Tietoja minusta

Olen 59-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Varoitus koskien Twilight-kirjasarjaa

Lisää eksytysten rintamalta. Berit Kjos varoittaa nyt nuorisoa villitsevästä okkulttispohjaisesta kirjasarjasta Twilight (Houkutus). Seuraava tietopaketti on poimittu Wikipediasta:

Houkutus (engl. Twilight) on yhdysvaltalaisen kirjailijan Stephenie Meyerin kirjoittama kirjasarja. Houkutus-sarjan kirjoja on myyty maailmanlaajuisesti yli 42 miljoonaa kappaletta, ja se on nousemassa kaikkien aikojen parhaiten myyneiden kirjasarjojen joukkoon. Sitä on käännetty yli 37 kielelle. Suomeksi kirjasarjan on kustantanut WSOY ja kääntäneet Tiina Ohinmaa ja Pirkko Biström.

Tämän artikkelin suomentaja: Samuel Korhonen

--------------------------------

Varoitus koskien Stephenie Meyer'in bestselleriä: Twilight
Suomeksi nimellä Houkutus (23. painos vuonna 2010).

Seitsemän syytä karttaa tätä vampyyritarinaa

Berit Kjos - November 2008



"...kaikki ystäväni lukevat niitä myös ja ovat yhtä pihkassa niihin kuin minäkin. Niinpä lopulta annoin taas periksi ja sain ne takaisin ja aloitin taas lukemisen. Aluksi mikään ei muuttunut. Rakastin kirjoja vieläkin enemmän ja minussa oli jälleen alkamassa kehittyä pakkomielle niihin, mutta sitten minulle alkoi tapahtua outoja asioita..." Lue Meag'in paljastava todistus: "Twilight ja miksi ei ole olemassa "pahan kaunista puolta"

"Edward on poika, jonka kaltaista Bella ei koskaan ollut kohdannut.... Missään vaiheessa he eivät ollenkaan joudu intohimoiseen ja selvästi epäsovinnaiseen romanssiin – epäsovinnaiseen, koska Edward todellakaan ei ole toisten poikien kaltainen. Hän voi juosta nopeammin kuin vuoristoleijona. Hän voi pysäyttää liikkuvan auton pelkillä käsillään ja hän ei ole vanhentunut vuoden 1918 jälkeen. Kuten kaikki vampyyrit, hän on kuolematon.... Hänellä ei kuitenkaan ole myrkkyhampaita... Eikä hän juo ihmisverta, vaikkakin Edward ja hänen perheensä ovat vampyyrien keskuudessa poikkeavia valitessaan moisen elämäntavan."
[1] "Kielletty hedelmä on makein"

"Bella ja Edward olivat aivan kirjaimellisesti ääniä päässäni. Ne kertakaikkiaan eivät vaienneet. Valvoin niin kauan kuin jaksoin yrittäen saada sen kaiken kirjoitetuksi ulos mielestäni... se on ollut todellinen rakkauden työ, rakkaudesta Edwardia ja Bellaa ja kaikkia muita kuviteltuja ystäviäni kohtaan..." [2] Kirjailija saa sanoman

"'Twilight' tähtää teini-ikäisen Amerikan kollektiiviseen sieluun ja tulee varmasti siinä onnistumaan." [3] Wall Street Journal

Sähköpostia huolestuneilta vanhemmilta: "Olen nähnyt paljon uskovia tyttöjä, jotka lukevat tätä ja muita Stephenie Meyer'in kirjoja. Ne ovat niin pahoja! Tyttäreni kertoo minulle, että useimmat tytöt kristillisessä koulussa lukevat niitä.” Eräs toinen vanhempi kirjoitti: ”Kaikki tytöt koulussa lukevat noita kirjoja. Ja se on kristillinen koulu.”

"Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?" Niin vaimo vastasi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi'." Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan". Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi." (1. Moos. 3:1-6)



Jos päämääräni olisi viedä kristinuskolta pohja, kiihottaa kapinaan vanhempia vastaan, tuhota raamatullisia arvoja ja levittää moraalista kaaosta, niin minä kehottaisin teinejä lukemaan Twilight-sarjaa. Kehottaisin heitä upottamaan mielensä ja tunteensa aistillisen okkultismin pimeään, tunneperäiseen pyörteeseen. Enkä varoittaisi heitä seurauksista.

Todellinen päämääräni on tietysti päinvastainen: paljastaa tämä hyökkäys raamatullista uskoa vastaan ja varustaa mahdolliset lukijat tiedoilla, jotka tekevät heille mahdolliseksi vastustaa kiusausta liittyä kollektiiviseen matkaan okkultismin mielenmuuttavaan valtakuntaan. Seuraavat kohdat osoittavat sen riehuvan hengellisen sodan, joka varmasti tulee voimistumaan tulevina vuosina.


1. VAMPYYRIT & IHMISSUDET ovat juurtuneet pakanakulttuureihin kaikkialla maailmassa.

Näiden myyttisten olioiden erilaisia historiallisia ilmaisuja olivat pelätyt pahojen henkien verenhimoiset manifestaatiot. Pimeyteen yhdistettyinä ne nähtiin yön yliluonnollisina olioina. Tämän päivän tutummat muodot olivat kansantarinoiden, satujen ja ikimuistettavien kreivi Dracula'n kaltaisten konnien muotoilemia. Molemmille annettiin uusi inhimillisempi muoto Harry Potter -kirjoissa ja Anne Rice'in suosituissa Vampyyri-aikakirjoissa (Vampire Chronicles).

Ne eivät kuitenkaan ole vaarattomia. Bella'n intohimoinen rakkaus salaperäisen komeaan Edward'iin on ehkä tarua, mutta se pakkomielle, jota Bella'n taajuudella ”värähtelevät” teini-ikäiset lukijat tuntevat, on hyvin todellinen! Nuoret super-fanit (Twilighter'it) samaistuvat hänen ahdinkoonsa, pelkoihinsa ja ”tuntevat” hänen intohimoaan. He rakastavat tarinaa, koska se nostattaa vahvoja, unohtumattomia tunteita – sellaisia lumoavia väristyksiä, joita parhaiden voi jakaa vertaisryhmän sisällä, ei vanhempien kanssa.


Siinä prosessissa he oppivat myös ikävöimään niitä mystisiä, paranormaaleja kiihokkeita, jotka kuuluvat siihen kiellettyyn valtapiiriin, jota Jumala kutsuu pahaksi. Tietäessään hyvin inhimilliset taipumuksemme, Hän kehottaa meitä karttamaan kaikkia
okkultismin todellisia tai kuviteltuja muotoja:

"... älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä. Sillä häpeällistä on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät." (Ef. 5:11-12)

"... sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? ´... Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani." (2. Kor. 6:14-17)


2. Fantasia ja kuvittelu voivat muuttaa uskomuksia ja arvoja nopeammin kuin todellisuus.

Monet lukijoistamme puolustelevat rakkauttaan okkulttiseen huvitteluun tällä tavanomaisella oikeutuksella: ”Tiedän eron toden ja fantasian välillä.” Se ei kuitenkaan riipu siitä! Tiedät, tai et, niin houkutteleva taru ja virtuaalinen kokemus voivat muuttaa mieliä ja istuttaa kestäviä muistoja tehokkaammin kuin todellinen kokemus!

Suositut fantasiat rajattomine kiihokkeineen ja unohtumattomine kuvineen ohittavat loogisen ajattelun. Niiden vaikeasti havaittavat ehdotukset kohtaavat vain vähän tietoista vastarintaa. Suunniteltuina kiihottamaan tunteita ja saamaan aikaan tunneperäisiä reaktioita ne luovat uusia todellisuuksia tämän päivän ”avoimissa” mielissä!” Kuten Harvard'in professori, Chris Dede, globaali johtaja koulutustekniikkaohjelmien kehittämisessä, kirjoitti: ”Aistien upottaminen (sensory immersion) auttaa oppijoita käsittämään todellisuuden illuusion kautta.”
[4]

Millaisen ”todellisuuden” ”oppijat” sitten löytävät illuusion kautta? Ja kuinka nuo illuusiot muotoilevat heidän elämäänsä? Seuraavat raamatunpaikat antavat siitä vihjeen:

"Sillä niinkuin hän mielessään laskee, niin hän menettelee." (Snl. 23:7)

"Mutta he eivät kuulleet eivätkä korvaansa kallistaneet, vaan vaelsivat kukin pahan sydämensä
paatumuksessa (KJV: imagination = kuvittelu)... (Jer. 11:8)

"Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.” (Mt. 5:27-28)

”Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää.” (Gal. 6:7-8)


3. Jumala kehottaa meitä ”kammoamaan pahaa” ja ”riippumaan hyvässä kiinni”. (Room. 12:9)

Kun tämän päivän nuoriso rakastaa suositun okkultismin tunneperäisiä kiihotuksia, he turruttavat mielensä sen pahuudelle. He kääntävät Jumalan totuuden päälaelleen. Se kaikki sopii
globalististen johtajiemme ja Genesiksen vanhan käärmeen suunnitelmiin.

"Uusi yhteiskunta voi tulla vain, jos nuoremman sukupolven kasvatus muutetaan,” kirjoitti Marilyn Ferguson kirjassaan, The Aquarian Conspiracy (Vesimiehen salaliitto).
[5] Tuo prosessi vaatii, että ihmiset hylkäävät Jumalan viisaat rajat ja "kammoavat" sitä, mitä Hän sanoo hyväksi. Se muutos on nyt käynnissä! [6]

"Sinä rakastat pahaa etkä hyvää..." (Ps. 52:3)


"Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi.... Voi niitä, jotka ovat viisaita omissa silmissään ja ymmärtäväisiä omasta mielestänsä!” (Jes. 5:20-21)


4. Twilight'in hyvältä tuntuva okkultismi tuo "älyllisen riitasoinnun (cognitive dissonance)".

Sitoutuneet kristityt (toisin kuin
kulttuurilliset kristityt) kohtaavat eräänlaisen henkisen ja moraalisen hämmennyksen joutuessaan vastakkain sopimattomien arvojen kanssa. Koska Twilight'in maailmankatsomus kolaroi Raamatun totuuden kanssa, niin lukijoiden on tehtävä valinta: Ottavatko he vaarin kotona opituista arvoista vai kirjojen ja elokuvan houkuttelevasta sanomasta?

Monet valitsevat kompromissin. Tämä moraalinen "
riitasointu" kehottaa kristittyjä muokkaamaan arvojaan konfliktin ratkaisemiseksi. Hehän eivät halua menettää ystäviään eivätkä ryhmänsä hyväksymistä. Silti ainoa tie Jumalan voittoon on halu asettautua totuuden puolelle – mitä se sitten maksaakaan.

"Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. Mutta ole sinä raitis kaikessa..." (2.Tim. 4:2-5)


5. Kompromissin seuraus on uusi uskomussysteemi.

"Nämä kirjat ovat niin riippuvuutta aiheuttavia – kuin huumeita,” kirjoittaa eräs kävijä. ”Jos ne voivat hullaannuttaa uskovia, joiden pitäisi tietää paremmin, niin mitä ne voivatkaan saada aikaan uskomattomissa lukijoissa.”

Hän on oikeassa. Narkkareiden lailla twilighter'it oppivat halajamaan yhä lisää sitä samaa lajia – tai jotakin vieläkin hurjempaa ja sensaatiomaisempaa. Ainoa tietämäni uskomussysteemi, joka voi tukea sellaisia aistillisia ja hengellisiä halajamisia on tämän päivän "
Uusi Hengellisyys" [7], joka nousee sellaisten okkulttisten kirjailijoiden sanomasta, kuin Neale Donald Walsch, Marianne Williamson ja Barbara Marx Hubbard. Mainostaessaan vääriä jumalia ja harjoituksia ”Aabrahamin”, ”Jumalan” ja väärän ”Jeesuksen” nimissä he täydentävät käärmeen alkuvalheita.

Muutosten tuulten ajamina Amerikan menestyksen takana olevat usko ja arvot ovat nopeasti katoamassa. Tyhjiötä on täyttämässä moraaliton, valtahakuinen, kiihokeriippuvainen ideologia, joka on törmäyskurssilla kaiken kanssa, mitä olemme pitäneet kallisarvoisena maassamme. Ei ihme, että edessämme on yhteiskunnallinen ja moraalinen anarkia, mutta Jumala hallitsee edelleen! Hän on edelleen
turvapaikka niille, jotka Häntä etsivät!

"... Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia.... Senkaltaisia karta.
... Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi. Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen. Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut..." (2.Tim. 3:1-14)


6. Pahuus määritellään uudelleen.

Harvat Twilighter'it näkevät intohimonsa pahana. Edward'han on suhteellisen ”hyvä” vampyyri, eikö totta? Vaikka himoitseekin Bella'n verta, hän hillitsee himonsa. Toiset tarinan vampyyrit (ja jotkut ihmissusista) ovat kertakaikkiaan murhaajia, mutta hän on hyvä tyyppi! Eikö vain? Sitäpaitsi tarina on poikinut jalon yrityksen.

