Kerran pelastettu, aina pelastettu?

Tässä loistavaa Dave Huntin analyysia "uskovan ikuisesta turvallisuudesta", joka on ollut kiistelyn aihe uskovien piireissä kautta aikojen. Tämä teksti on todellakin myrkkyä roomalaiskatoliselle hapatukselle. Hunt tulee oikeaan johtopäätökseen, kun sanoo, että "armosta lankeaminen" on mahdotonta, sillä silloin Kristus olisi kuollut turhaan ristillä syntiemme vuoksi. Emme voi teoillamme menettää tai säilyttää pelastustamme, mutta tekomme määräävät palkkamme ikuisuudessa (1 Kor. 3:12-15). Näin usko voi olla kuollutta (huom. Jaakobin kirje), jos meiltä puuttuvat oikeat teot, mutta pelastumme silti, ikäänkuin tulen läpi. Eri asia on sitten lustekristityt, jotka eivät ole koskaan pelastuneetkaan eli ottaneet armoa vastaan. Nämä yleensä painottavat tekoja pelastumisen ehdoksi (Matt. 7:21-23). Myöskin eläminen katumattomassa synnissä paljastaa sen, ettei Jeesus ole KOSKAAN tuntenut tällaista henkilöä. Jeesuksen 10 neitsyen vertauksessa puhutaan tyhmistä neitsyistä, jotka Jeesuksen tullessa jäävät rannalle. Jeesus sanoo näistä, että hän ei tunne heitä (Matt. 25:12). Hän ei siis sano, ettei ole KOSKAAN tuntenut heitä. Jumala on siis joskus vanhurskauttanut nämä tyhmät neitsyet, mutta nyt vaelluksensa vuoksi he joutuvat ahdistukseen (Herran kuritus). He olivat välinpitämättömiä Herransa tulemuksen suhteen ja näin eräänlaisia luopioita. Tämän artikkelin suomensi: Samuel Korhonen

--------------------------

Kerran pelastettu, aina pelastettu?
Once Saved, Always Saved?
by Dave Hunt

Kysymys ”uskovan ikuisesta turvallisuudesta” on vuosisatojen ajan ollut paljon kiistelyn aihe seurakunnassa—ja edelleen aiheuttaa hämmennystä ja ahdistusta monille kristityille. On liikaa odottaa, että tämä ongelma poistuisi kokonaan kaikilta tällä lyhyellä traktaatilla, mutta ehkä voimme ainakin auttaa siihen suuntaan. Ne, jotka uskovat ”luopumukseen”, syyttävät ”ikuiseen turvallisuuteen” uskovia ”halvan armon” mainostamisesta. Vaikka se ehkä on kätevä ilmaus, niin jälkimmäinen sanonta on tietysti epäraamatullinen. Sanoa sitä ”halvaksi” on todellisuudessa armon kieltämistä, koska se sisältää, että on maksettu liian pieni hinta. Armon kuitenkin on oltava täysin ilmainen ja ihmisen osalta ilman mitään hintaa, kun taas Jumalan osalta se hinta, jonka Hän maksoi, oli ääretön. Siten se, mikä halventaa armon ja devalvoi tämän äärettömän lahjan inhimillisen ponnistuksen tasolle, on se, kun ihminen luulee, että hänen tekonsa voivat näytellä jotakin osaa joko hänen pelastuksensa ansaitsemisessa, tai säilyttämisessä. Puhuminen ”armosta lankeamisesta” sisältää saman harhan. Koska ensinnäkään teoillamme ei ollut mitään tekemistä armon ansaitsemisen kanssa, niin ei ole olemassa mitään, mitä voisimme tehdä, joka saisi aikaan sen, ettemme enää ansaitsisi sitä ja siten ”lankeaisimme” siitä. Teot määräävät palkan, tai rangaistuksen—eivät ihmisen pelastusta, joka tulee Jumalan armosta. Ongelman ydin on sekaannus koskien armoa ja tekoja.

Armon ymmärtäminen

1. Meille täytyy olla ehdottoman selvää, että nämä kaksi eivät milloinkaan voi sekoittua. Paavali julistaa: ”Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo” (Room. 11:6). Pelastus ei voi olla osaksi teoista ja osaksi armosta.

2. Meidän täytyy olla ehdottoman varmoja siitä, että teoilla ei ole mitään tekemistä pelastuksen kanssa. Piste. Raamattu sanoo selvästi: ”Sillä armosta te olette pelastetut...ette tekojen kautta” (Ef. 2:8-10). Uskollisina sellaisille raamatunkohdille evankelikaalit julistavat voimakkaasti, ettemme voi mitenkään ansaita pelastusta. Ikuinen elämä täytyy vastaanottaa Jumalan armon ilmaisena lahjana, tai muuten emme voi saada sitä.

