Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Last Trumpet Newsletter -- Marraskuu 2018

Tässä kesäkuussa 2010 kuolleen pastori David J. Meyerin pojan Samuel David Meyerin profeetallista sananjulistusta ja ajankohtaisten tapahtumien kertausta marraskuun 2018 uutiskirjeessä.

Last Trumpet Newsletter

Volume XXXVII    Issue XI    November 2018

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626  Internet: <http://lasttrumpetministries.org>

Livenä:

http://www.youtube.com/watch?v=K0BZmAf3EtU#
http://www.youtube.com/watch?v=YVv6TKxRnL0#
http://www.youtube.com/watch?v=3ReP7FPa87c

-------------------------------

Alituisen pahuuden aika
(A Time Of Continuous Evil)

”Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,”

1. Moos. 6:5

”Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä. Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra". Vaan "jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle". Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä.”

Room. 12:17-21

”Nostakaa silmänne taivasta kohti ja katsokaa maata, joka alhaalla on, sillä taivaat katoavat kuin savu ja maa hajoaa kuin vaate ja sen asukkaat kuolevat kuin sääsket, mutta minun autuuteni pysyy iankaikkisesti, ja minun vanhurskauteni ei kukistu.”

Jesaja 51:6


Tässä LTN:n numerossa kiinnitämme huomiomme nykyisiin ajankohtaisiin tapahtumiin, jotka osoittavat nopeasti huononevaan maailman tilanteeseen. Kun kirjoitan tätä uutiskirjettä lokakuun lopulla 2018, Amerikan Yhdysvallat kärsii edelleen hämmästyttävästä säädyllisyyden ja hyvän käytöksen piittaamattomuudesta. Miesten ja naisten sydämet ovat täynnä vihaa, ja suurta osaa väestöstä valloitetaan jatkuvasti pahoilla ajatuksilla. Näin ollen näemme tänään tilan, joka muistuttaa voimakkaasti ihmisten asenteita Nooan päivinä. Genesiksen luvussa 6:5 meille kerrotaan tuosta ajanjaksosta: ”Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,”

Lukemattomat tutkimukset ovat osoittaneet viime vuosina, että amerikkalaiset ovat hyvin tietoisia pääpuolueiden eripurasta, joka on jakanut tämän maan kahteen osaan. Yhdessä viimeaikaisimmista tutkimuksista, jonka teki Kansallinen mielipidetutkimuskeskus (National Opinion Research Center) Associated Press'in julkaistessa sen lokakuussa 2018, havaittiin, että kahdeksan kymmenestä vastaajasta uskoo, että Yhdysvallat ”on jakautunut suuresti tärkeiden arvojen suhteen.” Kolmekymmentäyhdeksän prosenttia vastaajista totesi uskovansa, että maan tilanne huononee, kun taas vain kaksikymmentä prosenttia sanoi, että se paranee. Seitsemänkymmentäseitsemän prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa tyytymättömiä myrskyisään poliittiseen ilmastoon. (1)

Valitettavasti tämä on aikakausi, jossa miehet ja naiset, joiden oletetaan olevan maamme kunnioitusta herättäviä johtajia, käyttäytyvät enemmänkin kuin kiukuttelevat lapset. Ennen Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleja entinen First Lady (maan ykkösnainen) Michelle Obama tuli tunnetuksi rohkaisemalla demokraatti-kollegojaan kulkemaan omaa ylvästä tietään vastauksena siihen, mitä pidettiin Donald Trumpin vastenmielisenä käytöksenä, kun hän pyrki presidentiksi. ”Kun he käyvät alhaista tietä, me kuljemme arvokkaasti”, Obama sanoi. Vaikuttaa siltä, että näkyvien demokraattien asenne on muuttunut dramaattisesti. Itseasiassa Yhdysvaltain entinen oikeusministeri Eric Holder kehotti äskettäin muitakin liberaaleja luopumaan Michelle Obaman neuvosta, todeten, että uuden strategian pitäisi olla: ”Kun he menevät alhaisuuden tasolle, me potkaisemme heitä.” (2) Tavallaan, entinen First Lady Hillary Clinton on julistanut, että kohteliaisuus Yhdysvalloissa ei voi palata, elleivät demokraatit saa haltuunsa Yhdysvaltain senaattia ja edustajainhuonetta marraskuussa 2018. ”Et voi olla kohtelias poliittisen puolueen suhteen, joka haluaa tuhota sen, minkä puolesta seisot ja mistä välität. Siksi uskon, että jos olemme tarpeeksi onnekkaita voittaaksemme takaisin edustajainhuoneen ja/tai senaatin, niin silloin kohtelias käytös voi alkaa uudelleen. Mutta siihen asti, ainoa asia, jonka republikaanit näyttävät tunnistavan, ja jota he kunnioittavat, on voima”, Clinton julisti. (3) Toisin sanoen Hillary Clinton, jonka oletetaan olevan kypsä 71-vuotias nainen, vaatii, että hän ja hänen demokraatti-kollegansa kieltäytyvät käyttäytymästä kohteliaasti, elleivät he saa sitä, mitä haluavat. Tämä on tiivistelmä lapsellisesta käyttäytymisestä.