Artikkelin, "
Twilight-fani tietää, etteivät ainoastaan vampyyrit tarvitse verta", mukaan collegen ensiluokkalainen Kayla Urban on ”koukussa vampyyreihin.” Hän on myös verenluovuttaja, joka on ”sitoutunut verenluovutukseen” piirikunnassaan. Hänelle ”vampyyreja rakastavat Twilighter'it ja tarve saada lisää verta” ovat täysin yhteensopivat.” [8] Hänellä on jalo tehtävä, jollaisia näinä päivinä ovat monet yleishyödylliset projektit. Se kaikki riippuu siitä, kuka asettaa normit oikealle ja väärälle – Jumala vai ihminen! Kun Jumalan normi on kuin ankkuri myrskyssä, niin ihmisen arvot vaihtuvat tuulten mukana. Sillä:

"Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?" (Jer. 17:9)

Alusta saakka inhimillinen luonto on etsinyt vaihtoehtoja Jumalalle ja Hänen ohjeilleen. Hengellinen petos antoi nousun valtaville okkulttisille uskomussysteemeille ja taukoamattomalle manipulaatiolle pimeyden voimien taholta. Siten pakanalliset uhrit – Jumalan täydellisen suunnitelman turmeleminen kansaansa varten – tulivat normiksi asutetun maailman kaikissa osissa. Nämä huomautukset ehkä auttavat selittämään Jumalan kieltoa koskien ”
yhteyttä.... pimeyden... [ja] epäjumalien kanssa” verenhimoiset vampyyrit mukaan lukien. [9]

Kun veri vuodatetaan kuiviin ihmisestä tai eläimestä, niin elämä loppuu. Vanhan Testamentin uhrissa (joka nyt on korvattu Jeesuksen Kristuksen kuolemalla ja ylösnousemuksella) tahraton karitsa kuoli Jumalan kansan asemesta. Sen sijaiskuolema palveli sovituksena (maksoi synnin rangaistuksen) tuoden lunastuksen. Rajoitetun ajan synti oli puhdistettu, anteeksianto suotu ja pyhitetty ihminen saattoi ilolla palata Jumalan pyhään läsnäoloon.

Sitä vastoin pakanalliset rituaalit sisälsivät usein ihmisuhreja. Demoniset voimat
Moolokin, Baalin ja muiden ”jumalien” taustalla vaativat ihmisverta. Sykkivä sydän voitiin leikata elävästä uhrista ja valuttaa sen veri kulhoon, joka tarjoiltiin verenhimoiselle ”jumalalle”, niiden toimesta, jotka toivoivat tulevia suosionosoituksia. Toiset joivat ihmisverta saadakseen uhriensa voiman. (See Modern Missions)

Kammottava hindu-jumalatar Kali – käärmehiuksineen, pääkallokaulakoruineen ja pitkine verisine kielineen – muistuttaa meitä ihmisen ajattomasta ilosta kuolemassa, julmuudessa, käärmesymboleissa ja pahuuden pimeissä voimissa.

Historian kylmät, kalpeat, verenhimoiset vampyyrit olivat noiden lumoavien voimien ilmauksia. Tämän päivän imartelevammat mallit tekevät ne entistäkin viettelevimmiksi.

Ihmisuhri on kielletty Raamatussa. Jumala itse asiassa varoitti kansaansa toistuvasti: ”Älkää syökö verta, sillä veri on elämä.” Mutta Hänen kansansa ei kuunnellut. Niinpä kun he alkoivat matkia pakanallisten naapuriensa julmia lapsiuhreja, Jumala ”nosti” Babylonin armeijat valloittamaan maan ja karkottamaan sen kansan. (See
Blood and Judgment)

Jeesuksen Kristuksen (Jumalan pyhä, ”tahraton Karitsa”) itsensä antava kuolema eroaa jyrkästi noista pakanallisista uhreista. Hän antoi alttiisti oman elämänsä meidän sovituksenamme ja sitten nousi voittajana kuolleista – siten vaihtaen vanhan tilapäisen ihmisen turmeluksen ratkaisemisen ikuiseen lunastukseen. Synnistä vapautettuina uskovat on yhdistetty Häneen Hänen Henkensä kautta – kunniakas lahja suotu niille, jotka luottavat Häneen, rakastavat ja seuraavat Häntä!

"Minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajiksi teitä vastaan, että minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Niin valitse siis elämä, että sinä ja sinun jälkeläisesi eläisitte. Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kuule hänen ääntänsä ja riipu hänessä kiinni, sillä siinä on sinun elämäsi..." (5. Moos. 30:19-20)


7. Jumalan tie rauhaan ja voittoon.

Kun päätämme seurata Hänen teitään, Hän antaa meille sydämen, joka rakastaa Häntä, hengelliset silmät, jotka voivat tuntea ja rakastaa Hänen Sanaansa, Hänen läsnäolonsa lohdutuksen ja luottamuksen Hänen alinomaiseen huolenpitoonsa – siitä riippumatta, mitä ympärillämme tapahtuu. Twilight'in petolliset kiihokkeet ovat vähemmän kuin arvottomia verrattuna niihin ihmeellisiin rikkauksiin, joita
Paimenemme lupaa niille, jotka kääntävät selkänsä pahalle ja vaeltavat Hänen kanssansa.

”Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa.” (Fil. 4:8)




Kommentti Jane'lta, Lake Forest, Kalifornia: Meidän kylästämme on lähes mahdotonta löytää teini-ikäistä tyttöä, joka ei olisi lukenut Twilight'ia. Nyt olen huomaamassa, että 20-30 vuotiaat naiset ovat koukussa. Joka ainut heistä on ollut elokuvassa....

17-vuotias tyttäreni totesi elokuvan hävettäväksi ja naurettavaksi. Häntä nolotti, kun kaikki tytöt kirkuivat ja menivät tajuttomiksi mielikuvitushahmo Edward'ista.

Luulen, että osa siitä, mistä puhut, on, että kirjan lukeminen, mieltemme salliminen tuoda painettu sana eloon ja personoida se sopimaan jokaiseen meistä, on paljon voimakkaampi ja kestävämpi kuin jonkin elokuvan nopeat visuaaliset kuvat. Kuvat, jotka eivät ehkä vastaa sitä, kuinka me kuvittelimme kirjan. Tyttäreni reaktio EI ollut samanlainen kuin toisilla elokuvan katsojilla. He rakastivat sitä. He ovat valmiita hyväksymään mitä tahansa moskaa sisäänsä....

Kysyin eräältä pojalta, montako nuorta miestä oli teatterissa? ”Ähhh, pitääkö laskea mukaan innokkaat homot?” ”Ei.” ”Yksi vain, minä. Ja sinun olisi pitänyt myös nähdä ne innokkaat kirkumassa ja käymässä Edward'in päälle!”

Bet you didn't see that one coming. I know I didn't.

En ollut osannut yhdistää sitä äkilliseen teinityttöjen lisääntyneeseen verenluovutukseen. Olen varma, ettei Punainen Risti välitä syistä, mutta minäpä välitän. Niin monesti, kun olin Saddleback'issa, niin ilmoitettu syy joillekin typerille, kalliille ja epäraamatullisille projekteille oli: ...jos yksikin pelastuu, niin se oli sen arvoinen.” Kun katselin ja opin, näin monia pelastumattomia; he joko kääntyivät pois inhoten, olivat siellä vain kaiken ilmaisen ja hauskan vuoksi, tai mikä vielä pahempi, luulevat pelastuneensa, mutta heille ei annettu Jeesuksen Kristuksen täyttä evankeliumia.

Niinpä tulen vihaiseksi, kun kuulen heikkoja puolusteluja anteeksiantamattomalle käytökselle. Kaikki nämä toiminnat johtavat täsmälleen siihen mistä puhuit – KOMPROMISSIIN. Kutsun paikkaa, jossa asumme ”Kompromissin laaksoksi”. Nyt minun on sanottava, että elämme kompromissin kansassa. Maailmankatsomuksesta seuraa, että kompromissi on itse asiassa päämäärä aina ja jokaisella.

Ehkä sinun kirjoituksesi antaa joillekin vanhemmille vinkin heidän nuorensa käytöksestä (sekä tyttöjen, jotka etsivät kiellettyä rakkautta, että poikien, jotka mallintuvat tyttömagneetti Edward'in mukaan).

Tyttäremme korkeakoulussa oli Punaisen Ristin verenluovutuskampanja.

Kuka olisi osannut ajatella, että tulisi vielä olemaan uudelleen elpynyt romanttisen/kauhukirjallisuuden laji? Uskon jo, että monet 'ihmisten tyttäret' voisivat todella suostua demonia haluihin. Kuinka traagista onkaan, että monet päättävät pysyä tietämättöminä ja aktiivisesti tavoittelevat pimeyttä ja pahaa. Oletko pannut merkille, kuinka rohkeiksi ja sotaisiksi homot ovat käyneet?

Kyllä olen. Se muistuttaa minua Sodomasta Ja Gomorrasta – ja tuomiosta, joka seurasi.

--------------------------------------------

Garrett'ista: Sinun TÄYTYY lukea tämä: http://twilightmoms.com/About.php

Nainen, joka kirjoitti tämän [ilmeisesti Twilight-mammojen ryhmän perustaja] tunnustaa jopa olevansa entinen mormonilähetyssaarnaaja. Tässä on joitakin aika silmiäavaavia lausuntoja, kuinka helposti ihmiset ovat petettävissä.

"Luuletko olevasi ainoa, jonka elämä kääntyi päälaelleen, luettuasi Twilight'ia?..."

"Wayyyyy, silloin kun ensi kerran luin kirjoja, olin välittömästi koukussa, mutta ainoat muut koukussa olevat, joille saatoin puhua siitä, olivat teini-ikäiset tytöt lähiössäni. Minusta tuntui epämukavalta ja mielettömältä, etten voinut saada näitä hahmoja ulos päästäni. Etsin internetistä tuntikausia, tutkin fanisivuja, myspace-ryhmiä, Stephenien verkkosivua... En vain voinut saada tarpeekseni!"

"Minusta tuntui, kuin olisin ollut ainoa ikäiseni koko maailmassa, joka oli täydellisesti koukussa näihin kirjoihin ja että minussa oli jotakin pahasti pielessä."

"Lopulta myspace-ryhmässä, "Henry Cavill IS Edward", sain rohkeuden julkaista uuden aiheen. Määrittelin otsikon tarkasti ja sanoin etsiväni jokaista 30+ naimisissa olevaa, lapsellista tai lapsetonta naista, joka olisi yhtä koukussa kuin minä...."



Lähdeviitteet:

1. "The forbidden fruit tastes the sweetest" at www.fanforum.com/f14/twilight-2-forbidden-fruit-tastes-sweetest-62826868/
2. "The author receives the message" at www.stepheniemeyer.com/twilight.html
3. Wall Street Journal at http://online.wsj.com/article_email/SB122722557296045953-lMyQjAxMDI4MjI3MTIyMjE1Wj.html
4. Chris Dede, "The Transformation of Distance Education to Distributed Learning. While this and other papers by Professor Chris Dede focus on education technology, it emphasizes the value of sensory immersion into synthetic environments as a tool to mold minds by instilling a programmed perception of "reality." http://www.gsu.edu/~wwwitr/docs/distlearn/index.html
5. Marilyn Ferguson, The Aquarian Conspiracy (New York: J.P. Tarcher, Inc.,1980): 280.
6. For example, "Transforming the World by Subverting the Church" at www.crossroad.to/articles2/006/conspiracy3.htm and "Why hate crimes laws would ban Biblical Christianity" at www.crossroad.to/articles2/007/hate-crimes.htm
7. http://www.crossroad.to/charts/new-spirituality.htm
8. http://www.jsonline.com/news/waukesha/33865639.html
9. "Come out from them and be separate" at www.crossroad.to/HisWord/verses/topics/separate.htm




Article Provided by Berit Kjos

If you have accepted Jesus Christ as your personal Savior, but have been very lukewarm in your spiritual walk with Him, you need to immediately ask Him for forgiveness and for renewal. He will instantly forgive you, and fill your heart with the joy of the Holy Spirit. Then, you need to begin a daily walk of prayer and personal Bible Study.

If you have never accepted Jesus Christ as Savior, but have come to realize His reality and the approaching End of the Age, and want to accept His FREE Gift of Eternal Life, you can also do so now, in the privacy of your home. Once you accept Him as Savior, you are spiritually Born Again, and are as assured of Heaven as if you were already there. Then, you can rest assured that the Kingdom of Antichrist will not touch you spiritually.

If you would like to become Born Again, turn to our
Salvation Page now.

Finally, we would love to hear from you.

You can
contact us by mail or email.

God bless you.

