Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 26. heinäkuuta 2018

Todisteiden tulva vahvistaa Raamatun luomiskertomusta vedenpaisumuksineen ja siten Jumalan Sanan tarkkuutta ja luotettavuutta

Seuraavassa Samuel Korhosen suomentama raamatullista apologetiikkaa käsittelevä artikkeli, jossa väitetään, että Raamattu on 100% tarkka alusta loppuun. Niinpä länsimaailmassa suosittu Darwinin evoluutioteoria lajien synnystä on heitettävä romukoppaan epätieteellisenä roskana.

--------------------------

Todisteiden paisumus

by Bill Perkins, June 2017


Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa.” (2. Tim. 2:15)

Jumala sanoo, että Hän innoitti (henkäytti) joka ainoan Raamatun sanan. Pietari selittää sitä näin:

Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.” (2. Piet. 1:20-21)

Paavali erityisesti mainitsee jumalallisen innoituksen ainakin kolme kertaa:

Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.” (Gal. 1:11-12)

Koko Raamattu on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta ja se on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi vanhurskaudessa, jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen ja varustautunut kaikkiin hyviin tekoihin.” (2. Tim. 3:16-17; Raamattu Kansalle)

Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa.” (2. Tim. 2:15)

Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte.” (1. Tess. 2:13)

Jeesus sanoo, että Jumalan Sana on tarkka ja luotettava viimeiseen kirjaimeen asti:

Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.” (Matt. 5:18)

Uskomme siis ja väitämme, että Raamattu on 100% tarkka alusta loppuun, Genesiksen luvusta 1 Ilmestyskirjan lukuun 22. Näin ollen uskomme Genesiksen 1. luvun kertomukseen, että Jumala LOI taivaat ja maan kuudessa kirjaimellisessa 24 tunnin päivässä noin 6000 vuotta sitten. Hän LOI sen kaiken tyhjästä puhuen sen olevaiseksi.

Sillä hän sanoi ja tapahtui niin, hän käski, ja se oli tehty.” (Ps. 33:9)

Ylistäkää häntä, aurinko ja kuu, ylistäkää häntä, kaikki kirkkaat tähdet. Ylistäkää häntä, te taivasten taivaat, te vedet taivasten päällä. Ylistäkööt ne Herran nimeä, sillä hän käski ja ne tulivat luoduiksi.” (Ps. 148:3-5)

Jumala sanoo, että kun Hän sen loi, niin se oli alunperin ”sangen hyvä”.

Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli ja katso, se oli sangen hyvää. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kuudes päivä.” (1. Moos. 1:31)

Maa siis luotiin synnittömäksi paratiisiksi vailla kuolemaa ja rappiota. Vasta silloin, kun ensimmäiset kaksi ihmistä kapinoivat ja tekivät syntiä, kuolema tuli maailmaan.

Evoluutioteoria pilkkaa Jumalan Sanaa väittämällä, että kuolema tuli paljon ennen ihmistä. Raamattu sanoo kuitenkin selvästi, että ensin Jumala loi maan, sitten ihminen teki syntiä ja sitten seurasi kuolema.

Onneksi Jumala lopulta järjesti tien pois synnin sotkusta, mutta synnin tartunta jäi ihmisiin iäksi siirtyen kaikkiin tuleviin sukupolviin.

Maailman synnistä tuli Nooan aikana niin paha, että Jumala TUOMITSI koko maan vedenpaisumuksella!

Tässä vaiheessa on tärkeää kiinnittää huomio ilmeiseen elefanttiin olohuoneessa – Jumala on se, joka määrittelee synnin, ei ihminen. Jos Jumala määrittelee haureuden synniksi, se on synti. Jos Jumala määrittelee valehtelemisen synniksi, se on synti. Jos Jumala määrittelee homoseksuaalisen perversion synniksi, se on synti. Raamattu tekee hyvin selväksi, mikä on syntiä ja mikä ei. Ihminen ei voi muuttaa Jumalaa eikä Hänen Sanaansa ja synnillä on seurauksensa olemmepa Jumalan kanssa samaa mieltä, tai emme.

Tämä tuomio oli välttämätön hävittämään ihmisen rehottavat jumalattomat tavat heidän keskittyessään palvelemaan luotua eikä luojaa.

Nooan vedenpaisumus tuhosi maailman ja kaiken elämän siinä – paitsi niitä, jotka selvisivät Nooan arkissa. Se oli aikamoinen tuomio!

Ja vedet nousivat nousemistaan maan päällä, niin että kaikki korkeat vuoret kaiken taivaan alla peittyivät.” (1. Moos. 7:19)

Se ei ollut paikallinen tulva!

