Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Syyrian tilanne kärjistyy kun Obama valmistelee ilmaiskuja – Indianan osavaltio potkii Uutta Maailmanjärjestystä vastaan – Yhdistyneet Kansakunnat kartoittaa transhumanistista tulevaisuutta

Tässä Cutting Edgen tuore viikkokirje, jossa David Bay aluksi riemuitsee Indianan osavaltiosta josta tulee harvinainen uutinen nykyaikana kun poliisin mielivaltaista toimintaa yksityiskansalaisia vastaan pistetään kuriin lainsäädännöllä. Toiseksi katsaus Syyrian tilanteeseen joka on nyt käännekohdassa kun sotilaallisia toimia Lännen puolelta aletaan valmistella presidentti Obaman johdolla. Davidin lainaama uutinen kertoo myös Venäjän pienoisesta myöntymisestä Lännen agendaan. Lopuksi paljastetaan Yhdistyneiden Kansakuntien ja Eliitin visio tulevaisuudesta jossa teknologian avulla vanhanmallinen ihminen korvataan ”kuolemattomalla” yli-ihmiskäsitteellä eli transhumanismilla. Viikkokirjeen suomensi: Olli R.

---------------------------------

Cutting Edgen viikkokirje 12.6.2012

-------- This Week's Hot News --------

-------- Tämän viikon kuumat uutiset --------


I. Onnittelut Indianan osavaltion lainsäädännölle ja kuvernöörille taistelemisesta voimakkaasti poliisin tungettelua ja brutaaliutta vastaan.

Poliisin täytyy nyt olla huolissaan kohtalokkaan sivalluksen saamisesta kun he tungettelevat yksityisiin koteihin ilman kotietsintälupaa.

UUTISKATSAUS: ”Indiana laillistaa poliisien ampumisen”, RT News, 11. kesäkuuta 2012

”Pitäkää kiinni asekoteloistanne, ihmiset: poliisin ampuminen kuoliaaksi on nyt laillista Indianan osavaltiossa. Kuvernööri Mitch Daniel, republikaani, on määrännyt muutoksia vuoden 2006 lainsäädäntöön joka oikeuttaa kuolettavan voiman käytön julkista viranhaltijaa vastaan – käsittäen lakiviranomaisen – ’laittoman tungettelun’ tapauksissa.”

Miksi Indianan kuvernööri ja lainsäädäntöelin olisivat niin huolissaan heidän kansalaisensa yksityisten oikeuksien turvaamisesta että he hyväksyisivät sellaisen äärimmäisen lain? Lähes joka päivä on tulvillaan tarinoita tyrmistyttävistä ja joskus brutaaleista poliisin iskuista yksilökansalaisia vastaan, ja/tai yksityiseen omaisuuteen kajoamisesta ilman kotietsintälupaa. Indianan republikaaninen kuvernööri ja hänen lainsäätäjänsä päättivät ryhtyä radikaaliin toimenpiteeseen.

”Sekä Perustuslain toisen että neljännen lisäpöytäkirjan – nuo jotka mahdollistavat tuliaseiden omistamisen ja suojan laittomia etsintöjä vastaan, tässä järjestyksessä – kannattajat juhlivat päivitystä sanomalla että se varmistaa että asukkaita suojellaan viranomaisilta jotka käyttävät väärin virkamerkkinsä valtuuksia.”

Tietysti, poliisiviranomaiset kiljuvat veristä oikeusmurhaa. Mutta, aikakaudella jossa pelkkä journalistinen tutkimus paljastaa hyvin-organisoidun ja hyvin-suunnitellun piirustuksen luoda poikkeustila (Martial Law), jota seuraa absoluuttinen diktatuuri, niin se on yksityinen porvaristo jonka pitää olla todella huolestunut. Vastuu on yhtäkkiä poliisivoimilla varmistaa, etteivät he ryhdy perustuslainvastaisiin toimiin kasvavassa määrin levotonta suurta yleisöä vastaan.