3. Emme voi ostaa pelastusta edes osaksi, koska se vaatii maksua synnistä—suoritusta, johon emme pysty. Jos joku saa ylinopeussakon, niin ei ole mitään hyötyä sanoa poliisille: ”Olen monesti ajanut alle sataa. Varmasti monet hyvät tekoni korvaavat yhden pahan.” Ei myöskään auttaisi sanoa: ”Jos päästät minut tämän kerran, lupaan etten koskaan enää riko lakia.” Poliisi vastaisi: ”Laki vaatii, ettei sitä enää koskaan rikota. Teille ei tule siitä mitään ylimääräistä etua. Rangaistus lain rikkomisesta on eri asia ja täytyy maksaa.” Siten Paavali kirjoittaa: ”...sen tähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista...” (Room. 3:20).

4. Jos pelastusta Jumalan lakien rikkomisen rangaistuksesta ei voida ansaita hyvillä teoilla, niin sitä ei voida menettää pahoilla teoilla. Tekomme eivät voi näytellä mitään osaa pelastuksen ansaitsemisessa eivätkä sen säilyttämisessä. Jos voisivat, niin taivaaseen pääsevät voisivat kerskata, että vaikka Kristus pelasti heidät, niin hyvällä elämällään he säilyttivät pelastuksen. Siten Jumalalta riistettäisiin mahdollisuus saada kaikki kunnia ikuisuudessa.

5. Pelastus voidaan antaa meille ilmaisena lahjana vain, jos rangaistus on täysin maksettu. Olemme loukanneet ääretöntä Oikeudenmukaisuutta, joka vaatii äärettömän rangaistuksen. Olemme rajallisia olentoja emmekä voisi maksaa sitä: meidät erotettaisiin Jumalasta ikuisesti. Jumala on ääretön ja voisi maksaa äärettömän rangaistuksen, mutta se ei olisi oikeudenmukaista, koska Hän ei ole meidän rotumme jäsen. Siksi rakkaudessa ja armossa, neitseellisen syntymän kautta, Jumala tuli ihmiseksi, niin että saattoi maksaa synnin velan koko ihmisrodun puolesta!

Se on täytetty!

Kreikankielellä Kristuksen huuto ristiltä: ”Se on täytetty!” on kirjanpidollinen termi, joka tarkoittaa, että velka on maksettu kokonaan. Oikeus on tyydytetty sen määräämän rangaistuksen täydellä suorituksella ja siten Jumala voi ”olla vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen”
(Room. 3:26). Tältä pohjalta Jumala tarjoaa ikuista elämää ilmaisena lahjana. Hän ei voi pakottaa sitä kenellekään, koska silloin se ei olisi lahja. Ei myöskään olisi oikeudenmukaista antaa anteeksi ihmiselle, joka hylkää vanhurskaan pohjan anteeksisaamiselle ja tarjoaa tilalle toivottoman riittämätöntä suoritusta—tai tekojaan edes ”osasuorituksena”.

Pelastus on täysi anteeksiantamus armosta kaikesta synnin rangaistuksesta, menneestä, nykyisestä ja tulevasta; iankaikkinen elämä on ylimääräinen bonus. Kieltäen tämän kardinaalitotuuden kaikki kultistit, kuten esim. Jehovan todistajat, hylkäävät pelastuksen armosta ja väittävät, että se täytyy ansaita omilla hyvillä teoilla. He syyttävät evankelikaaleja opetuksesta, että kaikki, mitä meidän tarvitsee tehdä, on uskoa Kristukseen ja sitten me voimme elää niinkuin huvittaa mitä karkeimmissa synneissä ja silti olla varmoja taivaasta. Evankelikaalit eivät ollenkaan opeta tätä; silti ne, jotka uskovat ”luopumukseen”, esittävät samankaltaisen valituksen. He sanovat, että ”kerran pelastettu, aina pelastettu”-oppi rohkaisee elämään synnissä, koska jos tiedämme, ettemme voi joutua kadotetuksi, niin meillä ei ole mitään kannustinta elää pyhää elämää. Asia on päinvastoin. Rakkaus siihen Yhteen, joka pelasti meidät, on suurin ja ainoa hyväksyttävä kannustin elää pyhää elämää; ja varmasti mitä suuremman pelastuksen joku on saanut, sitä enemmän siinä on rakkautta ja kiitollisuutta. Siis sen tietäminen, että on ikuisesti turvattu, kannustaa enemmän pyhään elämään, kuin pelko pelastuksen menettämisestä, jos tekee syntiä!

