Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Kolme tapahtumaa syyskuun lopulta 2014, jotka osoittavat tempaukseen ja 3. maailmansodan alkuun Lähi-idässä

Tässä tunnetun egyptiläisjordanialaisen Raamatun profetiatutkijan Lähi-idän profetiapäivitys sunnuntaina 28.9.2014, jossa hän käy läpi kolmen merkittävän tapahtuman profeetallista merkitystä YK:n yleiskokouksen alkamisviikolla syyskuun lopulla 2014. Kaiken keskellä on Vanhan Testamentin viimeisten päivien profetiat Israelista, jotka toteutuvat, kun Saatana haluaa tuhota juutalaisvaltion kansalaisineen ennen Jeesuksen toista tulemusta. Vihollinen käyttää hyväkseen Islam-uskontoa, jonka todellista olemusta Amerikan presidentti Barack Obama vääristelee ja kätkee, lyöden samalla Israelia. Profetiapäivityksen suomensi: Samuel Korhonen

---------------------------------

Mid-East Prophecy Update – September 28th, 2014


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 28.9.-14. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.




- Luulen, että tämänkertaisessa päivityksessä olisi selvä laiminlyönti, ellen käsittelisi kolmea hyvin merkittävää tapahtumaa juuri menneeltä viikolta.
- Se, mistä puhun, on USA:n aloittamat ilmaiskut tiistaina (23.9.), YK:n yleiskokous keskiviikkona (24.9.) ja Oklahoma'n mestaus perjantaina (26.9.).
- Väitän, että nämä kolme tapausta vain neljän päivän sisällä osoittavat alkavaan toteutumiseen profetialle, joka kirjoitettiin yli 2500 vuotta sitten.
- Nimittäin Jesaja 17 koskien Syyriaa, Psalmi 83 ja Sakarja 12 koskien Israelia ja mikä tärkeämpää, Jerusalemia, sekä Hesekiel 38.
- Vaikka kaikki em. profetiat ovat Vanhassa Testamentissa, niin Uudessa testamentissa on yksi profetia, joka voi sitoa sen kaiken yhteen.
- Se löytyy apostoli Paavalin ensimmäisestä kirjeestä tessalonikalaisille, jossa hän kuvailee yksityiskohtaisesti, mitä ihmiset sanovat ennen tempausta.
1.Ts. 5:3 Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.
- Kestänet minua, kun perustelen, miksi uskon, että viime viikon ilmaiskut, YK:n yleiskokous ja brutaali mestaus ovat niin tärkeät.
- Aloitan Amerikan maaperällä tehdyllä demonisella mestauksella erään muslimin toimesta, joka ei ollut onnistunut käännyttämään työtovereitaan Islamiin.
- Olen sitä mieltä, että muslimit täällä Yhdysvalloissa ja ulkomailla ovat rohkaistuneet Islamia koskevasta propagandasta.
- On surullista, että tämän sateenvarjon alla islamilaisista ääriaineksista, jotka ovat kaapanneet rauhaa rakastavan uskonnon, se nimetään työpaikkaväkivallaksi.
- Tämä tuo meidät ilmaiskuihin Syyriassa ja mahdollisuuteen tuoda Jesajan 17. luvun täyttymys, koskien Damaskon tuhoa.
- Näin, koska Bashar Al Assad ehkä eliminoidaan, kuten toiset ennen häntä, mikä puolestaan voi tuoda Iranin, Venäjän ja Turkin tappeluun.
Ymmärtääksemme paremmin kuinka mahdollista tämä on ja kuinka pian se voi tapahtua, meidän ei tarvitse katsoa sen kauemmas, kuin viime sunnuntaihin syyskuun 21. päivään, jolloin Jerusalen Post julkaisi artikkelin otsikolla: “The Syrian war is not our conflict, but we are preparing for day this changes (Syyrian sota ei ole meidän, mutta me valmistaudumme päivään, kun se muuttuu).” Siinä he lainaavat vanhempaa IDF:n lähdettä, joka sanoo, ”tarvittaessa 'ilmavoimat ja tykistö voidaan mobilisoida minuuteissa” ja lisää, että Islamilainen Valtio on kymmenien kilometrien päässä, mutta se 'voi muuttua huomenna'”