II. Lännen joukkojen sota Syyriaa vastaan näyttää välittömältä kun ’hallinnonvaihdos (Regime Change)’ juurtunutta diktaattoria vastaan vierii eteenpäin.

Skenaario, joka on avautumassa, tuntuu seuraavan Libyan esimerkkiä.

Kirjaimellisesti, ”maailma on tulessa ei-integroituneessa aukossa”.

UUTISKATSAUS: Onko Venäjä perääntymässä sen vankasta Syyrian tukemisestaan?, CBS News, 12. kesäkuuta 2012

”MOSKOVA – Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi lauantaina että Moskovan huoli Syyrian konfliktista on kasvamassa mutta että Venäjä tulee edelleen vastustamaan ulkopuolista voiman käyttöä. ’Tilanteesta Syyriassa on tulossa hälyttävämpi’, Lavrov kertoi lehdistötilaisuudessa jossa hän tyrkytti Venäjän ehdotusta kansainväliselle konferenssille kriisiä koskien. ’Ollaan luomassa vaikutelmaa että Syyria on täysimittaisen sisällissodan partaalla’.”

Samalla kun Venäjä edelleen sanoo että he ovat ”ulkopuolista voiman käyttöä” vastaan, he näyttävät viestittävän diplomaattisesti, etteivät he vastustaisi sotilaallisesti Lännen joukkojen hyökkäystä Syyriaan. Tämä hienoinen muutos Venäjän kannanotossa tarkoittaa sitä että läntiset vallat voivat nyt aloittaa hyökkäämisen Syyriaan syrjäyttääkseen diktaattorin, presidentti Assadin.

Todellakin, uutisjuttu on nyt katkaisemassa että presidentti Obama on tällä hetkellä hyväksynyt ilmaiskut!

UUTISKATSAUS: Obama valmistelee ilmaiskuja Syyriaa vastaan, by Paul Joseph Watson, Infowars.com, 11. kesäkuuta 2012

”Presidentti Barack Obama on kertonut USA:n meri- ja ilmavoimille valmistelevan ilmaiskuja Syyriaa vastaan osana ”lentokieltovyöhykettä” joka pannaan täytäntöön Britannian ja Ranskan sotilasmahdin avulla … ’Heidän missionsa tulee kaatamaan Assadin keskushallinnon ja sotilaskomentokeskukset niin että hallinnon stabiliteetti järkkyy ja rajoittaa Syyrian armeijan ja ilmavoimien toimintaa kapinallisten kukistamiseksi ja siviiliväestöön kohdistuvaa väkivaltaa …”

Sitten, tämä artikkeli toistaa Venäjän kannanoton muutosta.

”Uhkailtuaan sotilaallisilla toimenpiteillä kuukausien ajan, Yhdysvaltoja ilmeisesti rohkaistiin tosiasialla että Venäjä on jälleen kerran perääntymässä sen kovanlinjan retoriikasta ilmaisten, ettei se tule vastustamaan presidentti Bashar Al-Assadin kukistamista. Vihjailtuaan että Venäjä tukisi Syyriaa epäsuorilla sotilaallisilla keinoilla jos NATO-vallat käynnistävät hyökkäyksen, ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi lauantaina, että Venäjä ”tulee olemaan vain mielissään tukeakseen sellaista lopputulosta” (Assadin syrjäyttäminen), esittäen että Moskova on pehmennyt idealle hallinnonvaihdoksesta Syyriassa.”

Siten, sopusoinnussa Suunnitelman kanssa jonka me paljastimme vuosi sitten ”hallinnonvaihdoksista” maailman ei-integroituneen aukon alueella, aika on nyt tullut presidentti Assadille liittyä Egyptin presidentti Mubarakiin koskien lähtöä virasta.

Heti kun Assad on mennyt, hänen lujatahtoinen hallintonsa tulee antamaan tietä hallinnolle joka on paljon pehmeämpi, ja mukautuvaisempi, sellainen Syyrian hallitus, joka ei vastusta Syyrian kansallisen suvereniteetin luovuttamista alueelliselle hallinnolle. Tuo uusi hallinto tässä maantieteellisessä alueessa on supervaltio #7 Rooman Klubin Suunnitelmassa uudelleenorganisoida maailma täsmälleen 10 supervaltioksi, suunnitelma, joka toteuttaa Danielin luvun 7:7-8 tarkalleen!

