomaissa on noin 54 000 maatilaa.
  • 11 200 maatilaa (lähes 21%) on pakotettu sulkemaan toimintansa ilmastonmuutoksen päästötavoitteiden saavuttamiseksi.
  • 17 600 maatilaa (lähes 33%) pakotetaan vähentämään omistamiensa nautojen määrää, jotta ilmastonmuutokseen vaikuttavan typen saastestandardit täytetään.
Viljelijät ovat menettämässä toimeentulonsa, elintarvikepula kasvaa, ja aiempien raporttien mukaan näitä menettelytapoja tullaan pakottamaan kansakunnille kaikkialla maailmassa.

Ne ovat osa "Maailmamme muuttaminen: Vuoden 2030 agenda kestävälle kehitykselle (Transforming our World: the 2030 Agenda for Sustainable Development)" -tavoitteita.

(Lisätietoa: 13. elokuuta 2022, The Common Sense Show'ssa Dave Hodges sanoi, että tämä ongelma koskien ilmaa saastuttavaa karjaa mainitaan Biden'in "Inflaation vähentämislaissa". Hodges ei sanonut, mitä lakiehdotuksessa siitä sanotaan, mutta hänen mukaansa se on Biden'in lakiehdotuksessa, ja hän sanoi, että ruokapula on tulossa.)

Kuudenneksi, koskien ruokapulaa ja nälänhätää: 14. elokuuta 2022 ilmoitettiin, että:
  • Kanadan hallitus valmistautuu pakottamaan kanadalaiset maanviljelijät vähentämään sadon kasvattamiseen käyttämiensä typpilannoitteiden määrää.
  • Viljelijöiden pakottaminen käyttämään vähemmän typpilannoitteita vähentää tuotetun ruoan määrää.
  • Maailman nälänhädän vähentäminen vuoteen 2030 mennessä on YK:n tavoite, mutta typpilannoitteiden vähentäminen lisää nälänhätää maailmassa, ei vähennä sitä.
Typpilannoitteiden vähentäminen on myös osa "Maailmamme muuttaminen: Kestävän kehityksen toimintaohjelma vuodelle 2030" -tavoitteita.

(Lisätietoa: Vaikka Yhdysvaltain nykyinen hallinto väittää virheellisesti, että USA:ssa on nollainflaatio, YK varoittaa, että elintarvikkeiden hinnat jatkavat nousuaan, koska lannoitteiden hinnat nousevat jatkuvasti ja satotuotot laskevat.)

(Huomaa: Inflaatio on edelleen 8.5%, ei nolla.)

Seitsemänneksi, koskien maailman väestön vähennystä: 12. elokuuta 2022 kerrottiin, että Maailman talousfoorumin (WEF) johtajan Klaus Schwab'in pääneuvonantaja Yuval Noah Harari oli sanonut, että maailma ei tarvitse suurinta osaa nykyisestä väestöstään.

Harari'n mukaan tekoäly (AI; robotit, jne.) korvaa ihmisen, siirtyminen tekoälyyn lisääntyy, ja yhä useammat ihmiset tulevat hyödyttömiksi.

Harari ja WEF arvostavat ympäristöä ja kestävyyttä enemmän kuin he arvostavat ihmiselämää.

Kahdeksanneksi, koskien Amerikan tekemää Jumalan hylkäämistä: 12. elokuuta 2022 ilmoitettiin, että Pohjois-Dakotan Fargo'n koululautakunta on päättänyt, että on laitonta vannoa uskollisuutta Yhdysvaltain lipulle, koska siinä mainitaan Jumala, eikä se "ole linjassa alueiden monimuotoisuuden, tasa-arvon ja osallisuuden arvojen kanssa".

Koululautakunnan varapresidentin mukaan "Uskollisuudenvalan täytyi mennä, koska se voi järkyttää hinduja, muslimeja ja ateisteja."

Yhdeksänneksi, koskien ruttotauteja ja petosta: 15. elokuuta 2022, Jill Biden'in, presidentti Joe Biden'in vaimon, Covid-testi oli positiivinen, vaikka hänet on tuplarokotettu ja hänelle on annettu kaksi tehosterokotetta (pistetty Covid'in vuoksi 4 kertaa).

Tähän mennessä kaikkien pitäisi tietää, että rokotukset ja tehosterokotteet eivät estä ihmisiä saamasta Covid-tartuntaa.

Rokotetuilla ja tehosterokotteen saaneilla ihmisillä voi olla lievempi Covid-tapaus (tai heillä voi olla rokotuksista aiheutuneita vaarallisia tai elämää-lopettavia sivuvaikutuksia), mutta he voivat silti saada Covid'in.

Ihmisten pitäisi olla huolissaan siitä, että Big Pharma (suuri lääketeollisuus) lahjoitti miljoonia dollareita poliitikoille ja ansaitsi miljardeja dollareita pakollisista rokotuksista.

Valitettavasti meidän pitäisi seurata rahoja, koska puhutaan ihmisten pakottamisesta rokottautumaan apinarokkoa ja muita pandemiapelotetaktiikoita vastaan.

Suuren yleisön turvallisuuden tulisi mennä poliittisten lahjoitusten ja Big Pharman voittojen edelle.

Kymmenenneksi, koskien elintarvikepulaa: Elokuun 8:ntena 2022 raportoitiin, että joissakin länsimaissa valtion rahoittamat propagandistit käyttävät nyt lastenkirjoja opettaakseen lapsia syömään hyönteisiä ja rikkaruohoja planeetan pelastamiseksi luonnonkatastrofeilta ja ilmastonmuutokselta.

Raportin mukaan tämä voi olla vaarallista lapsille.

Yhdenneksitoista, maailmanhallituksesta ja mahdollisesta (Danielin profetian) kymmenen kuninkaan noususta: 16. elokuuta 2022, Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi (minun sanoin selitykseni kanssa):
  • Yhdysvallat ja sen liittolaiset hallitsevat maailmaa yksinapaisella tavalla (Amerikka ja sen liittolaiset toimivat yhtenä voimana ja niillä on liikaa vaikutusvaltaa maailmassa).
  • Tämä yksinapainen dominanssi on tuomittu ja tullaan korvaamaan moninapaisella maailmalla (nykyinen kansainvälinen järjestys ei kestä, ja se korvataan uudella kansainvälisellä järjestyksellä, jossa useammat kansat jakavat vallan ja vaikutusvallan).
  • Yksinapaisen maailmanjärjestyksen aikakausi on mennyttä (Uusi maailmanjärjestys ja vallan uudelleenjako on saapunut.).
Raamatun mukaan, kymmenen kuningasta (johtajat, tsaarit, jne.) ovat alkusoittoa Antikristusta varten, ja he luovuttavat voimansa ja auktoriteettinsa Antikristukselle.