- Kuinka olkoonkin, niin tässä tulee peliin USA:n presidentin puhe YK:n yleiskokouksessa syyskuun 24. päivänä.
- Ajan puutteessa esitän lyhyen kommentin siitä, minkä uskon olleen yksi järkyttävimmistä puheista miesmuistiin.
- Ole kärsivällinen, kun käyn läpi tämän puheen ja kun teen sen, niin toivon puuttuvani niihin kohtiin, joilla on suurin profeetallinen merkitys.
Aloitan lainauksella puheesta: ”Olemme vahvistaneet, että Yhdysvallat ei ole, eikä tule koskaan olemaan sodassa Islamia vastaan. Islam opettaa rauhaa. Muslimit ympäri maailman halajavat elää arvokkaasti ja oikeudenmukaisesti. Ja mitä tulee Amerikkaan ja Islamiin, niin ei ole mitään 'meitä ja heitä' – on vain meitä, koska miljoonat amerikkalaiset muslimit ovat osa maamme kudosta.” --- Ongelma tässä on, että se on täysin päinvastoin, mitä Islam opettaa ja mitä se julistaa, nimittäin, että he eivät ole vain sodassa meitä vastaan, vaan he ovat käyneet meitä vastaan pyhää sotaa (Jihad).
Lainaus presidentin puheesta, jossa hän lainaa kiisteltyä muslimipappia: ”Katsokaa uutta rauhanedistämisen foorumia (Forum for Promoting Peace) muslimiyhteisöissä – Sheikki bin Bayyah kuvaili sen päämäärää: ”Meidän täytyy julistaa sota sodalle ja niin tulos on rauha rauhalle.” ” – Ongelma tässä on, että tämä sama sheikki bin Bayyah kannatti fatwa'a [kuolemantuomiota] vaatiessaan amerikkalaisten sotilaiden tappamista vuonna 2004.
Tässä viimeinen lainaus: ”...alueella vallitseva väkivalta on tehnyt monet israelilaiset valmiiksi luopumaan vaikeasta rauhan työstä. Tehkäämme kuitenkin selväksi: nykyinen asioiden tila Länsirannalla ei ole pysyvä. Meillä ei ole varaa luopua tästä yrityksestä – ei silloin, kun raketteja ammutaan kohti viattomia israelilaisia, tai kun niin monien palestiinalaisten lasten elämä otetaan meiltä Gazassa. Niin kauan, kuin minä olen presidentti, me seisomme sen periaatteen puolella, että israelilaiset, palestiinalaiset, tämä alue ja maailma ovat oikeudenmukaisempi, kun kaksi valtiota elää rinnakkain rauhassa ja turvallisuudessa.” – Ongelmaa tässä ei ole kovin helppo nähdä ensi lukemisella. Sanoisin kuitenkin, että tämä sanamuoto on hyvin ovela ja hienovarainen tapa ilman muuta syyttää Israelia Lähi-Idän konflikteista.
- Uskallan väittää, että tämä puhe voitaisiin nähdä yhtenä nerokkaimmista puheista, mitä koskaan on pidetty Islamin kunniaksi samalla panetellen Israelia.
- Lisäksi se edistää moraalista tasa-arvoa muslimien ja juutalaisten välillä samalla häväisten rasistista eikä mitenkään erikoista USA:ta.
- Näin se painaa Raamatunprofetian pikakelausnappia heidän saatanallisessa pyrkimyksessään kahteen valtioon, jotka elävät rinnakkain rauhassa ja turvallisuudessa.
