Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Koenigin profeetallinen analyysi Euroopasta keväällä 2012 – Äärioikeisto nousee kaikkialla velkakriisin seurauksena elvyttämään Roomanvallan Pedon

Tässä yhdysvaltalaisen raamattututkijan Don Koenigin profeetallista arviointia Euroopasta loppukeväällä 2012, jolloin käytiin mm. Ranskan vaalit. Hänen mielestään sosialistien voitto auttaa äärioikeistolaisia ja nationalistisia voimia jotka tietävät näiden vaalivoiton merkitsevän epäonnistumista ja koituvan lopulta Le Pen’iä kannattavien eduksi. Nähtävästi Koenig ajattelee että Ilmestyskirjan Peto nousee Euroopan nationalististen ja äärioikeistolaisten liikkeiden muodossa, jotka haluavat voimakkaan keskitetyn valvonnan. Olosuhteet Euroopassa ovat nyt pitkälti samanlaiset kuin 1930-luvulla, kun fasismi ja Hitler olivat nousemassa. Tämä Koenigin näkökulma on yksi varteenotettava kannanotto monien joukossa. Artikkelin suomensi: Samuel Korhonen

-----------------------------------

Koenig'in näkökulmia Raamatun profetiaan ja maailman asioihin (Eurooppaa käsittelevä osa) toukokuussa 2012

Koenig’s perspectives on Bible prophecy and world issues May 2012

On May 10, 2012

http://www.thepropheticyears.com/wordpress/koenigs-perspectives-on-bible-prophecy-and-world-issues-may-2012.html

Taloudellinen ja poliittinen kuva Euroopassa on nopeasti muuttumassa pahemmaksi. Hiljattaiset vaalit Ranskassa panevat äärivasemmiston valtaan ensi kerran yli 30 vuoteen. Se merkitsee, että demokratia on jo tuottanut enemmistön tyrannian joissakin Euroopan maissa. Enemmistö on päättänyt jatkaa liberaaleja työläisten etujaan ja kehdosta hautaan ulottuvaa sosialistista ohjelmaansa, vaikka ei ole mitään mahdollisuutta, että heidän valtionsa voi kustantaa ne.

Nyt on selvää, että Eurooppalaisten enemmistö äänestää ulos juuri johtajat, jotka yrittävät pelastaa heitä heiltä itseltään. Eurooppalaiset voivat päättää elää yli varojensa tänään, mutta se tuo taloudellisen romahduksen huomenna. He korjaavat väistämättömän talousromahduksen seuraukset. Euroopalla on hyvin pitkä ja verinen historia ja yksi asia, jonka historia todistaa, on, että eurooppalaiset eivät koskaan opi verisestä historiastaan. Epäilen, opettavatko he edes todellista Euroopan historiaa kouluissaan. Se väistämätön talousromahdus, joka jälleen kerran iskee Eurooppaan, tuo myös väistämättä seuraavan autoritaarisen eurooppalaisen tyrannin.

Ranska on juuri valinnut sosialistin, joka luulee, että heidän velkaongelmansa, voidaan ratkaista vain lainaamalla, tai luomalla lisää rahaa. Hän luulee, että velka maksetaan suuremmalla talouskasvulla huomenna. Ihmiset eivät koskaan opi, että kasvua ei saavuteta keynesiläisen taloustieteen kautta, koska se suunniteltiin sellaiseksi, että kapitalistinen systeemi epäonnistuisi. Lisää velkaa ja verokuormaa tuottaville ei tuo kasvua, vaan alhaisemman elintason.

Suuri osa Eurooppaa on jo lamassa ja nyt sosialismi Ranskassa merkitsee lisääntynyttä maksuhäiriön riskiä monissa valtioissa Euroopassa. Se merkitsee, että korot nousevat kaikille Euroopan velkaantuneille maille ja tekevät niiden liian suuren velan aiheuttamat kriisit vieläkin pahemmiksi.

Kreikka horjuu konkurssin partaalla, mutta silti kreikkalaisten enemmistö on päättänyt, että he eivät noudata Saksan vaikuttamia ja rahoittamia EU-sopimuksia. Siksi Kreikka todennäköisesti menee maksuhäiriötilaan pian. Espanja ja Italia ovat myös lykänneet talousongelmiaan suunnilleen niin pitkälle, kuin voivat. Tulet kuulemaan niiden velka- ja sosiaalietuongelmista pian.