En tiedä, että Putin'in näkemys moninapaisesta maailmasta olisi 10 johtajaa samasta määrästä kansakuntaryhmiä, mutta uskon, että voimme nähdä alkua siitä.

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond Duck
duck_daymond@yahoo.com

keskiviikko 17. elokuuta 2022

Historia lähestyy Ahdistuksen aikaa eli nälänhätä, ruttotaudit ja valvonta kehittymässä by Daymond Duck 13.8.2022

Tässä uusin suomentamani pastori Daymond Duck'in profetiaraportti Rapture Ready -sivustolla, jossa kerrotaan ajanmerkeistä osoittaen raamatulliseen Ahdistuksen aikaan eli Uuden Maailmanjärjestyksen hallinta-aikaan Kristuksen seurakunnan ylösoton jälkeen. Epäselvää kuitenkin on, että hallitseeko nykyiset globalistit Ahdistuksen ajassa, vai tuleeko heitä kohtaamaan tuomio ennen Israelin 70. vuosiviikkoa (suuri Babylon eli liberaali USA romahtaa), jonka jälkeen heidän vastustajansa, kuten presidentti Trump + muut sionistit, tulevat olemaan vallassa. Kallistun jälkimmäiseen, joka tulee näkymään väkevänä eksytyksenä (2. Tess. 2:8-12, vrt. kristillinen dominionismi ja sionismi).

---------------------

Nälänhätä, ruttotaudit ja valvonta kehittymässä (Famine, Pestilence, and Control Developing) :: By Daymond Duck

Published on: August 13, 2022 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2022/08/13/famine-pestilence-and-control-developing-by-daymond-duck/

Pahoittelen sitä, että tämä artikkeli on hieman tavallista lyhyempi. Tietokoneeni temppuili, ja kesti kolme päivää korjata se.

Mitä tulee nälänhätään ja ruokapulaan: Aiemmissa artikkeleissa on mainittu, että Maailman talousfoorumi (WEF) yrittää hallita globaalia maataloutta vähentämällä lannoitteiden ja kemikaalien käyttöä, vähentämällä karjan määrää jota karjatilalliset voivat kasvattaa, sekä rohkaisemalla ihmisiä syömään hyönteisiä lihan sijaan, jne.

Maankäyttö, ruoan tuotanto ja ilmastonmuutos ovat osa YK:n tavoitetta "Maailmamme muuttaminen: Kestävän kehityksen agenda vuodelle 2030".

Palkitun kansainvälisen toimittajan Alex Newman'in 20. heinäkuuta 2022 kirjoittamassa artikkelissa Newman uskoo, että:
  • "YK haluaa viime kädessä päästä eroon yksityisestä maanomistuksesta."
  • YK haluaa "poistaa pienviljelijät, jopa keskikokoiset viljelijät, mailtaan".
  • Kommunistit rakastivat niukkuuden ja huollettavien luomista, koska "niin kauan kuin sinulla on itsenäisiä ihmisiä, jotka pystyvät pitämään huolta itsestään, hallituksen ei todellakaan tarvitse ohjata elämääsi ja kontrolloida kaikkea mitä teet."
  • Ruokahuollon hallinta antaa hallitukselle mahdollisuuden "valvoa ihmiskuntaa".
On posketonta uskoa tätä, mutta jos Newman on oikeassa (ja luulen, että hän on, koska WEF sanoo, että emme tule omistamaan mitään Uuden maailmanjärjestyksen alaisuudessa), useiden kansakuntien johtajat yrittävät ajaa pieniä ja keskisuuria maanviljelijöitä pois liiketoiminnasta ja viedä heidän maansa (rajoittamalla lannoitteiden ja kemikaalien käyttöä, säätämällä lakeja, jotka rajoittavat karjan omistamista, jne.).

Globalistit eivät näytä välittävän siitä, ostavatko Bill Gates, suuret yritykset, tai valtiot (Kiina, jne.) tuhansia hehtaareja maata, mutta he haluavat pienten ja keskisuurten viljelijöiden lopettavan liiketoiminnan, koska he eivät halua kansalaisten saavan ruokaa yksittäisiltä viljelijöiltä.

Tämän kirjoittajan on helppo uskoa, että heidän toimintansa johtaa nopeasti Raamatussa ennustettuun nälänhätään, ruttotauteihin, ja ihmisten hallintaan (Ilm. 6:1-8; 13:11-18).

Tässä on lisää uutisjuttuja, jotka näyttävät olevan profeetallisesti merkittäviä.

Ensinnäkin, koskien energiakriisiä: Hyperinflaatio ja taloudellinen romahdus Ahdistuksen aikana: Elokuun 5:ntenä 2022 raportoitiin, että:
  • Espanja määräsi kansalaiset säätämään ilmastointilaitteet yli 27 Celsius-asteeseen (80.6 Fahrenheit-astetta) tänä kesänä.
  • Iso-Britannia on varoittanut kansalaisia, että heidän energialaskunsa kasvavat noin 60% lokakuussa 2022 ja enemmän tammikuussa 2023 (Biden'in Venäjä-pakotteet ja Putin'in kosto aiheuttavat miljoonille ihmisille vaikeuksia maksaa laskuja, syödä tarpeeksi, jne.).
Toiseksi, koskien luonnonkatastrofeja ja elintarvikepulaa: Elokuun 2:sena 2022 ilmoitettiin, että ankara kuivuus on nostanut veden hintaa Kalifornian osavaltiossa 56% tämän vuoden alusta, veden hinta on ennätyskorkealla, kuivuus pahenee, ja kasteltavat vilejlykasvit alkavat kärsiä.

Kolmanneksi, koskien luonnonkatastrofeja: 5. elokuuta 2022 ilmoitettiin, että kapea maakaistale Itä-Kentucky'ssa sai 14–16 tuumaa sadetta neljässä päivässä. Ennätyssateet kahdeksan päivän aikana Missouri'ssa, Kentucky'ssa ja Illinois'issa tappoivat 39 ihmistä ja tuhosivat koteja ja viljasatoja.

Neljänneksi, koskien sotia ja sotahuhuja: 5. elokuuta 2022 kerrottiin, että Pohjois-Korea on tarjoutunut lähettämään 100 000 sotilasta Ukrainaan taistelemaan Venäjän joukkojen kanssa.