Kääntäjä: Samuel Korhonen

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Kvanttikristus: Tulossa maailmaan JA seurakuntaan

Tässä analyysi New Age -hengellisyyden eli kvanttihengellisyyden (moderni fysiikka vs. itämainen mystiikka) tulosta kristillisiin seurakuntiin, joka saa ihmiset palvomaan ns. kvanttikristusta eli kosmista "Kristusta". Paradigman muutos on käynnissä kaikkialla, joka ilmentää siirtymistä Vesimiehen aikakauteen (Antikristuksen aika). Artikkelin suomentaja: Samuel Korhonen

------------------------------

Lighthouse Trails Research Project
Uutiskirjeestä 22.2.2010:

Kvanttikristus: Tulossa maailmaan JA seurakuntaan suosittujen New Age- & kristillisten johtajien kautta

The Quantum Christ: Entering the World AND the Church Through Popular New Age & Christian Leaders

by Warren B. Smith


New Age/Uusi hengellisyys on jo julistamassa kvanttifysiikkaa ”tieteellisenä” pohjana väitteelleen, että Jumala ei ole vain tuonpuoleinen, vaan myös läsnäoleva – jokaisessa ja kaikessa. Fyysikko Fritjof Capra'n kvanttifysiikkaa käsittelevä bestselleri vuodelta 1975, The Tao of Physics: An Exploration of the Parallels between Modern Physics and Eastern Mysticism (Suomeksi: Fysiikka ja Tao, WSOY 1983), oli ensimmäinen, joka esitti tämän ehdotetun tieteellisen/hengellisen mallin suurelle yleisölle. Siinä Capra selittää saaneensa uusia hengellisiä näkemyksiä mystisen kokemuksen kautta istuessaan rannalla Kalifornian Santa Cruz'issa vuonna 1969:

"Viisi vuotta sitten minulla oli kaunis kokemus, joka laittoi minut tielle, joka on johtanut tämän kirjan kirjoittamiseen. Istuin valtameren äärellä eräänä myöhäiskesän iltapäivänä katsellen aaltojen vyörymistä rantaan ja tuntien hengitykseni rytmin, kun äkkiä tulin tietoiseksi, että koko ympäristöni oli sidottu jättiläismäiseen kosmiseen tanssiin. . . Kun istuin tuolla rannalla, niin entiset kokemukseni [korkeaenergiafysiikan tutkimus] heräsivät eloon. Minä ”näin” energiaputouksia tulevan alas ulkoavaruudesta, joissa hiukkasia luotiin ja tuhottiin rytmillisissä pulsseissa. Minä ”näin” alkuaineiden atomit ja oman ruumiini atomit osallistumassa tähän kosmiseen energiatanssiin. Minä tunsin sen rytmin ja ”kuulin” sen äänen ja tuolla hetkellä tiesin, että tämä oli Shivan, Tanssijoiden Herran, jota hindut palvovat, Tanssi." [1]

Kertoessaan kokemuksestaan 30 vuotta jälkikäteen Capra kirjoittaa, että vuonna 1970 hän ”tiesi ehdottomalla varmuudella, että vastaavuudet modernin fysiikan ja itämaisen mystiikan välillä tulisivat jonakin päivänä olemaan yleistä tietoa”. [2] Vuonna 1999 kirjansa 25-vuotisjuhlapainoksessa Capra muistelee sitä tosiasiaa, että kirjaa, The Tao of Physics, myytiin vuosien aikana yli miljoona kappaletta ja se käännettiin ainakin 12 kielelle:

"Mitä kirja, The Tao of Physics, sitten sai aikaan kaikissa näissä ihmisissä? Mitä he itse kokivat? Olin tullut uskomaan, että vastaavuuksien tunnistaminen modernin fysiikan ja itämaisen mystiikan välillä on osa paljon suurempaa liikettä, maailmankatsomusten eli paradigmojen perustavaa laatua olevaa muutosta tieteessä ja yhteiskunnassa, mikä nyt on tapahtumassa kaikkialla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ja vastaa syvällistä kulttuurillista muutosta. Tämä muutos, tämä syvällinen tietoisuuden muutos, on jotakin sellaista, jota niin monet ovat tunteneet intuitiivisesti menneiden kahden tai kolmen vuosikymmenen ajan ja juuri siksi kirja, The Tao of Physics, on koskettanut niin herkkää kieltä." [3]

Capra lisää:

"Yhteyden tietoisuus ja kaikkien asioiden ja tapahtumien keskinäinen suhde, kaikkien ilmiöiden kokeminen perusykseyden ilmenemisenä, on myös tärkein itämaisten maailmankatsomusten yhteinen ominaispiirre. Voisi sanoa, että se on noiden katsomusten ydin, kuten kaikkien mystisten perinteiden. Kaikki asiat nähdään riippumattomina, erottamattomina ja saman lopullisen todellisuuden katoavina malleina." [4]

Fritjof Capra kuvailee sitten mystisismin unionia ja uutta fysiikkaa ”uutena hengellisyytenä”, jota ”nyt kehitetään monien ryhmien ja liikkeiden toimesta, seurakunnissa ja niiden ulkopuolella”. Esimerkkinä siitä, kuinka tämä ”uusi hengellisyys” on siirtymässä seurakuntaan, hän viittaa yhteen Leonard Sweet'in ”roolimalleista” ja ”sankareista” -- Matthew Fox'iin.

"Toisaalta uskon myös, että omien hengellisten perinteidemme on läpikäytävä joitakin hengellisiä muutoksia, jotta ne olisivat sopusoinnussa uuden paradigman arvojen kanssa. Se hengellisyys, joka vastaa uutta näkyä todellisuudesta, jota olen tässä hahmotellut, on todennäköisesti oleva ekologinen, maaplaneettaan suuntautuva postpatriarkaalinen hengellisyys. Tämän kaltaista uutta hengellisyyttä ollaan nyt kehittämässä monien ryhmien ja liikkeiden toimesta seurakuntien sekä sisällä että niiden ulkopuolella. Esimerkki voisi olla luomakunta-keskeinen hengellisyys, jota Matthew Fox ja hänen kolleegansa mainostavat." [5]

Täydellinen esimerkki Capra'n viittauksesta siihen, kuinka tätä ”uutta kvanttihengellisyyttä” kehitetään seurakunnissa, on Margaret Wheatley'n esiintyminen johtajaverkoston (Leadership Network) toukokuun 2000 "Exploring off the Map (Kartoittamattoman tutkimusta)" -konferenssissa Leonard Sweet'in ym. kanssa. Kuten edellisessä luvussa on kuvailtu, Wheatley törmäsi ensimmäisen kerran ”uuteen tieteeseen” Fritjof Capra'n kirjassa The Turning Point (Käännepiste), kuten on mainittu hänen kirjansa, Leadership and the New Science (Johtajat ja uusi tiede), päivitetyssä johdannossa.

"Avasin ensimmäisen kirjani uudesta tieteestä -- Fritjof Capra'n The Turning Point, joka kuvailee uutta kvanttifysiikasta esiin tulevaa maailmankatsomusta. Se antoi minulle ensimmäisen välähdyksen uudesta tavasta tiedostaa maailma, sellaisesta, joka täysin ymmärsi sen muutosprosesseja, sen syvästi mallinnettua (patterned) luonnetta ja sen kytkentöjen tiheitä verkkoja." [6]

Ymmärtääksesi paremmin kuinka läpikotaisin kvanttihengellisyys on kyllästänyt seurakunnan, ajattele järjestöä nimeltä VantagePoint3. Tämä etelä-dakotalainen ryhmä on kehittänyt kolmivaiheisen ”hengellisen muodostamisen” ohjelman, VantagePoint3 Process (eli L3), jota sivumennen sanoen käyttää kasvava määrä seurakuntia kaikkialla Pohjois-Amerikassa. Ensimmäisessä vaiheessa -- ”esiintulevia johtajia” -- lainaus ja määritelmä Margaret Wheatley'ltä, käytetään opettamaan yhtä pointeista tuossa vaiheessa. Kurssi lainaa Wheatley'tä hänen kirjastaan, Leadership and the New Science, ja painottaa hänen näkemystään ”suhteesta (relationship)” ja "yhteydestä (interconnection)". [7] Se tosiasia, että tämä ohjelma osoittaa Wheatley'hin, osoittaa vielä uudella tavalla, että kvanttifysiikka ja kvanttihengellisyys ovat jo seurakunnassa. On huomion arvoista, että tämä kurssi käyttää jakeita Gal. 3:27-28 osittain tiivistämään, mitä Wheatley'lla on sanottavaa, mutta kun Gal. 3 puhuu ”Kristuksesta Jeesuksesta”, niin Wheatley'n ”Kvanttikristus” on ”kvanttiykseyden” universaalinen ”Kristus”. Se, että VantagePoint3 käyttää Wheatley'tä opettamaan "Kristuksesta", on täydellinen esimerkki siitä, mitä Fritjof Capra kuvaili tänä uutena hengellisyytenä, jota kehitetään seurakunnissa.

VantagePoint3 -prosessi lainaa aineistoa myös Leonard Sweet'iltä, Peter Senge'ltä ja Ken Blanchard'ilta. Kaikki kolme esiintyivät Wheatley'n kanssa "Exploring off the Map" -konferenssissa, jonka järjesti Bob Buford ja johtajaverkosto (Leadership Network).

Toinen esimerkki siitä, kuinka kvanttifysiikka on jo tullut seurakuntaan, on Annette Capps'in, karismaattisen pastorin ja bestseller-kirjailijan Charles Capps'in tyttären palvelutyön kautta. Painettavana on yli 100 000 kappaletta Annette Capps'in kirjasia Quantum Faith (Kvanttiusko). Kirjasessa hän esittää kristinuskon yhteensopivana kvanttifysiikan ns. ”tieteellisten” periaatteiden kanssa ja sellaisena se on yhteensopiva myös New Age'n/Uuden Hengellisyyden ns. ”tieteellisten” periaatteiden kanssa. Hän jopa suosittelee lukijoille New Age -johtaja Gary Zukav'in kirjaa The Dancing Wu Li Masters - An Overview of the New Physics (Tanssivat Wu Li -mestarit – Uuden fysiikan yleiskatsaus). [8] Omassa kirjasessaan hän kirjoittaa:

"Kun opiskelin kvanttifysiikan teorioita, mieleeni tuli isäni, kirjailija ja opettaja Charles Capps'in antama profetia: ”Jotkut asiat, jotka ovat edellyttäneet uskoa, jotta niihin voisi uskoa, eivät enää sitä vaadi, koska ne tullaan todistamaan tieteellisiksi tosiasioiksi." [9]

On selvää, että Gary Zukav'in ja Fritjof Capra'n kaltaisilla kirjailijoilla on ollut suunnaton vaikutus, ei ainoastaan maailmassa, vaan myös seurakunnassa. Capra, New Age-fyysikko ja Vesimiehen konspiraattori (Aquarian conspirator) mainitaan vähän väliä Marilyn Ferguson'in kirjassa The Aquarian Conspiracy (Vesimiehen salaliitto). [10] Senjälkeen kun Capra'n kirjat, The Tao of Physics ja The Turning Point, julkaistiin, on lisäksi kirjoitettu lukemattomia kirjoja ja artikkeleita ”uuden tieteen” kvantillisista puolista ja ”uudesta hengellisyydestä”. Oprah Winfrey ylisti Gary Zukav'ia ja hänen kirjoituksiaan kvanttifysiikasta vuosia sitten TV-ohjelmassaan Oprah Winfrey Show. [11] William Young'in bestselleri, The Shack (Vaja), on vain yksi ja viimeinen pitkässä jonossa kirjoja, jotka suorasti tai epäsuorasti pelaavat kvanttifysiikalla ja kvanttihengellisyydellä. Ja kuten Margaret Wheatley'n kirjalla, Leadership and the New Science, myös Young'in kirjalla paljon suuremmassa mittakaavassa on valtava vaikutus, kun se huomaamatta tuo kvanttifysiikan ja kvanttihengellisyyden seurakuntaan.

Tämän kaiken siunatuksi lopuksi kvanttifysiikkaa käsittelevällä New Age -elokuvalla [
What the Bleep Do We Know (Mitä himputtia me tiedämme)] on ollut suuri vaikutus moniin ja siitä on jo tullut underground-kulttiklassikko. (kirjasta A "Wonderful" Deception, sivut 167-171)


Lähdeviitteet:

1. Fritjof Capra, The Tao of Physics: An Exploration of the Parallels between Modern Physics and Eastern Mysticism (Boston, MA: Shambhala Publications, Inc., 1999), p. 11.
2. Ibid., p. 323.
3. Ibid., pp. 324-325.
4. Ibid., p. 330.
5. Ibid., p. 341.
6. Margaret J. Wheatley, Leadership and the New Science: Discovering Order in a Chaotic World (San Francisco, CA: Berrett-Koehler Inc., 3rd ed., 2006), pp. 3-4, brought to my attention by Discernment Research Group.
7. Emerging Leaders: Relational Foundations of Leadership (Sioux Falls, SD, Vantage Point3, 2006,
http://www.vantagepoint3.org/fileadmin/main/tour/EMS3%20WebSamples.pdf), p. 52; this information provided by Jennifer Pekich.
8. Annette Capps, Quantum Faith (England, AR: Capps Publishing, 2003, 2007), p. 4, booklet brought to my attention by Larry DeBruyn.
9. Ibid., p. 6.
10. Marilyn Ferguson, The Aquarian Conspiracy, op. cit., pp. 145, 149-150, 152, 172, 261, 374.
11. Gary Zukav's first appearance on Oprah was in October 1998. This propelled his book The Seat of the Soul to the top of the New York Times best-seller list for two years.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Juutalaisten Kolmannen Temppelin rakennusprojekti alkaa

Seuraavassa todisteita juutalaisten ns. Kolmannen Temppelin lähiaikojen rakennusprojektista, joka tuo Antikristuksen maailmannäyttämölle ja sitä myöten valmistaa kristillistä seurakuntaa Jeesuksen pikaiselle tulemukselle ja ylösottoon. Artikkelin suomentaja: Samuel Korhonen

--------------------------

Viimeinen vaihe Israelin temppelikulttuurin elvyttämisessä
Final Phase in the Revival of Israel’s Temple Culture

Prof. Johan Malan, Mossel Bay, South Africa (Feb. 2010)

Israelin perinteinen uskonto pyörii temppelimenojen ympärillä, eikä sitä voida asianmukaisesti ilmaista ilman täysin toimivaa Jerusalemin temppeliä. Nykyaikainen Israel on VT:n aikaisen temppelikulttuurinsa elpymisen kynnyksellä ja palaamisella näihin menoihin tulee olemaan kauaskantoiset seuraukset koko juutalaiselle kansalle – heidän hallitusmuotonsa mukaan lukien. Temppeliprojektin johtajat pohtivat seuraavia uudistuksia:
  • Sanhedrinin valtaa pitäisi laajentaa, jotta heille olisi mahdollista hallita valtiota yhteistyössä kuninkaan kanssa. Tämän kuninkaan täytyy tunnustaa Jumalan ylin valta ja hallita hänen kansaansa omien virkamiestensä, kuten myös Sanhedrinin välityksellä. Herran kanssa pitäisi neuvotella ylimmäisen papin välityksellä ennen tärkeitä ratkaisuja siten noudattaen teokraattista hallintomuotoa. Nykyisinhän Israelilla on sekulaari demokraattinen hallitus, jota ortodoksijohtajat eivät tunnusta.

