Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Paavi Franciscus valmistautuu Väärän Profeetan virkaan ilmoittaessaan vierailusta Jerusalemiin

Tässä tuorein Cutting Edgen Headline News -artikkeli (7.1.2014), jossa David Bay tarttuu uutiseen Israelista jonka mukaan paavi Franciscus aikoo matkustaa Jerusalemiin ensi toukokuussa. Tämä kävisi hyvin yhteen käynnissä olevien Lähi-idän rauhanneuvottelujen kanssa jotka ovat pattitilanteessa. Tuleeko paavi avaamaan solmun Palestiinan valtion luomiseksi tänä vuonna? Parikymmentä vuotta vanhassa Illuminatin New Age -profetiassa sanotaan että monoteistiset uskonnot yhdistetään Jerusalemissa jonkun ekumeenisen paavin johdolla josta tulee New Age -kristuksen eli Maitreyan oikea käsi eli Raamatun Väärä Profeetta. Väärä Profeetta on maailman uskonnollinen johtaja 7-vuotisessa vaivanajassa ja saa ihmiset ottamaan pedonmerkin jolla palvotaan Antikristusta (Maitreya). Paavi Franciscus on osoittautumassa juuri tällaiseksi kaikkien uskontojen nuolijaksi ja Raamatun periaatteista vetäytyjäksi, joka sopisi suurella suosiollaan NWO-uskonnon johtajaksi ('suuri portto', Ilm. 17). David luettelee eräitä paavin viimeaikaisia sanomisia jotka varmasti hätkähdyttävät jokaista kristittyä. Franciscus poikkeaa totaalisesti aikaisemmista Rooman paaveista. Pitäisi näin olla selvää että lähestymme kovaa vauhtia profeetallisia lopputapahtumia ja sitä kautta Herran Jeesuksen Kristuksen tulemusta omilleen. Morsiamen ylösotto on lähellä. Tämän CE:n artikkelin suomensi: Olli R.

----------------------------------------

Paavi Franciscus I valmistautuu olemaan Ilmestyskirjan luvun 13:11-18 Väärä Profeetta

Alaotsikko: Hiuksesi nousevat pystyyn kun luet opillisista harhaopeista ja perääntymisistä jotka aloitettiin paavi Franciscuksen toimesta!

JUURI TULLEET UUTISET! Paavi Franciscus on juuri ilmoittanut että hän tulee vierailemaan Jerusalemissa toukokuussa! Hän tulee antamaan suunnitellun erikoisilmoituksen silloin että kaikki uskonnot yhdistetään hänen johtajuutensa alle?

Uusi maailmanjärjestys on tulossa! Oletko valmis? Kun sinä kerran tulet ymmärtämään, mikä tämä "Uusi maailmanjärjestys" todella on ja kuinka sitä asteittain valmistellaan, sinun on mahdollista nähdä sen kehittyminen päivittäisissä uutisissa!!

Opi kuinka voit suojella itseäsi ja rakkaitasi.

Valmistaudu yllättymään, niin että sinä et enää ikinä seuraa uutisia samalla tavalla.
 
OLET NYT TERÄNSUULLA

Copyright © 2014 Cutting Edge Ministries. All rights reserved.

http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2416
Onko Benedictus XVI:n jälkeinen “seuraava paavi” viimeinen paavi, Ilmestyskirjan luvun 13:11-18 Väärä Profeetta, ja maailman uskonnollinen johtaja joka pakottaa kaikki maailman ihmiset ottamaan 'pedonmerkin'? Me tunnemme tämän “seuraavan paavin” paavi Franciscus I:senä.

Pyhä Malakia (St. Malachy) profetoi näystä vuonna 1595 että 111 paavia palvelisi ja kuolisi virassaan; 112. paavi olisi 'Pietari Roomalainen (Peter The Roman)', 'PETRUS ROMANUS', mies, jota Raamattu kutsuu Vääräksi Profeetaksi, 2. Peto, jolla on kaksi sarvea kuin karitsalla (Ilm. 13:11).

