Tietoja minusta

Olen 59-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 17. elokuuta 2017

Pohjois-Korea uhkaa Israelia Iranin kautta, koska mailla on sotilaallista ja taloudellista yhteistyötä

Tässä uusin pastori J.D. Farag'in Lähi-idän profetiapäivitys viime sunnuntailta, jossa otetaan esille tilanne Pohjois-Korean suhteen, joka on vastikään uhannut iskeä Yhdysvaltain tärkeään sotilastukikohtaan läntisellä Tyynellämerellä. Huomattavaa on, että Pohjois-Korea kytkeytyy mahdolliseen Iranin ja Venäjän tekemään ydiniskuun Israelia vastaan, koska Iran ja Pohjois-Korea tekevät sotilaallista yhteistyötä ja Iranin ydinohjelma yhdistyy Pohjois-Korean vastaavaan. Nämä ns. roistovaltiot muodostavat siis Raamatun Ilmestyskirjassa mainitun Idän kuninkaiden uhkan Lännelle, kun mukaan lasketaan vielä Iranin kumppanit Venäjä ja Kiina. Lopuksi pastori Farag varoittaa vielä kristittyjä leikkimästä seurakuntaa, kun Jeesuksen takaisintulo on lähellä. Profetiapäivityksen suomensi: Olli R.

------------------------

Mid-East Prophecy Update August 13th, 2017


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 13.8.-17. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/mp3/Mideast/Mid-East_Update_2017-08-13.pdf

Pastori J.D. käsittelee hyvin vakavaa uhkaa Pohjois-Koreasta ja selittää erityisesti maan yhteyttä Iranin ja Venäjän kanssa mitä tulee ydiniskuun Israelia vastaan.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluan käsitellä tilannetta Pohjois-Korean suhteen ja minne tämä kaikki voisi itseasiassa johtaa.
- Varmasti meille täällä Havaijilla, sekä Guam'issa asuville ihmisille, on paljon aihetta tyrmistykseen johtuen kaikesta tästä.
- On melko selvää, että monet ottavat tämän vakavasti ja oikeutetustikin, kun otetaan huomioon hyökkäyksen profeetalliset vaikutukset.
- On tärkeä ymmärtää, että sillä mitä tapahtuu Pohjois-Korean suhteen on vakavia seurauksia Israelille, pääasiassa Iranin takia.
- Yhden lähteen mukaan, samalla kun kaikki puhuivat Pohjois-Koreasta, niin kukaan ei näyttänyt huomaavan, mitä he tekivät Iranin kanssa.
- Nimittäin, he allekirjoittivat sarjan uusia sotilaallisia sopimuksia 10 päivän vierailun Teheraniin kannoilla maanantaina Kim Jong-un'in kakkosmiehen toimesta.
- Kysymys kuuluu, mistä on kyse Pohjois-Korean kaltaisessa maassa, joka houkuttelee tykkäyksiin Iranin puolelta, joiden kohteena ovat myös Venäjä ja Kiina.
- Minulle yksi mahdollinen vastaus tähän kysymykseen tuli tapaamisen jälkeen erään uskonveljen kanssa täällä kirkossamme tämän viikon torstaina.
- Se on se, mikä tunnetaan nimellä ”Rare Earth Elements (REE, harvinaiset maametallit)”, ja kuten on ilmennyt, Pohjois-Korea omistaa kaksi kertaa sen määrän näitä metalleja, mitä koko maailmanlaajuinen varastokapasiteetti käsittää nykyään.
- Mitä ovat harvinaiset maametallit – ne ovat harvinaisia mineraaleja, joita tarvitaan pitkälle kehitettyihin teknologioihin matkapuhelimista aina ohjattuihin ohjuksiin.
- Ongelmana on, että Pohjois-Korea istuu huomattavasti korkeampien REE-varantojen kärkipaikalla, kuin aiemmin on ajateltu ja se vahingoittaa Kiinaa.
- Pohjois-Korealla on arviolta kuusinkertainen määrä verrattuna Pekingiin, ja se voisi murtaa Kiinan kuristusotteen.
- Mennäänpä Iraniin ja sen myötä Venäjään, mikä selittää sen, miksi Iran on nimenomaisesti investoinut miljardeja dollareita Pohjois-Koreaan.
- Ironia on Iranin usean miljardin dollarin investointi joka tuli vuonna 2015 solmitun Iranin ydinsopimuksen myötä, joka pitää Kim'in mukana bisneksessä.
- Tämä sen jälkeen kun on ollut uusia yrityksiä kasvattaa sanktioita Pohjois-Koreaa vastaan, joista monet uskovat, että ne tulevat olemaan merkityksettömiä.
- Jotta asiat pahentuisivat, valtavirran media täällä Yhdysvalloissa Susan Rice'n kautta tuomitsee Trumpin ja hemmottelee Kim Jong-un'ia.
- Älkää erehtykö, Iran tarkkailee tätä kaikkea Obaman ydinsopimustiedostot lantiotaskussaan ja nauraen partaansa.
- He eivät ainoastaan ikäänkuin naura partaansa, vaan he myöskin nauravat matkallaan Israelin rajalle Syyrian kautta.
Artikkelissa, joka julkaistiin alunperin Jerusalem Post'issa, Caroline Glick tarjoaa jotakin mielenkiintoista käsitystä, kun se liittyy tilanteen epävakauteen Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen välillä, sekä Israelin osalta Iranin osallisuuteen. Artikkelissa hän kirjoittaa, ”Jos Yhdysvallat ei liitä Trumpin uhkausta hyökätä Pohjois-Koreaan uskottavaan strategiaan Pohjois-Korean ydinaseiden poistamiseksi, niin Iran tulee tekemään tarvittavat johtopäätökset. ...Trumpin vastaus Pohjois-Korean ydinasekriisiin tulee suoraan kasvattamaan Iranin ydinaseuhkaa ...on olemassa vahvoja todisteita siitä, että nämä kaksi ohjelmaa ovat yhteydessä toisiinsa. Itseasiassa ne voivat olla sama ohjelma. ...CIA'n virkailijat ovat aiemmin väittäneet, että iranilaisia tarkkailijoita on ollut läsnä Pohjois-Korean ydinkokeissa. Lisäksi Iran on kuulemma rahoittanut korealaisten rakentamaa ydinreaktoria Syyriassa, jonka Israel ilmeisesti tuhosi vuonna 2007. Iranin Shahab-3 ja Shahab-4 keskipitkän kantaman ballistiset ohjukset perustuvat pohjoiskorealaisiin malleihin. Entinen USA:n YK-suurlähettiläs John Bolton paljasti hiljattain, että Pohjois-Koreaa vuosina 1999-2006 koskeneen ohjustestauskiellon aikana, Iran teki ohjuskokeita Pohjois-Koreaa varten. Jos nämä seikkaperäiset todisteet, jotka yhdistävät kaksi ydinohjelmaa toisiinsa, ovat oikeita, niin silloin mitä tahansa Pohjois-Korealla onkin niin se tulee aiheuttamaan vaivaa Iranin kautta pikatilauksena.”