Vaikka ne, jotka uskovat ”lankeamiseen armosta”, tekevät selväksi, että hyvät teot eivät voi ansaita pelastusta, he opettavat, että pelastus säilytetään hyvillä teoilla. Siten ihminen pelastuu armosta, mutta sen jälkeen pelastus voidaan menettää tekojen kautta. Opettaa, että hyvät teot säilyttävät pelastuksen, on melkein sama harha, kuin sanoa, että hyvät teot ansaitsevat pelastuksen. Armo kielletään, jos sanotaan, että kun olen pelastunut armosta, niin sen jälkeen minun täytyy säilyttää itseni pelastettuna hyvillä teoilla.

Hepr. 6:4-9 mukaan sellainen opetus, sen sijaan, että kirkastaisi Kristusta, jälleen kerran asettaa Hänet häpeään ja naurunalaiseksi maailman silmissä kahdestakin syystä: jos me voimme menettää pelastuksemme, niin (1) Kristus olisi ristiinnaulittava uudelleen pelastamaan meidät uudelleen; ja (2) Häntä pilkattaisiin, että Hän kuoli ostaakseen pelastuksen, mutta ei tehnyt tarpeeksi sen säilyttämiseksi—antoi arvokkaan lahjan niille, jotka vääjäämättä menettäisivät sen. Jos Kristuksen kuoleminen meidän asemestamme syntiemme tähden ja nousemisensa jälleen ei ollut riittävä säilyttämään meidät pelastettuina, niin silloin Hän on tyhmästi tuhlannut aikansa. Ellemme voisi elää kyllin hyvää elämää ansaitaksemme pelastuksen, on varmaa, ettemme voi elää kyllin hyvää elämää sen säilyttämiseksi! Tehdä hankkimansa pelastus lopulta riippuvaiseksi meidän teoistamme olisi äärimmäisen mieletöntä.

“Luopumuksen (falling away)” oppi asettaa meidät huonompaan asemaan pelastumisemme jälkeen kuin sitä ennen. Ennen kääntymistä me ainakin voimme pelastua, mutta sen jälkeen, kun olemme pelastuneet ja menettäneet pelastuksemme (jos voisimme), emme voi pelastua uudelleen, vaan olemme ikuisesti kadotettuja. Hepr. 6:4-6 julistaa: ”Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia ja sitten ovat luopuneet (KJV: If they shall fall away) - taas uudistaa parannukseen.” On selvää, että ”luopuminen” on olettamus: ”Mutta teistä, rakkaat, uskomme sitä, mikä on parempaa ja mikä koituu teille pelastukseksi - vaikka puhummekin näin” (jae 9). Kirjoittaja osoittaa, että jos voisimme menettää pelastuksemme, emme koskaan voisi saada sitä takaisin ilman, että Kristus uudelleen kuolisi puolestamme ristillä. Sellainen ajatus on mieletön! Hänen olisi kuoltava äärettömän monta kertaa (s.o. joka kerran, kun kuka tahansa kerran pelastettu tekee syntiä ja tahtoo ”pelastua uudelleen”). Siten ne, jotka hylkäävät, että ”kerran pelastettu on aina pelastettu”, voivat sanoa, että ”kerran kadotettu on aina kadotettu!”

Jumalan vakuutus

Johannes vakuuttaa: ”Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne [nykyinen tieto], että teillä on [nykyinen omistus] iankaikkinen elämä...” (1. Joh. 5:13). Kutsua sitä iankaikkiseksi elämäksi olisi pilkantekoa, jos sen saanut henkilö voisi menettää sen ja kärsiä ikuisen kuoleman. Päinvastoin, iankaikkiseen elämään liittyy lupaus, että ihminen ei voi hukkua—selvä vakuutus ”ikuisesta turvallisuudesta” eli ”kerran pelastettu on aina pelastettu”. Joh. 3:16 lupaa niille, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen, että he ”eivät hukkuisi, vaan heillä olisi iankaikkinen elämä”. Joh. 5:24 edelleen sanoo: ”...sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi...” Ei voisi pyytää selvempää ja suurempaa vakuutusta, kuin Jeesuksen sanat: ”Ja minä annan heille [minun lampailleni] iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku” (Joh 10:28). Jos saatuamme iankaikkisen elämän voisimme menettää sen ja hukkua, niin se tekisi Kristuksesta valehtelijan.

Jos synti aiheuttaa pelastuksen menettämisen, niin millaista syntiä ja kuinka paljon se vaatii? Raamatussa ei ole jaetta, joka sanoisi sen. Meille sanotaan, että jos me tunnustamme syntimme, niin Hän on uskollinen ja vanhurskas antaen meille anteeksi ja puhdistaen meidät kaikesta vääryydestä—joten ilmeisesti minkä tahansa synnin voi saada anteeksi. Jopa ne, jotka opettavat luopumusta, harvoin, jos koskaan sanovat ”pelastuneensa uudelleen”. Sen sijaan he tunnustivat syntinsä ja saivat anteeksi. Hepr. 12:3-11 sanoo, että jokainen kristitty tekee syntiä ja pelastuksen menettämisen asemesta synti tuo päällemme Jumalan kurituksen Hänen lapsinaan. Jos syntiä tehtyämme lakkaisimme olemasta Hänen lapsiaan, Hänellä ei olisi ketä rangaista— silti hän ”ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa.” Kuritus on todellakin merkki siitä, että olemme Jumalan lapsia, ei, että olisimme menettäneet pelastuksemme: ”Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia.”