Benedictus oli paavi nro 111, joten Franciscus I on paavi nro 112, ja Pyhän Malakian näyn mukaan, hän on viimeinen paavi, “Pietari Roomalainen”, Ilmestyskirjan lopullinen Väärä Profeetta!

Maailma järkyttyi tarpeeksi siitä kun Benedictus astui syrjään sen sijaan että olisi odottanut kuolevansa virassaan kuten paaveille on tyypillistä. Mutta, ihmiset olivat vieläkin järkyttyneempiä kun Benedictus palasi pian Vatikaaniin, pukien ylleen hänen paavin kaapunsa. Yhtäkkiä, maailmalla oli kaksi paavia jotka molemmat pitivät yllään virallisia valkoisia paaviuden kuninkaallisia viittoja.

Illuminati suunnittelee tekevänsä roomalaiskatolisesta paavista – kuka tahansa hän onkaan tuolloin – Uuden Maailman Järjestyksen uskonnon globaalin johtajan! Kerrataanpa Suunnitelmaa.
Sopivalla historian hetkellä, paavi vierailee yhdistyneellä juutalaisten/kristittyjen/muslimien Jerusalemin sektorilla ilmoittaakseen että kaikkien uskontojen pitäisi yhdistyä yhdeksi. Tämä teko tulee sitten lopulta purkamaan Lähi-idän pattitilanteen.” (NEWS1052) (suomennettu)

Tämän suunnitelman sanamuoto mainitsee kolme monoteistista uskontoa: Juutalaisuuden, Kristinuskon ja Islamin.

Tietenkin, kamppailu näiden kolmen uskonnon välillä kouristaa koko Lähi-itää, uhaten sytyttää 3. maailmansodan.

Keskeinen tapahtuma tästä näkökulmasta on paavin vierailu Jerusalemiin juuri oikealla hetkellä historiassa.

BREAKING NEWS JUST IN

Paavi Franciscus I ilmoittaa matkasta Jerusalemiin toukokuussa 2014


Paavi Franciscus ilmoitti sunnuntaina kauan odotetuista suunnitelmista matkustaa Israeliin, Länsirannalle ja Jordaniaan, mukaan lukien pysähdykset Jerusalemissa, keväällä. Vierailu, aikataulutettu toukokuun 24.-26. päivälle tulee olemaan hänen ensimmäinen matkansa Pyhään Maahan astuttuaan virkaansa … ja ainoa ulkomaanmatka tähän asti vuodelle 2014. Franciscus kertoi vierailevansa Beetlehemissä ja Jerusalemissa. Hän matkustaisi myöskin Ammaniin.”

Hänen vierailunsa syy on juhlia ekumeniaa.

Franciscuksen matka juhlistaa historiallisen tapaamisen 50-vuotispäivää paavi Paavali VI:n ja ortodoksikristittyjen hengellisen ekumeenisen johtajan patriarkka Atengoran kesken, Jerusalemissa. Nykyinen patriarkka Bartholomeus I tulee liittymään paavi Franciscuksen seuraan Jerusalemissa toukokuun lopulla, missä he viettävät messun yhdessä Pyhän Haudan Kirkossa, jossa useimmat kristityt uskovat Jeesuksen tulleen ristiinnaulituksi ja haudatuksi.”

http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2519
DVD

Huomaa Illuminatin suunnitelman sanamuoto, edellä. Kun paavi vierailee Jerusalemissa julistaakseen maailmanuskonnon synnyn, hänen vierailunsa tulee vihdoinkin ”rikkomaan pattitilanteen”. Mikä on tämä pattitilanne? Se on ikuinen taistelu Israelin ja palestiinalaisten välillä Palestiinan valtion luomisesta.

Ulkoministeri John Kerry (Skull & Bones) on juuri ilmoittanut että esisopimus näytti olevan saavutettavissa huhtikuuhun mennessä! Voisiko neuvottelut olla pysähdyksissä huhti-toukokuun ajan niin että paavi Franciscus voisi antaa ilmoituksensa siitä että kaikki uskonnot ovat yhtä hänen johdollaan, ja siten ”rikkoa pattitilanteen”?

