Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Navy Yard -ampuja käytti mielialalääkettä – Amerikkalaiset syyttävät ”mielenterveysjärjestelmää” massa-ampumisista – Keski-Afrikka räjähtämässä sodankäyntiin

Tässä uudessa Cutting Edgen uutishälytyskirjeessä (News Alert) luodaan aluksi katsaus muslimimilitanttien tekemään terrori-iskuun Kenian Nairobin ostoskeskukseen, jossa on kuollut yli 60 ihmistä. Tämä on David Bayn mukaan osa Keski- ja Etelä-Afrikan epävakauttamista ”Pentagonin  Uusi Kartta” -strategian mukaisesti kun sodankäyntiä levitetään sotaa käyvän Somalian rajanaapureihin jotka sijaitsevat ns. ”ei-integroituneen aukon” sisäpuolella. Seuraavaksi kerrotaan hyvä uutinen (mielipidekysely) kun tavalliset amerikkalaiset on saavutettu totuudella koskien julkisten massa-ampumisten erästä syypäätä. Lopuksi on uutispäivitys jossa paljastetaan Washingtonin Navy Yard -massamurhaajan, Aaron Alexis’in, käyttäneen serotoniinia lisäävää mielialalääkettä jota sovelletaan henkilön saamiseksi mielenhallintaan jonka avulla hänet voidaan ohjelmoida tekemään massamurha. Uutishälytyksen suomensi: Olli R.

-------------------------------------

News Alert (Uutishälytys) Cutting Edgen sivuilla

Hot News

Monday, September 23, 2013


I. Keski-Afrikka on räjähtämässä sodankäyntiin Egypti/Libya/Algeria akseliviivan eteläpuolella, aivan kuten ”Pentagonin Uusi Kartta Strategia” on suunnitellut.

Nyt kun Lähi-idän/Pohjois-Afrikan maat on epävakautettu, on tullut aika sytyttää leimuava sodankäynti Keski- ja Etelä-Afrikassa (Supervaltio #8 Rooman Klubin suunnitelmassa)!


”Kenian turvallisuusjoukot käynnistivät ”suuren” hyökkäyksen myöhään sunnuntaina Nairobin varakkaiden ostoskeskuksessa missä tuntematonta määrää panttivankeja pidetään al-Qaidaan linkitettyjen militanttien hallussa, operaatiossa, jonka viranomaiset sanoivat lopettavan kaksipäiväisen pattitilanteen joka oli jo vaatinut 68 kuolonuhria. Muutamien tuntien sisällä, armeijan tiedottaja sanoi että suurin osa panttivangeista oli vapautettu.”

Hyvin harvat amerikkalaiset tietävät missä Nairobi, Kenia, sijaitsee ilman kartan apua. Kenialla on rajalinjaa Somaliaan idässä, Etiopiaan pohjoisessa, Etelä-Sudaniin ja Ugandaan idässä ja Tansaniaan etelässä. Kenialla on pätkä rantaviivaa Intian valtamereen.

Vaikka Kenia on edelleen pääasiassa köyhä, rimpuileva kansakunta, sillä on merkittävä rikas väestönosa. Huomaa että tämä terrori-isku tapahtui varakkaiden ihmisten ostoskeskuksessa Nairobi-pääkaupungin keskustassa. Muslimiterroristeilla, erityisesti muista maista, on todellakin ongelmia länsisuuntautuneiden varakkaiden ihmisten kanssa.

Mikä terroristijärjestö ilmoittautui terrori-iskusta vastuulliseksi?

”Al-Shabab, jolla on yhteyksiä Al-Qaidaan ja taistelee kenialaisten ja muiden afrikkalaisten rauhanturvaajien kanssa Somaliassa, oli toistuvasti uhannut iskeä Kenian maaperälle jos Nairobi ei vedä sen joukkoja pois Afrikan sarven maasta.”

Nyt me ymmärrämme. Kenialla on sotajoukkoja taistelemassa Afrikan Unionin kanssa Somaliassa. Tuota Afrikan sarven kansakuntaa on vallattu kotimaisen sodankäynnin tulilla nyt jo jonkun aikaa. Vaikka presidentti Ahmed pakotettiin eroamaan virastaan joulukuun 29. päivänä 2008, Somalia ei ole koskaan saavuttanut minkäänlaista vakautta.