Suomentajan kommentti: Nyt olisi syytä olla hereillä ja valvova uskova sillä lopunajan profetiat toteutuvat rutosti. Tarkoitan lähinnä Psalmin 83 ja Jesaja 17:1 toteutumista. Maailman vanhin olemassa oleva kaupunki Damasko on pian raunioina kun Syyrian konflikti laajenee. Obamalla on siis jo suunnitelmat pommittaa Assadin tukikohtia. Katso seuraava Scottien video koskien uutista ja videon lopussa on evankelioiva osuus kehottaen valmistautumaan morsiamen tempaukseen.

http://www.youtube.com/watch?v=Cm4_bJxtiEs&feature=youtu.be

Tuossa videossa mainitaan Muslimiveljeskunnan panoksesta tässä NWO-suunnitelmassa kun juurtuneita diktaattoreita kaadetaan ja silmukkaa kiristetään Israelin ympärillä jotta Psalmin 83 profetia toteutuisi. Egyptissä Muslimiveljeskunnan presidenttiehdokkaan Mohammed Mursin kannattajalauma on suorasanaisesti vaatinut Jerusalemia Egyptin tulevaksi pääkaupungiksi Kairon sijaan. Lue http://english.alarabiya.net/articles/2012/06/07/219272.html. Tämä hälyttävä uutinen halutaan pitää pimennossa YouTubessa, kun siitä kertova video blokattiin: http://www.youtube.com/watch?v=rWXG8nwWkKU&feature=youtu.be. Muslimiveljeskunnan kannalta tärkeä Egyptin presidentinvaalien toinen kierros käydään 16.-17.6.2012. Seuraavassa vielä Verkkomedian tuoreita uutisia Syyrian kärjistyvästä tilanteesta. LUE!

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=4007
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=4019
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=4023
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=4025
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=4027
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=4028

Päivitys 14.6.2012: 20 vuotta Lähi-idän valtaussuunnitelmia - toteutus käynnissä, vuorossa Syyria (klikkaa Verkkomedian uutinen)


III. Yhdistyneet Kansakunnat kartoittaa todellisen ”Uljaan uuden maailman” ja se on mitä pelottavin kuva!

Ihmiskunta esitetään vanhentuneena joten ”Täydellistyneet ihmiset” voidaan luoda uudelleen elämään ikuisesti!

UUTISKATSAUS: ”Yhdistyneet Kansakunnat ennustaa transhumaania tulevaisuutta missä ihminen on vanhanmallinen”, by Aaron Dykes, InfoWars, 10 kesäkuuta 2012

The Global Future 2045 International Congress (Globaalia tulevaisuutta vuonna 2045 käsittelevä kansainvälinen kongressi), jota johtaa ikonimainen futuristi Ray Kurzweil ja järjestettiin Moskovassa muutama kuukausi takaperin, levittää karun tulevaisuuden vision uusihmisyydelle (neo-humanity) missä tekoäly, kybernetiikka, nanotekniikka ja muut esiin nousevat teknologiat korvaavat ihmiskunnan—avoimesti transhumanistinen visio jota ollaan nyt ohjaamassa eliitin taholta, mutta joka orasti esiin darwinilaisista piireistä joita opastivat T.H. Huxleyn ja hänen lapsenlapsensa Julianin, jotka keksivät termin transhumanismi, ja Aldous Huxleyn, Brave New World -teoksen kirjoittajan, mieltymykset.”

”Kuten video osoittaa, ryhmä eittämättä tapasi luonnostellakseen ’päätöslauselman joka tullaan esittämään Yhdistyneille Kansakunnille vaatien komiteoiden toteuttamista keskustelemaan elämän pidennyksestä jonka Avatar tuo esiin välttämättömänä työkaluna ihmiskunnan säilyttämisessä’.”

