Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 31. toukokuuta 2012

Kreikan taloudellinen romahdus leviää globaaliksi kriisiksi?

PÄIVITETTY 2.6.2012 (Matti Pesosen kommentti Kreikan ja maailman tilanteeseen lopussa)

Tässä artikkelissa messiaanisjuutalainen Raamatun profetioiden tutkija maalailee katastrofaalista taloudellista tilannetta koko maailmaa varten jos Kreikka joutuu jättämään euroalueen. Globaali talous voisi saada kuoliniskun (Huom. Ilmestyskirjan “musta hevonen” ja hyperinflaatio, Ilm. 6:5-6), mutta sitä käytettäisiin Illuminatin taholta vain keinona syventää EU:n talousunionia, josta ensin revitään rikkaruohot pois, ja sitten muodostetaan EU:n liittovaltio. Raamatun profetiassa sanotaan että Antikristus eli ”pieni sarvi” repäisee kolme sarvea pois tieltään kun hän nousee (Dan. 7:8,20,24). Lue hyvä Jan Rossin kirjoitelma EU-komission vastikään kaavailemasta pankkiunionista ja tiiviimmästä talousunionista tästä. Illuminati käyttää globaaleja kriisejä omien päämääriensä toteuttamiseksi ja nousu globaalista kriisistä kuuluisi Kaaoksesta Järjestys (Order of Chaos) -konseptiin, jossa markkinoille luodaan tiukemmat pelisäännöt ja kansojen välille tiiviimmät taloudelliset siteet. Kreikassa järjestetään 17. kesäkuuta 2012 uudet parlamenttivaalit, jotka käytännössä ratkaisevat sen pysyykö Kreikka edelleen euroalueessa. Jos suosittu vasemmistolainen Syriza-puolue voittaa vaalit, voi edessä olla Kreikan lähtö rahaliitosta kun puolue vastustaa kansainvälisten rahoittajien edellyttämää säästöohjelmaa. Kreikka tullaan yksinkertaisesti heittämään ulos euroalueesta. Artikkelin suomensi: Samuel Korhonen

--------------------------------------

---------- Forwarded message ----------
From: Revelation Files - John Terry <john@revelationfiles.com>
Date: 2012/5/17
Subject: [revfiles] Rosenberg: Greece on Edge of Economic Collapse & Civil War – Will Contagion Spread to EU and US?
To: Revelation Files - John Terry <john@revelationfiles.com>




Kreikka taloudellisen romahduksen & sisällissodan partaalla – Leviääkö tartunta EU:iin ja Yhdysvaltoihin?

By Joel Rosenberg
Tuesday, May 15, 2012

http://www.bibleprophecyblog.com/2012/05/greece-on-edge-of-economic-collapse-and.html

Huippujohtajien mukaan Kreikan ja Euroopan Unionin sisällä Kreikka on taloudellisen romahduksen ja sisällissodan partaalla. Kreikkalaisten johtajien tulevina päivinä ja viikkoina tekemät päätökset voivat johtaa katastrofaalisiin seurauksiin. Mikä vielä enemmän, niin asiantuntijat ovat huolestuneita, että Kreikan luhistumisen, jos se tapahtuu, laukaisema sosiaalinen tartunta voisi levitä koko Euroopan Unioniin, Yhdysvaltoihin ja kaikkialle maailmaan erittäin suuresti toinen toisestaan riippuvaisessa globaalissa taloudessa.

Kreikka hoipertelee musertavan julkisen velan määrän alla. Poliitikot ja kansalaiset ovat riippuvaisia käsistä karanneista julkisista menoista, mutta Kreikan kansa vastustaa massiivisia budjettileikkauksia ja muita luhistumisen välttämiseksi tarvittavia uudistuksia. Se vastustaa uudistuksia, joita EU:n johto vaatii, jotta Kreikka voisi vastaanottaa uusia ruiskeita EU:n hätärahoitusta ja pääsyn hätälainoihin. Kreikkalaiset johtajat sen sijaan harkitsevat vakavasti euroalueen systeemistä luopumista välttääkseen säästötoimenpiteet, joita EU-johtajat—Saksan liittokansleri Angela Merkel'in johtamina—vaativat.