  • Juutalaisen kulttuurin juuret pitäisi johtaa temppelipalveluksesta, mikä vaatii temppelin rakentamista ennaltamäärätylle paikalle Jerusalemin Temppelivuorella. Israelin paluuta lopunajalla omaan maahansa ei voida pitää täydellisenä, ennen kuin temppeli Israelin poliittisen ja uskonnollisen elämän ilmauksena, kuten myös kulttuurillisena keskuksena, on saatu toimimaan. Temppelin katsotaan olevan raamatullisen Jerusalemin ja koko valtion sydän.

  • Ortodoksisen juutalaisen uskon mukaan Jumalan ja ihmisen välillä ei voi olla sovitusta ilman säännöllisiä uhreja temppelissä ihmisten syntien sovitukseksi: “... ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista” (Hepr. 9:22; 3. Moos. 17:11). Ortodoksijuutalaiset, jotka eivät hyväksy Messiaan lopullista uhria Jumalan Karitsana (vrt. Joh. 1:29; Hepr. 10:1-18), eivät salli itselleen muuta vaihtoehtoa, kuin että palataan VT:n uhrimenoihin. Juutalaisia, jotka eivät jaa tätä vakaumusta, pidetään luopioina ja jopa Israelin vihollisina.

  • Kansainvälisille suhteille kaavaillaan uutta pohjaa temppelipalvelun ja siihen yhdistetyn hallintomuodon kautta. Kohtaa Jes. 2:2-4 lainataan usein tukemaan heidän näkyään, koska tämä kirjoitus kuvailee Jerusalemia maailman pääkaupunkina, jossa vanhurskauden hallinto kaikille kansoille perustetaan. Jumala hallitsee ja Hänen hallintansa lopettaa kaikki vihollisuudet kansojen keskuudessa. Ns. “Kolmannen Temppelin” rakentaminen yhdistetään Messiaan tulemukseen. Hänen hallinnassaan Israel on oleva siunaus koko maailmalle.

Valmistelut temppelin jälleenrakentamiseksi ovat pitkällä, mikä aiheuttaa voimakkaan Messiaan pikaisen tulemuksen odotuksen. Seuraavassa merkittävimmät todisteet temppelikulttuurin elpymisestä:

Uusi Sanhedrin

Sanhedrin on perinteinen juutalainen uskonnollisten johtajien neuvosto, joka Raamatun aikoina oli Israelin korkein lainkäyttöyksikkö Tooran puitteissa. Lokakuun 13. päivänä 2004, melkein kahden vuosituhannen jälkeen, Sanhedrin perustettiin jälleen nykyaikaisessa Israelissa. Tämä yksikkö ei kuitenkaan nauti virallista asemaa Israelissa ja sen tunnustavat vain ortodoksijuutalaiset. Uusi Sanhedrin on muodostettu 71 huomattavasta rabbista ja muista juutalaisista oppineista.

Nykyajan Sanhedrinin perustajat sanovat, että he tekevät vain velvollisuutensa (mitzvah) muodostaessaan tällaisen neuvoston. Maimonides, 12. vuosisadan juutalainen oppinut, kuvaili Sanhedrinin muodostamiseksi tarvittavia vaiheita. Toisen Temppelin aikana (Herodeksen Temppeli 1. vuosisadalla) oli Sanhedrin, joka oli ylin elin vastuussa oikeuden toteuttamisesta uskonnolliselta kannalta. Neuvoston 71 jäsentä istuivat Temppelivuorella puoliympyrän muotoisessa erikoisessa huoneessa.

Nykyisen Sanhedrinin kokouksissa mahdollisuus temppelin jälleenrakentamiseksi on tärkeä keskustelunaihe. He yrittävät päättää tarkan paikan Kolmannen Temppelin rakennukselle. Se on hyvin vaikea tehtävä, koska heidän ei sallita tehdä arkeologisia kaivauksia muslimikomitean valvomalla Temppelivuorella.

Sen jälkeen, kun Israel oli vallannut Temppelivuoren Jordanialta vuonna 1967, he luovuttivat tämän alueen muslimien valvontaan johtuen paikalla olevista moskeijoista, joissa jatkuvasti vieraillaan. Muslimit pitävät sitä kolmanneksi pyhimpänä paikkana Mekan ja Medinan jälkeen. Jerusalemia ei kuitenkaan mainita Koraanissa ja muslimit käyttävät palestiinalaisten läsnäoloa Israelissa vain juutalaisvaltion tuhoamiseksi ja riistääkseen heiltä heidän oikeutensa maahan ja Jerusalemin kaupunkiin. Tämä on tärkein syy voimakkaaseen islamilaiseen juutalaisen temppelin jälleenrakentamisen, kuten myös Temppelivuoren kaivausten edellisen temppelin perustusten paljastamiseksi, vastustamiseen. Uusi Sanhedrin muodosti professorien, arkeologien ja uskonnollisten johtajien komitean tutkimaan temppelin oikeaa sijaintia näköpiirissä sen jälleenrakentaminen ja alistamaan raporttinsa koko Neuvostolle.

Rabbi Chaim Richman, yksi Neuvoston toimeenpanevista jäsenistä, sanoi sen olevan mitä sopivinta, että uuden Sanhedrinin pitäisi pohtia temppelin rakentamista, koska sillä on suuri merkitys juutalaisen kansan kulttuurilliselle ja uskonnolliselle identiteetille. Hän ilmaisi pettymyksensä heidän nykyisen hallituksensa vetäytymiseen Israelin alueen tietyiltä osilta ja sen kautta luopumiseen Israelin täyden ennallistamisen unelmasta. Sanhedrin etsii keinoja vahvistaa juutalaisen uskon juuria yhdistämällä jälleen Israelin Valittuna Kansana temppelimenojen ja Tooran ympärille.

Sanhedrin ei tunnusta Israelin nykyistä demokraattista hallitusta ja on sitoutunut valitsemaan maalle kuninkaan. Tämä on vaarallinen tie, jolle ortodoksijohtajat ovat lähteneet, koska väärä messias tulee uskottelemaan olevansa Daavidin jälkeläinen ja vaatimaan Israelin kuninkaallista valtaistuinta.

Pyrkimyksessä kunnioittaa Tooran vaatimuksia Neuvosto on kirjoittanut kaikille hallituksille alkuvuodesta 2007 painottaen niille, että maailman on matkalla katastrofiin. Jakeiden Jes. 2:2-4 sanoin he ehdottivat, että temppeli jälleenrakennetaan Jerusalemiin, jotta jälleen koettaisiin Jumalan läsnäoloa rauhan tavoittelussa maan päällä.

On selvät syyt sille, että Sanhedrin tulee toivottamaan tervetulleeksi väärän messiaan hänen ilmestyessään maisemaan, koska hän uskottelee olevansa todellinen Messias, joka puhuu heidän sydämilleen sallimalla Israelin jälleenrakentaa temppelin. Sitä seuraa kohta suuri silmien avautuminen.

Temppeli-instituutti

Rabbi Chaim Richman on myös Jerusalemin Temppeli-instituutin pääjohtaja (CEO). Tämä Instituutti kokoaa ja valmistaa kalustoa, alttareita, erikoisvarusteita ja pappien pukuja, joita kaikkia tarvitaan temppelimenojen uudelleen aloittamiseksi. He ovat jo valmistaneet kultaisia lampunjalkoja, vaskialtaan, kuten myös kultaisen kruunun ylimmäiselle papille. Ylimmäisen papin puku on valmis, kuten myös vaatteet 120 papille.

Kaikki nämä esineet täytyy puhdistaa pirskottelemalla ne erikoiskäsitellyllä puhdistusvedellä (vrt. 4. Moos. 19:1-9). Pystyäkseen valmistamaan tätä vettä heidän täytyy ensin löytää punainen hieho, jossa ei ole ainuttakaan muunväristä karvaa. Sitten hieho täytyy teurastaa ja polttaa, minkä jälkeen pieni määrä sen tuhkaa voidaan käyttää veden valmistamiseksi. Ongelma on siinä, että jatkuvuuden vuoksi on löydettävä edellisen punaisen hiehon jäänteet ja ne on asetettava nykyisen hiehon päälle, kun se poltetaan rituaalisesti.

Arkeologit etsivät edelleen tuhka-astiaa, jota käytettiin Toisen Temppelin aikana, kuten myös Liiton Arkkia, jotka kumpikin piilotettiin tuntemattomaan paikkaan. Jos edellisen punaisen hiehon tuhka ei löydy ajoissa eikä hiehoa, joka täyttää kaikki Tooran vaatimukset, ole saatavana Israelissa, niin temppelin varusteita ei voida puhdistaa. Chaim Richman sanoo:

“Temppelin varusteet on valmistettu epäpuhtaassa tilassa, koska me kaikki olemme nykyisin epäpuhtaita. Ja me jäämme epäpuhtaiksi, kunnes löydämme punaisen hiehon, jonka tuhkaa voidaan käyttää puhdistusmenoihin Tooran määräämällä tavalla. Ellei punaista hiehoa löydy, niin Ylimmäinen Pappi menee Kaikkeinpyhimpään sovituspäivänä epäpuhtaassa tilassa.”

Mikä etu meillä onkaan Uudessa Testamentissa olla puhdistettuja Karitsan veren kautta, kun lähestymme Herran armoistuinta revenneen esiripun kautta! Emme tarvitse maallisia pappeja välittäjiksemme, koska meillä on suuri Ylimmäinen Pappi, joka on valmistanut meille tien (Hepr. 10:19-22).

Kouluja papeille

Erilaisia juutalaisia Leevin heimosta on koulutettu papeiksi erikoisissa kouluissa Jerusalemissa ja New York'issa. On olemassa 613 VT:n lakia, joihin heidän on tutustuttava. Heinäkuussa 2007 pidettiin Jerusalemissa iso konferenssi papeille ja leeviläisille. Juutalaiset, joiden sukunimi on Cohen, polveutuvat ensimmäisestä papista Aaronista ja voidaan kouluttaa papeiksi.

Uusi alttari polttouhreille

Nykyajan Sanhedrin on niin lujasti sitoutunut sovintoon Jumalan kanssa Israelin VT:n uhrimenojen kautta, että he aloittivat alttarin rakentamisen marraskuussa 2009 Raamatun ohjeiden mukaan. Alttari on nyt valmis ja kutsut on levitetty juutalaisille kaikkialla maailmassa osallistua tulevaan Pääsiäiseen Jerusalemissa 29. ja 30. päivinä maaliskuuta (rabbiininen päivämäärä), kun pääsiäiskaritsa teurastetaan ja uhrit suoritetaan uudella alttarilla. Riittävästi karitsoita ostetaan, niin että kaikki osallistuvat juutalaiset voivat saada osansa pääsiäiskaritsansa lihasta, kuten on määritelty 2. Moos. 12. luvussa.

Tämä tulee olemaan tärkeä tapahtuma, koska Israelin uhrimenot siten heräävät eloon jo ennen temppelin jälleenrakentamista. He toivovat näin varmistavansa Jumalan siunauksen ja että Hän tekee Sanhedrinille mahdolliseksi rakentaa temppeli hyvin pian.

Suuren synagoogan jälleenrakentaminen

Toinen tärkeä uskonnollinen tapahtuma on vuodesta 2005 jatkunut kuuluisan Hurva'n synagoogan jälleenrakentaminen Jerusalemissa. Tämä synagooga on nyt valmis ja vihitään maaliskuun 15. päivänä 2010. Maaliskuun 16. päivänä ilmoitetaan suunnitelmista Kolmannen Temppelin jälleenrakentamiseksi – kaksi viikkoa ennen tämän vuoden Pääsiäistä ja pääsiäiskaritsan uudistettua uhria.

