Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Kansainvälinen YK:n rauhanpäivä 2013, uskovien tempaus lähellä (1 Tess. 5:1-3)

United Nations Flag

International Day of Peace logo

Rauhaa ystävät ja Jeesuksen toisen tulemuksen odotusta, Maranata!

Tein mielenkiintoisen havainnon tuossa äskettäin. Ensi lauantaina 21.9.2013 nimittäin vietetään 32. kertaa YK:n vuonna 1981 säätämää kansainvälistä rauhanpäivää. Ensimmäisen kerran sitä vietettiin noitien Mabon-sapattina 21.9.1982 (ti). Nytkin rauhanpäivä on 21. syyskuuta ja wicca-noidille tärkeä syyspäiväntasaus on 22.9.2013 (su). Huomautan että YK:n maapallologossa on 33 lokeroa (katso yläpuolella) ja YK:n päämajassa on 39 kerrosta (3x13). YK-logon keskellä oleva ympyrälokero voisi kuvata vuotta 1981, jolloin päätöslauselma kansainvälisestä rauhanpäivästä hyväksyttiin ja sitten 32 muuta lokeroa kuvastavat 32 peräkkäistä rauhanpäivää vuodesta 1982 lähtien, jonka jälkeen YK:lle käy kuten Kansainliitolle 2. maailmansodassa. Kolmas maailmansota syttyy jonkun false-flagin seurauksena ja meidät valvovat kristityt temmataan tuuliin ja pilviin?! Luku 33 (1+32) on vapaamuurareiden pyhä luku (ylin 33. aste). Huom. katso tarkasti tuota rauhanpäivän kyyhky-logoa yläpuolella ja seuraavassa linkissä. Sen sisällä näkyy maapallologo jossa on 33 lokeroa. (International Day of Peace logo)

http://en.wikipedia.org/wiki/International_Day_of_Peace

Nyt tämän Syyrian kriisin välirauhan valossa voitaisiin hyvinkin julistaa “Peace and safety” (1 Tess. 5:3; KJV-käännös) kun YK:n turvallisuusneuvosto käsittelee tällä viikolla lopullista Syyria-päätöslauselmaa. Raamatun ilmoittama valerauha on hyvinkin mahdollinen nyt syyskuussa YK:n yleiskokouksen alkaessa, kuten tapahtui myös v. 2001 WTC-iskujen aikana kun PeaceDay oli juuri 11.9.2001!

http://yle.fi/uutiset/yk_etsii_sopua_syyria-paatoslauselmasta/6836479

Seuraava tekstikatkelma Raamatusta kuvaa Herran päivää eli Jumalan tuomiota maailmalle uskovien (=Kristuksen morsian) ylösoton kanssa. Tämä kohta viittaa jonkinlaiseen rauhantilaan maailmassa, jonka rikkoo yhtäkkinen turmio (sudden destruction, KJV) kun Jeesus tulee kuin varas yöllä.

Ensimmäinen Tessalonikalaiskirje 5:1-6

1. Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa;
2. sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä.
3. Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.
4. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas;
5. sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia.
6. Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit.

Vaikka nyt tulevana viikonloppuna ei tapahtuisikaan mitään, niin YK:n logon salainen okkulttinen merkitys voi ylipäätään olla se että Yhdistyneitten Kansakuntien rauhanpäiviä olisi yhteensä 32 ynnä se vuosi 1981 jolloin siitä alunperin säädettiin (32+1=33). Näin antikristillisen YK:n taru olisi lopussa ja ehkä Kolmas maailmansota syttyy vielä tämän vuoden puolella kun “rauhaa” kuulutetaan nyt syksyllä. Meidän lähtömme tuuliin ja pilviin on tällöin lähellä (Ilm. 3:10). Pitää muistaa lisäksi että elämme vuotta -13 ja luku 13 on tärkeä Illuminatille. Ja onhan tämä niin hyvä maailmanlopputeoria ettei sitä kannata jättää mainitsematta, jotta kukin voisi varautua tuleviin tapahtumiin. Uskon että okkultistit ja illuminaatit demonien myötävaikutuksella suunnittelivat vapaamuurarillisen YK-logon.

http://lampuri.fi/numerologia.htm
http://www.conspirazzi.com/the-united-nations-flag-decoded/
http://www.theforbiddenknowledge.com/hardtruth/united_nations_index.htm

Vielä kerron että juutalaisten Sukkot-juhlaa eli lehtimajanjuhlaa (sadonkorjuujuhla) vietetään 19.-25.9.2013 Israelissa, mikä sopisi myöskin hyvin tempauskuvioihin.

