Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 9. lokakuuta 2014

Kuningas dollarin kuolema vuoteen 2018 mennessä?

Tässä maalliselta www.CrushTheStreet.com -sivustolta ajankohtainen talousaiheinen uutisjuttu videotranskriptiona koskien Yhdysvaltain dollarin asemaa nykymaailmassa. Kirjoitus antaa melko synkän kuvan dollarin tilasta lähitulevaisuudessa. Se on kuolemassa. Maailma on siirtymässä pois Yhdysvaltain johtamasta talousjärjestyksestä, joka syntyi 2. maailmansodan lopussa, uuteen dollarittomaan talousjärjestelmään, jossa luodaan aivan uusi maailman reservivaluutta dollarin tilalle. Yhdysvallat on korviaan myöten veloissa ja tämä realisoituu kun muut maat hylkäävät dollarin kaupantekovälineenään. Ei auta enää Yhdysvaltain keskuspankin toimetkaan. Samalla tämä on profeetallisestikin merkittävää kun Yhdysvallat menettää ainutlaatuisen supervalta-statuksensa Danielin profetian kenraaliharjoitusvaiheen 4. petona (Dan. 7:23-26). NWO tulee olemaan lopputäyttymys 4. pedosta. Transkription suomensi: Olli R.

------------------------

Kuningas dollarin kuolema



CTS Staff, September 26, 2014, Mini-Documentaries



Get the Free Report on “3 Tips to Prepare for the Death of King Dollar”



Transkriptio puheesta videolla:

Ei yksikään valuutta pysy käytössä paljon kauempaa kuin yhden eliniän. Kirjoitetussa historiassa, ensimmäisen vuosisadan Rooman valuutasta lähtien, se, ja jokainen sitä seurannut valuutta on menettänyt dinosaurus-tiensä. Perinteisesti vain yksi valuutta kerrallaan on merkittävä maailmankaupassa vaihdon vakiovälineenä. Espanjalla, Hollannilla, Ranskalla, Britannialla ja Yhdysvalloilla on kaikilla ollut hallitseva valuutta eri aikoina viimeisen 500 vuoden aikana. Jos uskot, että Yhdysvaltain dollari on poikkeus siihen nähden että kaikki menneet valuutat ovat epäonnistuneet, aika todennäköisesti todistaa, että olet väärässä ja se maksaa sinulle kalliisti.

Yhdysvaltain dollari nousi merkittävästi globaalin reservivaluutan statuksessaan 1. maailmansodan jälkeen ja siitä tehtiin myöhemmin virallinen lähellä 2. maailmansodan loppua. Tämä oli silloin kun Bretton Woods -sopimus, kaikista maailman valuutoista, teki dollarista kuninkaan. Tuona aikana kansainväliset dollarivarannot olivat vaihdettavissa kultaan vakaassa 35 dollaria unssilta suhteessa.

Tämä muuttui vuonna 1971, kun Yhdysvallat presidentti Nixonin johdolla ilmoitti väliaikaisesta tauosta kullan vaihdettavuuteen; vaikkakaan tämä ei osoittautunut väliaikaiseksi ollenkaan. Yhdysvaltain dollari oli siitä eteenpäin mahtivaluutta. Tämä tarkoittaa sitä että maailmankaupan välineellä ei sittemmin ole ollut mitään itseisarvoa. Se ei ollut representaatio mistään hyödykkeestä ja uusista yksiköistä joita luotiin Amerikan hallinnon harkinnan mukaan. Tällainen järjestelmä yksin johtaisi todennäköisesti Yhdysvaltojen taloudellisen vahvuuden heikkenemiseen, minkä vuoksi Nixon teki Saudi-Arabian ja myöhemmin OPEC:n, öljyä tuottavat maat, vakuuttuneiksi myymään öljyä ainoastaan dollareissa. Tämä loi paljon erilaisemman maailmanvaluutan paradigman, joka tunnetaan ”petrodollarina”. Kasvavaa dollarivarastoa tarvittiin luotavaksi rahoittamaan Amerikan käynnissä olevia sotia ja sosiaalisia ohjelmia. Ilman globaalia kysyntää näille dollareille, ilman petrodollaria, amerikkalaiset olisivat nähneet korkean inflaation taloudessaan.