Islamistiterroristit taistelevat Afrikan Unionin ja Etiopian joukkoja vastaan Somalian hallinnasta.

Nähtävästi, tämä islamistien terrorihyökkäys on osa pyrkimystä erottaa Somalia länsivalloista ja palauttaa maa radikaaliin islamistiseen hallintavaltaan. Kenia herätteli Somalian terroristivoimien huomiota. Joka ainut päivä meidän päivittäisissä uutisissamme, Cutting Edge -ministeriö raportoi suunnitellun sodankäynnin tilasta maailman ei-integroituneen aukon alueella – kartta näytetty yläpuolella.

Ei mikään muu uutislähde maailmassa käsitä miksi Pohjois-, Keski-, Etelä-Afrikka ynnä Lähi-itä on vääntelehtinyt sodan liekeissä aina siitä saakka kun presidentti George W. Bush hyökkäsi Afganistaniin (lokakuu 2001) ja Irakiin (maaliskuu 2003), ensimmäiset kaksi maata ”ei-integroituneen aukon” sisäpuolella joihin oli tarkoitus hyökätä.

Ymmärtääksesi täysin Pentagonin Uuden Kartan Strategiaa tässä ”ei-integroituneen aukon” alueessa, ole hyvä ja lue seuraavat artikkelit.



Heti kun ymmärrät, miksi tämä koko mantere on kärsinyt sodantulien alla siitä lähtien kun me tunkeuduimme Afganistaniin vuonna 2001, sinä kykenet käsittämään kuinka nämä kaikki hyökkäykset ja sodat ja invaasiot kytkeytyvät  Jumalan profeetalliseen suunnitelmaan! Harvat ihmiset pystyvät yhdistämään nämä erilliset osatekijät yhteen. Mitä Jeesus sanoikaan?

”Tiedä totuus, ja totuus tulee vapauttamaan sinut”.


II. Tyrmistyttävässä kehityskulussa, Gallup Poll -kysely on vahvistanut että useimmat amerikkalaiset syyttävät psykiatrista mielenterveysjärjestelmää näistä massa-ampumisista, ei aseita tai aseiden omistajia!

Vaihtoehtomedia on tehnyt huomattavan työn saavuttaessaan valtavirran Amerikan totuudella.

UUTISKATSAUS: Amerikkalaiset syyttävät mielenterveysjärjestelmää eniten massa-ampumisista: ei aseita”, The Gallup Poll Politics, 20. syyskuuta 2013

”PRINCETON, NJ – Neljäkymmentäkahdeksan prosenttia amerikkalaisista syyttää mielenterveysjärjestelmää ”suuresti” massa-ampumisista Yhdysvalloissa, sama lukema kuin tammikuussa 2011. Samaan aikaan, yhä harvempi panee syyksi helpon pääsyn aseisiin nyt (40%) kuin kaksi vuotta sitten (46%), kokien mielenterveysjärjestelmän pääsyyksi massa-ampumisille.”

Minusta tämä kehitys on ihanan tyrmistyttävää. Huolimatta liittohallituksen ja sen halukkaan liittolaisen, massamedian, täysimittaisesta ponnistelusta vakuuttaa amerikkalaiset siitä että aseet ja aseiden omistajat ovat vastuussa näistä kauhistuttavista julkisista massa-ampumisista, keskiverto kansalainen on päätellyt eri tavalla. Paljolti eri tavalla.

Sensijaan että syytetään elottomia aseita viattomien ihmisten ampumisesta, amerikkalaiset syyttävät ampujia.

Mutta, hyvät uutiset eivät jää tähän. 48 prosenttia amerikkalaisista itse asiassa syyttää ”mielenterveysjärjestelmää” näistä kauhistuttavista viattomien ihmisten ampumisista. Kuinka näin voi olla? Vaihtoehtoinen amerikkalainen media – jota Cutting Edge Ministries on johtanut vuodesta 1998 lähtien – on toistuvasti raportoinut että nämä kaikki ampujat olivat psykiatrisen hoidon alaisuudessa ja että he kaikki olivat mieltämuokkaavien lääkeaineiden pelottavan vaikutuksen alla.