Kuten olen maininnut aikaisemmin tässä uutiskirjeessä, useat valtavirran uutislähteet ovat viime kuukausina esittäneet, että Yhdysvallat on uuden sisällissodan kynnyksellä. Tämä trendi on jatkunut. Newsweek'in 25. lokakuuta 2018 julkaiseman raportin mukaan poliittinen neuvonantaja Steve Schmidt, joka aiemmin työskenteli edesmenneelle senaattori John McCain'ille, on esittänyt väitteen, että sisällissota, vaikkakin ”kylmä”, on jo käynnissä. ”Trump on lietsonut kylmää sisällissotaa tässä maassa. Hänen joukkokokouksensa ovat ääriään myöten täynnä uhkailuja ja hän on panetellut toimittajia kansan vihollisiksi. Se, että joku tavoittelisi poliittisten vihollistensa tappamista, ei ole hairahduksellista, vaan pikemminkin väistämätön seuraus Trumpin harjoittamasta kiihotuksesta”, Schmidt kirjoitti. (4)

Hämmästyttävää kyllä, lokakuussa 2018 New York Times julkaisi fiktiivisen lyhyen jutun, jossa kuvitellaan mielessä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin salamurhaa. Tarina, jonka on kirjoittanut romaanikirjailija Zoe Sharp, keskittyy venäläiseen vakoilijaan, joka lähetetään salamurhaamaan presidentti. Ulkomaisen agentin aseessa olleiden toimintahäiriöiden jälkeen hänelle tarjotaan apua Yhdysvaltain Salaisesta Palvelusta. ”Salaisen Palvelun agentti seisoi hänen edessään, esitteli Glock-pistoolinsa, perä edellä. 'Tässä', agentti sanoi kohteliaasti. 'Käytä minun asetta'”, Sharp kirjoitti tarinassaan. (5) Tämä tarina on epäilemättä sellainen, jonka New York Times'in henkilökunta haluaisi muuttuvan todellisuudeksi. Kasvavassa määrin vihamielinen poliittinen ilmasto sai republikaani-senaattori Rand Paul'in sanomaan, ”Pelkäänpä, että tulee olemaan salamurha. Olen todella huolissani siitä, että joku tullaan surmaamaan, ja että heidän, jotka hinaavat keskustelua ylöspäin ... heidän täytyy ymmärtää, että he kantavat jotain vastuuta, jos tämä nousee väkivallaksi.” (6)

Kuten oli Nooan päivinä, elämme ajanjaksoa, jolloin ihmisten mielet ovat täynnä pahoja kuvitelmia. Nämä kuvittelut voivat helposti muuttua teoiksi, ja me tiedämme, että Nooan päivinä maa oli täynnä väkivaltaa. Jumala näki tämän väkivallan ja päätti, että Hän tuomitsisi maailman vedenpaisumuksella. Lopulta oli vain yksi asia, joka seisoi ihmiskunnan tuhoamisen tiellä. Se yksi asia oli armo. Genesis 6:8 kertoo meille, ”Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä.” Nykyisin on yhä yksi asia, joka seisoo ihmiskunnan tuhoamisen tiellä, ja se on yhäti armo. Efesolaiskirjeen luku 2:8-9 kertoo meille: ”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja- ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.” Kehotan jokaista tämän uutiskirjeen lukijaa katumaan syntejään, ellet ole jo tehnyt niin, ja omistamaan elämäsi Jumalalle. Tekemällä näin, löydät Jumalan armon, jota me kaikki niin epätoivoisesti tarvitsemme.

