Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Last Trumpet Newsletter -- Kesäkuu 2012

Tässä kaksi vuotta sitten kesäkuussa kuolleen pastori David J. Meyerin pojan Samuel David Meyerin profeetallista sananjulistusta ja ajankohtaisten tapahtumien kertausta kesäkuun 2012 uutiskirjeessä.

Last Trumpet Newsletter

Volume XXXI    Issue VI    June 2012

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626  Internet: <http://lasttrumpetministries.org>

Livenä:

http://video.google.com/videoplay?docid=-3933070609859717363#
http://video.google.com/videoplay?docid=-4929140595016030990#
http://www.youtube.com/watch?v=3ReP7FPa87c

-----------------------------

Varoitusmerkkejä viimeisten päivien ahdingosta!
(Warning Signs Of Distress In The Last Days!)

”Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy', ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.”

Matteus 24:48-51

”Autuaat ne palvelijat, jotka heidän herransa tullessaan tapaa valvomasta! Totisesti minä sanon teille: hän vyöttäytyy ja asettaa heidät aterioimaan ja menee ja palvelee heitä. Ja jos hän tulee toisella yövartiolla tai kolmannella ja havaitsee heidän näin tekevän, niin autuaat ovat ne palvelijat. Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä hetkellä varas tulee, hän ei sallisi taloonsa murtauduttavan. Niin olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.”

Luukas 12:37-40


Tässä Last Trumpetin numerossa, me jälleen kerran keskitymme meidän aikamme ajankohtaisiin tapahtumiin ja moniin vaaroihin joita Maan ihmiset nyt kohtaavat näinä sekasorron aikoina. Vaikka useimmat tämän maailman ihmiset ovat toiveikkaita että asiat muuttuvat paremmiksi ja ovat tyytyväisiä jättäen väliin monet varoitusmerkit ahdingosta näinä viimeisinä päivinä, niin melkoinen ihmisten vähemmistö on heräämässä siihen mahdollisuuteen että me voisimme pian kohdata joitakin hyvin vaikeita haasteita. Itse asiassa, äskettäinen uutisartikkeli kertoi että siellä on jopa kolme miljoonaa amerikkalaista jotka valmistautuvat tällä hetkellä ”tuomiopäivää” varten. Näihin ihmisiin viitataan tavallisesti ”preppaajina (preppers)” ja monet heistä ovat menneet varsin pitkälle varmistaakseen että he olisivat valmistautuneita mille tahansa katastrofille jonka he saattavat kohdata tulevaisuudessa. Artikkeli lainaa National Geographic Channel’in mielipidekyselyä jossa 61 prosenttia vastaajista sanoo uskovansa että jokin katastrofaalinen tapahtuma tulee sattumaan seuraavien 20 vuoden sisällä. (1) Samaan aikaan asuntorakentaja Kansasin osavaltiossa on rakentamassa luksusturvapaikkoja kaivoskuilun sisälle jossa on hylätty ohjussiilo. Lukien huhtikuusta 2012, varakkaat survivalistit ovat kuluttaneet 7 miljoonaa dollaria turvapaikkoihin, ja on olemassa mahdollisuus että lisää tällaista saatetaan rakentaa. Puhuessaan asiakaskunnastaan, rakentaja Larry Hall totesi, ”He ovat huolissaan tapahtumista jotka vaihtelevat aurinkomyrskyistä, talousromahdukseen, pandemioihin, terrorismiin, ja ruokapulaan.” (2)

Mahdollisuus sille, että merkittävä katastrofaalinen tapahtuma voisi sattua, ei ole kaukaa haettu ajatus. Esimerkiksi, asiantuntijat ovat olleet useiden vuosien ajan huolestuneita siitä että elektromagneettinen pulssi voitaisiin synnyttää Yhdysvalloissa ja tehokkaasti lamauttaa kansakunnan sähköverkko. Sellaista tapahtumaa ei voitaisi saada aikaan ainoastaan terroristihyökkäyksellä, vaan myös massiivisilla aurinkoroihuilla. Vuoden 2010 USA Today -lehden artikkelin mukaan, sellainen voimakas aurinkomyrsky on väistämätön ja tulee todennäköisesti tapahtumaan seuraavien 10-100 vuoden sisällä. (3) Artikkeli lainaa fyysikko Yousaf Butt’ia Harvard-Smithsonian’in Avaruusfysiikkakeskuksesta (Center for Astrophysics) sanoen, ”Me olemme lähes varmoja hyvin suuresta aurinkomyrskystä jossakin kohtaa, mutta me puhumme vaarasta vuosikymmenten kuluessa.” (4) Entinen Kongressin edustajainhuoneen puhemies Newt Gingrich on myös ilmaissut huolta elektromagneettisen pulssin uhan suhteen ja on julkisesti lausunut että mahdollisuus ”on valtava, katastrofaalinen uhka”. (5)