http://fi.icej.org/ty%C3%B6muodot/lehtimajanjuhlat-jerusalemissa-0

Syyspäiväntasauksena 22.9.2013 WTC-iskuista on muuten kulunut 4394 pv. (4394=2x13x13x13!) Nähdäänkö jälleen rauhanpäivän tienoilla Amerikkaa kolauttava isku joka panee liikkeelle sodan tuulet ja Ilmestyskirjan punainen hevonen lähtee liikkeelle, jonka ratsastajalle annetaan suuri miekka (ks. 2. sinetti, Ilm. 6:3-4)? Ilmestyskirjan 1. sinetin valkoisella hevosella ratsastaja lienee Barack Obama (rauhanmies), joka syrjäytetään poikkeustilassa ja tilalle tulee NWO-sotilasdiktatuuri USA:han?!

Jäämme odottamaan miten käy.

3 kommenttia:

  1. Onpa mielenkiintoista numerologiaa ja luvun 13 esiintymistä YK:n päivissä..kun lasketaan päivien lukumäärä joka on kulunut ensimmäisestä YK:n rauhanpäivästä (21.9.1982) tämän vuoden rauhanpäivään (21.9.2013) niin saadaan 11323 pv. Tämä aikaero on siis 31 vuotta ja okkultistit näkevät tämän käänteisesti lukuna 13. Kun 11323 jaetaan tekijöihin niin 11323=13x13x67. Valerauhan eli väärennöksen luku on täten 13, joka kuvastaa saatanan kapinaa Luojaa vastaan joka yrittää tuoda oman "rauhansa" illuministisen YK:n kautta. Ainoa todellinen rauha saadaan Jeesuksen Kristuksen kautta tuhatvuotisessa rauhanvaltakunnassa (Ilm. 20:4-7).

    VastaaPoista
  2. Nyt Israelissa vietettävällä lehtimajanjuhlalla on monenlaista esikuvallista merkitystä uuden liiton ja profeetallisen sanan valossa ja Jeesus todennäköisesti syntyi lehtimajanjuhlan aikana.

    http://www.kolumbus.fi/gematria/apsrk21.html

    Mielenkiintoista panna merkille että vuosittaisen lehtimajanjuhlan puoliväli osuu aina sunnuntaipäivälle joka on Jeesuksen ylösnousemuspäivä eli profeetallinen esikuva meidän ruumiimme lunastuksesta ylösotossa (saamme ylösnousemusruumiin). Johanneksen evankeliumin 7. luvussa kerrotaan Jeesuksen aikaisesta lehtimajanjuhlasta kun hän oli aloittanut maanpäällisen tehtävänsä. Jeesus tuli salaa paikalle luultavasti vasta puolessavälissä juhlaa ja opetti silloin julkisesti. Tämä voisi merkitä salaista ylöstempausta nykyisen lehtimajanjuhlan puolessavälissä.

    Joh. 7:10-14

    10. Mutta kun hänen veljensä olivat menneet juhlille, silloin hänkin meni sinne, ei julki, vaan ikäänkuin salaa.
    11. Niin juutalaiset etsivät häntä juhlan aikana ja sanoivat: "Missä hän on?"
    12. Ja hänestä oli paljon kiistelyä kansassa; muutamat sanoivat: "Hän on hyvä", mutta toiset sanoivat: "Ei ole, vaan hän villitsee kansan".
    13. Ei kuitenkaan kukaan puhunut hänestä julkisesti, koska he pelkäsivät juutalaisia.
    14. Mutta kun jo puoli juhlaa oli kulunut, meni Jeesus ylös pyhäkköön ja opetti.

    Miksi tässä siis sanotaan, että Jeesus ilmestyi vasta puolivälissä lehtimajanjuhlaa? Onko sillä profeetallinen merkitys? Nyt puoliväli osuu sunnuntaille 22.9.2013 (syyspäiväntasaus).

    VastaaPoista
  3. Ystävät terveiset täältä södertälestä ilo sanoman ilossa ja kiitos mielessä ja olkoon Herra armollinen meille Suomalaisille ja antakoon herätyksen ja Pyhän Hengen vuodatuksen ja ihmeiden seuratessa taas julistusta ja enemään kaduille mennään ja tuodaan ilmi rakkauden Jumalan pelastus Jeesuksen veressä jokaiselle joka uskoo ja kutsutaan seuraamaan Herraa ,kiiots ja siunausta,keijo södertälje

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com