Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Aikainmerkkejä sille, että Ahdistuksen aika on vain ajan kysymys toukokuun lopulla 2020

Tässä pastori Daymond Duck'ilta viikoittainen profetiaraportti Rapture Ready -sivustolla, jonka suomensin näin helluntaipäivänä. Pääpaino on koronassa, mutta myös muita aikainmerkkejä otetaan esille, jotka osoittavat raamatulliseen Ahdistuksen aikaan, jonka alku on lähellä. Meidän, jotka odotamme Jeesusta saapuvaksi, pitäisi muistaa Luuk. 21:28!

-----------------------------

Vain ajan kysymys (Just a Matter of Time) :: By Daymond Duck

Published on: May 31, 2020 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2020/05/31/just-a-matter-of-time-by-daymond-duck-2/

Hyvin tunnustettu profetian opettaja Amir Tsarfati sanoi Lähi-idän päivityksessään 18. toukokuuta 2020 seuraavaa: ”Uusi maailmanjärjestys on jo täällä, koska kaikki hallitukset alistivat tietoisesti maittensa kaikki asukkaat määräyksille, jotka tulivat keskuskomitealta jostakin päin Eurooppaa. . . . Olemme sukupolvi, joka ei katoa.”

Tsarfati'n pointti on taitava ja tarkka: Kansakunnat ympäri maailman sulkivat taloutensa ja käskivät kansalaisiaan olemaan lukittuina lähes samanaikaisesti.

Ei ole todennäköistä, että maailmanlaajuinen sammutus tapahtuisi, ellei sen takana ole joukko vaikutusvaltaisia ihmisiä (Uusi maailmanjärjestys).

Samalla tavoin se ei välttämättä tarkoita mitään, mutta vaikuttaa enemmän kuin omituiselta, että Bill Gates sai äskettäin maailmanlaajuisen patentin kryptovaluuttajärjestelmälle seuraamaan kaikkien ostamista ja myymistä numerolla WO2020060606 (World Order 666) ja edustajainhuone hyväksyi äskettäin lakiehdotuksen nimeltä TRACE (=jäljitä) numerolla HR6666 kaikkien seuraamiseksi.

Tässä on vielä joitain lisämerkkejä osoittamassa siihen, että Ahdistuksen ajanjakso voi olla vain ajan kysymys.

Ensinnäkin, Jeesuksen ja Pietarin mukaan tulee olemaan merkit auringossa, kuussa ja tähdissä ennen Ahdistuksen ajanjaksoa ja sen jälkeen (Matt. 24:29; Apostolien teot 2:20).

Viime viikkoina on ollut useita raportteja siitä, että vuodet 2019 ja 2020 ovat ennätyksellisiä vuosia auringonpurkausten puuttumisen vuoksi.

Vain Jumala kykeni tietämään, että auringon aktiivisuus muuttuisi, kun hyvin monia muita profetioita täytetään.

Mitä tahansa tämä merkitseekin, niin toukokuun puolivälissä 2020, lämpötila arktisella alueella saavutti kaikkien aikojen lämpimimmän tason (80 Fahrenheit-astetta eli 26.7 celsiusta), ja vain hieman napapiirin eteläpuolella oli 86 Fahrenheit-astetta eli 30 celsiusta Siperiassa.

Toiseksi, maailman johtajat tulevat jakamaan Israelin, ja Juudean juutalaisten on paettava erämaahan Ahdistuksen ajanjakson puolivälissä (Joel 3:2; Matt. 24:15-16; Ilm. 12:13-16).

Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) syyttäjä ilmoitti huhtikuussa 2020 aikomuksestaan syyttää Israelia palestiinalaisia vastaan tehdyistä sotarikoksista Juudeassa, Samariassa ja Gazassa.

Toukokuun 15. päivänä 2020, Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo varoitti Kansainvälistä rikostuomioistuinta, että sillä ei ole lainkäyttövaltaa tässä asiassa, se sallii itsensä olla palestiinalaisten poliittinen työkalu, sen ei pidä sivuuttaa kansainvälistä lakia, ja sen on vetäydyttävä tai Yhdysvallat tulee vastaamaan ”tarkoilla seurauksilla”.

Halu jakaa Israel on herättänyt kiistaa Yhdysvaltojen ja Kansainvälisen rikostuomioistuimen välillä.

Kolmanneksi, 18. toukokuuta 2020, presidentti Trump sanoi, että Kansallisen terveysinstituutin (NIH) tutkimus, jossa tohtori Fauci (joka on palkallinen NIH:n johtaja) vetoaa kyseenalaistamaan hydroksiklorokiinin ja atsitromysiinin tehokkuuden, on virheellinen, ja sen tuottamat tiedot ovat epäluotettavia, joten hän (Trump) otti lääkettä ja voi hyvin.

Onko kohtuullista kysyä, miksi tohtori Fauci käyttää virheellistä tutkimusta Amerikan talouden ja kirkkojen sulkemiseen, kunnes Bill Gates voi saada päätökseen työnsä rokotteen ja tatuoinnin kanssa merkitäkseen ja jäljittääkseen jokaisen ihmisen maapallolla?