Viidenneksi, koskien islamilaisten pyrkimyksiä tuhota Israel:
  • Palestiinan islamilaisen jihadin (PIJ) johtajan pidätyksen jälkeen Länsirannalla, Israel sieti neljä päivää terroriuhkauksia ja rajoituksia.
  • Elokuun 5:ntenä 2022, Israel kutsui palvelukseen noin 25 000 reserviläistä; Israelin suihkukoneet osuivat useisiin kohteisiin Gazassa, tappoivat PIJ:n komentajan Gazassa, ja tappoivat useita PIJ:n rakettimiehiä.
  • PIJ-terroristit vastasivat 45 minuutin pituisella rakettirumputulella Etelä-Israeliin (useimmat raketit jäivät lyhyiksi, laskeutuivat Gazaan, menivät mereen, tai Israelin Iron Dome (Rautakupoli) -järjestelmä ampui ne alas).
  • Elokuun 6:ntena 2022, PIJ ampui edelleen raketteja Etelä-Israeliin, Israel pidätti 19 jihadistia Länsirannalla, ja molemmat osapuolet alkoivat valmistautua useiden päivien yhteenottoon (PIJ ampui yhteensä noin 1 100 rakettia Israeliin).
  • Elokuun 7:ntenä 2022, Israelin puolustusvoimat (IDF) sanoi parhaan tietonsa mukaan eliminoineensa kaikki korkeat PIJ-johtajat Gazasta.
  • PIJ pyysi tulitaukoa, ja Israel hyväksyi sen sunnuntai-iltana 7. elokuuta 2022.
Kuudenneksi, koskien petosta, Amerikan heikkenemistä, sekä ostamisen ja myymisen jäljittämistä: Elokuun 7. päivänä 2022, Yhdysvaltain senaatti hyväksyi 739 miljardin dollarin harhaanjohtavasti nimetyn lain "Inflation Reduction Act (inflaation vähentämislaki)" (Kongressin budjettitoimisto, muutama demokraatti, ja kaikki republikaanit sanovat, ettei se alenna inflaatiota).

Lakiesitys:
  • Ei sisällä rahaa lisäjoukoille Amerikan puolustamiseksi.
  • Ei sisällä rahaa lisäpoliisivoimalle tehdäkseen Amerikan kaupungeista turvallisempia.
  • Ei sisällä rahaa Amerikan rajojen lisäturvaamiseksi.
  • Rahoittaa noin 87 000 uutta IRS-agenttia (veroagenttia) seuraamaan Yhdysvaltain kansalaisten ostamista ja myymistä.
Presidentti Biden lupasi, ettei hän nosta niiden amerikkalaisten veroja, jotka ansaitsevat alle 400 000 dollaria vuodessa, mutta lakiehdotuksessa määrätään 16.4 sentin vero jokaiselle raakaöljy- ja öljytuotetynnyrille, ja se siirretään kaikille, jotka ostavat bensiiniä ajoneuvoon.

(Lisätietoa: 8. elokuuta 2022 Gary Bauer kirjoitti: "On olemassa pari perustaloudellista periaatetta. Yksi on se, että et voi verottaa tietäsi ulos taantumasta, ja tämä lakiesitys määrää paljon uusia veroja. Toiseksi, et voi tuhlata tietäsi ulos inflaatiokriisistä, ja tämä lakiesitys lisää menoja sadoilla miljardeilla dollareilla.")

Seitsemänneksi, koskien Amerikan taantumista ja maailmanlaajuista talouden romahdusta: Monet ekonomistit sanovat nyt, että Amerikka on siirtynyt "stagflaation" ajanjaksoon (pysähtynyt talous ja jatkuva inflaatio).

Toisin sanoen Amerikan talous romahtaa, mutta hinnat jatkavat nousuaan. (Polttoaineveron korottaminen luultavasti takaa sen.)

Kahdeksanneksi, korruptiosta ja maailmanhallituksesta: 8. elokuuta 2022 noin 30 FBI-agenttia (luultavasti Amerikan korruptoituneen oikeusministeriön luvalla) teki ratsian entisen presidentin Trump'in taloon (Mar-a-Lago) Floridassa.

Nähdäkseni demokraatit (varjohallituksen vaikutuksen alaisina) ovat siirtämässä Yhdysvaltoja Uuteen maailmanjärjestykseen (yksi maailmanhallitus), eivätkä he pysähdy mihinkään tuhotakseen kaikki, jotka seisovat heidän tiellään (jopa entinen Yhdysvaltojen presidentti).

Ihmisten, jotka eivät ole todella hyväksyneet Jeesusta Vapahtajakseen, erityisesti pelastumattomien ihmisten, jotka ovat liittyneet kirkkoon, on ymmärrettävä, että kun Uusi maailmanjärjestys (maailmanhallitus) tulee valtaan, he tottelevat tätä hallitusta tai heidät tapetaan.

Ekstremistejä, jotka ovat valloittaneet Yhdysvallat, ei ole tarkoitus erottaa viroistaan.

Trump ei ole ainoa henkilö, jota he vihaavat. He vihaavat myös niitä 75 miljoonaa ihmistä, jotka äänestivät häntä. Jos luulet, etteivät he tule perässäsi, pohdi, mitä he ovat tehneet tammikuun 6. päivän patriooteille.
  • Muista, että he eivät tehneet mitään Hillary Clinton'ille ja Hunter Biden'ille. FBI:n agenteilla oli aikaa mennä Mar-a-Lagoon ja käydä läpi Melania Trump'in vaatteet. Mutta heillä ei ole ollut aikaa käydä läpi Hunter Biden'in kannettavaa tietokonetta helvetistä.
  • Useat viranomaiset ovat sanoneet, että Amerikassa ei ole tarpeeksi miljonäärejä ja miljardöörejä tarvitsemaan 87 000 IRS-agenttia lisää. Mutta he aikovat alkaa käyttää digitaalista valuuttaa, jota voidaan seurata, ja he tarvitsevat 87 000 IRS-agenttia seuratakseen kaikkia ostojasi ja myyntejäsi.
Jotkut FBI:sta ja DOJ:sta ovat korruptoituneita, ja heidät pitäisi asettaa syytteeseen.

Mahdollisuus rehellisiin vaaleihin näyttää vähäiseltä.

Yhdeksänneksi, digitaalisesta valuutasta: 10. elokuuta 2022 ilmoitettiin, että presidentti Biden on allekirjoittanut toimeenpanomääräyksen kehittää "digitaalinen dollari" (jota joskus kutsutaan keskuspankin digitaaliseksi valuutaksi – CBDC).

Eräs sijoittaja kutsui sitä "askeleeksi kohti käteisen loppua". Sen avulla hallitus voi seurata ostojasi ja myyntejäsi ja pakottaa sinut tottelemaan jäädyttämällä pankkitilisi.

Tämä on todella merkki siitä, että historia lähestyy Ahdistuksen aikaa.