Huolimatta siitä, mitä jotkut öykkärit väittävät, se ei ollut paikallinen tulva. Jumala sanoi, että koko maa peittyi veteen. Tässä tuomiossa miljoonat ja todennäköisesti miljardit ihmiset hukkuivat, lisäksi eläimet, linnut ja matelijat. Pietari varoittaa, että viimeisinä päivinä ihmiset pilkkaavat Raamatun kahta pylvästä: 1) Jeesuksen tulemusta tempauksessa ja 2) globaalia vedenpaisumusta.

Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: 'Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta.' Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.” (2. Piet. 3:3-6)

Juuri sitä me täällä Compass'issa puolustamme – Raamatun profetiaa ja raamatullista apologetiikkaa.

Tämä artikkeli käsittelee raamatullista apologetiikkaa. Jos Jumala 4500 vuotta sitten hukutti koko maan vedellä tappaen kaiken elämän, paitsi mitä oli säilötty Nooan arkkiin, niin tuon suuruusluokan tapahtuman olisi pitänyt jättää maailmanlaajuisia merkkejä, joita voimme havaita vielä tänäkin päivänä.

Ja odotetusti hämmästyttäviä todisteita ON nähtäväksi jokaiselle, joka haluaa tietää totuuden.

Oikeastaan kyse ei ole toteennäytöstä, koska sekä evoluutioteoriaan että Raamattuun uskovat tarkastelevat samoja todisteita. Kyse on vain siitä, kuinka todistusaineistoa tulkitaan.

Jokavuotisella Suuren Kanjonin (Grand Canyon) matkallamme vierailemme paikalla, jossa puistoa raiskaavat (mange) evolutionistit ovat pystyttäneet geologisen pylvään selittämään, kuinka maan sedimenttikerrokset muodostuivat vuosimiljardien aikana.

Silti me käytämme samaa pylvästä selittämään täydellisesti Raamatun vedenpaisumuskertomuksen. Ero on siinä, että he lisäävät mielivaltaisesti miljardeja vuosia säilyttääkseen vanhan maan uskomuksensa. Ilman ”ajan” taikaluotia evoluutioteoria hajoaa käsiin.

Sekulaarin näyttelyn kuvassa, joka näyttää ”miljoonia vuosia”, keltainen on alkuperäinen maa. Punainen on kerrosten jälkivaikutukset, senjälkeen kun Jumala kohotti vuoret ja alensi laaksot, kun vesi vielä peitti maan. Vihreä osoittaa viimeisiä kerroksia, jotka laskeutuivat senjälkeen, kun vuoret oli kohotettu ja laaksot alennettu.

Maailmankuva vastaan raamatullinen kuva

Kaikkialla maailmassa ON sedimenttikerroksia, veden laskemia painon ja tiheyden mukaan, sisältäen miljoonittain kuolleita asioita.

Me, jotka luotamme Jumalan Sanaan, tiedämme että, tulvavesi ei tullut vain taivaalta, vaan myös alhaalta maan kuoren alta.

...sinä päivänä puhkesivat kaikki suuren syvyyden lähteet ja taivaan akkunat aukenivat.” (1. Moos. 7:11)

Tämä selittää, miksi vesi laski sedimentin painon ja tiheyden mukaan (raskain aines laskeutuu ensin, sitten kevyempi) sekä miljoonat fossiilit, joita löytyy kaikista kerroksista. Nooan vedenpaisumus on yksinkertainen selitys tälle kaikelle.

Silti evolutionistit katsovat samoja sedimenttikerroksia ja sanovat, että ne laskeutuivat miljoonien vuosien aikana. He eivät osaa selittää, miksi samoja fossiileja on kaikissa kerroksissa ja väittävät, että on vain sattumaa, kuinka kerrokset ovat järjestyneet pohjalta ylöspäin täsmälleen painon ja tiheyden mukaan. Heidän on jätettävä huomiotta ilmeinen.

Toinen esimerkki on Suuren Kanjonin lähes pystysuorat kiinteät kallioseinät. Me teemme aina kesäkuussa Suuren Kanjonin luomismatkan ja osoitamme tieteelliset todisteet, jotka tukevat sitä, että ne muodostuivat nopeasti päivien tai viikkojen sisällä. (Liity joukkoomme tänä vuonna – tilasimme juuri toisen bussin...kesäkuun 22-25. päivät... tilaa meno- ja paluulento Phoenix'iin)

Pystysuoria kallioseinämiä kaikkialla 
Grand Canyon'issa
Silti evolutionistit katselevat samaa informaatiota ja sanovat, että se tapahtui miljoonien vuosien aikana. He eivät osaa selittää kiinteään kallioon leikattuja lähes pystysuoria seinämiä, mailin verran puuttuvaa sedimenttiä kanjonin päällä, eikä sitä tosiasiaa, että kanjonin loppupää on mailin verran ylempänä alkupäätä. Vihje: Painovoiman periaate merkitsee, että vesi ei virtaa ylämäkeen!!

