Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Globaalin terrorin uhka leijuu maailman yllä kun islamistit antavat uhkauksiaan – Left Behind -kirjasarjaan perustuva “tempaus”-elokuva eksyttää

Tässä tuorein Cutting Edgen uutishälytyskirje (NewsAlert) viime maanantailta, jossa on kaksi osiota. Ensimmäisessä David Bay käsittelee lisääntynyttä globaalin terrorismin uhkaa islamilaisten ääriainesten toimesta länsimaissa, kun julkisuuteen on levinnyt ääri-islamilaisen ISIS-järjestön äänitallenne, jossa uhataan tappaa USA:n kanssa sotilaallista yhteistyötä tekevien maiden kansalaisia. Tämä on huomionarvoista juuri nyt kun Yhdysvallat on aloittanut ilmaiskut Irakissa ja Syyriassa majailevia ISIS-taistelijoita vastaan. Terroriuhkaa pidetään myös tarkoituksellisesti yllä, jotta lainsäädäntöä voidaan koventaa länsimaissa Illuminatin haluamalle tasolle, sillä NWO-diktatuuri kolkuttaa ovella. Toisessa uutiskirjeen osiossa kerrotaan uuden scifi-elokuvan julkaisemisesta lähiaikoina, joka perustuu Raamatun lopunajalliseen Left Behind -kirjasarjaan. David perustelee vakuuttavasti miksi tätä uutta elokuvaa pitää karttaa, sillä siinä eksytetään uskovia ottamaan pedonmerkki ja silti pääsemään Taivaaseen. Kaikin puolin siis hyvin varoittava ja valaiseva uutiskirje, jonka suomensin.

------------------------------------

News Alert (Uutishälytys) Cutting Edgen sivuilla

Hot News

Monday, September 22, 2014


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2227
DVD

I. Kolmetoista vuotta 9/11-iskujen jälkeen, päivittäiset uutisraportit täyttyvät otsikoista kirkuen “globaalista terrorista” tai “islamilaisesta terrorista”.

Olemme saavuttamassa päätepisteen viimeisessä ajanjaksossa Uuteen Maailman Järjestykseen, kuten lähes 200 vuotta sitten kirjoitetut Siionin Viisaiden Pöytäkirjat visioivat.


”42 minuutin äänitallenne ISIS-tiedottajan toimesta julkaistiin sosiaalisessa mediassa sunnuntaina, jossa järjestö kehottaa muslimeja tappamaan siviilejä maissa jotka kuuluvat ISIS-vastaiseen, USA:n johtamaan liittoumaan. 'Jos voit tappaa vääräuskoisen amerikkalaisen tai eurooppalaisen, erityisesti ilkeän ja saastaisen ranskalaisen, tai australialaisen, tai kanadalaisen tai kenen tahansa uskottoman, niin turvaudu Allahiin, ja surmaa hänet tavalla tai toisella', ISIS-tiedottaja sanoo.”

Nyt jo viikkojen ajan, Britannian ja Amerikan johtajat ovat varoittaneet että terrorismi Lähi-idässä saattaisi levitä terrori-iskuiksi maihin jotka taistelevat ISIS:tä vastaan. Tämän “hirvittävän uhkan” torjumiseksi, Britannian pääministeri on vaatinut laajaa kokoelmaa uusia lakeja jotka helpottaisivat estämään suuren mittakaavan terroristi-iskun.

Tietenkin, kuten olemme sinnikkäästi protestoineet aina syyskuun lopusta 2001 lähtien, näitä terrori-iskuja ja/tai terrori-iskujen uhkaa, aiotaan käyttää vaatimaan uusia lakeja jotka systemaattisesti ottavat pois meidän perustuslailliset oikeutemme ja etuutemme, siihen lopulliseen pisteeseen, jonka Illuminati haluaa, joka on ankara absoluuttinen diktatuuri!

Australia on tuorein länsimaa joka käyttää terroristi-iskujen uhkaa tekosyynä laajentaakseen sen poliisin valtuuksia omaa kansaansa vastaan.


”Australian hallitus pyrkii laajoihin uusiin turvallisuusvaltuuksiin kamppailua varten, jonka se sanoo olevan nouseva uhka militanteista islamisteista, pääministeri sanoi maanantaina, kannoillaan laajamittaiset terrorisminvastaiset ratsiat viime viikolla … Kovan lainsäädännön alaisuudessa, joka pääministeri Tony Abbott'in mukaan tuotaisiin esiteltäväksi parlamenttiin tällä viikolla, olisi rikos Australian kansalaiselle matkustaa mihin tahansa alueelle ulkomailla heti kun hallitus on julistanut sen kielletyksi paikaksi.

Mikä on Siionin Pöytäkirjojen suunnitelma kun maailma siirtyy lähemmäksi vapaamuurarikristuksen (Antikristus) valtakuntaa? Lue ja itke.