Euroalueen jättäminen kuitenkin todennäköisesti pahentaisi suuresti asioita katkaisten tai vakavasti rajoittaen Kreikan pääsyä pääomamarkkinoille ja mahdollisesti johtaen hyvin korkeisiin korkoihin, hyperinflaatioon, massiivisiin yritysten konkursseihin ja huikeaan työttömyyteen. Jos Kreikka jättää eurosysteemin, se myös vakavasti vaikuttaisi muuhun Eurooppaan. Pankit, joilla on suuria sijoituksia Kreikassa, pelkäävät, ettei niitä koskaan makseta takaisin, mikä uhkaisi noiden pankkien terveyttä. Pankkivirkamiehet kaikkialla maailmassa puolestaan hilaisivat korot ylös muille kamppaileville Euroopan maille—kuten muiden muassa Espanja, Italia ja Portugal—peläten, että ne myös ehkä pelastetaan oikeudellisilla ja taloudellisilla sopimuksilla, jotka ovat osa EU-sopimusta ja tekevät niistä suurempia riskejä laiminlyömään lainojensa takaisinmaksun. Yritykset kaikkialla Euroopassa voisivat sitten olla vaikeuksissa saamaan pääomaa, mikä saattaisi johtaa hirvittävään lisäkonkurssien sykliin ja nopeasti kohoavaan työttömyyteen. Ottaen huomioon sen, että Eurooppa on suurin Yhdysvaltojen kauppakumppani ja sen tosiasian, että monet amerikkalaiset pankit ovat haavoittuvia Euroopan tilanteelle, vaikutus voi olla vakava myös Amerikan taloudelle.

Ajattele viimeisintä kehitystä:

  • ”Lähtevä kreikkalainen ministeri varoitti, että maa voisi ajautua 'sisällissotaan' keskellä eurosta lähdön kaaosta”, raportoi the London Telegraph. 'Jos Kreikka ei pysty täyttämään velvoitteitaan ja hoitamaan velkaansa, kipu on suuri'. Michalis Chrysohoidis'in sanottiin kertoneen paikallisella radioasemalla. 'Valtaan jäävät aseistetut jengit Kalashnikovein ja se, jolla on eniten Kalashnikoveja, pärjää ... päädymme sisällissotaan.'
  • Eurooppalaiset johtajat ja rahamarkkinat valmistautuivat Kreikan lähtöön eurosta: Paluu drakmaan lähestyy poliittisen umpikujan keskellä Ateenassa ja avaa keskustelun Brysselissä mahdollisesta yhtenäisvaluutan lopusta.—otsikko sanomalehdessä, The (UK) Guardian
  • Kreikka kilpailee ajan kanssa muodostaakseen hallituksen—otsikko sanomalehdessä, Agence France Presse
  • ”Ei juuri ole epäilystä tilanteen vakavuudesta sekä Kreikalle, jos sen on jätettävä euroalue, että sen kumppaneille, jotka voivat menettää miljardeja sen sekasortoisessa vetäytymisessä blokista”, raportoi Agence France Presse. ”Ranskalla olisi edessään 50 miljardin lasku, jos Kreikka pakotettaisiin eroamaan, lähtevä Ranskan valtiovarainministeri Francois Baroin varoitti tiistaina. 'Jos Kreikka jättää euron, jos sen taloudellinen malli romahtaa eikä siellä ole enää pankkijärjestelmää, niin se maksaisi meille 50 miljardia euroa nettona ynnä ne varat, jotka pankeilla ja vakuuttajilla on kirjoissaan', hän sanoi. Charles Dallara, joka kansainvälisen rahoituslaitoksen johtajana auttoi neuvottelemaan yksityisten velkojen arvonalennuksen, varoitti, että epäonnistumisen hinta olisi liian suuri kestettäväksi. 'Uskon, että hinta Kreikalle, hinta Euroopalle ja hinta koko globaalille taloudelle voi silti olla riittävä saamaan kreikkalaiset poliitikot ja eurooppalaiset poliitikot pitämään tauon ennen kuin vetävät liipaisinta Kreikan lähdössä.'”
Jos tämä kaikki ei olisi tarpeeksi vakavaa, niin Kreikan kriisi tarjoaa varoituksen amerikkalaisille politiikan tekijöille, jotka myös ovat ylikulutuksen ja massiivisen velan koukussa. USA on jo velkaa yli 15 biljoonaa (miljoona miljoonaa) dollaria ja lisäksi 65 biljoonaa rahoittamattomissa erääntyvissä veloissa. Ellemme nopeasti tee dramaattisia kurssin korjauksia, voimme löytää itsemme rahoitukselliselta Titanic'ilta, joka on kykenemätön välttämään törmäystä suoraan edessämme olevaan velkajäävuoreen ennen kuin on liian myöhäistä.

