Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 9. kesäkuuta 2020

Suuri pahuus nykyään kuten Nooan päivinä saa aikaan Jumalan tuomion

Tässä erinomainen tuore pastori Daymond Duck'in profetiaraportti Rapture Ready -sivustolla, jossa 10 kohtaa käsiteltävänä, jotka osoittavat siihen, että elämme kuin Nooan päiviä, kun ihmisten pahuus maapallolla lisääntyy. Eritoten geenitekniikasta puhutaan, johon liittyy myös Bill Gates'in synteettiset DNA-rokotteet, joita aiotaan injektoida kaikkiin ihmisiin maan päällä mukamas koronaviruksen takia. Jumalan kärsivällisyys loppuu pian kun ihmisen DNA:ta turmellaan, ja tuomio seuraa. Artikkelin suomensi: Olli R.

-----------------------

Suuri pahuus (Great Wickedness) :: By Daymond Duck

Published on: June 7, 2020 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2020/06/07/great-wickedness-by-daymond-duck/  

Minulta on kysytty: ”Pitäisikö minun ottaa koronavirusrokote sitten, kun se on kehitetty?”

Tiedä, että minulla ei ole lääketieteellistä koulutusta, ja vastaus tähän on monimutkaisempi kuin kukaan voi ymmärtää.

Mutta eräs ystävä lähetti minulle linkkejä joihinkin häiritseviin artikkeleihin, joista mielestäni ihmisten pitäisi tietää.

Ensinnäkin, se on vanha uutinen, että tutkijat ovat käyttäneet tietokoneita eläinten geneettisen koodin muuttamiseen (tiede, jota kutsutaan synteettiseksi biologiaksi) kasvattaakseen ihmisen korvia sioissa, keuhkoja sioissa, jne., jotka voidaan siirtää ihmisille.

On myös vanha uutinen, että nämä synteettiset biologit ovat työskennelleet synteettisten rokotteiden kanssa vuosien ajan (flunssarokote, ehkä koronavirusrokote, jne.).

Tässä on aiheesta linkki artikkeliin, joka kirjoitettiin yli 5 vuotta sitten:

Synteettisen biologin tavoitteena on luoda sika ihmisen keuhkoilla.

Toiseksi, yksi linkeistä, jotka ystäväni lähetti, koskee 1. toukokuuta 2014 pidettyä synteettisten biologien (sitä kutsutaan 20 vuotta vanhaksi tieteeksi) kokousta MIT-yliopistossa.

Läsnä oli edustajia kahdesta liittovaltion virastosta (FBI ja Kotimaan turvallisuusvirasto).

FBI-agentti kuulemma sanoi: ”Nämä teknologiat eivät aiheuta vaaraa vain yksittäisille rakennuksille tai kaupungeille, vaan ne voivat vähentää väestöämme merkittävällä prosenttimäärällä, jos ne otetaan taitavasti käyttöön.”

Tässä on linkki artikkeliin:

FBI-agentti: Synteettinen biologia voisi vähentää väestöämme merkittävällä prosenttimäärällä.

Lisään, että rokotteiden kehittäminen ja väestön vähentäminen ovat olleet Bill and Melinda Gates -säätiön tavoitteina jo vuosia.

He ovat innokkaita abortin tukijoita, ja mega-globalisti Henry Kissinger huomautti äskettäin, että Gates on käyttänyt miljoonia ja aikoo käyttää miljardeja dollareita koronavirusrokotteen kehittämiseksi (3. huhtikuuta 2020 julkaistu artikkeli Wall Street Journal -lehdessä).

On ollut raportteja (Gates'in tiedottaja kiistää ne; en luota Snopes'iin) vaatimuksesta pidättää Gates Italiassa, ja Gates'in rokotekokeet halvaannuttivat heimolapsia Intiassa ja Afrikassa (kuka tietää totuuden, mutta tämä tulee useista lähteistä).

Mikäli on totta, FBI:n ennustama merkittävä väestön väheneminen voi olla todellista.

Kolmanneksi, toinen linkki käsittelee sitä tosiasiaa, että synteettiset biologit ovat tavanneet teknoeliittiä jumalallisine voimineen (Microsoftin perustaja Bill Gates, Amazonin toimitusjohtaja Jeff Bezos, jne.) muotoillakseen uudelleen eläimiä, luodakseen uusia lajeja maan päälle, ja luodakseen sairauksia kestäviä synteettisiä DNA-rokotteita, joita voidaan injektoida eläimiin ja ihmisiin.

Tässä on linkki artikkeliin:

On uudelleenkirjoittamisen aika: Geneettinen koodi hyökkäyksen alla olevalle planeetalle.