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond Duck
duck_daymond@yahoo.com

perjantai 12. elokuuta 2022

Ajanmerkkejä elokuun puolivälissä 2022 (mm. ajan loppuminen, Raamatun lopunajan profetiat toteutumassa, maailmassa demoninen agenda kätketysti, Jeesus seisoo jo ovella, maailmanloppu leijuu ilmassa, Ilmestyskirjan 3. sinetin "öljy ja viini", kaikkien nälänhätien äiti tulossa) – Samuel Korhosen lukijaposti 10.8.2022

Tässä uskollisen ja ymmärtäväisen helluntailaisveljemme Samuel Korhosen (alias Bileamin Aasi) tuore lukijapostaus veljille ja sisarille, jossa Aasin artikkelisuomennoksia viime aikojen profeetallisesta kehityksestä maailmalla osoittaen ajan lyhyyteen ennen seurakunnan Tempausta ja sen jälkeistä Ahdistuksen aikaa maapallolla. Tallensin nämä suomennokset CEF-kotisivuilleni, joten klikkaa vain seuraavassa Samuelin viestissä esiteltäviä artikkeleita, jotka hän liitti postiinsa.

-------------------------  

Lähettäjä: Samuel Korhonen <smlkorhonen@gmail.com>
Lähetetty: torstai 11. elokuuta 2022 19.35
Aihe: Fwd: LOOK UP 10.8.2022


Tässä postissa:
  • Holly Spate'n artikkeli:
Aika loppuu (klik)
  • Terry James'in blogikirjoitukset:
Danielin tulvaportti (klik)
Meri ja aallot todella pauhaavat (klik)
  • Gary Ritter'in blogikirjoitukset:
Saatanan työ_piilossa näkyvillä (klik)
Oven edessä (klik)
  • Jan Markell'in artikkeli:
Kohti ahdistusta (klik)
  • Mark Becker'in artikkeli:
Ilm. 6:6: Öljy ja viini (klik)
  • Sidney Secular'in artikkeli:
Kaikkien nälänhätien äiti (klik)

On toivottavaa, että mahdollisimman moni lähettäisi näitä posteja eteenpäin totuuden edistämiseksi, koska suuri eksytys on jo suuressa määrin vallannut Suomen Siionin.

Bileamin Aasi

-------------------------

Samuel Korhosen edelliset tämän vuoden lukijapostit tässä blogissa:

http://nokialainen.blogspot.com/2022/01/ajanmerkkeja-tammikuun-alussa-2022-mm.html (lukijaposti 8.1.2022)

http://nokialainen.blogspot.com/2022/02/ajanmerkkeja-helmikuun-alussa-2022-mm.html (lukijaposti 1.2.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/03/ajanmerkkeja-helmikuun-lopussa-2022-mm.html (lukijaposti 20.2.2022)

http://nokialainen.blogspot.com/2022/03/ajanmerkkeja-maaliskuun-alussa-2022-mm.html (lukijaposti 10.3.2022)

http://nokialainen.blogspot.com/2022/04/ukrainan-sodassa-on-kysymys-globaalista.html (lukijaposti 9.4.2022)

http://nokialainen.blogspot.com/2022/04/ajanmerkkeja-huhtikuun-puolivalissa.html (lukijaposti 21.4.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/05/ajanmerkkeja-toukokuun-alussa-2022-mm_10.html (lukijaposti 7.5.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/06/ajanmerkkeja-kesakuun-alussa-2022-mm.html (lukijaposti 1.6.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/07/ajanmerkkeja-kesakuun-lopussa-2022-mm.html (lukijaposti 23.6.2022)

https://nokialainen.blogspot.com/2022/07/ajanmerkkeja-heinakuun-puolivalissa.html (lukijaposti 16.7.2022)

tiistai 9. elokuuta 2022

Korkeammat hyödykkeiden hinnat ja suuntaus kohti hyperinflaatiota ja globaalin talouden romahdusta jatkuvat eikä Biden'in hallituksen loppupeli ole muuttunut by Daymond Duck 7.8.2022

Tässä tuoreessa pastori Daymond Duck'in profetiaraportissa Rapture Ready -sivustolla katsaus viimeaikaisiin uutisiin, jotka vain vahvistavat sitä käsitystä, että Amerikka on menossa kohti profeetallista tuhoa presidentti Biden'in johdolla, jonka politiikka johtaa tulevaan Ahdistuksen aikaan, jota ennen Kristuksen morsiusseurakunta temmataan pois maan päältä (Ilm. 3:10). Globalistien suunnitelmat UMJ:tä varten ovat toteutumassa, mutta Jumala valvoo tilannetta. Raportin suomensi: Olli R.

----------------------

Loppupeli ei ole muuttunut (The Endgame Hasn’t Changed) :: By Daymond Duck

Published on: August 7, 2022 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2022/08/07/the-endgame-hasnt-changed-by-daymond-duck/

Heinäkuun 27. päivänä 2022 Federal Reserve (USA:n keskuspankki) nosti korkoja, vaikka jotkut talousasiantuntijat uskovat, että korkeammat korot aiheuttavat asuntojen myynnin laskun, asuntojen arvon laskun, niiden ihmisten määrän kasvun, jotka eivät pysty maksamaan asuntolainaansa, ja työttömyyden kasvun.

En ole talousasiantuntija tai profeetta, mutta mielestäni asuntoteollisuuden tuhoaminen saattaa hidastaa taloutta ja vähentää inflaatiota, jos Yhdysvaltain hallitus vähentäisi menojaan ja palauttaisi Amerikan energiariippumattomuuden, mutta niin ei tapahdu.

Tästä syystä olen sitä mieltä, että korkeammat elintarvikkeiden hinnat, korkeammat energian hinnat ja marssi kohti hyperinflaatiota ja globaalia talouden romahdusta jatkuvat.

Korkojen nostaminen hidastaa rakennusalaa, pakottaa ihmiset työttömiksi, pakottaa ihmiset vanhoihin ja pienempiin koteihin, pakottaa käyttämään vähemmän energiaa, jne., mutta nykyisen hallituksen loppupeli on silti heikko, vihreämpi Amerikka tyrannimaisen Uuden maailmanjärjestyksen alaisuudessa. ['Sleepy' Biden'in uusi vihreä ilmastolaki nytkähti eteenpäin 7.8.2022, kun senaatti äänesti niukasti sen puolesta. Ks. https://yle.fi/uutiset/3-12043017/64-3-98394, Suom. huom.]

(Tiedoksi: Samat ihmiset, jotka kiistivät inflaation kiihtyvän, kiistävät nyt sen, että Amerikka on taantumassa.)