-----------------------------------

PÄIVITYS 2.6.2012

Tässä erään lukijan kommentti Samuelin suomentamaan artikkeliin jossa lisävalaisua Kreikan tilanteeseen sekä lyhyt visio lähitulevaisuudesta.


---------- Edelleenlähetetty viesti ----------
Lähettäjä: Matti Pesonen
Päiväys: 28. toukokuuta 2012 5.40
Aihe: VS: [revfiles] Rosenberg: Greece on Edge of Economic Collapse & Civil War - Will Contagion Spread to EU and US?
Vastaanottaja: Samuel Korhonen <smlkorhonen@gmail.com>


Tervehdys!

Nämä Kreikka-uutiset eivät ole Jumalalle yllätyksiä. Vuoden 2008 lopulla Radio Dein "Taivaan ja maan väliltä"-ohjelmassa Leo Meller referoi David Wilkersonin tuoretta profetiaa. Meller ei sen enempää kommentoinut Wilkersonin profetiaa, ilmoitti vain tuttuun hieman provosoivaan tapaansa, että hänellä on järisyttävä aivan tuore uutinen kuulijoille. Sitten hän luki profetian ja asia taisi jäädä silloin siihen. Yritin noin vuosi sitten löytää ohjelman Radio Dein nettiarkistosta, mutta en onnistunut. Kyselin sitä myös sähköpostitse, mutten saanut vastausta. Taitaa olla poliittisesti liian arkaluontoista materiaalia...

Vuoden 2008 loppupuolella Wilkerson ennusti jonkin Välimeren maan menevän konkurssiin, jonka seurauksena on kaaos. Muistan Wilkersonin maininneen, että pian konkurssin julistamisen jälkeen julistetaan maailmanlaajuinen "banking holiday", jolloin maailman kaikki pankit pannaan kiinni, eikä kukaan saa enää pankista rahaa ulos. Wilkerson myös jätti julkaisematta profetian joitain yksityiskohtia tuolloin, ja sanoi tallettaneensa sanoman loppuosan pankkiholviin, josta se on lupa tuoda julkisuuteen, kun Välimeren maan konkurssi on toteutunut.

Tulkitsen asian niin, että tuo pankkien sulkeminen on pakko tehdä, kun ensin Euroopassa ja sitten muualla kaikki alkavat paniikissa nostaa tilejään tyhjäksi, minkä seurauksena pankeilta loppuu raha. Rahaliikenne pysähtyy, ja maailmantalous romahtaa totaalisesti. No, tämähän on suunniteltu juttu. Se ei ole yllätys Jumalalle eikä valvoville uskoville. Maailmantalouden lankoja käsissään pitävät demoniset piirit ovat ajaneet maailmantaloutta tähän suuntaan tietoisesti, jotta saadaan totaalinen kaaos aikaan, ja maailma pakotettua antikristilliseen totalitarismiin. Jotta talouteen tulisi jokin tolkku, kehitetään tilanteen haltuun ottamiseksi systeemi ilman käteistä rahaa, ja pian voikin ostaa ja myydä vain se, joka ottaa pedon merkin. Kolmas maailmansota on sekin ovella, ja se alkaa Lähi-idästä, kun Israelin kimppuun käydään. Arabimaiden kuohunta, viimeisimpänä Syyriassa tapahtuvat kauheudet, ovat alueen tapahtumille vasta alkusoittoa. Suomen kohtalo on Jumalan käsissä, uskon että shokeeraavia, mielenkiintoisia ja isoja asioita tulee tapahtumaan. Uskon myös, että nykyinen presidenttimme on Jumalan tarkoittama edessä olevia vaiheita ajatellen. Hänellä ei tule olemaan helppoa. Rukoillaan maamme koko johdon puolesta. Elämme jännittävää aikaa.

Toivossa eteenpäin!

Terveisin
Matti Pesonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com