Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Kun Herran pelko puuttuu seurakunnalta ja maailmalta

Tässä reilun parin vuoden takaa kristillisen CWM -ministeriön julkaisema CETF-pääkirjoitus, jossa Philip Powell tiivistää pakanallisen ja uskonnollisen maailman alati pahenevan turmeltuneisuuden yhdessä lauseessa, jota hän lainaa Paavalin roomalaiskirjeestä. Ihminen ei ole täysin turmeltunut mitä tulee hänen sisäiseen todistukseensa, mutta jollei nykyistä läntisen maailman luopumusta pysäytetä kristillisen herätyksen voimin, niin jumalallinen väliintulo on väistämätön tosiasia. Aiheellisen artikkelin suomensi: Samuel Korhonen

-----------------------------

Kun Herran pelko puuttuu
by Philip Powell (Pääkirjoitus CETF 60, kesäkuu 2012)

Hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä, ja rauhan tietä he eivät tunne. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä.Room. 3:16-18.

Paavali mainitsee Herran pelon (Room. 3:18) puuttumisen syyksi seuraaviin asioihin:

1. Syntisen maailman synti;

2. Epäonnistuvan seurakunnan epäonnistuminen; ja

3. Jumalallinen väliintulo pelastuksessa tai tuomiossa.

Room. 3:18 on Paavalin evankeliumin suuren perustelun (vrt. Room. 2:16; 16:25 & 2.Tim. 2:8) ensimmäisen osan yhteenveto. Hän kuvailee sekä pakanallista että uskonnollista maailmaa kumpaakin toivottomasti kadotetuksi synnissä. Pakanoilla, toisin kuin juutalaisilla, ei ollut Jumalan lakia, mutta heillä kyllä oli äly ja omatunto, joita synti oli heikentänyt, mutta ei tuhonnut. Käsitykseni mukaan Jumalan Sanasta ja inhimillisestä kielestä se merkitsee, että ihminen ulkopuolella Kristuksen EI ole täysin turmeltunut—hän ei ole älyllisesti turmeltunut. Ajattelen, että tämä on selkeä johtopäätös osasta Room. 1. luvun perustelua:

Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa Room. 1:18-20.

Tässä Paavali perustelee kahta asiaa – a) Jokaisella vastuullisella inhimillisellä olennolla on sisäinen todistus hengellisestä todellisuudesta; ja b) Luotu järjestys todistaa Jumalan olemassaolon. Paavalin mukaan siis äly—rationaalinen mieli—ja omatunto—sisäinen todistus—toimivat yhdessä niin, että pakanallinen ihminen on vailla puolustusta, mitä tulee hänen asenteeseensa Jumalaa kohtaan.
Sekä pakanallinen, että uskonnollinen maailma, ovat toivottomasti kadotettuja ja vaarassa turmeltua täydellisesti, jos miehet ja naiset eivät välitä, mitä heidän älynsä heille kertoo Luojasta, minkä puolesta ja mitä vastaan heidän omatuntonsa todistaa suhteessa hyvään ja pahaan ja mitä Raamattu sanoo Jumalasta ja ihmisestä:

...koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi. Sentähden Jumala on heidät... hyljännyt... Room. 1:21-24.

Mitä etuuksia on siis juutalaisilla, tai mitä hyötyä ympärileikkauksesta? Paljonkin, kaikin tavoin; ennen kaikkea se, että heille on uskottu, mitä Jumala on puhunut – Room. 3:1-2.