Tämä kieltäytyminen hyväksyä todellisuus on joko tuomassa Euroopan talouden romahduksen ja euron lopun, tai se tuo keskitetysti hallitun Euroopan, jolla on autoritaarinen diktaattorijohtaja. Itse asiassa toinen luultavasti tuo toisen. Luulen, että olosuhteet Euroopassa ovat paljolti samanlaiset, kuin 1930-luvulla, kun fasismi ja Hitler olivat nousemassa.

Vasemmisto edelleen voittaa vaalit, koska työläiset eivät tahdo luopua mistään, mutta on mielenkiintoista, että nopeimmin kasvavat liikkeet Euroopassa ovat nyt äärioikeiston puolueet. Euroopan oikeistolaiset eivät ole samoja, kuin Amerikan konservatiivit, jotka tahtovat olla jonkin verran libertaareja (ajatuksen- ja toiminnanvapautta kannattavia) ja jotka tahtovat vähemmän keskushallinnon valvontaa.

Äärioikeistolaiset Euroopassa ovat nationalistisia fasisteja, jotka tahtovat vahvan keskitetyn valvonnan ja ison hallituksen. He luulevat, että heidän maansa ongelma johtui vain äärivasemmistolaisten humanistien maahanmuuttopolitiikasta ja epäonnistuneesta kulttuurisen monimuotoisuuden kokeilusta. He ovat aika pitkälle oikeassa ja siksi nationalistiset liikkeet jatkavat kasvua voimassa.

Näiden valtioiden melkein kaikki alkuperäiset kansalaiset lopulta kapinoivat maahanmuuttajia vastaan, jotka tuhoavat heidän kulttuuriaan ja talouttaan. Olen sanonut vuosia, että muslimi-invaasio Euroopassa tuo äärioikeiston vastareaktion, joka johtaa veriseen sisällissotaan. Se näyttää kaiken aikaa yhä todennäköisemmältä.

Ranskassa Marine Le Pen'iä kannattavat äärioikeiston nationalistit saivat melkein 20 prosenttia äänistä. Le Pen ei tukenut keskustaoikeistoa sosialisteja vastaan hyvästä syystä. Jos keskustaoikeisto pysyisi vallassa, he jatkaisivat ilman mitään toimia muslimi- ja maahanmuutto-ongelmassa. Antaa sosialistien voittaa on loistava siirto Le Pen'iltä, koska on varma, että sosialistit epäonnistuvat. Kun se tapahtuu, niin ranskalaiset kääntyvät äärioikeiston puoleen etsiessään ratkaisuja. Le Pen tietää, että hänen aikansa on tulossa.

Saksalaiset eivät aio heittää rahojaan alas sosialistiseen rotankoloon, jossa ihmiset vaativat saada saksalaisten kustannuksella elää yli sen, mitä ovat valmiita tekemään työtä. Saksalaiset tulevat luopumaan sosialistien tukemisesta Ranskassa ja muualla.

Kun sosialistit epäonnistuvat Ranskassa, niin Le Pen'in puolueella on yliote. Silloin hän liittyy yhteen äärioikeiston kanssa, joka on nousemassa myös Kreikassa, Itävallassa, Itä-Saksassa, Hollannissa ynnä muualla ja uusi autoritaarinen Peto nousee Euroopassa aivan kuten Raamatun profetia osoittaa, mutta kun se nousee, niin voit olla varma, että Islam Euroopassa on hoidettu. Kun veri jälleen kerran virtaa Euroopassa, niin nousee suuri johtaja, jolla on vastaukset.

Totta puhuen kaikki historialliset yritykset Euroopan yhdistämisessä olivat vain kenraaliharjoituksia lopunajan elpyneelle Roomanvallan Pedolle, joka nousee kohta.

------------------------------

Kirjoittajasta:

Don Koenig perusti sivuston http://www.thepropheticyears.com/ vuonna 1999 tutkittuaan itsenäisesti Raamattua melkein 30 vuotta ja opittuaan monilta kristikunnan terävimmiltä opettajilta. Don loi sivustonsa kirjoittamaan Raamatun profetiasta, raamatullisesta erottamisesta ja omista kristillisistä maailmankatsomuksistaan. Vuonna 2004 Don kirjoitti ilmaisen Ilmestyskirjaa kommentoivan sähköisen kirjan nimeltä "The Revelation of Jesus Christ Through The Ages". Tämä blogi (World and Church and Bible Prophecy Blog) käynnistyi vuonna 2007. Tällä blogilla on nyt yli 1000 Donin artikkelia ja se sisältää yli 10 000 enimmäkseen kunkin postin aiheeseen liittyvää kommenttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com