Tiede muuttuu jatkuvasti...

Vuosien mittaan virallinen selitys sille, mikä kaiversi Suuren Kanjonin, on muuttunut. Ja kun enemmän puhdasta tiedettä sovelletaan, niin se uudelleen ja uudelleen valjastetaan puolustamaan vanhan maan uskomuksia.

Vain Raamattu selittää Suuren Kanjonin tieteellisesti. AINA MUUTTUMATON Jumalan Sana on aina luotettavampi kuin muuttuva tiede.

Vedenpaisumuskertomuksia

Minusta on aina ollut kiehtovaa, että kun Aabraham vielä eli, niin myös yksi Nooan pojista, Seem, oli elossa. Aabraham saattoi hyvinkin keskustella Seemin kanssa ja saada ensikäden selostuksen hirvittävästä maailmantulvasta. Se oli ehkä ylimääräinen motivaatiotekijä, kun Aabraham ”uskoi Jumalaan” ja jätti kaiken, mitä hänellä oli Jumalan kutsuessa häntä lähtemään Uurista ja matkustamaan tuntemattomaan tulevaan Luvattuun Maahan!

Vielä nytkin, jos todella oli globaali tulva vain joitakin tuhansia vuosia sitten ja kaikki maailman perheet polveutuvat Nooan arkissa selvinneistä, niin odottaisi olevan samanlaisia tarinoita ympäri maan muissa kulttuureissa.

Ja näin todella on. Huolimatta kielten sekoituksesta ei kauan vedenpaisumuksen jälkeen (Baabelin tornin seuraus) noin 300 – 500 variaatiota tulvakertomuksesta on säilynyt tähän päivään kaikkialla maailman seitsemällä mantereella.

Itseasiassa USEIMMILLA kulttuureilla ympäri maailman on legenda tulvasta! Monet kirjoittajat ovat dokumentoineet tätä ilmiötä: John Morris, Ken Ham, Laura Welch, Nozomi Osanai ja Bodie Hodge, vain joitakin mainitaksemme.

Kaikki dokumentoivat maailmanlaajuisia kertomuksia globaalista tulvasta, jossa eloonjääneet selvisivät laivassa. Näissä kertomuksissa on ymmärrettäviä eriasteisia eroja: ihmisten lukumäärä, laivan koko ja ajan pituus laivalla voivat olla erilaisia, mutta kaiken kaikkiaan kertomukset ovat huomattavan johdonmukaisia.

Muinaisessa Babylonissa tulvakertomuksen mies rakentaa laivan pelastamaan perheensä ja eläimiä vihaisten jumalien tulvalta. He päätyvät vuoren laelle.

Kreikan mytologiassa vihaiset jumalat suunnittelevat hukuttaa maan ja tuhota ihmiskunnan. Yksi mies menee vaimonsa kanssa arkkiin turvaan ja he jäävät eloon.

Jopa Amerikan intiaaneilla on tulvalegenda, jossa ihmiset menevät turvaan laivaan jäädäkseen eloon. Kaikista tulvalegendoista 95%:ssa tulva on maailmanlaajuinen, 70%:ssa ihmiset ovat laivassa ja 57%:ssa eloonjääneet päätyvät vuoren laelle. (4)(5)

Tämä on uskomaton havaittavissa oleva vahvistus sille, että Nooan vedenpaisumus oli sekä todelinen että viimeaikainen. Ellei ole ollut mitään globaalia tulvaa ja maan ikä on miljoonia vuosia, niin ei olisi MITÄÄN tulvakertomuksia. Ei kertakaikkiaan olisi mitään syytä, että sadoilla kulttuureilla maailmanlaajuisesti on kertomuksia globaalista tulvasta upotettuina historiaansa.

Onko edes mahdollista, että koko maa peittyisi veteen?

Raamattu sanoo, että ennenkuin oli maata, valoa ja yhtään mitään, maa oli alunperin luotu sellaiseksi, että oli VAIN vettä:

Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.” (1. Moos. 1:2)

Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta.” (2. Piet. 3:5)

Tutkijat ovat vakuuttuneita, että menneisyydessä Marsissa on ollut tulvimista.(1) Jotkut jopa arvelevat, että kerran koko planeetta oli veden peittämä. He luulevat näin, vaikka tänä päivänä Marsista ei ole löydetty tippaakaan vettä.

Silti samat tutkijat ovat vuosisatojen ajan pilkanneet käsitystä, että maassa olisi voinut olla globaali vedenpaisumus huolimatta siitä tosiasiasta, että vesi peittää 71% planeetan pinnasta vielä nytkin!