Toinen lainaus, edellä, sanoo että paavi vierailee kristillisen patriarkka Atengoran luona.

Juutalaiset ovat innoissaan paavin vierailusta myöskin.

Jerusalemissa, Israelin ulkoministeri Yigal Palmor sanoi, että Israel on innoissaan vierailusta. 'Hän on erittäin tervetullut Israeliin ja häntä tervehditään yhtä lämpimästi kuin hänen edeltäjiänsäkin', hän sanoi.”

Lopuksi, arabit ovat tyytyväisiä myös.

Sunnuntaina palestiinalaisten uutistoimisto Wafa kertoi presidentti Mahmoud Abbasin toivottaneen vierailun tervetulleeksi ja hänen sanottiin toivovan että se 'edistäisi Palestiinan kansan kärsimysten lievittämistä, ihmisten, jotka haluavat vapautta, oikeudenmukaisuutta ja itsenäisyyttä'.”

Jordanian kuninkaallinen palatsi sanoi Franciscuksen vierailun Ammanin osuuden – toukokuun 24:ntenä – merkitsevän 'tärkeää virstanpylvästä veljeydelle ja anteeksiannolle muslimien ja kristittyjen välillä sekä vahvistaa rauhan sanomaa'.”

Tämän vuoksi, kaikki kolme uskontoa jotka on mainittu Illuminatin suunnitelmassa elokuussa 1991, ovat innoissaan paavin vierailusta Jerusalemiin toukokuun lopulla. Voisiko paavi Franciscus julistaa että kaikki uskonnot ovat nyt yhtä, ja hän on heidän johtajansa? Me voimme vain odottaa nähdäksemme. Mutta, muista, istuvan paavin vierailu Israeliin on melko harvinaista.

Ja ei koskaan ennen paavin vierailu Israeliin ole sattunut samaan aikaan pitkällisten neuvottelujen kanssa Israelin ja palestiinalaishallinnon kesken, todellinen ”pattitilanne” varmasti.

Takaisin Vatikaaniin

Mutta, jos paavi Franciscus aloittaa tehtävänsä uuden globaalin NWO-uskonnon johtajana, hänen täytyy erota hallitsevana roomalaiskatolisena paavina. Tämä toimenpide jättäisi todellisen valtatyhjiön Vatikaaniin. Koska uuden paavin valintaprosessi on vaivalloinen ja aikaa vievä, kuinka nopeasti toinen paavi voisi astua Pietarin valtaistuimelle?

Ole hyvä ja vietä muutama tovi lukeaksesi meidän Headline News -artikkelin tästä mitä tärkeimmästä aiheesta:

ENNENNÄKEMÄTÖNTÄ! Entinen paavi palaa Vatikaaniin asuakseen ja työskennelläkseen rinta rinnan uuden paavi kanssa” (NEWS2501)

Sillä hetkellä kun paavi Franciscus I astui maailmannäyttämölle, hän näytti paljon erilaisemmalta kuin yksikään muu paavi. Hän tuntui epätavallisen huolehtivalta ja pelkästään mukavalta. Hän ei ollut dogmaattinen eikä näyttänyt kovalta kuten muut paavit ovat olleet. Nyt kun hän on ollut virassa jo jonkun aikaa, hän on nykyajan ja kenties kaikkien aikojen suosituin paavi.

Jos Franciscus I on Väärä Profeetta, hänen luulisi tavoittelevan maailmanlaajuista yleisöä pyrkiessään saamaan kaikki ihmiset kaikista kansoista yhteen yhden teltan alle. Lisäksi hän tulee puhumaan maailmalle oikeaksi koettuna kristittynä [Vrt. Leo Meller, suom. huom.]. Kuuntele profetiaa:

http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2262
DVD

”Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme.” (Ilmestyskirja 13:11)

Tämä Raamatun profetia tarkoittaa, että hänellä tulee visuaalisesti olemaan ”kaksi sarvea kuin karitsalla”, mutta hänen sydämensä ärjyy kuin lohikäärme. Toisin sanoen, tämä ”Toinen Peto” teeskentelee olevansa kristitty (kaksi sarvea kuin karitsalla), mutta hänen sydämensä on kuin tuon lohikäärmeen, saatanan.