Huomaa että tähän drakoniseen yritykseen muuttaa ihmisyyttä niin että elämää voidaan pitkittää ollaan ruvettu ”ihmiskunnan säilyttämiseksi”! Globaalin Eliitin kuolemaa käsittelevät suunnitelmat ilmaistaan aina alunperin hehkuvilla termeillä. Milloin tahansa sinä näet Illuminatin jäsenen kertovan sinulle kuinka huolissaan hän on sinun hyvinvoinnistasi, sinun olisi parempi vältellä, koska hänellä tosiaankin on sinut näyissään.

Kun minä aloin tutkimaan tulevaa Uutta Maailmanjärjestystä New Age -kirjailijoiden välityksellä, minä nopeasti havaitsin heidän pakkomielteensä kuolemaan ja ikuiseen elämään. Tämän draivin kohti ”transhumanismia” paljastetaan nyt pohjautuvan tähän elämiseen ikuisesti fiksaatioon – ilman Jeesusta Kristusta, tietenkin!

”Pohjimmiltaan, transhumanismi edustaa esoteerista etsintää jumaluudelle tiettyjen eliitin piirien keskuudessa, jotka liitetään vapaamuurariuteen, okkultismiin ja tieteeseen/teknologiaan joissa mukamas kehittyvät, ’eettisesti’ ylempiarvoiset olennot korvaavat vähäisemmät ihmisyksilöt.”

Kun tämä suunnitelma on todenteolla käynnissä, sinä tiedät mitä tulee tapahtumaan ”vähäisemmille ihmisyksilöille”, etkö vain? Eliitti, joka uskoisi saavuttaneen jumaluuden, ja jonka Antikristus on nyt maailman näyttämöllä, ryhtyisi toimenpiteeseen ”putsatakseen maapallon” kaikista vähäisemmistä ihmisyksilöistä.

Mistä Jeesus varoitti?

”Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään.” (Matteus 24:22)

Maailma on viilettämässä kohti tätä saatanallista suunnitelmaa: hävittämään kaiken normaalin lihan maapallolta!

51 kommenttia:

  1. Ещё важно отметить, что для малышей площадка для игр будет ещё и местом взаимодействия с одногодками. Части горка для дачи позволят подросткам лично организовывать досуг. Малыш будет расцветать не только лишь физиологически, а также интеллектуально, самостоятельно придумывая себе игры.

    VastaaPoista
  2. Все детали комплекса для детей состоят в основном из экологичных веществ. Элементы детской площадки смонтированы таким образом, что не смогут навредить ребенку. С помощью детской площадки детки найдут себе развлечение на длительное время. Основные соединительные детали игровой конструкции есть максимум надежными для детей. Львиная доля конструктива http://gp1-aktobe.kz/index.php?subaction=userinfo&user=akebyg выполнена из натуральных материалов, а стальные детали отделаны резиновой оболочкой.

    VastaaPoista
  3. Отобрать требуемое изображение не так уж сложно – лишь стоит разукрасить офисное помещение плакатами из знакомого фильма, либо установить идентичную репродукцию изображения известного художника. Образы на стенах способны создать комфорт в офисном помещении. Оценка людей к искусству различное, таким образом коллекция элементов для офиса вопрос индивидуальный. Онлайн-магазин ДасАрт рекомендует своим посетителям https://dasart.ru/catalog/kartiny/goroda-i-strani/evropa/frantsiya/parizh по преимущественно выгодной стоимости в Москве.

    VastaaPoista
  4. Комплекс http://luanyuml.xyz/home.php?mod=space&uid=111470 сможет вполне удовлетворить основные тяготы детей в развлечениях. На площадке для детей будут находиться все нужные конструктивы – горки, качели, турник. Детки постоянно станут занимать установленную постройку. Ребята старшего возраста могут развить главные навыки.

    VastaaPoista
  5. Если оригинальная картина была написана маслом, фоторепродукция без сомнения получит соответствующее покрытие. Выбранное изображение картины маслом осень будет неотличимо от оригинала. Картины самое лучшее распечатать по размеру исходных картинок, это позволит передать течение времени, когда они были выполнены.