Perjantaina Jerusalem Post julkaisi artikkelin, jossa kysytään, ”Voiko Israel tuntea lämmön Trumpin P-Koreaan kohdistamasta 'tuli ja raivo' -retoriikasta?” Tässä jotakin siitä, mitä artikkelilla oli sanottavaa: ”Iran ei ole kaukana ydinaseista ja monet ovat spekuloineet, että jotkut sen harppauksista kohti ydinaseen hankkimista voidaan lukea Pohjois-Korean ansioksi. Jos P-Koreaa vastaan hyökätään ydinaseilla tai se tuntee olevansa lähellä hyökkäystä, se voi yrittää Iranin jouduttamista lähelle maaliviivaa. Iranin ydinasekynnyksen ylittäminen ja aseiden käyttäminen Israelia vastaan olisi silloin paljon todennäköisempää. Iran voi myös nähdä vähemmän hyötyä vuoden 2015 ydinsopimuksesta heti kun ydinaseita ollaan jälleen käyttämässä. Seuraavaksi laajempi Lähi-idän ydinase-varustelukilpailu, jota Israel on pelännyt, olisi paljon todennäköisempää, jos maat uskovat, että ne kaikki olisivat nyt suuremmassa vaarassa ydinaseiskulle, koska tabu on rikottu. Aivan toisenlainen, mutta vaarallinen mahdollisuus on se, että Trump jatkaa sotaisia uhkailujaan, mutta ei toteutakaan niitä. Tämä voisi kannustaa Pohjois-Koreaa, Irania (joka sivuuttaisi ydinsopimuksen) ja muita menemään aggressiivisemmin eteenpäin, jos ne näkevät Trumpin pelkkänä ilmaan huitojana. Mikään tästä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Trumpin suuret pelipanokset vetää vertoja P-Korean kiivaaseen retoriikkaan ei toimisi. Itseasiassa suurin osa niistä, jotka vastustavat Trumpin retoriikkaa, ainoastaan ehdottavat vaihtoehtoisia toimintatapoja, jotka ovat enemmänkin niitä samoja ideoita, jotka eivät ole hidastaneet Pohjois-Koreaa tähän asti. Mutta oikein tai väärin, ja vieläpä kun ydinase-tabu ei ole vielä rikkoontunut, Trump on rikkonut tabun koskien ydinaseretoriikkaa.”

- Riittää kun sanon, että tämä on täsmälleen sitä, mitä Raamattu sanoo tapahtuvaksi nimenomaan täysimittaiseen sotaan liittyen Lähi-idässä.
- Kuitenkin ihmiset ovat täysin epätietoisia, lukuunottamatta pientä joukkoa kristittyjä, jotka ymmärtävät ajan, jossa elämme.
- Valitettavasti, jopa kristittyjen keskuudessa, on tämä mielenkiinnon puute parhaimmillaan, ja pahimmillaan täydellinen tietämättömyys profetian suhteen.
- Haluan olla hyvin realistinen ja olen hyvin tietoinen siitä, että se voi olla joillekin jonkin verran epämieluisaa, kun saarnaan profetiasta ja sen vuoksi en pyytele anteeksi.
- Näin siksi, että tällä kuluneella viikolla minuun iski tämä tunne Herralta, että ei vain ole enää aikaa tyytyä tähän status quoon.
- Tällä tarkoitan sitä, että sen valossa mitä uskon olevan tulossa, ei niin kaukana tulevaisuudessa, me kristityt emme voi teeskennellä ja leikkiä seurakuntaa.
- Raamatun profetia alkaa toteutua reaaliajassa, kun Herran paluu morsiantaan varten lähestyy, ja me leikimme seurakuntaa.
- Jos tämä ei ole tarpeeksi pahaa, niin samalla kun kristityt leikkivät kirkkoa, ei-kristityt pelaavat lottoa. Ainakin Newsweek'in mukaan.
Newsweek julkaisi keskiviikkona artikkelin otsikolla, ”Millä tavoin pelata lottoa, kun Powerball'in jättipotti on 300 miljoonaa dollaria ja Pohjois-Korean kanssa voit pelata yhtälailla”Powerball'in pelaaminen on suurimmalle osalle ihmisistä turha harrastus. Huolimatta siitä miten hyvältä se saattaakin tuntua arvanostohetkellä, joka voisi tuoda sinulle talon Havaijilta tai yksityisen suihkukoneen, se on lähes mahdotonta selviytyä voitokkaana: Pääpalkinnon voittamisen todennäköisyys on karkeasti noin yksi 292 miljoonasta, tarkoittaen sitä, että sinusta tulee todennäköisemmin pyhimys, voitat Academy Award -palkinnon tai tulet tapetuksi asteroidin kautta. Normaalissa maailmassa ei kannata edes kiihottua siitä tosiasiasta, että Powerball'in jättipotti on 307 miljoonaa dollaria ja Mega Millions -jättipotti on 382 miljoonaa dollaria. Mutta emme eläkään normaalissa maailmassa. Kaikki tuntuu hajoavan. ...Pohjois-Korea valmistaa ohjuksia, jotka voivat kuljettaa ydinaseita ja maa uhkaa iskeä Guam'iin, ...joten miksi et kääntäisi ajatuksia pois/valmistautuisi apokalypsiin tuhlaamalla muutaman taalan lottoon?

- Tässä on kysymys meidän jokaisen eteen tänäpäivänä: Olemmeko niiden joukossa, jotka kääntävät huomionsa tämän maailman asioihin?
- Veljet ja sisaret, näin ei pitäisi olla, vaan pikemmin, kun me näemme Herran päivän lähestyvän nopeasti, meidän pitäisi elää jumalallista elämää.
2. Pietarinkirje 3:10-12 (KR 33/38)”Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat. Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat!”
Roomalaiskirje 13:11-14 (KR 33/38)”Ja tehkää tämä, koska tunnette tämän ajan, että jo on hetki teidän unesta nousta; sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme. Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin. Vaeltakaamme säädyllisesti, niin kuin päivällä, ei mässäyksissä ja juomingeissa, ei haureudessa ja irstaudessa, ei riidassa ja kateudessa, vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät.”
- Sen sijaan, että toimimme maailman tavoin, meidän on saatava sana maailmaan, koska meillä on vastaus tuosta toivosta sisällämme.
1. Pietarinkirje 3:15-16 (KR 33/38)”Vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla, pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat.”
- Viime viikolla kuulin mitä järkyttävimmän tilastoluvun, jonka mukaan 72 prosenttia amerikkalaisista uskoo, että jos olet hyvä ihminen, sinä pääset taivaaseen.
- Tämä on yksi syy siihen, että olen esitellyt ja tulen edelleenkin esittelemään evankeliumin viikoittaisten profetiapäivitysten päätteeksi.
- Teen sen jälleen tänään lapsenkaltaisella yksinkertaisuudella pelastuksen ABC:stä, jota monet käyttävät ja jakavat evankeliumin samalla tavalla.
Pelastuksen ABC: A on tunnustamista, että olet syntinen – Roomalaiskirje 3:23 sanoo, että kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. B on uskomista. Roomalaiskirje 10:9-10 sanoo, että jos sinä sydämessäsi uskot, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut. C on pyytämistä. Roomalaiskirje 10:9-10 myöskin sanoo, että jos sinä suullasi tunnustat, että ”Jeesus on Herra”, ja uskot sydämessäsi, että Jumala herätti hänet kuolleista, niin sinä pelastut. Room. 10:10, ”Sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.” Roomalaiskirje 10:13 sanoo, että kaikki, jotka huutavat avuksi Herran nimeä, pelastuvat.


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-17 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

torstai 10. elokuuta 2017

Nykyään kahdentyyppisiä kristittyjä kristikunnassa, joko Filadelfian seurakuntaan kuuluvia tai Laodikean seurakuntaan kuuluvia – Suhtautuminen Raamatun profetiaan lopunajoista ratkaisee sen kumpi olet!

Tässä tärkeä ajankohtainen Lähi-idän profetiapäivitys pastori J.D. Farag'ilta, joka ottaa puheessaan teemaksi kristittyjen selvän jakautumisen kahteen pääryhmään, joita erottaa suhtautuminen Raamatun lopunaikojen profetioihin, jotka osoittavat nykyään Jeesuksen pikaiseen takaisintuloon. Kysymys on Ilmestyskirjan ilmoittamasta kahdesta seurakuntatyypistä, jotka vallitsevat lopun aikoina. Toinen näistä eli Filadelfia odottaa Herransa saapumista innokkaasti ja erottautuu maailmasta kun taas ihmismäärältään suurempi Laodikean seurakunta on penseä ja maailmallinen eikä suhtaudu Raamatun profetiaan vakavasti ja näin ollen ei ole valmis Herran toista tulemusta varten. Selkeä jakolinja on aikainmerkkien seuraaminen eli valvominen, jota Filadelfian seurakunta harrastaa innokkaasti. Pastori Farag ottaakin sitten esille kaksi merkittävää profeetallista uutisjuttua. Profetiapäivityksen suomensi: Olli R.