(Hyvä teologia: 1. elokuuta 2022 kerroin ryhmälle baptistisaarnaajia, että Jumala saa (profetian) kymmenen kuningasta luovuttamaan voimansa ja auktoriteettinsa Antikristukselle Sanansa täyttämiseksi (Ilm. 17:12-17). Eräs saarnaaja sanoi, että sen vuoksi Jumala tempaa seurakunnan ennen Ahdistuksen aikaa. Hän sanoi, että Pyhä Henki asuu seurakunnassa, se on suolana ja valona, ja se pidättää Antikristusta ja hänen maailmanhallitustaan ​​(2. Tess. 2:6-15). Jumala poistaa seurakuntansa, jotta Antikristus voi nousta valtaan ja täyttää näin Sanansa.)

Tässä on lisää profetioihin liittyviä juttuja, jotka äskettäin nousivat uutisiin:

Ensinnäkin, koskien Amerikan taantumista: Taustalla oleva ongelma on Amerikan tekemä Jumalan hylkääminen.

Tuoreen Gallup-kyselyn mukaan alle 20% Amerikan kansalaisista uskoo edelleen, että Raamattu on kirjaimellinen Jumalan Sana.

Raamatullisia arvoja vastustavien johtajien valitseminen on vaikuttanut negatiivisesti Amerikan uskomuksiin ja moraaliin.

Ilman Jumalan ohjausta noiden johtajien päätökset ovat virheellisiä, ja seuraukset eivät ole hyviä.

Toiseksi, koskien Yhdysvaltain oikeusministeriön (DOJ) ja FBI:n korruptiota: Ehkä suurin todiste tästä on se, että he suojelevat Hillary Clinton'ia ja Hunter Biden'iä verrattuna heidän presidentti Trump'in tutkimiseensa ja mahdolliseen vireillä olevaan syytteeseenpanoon.

He valehtelivat tuomioistuimille, auttoivat Hillary'a tuhoamaan todisteita, sanoivat "kannettavan tietokoneen helvetistä (Laptop from Hell)" olevan disinformaatiota ja auttoivat peittämään "ison kaverin (big guy)" (presidentti Biden'in) osuuden voitoista, jotka olivat lähtöisin Hunter'in Ukrainassa ja Kiinassa tekemistä rikoksista, mutta he eivät jätä yhtäkään kiveä kääntämättä pyrkimyksissään pysäyttää Trump. [FBI teki juuri laittoman kotietsinnän Donald Trump'in kartanoon Floridassa. Ks. https://yle.fi/uutiset/3-12568379, Suom. huom.]

Monet johtajistamme, monet DOJ:ssa ja monet FBI:ssa näyttävät olevan osa korruptoitunutta hallitusta, ja Jumala saattaa saada heidät alistumaan historian korruptoituneimmalle hallitukselle (Saatanan Antikristus, hänen kymmenen jumalatonta kuningastaan, sekä Väärä profeetta).

He eivät näytä ymmärtävän, että heidän Amerikan valtauksensa voisi tarkoittaa heidän itsetuhoaan ja he voisivat kuulua jumalattomien johtajien sukupolveen, joka haluaa piiloutua luoliin ja vuorten rotkoihin Karitsan vihan suurena päivänä (Ilm. 6:15-17).

Kolmanneksi, koskien Ahdistusta (kuten vaikeina aikoina, nälänhädän, kylmyyden, jne. kanssa): Venäjä sulki äskettäin Saksaan suuntautuvan Nord Stream 1 -kaasuputken korjausta varten.

Venäjä käynnisti sen uudelleen, mutta on ilmoittanut aikovansa leikata kaasuvirran 20 prosenttiin kapasiteetista.

Jos tasoa ei nosteta ennen talvea, monet tehtaat sulkeutuvat, monet kodit jäävät ilman lämpöä, ja monet naiset ja lapset sairastuvat ja kuolevat.

Neljänneksi, koskien ruokapulaa ja nälänhätää: Heinäkuun 27:ntenä 2022, BASF, yksi maailman suurimmista lannoitteiden tuottajista, ilmoitti leikkaavansa rajusti ammoniakin (lannoitteen) tuotantoaan, ja maanviljelijät voivat odottaa hinnan nousevan voimakkaasti vuonna 2023.

Riittämätön lannoite ja korkeammat lannoitteiden hinnat johtavat ruoantuotannon vähenemiseen, lisääntyvään elintarvikepulaan (mahdollisesti nälänhätään) ja elintarvikkeiden hintojen nousuun.

On raportoitu, että hallitukset painostavat yrityksiä vähentämään lannoitteiden tuotantoaan, koska valtion virkamiehet haluavat saavuttaa Agenda 2030:n kestävän kehityksen (ilmastonmuutos)tavoitteet.

Viidenneksi, koskien Pedon merkkiä: Kenenkään ei pitäisi epäillä sitä, että Antikristus ja Väärä Profeetta tappavat suuren määrän ihmisiä Ahdistuksen aikana, koska he kieltäytyvät ottamasta merkkiä.

Raportit siitä, että globalistit haluavat vähentää maapallon väestöä, ovat yleisiä.

Mieti tätä:
  • Jos hallituksemme antaa naisten ja lasten kuolla EU:ssa ilman lämpöä ja kuljetuksia, kun voisimme tuottaa öljyä ja maakaasua,
  • Jos hallituksemme antaa naisten ja lasten kuolla 18-pyöräisten kuorma-autojen perävaunuissa Meksikon rajallamme, kun voisimme tarkistaa jokaisen kuorma-auton,
  • Jos hallituksemme antaa naisten ja lasten kuolla joka päivä yrittäessään päästä rajallemme ylittääkseen Rio Grande -joen, kun voimme estää sen,
  • Jos hallituksemme pakottaa ihmiset rokottautumaan, kun se voisi tappaa heidät,
  • Jos hallituksemme antaa yli 200 ihmisen kuolla joka päivä fentanyyliin eikä sulje rajaa,
  • Jos hallituksemme rohkaisee pienten lasten valmentamista LGBTQ+ -agendalla, kun nämä tekevät itsemurhan neljä kertaa todennäköisemmin kuin heterolapset, ja juhlistavat sitä,
  • Jos hallituksemme jättää huomioimatta kymmenien ihmisten tappamisen suurissa kaupungeissa joka viikko vuosittain eikä tee asialle mitään,
  • Jos hallituksemme maksaa ihmisille vauvojen tappamisesta syntymähetkeen asti ja joidenkin tappamisesta muutaman viikon päästä syntymän jälkeen.
Kuudenneksi, edelleen Pedon merkistä: Ahdistuksen aikana ihmiset eivät saa ostaa ja myydä, elleivät he ota merkkiä.