Varmasti, paavi on aina olevinaan kristitty, ja jos 300 vuoden inkvisitio opetti mitään, niin se oli se että paavi istui Pietarin tuolilla ärjyen saatanallisella sydämellä (Lue joistakin pappien käytännöistä inkvisition aikana (1550-1850) – NEWS1676, otsikolla, ”ROOMALAISKATOLISEN INKVISITION TODELLISET KASVOT – MÄTÄ HENGELLINEN HEDELMÄ HELVETIN SYVYYDESTÄ”)

Profetia toteaa että Väärä Profeetta on kaikkien ihmisten yhdistäjä sisälle Antikristuksen uskontoon. Tutkikaamme aluksi tarkkaa lainausta Illuminatin suunnitelmasta joka nimeää paavin, kuka tahansa hän tulee olemaankin tuolloin, globaaliksi Vääräksi Profeetaksi.

Sopivalla historian hetkellä, paavi vierailee yhdistyneellä juutalaisten/kristittyjen/muslimien Jerusalemin sektorilla ilmoittaakseen että kaikkien uskontojen pitäisi yhdistyä yhdeksi. Tämä teko tulee sitten lopulta purkamaan Lähi-idän pattitilanteen.” (Bill Lambert, Teosofinen Seura, Boston, Massachusetts, puhuessaan seminaarissa otsikolla, ”Mahdolliset ja todennäköiset tulevaisuuden tapahtumat”, elokuun 18. päivä 1991)

Bill Lambert teki seminaarissaan melko selväksi sen että roomalaiskatolinen paavi tulee olemaan samanlainen kuin vapaamuurarikristus (Antikristus).

"Energia tahtoo virrata Hierarkiasta (johtoportaasta) maan päälle aikaansaamaan Kristuksen fyysisen ilmestymisen, mutta sellainen virtaaminen voi tapahtua vain, kun ihmiskunta nostaa kollektiivisen tietoisuutensa ollakseen asianmukaisesti valveutuneita vastaanottajia." (Sivut 617-618, Externalisation of the Hierarchy, Mr. Lambert'ia mukaillen).

Tässä kohtaa nostin käteni ja kysyin Lambert'ilta: 'Puhuit aiemmin paavin menosta Jerusalemiin, että kun Herra Maitreya ilmestyy, on oleva kolmenlaisia ihmisiä:
    1. Niitä joiden tietoisuus on kunnolla noussut niin, että ovat valmiita vastaanottamaan hänet;
    2. Niitä joiden tietoisuus on jonkin verran noussut, mutta ei niin ylös että voisivat heti olla valmiit hyväksymään hänet, mutta voisivat hyväksyä hänet saatuaan lisävalaistumista;
    3. Niitä jotka eivät milloinkaan tule hyväksymään häntä.'
Minä jatkoin:

Sanoin, 'Palataan vielä hetkeksi paaviin, Bill. Sanoit että, oikealla hetkellä, paavi menisi Jerusalemiin. Varmaankin paavi sopii vastaanottajaksi Kristukselle.'

Tässä vaiheessa Bill nyökkäsi myöntävästi, että paavi on sopiva vastaanottaja Kristukselle. Tämä on suorin tunnustus vaikutusvaltaiselta henkilöltä joka on mukana suunnittelussa Kristuksen ilmestymiselle ja että nykyinen paavi on valmis ja odottaa Kristuksen ilmestymistä. Tämä tunnustus lisäksi viittaa roomalaiskatoliseen paaviin Vääränä Profeettana, koska Bill sanoi hyvin painokkaasti, että valmistautumista NWO-uskonnolle katettiin ekumeenisella liikkeellä, jonka keihään kärkenä toimivat kaikki paavit, mutta erityisesti paavi Johannes Paavali II.

