Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Israelin viholliset törmäyskurssilla Jumalan kanssa, kun raamatullinen Googin sota lähestyy keväällä 2018

Tässä tuore suomentamani päivitys Lähi-idän tilanteesta profeetallisen ja ajankohtaisen Rapture Ready -sivuston artikkelissa, joka kertaa huhtikuun 2018 tapahtumia. Kirjoittaja uskoo suursodan olevan lähellä, jossa Israelia vastaan hyökkää Venäjän ja Iranin johtama liittouma. Merkkejä ja valmisteluja nykytilanteen eskaloitumiselle on paljon. Tarvitaan vain joku erityinen tapahtuma, joka antaa lopullisen kipinän sodalle.

-------------------------

Törmäyskurssi (Collision Course) :: By Daymond Duck

Published on: April 22, 2018 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

http://www.raptureready.com/2018/04/22/collision-course-daymond-duck/

Olisi väärin sanoa tai päätellä, että kaikki Raamatun profetianopettajat ovat yhtä mieltä siitä kaikesta, mitä Raamattu sanoo Syyrian, Libanonin, Venäjän ja Iranin tulevaisuudesta, koska niin ei vain ole (jotkut ajattelevat, että Psalmi 83 on profetia, joidenkin mielestä se on rukous, ja jotkut luulevat sen olevan molempia, jne.).

Mutta erimielisyyksistä huolimatta, suurin osa Raamatun profetianopettajista, jotka tiedän, uskovat, että edellä mainitut kansat ovat törmäyskurssilla Jumalan kanssa Israelin vuoksi ja että heidän tappionsa on lähellä.

Suurin osa Raamatun profetianopettajista, jotka tiedän, ovat samaa mieltä siitä, että Jumala teki ikuisen liiton Aabrahamin kanssa ollakseen Israelin Jumala ja antaakseen Aabrahamille ja hänen jälkeläisilleen koko Kanaanin maan ikuiseksi omaisuudekseen (1. Moos. 17:7-8).

He ovat samaa mieltä siitä, että Israel käänsi selkänsä Jumalalle monta kertaa, mutta Jumala antaa anteeksi Israelin synnit ja saattaa kansakunnan oikeaan suhteeseen Hänen kanssaan tulevaisuudessa (Sak. 13:1; Jer. 31:31-34; Hesekiel 36:24-27; Room. 11:1, 26-27).

He ovat yhtä mieltä siitä, että Jumala kiroaa ne, jotka kiroavat Israelin (1. Moos. 12:3). Syyria, Libanon, Venäjä, Iran ja muut ovat törmäyskurssilla Jumalan kanssa, koska ne kohtelevat Israelia huonosti. Jossain vaiheessa Hän asettaa koukun, vetää heidät Israelin vuorille (Golanin kukkulat) ja tuhoaa heidät (Hesekiel 38:4, 8, 18-22).

He yhtyvät myös siinä, että jotkut näistä kansakunnista mainitaan useiden profeettojen toimesta, ei vain yhden.

Libanon (Gebal ja Tyros) ja Syyria (Assyria) mainitaan Psalmissa 83. Syyria (Damaskos) mainitaan Jesajan luvussa 17 ja Jer. 49:23-27 kohdassa. Iran (Elam ja Persia) mainitaan Jeremian luvussa 49:34-39 ja Hesekielin luvussa 38:5. Venäjä (Maagogin maa) mainitaan Hes. 38-39 luvuissa.

Se tosiasia, että näiden kansakuntien tulevaisuus paljastetaan yhden profeetan kautta ja jonka toinen vahvistaa – sekä se, että nykyiset tapahtumat ovat linjassa sen kanssa, mitä nämä profeetat ovat sanoneet ilman minkäänlaista kiistelyä – on todiste siitä, että tämä törmäyskurssi Jumalan kanssa on oikein ymmärretty ja lähellä.

Ota huomioon se, mitä Jumala on sanonut Venäjälle: ”Ole valmis, varustaudu, sinä ja kaikki joukkosi, jotka ovat kokoontuneet sinun luoksesi” (Hes. 38:7).