Neljänneksi, toisessa artikkelissa sanotaan, että jotkut tiedemiehet haluavat luoda geneettisesti paranneltuja ihmisiä (design-vauvoja, täydellisempiä ihmisiä, jne.).

Kirjoittaja sanoo, että synteettinen biologi Harvardissa ”ei sulje pois mahdollisuutta, että ihmisalkion geeniperimä asetetaan uudelleen viruksenkestäväksi.”

Kirjoittajan mukaan tähän tarvitaan lisää työtä; nämä ihmiset ajattelevat, että se, mitä he ovat tekemässä, on hienoa tässä ”Facebook-sukupolvessa”, mutta se on itseasiassa äärimmäisen vaarallista.

Tässä on linkki viimeisimpään artikkeliin, jonka ystäväni lähetti:

Vauvasi synteettisen geeniperimän kirjoittaminen: Geenitekniikkaa Facebook-sukupolvelle.

Joku saattaa kysyä: ”Mitä vikaa on ihmisten DNA:n muuttamisessa, jos tiedemiehet yrittävät luoda täydellisempiä ihmisiä, jotka ovat immuuneja koronavirukselle?”

Jumala loi Aadamin ja Eevan Jumalan kuvaksi (1. Moos. 1:26-27), mikä tarkoittaa, että heidän DNA:nsa on luonut Jumala.

Tuon DNA:n turmeleminen luomaan ”täydellisempi ihminen” muuttaa sitä, minkä Jumala on luonut, ja tekee siitä henkilöstä hybridin, joka ei enää ole täysin Jumalan kuvaan yhteensopiva.

Jumala käski Aadamia ja Eevaa lisääntymään ja täyttämään maan (1. Moos. 1:28), mutta se tapahtuisi heidän oman lajityyppinsä mukaisesti (Aadamin siemen, ei ihmisen luoma hybridisiemen).

Saatana turmeli Aadamin ja Eevan syntisellä luonnolla, kun hän sai heidät tekemään syntiä (1. Moos. 3:1-19), ja en pysty ratkaisemaan kysymystä nefilimeistä (maan jättiläiset; 1. Moos. 6:4), mutta minun on vaikea uskoa, etteivätkö nämä ”maan jättiläiset” olisi olleet geneettisesti saastuneita.

Jokin aiheutti sen, että ihmisen pahuus (1. Moos. 6:5) tuli suureksi tuolloin, ja Jumala päätti tuhota kaikki paitsi kahdeksan ihmistä vedenpaisumuksella (1. Moos. 6:6-18).

Tiedoksesi vain, että entsyymiä, joka aktivoi Gates'in rokotteen kvanttipisteet, kutsutaan nimellä Luciferase (Lucifer oli Saatanan nimi, kun hän lankesi; Jes. 14:12).

Gates'in tatuointi ei ole Pedon merkki, mutta se on tärkeä askel siihen suuntaan, ja kaikkia, jotka ottavat Pedon merkin, tullaan piinaamaan ikuisesti (Ilm. 14:9-11).

Vastaan ​​tämän artikkelin alussa olevaan kysymykseen toisella kysymyksellä: Jos sinut määrätään tekemään niin jonakin tulevana ajankohtana sillä seuraamuksella, ettei sinun anneta ostaa ja myydä, annatko sinä rokottaa itsesi aineella, jota ei ehkä ole testattu ihmisillä, ja joka muuttaa sinun DNA:tasi, ja rokotettaessa sallit itsesi merkitä tatuoinnilla, joka aktivoidaan Luciferase -nimisen entsyymin avulla?

Gates'in rokote ei ole ajoissa valmis, jotta koululaiset voidaan rokottaa ​​ensi syksynä, mutta Gates'in rokote ja tatuointi liikuttavat maailmaa kohti Pedon merkkiä; ja jos Tempaus tapahtuisi tänään, se olisi vähintään 3 ½ vuotta ennen kuin Pedon merkki pannaan täytäntöön.

Viidenneksi, 15. toukokuuta 2020, raportoitiin, että Bill Gates on selittänyt, että koronavirusrokotteessa käytetään kokeellista teknologiaa ja se muuttaa pysyvästi ihmisen DNA:ta.

Toisin sanoen, Gates'in rokote on erilainen kuin kaikki aiemmat rokotteet, eikä sitä ole täysin testattu, ja kansalaiset tulevat vain tietämään, kuinka tehokas se on pakkorokottamisen ja jokaisen maapallolla olevan ihmisen DNA:n muuttamisen kautta.

