Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Jonathan Welton ja NewAge-kristillisyys – viimeisten päivien petosta

Uuden apostolisen uskonpuhdistuksen (NAR) ’profeetta’ Jonathan Welton on kirjoittanut kirjan nimeltä Normaali kristinusko, jossa vaaditaan okkultismissa tunnettuja käytäntöjä takaisin normaaliin kristillisyyteen. Tuloksena on NewAge-kristillisyys yliluonnollisine ilmiöineen joka jäljittelee alkuseurakunnan aikaa ensimmäisellä vuosisadalla. Weltonin mukaan uusiaikalaiset ja okkultistit varastivat kristikunnalta yliluonnolliset käytännöt, kuten selvänäköisyyden ja aurojen lukemisen. Uusi Testamentti kuitenkin tuomitsee okkultismin jota NAR-liike yrittää tuoda kristikuntaan. Welton ja muut NAR-apostolit tulkitsevat Raamattua väärin myös koskien lopunajan profetioita, jotka mukamas viittasivat vain VT:n ajan loppuun ja Jerusalemin hävitykseen v. 70 jKr. Samuel Korhonen tekee tässä hänen suomennoksessaan tiivistelmän Weltonin eskatologiasta joka on imuroitu hänen nettisivultaan. Tämä on todella varoittava artikkeli viimeisten päivien petoksesta johon myös Suomen TV7-kanavasta tuttu Yliluonnollista-ohjelma juontajanaan Sid Roth on sekaantunut.

----------------------------------

Iso valhe: 'Normaali' kristinusko
The Big Lie: ‘Normal’ Christianity
December 29th, 2012
lähde: http://www.spiritoferror.org/2012/12/the-big-lie-normal-christianity/2144



Jon Welton
Hiljattain eräs tuttu pastori sai provosoivan joululahjan eräältä seurakuntansa mieheltä. Se on kirja nimeltä Normal Christianity (Normaali kristinusko), jonka on kirjoittanut profeetta Jonathan Welton – johtaja uuden apostolisen uskonpuhdistuksen (New Apostolic Reformation = NAR) liikkeessä.

Welton'in kirjan sanoma on, että ihmeiden tekeminen, kuten käveleminen veden päällä, myrskyjen tyynnyttäminen ja jopa kuolleiden herättäminen, pitäisi olla luonteenomaista ”normaalille” kristilliselle elämäntavalle.

Kuitenkin – vastakohtana kirjan nimelle – Weltonin käsitys kristinuskosta on kaikkea muuta kuin normaali. Paitsi, että mainostaa niitä yliluonnollisia ilmiöitä joita näemme Raamatussa, hän myös väittää, että jokaisen kristityn pitäisi kehittää maagisia voimia, joita historiallisesti ovat käyttäneet meediot, noidat ja okkultistit. Lopputulos on, että ”normaali” kristinusko osoittautuu epäpyhäksi kristinuskon ja okkultismin väliseksi avioliitoksi.

Hengen lahjoja?

Welton väittää, että kristittyjen pitäisi osana normaalia kristillistä vaellustaan vaatia takaisin seuraavat käytännöt okkultismista:
Aurojen lukeminen: Kyky nähdä näkymätön energia, joka ympäröi ihmistä ja saada tietoa tuosta ihmisestä perustuen hänen auransa väriin ja muotoon.

Selvänäköisyys: Kyky havaita esinettä tai tapausta koskevaa aistien ulkopuolista tietoa menneisyydestä, nykyisyydestä, tai tulevaisuudesta.

Selväkuuloisuus: Kyky kuulla henkimaailmasta lähetettyjä ääniä ja musiikkia.

Selväaistisuus (Clairsentience): Kyky aistia henkimaailmasta lähetettyjä hajuja makujen ja kosketusten keralla

Voima-esineiden käyttö: Fyysiset esineet, kuten kristallit ja amuletit, jotka sisältävät yliluonnollisia voimia.
Welton’in raamatuntulkintaa

Welton yrittää löytää raamatullista tukea näille käytännöille. Ne muutamat jakeet, joita hän lainaa, eivät tue näitä käytäntöjä. Löytääkseen tukea esim. selväaistisuudelle – s.o. hajujen aistimiselle henkimaailmasta – hän lainaa 2. Kor. 2:14:
“Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun!”
On tuskallisen selvää, että Paavali ei tässä jakeessa puhu konkreettisesta tuoksusta. Sensijaan hän käyttää tuoksun kuvaa välittääkseen idean, että Jumala käyttää kristittyjä levittämään tietoa Hänestä kaikkialla, missä liikkuvat.