Lainataan New Age -kirjailijaa, Bill Cooper’ia, vielä yhden kerran:

”Hallitus kannusti armeijan tuliaseiden valmistusta ja maahantuontia rikollisten käyttöön. Tämän tarkoituksena on edistää turvattomuuden tunnetta mikä johtaisi amerikkalaisia vapaaehtoisesti itse riisumaan aseensa hyväksymällä tuliaseiden vastaiset lait. Käyttämällä lääkeaineita ja hypnoosia mielenterveyspotilaisiin prosessissa nimeltä Orion, the CIA teroitti halua näissä ihmisissä avata tuli koulunpihoilla ja siten kiihdyttää lobbausta aseita vastaan … Keskiluokka kerjää hallitusta poistamaan Perustuslain 2. lisäyksen … Olen havainnut että näitä tapahtumia, todellakin, on sattunut kaikkialla maassa. Jokaisessa tapauksessa jota minä olen tutkinut – tapauksessa naisten koulussa Kanadassa, ostoskeskustapauksessa Kanadassa, massamurhassa Stocktonissa, Kaliforniassa, sekä rabbi Meir Kahane’n murhassa – ampujat olivat kaikki entisiä mielenterveyspotilaita tai olivat senhetkisiä potilaita jotka olivat KAIKKI PROZAC-LÄÄKEKUURILLA! Tämä lääke, otettuna tiettyinä annoksina, lisää serotoniinitasoa potilaassa, aiheuttaen äärimmäistä väkivaltaisuutta. Yhdistä tuo jälkihypnoottiseen suggestioon tai kontrolliin elektronisen aivoimplantin avulla tai mikroaalto- eli E.L.F. -tungetteluun, ja sinä saat massamurhaajan, päätyen jokaisessa tapauksessa rikoksentekijän itsemurhaan.” ["Beyond A Pale Horse", s. 225, julkaistu vuonna 1992; Korostus oli alkuperäinen]

Meidän ei pidä koskaan luopua kertomasta totuutta. Työmme ei ole turhaa.

UUTISPÄIVITYS – NAVY YARD -MASSAMURHAAJA, ALEXIS


”On vahvistettu että Washingtonin Navy Yard -laivastotukikohdan asemies Aaron Alexis oli mielialalääke Trazodone’n käyttäjä, antaen vielä yhden esimerkin yhteydestä psykiatristen lääkkeiden ja massa-ampumisten välillä … lääke on yhdistetty lukuisiin murhiin, käsittäen yhden massa-ampumisen. Trazodone’a myydään tuotemerkeillä Desyrel, Oleptro, Beneficat, Deprax, Desirel, Molipaxin, Thombran, Trazorel, Trialodine, Trittico, ja Mesyrel. Vaikka ei varsinaisesti ole SSRI-luokkaan kuuluvien antidepressanttien jäsen, se jakaa samat ominaisuudet ja myöskin lisää serotoniinin määrää aivoissa.”

Lainauksessamme New Age -kirjailija Bill Cooper’ilta, siteerattu edellä, koskien mielialalääkkeiden käyttöä julkisissa massa-ampumisissa, Cooper erottaa joukosta ”lisääntyneen serotoniinin potilaassa” yhdeksi ainesosaksi jota käytetään tuomaan henkilö mielenhallintatasolle, niin että hänet voidaan ohjelmoida tekemään julkinen massamurha.

Aaron Alexis on nyt näyttänyt kaikki ainesosat muista julkisista massamurhaajista:

1) Henkisesti levoton mies

2) Psykiatrisen ”hoidon” alaisuudessa

3) Monet ampujat olivat läpikäymässä hallinnon psykiatrista ohjelmaa

4) Käytti mielialalääkkeitä

5) Riisti oman henkensä, tai teki ”poliisin avulla itsemurhan” ennen kuin viranomaiset pystyivät pidättämään hänet

Samalla kun meidän tutkimuksemme on osoittanut sähkömagneettisten aaltojen roolin ampumisajankohtana, vain Alexis tosiasiassa valitti poliisiviranomaisille että eräät miehet seurasivat häntä käyttäen mobiilielektrometrisia laitteita.

Liittovaltion hallitus on täysin epäonnistunut pyrkimyksissään suostutella keskiverto Amerikan kansalainen jotta heidän aseensa voidaan takavarikoida, käyttämällä näitä hirvittäviä massa-ampumisia katalyyttinä. Kiitos Jumalalle!

Ikuinen valppaus on osa hintaa jonka meidän on maksettava pysyäksemme vapaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com