Nyt, 43 vuotta myöhemmin, uutisotsikot kaikkialla julistavat, että dollari maailman varantovaluuttana on todennäköisesti loppusuoralla. Japanin jeni, Sveitsin frangi ja jopa Kiinan juan ovat olleet nousussa ulkomaisten valuuttavarantojen prosenttimääränä jota säilytetään pankeissa.

Kuningas dollari kutistuu prosentteina maailman valuuttavarastosta tai rahahuollosta. Vuonna 1952 Yhdysvaltain dollari muodosti 90% rahasta jota maapallolla oli. Nyt dollareita on vain 15%.

Vuonna 2008 talouskriisin aikana, Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy sanoi, ”meidän on pohdittava uudelleen rahoitusjärjestelmän luomista tyhjästä.” Vuonna 2009 Kiinan kansanpankin, heidän keskuspankkinsa, kuvernööri väitti että asteittainen siirtyminen pois Yhdysvaltain dollarista reservivaluuttana estäisi talouden häiriöitä kuten vuoden 2008 kriisin. Hän suositteli maailmanlaajuista valuuttaa, seuraten samaa perustelua kuin John Maynard Keynes, että on olemassa luontainen ongelma käytettäessä kansallista valuuttaa maailmanvaluuttana johtuen ristiriidasta joka syntyy tasapainotettaessa ulkomaisia ja kotimaisia tarpeita.

Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina ovat usein tulossa esiin uusilla sopimuksilla käymään suoraan kauppaa heidän omilla kansallisilla valuutoillaan. Yhdessä Etelä-Afrikan kanssa ne muodostavat sen ryhmän mikä tunnetaan BRICS-maina. BRICS-valtiot ovat katkaisemassa taloudelliset siteensä maailman vanhoihin supervaltoihin ja luovat heidän omia laitoksiaan korvaamaan Lännen vastaavat.

Omaamalla maailman reservivaluutan, Yhdysvaltojen sallitaan painaa rahaa hoitamaan velkojaan. Järkyttävästi maailmassa on kaksi kertaa enemmän velkaa kuin siellä on rahaa. Jos dollari menettää varantovaluutta-asemansa, USA joutuu maksamaan velkansa todellisen arvon sen sijaan että vain kasvattaa rahavarastoaan. Se ei voisi myydä obligaatioita ulkomaille, kuten se tekee nyt niinkin alhaisella korkotasolla. Korot voivat helposti nousta niin korkealle että Yhdysvaltain hallinnon täytyisi käyttää puolet tuloista vain maksaakseen korkoja aiemmasta lainanotosta.

Siksi FED sanoo ja tekee kaikkensa pitääkseen korot alhaalla. Entinen USA:n keskuspankin (Federal Reserve) puheenjohtaja Ben Bernanke sanoi hiljattain että hän ei näe korkojen pääsevän normaaleille tasoille uudestaan, noin 6%:iin, hänen koko elinikänään! Tämä merkitsisi sitä että korkotaso pysyy alhaisena jopa 2030-luvulle tai 2040-luvun alkuun asti; ja tämä on skenaarion nojalla, jossa kaikki toimii kuten FED ja Yhdysvaltain hallitus toivovat.

Monet suuret maat ovat tehneet merkittäviä siirtoja viiden viime vuoden aikana lopettaaksen asioinnin USA:n dollareissa. Heinäkuussa tänä vuonna kuudennessa vuosittaisessa BRICS-huippukokouksessa, viisi kansakuntaa allekirjoitti sopimuksen luodakseen 'Uuden Kehityspankin (New Development Bank)', pankin, joka kilpailee Kansainvälisen valuuttarahaston tai IMF:n kanssa, joka luotiin 68 vuotta sitten Bretton Woods -konferenssissa vuonna 1944; josta alkaen dollari aloitti valtakautensa maailman reservivaluuttana. Sekä IMF että Maailmanpankki sijaitsevat Washington D.C:ssä.

BRICS-maat muodostavat 40% maailman väestöstä ja enemmän kuin 25% maailman bruttokansantuotteesta (BKT). Heidän Uuden Kehityspankkinsa pääkonttori tulee sijaitsemaan Shanghaissa, Kiinassa. Tälle pankille annetaan 100 miljardin dollarin valuutta-allas torjuakseen länsimaissa sijaitsevien luottolaitosten ja dollarin vaikutusta. Brasilian presidentti sanoi kirjaimellisesti että rahasto on ”turvaverkko estämään epävakaisuutta jota kohdataan eri talouksien taholta kun Yhdysvallat poistuu sen elvyttävästä rahapolitiikasta.”