------------------------

Mid-East Prophecy Update August 6th, 2017


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 6.8.-17. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/mp3/Mideast/Mid-East_Update_2017-08-06.pdf

Pastori J.D. kokeilee ainutlaatuista lähestymistapaa koskien kristittyjä ja Raamatun profetiaa toivoen, että me kaikki tutkisimme itseämme sen mukaisesti, mitä Jeesus käski Johanneksen kirjoittaa kahdelle Ilmestyskirjan seurakunnalle.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluan meidän kokeilevan jossain määrin ainutlaatuista lähestymistapaa koskettaen kristittyjä, koska se liittyy profetiaan.
- Syy miksi haluan tehdä näin johtuu siitä, mitä Herra puhui minulle viime viikolla, kun se liittyy kristilliseen kirkkoon maailmanlaajuisesti tänäpäivänä.
- Toivon, että kaikki me, minä mukaan lukien, tarkastelemme itseämme sen mukaan mitä Jeesus käski Johanneksen kirjoittamaan kahdesta seurakunnasta Ilmestyskirjassa.
Ilmestyskirja 3:10-11 (KR 33/38) – ”Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat. Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.”
Ilmestyskirja 3:15-20 (KR 33/38) – ”Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.”
- Syy, miksi aloitan näillä kahdella kirjeellä näihin kahteen seurakuntaan, on se, että ne molemmat kertovat kahdentyyppisistä seurakunnista nykyään.
- Ehkä tarkemmin sanottuna ne puhuvat kahdenlaisille kristityille kristillisessä kirkossa tänään näinä ihmiskunnan historian viime hetkinä.
- Vaikka ymmärrän, että tämä saattaa olla yksinkertaistamista, me kaikki olemme joko Filadelfian kristittyjä tai olemme Laodikean kristittyjä.
- Se, mikä minusta on huomionarvoista näille kahdelle seurakunnalle Ilmestyskirjan kaikkiaan seitsemästä seurakunnasta, on niiden välinen jyrkkä kontrasti.
- Laodikealaiset ovat maailman standardeilla mitattuna hyvin rikkaita ja siitä syystä tulevat hyvin penseiksi, samalla kun Filadelfia on peräänantamaton.
- Niin paljon, että Jeesus rohkaisee heitä kertomalla heille, että Hän tulee hyvin pian, ja että heidän on pidettävä kiinni kruunuistaan.
2. Timoteuskirje 4:6-8 (KR 33/38)”Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut. Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.”
- Laodikealaisille kristityille tämä vanhurskauden seppele, joka annetaan kaikille niille, jotka kaipaavat Hänen ilmestymistään, on mitä kaukaisin asia heidän mielestään.
- Näin siksi, koska he eivät ole tarkkailemassa Herraa, vaan he katsovat että osakemarkkinat ovat ”taas hienolla tolalla (great again)” historiallisesti ja tekevät ennätyksiä.
- Näin ollen, he näkevät itsensä rikkaina, vaurastuttuaan, ja eivätkä tarvitse mitään, tajuamatta sitä kuinka sokeita he ovat.
- Kun pohdiskelin kaikkea tätä, mietin, millaista se olisi, jos toisimme Filadelfian kristittyjä sekä Laodikean kristittyjä tänne.
- Mitä he vastaisivat jos heiltä kysyttäisiin kysymyksiä kaikista profeetallisista aikainmerkeistä vuonna 2017?
- Oikeastaan tehkäämme se sillä, minkä väittäisin olevan juurikin kaksi merkittävintä kehitysaskelta Raamatun profetian kannalta.
Ensimmäinen koskee meneillään olevaa selkkausta liittyen Temppelivuoreen ja tähän Israel Today'n artikkeliin, miten israelilaiset marssivat ja vaativat pääsyä Temppelivuorelle samoin kuin Kolmannen temppelin rakentamista. Lainaten artikkelia, ”Maanantai-ilta merkitsi alkua juutalaiselle Tisha B'Av -surujuhlalle, jota vietetään muistona ensimmäisen ja toisen temppelin tuhosta. Tuhannet israelilaiset osallistuivat vuotuiseen marssiin Jerusalemin vanhankaupungin muurien ympärillä keskittyen erityisesti Temppelivuorelle. Vaikka se on juutalaisuuden pyhin paikka, juutalaiset eivät silti saa rukoilla siellä muslimi-väkivallan uhkailun vuoksi. Marssissa mukana olleet hallinnon virkailijat totesivat, että Israelin kansa etsii paljon muutakin kuin vain oikeutta rukoilla muslimien miehittämän Temppelivuoren huipulla. He haluavat Kolmannen temppelin. ”Jokainen, joka tuli tänne tänä iltana, osoitti jaloillaan, että haluamme temppelin takaisin – ja nopeasti”, varapuolustusministeri Eli Ben Dahan kertoi Arutz 7:lle.”

- Nyt jos kysyisimme Filadelfian kristityiltä, mitä he ajattelevat tästä uutisesta, niin he luultavasti ilmaisisivat kiihtymyksensä.
- He voivat jopa mainita Raamatussa esiintyviä tiettyjä profetioita, kuten Danielin kirjan ja Ilmstyskirjan, jotka viittaavat tämän toteutumiseen.
- Sitä vastoin, jos kysyisit Laodikean kristityiltä tätä, he eivät todennäköisesti edes tiedä, mistä puhut.
Toinen asia liittyy Wisconsin Company’n äskettäin tekemään päätökseen upottaa mikrosiruja työntekijöiden käsiin, jotka olivat halukkaita saamaan sellaisen. Pidän tätä USA Today'n artikkelia mitä mielenkiintoisimpana, joka alkaa otsikolla, jossa lukee, ”'Mark of the beast? (Pedonmerkki?)' Työntekijöiden mikrosiruttaminen herättää apokalyptisia kysymyksiä.” Tässä jotakin siitä, mitä artikkelilla oli sanottavaa, ”Lopunaikojen selonteko Uuden Testamentin Ilmestyskirjassa varoittaa uskovia merkin ottamisesta oikeaan käteen tai otsaan Antikristuksen kautta. Mutta riisinkokoisten mikrosirujen asettaminen ihon alle koskien Three Square Market'in työntekijöitä ei täytä profetiaa, sanoi Chris Vlachos, Uuden Testamentin professori Wheaton Collegessa Chicagossa. 'Luulen, että tämä on enemmän lopunaikoja käsittelevien romaanien ja elokuvien täyttymystä kuin itse Ilmestyskirjan', Vlachos sanoi. … Randall Balmer, Dartmouth Collegen teologisen tiedekunnan puheenjohtaja New Hampshire'ssa, sanoi Ilmestyskirjan olevan todellinen haaste niille, kuten evankelisille kristityille, jotka ottavat Raamatun vakavasti ja usein yrittävät tulkita sitä kirjaimellisesti.”

- Joten jälleen kerran, kysykäämme Filadelfian kristityiltä mitä he ajattelevat tästä. Ehdotan, että he ottaisivat sen hyvin vakavasti.
- Vien sen askeleen pidemmälle ja ehdotan, että he jopa ryhtyisivät selittämään kuinka Ilmestyskirja on helppo ymmärtää.
- Sitä vastoin, jos kysyisit Laodikean kristityiltä tästä, he todennäköisesti eivät edes tiedä, mistä puhut.
- Kysymys kuuluu, minkälainen kristitty olen? Olisinko filadelfialainen kristitty vai olisinko laodikealainen kristitty?
- Kenties et ole filadelfialainen kristitty etkä laodikealainenkaan, koska jos totuus todella tiedettäisiin, et ole lainkaan kristitty.
- Tässä tärkein asia lopuksi: Olitpa Laodikean kristitty tai ei-kristitty, voit tehdä jotakin sen suhteen jo tänään.
A on tunnustamista, että olet syntinen – Roomalaiskirje 3:23 sanoo, että kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. B on uskomista. Roomalaiskirje 10:9-10 sanoo, että jos sinä sydämessäsi uskot, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut. C on pyytämistä. Roomalaiskirje 10:9-10 myöskin sanoo, että jos sinä suullasi tunnustat, että ”Jeesus on Herra”, ja uskot sydämessäsi, että Jumala herätti hänet kuolleista, niin sinä pelastut. Room. 10:10, ”Sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.” Roomalaiskirje 10:13 sanoo, että kaikki, jotka huutavat avuksi Herran nimeä, pelastuvat.