Heinäkuun 30:ntenä 2022 raportoitiin, että Biden'in hallinto keskeyttää koululounasrahoituksen kouluissa, jotka eivät anna biologisten poikien käyttää tyttöjen kylpyhuoneita ja suihkuja eikä biologisten tyttöjen anneta käyttää poikien kylpyhuoneita ja suihkuja, jos he identifioivat itsensä vastakkaiseksi sukupuoleksi.

Hallituksemme pidättää ruokaa pienituloisten perheiden lapsilta pakottaakseen LGBTQ-agendan kouluihin.

Se pakottaa koulujärjestelmät valitsemaan nälkäisten lasten ruoan ja moraalittomien, epäraamatullisten käytäntöjen välillä.

22 osavaltiota on nostanut kanteen tämän lopettamiseksi.

Seitsemänneksi, edelleen koskien Pedon merkkiä: Israel on siirtymässä lähemmäksi käteisvapaata yhteiskuntaa.

Elokuun 1. päivänä 2022 Israelissa tulee voimaan uusi laki, joka edellyttää digitaalista rahansiirtoa, pankkikorttia tai jotain vastaavaa yli 1 700 dollarin arvoisissa liiketapahtumissa.

Yksityisten kansalaisten väliset käteismaksut ovat laittomia, jos niiden summa ylittää 4 360 dollaria.

Käteisvapaiden liiketapahtumien vaatiminen joissakin tapauksissa on iso askel kohti ostamisen ja myymisen seurantaa vaivanajan puoliväliin mennessä.

Kahdeksanneksi, koskien maailmanhallitusta ja keskuspankin digitaalista valuuttaa (CBDC): 30. heinäkuuta 2022 Catherine Fitts, entinen apulaisasuntoministeri presidentti George H.W. Bush'in alaisuudessa sanoi, että CBDC on globaali rahoitusjärjestelmä, ei digitaalinen valuutta.

Fitts'in mukaan, ”Keskuspankkiirit yrittävät luoda järjestelmän, jossa he ovat täysin vapaita kansallisvaltioiden ja hallitusten laeista…. He ovat sorkkimassa kaikkien lakien suvereenia koskemattomuutta ja yrittävät kirjaimellisesti luoda lain alle sivilisaation, jossa he ovat vapaita tekemään mitä haluavat, mukaan lukien, kuten me sen tunnemme – kansanmurhan.”

Ymmärtääkseni Fitts uskoo, että pankkiirit yrittävät luoda järjestelmän, jonka avulla he voivat takavarikoida laillisesti kaikkien rahat ja omaisuuden siten, että he omistavat ja hallitsevat kaikkea, ja kansalaiset eivät omista tai hallitse mitään.

Tämä kuulostaa jumalattomalta maailmanhallitukselta, joka hallitsee kaikkea ja tappaa ne, jotka eivät tottele (ne, jotka eivät ole tyytyväisiä siihen, etteivät omista mitään).

Kaikkien maan päällä pitäisi vastustaa tätä järjestelmää.

Tempauksen jälkeen niistä, jotka tottelevat Antikristusta ja Väärää profeettaa ottamalla merkin, tulee helvettiin sidottuja orjia (Ilm. 14:9-10), ja niitä, jotka pelastuvat ja kieltäytyvät ottamasta merkkiä, tullaan vainoamaan ja heitä tapetaan.

Raamattu jopa opettaa, että orjuus vallitsee Ahdistuksen aikana (Ilm. 18:11-13), mutta on epätodennäköistä, että orjat olisivat onnellisia.

Yhdeksänneksi, koskien vaarallisia aikoja: 30. heinäkuuta 2022 kaksi Iranin vallankumouskaartin (IRGC) Telegram-kanavaa julkaisi videon, jossa sanottiin, että Iran muuttaa New Yorkin helvetilliseksi raunioksi, jos Israel tai Yhdysvallat hyökkää Iraniin.

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond Duck
duck_daymond@yahoo.com

maanantai 1. elokuuta 2022

Maailmanhallituksen jouduttaminen nykypäivänä globalistien taholta by Daymond Duck 31.7.2022

Tässä tuoreessa pastori Daymond Duck'in profetiaraportissa Rapture Ready -sivustolla pääaiheena on globalistinen agenda maailmanhallituksen luomiseksi ja miten tätä tavoitetta ollaan nopeuttamassa tällä hetkellä. Vallitsevat kriisit maailmalla ovat luotuja kriisejä maailmanhallitusta varten. Globalistit haluavat luoda jatkuvasti lisää ongelmia. Samalla he kuitenkin tietämättään toteuttavat Raamatun profetiaa lopunajoista, joihin nykyiset aikainmerkit sopivat. Raportin suomensi: Olli R.

---------------------

Maailmanhallitusta joudutetaan (World Government Accelerated) :: By Daymond Duck

Published on: July 31, 2022 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2022/07/31/world-government-accelerated-by-daymond-duck/

Maailmanhallituksesta: 19. heinäkuuta 2022, YK:n pääsihteeri Guterres ja WEF:n perustaja Klaus Schwab olivat todistamassa yhteisymmärryspöytäkirjan (MOU) allekirjoittamista strategisen kumppanuuden muodostamiseksi ja "Maailmamme muuttaminen: Kestävän kehityksen agenda vuodelle 2030" nopeuttamiseksi.

YK ja WEF ovat sopineet yhteistyöstä koskien nopeutettua maailmanhallitusta.

On tärkeää, että Jumala voi hidastaa tai viivyttää maailmanhallitusta, tai Hän voi myös nopeuttaa sitä, jos Hän haluaa.

Maailmanhallituksen jouduttaminen on hyvä uutinen monille, jotka ovat huolissaan inflaatiosta, ruokapulasta, ydinsodasta, jne., mutta huono uutinen niille, jotka eivät ole pelastettuja.

Tässä on lisää juttuja, jotka ovat nousseet uutisiin viime päivinä.

Ensinnäkin, koskien maailmanhallitusta: The Washington Standard julkaisi 26. heinäkuuta 2022 palkitun kansainvälisen toimittajan Alex Newman'in artikkelin otsikolla "UN & World Economic Forum Behind Global 'War On Farmers.'" (YK & Maailman Talousfoorumi takana globaalissa 'sodassa maanviljelijöitä vastaan')

Newman'in artikkeli sisältää enemmän tietoa kuin haluan käsitellä tässä, mutta se on erittäin tärkeä, ja suosittelen sitä kiinnostuneille.