”Nämä lait tulevat poistamaan yksi kerrallaan kaikki mukavuudet ja vapaudet, jotka ovat sallittuja … ja meidän valtakunnallemme on ominaista tyrannia, jolla on niin suunnattomat mittasuhteet, että milloin tahansa ja kaikkialla se pyyhkäisee pois jokaisen … joka vastustaa meitä sanoin tai teoin.” [PÖYTÄKIRJA 5 – TYRANNIA JA MODERNI KEHITYS]

Ymmärsitkö millainen on se diktatuuri [despotismi] jota Illuminati on suunnitellut jokaista kansakuntaa varten heti kun ne on tuotu Antikristuksen hallinnan alaisuuteen?

”... tyrannia, jolla on niin suunnattomat mittasuhteet, että milloin tahansa ja kaikkialla se pyyhkäisee pois jokaisen … joka vastustaa meitä sanoin tai teoin.”

Edelleen, kun heillä on täysi kontrolli, he suunnittelevat “pyyhkäisevänsä meidät pois”.

Nyt tarkastelkaamme heidän suunnitelmaansa jonka avulla he aikovat ottaa pois meidän vapautemme, jotta he voivat aloittaa “tyrannian, jolla on niin suunnattomat mittasuhteet”.

”Ihmiset ovat lammaslauma ja me olemme niille susia. Ja tiedätkö mitä tapahtuu, kun sudet saavat otteen laumasta? …..

5. On toinenkin syy miksi he sulkevat silmänsä: sillä me ylläpidämme lupausta heille antaa takaisin kaikki vapaudet jotka olemme heiltä riistäneet niin pian kuin olemme tukahduttaneet rauhan viholliset ja kesyttäneet kaikki osapuolet …..

6. Ei kannata sanoa mitään siitä kuinka kauan heitä pidetään odotuksessa tätä heidän vapauksiensa palauttamista varten …..” [PÖYTÄKIRJA 11 – TOTALITAARINEN VALTIO]

Toisin sanoen, tämä 200 vuotta vanha suunnitelma sanoo, että sen päivän illuministinen johto “ylläpitää lupausta” ihmisille että he saavat “kaikki vapaudet jotka me olemme heiltä riistäneet niin pian kuin olemme tukahduttaneet rauhan viholliset ja kesyttäneet kaikki osapuolet ...” Miten Illuminati tiesi, 200 vuotta sitten, että me kohtaisimme “rauhan vihollisia” kriisitilanteessa? Ainoa tapa, jolla he voisivat tietää, on, jos he olisivat tarkoituksellisesti suunnitelleet tälläisen “rauhan viholliset” -skenaarion.

Maailma seisoo maailmanlaajuisen diktatuurin kynnyksellä, sellaisen, joka on niin ankara ja niin tehokas, että viranomaiset voivat täyttää “pedonmerkki”-profetian. Mielenkiintoista kyllä, maailma seisoo myös Ilmestyskirjan luvun 13 Antikristuksen ja Väärän profeetan ilmestymisen partaalla, jotka pakottavat maailman ihmiset ottamaan tämän hirvittävän “merkin”!

 
http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2567
II. Tim LaHaye'n toimittaman “Left Behind” -kirjasarjan elokuvaversio aiotaan julkaista lokakuun 3. päivänä 2014, jonka pääosassa on Nicholas Cage.

Tuleeko tämä elokuva kuvaamaan, kuten teki sarjan viimeiset kolme kirjaa, sitä että kristitty voi ottaa pedonmerkin ja silti päästä Taivaaseen?

UUTISKATSAUS: “Left Behind (2014 elokuva)”, Wikipedia

”'Left Behind' on tulossa oleva amerikkalainen apokalyptinen trillerielokuva jonka on ohjannut Vic Amstrong ja käsikirjoittanut Paul LaLonde sekä John Patus. Se perustuu saman nimiseen kirjasarjaan, jonka ovat kirjoittaneet Tim LaHaye ja Jerry B. Jenkins, ja on uudelleenkäynnistys Left Behind: The Movie'lle. Elokuva on asetettu julkaistavaksi lokakuun 3. päivänä 2014.”

”Ilman varoitusta, miljoonat ihmiset ympäri maapallon yksinkertaisesti katoavat. Kaikki mitä jää jäljelle, ovat heidän vaatteensa ja tavaransa. Katoamiset aiheuttavat miehittämättömien kulkuneuvojen törmäämistä ja palamista. Ensiapujoukot kaikkialla ovat tuhotut. Liikennesuma, mellakat ja ryöstely valtaavat kaupungit. Ja siellä ei ole ketään auttamassa tai tarjoamassa vastauksia. Hetkessä, maapallo on ajautunut pimeyteen.”

”Chloe Steele, Ray'n tytär, yrittää löytää äitinsä ja veljensä. Eksyneenä jälkiapokalyptiseen maisemakuvaan, hänen on pakko suunnata kotiin maailman lävitse, jossa epätoivo ja raivo sääntelevät päivää.”