Kun päivät kulkevat ohitsemme ja me kuulemme yhä enemmän uhista sivilisaatiota ja meidän maailmaa koskien, ei ole mikään ihme että niin monet ihmiset ovat alkaneet valmistautua tuomiopäivää varten. Minä en voi moittia ketään valmistelujen tekemisestä kestääkseen vaikeita aikoja, katastrofaalisia tapahtumia, ja onnettomuuksia. Kuitenkin, on paljon tärkeämpää pitää huolta siitä että sinä valvot, rukoilet, ja olet valmis kohtaamaan meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kun Hän palaa. Sillä kuten Jeesus varoittaa meitä Luukkaan luvussa 12:40, ”Niin olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.” Ei kukaan mies, nainen tai lapsi tiedä milloin meidän Vapahtajamme tulee takaisin, mutta meidän pitää aina olla valmiita kohtaamaan hänet. Jos sinä et ole vielä täysin luovuttanut sydäntäsi Jumalalle, minä rohkaisen sinua tekemään niin nyt. Vain meidän Jumalamme armon välityksellä me voimme kestää vaivan ja katastrofin jonka tämä maailma nyt kohtaa, ja vain Hänen avullaan me voimme kokea todellisen rauhan ja ilon.

Sinua tarkkaillaan! (You Are Being Watched!)

Me elämme ajassa jolloin Yhdysvaltojen hallinto on tulossa kasvavassa määrin tunkeilevaksi koskien Amerikan kansalaisten henkilökohtaista yksityisyyttä. Uutta teknologiaa ollaan jatkuvasti kehittämässä vakoilemaan ihmisiä ja tarkkailemaan jokaista liikettä jonka he tekevät. Monet yksityiskohdat jotka ympäröivät hallinnon valvontaa ja vakoiluteknologiaa ovat tiiviisti vartioituja salaisuuksia; kuitenkin, joitakin hämmästyttäviä yksityiskohtia on viimeaikoina tuotu esiin uutisraporteissa.

Raportti maaliskuulta 2012, joka julkaistiin Wired Magazine’ssa, kertoo salaisesta uudesta vakoilukeskuksesta jota ollaan rakentamassa Utahin osavaltioon ja jota tullaan käyttämään suunnattomien data- ja informaatiomäärien luetteloimiseksi ja varastoimiseksi jotka on siepattu Kansallisen turvallisuusviraston tai NSA:n vakoilulaitteiden avulla. Aidattu laitosalue, joka on määrä tuntea melko yleisellä nimellä, Utahin datakeskus (Utah Data Center), tulee olemaan koti neljälle ”datahallille” jokaisen ollessa mitoiltaan 25,000 neliöjalkaa (1 jalka = n. 30 cm). Laitokset sisältävät mahtavan joukon palvelimia niin että 60,000 tonnia jäähdytysvälineistöä tulee olemaan välttämätöntä estämään niitä ylikuumentumiselta. Linnoitus esittelee myös vesivaraston ja kyvyn pumpata 1,7 miljoonaa gallonaa (1 gallona = 3,79 litraa) vettä per päivä. Lisäksi, varasähkövoimala on myös rakenteilla toimittamaan suljetun alueen tavallisesta poikkeavan 65 megawatin sähköntarpeen. (6) Wired -aikakauslehden artikkelin mukaan, datakeskus tulee varastoimaan ”kaikkia viestintämuotoja, käsittäen yksityissähköpostiviestien sisällöt, kännykkäpuhelut, ja Google-haut”. Monenlaista dataa, sisältäen yksityiskohtia pysäköintikuiteista, matkustusreiteistä, kirjakauppaostoksista, ja muunlaisesta informaatiosta tullaan myös varastoimaan suljetussa keskuksessa. Kun NSA:n apulaisjohtajalta Chris Inglis’iltä kysyttiin toimittajien taholta mikä uuden datakeskuksen tarkoitus olisi, hän totesi, ”Se on huippuunsa kehitetty laitos joka on suunniteltu tukemaan tiedusteluyhteisöä sen tehtävässään, joka puolestaan, mahdollistaa ja turvaa kansakunnan kyberturvallisuuden.” (7) Tällä kunnianhimoisella projektilla on kahden miljardin dollarin hintalappu ja sen odotetaan tulevan täysin toimintakykyiseksi syyskuuhun 2012 mennessä. (8)

Samalla kun teknologia jatkaa kehittymistään näinä niinkin nopean tietämyksen lisääntymisen päivinä, Isolle Veljelle (Big Brother) tulee vain helpommaksi pitää visusti silmällä ihmisiä. Monet kotitalouden laitteet kytketään nykyään Internetiin, käsittäen televisiot, videopelisysteemit, ja kodinkonelaitteet. Itse asiassa, jopa valaistussysteemit voidaan kytkeä Internetiin, ja asunnonomistajat voivat käyttää matkapuhelintaan tai muita kaukosäädinlaitteita kääntämään valot päälle ja pois sillä välin kun he ovat poissa kotoa. CIA-johtaja David Patraeus viittaa tämäntyyppiseen teknologiaan ”esineiden Internetinä (the Internet of things)”, ja hän toivoo että se tulee auttamaan CIA’ta heidän pyrkimyksissään vakoilla. ”Mielenkiinnon kohteita tullaan paikantamaan, tunnistamaan, valvomaan, ja kaukaisesti kontrolloimaan sellaisten teknologioiden avulla kuten radiotaajuustunnistus, tunnistinverkot, pikkuruiset sisäiset palvelimet, ja energiankerääjät (energy harvesters) – kaikki kytketty seuraavan sukupolven Internetiin soveltaen runsasta, matalahintaista, ja suuritehoista tietojenkäsittelyä”, Patraeus sanoi. (9)