Vilna Gaon, rabbi 18. vuosisadalla, profetoi, että kun Hurva'n synagooga rakennetaan kolmannen kerran, niin Kolmannen Temppelin rakentaminen alkaa. Tämän suurenmoisen synagoogan viimeinen tuho tapahtui Jordanian armeijan käsissä Israelin itsenäisyyssodan aikana vuonna 1948. Se oli raunioina monet vuodet, mutta on nyt jälleenrakennettu. Se on profeetallisesti merkittävää! Verkkosivut http://www.haaretz.com/ julkaisi artikkelin otsikolla: “If the Vilna Gaon was right, the 3rd Temple is on its way.” Kaikki maaliskuulle 2010 ajoitetut tapahtumat ovat nostattaneet suuria odotuksia ortodoksijuutalaisten keskuudessa, että Messias tulee ja että temppeli jälleenrakennetaan pian.

Lisää juutalaisia profetioita

Eräs toinen juutalainen rabbi, Judah Ben Samuel, profetoi, että kymmenen 50-vuotista riemuvuosijaksoa kuluisi ajasta, jolloin turkkilaiset miehittäisivät Jerusalemin. Artikkelissa, The prophecy of Jubilees by Rabbi Judah Ben Samuel (www.wopular.com/prophecy-jubilees-rabbi-judah-ben-samuel) G. Nicoletta (Tammikuu 02, 2010) sanoo muun muassa seuraavaa:

“Rabbi Judah Ben Samuel oli johtava talmudilainen oppinut Saksassa. Juuri ennen kuolemaansa vuonna 1217 hän profetoi, että ottomaaniturkkilaiset hallitsisivat Jerusalemin pyhää kaupunkia kahdeksan riemuvuotta. Se tekee 400 vuotta (8x50). Ottomaaniturkkilaiset todella ottivat Jerusalemin valvontaansa 300 vuotta rabbin kuoleman jälkeen vuonna 1517 ja profetian mukaisesti menettivät Jerusalemin 400 vuotta myöhemmin vuonna 1917. Oli ensimmäinen maailmansota, kun brittiläinen kenraali Edmund Allenby vuonna 1917 käveli Jerusalemiin Hanukan aikana ampumatta laukaustakaan. Tämän ajoittuminen pyhäpäivään ja se helppous, jolla se tapahtui, todella tekevät tämän historian hetken äärimmäisen merkittäväksi... Rabbi jatkoi sitten sanoen, että kahdeksan riemuvuoden jälkeen yhdeksäntenä riemuvuonna Jerusalem olisi ei-kenenkään maata, mitä se oli vuodesta 1917 vuoden 1967 kuuden päivän sotaan saakka. Sitten rabbin profetia ilmoitti, että Israel valvoisi Jerusalemia kymmenennen riemuvuoden ajan ja sitten alkaisivat messiaaniset lopunajat. Se veisi ajassa vuoteen 2017.”

Vaikka rabbien profetioista on eriäviä mielipiteitä, niiden toteutuminen siitä huolimatta on merkittävää. Turkin 400-vuotisen Jerusalemin valvonnan päättyminen on tunnettu historian tosiasia. On hämmästyttävää, että hän näki edeltä sitä seuraavan 50 vuoden jakson, jonka aikana Jerusalem oli ei-kenenkään maata, jota seuraisi 50 vuotta juutalaisten valvontaa ennen Messiaan tulemusta. Vuodesta 1917 Palestiina oli brittiläinen mandaatti, jona aikana se ei todellakaan kuulunut millekään valtiolle. Vuonna 1948 Israelin itsenäistyttyä raamatullinen Jerusalem (kaupungin itäinen osa) oli nimellisesti Jordanian valvonnassa, samalla kun riehui paheneva konflikti siitä, keitä Jerusalemin oikeat omistajat olisivat.

Kuuden päivän sodan aikana kesäkuussa 1967 Israel valtasi koko Vanhan Kaupungin ja koko Länsirannan, minkä seurauksena koko Jerusalem oli pelkästään juutalaisten valvonnassa ensi kerran Babyloniin karkottamisen jälkeen. Näin 50-vuotinen kahakointi Jerusalemin ja suurten osien Israelin maata omistajuudesta loppui. Tätä seuraisi rabbin mukaan 50 vuotta juutalaista kaupungin valvontaa vuoteen 2017 saakka, jolloin messiaanisen rauhan hallinnon odotetaan alkavan.

Raamatuntutkijat tietävät, että Danielin 70. vuosiviikon (seitsenvuotinen ahdistus) täytyy ensin kulua ennen kuin Messiaan hallinto perustetaan. Tämä tosiasia tekee vuodesta 2010 profeetallisesti hyvin merkittävän juutalaisille ja kristityille yhtälailla. Toteutuuko sitten loput rabbin profetioista samalla huomattavalla tavalla kuin tähän saakka, se jää nähtäväksi. Me emme sitoudu mihinkään päivämääriin ja vain seuraamme näitä tapahtumia mielenkiinnolla ja Herramme Jeesuksen tulemuksen kasvavalla odotuksella.

Viimeinen vuosiviikko ennen Kristuksen tulemusta sattuu yhteen väärän messiaan hallinnon kanssa, kun hän pettää koko maailman (Ilm. 13:3-4). Hän pettää kaikkien uskontojen kannattajat hyväksymään hänet ja kumartamaan häntä heidän yhteisenä Messiaanaan. Meidän pitäisi kiinnittää erityistä huomiota siihen, kuinka harhan henki valmistaa juutalaisia tähän uskonnollisen tasa-arvon ja uskonnollisen yhteyden tulemukseen.

Uusi lähestymistapa

Sensaatiomainen uutinen Jerusalemin Sanhedrinilta on, että Kolmas Temppeli on oleva rukoushuone kaikille yksijumalaisille uskonnoille, joista tärkeimmät ovat juutalaisuus, kristinusko ja Islam. Herran sanoja jakeessa Jesaja 56:7 lainataan oikeutuksena tälle ilmoitukselle: “Sillä minun huoneeni pitää kutsuttaman kaikkein kansain rukoushuoneeksi.” Tätä ilmoitusta tulkitaan väärin moniuskonnollisella tavalla, jotta voitaisiin tunnustaa myös ei-raamatulliset uskonnot, kuten Islam.

Juutalainen verkkosivu, www.godsholymountain.org/, mainostaa käsitettä “Jumalan pyhä vuori”, joka on avoin kaikille uskonnoille. Nykyisen suunnittelun mukaan uskonnolliset aktiviteetit läheisissä islamilaisissa moskeijoissa, kuten myös roomalaiskatolisissa pyhäköissä, integroidaan temppelimenoihin. Temppeli-insituutin johtaja, Jehuda Glick, sanoo, että he odottavat Messiaan tulemusta, koska hän yksin voi valtuuttaa temppelin rakentamisen.

Moniuskonnollinen ajattelu, joka on perustavaa kampanjalle Jerusalemin temppelin jälleenrakentamiseksi, on täsmälleen sopusoinnussa raamatullisen selonteon kanssa temppelistä tulevaa ahdistuksen aikaa varten. Johannes sanoo, että lopunajassa väärä messias ilmestyy näyttämölle ja että kaikkien uskontojen jäsenet seuraavat ja kumartavat häntä: “Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa.... ja kumarsivat petoa sanoen: Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan.? ... ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot” (Ilm. 13:2-7).

Ei ainoastaan Israel tule tunnustamaan Antikristusta messias-kuninkaanaan (vrt. Joh. 5:43), vaan myös maailman kaikki kansat. Tämä väärä rauhan ruhtinas hyväksytään ja tunnustetaan globaalisesti uskonnolliseksi ja poliittiseksi johtajaksi virallisin sopimuksin. Liitto hänen kanssaan on oleva voimassa seitsemän vuotta, joka aika tunnetaan Israelissa vuosiviikkona: “Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä.” (Dan. 9:27)

Vuosiviikon alussa kaikkien kansojen sallitaan jatkavan omassa uskonnossaan ehdolla, että ne kaikki tunnustavat, kumartavat ja seuraavat uutta maailmanjohtajaa yhteisenä messiaanaan. Antikristus tulee olemaan Messias juutalaisille, Kristus petetyille kristityille, Krishna hinduille, viides Buddha budhisteille ja imaami Mahdi muslimeille.

Kaikki tärkeimmät uskonnot tulevat täysin tukemaan tätä itsejulistautunutta jumalihmistä – mukaan lukien petetyt kristilliset kirkot, jotka tulevat tempauksen jälkeen toimimaan käytännössä täydellä teholla. Nämä ovat ne kirkot, jotka aiemmin olivat hyljänneet oikean Kristuksen neitseellisen syntymän, jumaluuden ja ylösnousemuksen yhdessä muiden kristinuskon perusoppien kanssa. Johtuen hengellisestä petoksestaan evankelista kristinuskoa vastaan he ovat kaikkien uskontojen väärän kristuksen sitoutuneita seuraajia ja ilmaisevat itseään tässä globaalissa laittomuuden kulttuurissa. Raamattu kuvailee tätä väärää kristusta hänen todellisen luontonsa mukaan “Antikristuksena” (1. Joh. 2:18) ja “laittomuuden ihmisenä” (2. Ts. 2:3).

Antikristuksen taipumus itsensä jumalallistamiseen antaa hänelle niin voimakkaan motivaation, että hän julistaa seitsenvuotisen ahdistuksen puolivälissä Jerusalemin jälleenrakennetussa temppelissä olevansa Jumala. Edelleen hän korottaa itsensä kaikkien uskontojen yläpuolelle nostamalla asemansa messiaasta Jumalaksi. Paavali kuvailee häntä sinä yhtenä, “joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala” (2. Ts. 2:4).

Kolmen ja puolen vuoden kuluttua hän ei vain lopeta jokapäiväisiä uhreja jälleenrakennetussa temppelissä, vaan myös lakkauttaa muut uskonnot ja hävittää ja polttaa niiden palvontapaikat. Peto ja sen kanssa hallitsevat kuninkaat “vihaavat porttoa ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syövät hänen lihansa ja polttavat hänet tulessa” (Ilm. 17:16).

Se merkitsee loppua Antikristuksen yhteistyölle maailmanuskontojen liiton kanssa, jota Johannes kuvailee “porttojen äitinä” -- ekumeenisena yhteisönä, eli äiti-järjestönä kaikille luopioille (Ilm. 17:5). Tämän hetken jälkeen Antikristus ei enää ole heidän yhteinen messiaansa, vaan kaikkien kansojen on kumarrettava häntä ja hänen kuvaansa ainoana Jumalana.

Voimakas palvonnan vaatimus ei kohdistu vain juutalaisiin, vaan myös muiden uskontojen kannattajiin: heidän on joko kumarrettava Antikristusta ja hänen kuvaansa jumalana temppelin Kaikkeinpyhimmässä, tai alistuttava pikateloitukseen. Väärä profeetta pakottaa globaalisen saatanan ja hänen väärän kristuksensa palvonnan ja sillä on myös okkulttinen voima saada kuva puhumaan: “Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.” (Ilm. 13:15)

Herra Jeesus viittasi tähän tilanteeseen, jolloin Antikristus saastuttaa temppelin Kaikkeinpyhimmän asettamalla sinne kuvansa. Juutalaisten, jotka kieltäytyvät polvistumasta kuvan edessä ja palvomasta uutta maailmanjohtajaa Jumalana, on paettava henkensä edestä suurella kiireellä: “Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa... silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille... Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule. Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään.” (Mt. 24:15-22)

Kauan sitten Daniel viittasi tähän lopunajan diktaattoriin ja sanoi: “Hänen lähettämänsä sotajoukot nousevat ja häväisevät pyhäkön linnoituksineen, poistavat jokapäiväisen uhrin ja asettavat sinne hävityksen kauhistuksen (pedon kuva)... Ja kuningas tekee, mitä hän tahtoo, ja korottaa itsensä ja uhittelee jokaista jumalaa... ja hän lähtee täynnä kiukkua hävittämään monia ja vihkimään heitä tuhon omiksi.” (Dan. 11:31,36,44)

Israelin jatkuva Jeesuksen jumaluuden ja messiaanisuuden hylkääminen valmistaa tietä liiton tekemiselle Antikristuksen kanssa. Todellinen Messias on varoittanut heitä väärän messiaan ja hänen demonisen politiikkansa itsetuhoisesta hyväksymisestä: “Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan.” (Joh. 5:43) He tekevät liiton kuoleman kanssa, koska tämä “toinen messias” tulee esiin Saatanasta – ja yksi hänen salaisista tärkeimmistä päämääristään on tuhota kaikki juutalaiset. Kansainvälinen yhteisö toivottaa tervetulleeksi ja kannattaa liiton tekemistä uuden maailmanjohtajan kanssa, koska hänen ekumeeninen ajattelunsa ja väärän rauhan tarjouksensa pettää heidät kaikki.

Israelin nykyinen lähestymistapa rakentaa temppeli, joka tulee olemaan palvontapaikka kaikille kansoille, on osa moniuskonnollista petosta, jolle kaikki ihmiset ja uskonnot on nykyisin alistettu. Se tulee johtamaan liittoon Antikristuksen kanssa ja hän antaa Israelille oikeuden rakentaa temppeli, jossa kaikkien uskontojen jäsenet ovat tervetulleita.