Kun “Left Behind” -kirjat tulivat markkinoille, miljoonat kristityt ja pastorit ahmivat niitä. He olivat innoissaan siitä, että yksi heidän suosikkiaiheistaan kaikkina aikoina pääsi vihdoin julkisuuteen massamarkkinamedian kautta. Todellakin, sadat miljoonat pelastumattomat ihmiset saivat tietää kristillisestä odotuksesta nimeltään “tempaus (Rapture)” ensimmäistä kertaa elämässään.

Siksi, mitä haittaa voisi olla, jos kirjasarja kuvaa seurakunnan tempausta? Meillä oli joitakin todellisia varauksia koskien tätä tavattoman suosittua kirjasarjaa.

1) Tärkeä lähtökohta on, että ihmiset, jotka olivat jääneet tempauksesta mutta pelastuivat jälkeenpäin, olivat organisoineet itsensä aseelliseen kapinaan ja taistelivat sinnikkäästi Antikristuksen joukkoja vastaan.

Vaikka tämä ajatus osoittautui suosituksi, niin onko se raamatullista? Missä raamatunkohdassa Jeesus tai joku muu kirjoittaja, kehottaa kristittyjä tuona aikana nousemaan ylös ja taistelemaan Antikristuksen joukkoja vastaan? Tämä ei ainoastaan ole epäraamatullinen käsite, vaan Jeesus itse puhuu kristittyjen nöyrästä menosta teurastettaviksi Antikristuksen käsissä.

Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli. Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?" Ja heille kullekin annettiin pitkä valkoinen vaippa, ja heille sanottiin, että vielä vähän aikaa pysyisivät levollisina, kunnes oli täyttyvä myös heidän kanssapalvelijainsa ja veljiensä luku, joiden tuli joutua tapettaviksi niinkuin hekin.” (Ilmestyskirja 6:9-11)

Huomaa, että nämä kristityt marttyyrit murhattiin, koska he “kantoivat todistusta” Jeesuksesta Kristuksesta. Heitä ei kuvata urheina sotilaina jotka kaatuivat taistelukentälle taistellessaan Antikristuksen joukkoja vastaan. Huomaa myös, että Jeesus sallii tämän kristittyjen teurastuksen jatkuvan kunnes kaatuneitten luku on saavuttanut sen määrän jonka Jeesus oli valinnut kuolemaan Hänen kunniakseen.

2) Kolmessa viimeisessä kirjassa, LaHaye kirjoittaa juonen niin että yksi kristityistä johtajista, Chang, kaadetaan maahan isänsä henkivartijoiden toimesta ja hänen on pakko ottaa “pedonmerkki”. He heittivät hänet lattiaan, ja sitten fyysisesti pidättelivät häntä kun he pistivät häneen “merkin”.

Siitä hetkestä lähtien, Chang huomasi, että “pedonmerkin” omaaminen antoi hänelle lukuisia etuja, kun hän ohjasi kristittyjen joukkoja taisteluun Antikristusta vastaan. Chang kuvattiin edelleen oikeassa kannanotossaan Jumalaan ja vielä menossa Taivaaseen. Viimeisessä kirjassa, Jeesus palaa maan päälle aloittamaan tuhatvuotisen valtakuntansa perustamisen. Hän nimenomaan pyrkii tapaamaan Chang'in, jolloin Hän onnittelee häntä kaikkien etujen hyödyntämisestä jotka ovat luontaisia “merkin” omistamisen kautta hänen oikeassa kädessään.

Uskomme, ettei mitään kuvausta pitäisi koskaan tehdä ja julkistaa, joka avaa kielletyn oven ottamaan “merkin” edes vain vähäisesti. Me julkaisimme artikkelin aikoinaan otsikolla, “VAROITUS! ET VOI OTTAA “PEDONMERKKIÄ” MISTÄÄN SYYSTÄ JA SILTI PÄÄSTÄ TAIVAASEEN!”

Osa 1 (suomennettu)Tässä artikkelissa käsitellään perustavanlaatuisia kysymyksiä, sekä petosta, että Jumala antaa uskoville näkyvän merkin.

Osa 2 (suomennettu)Tämä artikkeli osoittaa, ettei kukaan voi ottaa “pedonmerkkiä” ja silti päästä Taivaaseen!

Ole hyvä ja verestä asioita niin, että sinä voit todistaa kenelle tahansa joka uskoo tämän valheen ja silti odottaa pääsevänsä Taivaaseen. Monet ihmiset ovat kiinnostuneita tästä monumentaalisen tärkeästä asiasta, jos elokuva myöskin kuvaa tätä skenaariota.

Katso traileri uudesta Left Behind -elokuvasta: http://www.leftbehindmovie.com/

1 kommentti:

  1. Kiitos Olli. Tempaus lähenee. Jätän aihetta käsittelevän opetusvideon arvioitavaksi. Olisi mukavaa, jos lukijasi avaisivat ajatuksiaan.

    http://www.youtube.com/watch?v=LGWDHKimYj8

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com