    VastaaPoista
  6. Определенные комплекты для игры учат мальчика независимости. Игрушки для малышей наилучшего качества Дрим Тойз – это радостное детство. Ребятам все время необходимы игры, что имитируют настоящий быт. Отыскать требуемое развлечение дом для кукол есть возможность в крупном интернет-маркете, например Sunny Toy.

    VastaaPoista
  7. Действительно полезный в текущее время представлен способ по созданию мини сайтов. Используя стандартный набор инструментов https://liopal.com/ любой желающий получит способ повысить заходы и приумножить сбыт продукции. Увеличивайте особенности вашего сайта благодаря специалистам продвинутой программы Liopal.

    VastaaPoista
  8. Современные возможности на площадке Лиопал http://xojh.cn/home.php?mod=space&uid=1780

    VastaaPoista
  9. Елена Яковлева 21 лучших фото https://cojo.ru/devushki/elena-yakovleva-21-foto/

    VastaaPoista
  10. Мария Демина Модель милые фото cojo.ru

    VastaaPoista
  11. Vanessa Kirby 37 фото милые фото https://cojo.ru/

    VastaaPoista
  12. Щенки американского стаффордширского терьера милые фото https://cojo.ru/zhivotnye/schenki-amerikanskogo-staffordshirskogo-terera-56-foto/

    VastaaPoista
  13. Прикольные картинки про игровые автоматы галерея https://cojo.ru/kartinki/prikolnye-kartinki-pro-igrovye-avtomaty-32-foto/

    VastaaPoista
  14. Александра Капустина красивые фото https://cojo.ru/znamenitosti/aleksandra-kapustina-44-foto/

    VastaaPoista
  15. Анна Комарова в хорошем качестве https://cojo.ru/znamenitosti/anna-komarova-20-foto/

    VastaaPoista
  16. Политическая карта мира 2023 красивые фото https://cojo.ru/kartinki/politicheskaya-karta-mira-2023-48-foto/

    VastaaPoista
  17. Айфон 14 есть первым смартфоном Эппл поддерживаемый 5G, http://world-news.su/index.php?subaction=userinfo&user=yzivax. Технология 5G – это актуальный режим онлайн связи. Соединение 5G подарит ультра быструю скорость, нивелирует застои и дает гарантии на более качественный коннект. В настоящий момент пользователь получит более быструю связь, что особенно подойдет для стриминга и сетевых игр.

    VastaaPoista
  18. Последние сериалы, захватывающие кинофильмы и крутые блокбастеры – это уже доступно на портале Kino Navigator. KinoNavigator имеет реально огромный список фильмов без аудио рекламы. Удобный просмотр мультфильмов действительно ценится в кругу зрителей виртуальных кинотеатров. Популярные кинокомпании дают возможность смотреть приключенческие исторические фильмы 70-х https://kinonavigator.ru/catalog/films/films_adventure-films_historical-1967-1976 без регистрации.

    VastaaPoista
  19. Good Morning Dear Wallpapers Full HD fast and free https://wallpapershigh.com/good-morning-dear

    VastaaPoista
  20. Stork Wallpapers Fullhd absolutely free https://wallpapershigh.com/stork

    VastaaPoista
  21. Привет! Я только что нашел потрясающую галерею, которая точно понравится тебе, если ты любишь экспериментировать с волосами. Здесь ты найдешь 40 потрясающих фотографий с вариациями слоистого боба. Эти причёски очаровательно выглядят и отлично подойдут для любого типа лица. Уверен, что тебе понравится эта коллекция, так что не медли, переходи по ссылке и наслаждайся этой красотой. Быстрее жми! Официальный веб-сайт https://cojo.ru/pricheski-i-strizhki/sloistyy-bob-40-foto/

    VastaaPoista
  22. Эй, ребятки! Держите картиночки для Дня всех влюбленных! Хотите что-то показать своей половинке? На сайте xwow.ru есть куча клевых фоток, которые обязательно вас вдохновят! Зацените сами по ссылке https://xwow.ru/vseh-vlyublennyh. Там красота одна! Посмотрите и порадуйте свою вторую половинку!