Tämä temppeli tarjoaa Antikristukselle ihanteellisen tilaisuuden petollisesti julistaa olevansa universaalinen “tämän aikakauden jumala” (vrt. 2. Kor. 4:4) ja vaatia kaikkien ihmisten palvontaa. Juutalaisten oikeaoppiset tunteet sopivat hänelle hyvin, koska israelilaisten enemmistö haluaa jälleenrakentaa temppelin, koska he jatkuvasti hylkäävät oikean Messiaan ja hänen uhrinsa ristillä. He tahtovat palauttaa VT:n uhrit syntiensä sovitukseksi. Nämä ovat ne uhrit, jotka Antikristus kieltää julistautuessaan Jumalaksi temppelissä.

Me olemme nyt tempauksen ja kaikkien uskontojen väärän Kristuksen ilmestymisen kynnyksellä. Israel (lukuunottamatta pientä messiaanisten juutalaisten ryhmää) valmistaa tietä hänelle, kuten myös kaikki luopiot kristilliset kirkot, jotka ovat tulleet uskottomiksi oikealle Kristukselle. Ei-kristilliset uskonnot ovat jo kauan valmistautuneet väärän messiaan tulemukseen. Kohta sen jälkeen, kun Antikristuksen pidättäjä (todellinen seurakunta Pyhän Hengen temppelinä) on otettu pois tieltä, hänet paljastetaan (2. Ts. 2:6-8). Silloin juutalainen temppeli, päivitettynä kristinuskoa edeltävältä ajalta, jälleenrakennetaan Kristuksen hylkäävän uuden maailmanjärjestyksen symboliksi Antikristuksen johdolla.

Uudistettu Jeesuksen hylkääminen Messiaana

On ilmeistä, että nykyiset tapahtumat vahvistavat ortodoksisia tunteita Israelissa ja tämä mieliala saa Israelin johtajat jälleen kerran virallisesti hylkäämään Jeesuksen luvattuna Messiaana. Se on osoitus uskomattomasta hengellisestä sokeudesta, varsinkin ottaen huomioon kansan 2000-vuotisen hajotuksen kansojen keskuudessa. On kiistämätön historiallinen tosiasia, että Jerusalem ja Toinen Temppeli revittiin maan tasalle ja juutalaiset hajotettiin kaikkialle maailmassa, koska he hylkäsivät Jeesuksen Messiaana. Jeesus sanoi edellisen Sanhedrinin jäsenille Jerusalemissa: “Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'. Sillä minä sanon teille: tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen'.” (Mt. 23:37-39)

Jerusalemin ja temppelin tuho olivat suora seuraus Herran Jeesuksen hylkäämisestä. Jerusalemin uskonnolliset johtajat sitoutuivat jatkamaan temppelimenoja, koska hylkäsivät Jumalan Karitsan kertakaikkisen uhrin Israelin ja koko maailman syntien tähden (Joh. 1:29). Kansakunnan rakentajat hylkäsivät todellisen Kulmakiven. ”Jokainen joka kaatuu siihen kiveen, ruhjoutuu, mutta jonka päälle se kaatuu, sen se murskaa” (Lk. 20:17-18; vrt. Piet. 2:6-7). Paavali sanoo: “...kulmakivenä itse Kristus Jeesus” (Ef. 2:20).

Näiden tosiasioiden valossa Toinen Temppeli oli tuomittu:

“Ja Jeesus lähti ulos pyhäköstä ja meni pois; ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä näyttämään hänelle pyhäkön rakennuksia. Niin hän vastasi ja sanoi heille: "Ettekö näe näitä kaikkia? Totisesti minä sanon teille: tähän ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta"” (Mt. 24:1-2). Se oli suora seuraus siitä tosiasiasta, että Sanhedrin, kuten myös juutalaisten suuri enemmistö, eivät tiedostaneet, että Jumala oli vieraillut heidän luonansa Jeesuksen Kristuksen persoonassa (Lk. 19:41-44). Vanhan liiton jatkaminen oli selkeä merkki siitä, että uusi liitto Messiaan alaisuudessa hyljättiin.

Juutalaiset tekivät tämän selkeän valinnan seisoessaan roomalaisen maaherra Pontius Pilatuksen edessä ja omaksi häviökseen päättivät hyljätä Jeesuksen ja kantaa seuraukset. He sanoivat: “Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle” (Mt. 27:25). Ja kuinka Israel onkaan kärsinyt tämän traagisen päätöksen vuoksi! Eikä heidän kärsimyksensä vielä ole lopussa, koska he edelleen lujasti vastustavat Jeesuksen messiaanisuutta. Tämän asenteen väistämätön seuraus on, että nykyajan Sanhedrin tulee hyväksymään toisen henkilön (Antikristus) Messias-kuninkaaksi (Joh. 5:43), kun hän tulee johonkin sellaiseen, jonka he kuvittelevat olevan heidän pelastuksensa ja myös antaa heille oikeuden jälleenrakentaa Jerusalemin temppeli.

Väärä messias tekee juuri sen, koska temppelimenojen palauttaminen varmistaa, että juutalaiset johtajat edelleen hylkäävät oikean Messiaan kertakaikkisen uhrin ristillä. Antikristuksella on myös toinen päämäärä jälleenrakennetun temppelin suhteen ja se on julistaa siinä itsensä Jumalaksi (2. Ts. 2:4). Koko idealla jälleenrakentaa temppeli on siksi kauaskantoisia antikristillisiä seurauksia.

Antikristuksen tahallinen temppelin saastuttaminen seitsenvuotisen ahdistuksen puolivälissä, kun hän teeskentelee olevansa Jumala, johtaa suureen silmien avautumiseen juutalaisten keskuudessa. He peruvat liittonsa väärän messiaan kanssa ja heidän on paettava Jerusalemista suurella kiireellä (Mt. 24:15-22). Suuren ahdistuksen lopussa Israelin jäännös näkee oikean Messiaan asettavan jalkansa Öljymäelle (Sak. 14:4-5). Vasta silloin he sanovat Hänelle: “Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen!” (Mt. 23:39).

Se on petollinen ja hyvin vaikea tie, jonka nykyinen Sanhedrin yhdessä muiden Israelin johtajien kanssa ovat valinneet tälle kansalle. Se tulee johtamaan suureen ihmishenkien menetykseen, mutta lopulta Sak. 12:10 tulee ihmeellisesti toteutumaan, kun Israelin jäännös katsoo Häntä, jonka he ovat lävistäneet ja katkerasti valittavat Häntä. Silloin koko kansa tiedostaa, kuinka typerää oli asettaa temppelimenot Messiaan ristinuhrin edelle (Hepr. 7:26-28).

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Itke, meidän rakastettu Amerikkamme!

Tässä Berit Kjos suree syntisen Amerikan kohtaloa. Jumalan tuomiot ovat pian lankeamassa Amerikan ylle ja seurauksena on Uusi Maailmanjärjestys, jossa fasistinen poliisivaltio (ns. kolmas tie) ottaa muotoaan USA:ssa. Aikaa ei ole enää paljon jäljellä.

-------------------------------------------------

Itke, meidän rakastettu Amerikkamme!
(Cry, our beloved America)

Luisuminen kommunitaarista rinnettä alas

By Berit Kjos – 2. maaliskuuta 2010
Korostukset lisätty lihavoinneilla jäljempänä



Muistanet Kommunitaarisen KOLMIJALKAISEN JAKKARAN: Pakollinen kumppanuus julkisen sektorin (hallinto), yksityisen sektorin (liiketoiminta), ja sosiaalisen sektorin (kunta, kirkot, koulut, jne.) välillä – hoidetaan globaalien standardien ja lakien kautta, jotka kansalliset ja kansainväliset hallitukset ovat luoneet. Tämä Kommunitaarinen (kollektiivinen) systeemi on pikatahtia johdattamassa ihmismassoja kontrolliverkkoon käsittäen ruuan, terveydenhoidon (henkisen yhtä hyvin kuin fyysisenkin), uskomukset, arvot, koulutuksen, elämäntavat, liiketoiminnan, jne.



Se ei ole aivan Kommunismia.
Se ei varmastikaan ole amerikkalaista
Kapitalismia!
Se on (puhaltakaa pasuunoihin) Kommunitarismia! Kolmas tie! Ja se muuttaa kaiken, aivan kuten meidän presidenttimme lupasi.


Daniel Henninger valaisee tätä uutta systeemiä hyvin hänen äskettäisessä Wall Street Journal -lehden artikkelissaan otsikolla ”Obama’s Business Buyout (Obaman lunastusosuus liiketoiminnasta)”:

”Presidentti Obaman kannatti kerta kaikkiaan puhua eilen yritysmaailman pyöreälle pöydälle (Business Roundtable). Isoihin ja pieniin liikeyrityksiin voitaisiin soveltaa kannustuspuhetta juuri nyt… Mutta sen sijaan, että pitäisi puheen yritystoiminnan luottamuksen elvyttämisestä taloudessa, Mr. Obama piti puheen bisnesuskon heräämisestä hänessä itsessään.”

”Illalla ennen puhettaan, Mr. Obama järjesti pienehkön Valkoisen Talon päivällistapaamisen joillekin pääjohtajille kaikkien tuntemista yrityksistä, sellaisista kuten AT&T, Xerox, State Farm, Verizon, PepsiCo ja GE. Syy pellava-pöytäliinaiseen päivällistapaamiseen, jota seurasi suuri puhe todella isoille yrityksille, on Valkoinen Talo, joka on tehnyt sen johtopäätöksen, että se nähdään vääränlaisesti bisnesvastaisena.”

”Olen samaa mieltä. Tämä Valkoinen Talo on bisnesmyönteinen. Itse asiassa, se on niin bisnesmyönteinen, että se esittää virtuaalista yhteensulautumista yksityisen sektorin kanssa. Hyvät naiset ja herrat bisnesyhteisöstä, kohdatkaa uusi partnerinne – Uncle Sam (Setä Samuli).”

”Ehdotetun sopimuksen termeillä, Valkoinen Talo ajaa Amerikan talouden veturia ja USA:n liikeyritykset kulkevat matkustajavaunuissa. Sinulle kerrotaan päästäksesi siitä perille.” [1]

Enää ei amerikkalainen vapaus, aloitekyky, kannustin ja maalaisjärki tule inspiroimaan uusia ideoita, pystyttämään uusia firmoja, moninkertaistamaan työpaikkoja ja palkitsemaan kovasta työstä. Kuten presidentti Obama (
Alinsky’n opetuslapsi ja entinen marxilaisen ”Uuspuolueen (New Party)” jäsen) selitti,

”Kolmen viime vuosikymmenen jälkimmäisellä puoliskolla, kansakunnan vaurauden epäsuhtaista jakoa on kasvatettu rikkaiden toimesta. Teknologiset edistysaskeleet ja kasvava globaali kilpailu, samalla kun kokonaiset teollisuudenalat muuntuvat – ja synnyttäen uusia – on painottanut trendiä kohti kasvavaa epätasa-arvoa.”

”Minä luulen tämän tarkoittavan”, Mr. Henninger kirjoitti, ”että sillä aikaa kun viimeisten neljän presidenttikauden verotus- ja talouspolitiikka työskenteli talouden hyväksi – synnyttäen kokonaisia teollisuudenaloja – niin se oli pahasta yhteiskunnalle, kuten Mr. Obama käsittää sen.” [1]

Tämä on pelottavaa. Samalla kun Mr. Obama vakuutti kuuntelijoilleen että tämä uusi politiikka ei ole “kaappausta Liittovaltion taholta”, hänellä on jotakin vielä pahempaa mielessään. Se voisi jopa ”toimia” kieroutuneella tavalla. Liittovaltio voi omistaa GM:n (General Motors), mutta se ei omista kaikkea. Sen sijaan, se sääntelee, verottaa ja manipuloi kaikkea. Tuo merkitsee sitä, että se voi rusentaa tai voimistaa mitä yhtiötä tahansa tahtonsa mukaan. On paljon helpompaa antaa käskyjä kun on vapaa todellisen omistajuuden vastuunkannoista. [Tämä on fasistinen talousjärjestelmä, mutta se on vain Jumalan tuomiota viimeisen 15 vuoden yltiökapitalismista ja mammonanpalvonnasta, jossa kaikki on tehty vain rikastuttamaan osakkeenomistajia ja eliittiä. Wall Street on Amerikan kultainen vasikka. Berit Kjos varmaan ymmärtää tämän vaikka hänen kirjoituksistaan ei välity inhoa tätä ahneuden aikakautta vastaan. Edellinen presidentti George W. Bush, ”pieni sarvi”, oli tämän rosvokapitalismin ajan ilmentymä ja huipentuma. Barack Obama on hänen vastakohtansa talouspolitiikassa ja vain toisenlainen antikristus. Suom. huom.]

Kommunitarismin musertava käsi

Jos sinä epäilet tämän leviävän agendan todellisuutta, ole hyvä ja lue meidän artikkelisarjamme
Reinventing the World (uudelleenkeksimässä maailmaa). Se näyttää Kommunitaarisen rakenteen kolme pääelementtiä:

Osa 1: The Seamless Communitarian SYSTEM
(Saumaton Kommunitaarinen järjestelmä) – Koulujen, yhteisöjen, yritysten, kansakuntien ja kirkkojen mukauttaminen globaaliin agendaan, joka sulkee pois Raamatullisen totuuden ja kristillisen elämäntavan.

Osa 2:
The Mind-Changing Dialectic PROCESS (Mieltä-muokkaava dialektinen prosessi) – Ihmismassojen kouluttaminen ajattelemaan kollektiivisesti ja palvelemaan Suurempaa Kokonaisuutta.