Terroria kirjepostissa (Terror In The Mail)

Melko selvästi pahoja voimia on työssään, jotka eivät rakasta mitään muuta enempää kuin ihmisten lietsomista vihalla täytettyyn kiihkoon. On ilmeistä, että maamme on tällä hetkellä suuren hengellisen jännitteen alaisuudessa ja ihmiset kaikilla tahoilla alkavat murtua. Vaikka kaduilla räyhää ryhmiä, kuten Antifa, toiset käyttävät Yhdysvaltain postilaitosta terrorisoidakseen poliittisia vastustajiaan. Lokakuun 2. päivänä 2018 ilmoitettiin, että joku oli lähettänyt postia Pentagoniin, Washington D.C:ssä, joka oli tarkoitettu Yhdysvaltojen puolustusministeri Jim Mattis'ille ja sen epäiltiin sisältävän kuolettavaa myrkkyä, joka tunnetaan risiininä. (7) Samana päivänä senaattori Ted Cruz'in kampanjatoimisto Teksasin Houstonissa sai postitse kirjekuoren, joka sisälsi valkoista jauhemaista ainetta. Epäilyttävän postin seurauksena kaksi työntekijää vietiin sairaalaan, kunnes testit vahvistivat, että kirjekuoressa ei ollut mitään vaarallista ainetta. Raportit osoittavat, että valkoista jauhetta lähetettiin myös presidentti Trumpin perheenjäsenille viime kuukausina. (8)

Samaan aikaan 22. lokakuuta 2018, alkeellinen räjähtävä laite toimitettiin George Soros -nimisen elitistisen miljardöörin kotiin. Soros on tunnettu protestien rahoittamisesta, ja hänen uskotaan yleisesti käyttävän laajaa vaurauttaan konspiraatiotarkoituksiin. Kuten on käynyt ilmi, Sorosin kotiin lähetetty putkipommi oli vasta alkua kampanjalle, joka käsitti useita samankaltaisia laitteita kohdistettuina ja lähetettyinä Hillary Clintonille, entiselle Yhdysvaltain presidentille Barack Obamalle, entiselle CIA:n johtajalle John Brennan'ille, demokraattien kansanedustajalle Debbie Wasserman-Schultz'ille Floridasta, demokraattien kansanedustajalle Maxine Waters'ille Kaliforniasta, näyttelijä Robert De Niro'lle, entiselle Yhdysvaltain varapresidentille Joe Biden'ille, demokraattien senaattorille Cory Booker'ille New Jersey'stä, ja entiselle kansalliselle tiedustelupäällikölle James Clapper'ille. (10) Mikään näistä huonosti valmistetuista pommeista ei räjähtänyt, mikä viittaa siihen, että tekijä on ehkä ainoastaan pyrkinyt pelottelemaan uhrejaan. Tämä tosiasia johti jotkut konservatiiviset kommentaattorit, kuten Ann Coulter'in ja Rush Limbaugh'in, ehdottamaan, että pommi-postituskampanja on kenties ollut juoni kerätä sympatiaa demokraateille. (11) Kuitenkin, lainvalvonta on tunnistanut väitetyn tekijän 56-vuotiaaksi Cesar Sayoc'iksi. Mies, joka pidätettiin Etelä-Floridassa 26. lokakuuta 2018, on kuulemma presidentti Trumpin kiihkeä kannattaja. (12) Kumma kyllä, Sayoc'in sukulaiset väittävät, että mies ei koskaan puhunut politiikasta. ”Hän ei ole puhunut politiikasta. Tämän täytyi olla silloin, kun Trump pääsi sisään, aivan äskettäin, kun hän menetti järkensä”, sanoi yksi Sayoc'in serkuista. (13) Asianajajat, jotka ovat työskennelleet tämän miehen kanssa aikaisemmin, kuvailivat häntä ”kenties harhaluuloiseksi” ja ”henkisesti sairaaksi”. (14) Tietenkin monissa tapauksissa psyykkinen sairaus johtuu pahoista hengistä, jotka piinaavat ihmistä. Voisiko tämä olla uusi esimerkki mielenhallinnasta? Vain Jumala tietää.