Omilla sanoillani, tässä on joitain Newman'in näkemyksiä ajankohtaisista tapahtumista:

>YK ja Maailman Talousfoorumi (WEF) painostavat valtioita yhdessä panemaan täytäntöön Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoitteet (SDGs), ja jos niitä ei pysäytetä, niiden politiikka johtaa "taloudelliseen tuhoon, kriittisten hyödykkeiden pulaan, laajalle levinneeseen nälänhätään, ja yksilönvapauksien dramaattiseen menetykseen."

>Nämä ongelmat vaikuttavat jo miljooniin ihmisiin, ja ne pahenevat tulevina viikkoina ja kuukausina.

>Vastustus tätä globalistista agendaa kohtaan kasvaa joissakin osissa maailmaa, mutta hallitusten virkamiehet ryhtyvät ankariin toimenpiteisiin kansalaisiaan vastaan sen sijaan, että yrittäisivät ratkaista heidän valituksiaan.

>Todellinen agenda ei ole ihmisten auttaminen tai planeetan pelastaminen ilmastonmuutokselta; todellinen tavoite on vähentää ihmisten ja kansojen suvereniteettia ja saattaa kaikki maan päällä maailmanhallituksen alaisuuteen.

>Globalistiset johtajat uskovat voivansa hallita ihmisiä ja kansakuntia hallitsemalla heidän ruokaansa ja energiaansa.

>He eivät ole huolissaan elintarvike- ja energiapulasta, koska he uskovat, että heillä on varallisuutta ja keinoja suojella itseään puutteelta, jota he ovat luomassa.

>Globaali kontrolli on syy, miksi pienyrittäjiä, maanviljelijöitä, karjatilallisia, ja työntekijöitä pidetään ahtaalla ja köyhdytetään kaikkialla maailmassa.

>Tämä kytkeytyy väitteeseen, että "et omista mitään ja olet onnellinen."

(Minun mielipiteeni: Tulevaisuudessa ne, jotka eivät ole onnellisia, eivät saa sanoa niin, koska monet globalistit haluavat vähentää maapallon väkilukua.)

(Toinen mielipide: Suuri ero tämän nykyisen sukupolven ja menneiden sukupolvien välillä on globalistinen halu luoda ongelmia ongelmien ratkaisemisen sijaan.)

Toiseksi, 8. lokakuuta 2018, YK:n hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli julkaisi erityisraportin ilmaston lämpenemisestä, jonka mukaan maailmalla on 12 vuotta (vuoteen 2030) aikaa rajoittaa ilmaston lämpenemisen nousu 1.5 celsiusasteeseen ja estää monia katastrofeja (terveysongelmat, elintarvikepula, taloudelliset ongelmat, jne.).

Tämä johti demokraattiedustaja Alexandria Ocasio-Cortez'in kuuluisaan huomautukseen 21. tammikuuta 2019, että ”Maailma loppuu 12 vuoden kuluttua, jos emme puutu ilmastonmuutokseen, ja suurin kysymys on, että kuinka me maksamme siitä?”

Heinäkuun 25:ntenä 2022 kuulin televisiossa kommentaattorin sanovan, että ilmastonmuutosfanaatikot ovat nyt siirtäneet planeetan loppua yhdellä vuodella (vuoteen 2029).

Ilmastonmuutos on pelottelutaktiikkaa (Jumala hallitsee säätä, käyttää sitä kehottaakseen ihmisiä ja kansakuntia tekemään parannuksen synneistään, ja täyttääkseen Sanaansa; ks. Ps. 148:8), mutta monet profetioiden ystävät haluaisivat uskoa, että Tempaus on lähempänä kuin he ajattelivat.

Kolmanneksi, 19. heinäkuuta 2022, WEF:n johtaja Klaus Schwab ja Kiinan pääministeri Li Keqiang pitivät virtuaalisen kokouksen, jossa he kiittivät yhteistyötään ja lupasivat työskennellä yhdessä ilmastonmuutoksen, teollisen muutoksen ja sosiaalisen tasa-arvon suhteen tulevaisuudessa.

Kriitikot ovat huolissaan siitä, että Kiinan Social Credit Score -järjestelmä (sosiaalinen luottoluokitusjärjestelmä) integroidaan Uuteen maailmanjärjestykseen ja sitä käytetään määrittämään, kuka voi ostaa ja myydä, missä ihmiset asuvat, missä heidän lapsensa käyvät koulua, jne.

Neljänneksi, 23. heinäkuuta 2022 kerrottiin, että WEF on julkaissut paperin, jossa vaaditaan loppua yksityisauton omistamiselle.

WEF:n näkemyksen mukaan maailmassa on liian paljon ajoneuvoja, ja niiden rakentamiseen tarvitaan liian paljon metallia ja muita materiaaleja.

Ihmisten pakottaminen jakamaan ajoneuvoja, kulkemaan busseilla, kävelemään, työskentelemään kotoa käsin, jne. vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ja pelastaa planeetan ilmastonmuutokselta.

Klaus Schwab ja jotkut hänen kaltaisensa uskovat, että maailman on siirryttävä tuotteiden ostamisesta (ajoneuvojen omistus) tehokkaampaan käyttäjyyteen (ajoneuvojen vuokraus, jakaminen, jne.).

(Tiedoksi: Se on enemmän kuin ajoneuvojen omistamisen lopettamista. WEF sanoo, ettet omista mitään ja olet onnellinen. Kuulostaa siltä, ​​että he haluavat myös sinun vaatteesi.)

Viidenneksi, koskien ruttotauteja: Heinäkuun 21:senä 2022 Valkoinen talo ilmoitti, että presidentti Biden'in Covid-testi on positiivinen, vaikka hän on täysin rokotettu ja saanut kaksi tehostepiikkiä.

Tiedä vain, että rokotukset ja tehostepiikit eivät estä ihmistä saamasta Covid-tartuntaa, mutta ne voivat aiheuttaa haittavaikutuksia, jotka voivat olla vaarallisia.

(Tiedoksi: 21. heinäkuuta 2021 presidentti Biden sanoi: "Et saa Covid'ia, jos sinulla on nämä rokotukset.")

(Koskien petosta aikakauden lopulla: Afganistan ei kaadu, Amerikan liittolaisia ​​ei jätetä Afganistaniin, inflaatio on väliaikainen, rajamme on turvallinen, Putin aiheuttaa korkeita bensiinin hintoja, emme ole taantumassa, jne.)

Kuudenneksi, edelleen ruttotaudeista: 22. heinäkuuta 2022 raportoitiin, että kuka tahansa voi saada apinarokon (pienten jyrsijöiden puremista, käyttämällä liinavaatteita joita joku apinarokkopotilas on käyttänyt, pienistä hengityspisaroista, ja ruumiin nesteistä, ihokosketuksen kautta, jne.), mutta se on ensisijaisesti sukupuolitauti (STD), jota levittävät miehet, jotka harrastavat seksiä miesten kanssa.