    VastaaPoista
  23. Отличное обслуживание в автосервисе АвтоКрасное! Обратился с проблемой чип тюнинга Mercedes и остался очень доволен результатом. Мастера профессионально подходят к делу и знают все нюансы этого процесса. Рекомендую всем владельцам Mercedes обратиться за услугами чип тюнинга в АвтоКрасное - вы не пожалеете! Проконсультироваться и узнать подробности можно на сайте автосервиса по ссылке: https://service-krasnoe.by/chip-tyuning-mercedes-benz-tablitsa/. Уверен, что останетесь довольны результатом!

    VastaaPoista
  24. Кстати, ппц какие классные фоны для малышей есть на сайте creofoto.ru! Там прям супер красивые и крутые картинки, именно то что нужно мальчикам. Хочешь украсить комнату своего сына? Тогда не мудри! Заходи на https://creofoto.ru/fon-dlya-malchikov и выбирай свой фон, чтобы твой малыш потом чувствовал себя мега-пупер крутым парнем!

    VastaaPoista
  25. Привет, русские девушки! Вас интересуют библейские пророчества? В отношении этой статьи следующее пророчество является очень своевременным.

    Исаия 17:1

    1 Бремя Дамаска. Вот, Дамаск перестанет быть городом и станет грудой развалин.

    Do you believe in Christ?

    VastaaPoista
  26. Привет, дорогие девушки! Хочу поделиться с вами своей находкой - прекрасным браслетом из агата. Этот камень привлекает внимание своей уникальной красотой и придаст вашему образу особую изысканность. Агат имеет не только эстетическую ценность, но и обладает рядом положительных свойств. Он способен укрепить волю и помочь справиться с эмоциональным стрессом. Поверьте, это украшение действительно волшебное! Советую пройти по ссылке https://fotofakt.ru/braslety-iz-kroshki-naturalnyh-kamney и посмотреть галерею браслетов из агата для женщин. Выберите себе подходящий вариант и придайте своему образу особое очарование с этим удивительным украшением!

    VastaaPoista
  27. Поздравляем полковника с Днем Рождения, братиш! Желаем крутых побед, деньжат вагон, и чтобы все враги твои тряслись от страха! Всяких благ тебе, во-и-и-е! Вот, кстати, клевую ссылку на поздравления с днем рождения полковнику: https://prazdniki.info/pozdravleniya-s-dnem-rozhdeniya-polkovniku. Там найдешь открытки и картинки, чтобы впечатлить полководца на сто процентов! Вперед, воин, и с Днем Рождения тебя!

    VastaaPoista
  28. Кароче, братва, я наткнулся на один сайт, где выложили крутые фотки с оливковой тканью. Такая текстурка, что просто зашибись! Ну, я думаю, вам тоже понравится. В общем, забивайте на ссылку https://cultmir.ru/olivkovaya-tkan-tekstura и наслаждайтесь качественными фото этой прикольной ткани. Думаю, вы не пожалеете! ��

    VastaaPoista
  29. Привет! Я недавно наткнулась на удивительную галерею Химия крупные локоны и просто не могу остановиться смотреть! Там представлены 33 фото, которые просто околдуют любого фаната картинок и фото. Не зря же их называют локонами – такие объемные и впечатляющие! Советую тебе обязательно пройти по ссылке https://douo.ru/himiya-krupnye-lokony/ и полюбоваться на эту красоту! Ты точно не пожалеешь, поверь!

    VastaaPoista
  30. Кошки нибелунг - это порода кошек с изумительной серебристо-синей шерстью и глазами цвета океана. Они обладают мягким и пушистым мехом, который кажется как будто покрыт серебряной пеленой. Очаровательные кошки нибелунги довольно редкие и эксклюзивные, но они являются идеальными спутниками для любителей кошек. Если вы хотите полюбоваться этой красотой, то вам определенно стоит посетить сайт https://cojo.ru/zhivotnye/koshki-nibelung-37-foto/. Там вы сможете увидеть 37 фотографий этих великолепных созданий и погрузиться в мир нибелунгов.