Cesar Sayoc'in pidätyksen jälkeen, presidentti Trump onnitteli lainvalvontaviranomaisia nopeasta vangitsemisesta ja antoi julkilausuman, jonka mukaan, ”Emme saa koskaan antaa poliittisen väkivallan juurtua Amerikkaan. Emme voi sallia sen tapahtuvan. Olen sitoutunut tekemään kaiken vallassani presidenttinä sen pysäyttämiseksi ja lopettamiseksi heti paikalla.” Sitten hän jatkoi sanoen, ”Amerikkalaisten täytyy yhdistyä. Ja meidän on näytettävä maailmalle, että olemme yhdistyneitä rauhassa ja harmoniassa.” (15) Kun otetaan huomioon Yhdysvalloissa vallitseva sekasorto tänäpäivänä, niin ”rauha ja harmonia” tuntuu pitkän matkan päässä olevalta asialta. Yksi asia on varma; putkipommien lähettäminen vihollisille ei varmastikaan ole kristillistä käyttäytymistä. Samalla kun George Soros, Hillary Clinton ja muut kohdehenkilöt ovat sanoneet ja tehneet tuomittavia asioita, Jumala tulee olemaan heidän tuomarinsa, ja Hän tuomitsee heidät paljon sopivammin kuin kukaan meistä koskaan pystyisi. Roomalaiskirjeen luku 12:17-19 sanoo meille, ”Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä. Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra".”

Amerikassa noituus kukoistaa (Witchcraft In America Is Thriving)

Jos olet huomannut sen, niin tuntuu siltä kuin Yhdysvalloissa vallitsee nykyään suuri hengellinen paine, ja voit tuntea okkultististen voimien vaikutuksen kun ne ovat toiminnassa. Itseasiassa viimeisimmät raportit osoittavat, että noituus, pakanuus ja näiden uskomusten mukana olevat okkultistiset rituaalit kasvavat eksponentiaalisesti suosiossa. Marraskuussa 2017, New York Times julkaisi jutun, jossa todetaan, että nyt on ”Noituuden kausi (Season of the Witch)”. (16) Toisessa raportissa, joka julkaistiin myöskin vuonna 2017, Buzzfeed News kuulutti noituudesta: ”Se on henkisyyttä, se on esteettistä, ja se on suositumpaa kuin koskaan.” (17) Artikkeli jatkuu kuvaillessaan kuinka noituus kukoistaa verkossa samoin kuin yhä useammat yritykset, jotka myyvät okkultismiin liittyviä tuotteita. Artikkelissa mainitaan myös kirjailija Alex Mar, joka väittää, että Yhdysvalloissa on nykyään jopa miljoona pakanaa ja noitaa. Epäilen, että todellinen luku on paljon suurempi. Monet näistä nuorista noidista oppivat okkulttisista käsitteistä ensiksi populaarikulttuurissa, käsittäen musiikin, elokuvat, ja televisio-ohjelmat. ”Huomasin, että monet ihmiset, jotka ovat syvemmällä noituudessa kuin minä, pääsivät siihen sisälle aluksi pop-kulttuurin viittausten kautta - se on hyväksytympää siinä yhteisössä kuin aluksi ajattelin - sanoi eräs noita, joka julkaisee okkultistista lehteä. Hän edelleen jatkoi sanoen, ”Viehättyneenä olemiseen esteettisyyden vuoksi, jos joku nappaa käteensä pentagrammin, koska he ajattelevat, että se on makee symboli, se ei tarkoita sitä, että he eivät myöskään oppisi sen takana olevaa merkitystä. Mielestäni useimmille [nuorille noidille] nykyään, se on esteettisyyden ja pyrkimyksen johonkin henkiseen yhdistelmä.” (18)