Welton kuitenkin väärinkäyttää tätä jaetta puolustamaan väitettään, että suloinen parfyymin kaltainen tuoksu – taivaasta lähetetty – ilmestyy maagisesti monissa hänen kokouksistaan.

No niin, ehkä Welton on tuntenut jotakin sulotuoksua kokouksissaan, mutta hänen raamatuntulkintansa haisee.

Järkyttävän häpeämätön

Welton ei näe, että olisi tuomassa okkulttisia käytäntöjä seurakuntaan. Päinvastoin, hän näkee itsensä ”roistoteologina”, joka vaatii takaisin käytäntöjä, jotka uusiaikalaiset ja okkultistit varastivat ensi kädessä kristikunnalta (Normal Christianity, sivu 202).

Nyt tuo on hävytöntä!

Welton’in häpeämätön yritys tuoda okkulttisia käytäntöjä seurakuntaan muistuttaa minua miehestä ja naisesta, jotka avoimesti harjoittivat insestiä Korinton seurakunnassa (1. Kor. 5:1-13). Apostoli Paavali oli järkytetty, koska he olivat niin häpeämättömiä – vielä pöyhkeillen – harjoittaessaan sellaista seksuaalisen moraalittomuuden julkeaa muotoa.

Jonathan Welton ei ainoastaan pyri tuomaan okkulttisia käytäntöjä seurakuntaan, vaan on myös kyllin röyhkeä väittämään, että nämä käytännöt edustavat ”normaalia” kristinuskoa. Ja on valitettavaa, että hänen äänensä ei ole yksinäinen. Kasvava määrä NAR:in apostoleja ja profeettoja on alkanut avoimesti ajaa okkulttisia käytäntöjä.

Iso valhe

Welton’in opetukset voivat kuulostaa mielettömiltä, mutta se ei merkitse, etteivätkö ihmiset uskoisi niihin. Hitlerillä oli pahamaineinen propagandamenetelmä, joka tunnetaan ”isona valheena” – se on, jos kerrot valheen, joka on kyllin iso, niin lopulta ihmiset uskovat sen. Miksi? Koska kukaan ei usko, että todella voisit keksiä jotakin niin hullua.

Ja on murheellista, että Welton'in sanoma on jo vakuuttanut ihmisiä – mikä voidaan nähdä siitä tosiasiasta, että pastoriystäväni sai hänen kirjansa.

Joten millaiselta normaalin kristillisen elämän pitäisi näyttää sinun mielestäsi?

Suomentajan kommentti:
Kuten kirjan kansikuvasta näkyy, esipuheen kirjaan on kirjoittanut TV7:sta tuttu Yliluonnollista-ohjelmien juontaja Sid Roth. Samanhöyhenisiä lintuja ovat Bill Johnsonin johtaman Kalifornian Bethel-seurakunnan porukka, Mike Bickle'n IHOP:in porukka, ”Elian listan” ääriprofeetat, kuten Patricia King ym. Kyllä olisi TV7:lla putsattavaa!
Tämä NAR-apostoli Jonathan Welton on nuori mies (ikä 30 v.) ja tuntuu olevan nouseva tähti profeetallisella taivaalla, vaikka on käyttänyt elämästään 10 vuotta nettipornon katseluun! (katso Yliluonnollista-ohjelma 329: http://www.tv7.fi/vod/series/?series=71) Hän on kirjoittanut neljä kirjaa, joista uusin on: Raptureless, An Optimistic Guide to the End of the World (Ei tempausta: Optimistinen opas maailmanloppuun). Kirja on ilmaiseksi imuroitavissa tästä: http://www.raptureless.com/. Silmäilin tuon kirjan pikaisesti enkä voinut mitään, että mieleeni tuli välittömästi hiljattain lukemani Julle Partasen uutuuskirja Petoja ja merkkejä. Vaikka Julle ei paljasta koko eskatologiaansa, niin maku paljastaa, että hänen kirjansa on samaa sontaa kuin Weltonilla. On siis syytä olettaa, että Weltonin eskatologia on kutakuinkin sama kuin kolmikolla: opetusneuvos Ruohomäki, Julle Partanen ja Esa Hyvönen. Seuraavassa Weltonin eskatologia-tiivistelmä, joka on imuroitu hänen sivultaan: http://www.raptureless.com/

Julistus lopunajan käsityksistä:

Minä uskon optimistiseen näkemykseen Jumalan Valtakunnasta, joka on läsnä ja kasvaa, kuten uskottiin, ennenkuin 1830-luvun ”darbylaisuus” tuli suosituksi.

Minä uskon, että kun UT:n kirjoittajat puhuivat ”viimeisistä päivistä”, he viittasivat VT:n ajan loppuun, eivät maailman loppuun.