Ikään kuin edellä olevat esimerkit yksityisyyden rikkomisesta eivät olisi tarpeeksi vakavia, me saatamme pian olla näkemässä lisää miehittämättömiä lennokkeja taivaalla kaikkialla halki Yhdysvaltojen. Liittovaltion ilmailuhallinto (The Federal Aviation Administration) on nyt myöntänyt luvan poliisiosastoille, palolaitoksille, ja muille hallinnon virastoille lennättää miehittämättömiä lennokkeja jotka painavat korkeintaan kaksikymmentäviisi naulaa (1 naula = n. 454 grammaa) joille ei tarvita mitään erityistä hyväksyntää. Nämä viimeaikaiset kehitysaskeleet lennokkien hyväksikäytössä ovat kasvattaneet uutiskommentaattori Charles Krauthhammer’in vihaa joka totesi, ”Kyllä, sinä voit sanoa että meillä on satelliitteja, me olemme saapuneet Google Street’ille, ja Lontoossa on kamera joka kadunkulmassa. Mutta tuo ei ole tekosyy antaa periksi kaikelle muulle ja hyväksyä yhteiskunta missä sinua tarkkaillaan jatkuvasti hallinnon taholta. Tämä ei ole sitä mitä me haluamme. Minä sanoisin että kieltäkää se kaikissa olosuhteissa.” Mr. Krauthhammer edelleen jatkoi sanoen, ”Minä en ajattele että me haluamme yhteiskunnan missä olisi näitä esineitä leijumassa yllämme, vuotamassa reaaliaikaista tietoa sinusta, sinun autostasi, sinun sijainnistasi. Me tiedämme että sitä aiotaan käyttää väärin.” (10)

Kun me näemme vilauksen tulevaisuuden teknologiasta ja alamme nähdä pahojen laitteiden toteutuvan, on tullut ilmeiseksi että perustusta ja infrastruktuuria Antikristusta varten ollaan nyt luomassa. He ovat hyvin ylpeitä heidän teknologiastaan, ja heidän kehittyneistä kyvyistään, kuitenkin, Jumalaa ei pelotella tai tehdä vaikutusta Häneen millään mitä he ovat tehneet tai tulevat tekemään. Jeremian luvusta 49:16 me luemme, ”Sinun peljättävyytesi, sinun sydämesi ylpeys on pettänyt sinut, joka asut kallionrotkoissa, vallitset kukkulain korkeudet. Vaikka tekisit pesäsi korkealle niinkuin kotka, minä syöksen sinut sieltä alas, sanoo Herra.” Kyllä, he voivat kyetä tarkkailemaan meitä avaruudesta käyttämällä satelliitteja, tai pyöriä lennokeilla meidän kotiemme yllä, mutta Jumala on ohjaksissa, ja kaikki mitä pimeyden voimat yrittävät toteuttaa tulee raukeamaan tyhjiin.

”Vihreän” ekstremismin vaara! (The Danger Of "Green" Extremism!)

Aikaisemmissa Last Trumpetin numeroissa, minä olen esittänyt että niin kutsuttu “ilmastonmuutos” ja muut ympäristönsuojeluperusteet saattaisivat jonakin päivänä olla veruke jota käytetään orjuuttamaan ja kontrolloimaan maailman väestöä globaalin hallintojärjestelmän alaisuudessa. Monille järjestöille ja yksilöille, heidän omistautumisensa heidän asialleen muistuttaa hyvin paljon uskonnollista kiihkoa kun he jatkuvasti ehdottavat uusia ja radikaaleja toimenpiteitä jotka heidän mielestä pitää toteuttaa ”planeetan pelastamiseksi”. Saadaksemme jonkinlaisen käsityksen siitä miten ympäristöekstremistin mieli toimii, meidän ei tarvitse katsoa pidemmälle kuin Britannian prinssi Philip’iin joka kerran antoi lausunnon, ”Siina tapauksessa että minä olen jälleensyntynyt, minä haluaisin palata tappavana viruksena, myötävaikuttaakseni jotenkin ylikansoituksen ratkaisemisessa.” (11)

Jotkut ratkaisuista joita nämä ekstremistit esittävät toteutettaviksi niin pian kuin mahdollista yksilöidään melko työläässä raportissa jonka on julkaissut Maailman Luonnonsäätiö tai WWF (World Wilde Fund for Nature) otsikolla ”Living Planet Report 2012 (Elävän planeetan raportti vuodelle 2012)”. Raportin kirjoittajat tekevät väitteen että maapallon resursseja kulutetaan aivan liian nopeasti. ”Me elämme ikään kuin meillä olisi ylimääräinen planeetta käytettävissämme. Me käytämme 50 prosenttia enemmän resursseja kuin maapallo voi tuottaa, ja ellemme me muuta kurssia tuo lukema tulee kasvamaan hyvin nopeasti – vuoteen 2030 mennessä, edes kaksi planeettaa ei tule olemaan tarpeeksi”, valitti Jim Leape, järjestön pääjohtaja. (12)

