Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Pandoran lipas avattu Egyptissä

Tässä Jan Markell tarttuu arabimaailman nykyiseen kuohuntaan ja erityisesti Egyptin kriisiin, jonka alkuunpanijaksi hän nimeää USA:n presidentti Barack Hussein Obaman Kairon puheellaan v. 2009. Obama suosii tarkoituksellisesti Muslimiveljeskuntaa, josta Markell ennustaa tulevaa Egyptin vallanpitäjää. Hän näkee vaarallisten aikojen koittavan Lähi-itään ja päämääränä olevan Israelin ryöstäminen. Levottomuus leviää edelleen ja dominopalikat kaatuvat vuorotellen. Artikkelin suomensi: Samuel Korhonen

----------------------------

----- Original Message -----
From: Revelation Files - John Terry
To: Revelation Files - John Terry
Sent: Wednesday, February 16, 2011 6:35 AM
Subject: [revfiles] Markell : Pandora's Box Is Opened









Pandoran lipas on avattu
By Jan Markell
www.olivetreeviews.org

February 15, 2011




Kesäkuussa 2009 Barack Obama itse pystytti näyttämön Egyptin kriisille. Siellä hän piti Kairon puheensa toivossa tuoda muslimimaailma leiriinsä. Tuon puheen jälkeen kirjoitin:

"Amerikka ja muu maailma ei milloinkaan tule olemaan entisensä. Kairon puheessaan hän lähetti Islamin maailmalle dramaattisen viestin, että Amerikka tahtoo olla heidän ystävänsä ja että Amerikka kunnioittaa Islamia. Siinä ei ollut sanaakaan Islamin kirjavasta miekalla valloittamisen historiasta. Siinä ei ollut yhtään viittausta Islamin nuorison opetukseen, joka ohjaa heitä kohti väkivaltaa. Siinä ei ollut mitään viittausta siihen tosiasiaan, että islamilaiset itsemurhapommittajat räjäyttävät itsensä eri puolilla maailmaa ja katkovat viattomien ihmisten kauloja. Ei mitään mainintaa 'kunniamurhista' niitä perheenjäseniä vastaan, jotka osoittautuvat olevan häpeäksi. Lisäksi hän antoi passin muslimeille jatkaa naistensa kivittämistä erilaisista rikkeistä. Hän myös viestitti maailmalle, että Amerikka palaisi syyskuun 10. päivän mentaliteettiin."

Päättelin, että Obama kehui Islamia Kairossa. Tulevina vuosina sekä maltilliset, että radikaalit, käyttävät sitä edukseen. Maailmalle kerrottiin, että sen pitäisi kunnioittaa Islamia, kuten Obamakin. Suloisin ääni hänelle on muslimien rukouskutsu. Obama nosti hattuaan, kun hän toisessa kahdesta kirjastaan vihjaa, että jos koskaan pahat tuulet puhaltavat, hän aina seisoo muslimien rinnalla. Tämä ei ole rakettitiedettä. Barack Hussein Obama pystytti näyttämön väkivallalle maailman eri osissa; poliittiselle kapinoimiselle; hallitusten kaatamiselle. Pahimmassa tapauksessa hän on samaa mieltä, parhaimmassa saisi Amerikan katsomaan toisaalle.

Muistelepa hänen televisioitua haastatteluaan Super Bowl-sunnuntaina Fox News'in Bill O'Reilly'n kanssa. Tuossa haastattelussa Obama nimenomaan sisällytti Muslimiveljeskunnan mihin tahansa uuteen Egyptin hallitukseen. Tämä vastaa sitä, kun presidentti Woodrow Wilson vuonna 1917 toivotti bolsevikit tervetulleiksi Venäjän hallitukseen.

Joistakin tuntuu, että Egypti on ylikuormittanut uutisia viikkojen ajan, mutta panokset ovat suunnattomat! Victor Sharp, joka kirjoittaa lehdessä, The American Thinker, sanoo: "Presidenttimme on nyt avannut Pandoran lippaan Lähi-Idässä. Se voi hyvinkin johtaa katastrofiin, jollaista ei ole nähty sitten toisen maailmansodan. Pahamaineisesta Kairon puheestaan nykyhetkeen Obamat puhuvat ja katastrofi seuraa. Jotkut kommentaattorit uskovat, että presidentti Obama ja ulkoministeri Clinton ovat niin äärettömän sinisilmäisiä, että tekevät itsensä kykenemättömiksi ymmärtämään, mitä tapahtuu Egyptissä Mubarak'in hallinnon heikentämisen seurauksena."