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-17 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

maanantai 7. elokuuta 2017

Onko Raamattu kaikkiseltaan erehtymätöntä Jumalan Sanaa?

Tässä Samuel Korhosen suomentamassa artikkelissa puhetta Raamatun virheettömyydestä, jonka useat liberaalit ja uusortodoksiset kristityt ovat asettaneet vaakalaudalle etenkin koskien Raamatun ilmoitusta alueilla, jotka eivät koske pelastusta. Yksi tällainen alue on Raamatun sisältämä historiallinen tieto, jota jotkut eivät pidä Jumalan Sanana, vaan näkevät sen paikoin virheellisenä. Kuitenkin Raamatun historiallisen osuuden eräänä tarkoituksena on kertoa Jumalan tekemistä liitoista ihmisten (tai Israelin) kanssa, jotka täytyy olla tosia, muuten Jumala on valehtelija ja Hänen lupauksensa sekä Raamatun pelastushistoria vääristyvät ajatellen jopa Jeesuksen uhrikuolemaa. Niinpä Jumalan vanhurskas luonne on osoitettu oikeaksi Hänen Sanassaan, joka sisältää erehtymättömän tiedon historiasta, josta osa on profetiaa.

-------------------------

Erehtymättömyys ja Raamatun liitot
January 1, 2014

By The Paleofundamentalist (Dr. Steven Hayes)



Raamatun virheettömyyden kieltäminen on harha, joka on vaivannut seurakuntaa kasvavassa määrin usean menneen vuosisadan ajan ja nykyajan teologit väittelevät siitä jatkuvasti. Raamattuun uskovalle kristitylle perustelu Raamatun virheettömyydelle on mutkaton: 1) Jumala on totinen ja Hän ei voi valehdella (Room. 3:4; Hepr. 6:18); 2) Jumala ”henkäytti” Raamatun (2. Tim. 3:16) ja siksi 3) Raamattu on totta. Lisäksi Herra Jeesus julisti, että ”[Jumalan] Sana on totuus” (Joh. 17:17). Väitteeseen, että Jumalan Sana on totuus, sisältyy paljon enemmän, kuin vahvistaa sen olevan pelkästään totta. Se, että Jumalan Sana on totuus, edellyttää, että se ei ole ainoastaan totta, vaan että se on malli, jota vasten jokaisen väittämän totuudenmukaisuus on arvioitava (Jes. 8:20; Apt. 17:11). Kuinka Raamattu voi olla sellainen malli, jos siinä on virheitä? Raamatun todistus omasta virheettömyydestään on selvä; itseasiassa niin selvä, että kirjassaan The Battle for the Bible (Taistelu Raamatusta) Harold Lindsell julistaa, että ketään, joka kieltää Raamatun virheettömyyden, ei voida kutsua evankeliseksi.

Vaikka tällaisilla Raamatun perusteluilla ei ole vaikutusta epäuskoisiin kriitikoihin, niin uusortodoksiset ja liberaalit teologit, jotka haluavat jatkaa evankelikalismin manttelin alla ovat tunteneet tarvetta puolustaa virheettömän Raamatun kieltämistään. Uusortodoksinen puolustus on ollut väittää, että Raamatun 66 kirjan kokonaisuus ei ole Jumalan Sana, vaan pelkästään sisältää Jumalan Sanan. Siten jokainen väitetty virhe voidaan helposti siirtää siihen osaan Raamattua, joka ei ole (heidän mielestään) Jumalan Sana. Näin uusortodoksisella teologilla voi olla yhtä aikaa erehtymätön Jumalan Sana ja Raamattu, joka sisältää virheitä. Vaikeus syntyy kuitenkin välittömästi päättää objektiivisesti, mitkä osat Raamattua ovat Jumalan Sana.

Liberaalisella puolustuksella on paljon yhteistä uusortodoksisen kanssa, mutta siinä on eroja lähestymistavassa. Liberaali, joka haluaa, että häntä pidetään evankelikaalisena, yleensä vahvistaa, että Raamattu on vapaa virheistä puhuessaan evankeliumiin liittyvistä aiheista ja muista puhtaasti ”hengellisistä” asioista, mutta hän sallii virheitä Raamatun ilmoituksen alueilla, jotka eivät koske pelastusta. Yhteisyys uusortodoksisen käsityksen kanssa on ilmeinen siinä, että molemmat lähestymistavat tuottavat Raamatun, joka on erehtymätön joissakin kohdissa ja erehtyvä toisissa. Edelleen ongelma on siinä, että mitään objektiivista tapaa ”oikein jakaa totuuden Sana” sen erehtymättömiin ja erehtyviin osiin ei voida määritellä.

Kaikilla niillä, jotka kieltävät tiukan Raamatun erehtymättömyyden, on kuitenkin yleinen konsensus, että ne Raamatun osat, jotka dokumentoivat historiallista tietoa, sisältävät virheitä (ehkä jopa lukemattoman määrän!). Huolimatta sellaisten miesten, kuin Sir William Ramsley, tunnontarkasta historiallisesta ja arkeologisesta tutkimuksesta, joka on todistanut Raamattuun kirjattujen lukemattomien historiallisten tosiasioiden virheettömyyden ja hämmästyttävän tarkkuuden, liberaaliteologin naturalistinen taipumus saa hänet vakuuttuneeksi, että Raamatussa on historiallisia virheitä. Jumalahan käytti ihmisiä kirjaamaan näitä historian tapahtumia ja ihmiset ovat erehtyviä, joten ei pitäisi olla yllätys kenellekään, että nämä kuvaukset sisältävät virheitä – näin ajattelu menee. Jotenkin liberaalia ei vaivaa tämä Raamatun erehtymättömyyden erikoinen myöntäminen. Uskoen voivansa edelleen luottaa Jumalan ilmoitukseen koskien evankeliumia, hän helposti myöntää Raamatun historiallisten osien erehtymättömyyden. Onko todellakaan mitään vahinkoa sellaisesta näköjään merkityksettömästä kompromissista? Onko raamatunhistoria todellakaan niin tärkeä, kunhan tieto pelastuksen tiestä säilytetään? Sellaisten kysymysten käsittelemiseksi täytyy ajatella Jumalan tarkoitusta Hänen ottaessaan historian osaksi Raamattua. Miksi Hän teki niin? Vastaus paljolti käsittää Raamatun liitot.

Dispensationalistisen teologian ytimessä on oikea käsitys Raamatun liitoista. Jumala on päättänyt pakottaa suhteensa ihmiskunnan kanssa merkittävässä määrin liittojen kautta, joihin Hän on mennyt vapaaehtoisesti, minkä Hän on kirjannut kirjoitetussa muodossa ja säilönyt Raamattuun. Nämä liitot ovat aikajärjestyksessä: Nooan liitto, Aabrahamin liitto, Mooseksen liitto, Maan liitto, Daavidin liitto ja Uusi liitto. William F. Albright, Amerikan arkeologien dekaani 20. vuosisadalla, on tunnettu huomiostaan, että israelilaisten Jumala on ainutlaatuinen kaikkien muinaisten kulttuurien joukossa siinä, että Hän meni liittoihin kansansa kanssa. Raamatun liitoilla ja niiden etenevällä toimimisella ajan mittaan on syvällisiä seuraamuksia Raamatun historiallisten osien totuudenmukaisuudelle.