Ratkaisuna ongelmaan, the WWF ehdottaa maailman yhdistämistä siksi mitä he kutsuvat ”yhden planeetan näkökulmaksi (one planet perspective)”. Raportin sivu 106 selittää aloitteita seuraavasti, ”WWF:n Yhden Planeetan näkökulma ehdottaa täsmällisesti luonnonpääoman käsittelyä, hallinnointia ja jakamista maapallon ekologisten rajojen sisäpuolella. Tämän luonnonpääoman turvaamisen ja palauttamisen lisäksi, WWF etsii parempia vaihtoehtoja koko tuotanto- ja kulutussysteemin varrella, joita tuetaan uudelleensuunnatuilla rahavirroilla ja kohtuullisemmalla resurssinhallinnalla.” (13) On sanomattakin selvää, että ehdotettu systeemi, joka on kuvailtu raportissa, kuulostaa hyvin paljon globaalin maailmanhallituksen kaltaiselta.

Muuten, raportti esittää myös että Yhdysvaltojen ja muiden kehittyneiden kansakuntien täytyy radikaalisti vähentää kulutusta, erityisesti sellaisten ruokatuotteiden kuten punaisen lihan ja meijerituotteiden käyttöä. Kuten saattoi olettaa, raportti puoltaa myös ”universaalia pääsyä sukupuolialttiisiin lisääntymistä koskeviin terveyspalveluihin” tai toisin sanoen, naisille helpompaa pääsyä aborttiin pyrkiessään lopettamaan heidän raskautensa. (14)

Onko ympäristönsuojeluagenda pelottelutaktiikkaa jota käytetään pakottamaan massat tottelevaisuuteen? Huomautettakoon tässä että jopa Yhdysvaltojen puolustusministeri Leon Panetta on mennyt voittajan puolelle koskien ilmastonmuutosta ja antoi hiljattain seuraavan julistuksen, ”Ilmastonmuutosasialla on dramaattinen vaikutus kansalliseen turvallisuuteen.” (15)

Suomentajan kommentti: ”Vihreä” liike on Uuden maailmanjärjestyksen tai Jumalan vastaisen liikehdinnän asialla muussakin kuin ympäristönsuojelua ja aborttia koskevissa asioissa. Ainakin Suomessa Vihreät -niminen puolue kannattaa sukupuolineutraalia avioliittoa ja eutanasian eli armomurhan sallimista. Armomurha oli käytössä mm. Natsi-Saksassa, jossa vammaisia ja muuten epäkelpoja ihmisyksilöitä surmattiin eutanasian varjolla. Historian toistamiseksi nytkin eutanasian yleistä hyväksyntää vaaditaan NWO:n edellä jotta Natsi-Saksassa kokeiltu systeemi voitaisiin ottaa maailmanlaajuisesti uudestaan käyttöön kun Antikristuksen aika lähestyy. Hitler oli lopull. Antikristuksen edelläkävijä. Lue uutinen Suomen Vihreiden viimeaikaisesta kannanotosta eutanasiakysymykseen tästä. He ovat vain UMJ:n pelinappuloita kun likaista suunnitelmaa toteutetaan.


Viattomien teurastus jatkuu! (The Slaughter Of The Innocents Continues!)

Huhtikuussa 2012 YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon antoi lausunnon maailmalle julistaessaan että nuoret tytöt tarvitsevat helpompaa pääsyä ehkäisyvälineisiin ja abortteihin. ”Kuusitoista miljoonaa kasvuikäistä tyttöä tulee äideiksi joka vuosi, ja joka päivä enemmän kuin 2000 nuorta ihmistä sairastuu HIV:hen. Meillä on kollektiivinen vastuu ajaa nämä luvut alaspäin”, Ban totesi. (16)

Valitettavasti, ne, jotka kannattavat aborttia ja leimaavat itsensä abortin hyväksyviksi, ovat vain tulossa järkkymättömämmiksi ja äänekkäämmiksi koskien heidän asiaansa. Itse asiassa, ryhmä nimeltä National Network of Abortion Funds tai NNAF (Kansallinen aborttirahoituksen verkosto), kasvatti hiljattain 400,000 dollarilla aborttirahoitustaan isännöimällä bowl-a-thon’ia (keilahallilla järjestettävä vuosittainen hyväntekeväisyystapahtuma Amerikassa). Ryhmän webbisivusto kerskui heidän suorituksillaan ja esitteli tarinan 14-vuotiaasta tytöstä joka pystyi murhaamaan viattoman lapsensa johtuen rahallisesta avustuksesta jonka hän vastaanotti järjestöltä. Puhuessaan kokemuksestaan, nuori tyttö sanoi, ”Yeah, kaikki oli vain niin siistiä. Minä tarkoitan, te annoitte minulle enemmän kuin tuhat dollaria. Ei ole olemassa mitään keinoa että minä tai minun äitini olisimme voineet tulla esiin noin suurella summalla.” Tyttö totesi myös, ”Abortin saamiseni merkitsee sitä että minä tulen saamaan toisen mahdollisuuden. Ja minä haluan saada sen näyttämään tärkeältä.” (17)