Valitettavasti jotkut virkamiehet haluavat piilottaa sen tosiasian, että suurin ongelma on miesten välinen homoseksi.

Hyvä uutinen on, että tehokas rokote on jo olemassa (kaksi annosta Jynneosta), ja valmistajat ovat jo lisänneet tuotantoa.

(Lisätietoa: YK:n WHO julisti 22. heinäkuuta 2022, että apinarokko on kansainvälistä huolta aiheuttava kansanterveydellinen hätätila. Yksi mies, WHO:n pääjohtaja Tedros Ghebreyesus, ohitti yhdeksän asiantuntijaa 15-jäsenisessä neuvonantajapaneelissaan antaakseen julistuksen. Toisin sanoen, yksi mies, joka tunnetaan Antikristuksena, hallitsee lopulta maailmaa, ja yksi mies, joka tunnetaan WHO:n pääjohtajana, on juuri julistanut kansanterveydellisen hätätilan, joka vaikuttaa koko maailmaan, vaikka häntä vastusti uskottava oppositio ollen lukumääräisesti suurempi.)

(Lisätietoa: Heinäkuun 22:sena 2022 CDC vahvisti, että kahdella lapsella Yhdysvalloissa on diagnosoitu apinarokko, ja molemmilla on siteitä homomiehiin.)

Seitsemänneksi, nälänhädästä ja ruokapulasta: Ukraina ja Venäjä allekirjoittivat 22.7.2022 sopimukset YK:n ja Turkin kanssa noin 22 miljoonan tonnin ukrainalaisen viljan toimittamisesta muihin maihin.

Sopimukset edistävät pitkälle nälkäisten ihmisten ruokkimista maailmassa, ja joidenkin raporttien mukaan sen pitäisi auttaa vakauttamaan viljan hintoja.

(Lisätietoa koskien elintarvikepulaa: On ollut useita raportteja, joiden mukaan tuhoisa kuivuus Yhdysvaltojen länsiosassa saa maanviljelijät ja karjankasvattajat likvidoimaan karjansa ja luopumaan karjaliiketoiminnasta. Yhdessä raportissa 25. heinäkuuta 2022 sanottiin, että heinäpaalin hinta on noussut joillakin alueilla noin 45 dollarista 220 dollariin.)

(Edelleen lisätietoa: 26. heinäkuuta 2022 kerrottiin, että Kanadan pääministeri Justin Trudeau jätti huomiotta maatalousjärjestöjen voimakkaan vastustuksen ja määräsi dramaattisen vähennyksen lannoitteiden käyttöön vastaamaan vuoden 2030 kestävän kehityksen ilmastonmuutostavoitteita. Jotkut viranomaiset olivat ällistyneitä siitä, että Kanada leikkaa jyrkästi elintarviketuotantoa, kun maailma on kohtaamassa ruokapulan.)

Kahdeksanneksi, koskien Googin ja Maagogin taistelua: Jännite on kasvanut Venäjän ja Israelin välille Israelin tuen Ukrainalle vuoksi.

Heinäkuun puolivälin tienoilla Venäjä vaati sulkemaan juutalaisten maahanmuuttoa Israeliin auttavan Venäjällä toimivan Israelin juutalaistoimiston.

Heinäkuun 24. päivänä 2022 ilmoitettiin, että Israelin pääministeri Lapid varoitti Venäjää siitä, että maahanmuuttoviraston sulkeminen olisi "vakava tapahtuma" ja "vaikuttaisi kielteisesti diplomaattisiin suhteisiin Jerusalemin ja Moskovan välillä".

Israel on pyytänyt tapaamista Venäjän viranomaisten kanssa yrittääkseen ratkaista ongelman.

Raamattu opettaa selvästi, että Venäjä ja monet liittolaiset hyökkäävät Israelin kimppuun aikakauden lopussa, ja näiden kahden kansan välinen suhde on haurastunut dramaattisesti Venäjän hyökkäyksen alkamisen jälkeen Ukrainaan.

Yhdeksänneksi, tulevasta hyperinflaatiosta ja talouden romahtamisesta: 24. heinäkuuta 2022 raportoitiin, että inflaatio on juurtunut ja pahenee, joten Federal Reserve (USA:n keskuspankki) joutuu todennäköisesti jatkamaan korkojen nostamista saadakseen sen hallintaan.

Jotkut ekonomistit eivät usko, että Fed voi saada inflaation hallintaan ilman taantumaa.

Katsommepa sitä miten tahansa (inflaatio tai taantuma), liialliset julkiset menot ja Amerikan energiariippumattomuuden tuhoutuminen ovat osaltaan vaikuttaneet ongelmaan.

(Lisätietoa: 20. heinäkuuta 2022 kerrottiin, että nousevat korot aiheuttavat asuntojen myynnin, hintojen ja rakentamisen syöksymistä.)

(Lisätietoa: 22. heinäkuuta 2022 ilmoitettiin, että yritykset vähentävät työvoimaansa, ja työttömyyskorvaukset ovat nousseet Yhdysvalloissa kolme viikkoa peräkkäin.)

Kymmenenneksi, koskien moraalittomuutta ja Raamatun maailmanlaajuista hylkäämistä: Heinäkuun 25:ntenä 2022 raportoitiin, että WHO tukee nyt virallisesti ajatusta useammasta kuin kahdesta sukupuolesta.

Yksi mies (WHO:n pääjohtaja Ghebreyesus) saattaa pian hallita kaikkien ihmisten terveyttä maan päällä, ja hän perusti mielipiteensä politiikkaan, ei tieteeseen tai Raamattuun.

Se voi olla kiistanalaista, mutta jotkut profetiaopettajat uskovat, että Antikristus tulee olemaan homo (Dan. 11:37; 2. Tim. 3:3), ja Ghebreyesus kannattaa homoagendaa.

Yhdenneksitoista, koskien Pedon merkkiä: Väärä profeetta tekee kuvan Antikristuksesta Ahdistuksen aikana, antaa sille elämän, saa sen puhumaan ja vaatii ihmisiä palvomaan sitä, jos he haluavat ostaa ja myydä (Ilm. 13:12-17).

Eräs lukija on muistuttanut minua paljon julkisuutta saaneesta Google-kehittäjän tarinasta, joka sai äskettäin potkut, koska sanoi, että Google on kehittänyt puhuvan tekoäly (AI) -robotin, joka on muuttunut aistivaksi (kyky havaita asioita tai tehdä tietoisia päätöksiä).

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond Duck
duck_daymond@yahoo.com

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com