Raamatun liitot eivät ole sen enempää, kuin mitä tänä päivänä kutsumme ”sopimuksiksi”. Sopimuksia käytetään sääntelemään osapuolten välisiä suhteita, sekä antamaan malli, jota vasten arvioida kunkin osapuolen suoritustaso suhteessa sitoutumiseen sopimusehtoihin. Raamatussa liitot sääntelevät Jumalan suhdetta ihmisiin. Jumala arvioi ihmisten tekoja suhteessa heidän velvollisuuksiinsa sovellettavien liittojen alaisina. Esimerkiksi Mooseksen liitto asetti Israelin kansalle velvoitteen pitää valtava määrä käskyjä (juutalaisten mukaan 613). Kun Israel ei noudattanut Mooseksen liiton ehtoja, niin Jumala herätti profeettoja syyttämään kansakuntaa sopimuksen/liiton rikkomisesta. (Jes. 1:2-4; Miika 6:1-2). Israelin Jumala otti tuon liiton ehdot vakavasti ja kirjaimellisesti. Toiset liitot, kuten Aabrahamin liitto ja sen alaliitot (s.o. maaliitto, Daavidin liitto ja uudet liitot) ovat ehdottomia liittoja ja vaikka Israel on osapuolena näissä liitoissa Jumalan kanssa, mitään velvoitteita ei ole asetettu kansakunnalle näiden liittojen ehtojen alaisena. Näin ollen Israelille eikä Juudalle löydy profeettoja, jotka syyttäisivät kansakuntaa, ettei se noudata ehdottomien liittojen ehtoja.

Toisaalta näissä samoissa liitoissa Jumala vapaaehtoisesti sitoutui pitämään suuren määrän lupauksia. Mooseksen liitossa Jumala lupasi siunausta ja menestystä Israelin kansalle, vaikka Hänen siunauksensa riippui heidän kuuliaisuudestaan tuon liiton ehdoille (2. Moos. 19:5-8; 3. Moos. 26:3-39; 5. Moos. 28:1-68). Kun Israel ei kunnioittanut sitoumuksiaan Mooseksen liitossa, mikä kulminoitui kauan odotetun Messiaan ja Kuninkaan hylkäämiseen (5. Moos. 17:14-15; 18:15-19), niin Jumala ei ollut enää sidottu kunnioittamaan ehdollisia lupauksiaan tässä liitossa. Ehdottomissa liitoissa kuitenkin Jumala pysyy velvoitettuna pitämään kaikki antamansa lupaukset Israelin käytökseen katsomatta, koska Jumala meni näihin liittoihin ilman mitään kansakunnalle asetettuja ehtoja.

Mitä tällä kaikella on tekemistä Raamatun sisältämän historian kanssa? Sekä ihmisten että Jumalan suoritustaso sovellettavien Raamatun liittojen velvoitteiden alaisina näkyvät historian saatossa. Kun Jumala profeettojensa palvelutyön kautta syyttää Israelin kansaa Mooseksen liiton ehtojen laiminlyömisestä, Hän tekee sen kiinnittämällä heidän huomionsa historian todistukseen (esim. Hoosea 4, 12-13). Israelin epäonnistumista liitossa verrataan Jumalan uskollisuuteen Hänen velvoitteilleen liitossa vetoamalla jälleen historian todistukseen (esim. 5. Moos. 8:1-4). Älä mieti kuitenkaan ehdollista Mooseksen liittoa, joka on mennyt (2. Kor. 3:7), vaan ehdottomia liittoja, jotka pysyvät hyvin paljon voimassa tähän päivään saakka. Vaikka ihmisillä (s.o. Israelin kansalla) ei ole mitään sitoumuksia noudattaa niitä, Jumala on ehdottomissa Raamatun liitoissa antanut monia lupauksia, jotka Hänen täytyy pitää.

Raamatun sisältämä historia on se, jossa erehtymättömyys ja raamatulliset liitot leikkaavat toisiaan. Aivan kuten Jumala mainitsee historian todistuksen arvioidessaan ihmisten suoritustasoa sovellettavissa liitoissa, niin myös ihmiset voivat arvioida Jumalan uskollisuutta suhteessa Hänen tekemiinsä sitoumuksiin näissä samoissa liitoissa. Siksi Raamatun täytyy olla erehtymätön, ei vain ilmoittamissaan ”hengellisissä” totuuksissa, vaan jopa säilyttämässään historiallisessa tiedossa, sillä on vastoin Raamatun historiaa, että Jumalan suoritustaso mitataan suhteessa Raamatun liittoihin. Ehdottomissa liitoissa Jumala lupaa tehdä tiettyjä asioita kautta koko maailmanhistorian ja Raamattu on se erehtymätön historian kirjaus, joka osoittaa Hänen uskollisuutensa (esim. Psalmit 89; 105).

Jos uusortodoksiset ja liberaalit teologit ovat oikeassa uskossaan, että Raamatun historialliset osat sisältävät virheitä, niin meillä ei ole mitään varmaa todistusta Jumalan uskollisuudesta. ”Pois se! Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija” (Room. 3:4). Sen sijaan historian osoittama Jumalan vanhurskas luonne on osoitettu oikeaksi Hänen Sanassaan, joka sisältää erehtymättömän tiedon historiasta. Profetiana tunnettu osa tästä ”historiasta” on tietysti kirjattu etukäteen, mutta sen historiallisuus on ihan yhtä varma. Veljet älkää tinkikö Raamatun erehtymättömyydestä, älkää edes Raamatun ns. historiallisissa osissa, sillä kysymys on Jumalan luonteesta!

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Elämmekö nyt Nooan päiviä vuonna 2017?

Seuraavassa Samuel Korhosen suomentama presidentti Trumpia myötäilevä amerikkalaisen Rapture Ready -sivuston artikkeli, joka kuitenkin kertoo nykymaailman tilan verrannollisuudesta Nooan päiviin, jotka Jeesuksen mukaan vallitsevat maapallolla, kun Hän tulee takaisin tempaamaan seurakuntansa taivaallisiin. Maranatha!

---------------------

Elämmekö nyt Nooan päiviä?

By Jonathan Brentner, June 15, 2017



En tarkoita tällä otsikolla, että alkaisimme rakentaa laivoja, tai että ryntäisimme Ark Encounter -näyttelyyn Kentucky'iin toivoen, että uudelleen rakennettu Nooan arkki todella kelluu. Tarkoitan Jeesuksen sanoja Matteuksen luvussa 24, jossa Hän sanoo näin: ”Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.”

Mikä luonnehti ”Nooan päiviä?” Genesiksen luvussa 6 Jumala valittaa ainakin kahta asiaa, koskien tuon ajan ihmisiä. 1. Moos. 6:5 sanoo: ”Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat.” Tuon ajan äärimmäisen pahuuden lisäksi, seuraava ilmaus esiintyy kahdesti: ”… maa tuli täyteen väkivaltaa.” (jakeet 6:11, 13).

Viimeiset pari viikkoa olen miettinyt postia maailmamme väkivallasta, mutta hiljattainen Steve Scalise'n ampuminen työnsi tämän etualalle ajattelussani.

Väkivalta täyttää maan

Pelkästään vuonna 2016 oli 2476 islamilaista terrorihyökkäystä 59 maassa, joissa tapettiin 21 237 ihmistä ja 26 680 loukkaantui. Vain 30 viime päivän aikana on ollut 174 islamilaisten jihadistien hyökkäystä, joissa tapettiin 1659 ihmistä 29 eri maassa (lähde: www.thereligionofpeace.com, joka kertoo jokaisen sellaisen hyökkäyksen).

Viimeisten näkemieni tietojen mukaan verisessä Syyrian sisällissodassa on tapettu yli 500 000 ihmistä ja verenvuodatus ja tappaminen jatkuvat laantumattomina tässä kammottavassa konfliktissa.

Tappavan väkivallan tärkein lähde maailmassamme on edelleen abortti. Yksin meidän maassamme on murhattu 50 miljoonaa vauvaa vuodesta 1973 ja maailmanlaajuisesti luku on paljon suurempi. Eikö Jumala ole ihan yhtä murheellinen tästä järjettömästä verenvuodatuksesta, kuin Hän on maailmassamme vallitsevista pommituksista ja tappamisista? Uskon, että Hän on.

Wikipedia luettelee 14 nykyistä ja jatkuvaa sotaa maailmassamme, mukaanlukien Syyrian sisällissota, joissa kussakin kuolee yli 1000 ihmistä vuodessa. Meksikon huumesota on vaatinut yli 138 000 ihmishenkeä vuodesta 2006 ja yksin vuonna 2016 kuoli yli 12 000 ihmistä.

Onko maa tällä hetkellä täynnä väkivaltaa? Ehdottomasti! Emme tunne väkivaltatilastoja Nooan päiviltä, mutta minun on uskottava, että se, mitä näemme ympärillämme, pärjää vertailussa.