Minä uskon, että kun Jeesus puhui tulemuksestaan, Hän käytti VT:n apokalyptistä kieltä kuvailemaan tulemustaan tuomiossa Jerusalemille vuonna 70 jKr.

Minä uskon, että Danielin profetia 70 vuosiviikosta viittasi Kristukseen, joka toteutti sen. Minä en usko, että Daniel 9 opettaa tulevaa seitsenvuotista ahdistusta.

Minä uskon, että Jerusalemin hävitys vuonna 70 jKr. toteutti Suuren Ahdistuksen, Koston Päivän ja Jaakobin ahdistuksen ajan.

Minä uskon Kristuksen paluuseen, kuolleitten ylösnousemukseen ja Viimeiseen Tuomioon. Minä en usko kristittyjen salaiseen tempaukseen ennen Kristuksen paluuta.

Minä uskon, että antikristus oli ensimmäisen vuosisadan aikainen nimitys ”gnostilaisuudelle” ja kenties muillekin väärille opetuksille. Minä en usko, että Raamattu ennustaa tulevaa maailmanhallitsijaa.

Minä uskon, että Ilmestyskirja kirjoitettiin noin 60-luvun puolivälissä ja sisältää monia ennustuksia koskien Jerusalemin hävitystä ensimmäisellä vuosisadalla.

Minä uskon, että Ilmestyskirjan ”Peto” on viittaus joko Neron persoonaan tai Rooman valtakuntaan (kontekstista riippuen).

Minä uskon, että Jumalan Israel, Ekklesia, on ja on aina ollut Hänen liiton lupaustensa todelliset perijät. Tämä ei perustu rotuun vaan uskoon.

Minä uskon, että Jumalan Valtakunta saapui, kun Jeesus tuli ensimmäisen kerran ja on täyttävä koko maan valmistamisena Hänen lopulliselle paluulleen.

Statement of End-Time Beliefs

I believe in the optimistic view of the Kingdom of God being present and growing as was taught and believed before the "Darbyism" of the 1830s became popular.

I believe that when the New Testament writers spoke of the "last days" they were referring to the end of the Old Covenant Age, not the end of the world.

I believe that when Jesus spoke of His coming. He was using Old Testament Apocalyptic language to describe His coming in judgment upon Jerusalem in 70AD.

I believe that Daniel's prophecy of seventy weeks was referring to Christ and completed by Christ. I do not believe that Daniel 9 teaches a future seven-year Tribulation.

I believe that the Destruction of Jerusalem in 70AD fulfilled the Great Tribulation, the Day of Vengeance, and the time of Jacob's trouble.

I believe in the return of Christ, the resurrection of the dead and the Final Judgment. I do not believe in a secret rapture of Christians prior to the return of Christ.

I believe that antichrist is a first century name for "Gnosticism" and perhaps other false teachings. I do not believe that the Bible prophesies a future one-world ruler.

I believe that the Book of Revelation was written in approximately the mid-60sAD and contains many predictions regarding the first century destruction of Jerusalem.

I believe that the "Beast" of Revelation is a reference either to the person of Nero or the Roman Empire (depending on the context).

I believe that the Israel of God, the Ekklesia, is and always has been, the true inheritors of His covenant promises. This is not based on race but faith.

I believe that the Kingdom of God arrived with Jesus' first coming and will fill the whole earth in preparation for His final return.

3 kommenttia:

  1. Kiitän sinua kannan otostasi. Olen koko viikonlopun ihmetellyt miksei Sid Rothin valheprofeettojen esittelyyn ärähdetä laajemmin. Eikö Tv7:lla kenelläkään ole erottelukykyä eikä vastuuntuntoa ihmisten harhaanjohtamisen suhteen. Jatka valheiden paljastamista. Siinä teet oikein ja hyvin. 5 Moos 13. Mitä mieltä olet Mike Hoggardista?

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Enpä ole liiemmin ehtinyt tutustua tuohon Hoggardiin, mutta ainakin Cutting Edge myötäilee häntä. Myyvät hänen DVD'tään. Katso esim. http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2389. On profetiatutkija ja valheiden paljastaja kuten minäkin...Ei mutta onhan tuolla paljon hyviä videoita..katsoin juuri YouTube-haulla. Selvä Amerikan salaisuuksien esilletuoja. America is in big trouble if his exposures are true!

    http://www.youtube.com/watch?v=c3G1egW-wrw

    VastaaPoista
  3. New Age -kristillisyydestä puheenollen, mistä on kysymys seuraavissa?

    Phil Mason: Quantum Glory (esipuhe Bill Johnson)
    David Herzog: Glory Invasion
    Patricia King: TV7, Kvanttifysiikka ja ihmeet

    Who are these people???

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com