Erityisesti naisia vedetään usein noituuteen, koska Wicca-naiset ovat voimakkaampia kuin miehet. Tämä vahvistetaan artikkelissa, jonka Stuff julkaisi, ollen uutislähde Uudessa-Seelannissa. Artikkeli siteeraa erästä noitaa sanomalla: ”Uskon, että se on sidoksissa feminismiin. Paljolti noituudessa on kyse jumalattaresta, ilmaisten naisellista puolta ja omaten voimaa siinä. Kaikki tällainen kama on sidottu yhteen. Ajattelen, että varsinkin naisille se on voimaannuttava ajatus. On olemassa todella kuuluisa lause, jota ihmiset käyttävät, kun he sanovat, 'olemme niiden noitien, joita he eivät voineet polttaa, tyttärentyttäriä.' Joten on olemassa tämä ajatus vainotuista naisista ja heistä nousemassa vainoa vastaan.” (19) Ei ole sattumaa, että okkultismiaiheiset televisio-ohjelmat esittävät naisen johtavassa roolissa. 1990-luvulla tämä oli totta ohjelmissa nimeltä ”Charmed”, ”Buffy the Vampire Slayer”, ja ”Sabrina Teenage Witch”. Mielenkiintoista on, että joitakin näistä ohjelmista ollaan nyt filmaamassa uudelleen. Uusi versio ”Charmed'ista” alkoi ilmestyä 14. lokakuuta 2018. (20) Mitä tulee uuteen näytökseen, näyttelijätär Alyssa Milano, joka esitti pääosaa alkuperäisessä ohjelmassa, oli sanonut: ”Toivon, että he olisivat tulleet meidän luokse ja meidät olisi otettu mukaan heti alusta. Mutta sanottuani tämän, toivon, että se saavuttaa nuoremman sukupolven ja vaikuttaa tuohon sukupolveen samalla tavalla, kuin me pystyimme tekemään silloiselle sukupolvelle.” (21) Milano epäilemättä toivoo, että uusi esitys muuttaa katsojiensa sydämet kohti noituutta. Netflix on myös mukana tuomassa noituutta massoille, ja se alkoi äskettäin tarjota ohjelmaa nimeltä ”The Chilling Adventures of Sabrina (Sabrinan hyytävät seikkailut)”, jonka sanotaan olevan karmivampi versio ”Sabrina the Teenage Witch (Sabrina, teininoita)” -ohjelmasta. (22)

Toinen indikaattori siitä, kuinka läpitunkeva noituudesta on tullut, oli tapahtuma, joka järjestettiin 20. lokakuuta 2018 New Yorkin Brooklyn'issa sijaitsevassa okkulttisessa kirjakaupassa. Kokoontumisen tarkoituksena oli laittaa kirous äskettäin nimitetyn Korkeimman oikeuden tuomarin, Brett Kavanaugh'in, ylle. ”Please, liittykää meihin julkista kirousta varten Brett Kavanaugh'in päälle, kaikkia raiskaajia ja suurta osaa patriarkaattia vastaan, joka rohkaisee, palkitsee ja suojelee heitä”, tapahtuman kuvauksessa sanottiin. Kuvaus jatkui vielä sanomalla: ”Me omaksumme noituuden todelliset juuret köyhien, sorrettujen ja äänioikeutta vailla olevien magiana, ja sen historian, joka usein oli ainoa ase, ainut keino saada oikeutta niille meistä, joita on kohdeltu väärin hänen kaltaistensa miesten taholta.” Kuvaus myös lupasi, että olisi toinen rituaali ensimmäisen jälkeen, jota he kutsuivat nimellä ”The Rites of the Scorned One (Halveksitun rituaalit)”. Liput tähän pirulliseen tapahtumaan olivat kymmenen dollaria per henkilö, sillä lupauksella, että 25 prosenttia tuotoista lahjoitettaisiin aborttien tarjoajalle nimeltä Planned Parenthood (Suunniteltu Vanhemmuus) ja toiset 25 prosenttia seksuaalivähemmistöille (lesbot, homot, biseksuaalit, transsukupuoliset, eli LGBT-yhteisö). (23) Tämä ei ole yllättävää, koska abortti on käytäntö, jota tavallisesti suositaan kovasti noitien taholta.

Valitettavasti suuri määrä ihmisiä ei ole voinut täyttää hengellistä kaipuutaan tämänpäivän moderneissa kirkoissa. Näin ollen, tämän aikakauden miehet ja naiset kääntyvät noituuteen yrityksessä täyttää hengellinen tyhjiö heidän elämissään. Christian Post'in äskettäin julkaistun artikkelin mukaan Yhdysvalloissa on nyt enemmän noitia kuin presbyteerejä. (24) Kuitenkin ne, jotka lankeavat okkultismin ulkoisiin merkkeihin, tulevat eräänä päivänä huomaamaan, ettei ole olemassa sellaista asiaa kuin hyvä noituus, ja he epäilemättä pahoittelevat osallistumistaan tällaisiin jumalattomiin menoihin.