Tiedä, että Venäjä on valmistautunut siirtämällä suihkukoneita, helikoptereita, laivoja, ohjuksia, sotilaita, sukellusveneitä yms. Syyriaan; että Venäjä on rakentanut sotilastukikohtia Syyriaan; asentanut tutkajärjestelmiä Syyriaan, jne.

Tiedä, että Venäjä on valmistellut joukkojaan (liittolaisia) antamalla Iranin ja Hizbollah'in rakentaa tukikohtia, asetehtaita, maanalaisia laitoksia Syyriassa, jne.

Mieti sitä seikkaa, että Jumala on kehottanut Venäjää ”olemaan varalla heitä varten” (Hes. 38:7) – ja Venäjä on suojannut liittolaisiaan jakamalla tukikohtia heidän kanssaan, toivoen, ettei kukaan hyökkää heitä vastaan peläten tappavansa venäläisiä; että Venäjä on varoittanut Israelia lopettamaan hyökkäykset Syyriassa oleviin kohteisiin; että Venäjä uhkasi ampua koneet alas ja upottaa Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan alukset, jos ne hyökkäisivät Syyriaan, jne.

Huhtikuussa 2017, kaksi Yhdysvaltain sotalaivaa ampui 59 Tomahawk-ohjusta Syyrian sotilastukikohtaan, jossa kemiallisia aseita valmistetaan ja varastoidaan. Sen oli tarkoitus olla varoitus Venäjälle ja Syyrialle, etteivät ne koskaan enää käyttäisi kemiallisia aseita.

Huhtikuun 7. päivänä 2018, Syyria väitetysti käytti kemiallisia aseita siviilejä vastaan Damaskoksen lähellä sijaitsevassa esikaupungissa.

Huhtikuun 9. päivänä 2018, kaksi tunnistamatonta suihkuhävittäjää ampui kahdeksan ohjusta Syyrian lentotukikohtaan, jota Venäjä, Iran ja Syyria käyttävät.

Aluksi Venäjä syytti Yhdysvaltoja. Yhdysvallat kiisti kaiken osallistumisensa. Sitten Venäjä syytti Israelia.

Venäjä oli aiemmin varoittanut Israelia lopettamaan hyökkäykset Syyriassa oleviin kohteisiin, ja jotkut uskovat, että tämä oli käännekohta Venäjälle.

Hyökkäys tappoi 7 iranilaista upseeria ja kiistanalaisen määrän muita ihmisiä.

Iran sanoi, ettei hyökkäykseen jätetä vastaamatta ja uhkasi iskeä Israeliin.

Venäjä tarjoutui yhdistämään voimansa Iranin kanssa, kostamaan Israelille ja puolustamaan yhdessä Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan uhkailemaa hyökkäystä vastaan.

Huhtikuun 11. päivänä 2018, Israel sanoi, että jos Iran iskee Israeliin Syyrian alueelta, presidentti Assad ja hänen hallintonsa ”katoavat kartalta ja maailmasta”.

Tämä on mielenkiintoinen lausunto, kun otetaan huomioon se, että Assad'in palatsi on Damaskoksessa, ja Raamattu sanoo, että Damaskos lakkaa olemasta kaupunki ikuisiksi ajoiksi yhdessä yössä.

Israel varoitti Hizbollah'in johtajia Libanonissa pysymään erossa taistelusta, jos Iran hyökkää Israelia vastaan. Israel sanoi, että heidän kohtalonsa tulee olemaan sama kuin Assad'in, jos he ryhtyvät sotaan.

Huhtikuun 11. päivänä 2018, Israelin pääministeri Netanyahu soitti Venäjän presidentti Putin'ille. Heidän keskusteluaan kuvailtiin erittäin vihamieliseksi.

Hra Putin varoitteli Hra Netanyahu'a ja kehotti lopettamaan hyökkäykset kohteisiin Syyriassa. Hra Netanyahu varoitti Putin'ia siitä, että Israel ei anna Iranin perustaa pysyviä sotilastukikohtia Syyriaan. Keskustelu päättyi kummankin herran periksiantamattomuuteen.

Huhtikuun 13. päivänä 2018, Yhdysvallat, Britannia ja Ranska hyökkäsivät Syyriaan. Damaskoksen keskustan läheisyydessä oli useita suuria räjähdyksiä.