Väkivallan hyväksyminen

Se, mikä myös huolestuttaa minua kulttuurissamme, on väkivallan lisääntyvä hyväksyminen. Menneiden kuukausien aikana olemme nähneet julkkisten suosittelevan presidenttimme tappamista. Madonna suositteli Valkoisen talon räjäyttämistä ja Kathy Griffin’in esitys myös ihannoi väkivaltaa inhottavasti. Presidentti Trump'in tultua valituksi Twitter'issä on ollut 12 000 viestiä, jotka vaativat hänen murhaamistaan.

Vieläkin iljettävämpi on New York'issa parhaillaan pyörivä näytelmä, joka kuvailee presidentti Trump'in murhaa, jota ihmiset pitävät todennäköisenä ja taputtavat hyväksymistään. Tätä eivät sponsoroi, kuten voisi epäillä, jokin hullu ääriryhmä, vaan New York Times ynnä muita tunnettuja yrityksiä. Tämä suosion osoittaminen presidenttimme tappamiselle on saatanallista ja inhottavaa. Mitenkään muuten sitä ei voi kuvailla.

Steve Scalise'n ampuminen ei ollut jokin satunnainen tapaus; se tuli vasemmiston vimmatusta vihasta presidentti Trump'ia kohtaan niiltä, jotka kannattavat tappamista keinona taistella häntä vastaan.

Myönnettäköön, etteivät kaikki presidentti Trump'in vastustajat kannata väkivaltaa, mutta on käymässä yhä selvemmäksi, että huomattava määrä vasemmistossa kannattaa sitä, enkä ole vielä kuullut, että kukaan Scalise'n ampumisen tuomitsijoistakaan olisi vaatinut presidentti Trump'in murhaa kuvailevan näytelmän lopettamista.

Kuin mikä tahansa muu päivä

Verratessaan tulemukseensa johtavia päiviä Nooan päiviin Herra antoi myös tämän mielenkiintoisen lausunnon: ”Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin” (Matt. 24:38). Ihmiset maan päällä Nooan aikana jatkoivat elämäänsä täysin tietämättöminä tulevasta vedenpaisumuksesta, kunnes oli myöhäistä. Vedenpaisumus tuli päivänä, joka alkoi heille aivan kuin mikä tahansa muu päivä.

Aina siihen hetkeen saakka, kun Jeesus palaa seurakunnalleen, elämä jatkuu täällä melko tavanomaisena; meidän ei pidä odottaa mitään suurta merkkiä eikä maailmanlaajuista onnettomuutta, joka ilmoittaisi Hänen ilmestymistään viemään meitä kotiin. Aivan kuten Nooan päivinä elämä näyttää tavanomaiselta. Se on oleva kuin mikä tahansa muu päivä, s.o. kunnes Jeesus tulee. [Olen vähän eri mieltä kirjoittajan kanssa tässä merkki-kysymyksessä. Varmasti on merkkejä taivaissa, kuten Jeesus sanoi (Luuk. 21:25). ”Nokialainen” huom.]

Siitä päivästä tulee sitten päivä, joka ihanuudellaan ylittää kaiken, mitä koskaan olemme kokeneet aiemmassa elämässämme. Jäljelle jääneille se tulee olemaan erilainen tarina.

Mikä myös murehduttaa minua Steve Scalise'n ampumisessa, on, että mitä se merkitsee koskien kansakuntamme tulevaisuutta. Entisen presidentti Bill Clinton'in ja entisen ulkoministeri Hillary Clinton'in alaisuudessa taistelusta ideoista, jotka tekivät kansakuntamme suureksi, tuli henkilökohtainen tuhon politiikka Nyt se kuitenkin on kehittynyt vielä pahemmaksi, kuin mitä Clinton'it alunperin kannattivat. Vasemmisto on nyt ottanut yhtälöön väkivallan saaden, mitä haluaa.

Rukoile presidenttimme ja varapresidenttimme puolesta. Uskon, että on tärkeää rukoilla heidän turvallisuutensa puolesta sekä kaikkien hänen ympärillään Valkoisessa Talossa ja Kongressin johdossa olevien puolesta. Presidentti Trump'ia vastaan hyökätään yötäpäivää sekä vasemmiston, että valtavirran median taholta, joka on ihan yhtä omistautunut hänen tuholleen, kuin kuka tahansa vasemmistosta.

Eikö se johtunutkin rukouksistamme, että monien henki säästyi, kun pyssymies avasi tulen kohti republikaanien lainsäätäjiä? Rukouksillamme on valtava vaikutus aina siihen päivään saakka, jolloin Jeesus kutsuu meidät kotiin.

Jonathan C. Brentner

Jonathanbrentner@yahoo.com
Eternity Versus the Moment

perjantai 4. elokuuta 2017

Amerikan auringonpimennys elokuussa 2017, joka kulkee halki mantereen, voi olla tuomionmerkki Jumalalta Jooelin kirjan 2. luvun mukaisesti – Kristuksen paluu on lähellä!

Maailmalla tapahtuu elokuun 21. päivänä tänä vuonna erityinen auringonpimennys, joka näkyy täydellisenä vain Amerikassa, kun totaalipimennyksen varjo kulkee halki koko Yhdysvaltojen mantereen länsirannikolta itärannikolle. Tämä on erittäin harvinaista ja tällaista ei ole tapahtunut sitten Yhdysvaltojen itsenäistymisvuoden 1776. Lue https://en.wikipedia.org/wiki/Solar_eclipse_of_August_21,_2017.

Lainaus: ”The August 2017 eclipse will be the first with a path of totality crossing the Pacific and Atlantic coasts of the U.S. since 1918. Also, its path of totality makes landfall exclusively within the United States, making it the first such eclipse since the country's independence in 1776. (The path of totality of the eclipse of June 13, 1257, was the last to make landfall exclusively on lands currently part of the United States.[14])”

Seuraavassa eräältä kristilliseltä profetia-sivustolta suomentamani artikkeli tästä Amerikan auringonpimennyksestä, joka todennäköisesti omaa jumalallisen viestin monilla merkityksillään, joita löydetään pimennystapahtumaan liittyen. Yleisesti ottaen auringonpimennys voi olla tuomionmerkkinä Amerikalle, tuolle Ilmestyskirjan suurelle Babylonille (Ilm. 18), jonka Jumala tuomitsee oikeudenmukaisesti. Lisäksi pimennys voi viestiä Jeesuksen takaisintulosta tempaamaan morsiusseurakuntansa ja sen jälkeisestä 7 vuoden Ahdistuksen ajasta, jolloin maailma joutuu kokemaan kovia Antikristuksen hallitessa. Jeesus itse sanoi seuraavaa toisen tulemuksensa aattohetkistä liittyen merkkeihin taivaissa: ”Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat.” (Luuk. 21:25). Ja sitten VT:n Jooelin kirjassa puhutaan auringon pimenemisestä ennen Herran päivää: Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä. Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa ovat pelastuneet, niinkuin Herra on sanonut; ja pakoonpäässeitten joukossa ovat ne, jotka Herra kutsuu.” (Jooel 2:31,32) Nämä vuosien 2014-15 verikuut (tetrad) voivat olla osa tätä taivaallisten merkkien sarjaa viime vuosina. Lopuksi Ilmestyskirja puhuu myös auringon pimenemisestä 6. sinetin kohdalla: ”Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja aurinko meni mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi.” (Ilm. 6:12) Joten erittäin mielenkiintoisia aikoja elämme, kun muistetaan vielä, että nyt on Israelin riemuvuosikierron 50. vuosi (jubilee) lähtien vuodesta 1967, jolloin Israel sai valvontaansa Itä-Jerusalemin. Rabbi Judah Ben Samuel ennusti, että messiaaniset lopunajat alkaisivat 10. riemuvuosijakson aikana (1967-2017), joka päättyy 30.9.2017 Jom Kippur -päivänä. Rabbin ennustuksesta voi lukea enemmän tästä.