Sharpe jatkaa: "Kysymys on oikeutettu: Uskovatko he todella, että seuraavalla hallituksella, joka tulee valtaan, on sydämellään USA:n ja Lännen edut? Pelkään, että Obama ei ole lainkaan sinisilmäinen, vaan sensijaan vain tietää liiankin hyvin, mitä on tekemässä, sillä hän edistää innokkaasti valtaa maailmassa samalla ajaen alas Länttä ja Israelia, mutta sen seurauksena paljon viatonta verta tulee vuotamaan. On väistämätöntä, että muslimiveljeskunta ottaa vallan ja tuo Egyptiin barbaarisen islamistisen vallan, joka tulee valvomaan Suezin kanavaa eikä osoita mitään armoa omalle kansalleen eikä oletetuille vihollisilleen."

Radiovieraani ensi viikonloppuna (19-20.2. -11) on egyptiläinen entinen muslimi Nonie Darwish. Hän sanoo: "Minne tahansa muslimit menevät, Veljeskunta tulee perässä. Se on nyt soluttautunut jopa ei-muslimimaihin, USA ja hallituksemme mukaan lukien. Itsekin egyptiläisenä en lainkaan epäile etteikö huivipäinen egyptiläissyntyinen Valkoisen talon neuvonantaja itsekin olisi muslimiveljeskunnan ja Hamasin myötäilijä. Hänhän on myös Sharia-lain puolustaja. Hän auttoi kirjoittamaan presidentti Obama'n Kairon puheen, joka oli suunnattu lepyttämään ja laillistamaan Veljeskuntaa, organisaatiota, josta Al-Qaida sai innoituksensa. Obama uskoi, että hän olisi se sankari, joka saisi muslimimaailman rakastamaan meitä, mutta hän päätyi vain valtuuttamaan Veljeskunnan sekä arabiuudistajia että Lännen etuja vastaan."


Muslimiveljeskunnan tunnus
Jihad Watch'in Robert Spencer vihjaa, että Veljeskunta ei välittömästi ottaisi maan valvontaa, vaan valvoisi koalitiohallitusta ja myöhemmin alkaisi heittää ulos kilpailevia puolueita. Spencer sanoo kiertelemättä, että Obama suosii Veljeskuntaa huolimatta sen vihamielisyydestä Amerikkaa kohtaan. Hän varmisti, että kutsui Veljeskunnan johtajat kuuntelemaan Kairon puhettaan 4.6.2009. Tämä on ironista ja säälittävää siksi, että Veljeskunnan nettisivuilla USA on kohde, jolle tulisi aiheuttaa suurinta vahinkoa.

Lopullisena päämääränä tässä on ryöstää Luvattu Maa -- Israel. Amerikka tarjoaa Israelille vähäistä apua. Dominopalikat ovat kaatumassa. Levottomuus leviää. Se yksi asia, josta kaikki voivat olla yhtä mieltä, on, että Israel täytyy ajaa pois heidän keskeltään. Islamisteille Israel on syöpähaava, joka ei koskaan parane. Hosni Mubarak oli sitoutunut rauhansopimukseen Israelin kanssa, ei rakkaudesta juutalaisvaltioon, vaan osittain saadakseen jatkuvasti ulkomaanapua Amerikasta. Barack Obama on ehkä presidentti, joka välittää vähemmän rauhasta Israelissa, kuin edelliset presidentit.

Tulevan muslimikalifaatin tuulet puhaltavat lujemmin kuin satoihin vuosiin. Tämä ei ole Egyptin vallankumouksen loppu, se on vasta alku. He ja heidän naapurinsa tulevat todennäköisesti saamaan herätyksen helvetistä. Iranin shaahin ja Ajatollah Khomeinin haamut, niin merkittäviä 30 vuotta sitten, viheltävät vielä tuulessa. Lännen ja mullahien välinen sota antaa sille uutta elämää. Kuitenkaan he eivät olisi saavuttaneet päämääräänsä ilman kokematonta, muslimiystävällistä Amerikan presidenttiä.

Jumala rakastaa Egyptiä ja Hän kutsui Israelin ulos Egyptistä. Sukupolvia myöhemmin Jumala kutsui Messiaan ulos Egyptistä, kun Joosef ja Maria kantoivat Hänet sinne suojaan kuningas Herodekselta. Tämä valtio mainitaan näkyvästi Raamatussa jääden toiseksi vain Israelille. Jesajan luvussa 19 Jumala on päättäväinen saada heidän huomionsa ja vetää heitä henkilökohtaiseen suhteeseen kanssansa uskon kautta Herran Jeesuksen Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Jesajan 19 luku viittaa kuitenkin tulevaisuuteen. Näyttää, että sitä ennen täytyy tapahtua paljon. Pysy aalloilla!

Get acquainted with Understanding the Times radio, now heard on 415 outlets. We headquarter out of Minneapolis/St. Paul on AM980 KKMS and AM 1280 The Patriot Saturdays, 9 - 11 a.m. CST. That programming is posted to our "Radio Archives" late Sunday. We offer podcasting through iTunes.

PO Box 640
Russellville AR 72811

www.RevelationFiles.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com