Ei teoilla

Jotkut opettavat, että pelastuakseen täytyy olla kastettu; toiset, että täytyy ”puhua kielillä”, Molemmat ovat tekojen kautta pelastumisen muotoja. Joiltakin puuttuu pelastusvarmuus, koska eivät ole ”puhuneet kielillä”, toiset luottavat pelastuneensa, koska luulevat, että ovat puhuneet. Molemmat ovat niiden kaltaisia, jotka sanovat: ”Herra, Herra, emmekö me... sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?” (Mt 7:21-23). He luottavat Jumalan armon asemesta tekoihinsa osoittaakseen, että ovat pelastuneet. Jeesus ei myöskään sano: ”Te olitte kerran pelastuneita, mutta menetitte pelastuksenne.” Hän sanoo: ”Minä en ole koskaan teitä tuntenut.”

Tässä on suuri ero. Ne, jotka uskovat ”luopumukseen” sanoisivat tunnustavasta kristitystä, joka on kieltänyt uskon ja elää katumattomassa synnissä, että hän on ”langennut armosta” ja ”menettänyt pelastuksensa”.

Sen sijaan ne, jotka uskovat ”ikuiseen turvallisuuteen”, vaikka eivät ole yhtään suvaitsevaisempia sellaista käytöstä kohtaan, sanoisivat samasta henkilöstä, että Kristus luultavasti ”ei ole koskaan häntä tuntenut”—hän ei ole koskaan ollutkaan kristitty. Meidän täytyy antaa Raamatun lohdutus ja vakuutus niille, jotka ovat pelastettuja, mutta samalla me emme saa antaa väärää ja epäraamatullista lohdutusta niille, jotka vain sanovat olevansa pelastettuja, mutta elämällään kieltävät sen, mitä suullaan tunnustavat.

Emmekö silloin pelastu tekojemme kautta? Emme todellakaan! Jakeissa 1. Kor. 3:12-15 jokaisen uskovan teot koetellaan tulella ”Kristuksen tuomioistuimella”, jonka eteen ”meidän pitää ilmestymän” (2. Kor. 5:10). Hyvät teot tuovat palkan; niiden puuttuminen ei aiheuta pelastuksen menettämistä. Ihminen, jolla ei ole yhtään hyvää tekoa (kaikki hänen tekonsa palavat) silti ”pelastuu, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi” (1. Kor 3:15). Me luulimme, ettei sellainen ihminen ollut lainkaan pelastettu. Kuitenkin se, joka on todella vastaanottanut Herran Jeesuksen Kristuksen Vapahtajanaan, mutta jolla ei ole mitään hyviä tekoja todisteena ja voi päältä päin näyttää, ettei ole kristitty, ”on pelastuva ikäänkuin tulen läpi” eikä tekojen puutteestaan huolimatta koskaan huku.

Rohkaisemmeko silloin kristittyjä, koska ”kerran pelastettu on aina pelastettu”, ”tekemään syntiä, että armo suureksi tulisi?” Tähän sanomme Paavalin kanssa: ”Pois se!” Emme tarjoa mitään lohdutusta ja varmuutta synnissä eläville. Me emme sano, kaikki on hyvin, koska kerran teit ”ratkaisun Kristuksen puolelle”. Sen sijaan me varoitamme: ”Ellet halua juuri nyt elää täysin Kristukselle elämäsi Herrana, niin kuinka voit sanoa, että olit todella vilpitön, kun muka annoit itsesi Hänelle joskus menneisyydessä?” Ja kaikille me julistamme Paavalin kanssa: ”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne” (2. Kor. 13:5).

Luottamuksemme iankaikkisuutta ajatellen lepää Hänen muuttumattomassa rakkaudessaan ja armossaan ja sen riittävyydessä, mitä Jumala on hankkinut meille Kristuksessa—ei omassa arvossamme, tai suorituskyvyssämme. Vasta kun tämä on selvää, meillä on rauha Jumalan kanssa. Vasta silloin voimme todella rakastaa Häntä ja elää Hänelle kiitollisuudesta siitä iankaikkisesta elämästä, jonka Hän on antanut meille ilmaisena armonsa lahjana—lahjana, jota Hän ei ota pois ja varmistaa, ettei sitä koskaan voi menettää!

—Dave Hunt

8/06
TR106
For more information contact
THE BEREAN CALL
PO Box 7019 • Bend OR 97708-7019
www.thebereancall.org • Orders only: 1-800-937-6638