Surullista kyllä, on olemassa vieläkin joitakin ihmisiä jotka väittävät olevansa kristittyjä ja silti tukevat voimakkaasti aborttia. Itse asiassa, the Six Rivers Planned Parenthood of Eureka, Kaliforniasta, on mainostanut rukouskampanjaa aborttioikeuksien tueksi. Ohjelman, joka on nimeltään ”40 Days of Prayer: Supporting Women Everywhere (40 päivää rukousta: Tukekaa naisia kaikkialla)” keksi Rebecca Turner, järjestön, joka tunnetaan nimellä Faith Aloud, toiminnanjohtaja. Jotkut esimerkit rukouksista, jotka on kirjoittanut Ms. Black, sisältävät seuraavaa, ”Tänään me rukoilemme meidän tyttäriemme ja tyttärentyttäriemme puolesta jotta he aina tuntevat voiman tehdessään omia hyviä päätöksiään.” ”Tänään me annamme kiitokset lääkäreille jotka tarjoavat laadukasta aborttihoitoa, ja rukoilemme että heidät voidaan pitää turvassa.” ”Tänään me rukoilemme lääketieteen opiskelijoiden puolesta jotka haluavat sisällyttää aborttihoidon heidän praktiikan harjoittamiseensa. Vastaanottakoot hyvää koulutusta ja löytäkööt hyviä neuvonantajia.” ”Tänään me rukoilemme loppua häpeälle jota aiheutetaan naisille jotka ovat tehneet abortin.” (18)

Nämä ovat totisesti kummallisia päiviä joissa vahva itsepetos on alkanut, ja ihmiset ympäri maailman selittävät viattomien lasten teurastuksen olevan kelpo ja hyveellinen asia. Me tiedämme että Jumalalla on suuri halveksunta lapsiuhrausta kohtaan ja että Jeesus ilmaisi suurta rakkautta ja mieltymystä lapsille. Matteuksen luvussa 18:10, Jeesus sanoi, ”Katsokaa, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa.” Matteuksen luvussa 18:14, Jeesus sanoo meille, ”Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen.”

Niin kauhistuttava ja paha kuin abortti onkin, ihmisen turmeltuneisuus ulottuu jopa kauemmaksi kuin lapsenmurha. Järkyttävä raportti tuli äskettäin päivänvaloon kuvaillen kuinka kiinalaiset lääkärit ja hoitohenkilökunnan jäsenet ottavat abortoitujen vauvojen kuolleita ruumiita ja myyvät niitä pimeillä markkinoilla. Nämä pikkuruiset ruumiit kuivataan sitten ja hienonnetaan jauheeksi. Tuossa vaiheessa jauhe jaotellaan sitten kapseleihin joita levitetään markkinoilla ”kestävyyden tehostajina (stamina boosters)”. [Liittyy ilmeisesti mieskuntoon. Suom. huom.] Elokuusta 2011 lähtien, tulliagentit Etelä-Koreassa ovat estäneet 35 yritystä salakuljettaa pillereitä läpi heidän kansakuntansa rajojen. Tapahtumasarjassa, 17,000 kapselia takavarikoitiin. (19) Samalla kun minä ymmärrän että tämä tarina kuulostaa hyvin paljolti urbaanilegendalta, sitä on käsitelty ja osoitettu oikeaksi useissa valtavirran uutislähteissä. Todellakin kaikkialla maailmassa on runsaasti pahuutta näinä viimeisinä päivinä. Ajankohta tulee jolloin ihmiskunnan täytyy vastata Jumalalle sen pahoista teoista.

Kiinalainen jalansija Yhdysvalloissa! (A Chinese Foothold In The United States!)

Useiden viimeisten vuosikymmenten ajan, kommunistinen Kiinan kansakunta on kanavoinut pois valtavat määrät amerikkalaista vaurautta. Kiina ei ainoastaan siirrä myöhemmäksi biljoonia dollareita Amerikan velkaa, (20) vaan kauppavaje jatkaa jyrkkää nousuaan joka kuukausi. Itse asiassa, kauppavaje Kiinan kanssa on noussut yli 67 miljardiin dollariin vain kolmessa ensimmäisessä kuukaudessa vuonna 2012. (21) Vertailun vuoksi, vaje Kiinan kanssa oli vain kuusi miljoonaa dollaria koko vuodelle 1985. (22)