Gates haluaa luvan rokottaa kaikki ihmiset maapallolla testaamattomalla rokotteella.

Kuudenneksi, artikkeli on nyt poistettu, mutta 16. toukokuuta 2020 ilmoitettiin, että Yhdysvaltain puolustusministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö suunnittelevat aloittavansa ihmisten rokottamisen ennen lokakuun 1. päivää 2020, jotta koulut voisivat avata ovensa ajallaan (toivottavasti tuo artikkeli on poistettu siksi, että he ovat muuttaneet mieltään rokotuksista).

Seitsemänneksi, YK:n himoitsemalla maailmanhallituksella on uusi verkkosivusto sen ”globaalille, korkean tason aloitteelle”.

YK:n verkkosivustolla todetaan, että heidän New World Order (ilmaus, joka tarkoittaa maailmanhallitusta) -projekti perustettiin vuonna 2008 ”edistämään uutta taloudellista paradigmaa, uutta poliittista järjestystä, sekä laajemmin, uutta ihmiskunnan maailmanjärjestystä, joka saavuttaa YK:n globaalit Kestävän kehityksen tavoitteet (maailmanhallituksen tavoitteet) vuoteen 2030 mennessä.”

Tarkista se osoitteesta https://unnwo.org  

Kahdeksanneksi, koskien muita uutisia, 25. toukokuuta 2020, vastauksena Israelin suunnitelmiin aloittaa osien Juudeasta ja Samariasta liittäminen Israeliin 1. heinäkuuta 2020, Turkin presidentti Erdogan sanoi: ”Emme salli Palestiinan maa-alueiden uhraamista kenellekään.”

Raamattu paljastaa, että Turkki tulee olemaan osa niiden maiden koalitiota, jotka hyökkäävät Israeliin viimeisinä päivinä ja vuotten lopulla.

On syytä pohtia, onko Googin ja Maagogin taistelu lähestymässä.

Yhdeksänneksi, 29. toukokuuta 2020, Yhdysvallat lopetti suhteensa Maailman terveysjärjestöön eli WHO:hon (USA:n kustannukset noin 450 miljoonaa dollaria vuodessa) johtuen siitä, että se hoiti huonosti koronaviruskriisiä ja auttoi Kiinaa peittelemään toimintaansa muiden kansakuntien vahingoksi.

Kymmenenneksi, tulee olemaan kasvua esiintymistiheydessä ja voimakkuudessa koskien nälänhätää, ruttotauteja, sotia ja sotahuhuja, jne. aikakauden lopulla.

Useat Afrikan ja Lähi-idän maat kärsivät heinäsirkoista ja koronaviruksesta; Keniassa on suuria tulvia ja koronavirusta; ihmiset Intiassa kärsivät pahimmasta heinäsirkkavitsauksesta 50 vuoteen, korkeimmista lämpötiloista useisiin vuosikymmeniin sekä 72 vuoteen pahimmasta syklonista, tulvista ja koronaviruksesta; hengenvaarallisia tulvia on iskenyt Väli-Amerikkaan ja myös koronavirus; Yhdysvallat kärsii mellakoista, ryöstelystä ja koronaviruksesta; jne.

Kiina valmistautuu sotaan Yhdysvaltojen kanssa. Intia ja Kiina uhkaavat sodalla keskenään; Iran uhkaa sodalla Israelin ja Yhdysvaltojen kanssa. Turkki, Venäjä ja muut taistelevat Libyassa, jne.

Tiedä, että Jeesus sanoi aikakauden lopun olevan kuin Nooan päivät.

Nooan päivinä Jumala lähetti vedenpaisumuksen suuren pahuuden takia (1. Moos. 6:5), ja Hän käyttää heinäsirkkoja, ruttotauteja ja luonnonkatastrofeja kehottaakseen parannuksentekoon ennen kuin Hänen lopullinen tuomionsa lankeaa (2. Aikakirja 7:13-14).

Hän rakastaa ihmisiä, Hän haluaa suhteen kaikkiin, ja ehkä Hän käyttää näitä asioita kertoakseen meille, että aika on loppumassa, ja haalea ei ole tarpeeksi hyvä.

Viimein, haluan lopettaa sanomalla, että minua on moitittu viimeiset kaksi viikkoa putkeen kirjoittaessani siitä, että edustajainhuone on hyväksynyt lakiesityksen nimeltä TRACE numerolla HR6666.

Kirjoittajat väittävät, että HR6666 on siirretty edustajainhuoneen lakivaliokunnalle eikä sitä vielä ole hyväksytty.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com