Venäjä, Iran ja Syyria syyttivät Israelin liittolaisia hyökkäyksestä Syyriaan. He sanoivat, että tämä Israelin liittolaisten hyökkäys antaa heille oikeuden hyökätä Israelia vastaan.

Iran uhkasi kostaa alueellisia (Israel) ja kansainvälisiä (Yhdysvallat, Britannia ja Ranska) kohteita vastaan.

Huhtikuun 14. päivä 2018 ilmoitettiin, että Venäjä pyrkii vahvistamaan siteitään Iranin ja Syyrian kanssa samaan aikaan, kun Yhdysvallat, Britannia ja Ranska olivat hyökkäämässä Syyriaan.

USA:n, Britannian ja Ranskan hyökkäyksen aikana Syyrian kemiallisten aseiden tuotantolaitoksia vastaan, Syyrian ja Hizbollah'in joukot, tuettuna venäläisillä palkkasotureilla, yrittivät ylittää Eufrat-joen vallatakseen Yhdysvaltojen joukkojen hallussa olevan alueen. Tietoja siitä, mitä tapahtui, ei annettu.

Tänä samana päivänä havaittiin ainakin kaksi venäläistä rahtialusta, joihin oli lastattu sotatarvikkeita, ja joiden uskottiin olevan tarkoitettu Syyriassa oleville joukoille. Älä huoli. Se vaatii paljon aseita luoda palo, joka palaa seitsemän vuoden ajan (Hes. 39:9-10).

Huhtikuun 14. päivä 2018 ilmoitettiin myös, että neljää Syyrian sotilastukikohtaa pommitettiin ja useita iranilaisia ​​sotilaita kuoli. Syyria väitti, että Israelin ilmavoimat iski tukikohtiin.

Huhtikuun 14. päivänä 2018, Hizbollah'in johtaja, pääsihteeri Hassan Nasrallah, sanoi, että Israelin hyökkäys sotilastukikohtiin Syyriassa, joka tappoi iranilaisia sotilaita, ”avasi konfliktimahdollisuuden kahden vihollisen välille.” Hän sanoi: ”Olette kasvotusten yhteenotolle Iranin kanssa.”

Huhtikuun 16. päivänä 2018, Israelin puolustusministeri sanoi, että Syyrian armeijaa, Libanonin armeijaa, Hizbollah'ia ja ulkomaalaisia palkkasotilaita ollaan saattamassa Syyriassa olevien iranilaisten komentajien alaisuuteen ja ne muovataan yhdeksi armeijaksi Israelin pohjoisrajalle.

Israelin puolustusministeri sanoi 16. huhtikuuta 2018: ”Israel ei hyväksy rajoituksia sen ”toimiin” Syyriassa Venäjän taholta.”

Huhtikuun 17. päivänä 2018, Israel julkaisi valokuvia viidestä iranilaisesta lentotukikohdasta Syyriassa; se sanoi, että Iran lennättää sotilaita ja aseita Syyriaan (lisää ruumiita haudattavaksi ja palon polttoaineeksi) ja kokoaa joukkojaan Israelin rajalle; Israel syytti Irania valmistautumisesta hyökkäämään Israelia vastaan; Israel vahvisti joukkojaan Libanonin ja Syyrian vastaisella rajallaan; varoitti kansaansa mahdollisesta tulevasta yhteenotosta; ja varoitti Irania siitä, että Israel tulee kostamaan suurella voimalla.

Huhtikuun 18. päivänä 2018 kerrottiin, että Iranin maajoukkojen komentaja oli sanonut: ”Päivämäärä on asetettu” Israelin tuhoamista varten.

On mahdotonta ennustaa, mitä tapahtuu lähiviikkoina. Israelin viholliset voivat käynnistää rajallisen hyökkäyksen. Jumala voi vetää heidät sotaan tai viivästyttää sitä, mutta kun tämä tapahtuu, aikakauden loppu on täällä ja se voi tuoda dramaattisia muutoksia maaplaneetalle (tarvetta maailmanjohtajalle, rauhansopimukselle, vaikuttaa öljyn hintaan, jne.).

Pahoittelen tämän artikkelin pituutta. Viimeisten noin kymmenen päivän aikana, merkittäviä asioita on tapahtunut lähes päivittäin (kuin synnytyskipuja). Tämä on erittäin vakavaa.

Profetia Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com