Viime vuonna kuitenkin tutkijat vahvistivat löytäneensä valtavat määrät vettä maan pinnan alapuolelta. U.S. News and World Report'in mukaan tutkijat uskovat nyt, että maan kuoren alapuolella maan vaipan ja ulomman ytimen (outer core) välissä on kaksi tai kolme kertaa niin paljon vettä, kuin kaikissa valtamerissä yhteensä. (3)

Sitäpaitsi tiedämme jo, että jos olettaisimme maan pinnan tasoitetuksi koko pallolla niin, että vuoret tasoitettaisiin täyttämään valtameriä, niin maa jäisi veden peittämäksi – kaksi mailia syvälti!

Tänä päivänä tutkijat eivät kuitenkaan voi antaa pienintäkään mahdollisuutta globaalille vedenpaisumukselle, koska se tuhoaisi evoluutioteoriat, joita opetetaan tosiasioina sekulaareissa kouluissa... selittämään valtavat määrät fossiilikerroksia, joita löytyy maailmanlaajuisesti.

jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen.” (2. Tim. 3:7)

Mutta niillä meistä, jotka uskomme Jumalan Sanaan, on totuus puolellamme. Voimme rohkeasti tarkastella todisteiden vuoria Raamatun valossa ja nähdä, että Suuri Kanjoni on Jumalan ainutlaatuinen näkyvä muistutus siitä, mitä seurasi, kun Jumala viimeksi tuomitsi maailman. Ja uusi tuomio on profetoitu tulevaksi.

Raamattu ON totta, tarkka ja luotettava. Jumalan maailmanlaajuinen synnin tuomio todella tapahtui noin 4500 vuotta sitten. Ja toinen maailmanlaajuinen tuomio on tulossa tulevaisuudessa. Voit olla siitä täysin varma!

BP

Suomentajan kommentti: Bill Perkins on hyvällä asialla, mutta on väärässä vedenpaisumuksen ajoituksen suhteen. Hän pitäytyy siihen yleiseen suosittuun väärään käsitykseen, että Genesis 11 olisi tiukka aikataulu, jonka perusteella voitaisiin laskea maailman ikä. Vedenpaisumuksesta on huomattavasti kauemmin kuin 4500 vuotta. Kreationismin perusteoksessa The Genesis Flood on liite II otsikolla The Date of the Flood (lue suomennos), jossa Henry M. Morris esittää peräti kahdeksan syytä, miksi Genesis 11 ei ole tiukka aikataulu (strict chronology). On sääli, että tämän päivän kreationistit ovat menneet tähän jo kirkkoherra Ussher'in erehdykseen. Hänhän laski, että maailma luotiin vuonna 4004 eKr. Tämä on johtanut harhaoppiin, että maailman ikä olisi 7000 vuotta. Jos näin olisi, niin periaatteessa voisimme laskea Jeesuksen tulemuksen ajan.

Nokialaisen” kommentti edelliseen: Taitaa Samuel Korhonen itse olla harhassa ajoituksen suhteen, sillä on täysin loogista uskoa nykymaailman (ihminen maapallolla) iäksi 7000 vuotta, jossa viimeinen vuosituhat, Millennium, ennen ikuisuutta vastaa luomiskertomuksen seitsemättä päivää eli sapattia (lepopäivä), jolloin Kristus hallitsee tätä maailmaa tuhatvuotisessa valtakunnassaan saatanan ollessa sidottu (Ilm. 20:1-6). Sanotaanhan Raamatussa, että Jumalalle tuhat vuotta on kuin yksi päivä ja toisinpäin (2. Piet. 3:8). Näin ollen nykyinen 7 päivän viikkoihin perustuva ajanlasku-kalenterikin todistaa 7 vuosituhannen puolesta Aadamin luomisesta lähtien. Katso tästä oikeat vuosiluvut Raamatun tapahtumille.


Viitteet:

(1) http://science.time.com/2013/03/11/the-great-and-recent-martianflood/

(2) https://www.google.com/search?q=what+percentage+water+suface&ie=utf-8&oe=utf-8

(3) https://www.washingtonpost.com/news/morning-mix/wp/2014/06/16/study-deep-beneath-north-america-theres-more-water-than-in-all-theoceans-combined/?utm_term=.b2508212106d

(4) http://science.howstuffworks.com/nature/climate-weather/storms/great-flood.htm

(5) http://www.apologeticspress.org/apcontent.aspx?category=9&article=64


© 2017 Compass Int’l, Inc.

Bill and Susie Perkins founded Compass International, Inc. in 1993 as a non-profit, nondenominational ministry. For information on Compass’ Steeling the Mind Bible Conferences, Good Morning Lord! Bible studies, books, DVDs and Biblelands Cruises, go to compass.org

LIKE us on Facebook: facebook.com/compassbible and FOLLOW us on Twitter: @compass7 and Instagram: @compassbible

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com