    VastaaPoista
  31. Не могу поверить, какие потрясающие сумки кросс-боди можно создать из трикотажной пряжи! Увидела галерею на сайте фотофакт, и они просто восхитительны. Как только увидела их, сразу захотела одну себе. Они такие уютные и стильные! Не удержалась и сразу заказала себе одну. Уверена, что тебе тоже они понравятся, так что не медли, переходи по ссылке и посмотри все эти красивые сумочки. Ты точно найдешь себе идеальную модель!

    VastaaPoista
  32. Немоляева Анастасия, известная российская актриса театра и кино, на радость своим поклонникам, представляет не только свою талантливую игру на сцене, но и прекрасные фото, которые можно найти по ссылке https://cojo.ru/znamenitosti/nemolyaeva-anastasiya-18-foto/. Взглянув на эти снимки, можно увидеть всю красоту и глубину души этой талантливой актрисы, ее неповторимый образ и шарм. Она поражает своим естественным очарованием, умением воплотиться в различные образы и задумчивым взглядом. Немоляева Анастасия великолепна в своей профессии и внешне, и не удивительно, что ее фото привлекают такое огромное внимание. Пойдите по ссылке и насладитесь ее красотой, талантом и непринужденностью!

    VastaaPoista
  33. Мля, братаны! Вот у меня есть одна прикольная ссылка на поздравления для свата, точно поржут все! Нашел я ее на праздники.info. Там куча картинок и открыток на любой вкус, с прикольными текстами. Реально приколюха, прям советую покликать по ссылке, посмотреть и выбрать что-нибудь забавное для твоего свата! Уверен, они смешные поздравления оценят!

    VastaaPoista
  34. Привет, друзья! Хочу поделиться с вами отличным сайтом, где вы найдете 77 фото самых оригинальных и невероятных диких домашних кошек. Вам понравится, как эти котики сами себя чувствуют настоящими львами в своих домах. Не упустите возможность взглянуть на них, это стоит того! Жмите на ссылку и наслаждайтесь прекрасными фотографиями: https://douo.ru/dikie-domashnie-koshki/. Поверьте, вы отыщете настоящих звезд в мире домашних питомцев!

    VastaaPoista
  35. Привет всем! Хочу поделиться своим невероятным опытом игры в интернет-казино Вавада. Меня зовут Алексей, и вот уже несколько недель я активно наслаждаюсь игрой в слоты, получаю невероятные бонусы и выигрываю крупные суммы. Все началось с простой регистрации на сайте вавада вход vafaoff, где я встретил удобный интерфейс и массу интересных игр. Но самое главное – быстрые выплаты! Все выигрыши моего приветственного бонуса, а также бонусов в виде фриспинов мне приходили моментально. Я уже несколько раз смог вывести свои выигрыши и без проблем получить их на свою карточку. Вавада – это настоящее казино, где можно играть и выигрывать настоящие деньги. Я рекомендую всем попробовать свою удачу и войти в волшебный мир Вавада!

    VastaaPoista
  36. Приходилось ли вам когда-нибудь задумываться о том, какой цвет глаз у британских кошек? Эти прекрасные создания поражают нас своей красотой и загадочностью. Уверена, что вы будете удивлены узнавать, что британские кошки могут иметь различные оттенки глаз – от ярко-синего до глубокого оранжевого. Более того, они могут менять цвет в зависимости от освещения. Чтобы узнать больше и оценить красоту этих кошек, вам обязательно стоит посетить сайт https://cojo.ru/koty/tsvet-glaz-u-britanskih-koshek-39-foto/. Здесь вы найдете 39 фотографий, показывающих разнообразие и очарование британских кошачьих глаз. Рекомендую пройти по ссылке и насладиться этой невероятной красотой!

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com