Abortin uskonnollinen käytäntö (The Religious Practice Of Abortion)

Muutamaan otteeseen, Jumala varoittaa meitä Sanassaan siitä, että on olemassa tiettyjä yksilöitä, jotka ovat turmeltuneita (reprobate). Nämä ihmiset usein väittävät olevansa jumalallisia tai kristittyjä, mutta heillä on kyvyttömyys erottaa oikea väärästä. Tituksen luvussa 1:16 apostoli Paavali varoittaa meitä näistä ihmisistä, kun hän kirjoitti, ”He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sillä he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia.” Juuri tästä syystä näemme tänään ihmisiä, jotka väittävät olevansa kristittyjä, mutta silti ylistävät barbaarista aborttikäytäntöä kelpona ja hyveellisenä asiana. Näin on asianlaita naisen kohdalla nimeltä Tri. Susan K. Smith, niin sanottu pappi, joka aikoo järjestää tapahtuman 9. marraskuuta 2018, jota on kutsuttu nimellä ”Holy Ground: Blessing the Sacred Space of Decision (Pyhällä maaperällä: siunaamassa pyhää päätöksentekotilaa)”. Tämän tapahtuman aikana, Tri. Smith kokoontuu muiden papiston jäsenten kanssa siunaamaan Planned Parenthood'in klinikan Ohio'n osavaltiossa. ”Tässä omantunnon ja moraalisen päätöksenteon juhlassa, tähän tilaisuuteen sisältyy uskontojenvälisiä siunaamisia, rukouksia ja todistuksia aborttihoidon vastaanottamisesta ja antamisesta. Tämä klinikan siunaaminen luo tilaa edistyksellisille uskonäänille puhua rohkeasti kattavan lisääntymisterveydenhuollon tukemiseksi, varsinkin abortin”, tilaisuuden kuvauksessa lukee. Tohtori Smith puolusti edelleen asennoitumistaan, ja hänen mainittiin sanoneen: ”Aborttia vastaan olevilla ei ole monopoliasemaa koskien uskoa ja Jumalaa. Monet uskovaiset johtajat ja uskon ihmiset pitävät kiinni siitä, että abortin saaminen ja sen tarjoaminen ovat hyviä ja jumalallisia päätöksiä.” (25) Valitettavasti joku, jolla on tällainen vääristynyt mieli, on todennäköisesti loogisen ajattelutavan ulkopuolella, vaikka Chelsea Clinton, entisen presidentin ja Yhdysvaltojen ykkösnaisen, Bill ja Hillary Clintonin, tytär, todennäköisesti osoittaisi suosiotaan tohtori Smith'in suhtautumiselle. Syyskuussa 2018 Chelsea Clinton totesi radiohaastattelussa, että se olisi ”epäkristillistä” lopettaa laillistettu abortti Amerikassa. ”Se on mielestäni kohtuutonta, ja lisäksi olen varma siitä, että tämä päästäisi irti uuden viha-aallon suuntaani, mutta syvällisesti uskonnollisena henkilönä, se on myös epäkristillistä minulle”, Clinton sanoi. (26)

Kun luemme näiden naisten sanoja, käy selväksi, etteivät he pidä aborttia pelkkänä lääketieteellisenä menettelynä vaan pikemminkin uskonnollisena käytäntönä. Ehkä tämä on se, miksi nykyään on niin paljon naisia, jotka ovat täynnä mielipuolisuutta sen mahdollisuuden vuoksi, että Roe vs. Wade, korkeimman oikeuden päätös, joka teki abortista laillisen Yhdysvalloissa 1970-luvulla, voitaisiin kumota. Sanon sen aivan julkisesti, että haluaisin nähdä Roe vs. Wade'n kumoutuvan, mutta en odota sitä tapahtuvaksi edes konservatiivisella enemmistöllä, joka nyt vallitsee Korkeimmassa oikeudessa. Siitä huolimatta, Planned Parenthood on jo suunnitellut maanalaisen aborttiverkoston rakentamista, jos Roe vs. Wade kumotaan. Suunnitelma sisältää heidän murhaamislaitostensa laajentamisen osavaltioissa, kuten New Yorkissa ja Kaliforniassa, joissa abortti olisi edelleen laillista. He myös haluavat helpottaa aborttipillereiden jakelua naisille sellaisissa osavaltioissa, joissa abortista tulisi laitonta. (27) Kuinka surullista se onkaan, että on niin paljon naisia, jotka epätoivossaan tappavat lapsiaan.