Sen tuskin pitäisi olla yllätys, että tuona samana YK:n yleiskokouksen päivänä presidentti, joka johti YK:n turvallisuusneuvoston kokousta koskien ulkomaisia terroristitaistelijoita jonkin sellaisen vahvistamiseksi, jonka he ovat sanoneet olevan historiallinen päätös, sanoi seuraavaa ja lainaan sitä: ”YK:n lähes 70 vuoden aikana tämä on vasta kuudes kerta, kun turvallisuusneuvosto on kokoontunut tällaisella tasolla. Kutsumme koolle tällaisia istuntoja puuttumaan kaikkein pahimpiin uhkiin rauhalle ja turvallisuudelle. … Meidän täytyy tuplata työmme tilanteiden hoitamiseksi - - sorron, mahdollisuuksien puutteen, liian usein toivottomuuden, joka voi tehdä jotkut yksilöt alttiimmiksi ekstremismin ja väkivallan houkutuksille. Ja tähän kuuluu jatkaa poliittisen ratkaisun tavoittelemista Syyriassa, joka sallii kaikkien syyrialaisten elää turvallisuudessa, arvokkuudessa ja rauhassa.” … Ensiksikin, salli minun sanoa, etteivät tilanteet, sorto, mahdollisuuksien puute, tai toivottomuus, ole syitä; syitä ovat Islamin uskonto ja käskyt Koraanissa ja muissa islamilaisissa kirjoituksissa, kuten Hadith. Toiseksi kyseessä ei ole poliittisen ratkaisun tavoitteleminen Syyriassa, joka sallisi kaikkien syyrialaisten elää rauhassa ja turvallisuudessa. Kyse on siitä, että Syyria on katalysaattori Jihadin ”Ainoalle Ratkaisulle,” Islamilaiselle Kalifaatille, joka pyyhkii Israelin kartalta, mikä itseasiassa on Hitlerin ”Lopullinen Ratkaisu” uutena versiona ja uudessa paketissa.
- Liiallisen yksinkertaistamisen uhallakin sanon, että tämä Israelin tuhoamisen saatanallinen strategia on kaiken sen ytimessä, mitä maailmassa tänä päivänä tapahtuu.
- Pääsen siihen näin: jos Saatana olisi jotenkin voinut tuhota Jumalan kansan alussa, niin hän olisi estänyt Kristuksen ensimmäisen tulemuksen.
- Koska hän epäonnistui, hän on nyt muuttanut strategiansa tuhoamaan Jumalan kansan ennen loppua estääkseen Jeesuksen Kristuksen toisen tulemuksen.
- Onneksi Jumalan Sana tekee selväksi varsin selväsanaisesti, että Hänellä on ikuinen liitto Israelin kanssa Hänen valittuna kansanaan.
- Toisin sanoen Jumala ei ole vielä lopettanut juutalaisten kanssa ja sillä tosiasialla on syvällisiä seurauksia sinulle ja minulle Uuden Liiton alaisuudessa.
- Siksi osallistumme yhdessä ehtoollispöytään, joka on Uuden Liiton maljan juhla ja muisteleminen Hänen veressään.


Jos haluatte, voitte lukea J.D. Farag'in aikaisempia syyskuun 2014 profetiapäivityksiä Samuel Korhosen suomentamina, jotka olen tallentanut kotisivuilleni. Nämä ovat hyvää johdantoa tähän esillä olevaan profetiapäivitykseen ja nykytilanteeseen Lähi-idässä.

Lähi-idän profetiapäivitys 21.9.2014 by J.D. Farag -- Profeetallinen merkitys sille että USA:n Kongressi näytti vihreää valoa Obaman iskuille IS:ää vastaan Syyriassa ja hyväksyi Syyrian kapinallistaistelijoiden koulutuksen ja aseistamisen samassa "hätävara" -laissa

Lähi-idän profetiapäivitys 14.9.2014 by J.D. Farag -- Presidentti Obaman ja ulkoministeri Kerryn puheet Islamilaisesta Valtiosta (IS) tarkasteltuna Koraanin valossa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com