Nyt on tullut päivänvaloon että kiinalaiset sijoittajat yrittävät saada jalansijaa itse Yhdysvalloissa. Vuonna 2010, juttu Idaho Statesman -lehdessä kertoi yksityiskohtia Kiinan kansallisen koneteollisuuskorporaation (China National Machinery Industry Corporation) kunnianhimoisista suunnitelmista rakentaa teollisuutta, vähittäiskauppakeskuksia, ja asuntoja Boise’ssa, Idahon osavaltiossa. Uusi asuma-alue rakennettaisiin maa-alueelle joka on mittakaavaltaan 10,000 – 30,000 eekkeriä (1 eekkeri = 4047 neliömetriä). (23)

Kiinalaiset sijoittajat toivovat nyt rakentavansa laajan uuden asuma-alueen Michiganin osavaltioon joka pohjimmiltaan olisi ”China City (kiinalainen kaupunki)” ja tarkoitettu kiinalaisten bisnesihmisten käyttöön jotka uskovat perustavansa yrityksiä Yhdysvalloissa. Suunnitelma edellyttää monimutkaista 415 yksikön asuntokompleksia jolle olisi ominaista 6,000 neliöjalan (1 jalka = n. 30 cm) asunnot ja kulttuurikeskus sen asukkaille. (24)

Toledon kaupungissa, Ohiossa, 69 eekkeriä huvivenesatama-aluetta on myyty kiinalaiselle sijoitusyhtiölle nimeltä Dashing Pacific Group Ltd. (25) Pormestari Mike Bell ylisti sopimusta joka on kamppaillut välttääkseen kaupungin työntekijöiden irtisanomisia usean miljoonan dollarin budjettivajeen seurauksena. Koskien kauppasopimusta, pormestari Bell julisti, ”Minun visioni on tehdä Toledosta aito kansainvälinen kaupunki.” (26)

Kiinalaiset firmat ovat myös ostaneet amerikkalaisia yhtiöitä. Vuonna 2010, the China National Offshore Oil Corporation (Kiinan kansallinen ulkomailla toimiva öljy-yhtiö) osti usean miljardin dollarin osuuden Chesapeake Energy’stä, yhtiö, joka omistaa 600,000 eekkerin edestä öljy- ja kaasukenttiä Etelä-Teksasissa. (27)

Kiinalaiset yhtiöt ovat ostamassa jopa Amerikan viihdeteollisuutta. Toukokuussa 2012 ilmoitettiin että Dalian Wanda Group on ostanut amerikkalaisen elokuvakeskuksen AMC Entertainment Holdings’in 2,6 miljardilla dollarilla. Hankinta tarkoittaa sitä että kiinalainen yhtiö tulee nyt omistamaan 346 elokuvateatteria Yhdysvalloissa. (28)

On huomionarvoista että monet kauppasopimuksista, joita tehdään Yhdysvalloissa, ovat valtio-omisteisten kiinalaisyhtiöiden solmimia. Pohjimmiltaan, tämä merkitsee sitä että kommunistinen Kiinan hallinto omistaa nyt laajoja osia Yhdysvalloista itsestään. Kiinalaiset yhtiöt investoivat 34,8 miljardia dollaria Yhdysvalloissa viime vuonna. (29) Tahti, jossa kiinalaiset intressit ovat hankkimassa omaisuuksia Yhdysvaltojen sisäpuolelta, on levottomuutta herättävä trendi. Amerikkalaiset saattavat pian havaita että suuri osa heidän maasta on vallattu, ja sellaisten hankkeiden voitot vuoraavat ulkomaisten firmojen taskuja.

Synkkä näkymä Kalifornialle! (A Grim Outlook For California!)

Vaikka meille kerrotaan että talous Yhdysvalloissa on elpymässä ja että onnellisemmat ajat ovat edessä amerikkalaisille, ihmiset Kalifornian osavaltiosta todennäköisesti olisivat eri mieltä. Äskettäisessä uutisraportissa kuulutettiin että Kalifornia on kohtaamassa 16 miljardin dollarin budjettivajeen tänä vuonna. ”Me olemme yhä toipumassa pahimmasta taantumasta sitten 1930-luvun. Verotulot ovat jäämässä alhaisemmiksi kuin odotettiin ja Liittovaltion hallitus sekä tuomioistuimet ovat estäneet meitä tekemästä välttämättömiä budjettileikkauksia miljardien edestä. Tulos on se, että me kohtaamme 16 miljardin dollarin vajeen”, ilmoitti Kalifornian kuvernööri, Jerry Brown. (30) Surullista kyllä, yksi joka viidestä lapsesta Kaliforniassa elää nyt köyhyydessä. (31) Osavaltion korkea työttömyys on myös pahentanut ongelmaa, ja toukokuun 12. päivänä 2012, yli 90,000 kalifornialaista menetti heidän liittovaltion työttömyysetunsa. (32) Kohdatessaan veronkorotuksia, laajalle levinnyttä köyhyyttä, ja tilaisuuksien puutetta olla kannattavasti työllistettynä, massalähtö osavaltiosta on nyt käynnissä, neljän miljoonan ihmisen ollessa jättänyt osavaltion viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. (33)

Oli aika jolloin suuret joukot kerääntyivät Kaliforniaan tavoitellessaan heidän unelmiaan rikkauksien ja kuuluisuuden hankkimisesta. Kuitenkin, Kalifornia ei ole se kukoistava osavaltio joka se kerran oli. Itse asiassa, artikkeli Wall Street Journal -lehdessä vertasi Kalifornian osavaltiota vaikeuksissa olevaan eurooppalaiseen Kreikan kansakuntaan. (34)

Eurooppa katastrofin partaalla! (Europe On The Brink Of Disaster!)