Jumala ei toimi mielivaltaisesti viittaamatta luotuun järjestykseensä, Sanaansa ja/tai armon tekoihinsa. Tämä on toinen syy, miksi en voi hyväksyä, että ihminen on täysin turmeltunut. Turmeltunutko? Kyllä, siinä mielessä, että hän on ”kuollut rikoksiinsa ja synteihinsä” (Ef. 2:1) eikä voi pelastaa itseään—“Herrassa on pelastus” (Joona 2:9)— joka suhteessa, mutta onko hän sitten TÄYSIN TURMELTUNUT? EI! Kaikki eivät ole täysin turmeltuneita. Niiden, jotka hyväksyvät kalvinismin ns. ”TULIP”-opit on luotettava sanojen sanakirjamääritelmistä poikkeaviin itse omaksuttuihin määritelmiin. Se kaatuu ensimmäisellä esteellä nimittäin T:llä (TOTAL DEPRAVITY) ja siten tietysti koko rakennelma romahtaa. Ellei turmelus ole täydellinen (TOTAL), niin valinnan ei tarvitse olla ehdoton (UNCONDITIONAL), eikä sovituksen rajoitettu (LIMITED), eikä Jumalan armon vastustamaton (IRRESISTIBLE). Pyhien kestäväisyys ei ole kalvinistisen perustelun varassa, vaan sensijaan Raamatun selkeiden ilmoitusten varassa koskien Jumalan kansaa, jolle on annettu IANKAIKKINEN elämä Jeesuksessa Kristuksessa Jumalan Pojassa.
Tietysti jotkut miehet ja naiset ovat ”täysin turmeltuneita”—nuo, jotka Jumala on kolmesti ”hyljännyt” – ”saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa” (jae 24) – häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen (jae 26) ja – heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia (jae 28); ja tämä on todella ”pohjanoteeraus,” johon ihmislaji jätettynä oman onnensa nojaan väistämättä tulee. Näin on käynyt ennen ja näin on käymässä jälleen.

On kuitenkin toivon säde—valo, joka loistaa läpi 21. vuosisadan sumun.