Näistä lainauksista voit varmasti nähdä, että Illuminatin suunnitelmat roomalaiskatolista paavia varten, kuka tahansa hän onkin tuolloin, on paavin tuleminen NWO-uskonnon uskonnolliseksi johtajaksi. Nyt tarkastelkaamme joitakin viimeaikaisia paavi Franciscus I:n lausuntoja nähdäksemme kuinka hän on valmentamassa maailman ihmisiä hyväksymään hänet pian eräänä päivänä heidän uskonnolliseksi johtajakseen.

Valmistaudu järkyttymään raamatullisesta heresiasta joka tulee Franciscuksen huulilta.


”Viimeisimmissä paljastuksissaan, paavi Franciscus sanoi:

* ”Kirkko ei enää usko kirjaimelliseen helvettiin missä ihmiset kärsivät. Tämä oppi on ristiriidassa Jumalan äärettömän rakkauden kanssa. Jumala ei ole tuomari vaan ystävä ja ihmiskunnan rakastaja. Jumalan tarkoituksena ei ole tuomita vaan ainoastaan syleillä.”

* ”... Tarina Aadamista ja Eevasta on ”satu”.”

* ”... me näemme helvetin kirjallisuuden tehokeinona. Helvetti on ainoastaan kielikuva eristetylle sielulle, joka, kuten kaikki sielut lopulta, tullaan yhdistämään rakkaudessa Jumalaan.”

* ”Kaikki uskonnot ovat tosia, koska ne ovat tosia kaikkien niiden sydämissä jotka uskovat niihin.”

* ”Mitä muuta totuutta on olemassa?”

* ”Tänään, emme enää tuomitse. Kuten rakastava isä, me emme koskaan tuomitse lapsiamme. Meidän kirkkomme on tarpeeksi iso heteroille ja homoseksuaaleille, elämän puolestapuhujille ja aborttimyönteisille! Konservatiivit ja liberaalit, jopa kommunistit ovat tervetulleita liittymään meihin.”

* ”Me kaikki rakastamme ja palvomme samaa Jumalaa.”

* ”Katolisuus on nyt moderni ja kohtuullinen uskonto, joka on läpikäynyt kehitysopillisia muutoksia. On tullut aika hylätä kaikki suvaitsemattomuus. Meidän täytyy tunnustaa että uskonnollinen totuus kehittyy ja muuttuu. Totuus ei ole absoluuttinen tai kiveen hakattu.”

* ”Rakkauden tekojen ja hyväntekeväisyyden avulla ateisti tunnustaa Jumalan samoin, ja lunastaa oman sielunsa, tullen aktiiviseksi osallistujaksi ihmiskunnan lunastukseen.”

* ”Raamattu on kaunis pyhä kirja, mutta kuten kaikki suuret ja muinaiset teokset, jotkut kohdat ovat vanhentuneita.”

Kuten voit nähdä, paavi Franciscus I osuu kaikkiin oikeisiin newagelaisiin ja ekumeenisiin muistiinpanoihin kun hän aikoo toivottaa jokaisen tervetulleeksi Uuden Maailman Järjestyksen telttaan jota hän on pystyttämässä. Perinteinen kristinusko ei ole tervetullut tähän telttaan jos me edelleen painotamme vakaata luottamusta Raamattuun. Pian, tulee aika – luultavasti sen jälkeen kun 1. Peto – Antikristus – on maailman näyttämöllä, jolloin väkijoukko yhdessä ylistää, kun fundamentalistikristittyjä vainotaan ja sitten mestataan.

Mutta, tämä muutos on tervetullut, koska se on eräs ”opaste” tiellä kohti ikuisuutta, kertoen meille että me olemme lähestymässä lopullista hetkeä kun Jeesus astuu Maan portaaleihin ja huutaa kansalleen. Tuolla hetkellä, sadat miljoonat vainotut kristityt nousevat Maasta, aivan kuten apostoli Paavali kuvailee tempausta hyvin kaunopuheisesti.

”Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta. Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu". "Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?"” (1. Kor. 15:50-55)

Ja, apostoli Johanneksen sanoin, voin vain huudahtaa:

Amen, tule (pian), Herra Jeesus!” (Ilmestyskirja 22:20)

---------------------------------

Oletko sinä hengellisesti valmis? Onko sinun perheesi? Suojeletko sinä riittävästi rakkaitasi? Tämän ministeriön tarkoitus on saada sinut ymmärtämään vaara joka uhkaa sinua, ja auttaa sitten sinua löytämään keinoja, kuinka varoittaa ja suojella rakkaitasi. Sitten kun olet kauttaaltaan valmis, sinä voit myös käyttää tietojasi keinoina avata ovi keskustelulle pelastumattoman henkilön kanssa. Minä olen tehnyt sitä monta kertaa ja olen nähnyt ihmisten tulevan Jeesuksen luokse tämän seurauksena. Nämä vaaralliset ajat ovat myös aikoja jolloin me voimme tuoda monta sielua Jeesukselle Kristukselle, saaden aikaan ikuisen muutoksen.

Jos olet ottanut Jeesuksen Kristuksen vastaan henkilökohtaisena vapahtajanasi, mutta olet ollut hyvin välinpitämätön hengellisellä matkallasi Hänen kanssaan, sinun täytyy välittömästi pyytää Häneltä anteeksiantoa sekä uudistumista. Hän antaa sinulle välittömästi anteeksi sekä täyttää sydämesi Pyhän Hengen ilolla. Sitten sinun tarvitsee aloittaa päivittäinen rukouselämä ja henkilökohtainen Raamatun opiskelu.

Jos sinä et ole ottanut Jeesusta vastaan henkilökohtaisena vapahtajanasi mutta olet tullut ymmärtämän Hänen todellisuutensa sekä lopun aikojen lähestymisen, ja haluat ottaa vastaan Hänen ilmaisen Ikuisen Elämän lahjansa, sinä voit tehdä sen nyt, omassa kodissasi. Kun sinä kerran olet ottanut Hänet vastaan vapahtajana, olet hengellisesti uudestisyntynyt, ja saat olla aivan yhtä varma Taivaaseen pääsystä kuin olisit jo siellä. Sitten sinä voit levätä vakuuttuneena siitä että Antikristuksen valtakunta ei pääse käpälöimään sinua hengellisesti.

Jos haluat tulla uudestisyntyneeksi, siirry Pelastuksen sivullemme nyt.

Toivomme, että olet tullut siunatuksi tämän palvelun kautta, joka pyrkii kasvattamaan ja varoittamaan ihmisiä, jotta he voisivat nähdä tulevan Uuden Maailman Järjestyksen – Antikristuksen Valtakunnan – jokapäiväisissä uutisissaan.

Lopuksi, olisi mukavaa kuulla teistä.

Voit lähettää meille postia joko
etana tai sähköposti.

Jumala siunatkoon sinua!

Become a Headline news subscriber HERE.

Tämä on Cutting Edge Ministeriön artikkeli numero 2522.

Kääntäjä: Olli R. – ”nokialainen”

2 kommenttia:

  1. Juuri ennen kuin paavi Franciscus valittiin virkaansa, noin kuukatta ennen ehkä, sain rukouksessa kysellessäni "missä ajassa ollaan", ajatuksen mieleeni, profetaalisesti, niin uskon. Ajatus oli; antikristus astuu näyttämölle.
    Artikkeli palautti tuon mieleeni, ja siis jaan sen nyt muillekkin.
    Herra tietää tarkoittikko tuo ilmoitus henkilöä, vai kenties aikaa, jossa elämme, tai ja mitä luultavimmin molempia.
    Elämme todella aikaa jolloin antikristillinen henki ojentelee lonkeroitaan joka päivä, kuin mustekala, haluten sitoa pimeyteen ja valheeseen jokaisen joka on menettänyt uskonsa totuuteen.

    VastaaPoista
  2. http://media.riemurasia.net/albumit/mmedia/lp/8kv/hggt/3175/normal_1356741811.jpg

    Törmäsin tuollaiseen kuvaan. Franciscus näyttää todellakin saavan kaikkien suosion.

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com