Sen jälkeen kun johtajat eurooppalaisessa Kreikan valtiossa epäonnistuivat luomaan uuden hallituksen pidettyään parlamenttivaalinsa toukokuun 6:ntena 2012, monet maailmanjohtajat ja ekonomistit ovat varoittaneet että Kreikan täytyy ehkä hylätä eurovaluutta ja palata heidän entiseen valuuttaansa joka tunnetaan nimellä drakma. (35) Sellaisen manööverin vaikutukset olisivat katastrofaaliset, ei ainoastaan Kreikalle, vaan suurelle osaa Eurooppaa yhtä hyvin. Reutersin artikkeli, joka julkaistiin toukokuun 14:ntenä 2012, lainasi useita ekonomisteja liittyen siihen mitä he ajattelisivat tapahtuvan jos Kreikka jättää euron. ”Markkinakorkojen täytyy kaksinkertaistua, ja kaikki asuntolainat, yrityslainat ja muu lainaaminen tulee paljon kalliimmaksi. Ei tule olemaan enää luottorahoitusta Kreikan pankkeja tai Kreikan valtiota varten. Se voisi tarkoittaa pulaa perushyödykkeistä, kuten öljystä tai lääkkeistä tai jopa elintarvikkeista. Pahin skenaario olisi sosiaalinen ja taloudellinen romahdus, johtaen kenties jopa totalitaariseen hallintoon”, totesi Michael Arghyrou, vanhempi talousluennoitsija Cardiff’in liiketalouskoulussa. (36) Taloustoimittaja Julia Kollewe ilmaisi huolta siitä että me voisimme pian nähdä ammattitaitoisten työntekijöiden massapoistumisen Kreikasta. ”Uuden valuutan arvon aleneminen tekee tuontitavaroista kalliimpia ja vievät inflaatiota ylöspäin. Massatyöttömyys on todennäköistä, kuten on nuorten ammattitaitoisten työntekijöiden maastalähtökin. Jos kymmenettuhannet kreikkalaiset suuntaisivat kulkunsa rajoille, ne saatettaisiin jopa sulkea. Kreikkalaiset sotilaat partioisivat teitä ja satamia pitääkseen heidän kansalaistoverinsa rajojen sisällä? Se ei ole mahdotonta”, Ms. Kollewe totesi. (37) Jan Randolph, ekonomisti IHS Global Insight’issä esitteli vieläkin synkemmän arvion. ”Jos EU ja IMF vetävät lainansa pois, sitten Kreikasta tulee käteistalous. Se merkitsee sitä että valtio voi maksaa vain sen mitä se kerää (veroina). Valtio aloittaa oviensa sulkemisen, 10-15% valtion työntekijöistä ei saa palkkaa ja työttömyys nousee 20%:sta 30%:iin. Kreikan pankkisektori romahtaisi yhtälailla”, Randolph esitti hypoteesinsa. (38) Kreikan presidentti Karolos Papoulias ilmaisi myös huolensa. ”Poliittisen epävakauden pidentyminen tulee johtamaan kohtalokkaisiin seuraamuksiin. Hallituksen poissaolo on vakava riski kreikkalaisten taloudelliselle turvallisuudelle ja meidän kansalliselle olemassaololle”, presidentti Papoulias julisti. (39) [Kreikassa on nyt väliaikainen virkamieshallitus kesäkuun 17. päivänä pidettäviin uusintavaaleihin saakka. Mielipidemittauksissa EU:n säästötoimia kannattava konservatiivinen Uusi Demokratia -puolue ja radikaali vasemmistolainen Syriza-puolue, joka vastustaa säästötoimenpiteitä joita IMF ja EU ovat asettaneet rahoituksensa ehdoksi, on kumpikin esiintynyt välillä johdossa riippuen esilläolevasta mielipidemittauksesta. Tilanne on siis täysin avoin vielä. Suom. huom.]

Kreikan kansalaiset ovat oikeutetusti huolissaan heidän maansa kohtalosta, ja reaktiona on ollut suurien rahamäärien vetäminen pois kansakunnan pankkijärjestelmästä. MSNBC:n raportin mukaan, Kreikan kansalaiset vetivät pois ällistyttävät 894 miljoonaa dollaria koko päivän kuluessa toukokuun 14:ntenä 2012. (40)

Valitettavasti, se ei ole vain Kreikan kansakunta joka on vaarassa vaan koko muu Eurooppa. Nämä viimeaikaiset kehitysaskeleet yllyttivät Britannian pääministeri David Cameron’ia antamaan seuraavan varoituksen, ”Kreikka on kuilun partaalla, euron eloonjääminen on kyseessä.” (41) [Ei huolta, Illuminati tietää että heidän miehensä, vapaamuurarikristus, tulee pelastamaan Euroopan kun hän nousee 3. maailmansodan tuhkista. Kriisi on tarkoituksella aikaansaatu, jotta integraatiota voitaisiin syventää liittovaltiotasolle saakka. Suom. huom.]