Katselin hiljattain kahta TV-esitystä – BBC:n, The Big Questions (Isoja kysymyksiä), joka oli avoin Englannin York'ista lähetetty paneeli aiheesta: Tuhoaako fundamentalismi uskon? ja myöhemmin agnostikko Richard Dawkins'in ja Australian roomalaiskatolisen kirkon arkkipiispa Georg Pell'in välistä ABC:n Q & A -väittelyohjelmaa aiheesta: Onko uskonto hyödyllinen tämän päivän yhteiskunnassa? Näkemykseni mukaan aikaisempi perustuen laajemmin mielipiteisiin, jotka tulevat liberaalista ja evankelikaalisesta kristikunnasta, juutalaisuudesta, Islamista ja epäuskoisilta, oli hyödyllisempi, kuin myöhempi, joka oli lähinnä vain kaksi ”puhuvaa päätä”, jotka käsittelivät joitakin kysymyksiä ”talon sisältä” ja TV-yleisöiltä. Valitettavasti raamatullisen kristinuskon kantaa ei esitetty Q & A -ohjelmassa. George Pell on sitoutunut roomalaiskatolinen eikä ole raamatullinen kristitty. Hän teki enemmän vahinkoa kristinuskon asialle, kuin Richard Dawkins. Minun vastaukseni ABC:n ohjelman esittämään kysymykseen olisi ollut – ”EI,” mikä oli myös enemmistön vastaus. ”Jos Pell'in esitys on uskontoa, niin se varmasti EI OLE HYÖDYLLINEN.”
On häpeä, että raamatullista kristinuskoa ei kuultu. On tietysti tunnettua, että Richard Dawkins ei suostu väittelemään nuoren maan kreationistien kanssa. John MacKay ja Jonathan Sarfati ovat heittäneet haasteensa siinä suhteessa, mutta Dawkins ei suostu väittelemään heidän kanssaan. Ihmettelen miksi. Itseasiassa tri. Jonathan Sarfati on kirjoittanut hyvin lukemisen arvoisen kirjan nimeltä, The Greatest Hoax on Earth (Suurin huijaus maan päällä), (http://cetf.co/I0nzyT), jossa hän todistaa valheeksi Richard Dawkins'in maineikkaan teoksen, The God Delusion (Jumalharha). Lyhyesti sanoen Sarfati romuttaa Dawkins'in torjuen hänen jokaisen perustelunsa. Haasteeni ABC:lle on ainakin sallia raamatullisen kristityn osallistuminen keskusteluun. Sehän on yksi SUURIMMISTA kysymyksistä ajassamme ja ihmiskunnan moraalinen tulevaisuus voi olla vaakalaudalla.
Vihjasin edellä, että on olemassa rohkaiseva toivon säde—valo, joka loistaa. Näin sen BBC:n esityksessä. Siinä oli avoimuus keskustella homoseksuaalisuuden kysymyksestä—kaikkien osanottajien taholta—raamattukristittyjen, juutalaisten, muslimien ja erään miehen, joka tunnustautui aktiiviseksi homoksi. Tämä enteilee hyvin meille tärkeää sananvapauden henkeä ja on yleensä vastaan vähemmistön yritystä estää meitä avoimesti ilmaisemasta vastustusta homoseksuaalisuudelle, lesbolaisuudelle, ns. homoliitoille jne. Kuinka ironista onkaan, että yhteiskunta on niin muuttunut, että se, mikä vähän aikaa sitten pidettiin piilossa komerossa ja luokiteltiin laittomaksi toiminnaksi, on tullut niin hyväksyttäväksi, että puhuminen sitä vastaan on uhattu.
Ystävämme ja kolleegamme Mark L. R. Mullins osallistui BBC:n Big Questions -keskusteluun. Muiden osallistujien tukemana hän puhui Raamatun puolesta, mihin sisältyi nuoren maan ja kuuden kirjaimellisen luomispäivän teoriat. Eräs naisprofessori haastoi Mark'in: ”Ette varmasti usko, että ihmiset elivät niin kauan kuin 800 ja 900 vuotta. Kuinka he pystyivät siihen? ”No niin, se on varsin yksinkertaista. He eivät vain kuolleet sen aikaisemmin,” Mark vastasi. Hän viittasi omaan isäänsä, joka ei odottanut elävänsä 98 vuoden ikäiseksi, mutta hän eli ja elää edelleen. Hän jatkoi selittäen, että olosuhteet jne. olivat hyvin erilaiset noina Raamatun aikoina. Se oli yksinkertaistettu vastaus, joka sai monet pois tolaltaan.
Tämä elementti valitettavasti puuttui ABC:n esityksestä, koska se kirkonmies, jonka olisi pitänyt puolustaa Raamatun asiaa, ei voinut omasta agnostisismistaan johtuen tehdä sitä. Se oli todellisuudessa kahden agnostikon välinen väittely, mikä johtaa minut tämän pääkirjoituksen tärkeimpään kohtaan.
Siellä, missä ei ole todellista Jumalan pelkoa, syntiä ja lopulta homoavioliittoihin johtavia homoseksuaalisuuden ja lesbouden syntejä esiintyy runsaasti. Miksi sitten mainitsen nämä kaksi ”syntiä”? Koska Raamattu mainitsee ne ja koska ne ovat erilaisia siinä, että ne ovat suora hyökkäys Jumalan luovaa neroutta vastaan, joka teki ihmissuvun ”mieheksi ja naiseksi” ja määräsi, että aviolitto on pelkästään miehen ja naisen oikeus—ei naisen ja naisen eikä miehen ja miehen– vrt. 1.Moos. 1:27 & 28 kohtiin Mt. 19:4-6 ja Mk. 10:6-12.
Tämän päivän yhteiskunnassa esiintyy liiankin usein vetoomuksia ”tiedon nimellä kulkevaan valhetietoon” (KJV: science falsely so called = tieteeseen, jota valheellisesti sellaiseksi sanotaan). (1.Tim. 6:20). Monet tämän ajan ns. tiedemiehet ovat unohtaneet, tai kieltäytyvät tunnustamasta sitä tosiasiaa, että sir Isaac Newton (1642-1727), jonka ”monet katsovat olevan suurin ja vaikutusvaltaisin koskaan eläneistä tiedemiehistä” (http://cetf.co/J7tuBD), vietti enemmän aikaa tutkien Raamattua ja teologiaa (jota keskiajalla kutsuttiin ”tieteiden kuningattareksi” - http://cetf.co/HUavyW) - kuin tehden jotakin sellaista, jota me kutsumme ”oikeaksi tieteeksi.”
Newton'in tutkimusten perimmäinen tavoite oli tuntea Jumala ja antaa Hänelle kunnia & kirkkaus. [1]
Sen raamattukoulun (Commonwealth Bible College) rehtori, jossa opiskelin (1957-1959), suositteli amerikkalaisen teologin tri. Harry Rimmer'in kirjoituksia. Aikanaan hänet nimettiin yhdeksi sadasta Amerikan huipputiedemiehestä. Hänen kirjoittamiensa kirjojen joukossa oli kirja nimeltä, The Harmony of Science and Scripture (Tieteen ja Raamatun sopusointu), joka muistaakseni esittää joitakin kiehtovia lausuntoja:

Se, että kasvava tiede arvostelee täysikasvuista ilmoitusta, on kuin seitsemänvuotias poikanen neuvoisi 70-vuoden ikäistä miestä, kuinka kasvaa aikuiseksi.

Edelleen lainaten erästä vanhaa neekerisaarnaajaa hän kirjoitti:

Science is a growing but the Bible's done growed! (Tiede kasvaa, mutta Raamattu on kasvanut)!

Yksi niistä perustelemattomista ja kyseenalaistamattomista lausunnoista, joita ABC:n keskustelussa esitettiin, oli, että tiedemiehet hyväksyvät Globaalin lämpenemisen (Ilmaston muutos) käsitteen. Päinvastoin, sadat (toisten mukaan tuhannet) arvostetut tiedemiehet, joista muutamat ovat huipulla omilla aloillaan, ovat kyseenalaistaneet koko idean ja varsinkin ihmisen vaikutuksen.


Yksi asia on varma—tosiasioita ja historian voimia ei voida kiistää. Ellemme opi menneisyydestä, olemme tuomittuja toistamaan sitä. Viimeiset vaiheet 21. vuosisadan runko sosiaalipolitiikasta ovat käsillä. The last stages of the 21st century body socio-politico are with us.
Laajalle levinnyt homoseksuaalisuus missä tahansa yhteiskunnassa merkitsee sen tuomiota. Se tapahtui Sodomalle ja Gomorralle, muinaiselle Roomalle ja se tulee tapahtumaan Lännelle. Herran pelon puuttuminen merkitsee kaikenlaisten yhteiskunnallisten rakenteiden tuomiota. (Lue Al Dager'in artikkeli, The Loss of Conscience.)
Seurakunta ei ole sen parempi ja sillä on suurempi vastuu, koska sillä on ”elävät oraakkelit.” Epäonnistuvan seurakunnan epäonnistumiseen vaikuttavat monet tekijät, mutta perustavaa niille kaikille on, että: ”Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä.” Ensimmäinen asia, joka lähtee, on kunnioitus Raamattua, Jumalan Sanaa kohtaan ks. artikkelimme, Evil Men and Impostors Grow Worse and Deceive, sivut 21-22.
Ainoa toivo on pelastus, joka tulee Jumalalta herätyksessä (ks. sivut 22-25) ja ellei sillä keinolla, niin sitten varmassa Kristuksen paluussa. Herramme puuttuu asioihin tavalla tai toisella.
Jumala siunatkoon teitä – pyydän teitä auttamaan meitä levittämään sanomaa jakamalla julkaisua CETF (Contending earnestly for the faith) kaikkialle. Olemme kiitollisia Herran kansalle heidän rukoilevasta ja käytännöllisestä tuestaan, joka tekee CWM:lle mahdolliseksi jatkaa CETF:n julkaisemista ja jakamista. Kiitos teille Herran nimessä. Jeesus Kristus olkoon YLISTETTY!




Philip L. Powell
Want to comment?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com