-------------------------

Elokuun auringonpimennyksen jumalallinen viesti
The Divine Message Of The August Eclipse

Thursday, June 29, 2017
By Brother Gary





Elokuun 21. päivänä 2017, täydellinen auringonpimennys ylittää koko Yhdysvaltojen mantereen, alkaen luoteisosasta Oregonin osavaltiosta ja päättyen maan kaakkoisosaan Etelä-Carolinaan. Uskomatonta kyllä, auringonpimennys alkaa itseasiassa heti kun aurinko nousee länsirannikolla (aurinko näyttää nousevan idästä ja laskeutuvan länteen, mutta pimennysreitti kulkee päinvastaiseen suuntaan – katso täältä). Toisin sanoen ihmiset näkevät mustan auringon nousevan Yhdysvaltojen ylle. On myös huomautettava, että toinen täydellinen auringonpimennys ylittää Yhdysvallat ristikkäisessä poikkikulmassa seitsemän vuotta myöhemmin vuonna 2024. [Tuo elokuun 2017 totaalipimennysreitti kulkee muuten maanjäristyksille alttiin Kaskadien subduktiovyöhykkeen, Yellowstonen kansallispuiston ja New Madridin seismisen alueen poikki tässä järjestyksessä. Suom. huom.]

Huomautus: Ennenkuin jatkat lukemista, huomaa, ettei tämä ole maailmanlopun ennustus. Me itseasiassa uskomme, että maailma ei tule koskaan loppumaan. Uskomme, että Jumala saattaa kommunikoida tämän auringonpimennysviestin kautta Kristuksen paluun yleisestä läheisyydestä.

Näiden eklipsien takana olevan profeetallisen merkityksen määrä on yksinkertaisesti musertava ja en uskalla yrittää tulkita sitä kaikilta osin. Minä vain jaan teidän kanssanne muutamia löytöjä, joita minä ja muut ovat tehneet, ja voit tulkita merkityksiä itsellesi:

1. Elokuun auringonpimennys esiintyy tarkalleen 33 päivää ennen Ilmestyskirjan 12. luvun merkkiä taivaalla 23.9.2017, alkaen 33. osavaltiosta (Oregon) ja päättyen Etelä-Carolinaan 33. leveysasteella. Olen henkilökohtaisesti vahvistanut jokaisen näistä yksityiskohdista (katso täältä, täältä, ja täältä). Voitko todella punnita tämän merkityksen puhtaaksi sattumaksi tai asenteelliseksi vahvistukseksi? On todettu, että tällaista auringonpimennystä ei ole tapahtunut Yhdysvalloissa 99 vuoteen [Se tapahtui tarkalleen 8. kesäkuuta 1918, jota seurasi samana vuonna espanjantauti-pandemia ja yksistään Yhdysvalloissa kuoli 675,000 ihmistä...maailmanlaajuisesti paljon enemmän. Suom. huom.]. Se olisi 3x33 vuotta. Mitä Jumala voi viestittää? Yksi lukijoistamme huomasi Hesekielin 33. luvun:

Minulle tuli tämä Herran sana: "Ihmislapsi, puhu kansasi lapsille ja sano heille: Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ja maan kansa on ottanut yhden miehen joukostansa ja asettanut hänet vartijakseen ja jos hän näkee miekan tulevan maan kimppuun ja puhaltaa pasunaan ja varoittaa kansaa, ja joku kuulee pasunan äänen, mutta ei ota varoituksesta vaaria, ja miekka tulee ja ottaa hänet pois, niin hänen verensä tulee hänen oman päänsä päälle: hän kuuli pasunan äänen, mutta ei ottanut varoituksesta vaaria; hänen verensä tulee hänen päällensä. Jos olisi ottanut varoituksesta vaarin, olisi hän pelastanut sielunsa. Jos taas vartija näkee miekan tulevan, mutta ei puhalla pasunaan eikä kansa saa varoitusta, ja miekka tulee ja ottaa pois jonkun sielun heistä, on hän otettu pois synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin vartijan kädestä.”



2. Eklipsi on myös täsmälleen 40 päivää Jom Kippurista (suuri sovituspäivä). ”40” edustaa testausjaksoa Raamatussa, kuten voidaan nähdä ne 40 vuotta, jolloin israelilaiset vaelsivat erämaassa ja kuten Jeesusta koeteltiin 40 päivää autiomaassa. Tämä 40 päivän jakso, joka johtaa Jom Kippur -päivään, on enemmän kuin sattumaa. Itseasiassa, tätä aikajaksoa, joka alkaa elokuun 21. päivästä, kutsutaan Teshuvah-kaudeksi, jota juutalaisessa uskonnossa pidetään ajanjaksona päästä Jumalan kanssa sovintoon ennenkuin tuomio laskeutuu suurena sovituspäivänä. Toisin sanoen, tee parannus ennenkuin aika loppuu.



3. Vaikka pimennykset eivät ole kovin harvinaisia, täydellisiä auringonpimennyksiä tapahtuu vain puolentoista vuoden välein ja ne esiintyvät useimmiten valtameren yllä maa-alueen sijasta. Älä anna kenenkään huijata sinua ajattelemaan, että tämänkertainen auringonpimennys ei ole mitenkään tavallisesta poikkeava. Päivä muuttuu yöksi kaikkialla Yhdysvaltojen keskiosassa. On kulunut 99 vuotta siitä, kun täydellinen auringonpimennys ylitti koko Yhdysvallat, ja vielä kun toinen auringonpimennys ylittää uudelleen Yhdysvaltain koko mantereen, muodostaen 'X'-kirjaimen vain muutama vuosi myöhemmin, niin se on kenties ennennäkemätöntä.


4. On todettu, että Yhdysvallat on rikkain, voimakkain, ja vaikutusvaltaisin pakanakansakunta. Se on myös maailman etninen sulatusuuni ja johtaa esi-maailmanhallitusta Yhdistyneiden Kansakuntien muodossa. Kuunpimennykset (verikuut) ovat enteitä Israelille, kun taas auringonpimennykset ovat ennusmerkkejä pakanoille. Seitsemän vuoden Ahdistus (Tribulation) tunnetaan myös Herran päivänä, jolloin Jumala tulee tuomitsemaan pakanakansoja. Sen tosiasian, että kaksi täydellistä auringonpimennystä, joiden sattumista erottaa seitsemän vuotta, ylittää koko Yhdysvaltojen mantereen, ja muodostavat 'X':n maanpäällisen ykköspakanavaltion ylle, pitäisi pysähdyttää sinut.

Suomentajan kommentti: Vuosien 2014-15 Tetradin (neljä verikuuta Israelin juhlapäivinä) viimeinen verikuu näkyi Jerusalemissa ja myöskin Suomessa 28.9.2015 (lehtimajanjuhlan 1. päivä), josta on kulunut 693 päivää eli täsmälleen 99 viikkoa 21.8.2017 (ma), jolloin Amerikan auringonpimennys tapahtuu. (693 = 7x99 = 7x9x11)



5. Ahdistuksen ajan (kutsutaan myös Danielin 70. vuosiviikoksi tai Jaakobin ahdistukseksi) ymmärretään olevan maailmanlaajuinen versio Exoduksesta, joka alkoi Egyptistä. Vitsaukset ja Exodus olivat eräänlainen mikrokosmos tulevasta Herran päivästä. Säälimätön Faarao oli Antikristus-tyyppi, vitsaukset olivat ennettä maailmanlaajuisista pasuuna- ja vihanmaljatuomioista, Exodus oli sekä eräänlainen tempaus että tuleva Israelin jäännös, joka pakenee erämaahan, jne. Jotkut jopa pienen pienet yksityiskohdat olivat esikuvia ja varjoja tulevasta. Mooses oli eräänlainen tuleva ”poikalapsi” (Kristus ja seurakunta), joka oli ja tullaan vapauttamaan vaarallisesta tilanteesta. Hän pakeni ahdistusta, josta hänen kansansa kärsi, kun hänet pantiin koriin ja hän päätyi prinssiksi loistokkaisiin palatseihin. Kuitenkin hänen kansansa edelleen koki ahdistusta ja kärsi, kunnes hän myöhemmin palasi vapauttamaan heidät Egyptistä. Jotkin Egyptin erityisistä vitsauksista tullaan toistamaan maailmanlaajuisesti Ahdistuksen aikana. Itseasiassa Ilmestyskirjassa on suora rinnastus seitsemään Egyptin kymmenestä vitsauksesta (katso täältä). Voisimme sanoa, että Ahdistus on melkein kuin Exodus, koska israelilaiset eivät olleet uskollisia loppuun asti alkutapauksissa, mutta Ahdistuksen lopussa tulevat olemaan uskollisia, pelastettuja ja vapautettuja.