Neljänneksi, toukokuun puolivälistä 2020 lähtien, Israelin biologisen tutkimuksen instituutti (IIBR) on onnistuneesti saanut päätökseen koronavirus-rokotekokeet jyrsijöillä ja aloittaa pian testit muilla eläimillä.

Jos heidän uudet testinsä onnistuvat, IIBR tulee testaamaan rokotteensa ihmisillä, ja näin heillä saattaa olla rokote valmiina vuoden sisällä tai alle sen.

Jos he pystyvät keksimään rokotteen, joka ei sisällä sikiön kudosta eikä vaadi globaalia tunnusnumeroa ja Merkkiä, se voi olla vastaus rukoukseen.

Mutta älä ole liian innoissasi.

Koronaviruskriisi ei ole vain rokotteen luomista.

Kyse on ensisijaisesti seurantajärjestelmän perustamisesta ja kaikkien maan päällä olevien kontrolloinnista kieltämällä niiltä, joita ei ole rokotettu, oikeus ostaa ja myydä.

Niiden, jotka haluavat innostua, tulisi iloita siitä tosiasiasta, että Tempaus tapahtuu vähintään 3 ½ vuotta (ja kenties enemmänkin) ennen seurantajärjestelmän käyttöönottoa maailmanlaajuisesti.

Älä kuitenkaan eksy: globaalia seurantajärjestelmää ollaan nyt kehittämässä nopeaan tahtiin.

Se ei ole Pedon merkki, mutta se voisi olla sen alku.

Viidenneksi, 18. toukokuuta 2020, raportoitiin Alan Dershowitz'in sanoneen, että vuonna 1905 Yhdysvaltain korkein oikeus teki päätöksen, jonka mukaan liittohallituksella on oikeus pakottaa kansalaiset rokotuksiin jonkin tarttuvan taudin leviämisen hillitsemiseksi, eikä Yhdysvaltojen kansalaisilla ole oikeutta kieltäytyä.

Dershowitz sanoi, että henkilöllä, joka ei halua rokotusta, ei välttämättä ole oikeudellista perustaa kieltäytymiselle, ellei pystytä todistamaan, että se vahingoittaisi vakavasti hänen terveyttänsä ja mahdollisesti aiheuttaisi hänen kuolemansa.

Kun Pedon merkki on luotu, henkilöllä on kaksi vaihtoehtoa: ottaa se tai kuolla (Ilm. 13:15-18).

Riippumatta tämän merkityksestä, asianajaja John Whitehead sanoi äskettäin Dershowitz'in olevan väärässä.

Yhdysvaltain kristittyjen tulisi rukoilla, että Whitehead on oikeassa.

Kuudenneksi, Raamattu opettaa, että luonnonkatastrofien esiintymistiheys ja voimakkuus (kuten synnytystuskat) lisääntyvät aikakauden lopussa.

Yhdysvaltain kansallinen ilmakehä- ja merentutkimusjärjestö (NOAA) totesi 18. toukokuuta 2020, että hurrikaanit ja taifuunit voimistuvat, liikkuvat hitaammin, ja aiheuttavat lisääntyvästi tuhoa ja tulvia.

Mielenkiintoinen 12 minuutin YouTube-video dokumentoi tämän havainnollisin näkymin Egyptin pahimmasta hiekkamyrskystä sitten vuoden 1994; rakeilla Meksikosta, jotka ovat suurempia kuin pesäpallo (baseball); Nevadan 6.5 richterin maanjäristyksellä; heinäsirkoilla ja koronaviruksella Afrikassa ajaen 265 miljoonaa ihmistä nälänhätään tänä vuonna; voimakkaimmalla syklonilla Intiassa yli 10 vuoteen; ennätyksellisen voimakkaalla syklonilla ennenkuin se heikentyi ja aiheutti tuhoa Bangladesh'issa, jne.

Kaikki tämä tapahtui toukokuun puolivälin tienoilla 2020, ja sitä voi katsoa osoitteessa:

https://www.youtube.com/watch?v=MgQWSn-io8M

Lopuksi, Jumala tarjoaa jokaiselle (henkilö voi valita, että hyväksyykö vai torjuuko) ilmaisen lahjan (Kristuksen sovituksen ristillä), joka parantaa heidän syntisen luontonsa, sinetöi heidät Pyhällä Hengellä, antaa heille suurenmoisen uuden ruumiin, ja päästää heidät Taivaaseen ikuiseen elämään.

Mutta Saatana haluaa pakottaa jokaisen (ei valintaa) ottamaan rokotteen, joka saastuttaa heidän ruumiinsa (DNA:lla sikiön kudoksesta, jne.), sinetöi heidät tatuoinnilla tai Merkillä, ja vie heidät helvettiin ikuisiksi ajoiksi (Ilm. 14:9-10).

Jos et ole tehnyt oikeaa valintaa, tee se pian.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com