Vladimir Putin, Venäjän presidentti totesi, ”Kansainvälinen rahajärjestelmä riippuu paljon Yhdysvaltain viranomaisten harjoittamasta finanssipolitiikasta.” Suurin BRICS-maa toistaiseksi on Kiina jonka bruttokansantuote tulee virallisesti ohittamaan Yhdysvaltojen vastaavan 2-7 vuodessa.

Goldman Sachs -pankin pääekonomisti ennusti vuonna 2009 että BRICS-maiden taloudet voisivat ohittaa seitsemän parasta läntistä valtaa vuoteen 2027 mennessä. Vielä yksi naula arkkuun dollarin kohdalla on odottamaton haitta USA:n liuskeöljy-buumista. Yhdysvaltojen tuodessa vähemmän öljyä; öljyä tuottavien maiden tarvitsee pitäytyä vähemmän USA:n dollareissa. Yhdysvaltain öljyn nettotuonti OPEC-maista on vähentynyt 50% vuodesta 2008 lähtien 6,000 tynnyristä päivässä vain 3,000 tynnyriin toukokuussa 2014.

Arviot laskevat nyt että Saudi-Arabia vie enemmän öljyä Kiinaan kuin se vie Yhdysvaltoihin. Lisäksi Venäjällä ja Kiinalla on uusi diili myydä energiaa niiden paikallisvaluutoissa dollarin sijaan. Iran myy suoraan Kiinaan Kiinan juaneissa. Iran on myös vaihtanut öljyänsä kultaan naapurimaissa ohittaakseen USA:n ja Yhdistyneiden Kansakuntien pakotteet.

Yhdysvaltain energiavirasto (EIA) kertoi, että viimeisen vuoden aikana Kiina oli ohittanut USA:n öljyn nettotuonnissa. Kiinan kolmanneksi ja neljänneksi suurimmat lähteet öljylle, Venäjä ja Iran, ovat molemmat sivuuttamassa dollarin. Lopuksi, Kiinan ja Saudi-Arabian kumppanuus on luonut jättimäisen öljynjalostamon Punaisenmeren rannikolle jonka odotetaan olevan verkossa tänä vuonna. Kuningas dollari on todellakin tekemässä kuolemaa...

Tämän lisäksi, Yhdysvaltain pienempi öljyntuonti tarkoittaa sitä että vähemmän dollareita menee ulkomaille, mikä tarkoittaa että enemmän dollareita on tulossa takaisin sisälle Yhdysvaltoihin. Tämä aiheuttaa väistämättä lisää inflaatiota, joka on ollut myöhässä, kun Amerikan rahamäärä on yli kaksinkertaistunut viimeisen 10 vuoden aikana. Arvioiden mukaan yli puolet kaikista Yhdysvaltain dollareista säilytetään ulkomailla. Se tulee olemaan tuhoisaa USA:n valuutan ja kansantalouden arvolle ja vakaudelle kun nämä dollarit palaavat takaisin.

Todellisuus on, että joskus seuraavien 30 vuoden aikana Yhdysvallat tulee varmasti menettämään reservivaluutta-asemansa, ja näin tulee todennäköisesti käymään globaalin rahajärjestelmän suuren nollauksen (major reset) jälkeen. Jotkut talousasiantuntijat ovat jopa sanoneet että tämä voisi tapahtua niinkin pian kuin vuonna 2018.

On olemassa ääretön määrä odottamattomia uudelleenjärjestelyjä jotka voisivat tapahtua samalla kun dollari romahtaa. Alkaen siitä kun Yhdysvallat tukee valuuttaansa öljyn avulla siihen kun merkittävä sota puhkeaa. Kuitenkaan ei ole olemassa mitään olosuhteita jotka ovat täysin varmoja. Dollarin romahduksen ajoitusta on myöskin mahdotonta ennustaa. Siksi sinun pitäisi olla valmiina nyt, ettei se saisi sinua kiinni, ja tulisi omalle taloudellesi ja perheellesi yllätyksenä.

CrushTheStreet.com on koonnut joitakin askelia joita sinä voit ottaa valmistautuaksesi USA:n dollarin väistämättömään romahdukseen. Käy sivulla CrushTheStreet.com/dollar saadaksesi ilmaisen raportin ja tsekkaa meidän ilmainen uutiskirje koskien henkilökohtaista taloudellista neuvontaa uutta talousjärjestelmää varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com