Tämä mielessämme, mieti sitä, että 'X', joka muodostuu Yhdysvaltojen ylle, sijaitsee juuri sillä alueella Etelä-Illinoisia, jota kutsutaan ”Pikku-Egyptiksi”. Vielä enemmän – tarkka kohta, jossa molemmat polut risteävät, on Makandan kaupunki, jota aiemmin kutsuttiin ”Egyptin tähdeksi”.



6. Pimennys tapahtuu konjunktiossa (kohtaamisessa) Reguluksen, ”kuningastähden”, kanssa. Regulus on kirkkain tähti Leijonan tähtikuviossa ja Leijona on yksi niistä kahdesta tähtikuviosta, jotka sisältyvät Ilmestyskirjan 12. luvun merkkiin. Se, että tämä pimennys tapahtuu Leijonassa, joka on osa Suurta merkkiä kuukautta myöhemmin, on hämmästyttävää. Se on kuin Jumala yrittäisi kiinnittää huomiomme Kuninkaaseen ja seuraavan kuukauden Suureen merkkiin.

Lisäksi eräs lukija huomasi, että eklipsi ylittää täsmälleen 12 osavaltiota ja minä todensin määrän varmistuakseni. Eklipsi halki 12 osavaltion vain kuukautta ennen Ilmestyskirjan 12. luvun merkkiä, joka esittelee vaimon, jolla on päässään 12 tähden kruunu.



7. Ensimmäinen suuri kaupunki, joka todistaa auringonpimennystä, on Oregonin osavaltion pääkaupunki, Salem. Salem on tietysti lyhennetty versio ”Jerusalemista”, joka on profeetallisesti merkittävin kaupunki Raamatussa. Jerusalemia kutsuttiin alunperin ”Salem'iksi” Melkisedekin päivinä (Genesis 14:18), joka oli Kristuksen esikuva tai mahdollisesti jopa Jeesuksen Kristuksen ruumiillistuma eli kristofania. Jos tämä ei ole tarpeeksi mielenkiintoista, lähin tie tarkkaan pisteeseen, missä nämä kaksi USA:n auringonpimennystä risteävät, on Salem Road Makanda'ssa, Illinoisin osavaltiossa. Mikä on todennäköisyys tälle?



8. Ylitettyään Salem'in, Oregonissa, totaalipimennyksen polku ylittää sitten Madras'in, joka tarkoittaa ”Jumalan äitiä” (muistutus Ilmestyskirjan 12. luvun vaimosta). Sitten se ylittää kaupungin nimeltä John Day, joka tietenkin muistuttaa meitä apostoli Johanneksesta, joka kirjasi Ilmestyskirjan ja kuvasi meille Herran päivän.

Tämän jälkeen se ylittää Weiser'in, Idahon osavaltiossa, joka on saksaa tarkoittaen ”viisasta miestä”. Viisaat miehet idästä olivat niitä, jotka seurasivat merkkejä taivaissa, kun Jeesus Kristus syntyi. He seurasivat Hänen tähteään ja löysivät tarkan paikan, jossa Hän syntyi. Samalla tavalla näemme uuden merkin taivaissa, joka osoittaa Jeesuksen paluun läheisyyteen.

Polku osoittaa sitten Johannekseen uudelleen, kun se kulkee Grandjean'in ylitse, joka on ranskankielinen sana tarkoittaen ”isoa” tai ”pitkää” Johannesta. Sitten se ylittää Stanley'n, mikä tarkoittaa ”kiven puhdistusta” (katso Psalmi 118:22, 1. Piet. 2:4-7), ja Mackay'n, joka tarkoittaa ”Tulen poikaa” (katso 1. Joh. 4:15, Ilm. 1:14; 19:12, Dan. 10:6).

Sitten se kulkee Rexburg'in (”Kuninkaan kaupunki”) ja Victor'in (Matt. 12:20, 1. Kor. 15:54-57, 1. Joh. 5:4) läpi ja sitten jälleen osoittaa meille apostoli Johannekseen, kun se kulkee Jackson'in (”Johanneksen poika”) läpi. Hämmästyttävä viesti jatkuu, kun se kulkee suoraan läpi Casper'in, Wyoming'in osavaltiossa. ”Casper” on kaldealainen nimi ja se on perinteinen nimi, joka annetaan viisaille miehille/tietäjille (katso täältä).

Eklipsi siirtyy sitten läpi Alliance'n, Nebraskan osavaltiossa. Allianssi on useiden osapuolten liitto. Seurakunta saatetaan pian ikuiseen liittoon Kristuksen kanssa, kun ruumis liitetään päähän. Samoin alhaalla maan päällä saatanallinen allianssi tullaan pian muodostamaan kymmenen sarven muodossa (Ilm. 17:12) ja myöskin ”liitto monien kanssa (covenant with many)” (Daniel 9:27).

Seuraavana on Ravenna, joka tarkoittaa ”korppia (raven)” ja osoittaa meidät Nooan päiviin. Nooa lähetti ensin korpin ulos arkista ennenkuin hän lähetti kyyhkysen (Genesis 8:7). Lisäksi Ravenna, Italiassa, oli se paikka, jossa Julius Caesar kokosi joukkojaan ennen Rubikon-joen ylittämistä. Termi ”Rubikonin ylittäminen” on idiomi sanonnalle ”arpa on heitetty” tai ”mennyt ohi pisteen, josta ei ole paluuta”. Toisin sanoen, ei ole paluuta aikaisempaan.



Merkitys jatkuu ja jatkuu, ja tämä on vain pieni näytteenotto.

Mitä olet itse löytänyt?

Maranatha!

-----------------

Jos haluat tietää lisää tämän auringonpimennyksen numerologisista yhteyksistä tai muusta lopunaikoihin liittyvästä merkityksestä, niin voit lukea William Frederick'in tuoreen artikkelin aiheesta: http://endtimesforecaster.blogspot.fi/2017/08/the-great-american-eclipse-of-2017.html (2.8.2017)

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Started on June 7, 2026
View My Stats
Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Käyttäjän Mark Allison 88 ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava jossa tuoreista tapahtumista maailmalla ja spekulaatioita mm. ylöstempausta silmällä pitäen

Käyttäjän Hugh Jorgan YouTube-kanava jossa ajankohtaista tulkintaa profeetallisesta I, Pet Goat 2 -elokuvasta

Tuore Hitler-dokumentti sisältäen haastatteluja ja kertoen Hitlerin sodanaikaisen menestyksen ja tuhon (arvokasta kuvamateriaalia, tallenna itsellesi)

EU-kriitikko Sakari Linden Tikkakoski-kanavan haastattelussa huhtikuussa 2025 – Aiheena EU:n tulevaisuus

Järjen ääni Brysselistä – entisen persuvaikuttajan Sakari Lindenin X-tili

Mediapersoona Juha Korhosen X-tili

Väärinajattelija -podcast by Antti Launonen 21.3.2025, jakso 82 – Tuomas Malinen (Ukrainan sodan taustat ja rauhanneuvottelut)

Julius 'Juju' Kiven haastattelussa Juha Korhonen uuden kirjansa pohjalta (live-lähetys 14.3.2025)

Juha Korhosen uutuuskirja myytävänä: MV-Lehti kulissien takaa – Matkani mediakentälle

ATOMIstudio Janus Putkonen - Suomen tie sotaan Venäjän federaatiota vastaan (kirjaesittely Totuuden etsijöiden live-striimissä 14.11.2024) (VIDEO, mp4)

Kuinka länsi valehteli Venäjälle NATOn laajenemisesta (Julius Kivi ja Janus Putkonen live-striimissä 24.10.2024) (VIDEO, mp4)

Koronarokotehaitoista video – 18.5.2024 Peitelty totuus -- Rokotehaittatapahtuma Paasikivenaukio Helsinki

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com