Lopuksi, minä tiedän että olisi hyvin paljon enemmän jota voitaisiin sanoa vaikeista ajoista, joissa me elämme. Niin suuren kaaoksen ja epävarmuuden meidän maailmassamme nykypäivänä kanssa, minä en voi muuta kuin ikävöidä meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen takaisintuloa. Jos sinä joskus löydät itsesi tämän elämän huolten uuvuttamana, minä kehotan sinua lähestymään Jumalaa ja Hän tulee sinun lähellesi. Me tarvitsemme Hänen voimaansa selviytyäksemme edessä olevista päivistä. Kiitokset kaikille teille jotka niin jalomielisesti tuette tätä ministeriötä. Kuten aina, me Last Trumpet -ministeriössä yritämme kovasti palvella teitä uskollisina kun me siirrymme aina vain lähemmäksi tuota loistokasta päivää jolloin meidän Vapahtajamme palaa takaisin. Jos teillä on mitä tahansa rukouspyyntöjä, please tuntekaa tervetulleiksi lähettämään niitä meidän suuntaan. Me suomme aina kullekin pyynnölle yksilöllistä huomiota. Armo ja rauha olkoon yllänne Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Samuel David Meyer

Suomentanut: Olli R. (“nokialainen”)

Lähdeluettelo

01. The Daily Mail, February 11, 2012, By Tara Brady, http://dailymail.co.uk/.
02. AFP, April 8, 2012, By Joe Lambe, http://news.yahoo.com/.
03. USA Today, October 27, 2010, By Dan Vergano, http://usatoday.com/.
04. Ibid.
05. Ibid.
06. Wired Magazine, March 15, 2012, By James Bamford, http://wired.com/.
07. Ibid.
08. Ibid.
09. Wired Magazine, March 15, 2012, By Spencer Ackerman, http://wired.com/.
10. World Net Daily, May 16, 2012, By Bob Unruh, http://wnd.com/.
11. The Guardian, June 20, 2009, By John Hind, http://guardian.co.uk/.
12. Living Planet Report 2012, http://wwf.panda.org/.
13. Ibid.
14. Ibid.
15. The Washington Examiner, May 3, 2012, By Joel Gehrke, http://washingtonexaminer.com/.
16. CNS News, April 24, 2012, By Pete Winn, http://cnsnews.com/.
17. CNS News, May 7, 2012, By Elizabeth Harrington, http://cnsnews.com/.
18. The Blaze, April 11, 2012, By Billy Hallowell, http://theblaze.com/.
19. The Nation, May 5, 2012, By Reporter, http://thenationonlineng.net/.
20. Treasury.gov, May 15, 2012, By Department of the Treasury/Federal Reserve Board, http://treasury.gov/.
21. The United States Census Department, http://census.gov/foreign-trade/balance/c5700.html.
22. Ibid.
23. The Idaho Statesman, December 31, 2010, By Rocky Barker, http://idahostatesman.com/.
24. Dayton Daily News, May 5, 2012, By Steve Bennish, http://daytondailynews.com/.
25. The Toledo Blade, February 19, 2012, By Ignazio Messina, http://toledoblade.com/.
26. Ibid.
27. Forbes, September 15, 2011, By Angela Daidone, http://forbes.com/.
28. The Associated Press, May 21, 2012, By The Associated Press, Beijing, China.
29. Ibid.
30. Bloomberg News, May 12, 2012, By Michael B. Marois, http://bloomberg.com/.
31. NBC News, December 1, 2011, By Chris Roberts, http://nbcbayarea.com/.
32. NBC News, May 12, 2012, By John Cadiz Klemack and Neil Costes, http://nbclosangeles.com/.
33. The Wall Street Journal, April 20, 2012, By Allysia Finley, http://wsj.com/.
34. Ibid.
35. MSNBC, May 16, 2012, By Alastair Jamieson, http://msnbc.com/.
36. Reuters News Service, May 14, 2012, By John Hudson, http://reuters.com/.
37. Ibid.
38. Ibid.
39. The Telegraph, May 15, 2012, By Bruno Waterfield, and James Kirkup, http://telegraph.co.uk/.
40. MSNBC, May 16, 2012, By Alastair Jamieson, http://msnbc.com/.
41. Reuters News Service, May 17, 2012, By Matt Falloon, Manchester, England.


Kommentit koskien tätä uutiskirjettä tai keskusteluaihe-ehdotuksia voidaan jättää osoitteeseen editor@lasttrumpetnewsletter.org.

Jos haluat jättää rukouspyynnön, voit lähettää emailia osoitteeseen prayer@ltmmail.org tai mailata sen meidän postiosoitteeseen.

http://lasttrumpetministries.org

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com