Osa 3:
The Rising Wall of Global STANDARDS (Globaalien standardien kasvava muuri) – Ihmismassojen käsitteleminen globaalien standardien ja alituisten arviointien avulla.

Nuo standardit on jo luonnosteltu merkittävissä YK:n sopimuksissa, aloitteissa ja julistuksissa. Ymmärtääksesi heidän rajoituksensa koskien vapautta, lue nämä neljä artikkelia:

Trading U.S. Rights for UN Rules (USA:n kansalaisoikeuksien vaihtaminen YK:n sääntöihin)

The UN Seizure of Parental Rights (YK:n kaappaus vanhempien oikeuksiin)

Local Agenda 21- The U.N. Plan for Your Community (Paikallinen Agenda 21 – YK:n suunnitelma sinun yhteisöäsi varten)

The U.N. Plan For Global Control: The Habitat II Agenda (YK:n suunnitelma globaalille kontrollille: Elinympäristö II Agenda)

Tämän valvovan verkon lonkerot ovat leviämässä ympäri maailman. Turmeltunut Yhdistyneet Kansakunnat
alueellisten haarojensa kanssa (Euroopan Unioni, Afrikan Unioni, jne.) tarjoaa hallinnoivan rungon. Kuten susi lammasten vaatteissa, se puhuu nätisti, mutta sillä on terävät hampaat. Se on olemassa pääasiassa vallannälkäisten eliittijohtajien vuoksi, joilla on vähän tunnonvaivoja massamurhan suhteen. Itse asiassa, sen ”rauhanturvaajajoukot” tunnetaan paremmin tappamisesta ja raiskauksista kuin rauhan saavuttamisesta.

Mentäessä takaisin vuoteen 2003,
Thomas Sowell kirjoitti tämän viisaan varoituksen, jonka meidän hallintomme suureksi osaksi sivuuttaa:

”Kun sinä näet neljävuotiaan komentelevan kaksivuotiasta, sinä olet näkemässä perustavaa laatua olevan ongelman koskien ihmisrotua – ja syyn miksi niin monet idealistiset liikkeet paremman maailman puolesta ovat päätyneet massamurhaamis-diktatuureihin. Antamalla johtajille tarpeeksi valtaa luoda ’sosiaalista oikeudenmukaisuutta’ on suoda heille tarpeeksi voimaa tuhota kaikki oikeudenmukaisuus, kaikki vapaus, ja kaikki ihmisarvo.”

”Useimmilla ihmisillä, jotka lukevat ’Kommunistista Manifestia’, ei luultavasti ole mitään käsitystä siitä, että se kirjoitettiin parin nuoren miehen toimesta, jotka eivät olleet koskaan työskennelleet päivääkään elämässään, ja jotka siitä huolimatta puhuivat rohkeasti ’työläisten’ nimissä. [Oikeastaan,
Marx’illa oli vähän sympatioita ”työläisiä” kohtaan] Samanlaiset perityn vaurauden jälkeläiset ovat toistuvasti varustaneet radikaalien liikkeiden johtoa, samanlaisilla pyrkimyksillä puhuessaan ’kansan’ puolesta.” [2]

Toivo tyrannian keskellä

Kuten minun luokkatoverini Norjassa, minä kerran opin ulkoa suositun runon, jota kutsuttiin nimellä ”Flugten til America” (Pakeneminen Amerikkaan). Se on hassu tarina pienestä pojasta jolla oli huono päivä ja hän päätti karata, seurata utopistista unelmaansa ja suunnata Amerikkaan. Hän pakkaa suosikkitavaransa ja aloittaa matkansa. Ennen pitkää, hänen masuaan kalvaa ja hänen jalkansa väsyvät. Joten hän hylkää unelmansa ja palaa kotiinsa elämään todellisuuden kanssa.

Tämän päivän globaalista ”unelmasta” on nopeasti tulossa traaginen todellisuus. Ja ei ole olemassa mitään helppoa keinoa livistää Amerikkaan, joka aikaansai aidon toivon ja vapauden ihmisille ympäri maailman enemmäksi kuin kahdeksi vuosisadaksi. Mutta älä sano ettemme varoittaneet. Jumala kertoi meille Sanassaan:

”Kun sinä syöt ja tulet ravituksi, niin ylistä Herraa, sinun Jumalaasi, siitä hyvästä maasta jonka hän on antanut sinulle… niin älköön sydämesi ylpistykö, äläkä unhota Herraa sinun Jumalaasi… Älä ajattele sydämessäsi: ’Oma voimani ja oman käteni väkevyys on hankkinut minulle tämän rikkauden.’…jos sinä unhotat Herran, sinun Jumalasi, ja seuraat muita jumalia…niin minä vakuutan teille tänä päivänä, että te peräti hukutte, kun ette kuulleet Herraa, teidän Jumalaanne.” (5. Moos. 8:10-20)

Monet väittävät tuntevansa Jumalan, käsittäen presidentti Obaman. Silti, harvat näyttävät todella tuntevan Raamatullisen Jumalan joka puhuu meille Sanansa kautta. Obama valaisee tätä sekaannusta hyvin:

”Minä olen kristitty… Minä uskon että on olemassa useita teitä samaan paikkaan… Minä olen meidän perustamiskirjamme suuri ihailija… ja ihailen sen päätöstä estää fundamentalismin repiviä piirteitä saamasta jalansijaa tässä maassa… Minä ajattelen, että Gandhi on hyvä esimerkki syvällisesti hengellisestä miehestä joka… ei koskaan livennyt suvaitsemattomuuteen tai dogmaattisuuteen.” [3] [Obama on kuin kaksoiskappale presidentti Tarja Halosesta. Suom. huom.]

Jopa kirkot, jotka kuuluttavat uskoaan Jumalaan, vääntävät totuutta sopimaan populaarikulttuuriin, aivan kuten Hän varoitti meitä kauan sitten: [Huom. Suomen luterilaisen kansankirkon suosimat metallimessut kirkoissa. Suom. huom.]

”Tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.” (2. Tess. 2:9-12)

”Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.” (2. Tim. 4:3-4)

”Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.” (Matt. 24:24)

Ehkäpä, jos Jumalan kansa todella ”nöyrtyy ja rukoilee… ja kääntyy pahoilta teiltään pois” [4] – asettaen sivuun aikaamme turmelevat epäjumalat (idols) – Hän tulee osoittamaan sääliä meitä kohtaan ja myöntää meille lykkäyksen tuomiosta, jonka me ansaitsemme. Mutta, vaikka niinkin, globaali prosessi tulee lopulta
liikkumaan eteenpäin loppuasetelmiinsa.

Silti, tulevan pimeyden lävitse, Jumalan valo ja Hänen iankaikkisuutensa tulevat varmasti paistamaan aina kirkkaammin niille, jotka saavat iloa Hänen Sanastaan ja ”etsivät Hänen kasvojaan”. Aivan kuten öinen taivas valaisee ylhäältä kun me jätämme hyvin valaistut kaupunkimme, niin Hänen järkkymättömät lupauksensa tulevat olemaan sitä kallisarvoisempia, kun maailman illuusiot katoavat. Vaarojen, vainojen ja menetysten edessä, Hänen rauhansa ja huolenpitonsa tulevat sitä kallisarvoisemmiksi!

”Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:37-39)



Huomautus: Tämän artikkelin otsikko on muistutus bestselleri-kirjasta Cry, The Beloved Country (Itke, rakastettu maa), jonka on kirjoittanut Alan Paton, valkoihoinen, kristitty eteläafrikkalainen opettaja, joka rakasti maataan syvästi ja tunsi surua sen rasistisista jaoista. Kun hän kuoli vuonna 1985, miljoonia kopioita hänen kirjastaan oli myyty yli 20 kielellä ympäri maailman. Hän ei elänyt nähdäkseen Apartheidin loppua, mutta vuosina, jotka seurasivat Mandelan valintaa, hänen rakastettu maansa ei muuttunut ”paremmaksi”. Sen sijaan se kohtasi kasvavaa väkivaltaa ja laittomuutta sen uusien marxilais/sosialististen johtajien alaisuudessa. Vuonna 1998, kohdattuaan toistuvia murtovarkauksia, pahoinpitelyjä ja terroria, hänen leskensä, Anne Paton, muutti Englantiin. Tässä kaksi mieleen painuvaa lausuntoa Alan Paton’in kirjasta:

”Minulla on yksi suuri pelko sydämessäni; se että eräänä päivänä kun he ovat kääntyneet rakastamaan, he tulevat huomaamaan että me olemme kääntyneet vihaamaan.”

”Totuus on se, että meidän sivilisaatiomme ei ole kristillinen; se on traaginen yhdistelmä suurta ihannetta ja hirvittävää käytäntöä, hyväntekeväisyyden ihannoimista ja hirvittävää tarrautumista omaisuuksiin.”
[Selvää kaksinaismoralismia, Suom. huom.]



Lähteet:
1. Daniel Henninger, "Obama's Business Buyout",
Wall Street Journal, 2-25-10.
2. Thomas Sowell, "Random Thoughts (Satunnaisajatuksia)", Townhall, 11-27-03,
http://townhall.com/Common/PrintPage.aspx?g=87a24713-9408-4f45-8b09-0be8c795f1ef&t=c
3. Cathleen Falsani, haastattelu Illinoisin osavaltion senaattorin Barack Obaman kanssa, 27. maaliskuuta 2004,
http://blog.beliefnet.com/stevenwaldman/2008/11/obamas-interview-with-cathleen.html
4. 2. Aikakirja 7:14



Article Provided by Berit Kjos

If you have accepted Jesus Christ as your personal Savior, but have been very lukewarm in your spiritual walk with Him, you need to immediately ask Him for forgiveness and for renewal. He will instantly forgive you, and fill your heart with the joy of the Holy Spirit. Then, you need to begin a daily walk of prayer and personal Bible Study.

If you have never accepted Jesus Christ as Savior, but have come to realize His reality and the approaching End of the Age, and want to accept His FREE Gift of Eternal Life, you can also do so now, in the privacy of your home. Once you accept Him as Savior, you are spiritually Born Again, and are as assured of Heaven as if you were already there. Then, you can rest assured that the Kingdom of Antichrist will not touch you spiritually.

If you would like to become Born Again, turn to our
Salvation Page now.

Finally, we would love to hear from you.


You can contact us by mail or email.

God bless you.

Kääntäjä: Olli R. – “nokialainen”

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Esiintulevan kirkon petos

Tässä kirjoittaja ottaa esille "lavean tien" kristillisyyden, josta Jeesus varoitti, ja joka ei vie pelastukseen. Pääasiassa Amerikassa vaikuttava Rick Warren'in Päämäärätietoinen liike on tämänkaltaisen kristillisyyden pääedustaja nykyään. Hänen imperiuminsa on paisunut valtavaksi, ja osoittaa, että luopumus kristikunnassa on saavuttanut jo kriittisen vaiheen. Artikkelin suomentaja: Samuel Korhonen


Lighthouse Trails Research Project

Lighthouse Trails'in uutiskirjeestä 18.1.2010:

Kymmenen raamatullista syytä pysyä erossa Rick Warren'in ”lavean tien” kristillisyydestä

by Warren Smith

Suomentajan kommentti: Suomenkin ”vapaat” kristityt ovat lennossa suureen eksytykseen paljolti siksi, koska kaksi suurinta ”kristillistä” kustantajaa julkaisee muiden eksyttävien kirjojen lisäksi Rick Warren'in kirjoja. Päämäärätietoisen liikkeen tärkeimmät kirjat ovat: Päämäärätietoinen seurakunta (Aika 1999) ja Tavoitteena elämä (Päivä 2005).

Katkelma kirjasta A "Wonderful" Deception:

Rick Warren'in päämäärätietoisesta liikkeestä on suhteellisen lyhyessä ajassa tullut jotakin sellaista, josta TIME -lehti käytti nimitystä ”Päämäärätietoinen Imperiumi”. (1) Sana imperiumi (engl. empire) on sanakirjan mukaan ”ylin hallinto; ehdoton valta tai auktoriteetti, herruus”. Se merkitsee myös ”kattavaa yhteiskunnallista tai taloudellista järjestöä yhden henkilön, perheen tai yhtiön valvonnassa”. (2) Rick Warren'ista on tullut yhä luopuneemmaksi käyvän postmodernin seurakunnan nimellinen pää – lähes keisarin kaltainen pääjohtaja – kaikissa sen tarkoituksissa ja päämäärissä. Mutta vaikka suuri osa maailmaa ja seurakuntaa jatkuvasti menee Warren'in puolelle, kenellekään ei ole liian myöhäistä harkita uudelleen sitoutumista häneen ja hänen Päämäärätietoiseen Liikkeeseensä. Tässä on kymmenen raamatullisesti perusteltua syytä, miksi niiden, joilla on vähänkin rakkautta totuuteen, ei pitäisi sekaantua Warren'in ”lavean tien” kristillisyyteen.

Kymmenen perussyytä


1) Rick Warren'in Päämäärätietoinen liike tarjoaa ”lavean tien” kristillisyyttä. Yksi kristillisen uskon salaisuus on Jeesuksen varoituksessa, että tie elämään on ”kaita” ja että ”harvat” todella löytävät sen. Jeesus kertoo meille edeltä, että ”lavea tie” -- vaikka päämäärät esitettäisiin kuinka hyvinä – ei ole Hänestä. Koska Rick Warren'in muutosliike perustuu tekoihin eikä uskontunnustuksiin, niin kaikki on kutsuttu osallistumaan tähän globaaliin ponnistukseen, mutta raamatulliset periaatteet on vesitetty ja usein heitetty syrjään.

Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät. (Matteus 7:13-14)

2) Rick Warren'in "lavean tien" kristillisyys ei julista ”Jumalan koko neuvoa”. Rick Warren opettaa Raamatusta vain sen, mitä tahtoo. Siksi on monia tärkeitä opetuksia, jotka hän hyppää yli, vähättelee ja jättää ulkopuolelle – varsinkin koskien profetiaa ja hengellistä petosta.

Sillä minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille kaikkea Jumalan tahtoa. Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut. Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa. Valvokaa sentähden ja muistakaa, että minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakin. (Apt. 20:27-31)

3) Rick Warren'in "lavean tien" kristillisyys ei erota hengellisiä ajanmerkkejä. Aivan kuten Jeesuksen päivien johtajat havaitsivat sään, mutta eivät ajanmerkkejä, myös Warren havaitsee monia yhteiskunnallisia ja taloudellisia ongelmia, mutta ei hengellisiä ajanmerkkejä.

Taivaan muodon te osaatte arvioida, mutta aikain merkkejä ette osaa. (Matteus 16:3)

4) Rick Warren'in "lavean tien" kristillisyys on tietämätön Saatanan juonista. Siinä, missä apostoli Paavali ja toiset uskovat ”eivät olleet tietämättömiä Saatanan juonista”. Warren'in ”lavean tien” kristillisyys julistaa, että Saatanan juonet ovat ”täysin ennustettavia.” (3) Tietämättömänä Saatanan juonista tämä ”lavean tien” kristillisyys on joutunut Saatanan juonien uhriksi – varsinkin New Age'n/Uuden Hengellisyyden/Uuden Maailmankatsomuksen alueella.

Ettei saatana pääsisi meistä voitolle; sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat. (2. Kor. 2:11)

5) Rick Warren'in "lavean tien" kristillisyys ei paljasta hengellistä pahaa. Warren'in versio kristinuskosta ei anna aitoa varoitusta petollisesta henkimaailmasta eikä hengellisestä petoksesta. Pahaan kuuluu paljon enemmän, kuin ne ongelmat, joita Rick Warren pyrkii korjaamaan päämäärätietoisella P.E.A.C.E. -suunnitelmallaan (peace = rauha). Meitä kehotetaan paljastamaan väärät profeetat ja väärät opettajat, ei opiskelemaan heidän alaisuudessaan, ei liittymään heihin hengellisesti eikä edistämään heidän suunnitelmiaan.

Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan. (Ef. 6:12)

Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen. (2. Tim. 3:13)

Älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä. (Ef. 5:11)

6) Rick Warren'in "lavean tien" kristillisyys ei ”vakavasti kilvoittele uskon puolesta”. Koska se ei julista kaikkea Jumalan neuvoa, ei erota ajanmerkkejä, on tietämätön Saatanan juonista eikä paljasta hengellistä pahaa, niin Rick Warren'in ”lavean tien” kristillisyys ei taistele ”hyvää uskon kilvoitusta”.

Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu. (Juuda 3)

Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä. (1.Tim. 6:12)

Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä. (Ef. 6:13)

7) Maailma johtajineen rakastaa Rick Warren'ia ja hänen "lavean tien" kristillisyyttään, mutta maailma ei rakastanut Häntä. Jeesus varoitti seuraajiaan, että maailma vihaisi, vainoaisi ja jopa tappaisi heitä – aivan kuten maailma vihasi, vainosi ja tappoi Hänet. Sovittelevassa pyrkimyksessään maailman saavuttamiseksi Warren'ista ja hänen ”lavean tien” kristillisyydestään on tullut maailma.

He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä. (1. Joh. 4:5)

Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Sillä niin tekivät heidän isänsä väärille profeetoille. (Luukas 6:26)

Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi. (2. Tim. 3:12)

Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden. (Matteus 10:22)

Jos he perheenisäntää ovat sanoneet Beelsebuliksi, kuinka paljoa enemmän hänen perheväkeään! (Matteus 10:25)

8) Rick Warren'in "lavean tien" kristillisyys on sitoutunut jumalattoman muutoksen prosessiin. Rick Warren kuvailee itseään ”muutosagenttina,” mutta yrityksessään muuttaa maailma hän ja hänen Päämäärätietoinen liikkeensä todellisuudessa ovat muuttamassa raamatullista kristinuskoa. Raamattu varoittaa niistä, jotka ajavat epäraamatullista ja jumalatonta muutosta.

My son, fear the LORD and the king; Do not associate with those who are given to change. (Sananlaskut 24:21, NASB)

Pelkää, poikani, Herraa ja kuningasta, älä sekaannu kapinallisten seuraan. (Sananlaskut 24:21, KR-38)

Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti. (Hepr. 13:8)

Sillä minä, Herra, en muutu. (Malakia 3:6)

Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, jolloin minä lähetän nälän maahan: en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan HERRAN sanojen kuulemisen nälän. (Aamos 8:11)

9) Rick Warren'in "lavean tien" kristillisyys on jatkuvasti ”kaksikielinen” ja ”kaksimielinen”. Rick Warren'in yritykset ottaa näennäisesti etäisyyttä New Age'iin/Uuteen Hengellisyyteen ja samalla asettua New Age'n ymmärtäjien puolelle on ”kaksikielisyyttä”, ”kaksimielisyyttä” ja petollisen omahyväistä. Daavid puhuu Psalmeissa niistä, jotka puhuvat ”liukkain huulin” ja ”kaksimielisin sydämin”.

Auta, HERRA, sillä hurskaat ovat hävinneet, uskolliset ovat kadonneet ihmislasten joukosta. He puhuvat valhetta toinen toisellensa, puhuvat liukkain huulin, kaksimielisin sydämin. (Psalmi 12:1-2)

Niin myös seurakuntapalvelijain tulee olla arvokkaita, ei kaksikielisiä, ei paljon viinin nauttijoita, ei häpeällisen voiton pyytäjiä, vaan sellaisia, jotka pitävät uskon salaisuuden puhtaassa omassatunnossa. (1.Tim.3:8-9)

...kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään. (Jaak. 1:8)

10) Rick Warren'in "lavean tien" kristillisyys ei ole ”urhea totuuden puolesta”. Warren on lukuisin tavoin osoittanut olevansa poliittisesti ja hengellisesti omaa etuansa ajava, kun on kysymys totuudesta. Hänen ”lavean tien” kristillisyytensä pelaa maailman ehdoilla ja hyväksyy maailman, koska se on maailma. Se ei pidä lujasti kiinni totuudesta, koska se ei ole ”urhea totuuden puolesta”.

He jännittävät valheeseen kielensä jousen, eivätkä käytä totuuteen valtaansa maassa. (Jer. 9:3, RK-38)

And they bend their tongues like their bow for lies: but they are not valiant for the truth upon the earth. (Jer. 9:3, KJV)

Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani. (Joh. 8:31)

Se aika on tullut

Apostoli Paavali saarnasi Jumalan sanassa pysymisen tärkeyttä. Hän varoitti, että tulisi aika, jolloin uskovat eivät kärsi tervettä oppia, vaan etsivät opettajia, jotka puhuisivat heille, mitä he haluavat kuulla:

Saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. (2.Tim. 4:2-4)

Kun Rick Warren'in "lavean tien" kristillisyys näyttää matkaavan alas Uuden Hengellisyyden ”laveaa tietä”, niin on hyvin selvää, että hänen Päämäärätietoinen Liikkeensä on kaikkea muuta kuin se ”kaita tie”, jota Jeesus Kristus kuvaili jakeessa Matteus 7:14. On tärkeää ymmärtää, mitä tässä on panoksena – Ristin keskeisyys yhtenä ja ainoana tosi evankeliumina – jota ilman ei ole pelastuksen toivoa. Jeesus Kristus kuolemassa Ristillä meidän syntiemme tähden on evankeliumin keskeinen sanoma. Se on se luotilanka, joka lopulta erottaa totuuden harhasta, mutta kun erotamme totuutta harhasta, niiin on olennaista, että meidän täytyy noudattaa kaikkea Jumalan neuvoa. (Apt. 20:27, KJV käyttää sanaa counsel)

Jeesus on se yksi ja ainoa Vapahtaja – se yksi ja ainoa tosi Kristus. Tiede ei voi toisin osoittaa, ei nyt, eikä tulevaisuudessa (1. Tim. 6:20). Jumala ei ole kaikessa. Me emme ole Kristus emmekä Jumala. Liha ja veri eivät voi periä Jumalan valtakuntaa (1. Kor. 15:50). Ei ole: ”kuten ylhäällä, niin alhaalla (okkulttinen sanonta)”. Apostoli Johannes sanoo:

Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien. Joka on syntyisin maasta, se on maasta ja maasta on, mitä hän puhuu; hän, joka taivaasta tulee, on yli kaikkien. (Joh. 3:31)

Jeesus Kristus on Herra. Hänen nimensä on yli kaikkien nimien (Fil. 2:9). Hän ei ole kirjan, The Shack (kristillisokkulttinen bestselleri Amerikassa, jota kristityt lukevat. Suom. huom.), Jeesus, eikä Hän ole New Age'n/Uuden Hengellisyyden ”Jeesus”. Hän ei ole petetyn maailman ja luopioseurakunnan ”kvantti-Kristus (engl. quantum Christ)”.

Apostoli Paavali kuvailee Kristuksen yksinkertaisuutta:

Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme vietteli Evan kavaluudellansa, niin myös teidän taitonne turmellaan siitä yksinkertaisuudesta, joka on Kristuksessa. (2. Kor. 11:3, Biblia 1776 mukaan, sekä KR-38, että -92 kääntävät jakeen väärin. Suom. huom.)

Monien tämän päivän hengellisten ja uskonnollisten johtajien mukaan ihmiskunnalta on mennyt 2000 vuotta sen ymmärtämiseen. He sanovat meidän tarvitsevan kvanttifyysikkoja, solubiologeja, matematiikan tohtoreita, New Age -kanavoitsijoita ja esiintulevia postmoderneja saarnaajia lopultakin ymmärtääksemme, mitä Jeesus yritti sanoa meille ensimmäisellä vuosisadalla. Ei, tämä ei ole sitä yksinkertaisuutta, jota Paavali kuvaili. Tämä on Vastustajamme petollista työtä, kun hän yrittää muuttaa luomakunnan Luojaksi ja omia Luojan luomakunnan itselleen.

Valitettavasti monet tämän päivän pastorit ovat unohtaneet, että Saatana on tämän maailman Jumala (2. Kor. 4:4) ja että meidän tulee ”vastustaa perkeleen kavalia juonia” (Ef. 6:11). Sen seurauksena seurakunta on nyt lennossa suureen hengelliseen petokseen.

Niitä, jotka vielä oikein jakavat Jumalan Sanaa ja riippuvat siinä kiinni, Raamattu varoittaa, että tuleva petos on niin suuri, että suurin osa maailmaa petetään (Ilm. 13:13-14). Jeesus varoitti, että Hänen tiensä ei ole lavea tie, vaan Hänen Sanansa noudattamisen ”kaita tie” (Joh. 8:31). Ja Hänen tiensä on se tie, joka johtaa iankaikkiseen elämään.

Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä. (Luukas 21:28)

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Started on June 7, 2026
View My Stats
Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Käyttäjän Mark Allison 88 ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava jossa tuoreista tapahtumista maailmalla ja spekulaatioita mm. ylöstempausta silmällä pitäen

Käyttäjän Hugh Jorgan YouTube-kanava jossa ajankohtaista tulkintaa profeetallisesta I, Pet Goat 2 -elokuvasta

Tuore Hitler-dokumentti sisältäen haastatteluja ja kertoen Hitlerin sodanaikaisen menestyksen ja tuhon (arvokasta kuvamateriaalia, tallenna itsellesi)

EU-kriitikko Sakari Linden Tikkakoski-kanavan haastattelussa huhtikuussa 2025 – Aiheena EU:n tulevaisuus

Järjen ääni Brysselistä – entisen persuvaikuttajan Sakari Lindenin X-tili

Mediapersoona Juha Korhosen X-tili

Väärinajattelija -podcast by Antti Launonen 21.3.2025, jakso 82 – Tuomas Malinen (Ukrainan sodan taustat ja rauhanneuvottelut)

Julius 'Juju' Kiven haastattelussa Juha Korhonen uuden kirjansa pohjalta (live-lähetys 14.3.2025)

Juha Korhosen uutuuskirja myytävänä: MV-Lehti kulissien takaa – Matkani mediakentälle

ATOMIstudio Janus Putkonen - Suomen tie sotaan Venäjän federaatiota vastaan (kirjaesittely Totuuden etsijöiden live-striimissä 14.11.2024) (VIDEO, mp4)

Kuinka länsi valehteli Venäjälle NATOn laajenemisesta (Julius Kivi ja Janus Putkonen live-striimissä 24.10.2024) (VIDEO, mp4)

Koronarokotehaitoista video – 18.5.2024 Peitelty totuus -- Rokotehaittatapahtuma Paasikivenaukio Helsinki

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com