Elitistit rakastavat myöskin aborttia. Itseasiassa, vapaamielinen korkeimman oikeuden tuomari Ruth Bader Ginsburg antoi hämmästyttävän lausunnon vuonna 2009. Puhuessaan vuoden 1973 Roe vs. Wade -päätöksestä, Ginsburg sanoi: ”Rehellisesti sanoen, olen ajatellut, että aikana, jolloin Roe'sta päätettiin, oli huolta väestönkasvusta ja erityisesti niiden väestöryhmien kasvusta, joita emme halua kasvattaa liikaa.” (28) Toisin sanoen, Ginsburg'in mukaan abortin todellinen tarkoitus on kontrolloida väestöä ja erityisesti tiettyjä väestöryhmiä. Minkälaiseen väestöön hän voisi viitata? On historiallinen tosiasia, että Margaret Sanger, nainen, joka perusti järjestön, josta lopulta tuli Planned Parenthood (Suunniteltu Vanhemmuus), omasi suurta halveksuntaa mustia ihmisiä kohtaan. Itseasiassa hänen on raportoitu pitäneen esitelmiä Ku Klux Klan'ille. Nykyään Yhdysvalloissa abortoidaan enemmän mustia vauvoja kuin mitään muuta etnisyyttä. Wall Street Journal'in mukaan vuoden 2014 aikana 36 prosenttia kaikista aborteista tehtiin mustilla naisilla huolimatta siitä, että heidän osuus on vain 13 prosenttia Amerikan väestöstä. (29) Yksi asia on varma; pienokaisten teurastaminen, edustavatpa he mitä tahansa ihonväriä, on inhottava asia Jumalalle.

Uusi ilmastonmuutosvaroitus (Another Climate Change Warning)

Varoitukset tulevat säännöllisin väliajoin näinä päivinä. Ihmiset ympäri maailmaa ovat tottuneet kuulemaan, että sitä planeettaa, jota asutamme nykyään, uhkaa täydellinen tuho, jos jotain ei tehdä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Viimeisin raportti tuli lokakuussa 2018 Yhdistyneiden Kansakuntien virastosta, joka tunnetaan hallitustenvälisenä ilmastonmuutospaneelina, tai IPCC:nä. Mietinnössä vaaditaan, että on ryhdyttävä toimiin, jotta maapallon lämpötila ei nousisi enempää kuin 1.5 celsiusasteella lähtien esiteollisesta ajasta. Mitä tulee heidän raporttiinsa, virasto antoi julkilausuman, jossa todettiin: ”Raportti osoittaa, että meillä on vain hyvin vähän mahdollisuuksia jäljellä, jotta vältetään käsittämätön vahinko ilmastojärjestelmälle, joka tukee elämää, sellaisena kuin tunnemme sen.” (30)

Hiljattain julkaistussa raportissa yllytettiin entistä Amerikan varapresidenttiä ja ilmastonmuutosta edustavaa evankelistaa, Al Gore'a, varoittamaan maailmaa: ”Raportti kannustaa uusien teknologioiden kehittämiseen, mikä on tärkeää. Kuitenkin aika on loppumassa, joten meidän on käytettävä hyväksi ja luotava ratkaisuja, joita on saatavilla tänään.” (31) Hra. Gore ja ilmastonmuutosasiantuntijat, jotka julkaisivat YK-raportin, väittävät, että maailmalla on vain 12 vuotta jäljellä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Kuitenkin, toimenpiteet, joita ehdotetaan toteutettaviksi, ovat liian raskaita, ellei mahdottomia. ”Lämpenemisen rajoittaminen 1.5 celsiusasteeseen on mahdollista kemian ja fysiikan lakien puitteissa, mutta se edellyttäisi ennennäkemättömiä muutoksia”, sanoi Jim Skea IPCC:stä. (32) Mitä nämä ennennäkemättömät muutokset toisivat mukanaan? YK-raportissa vaaditaan, että maailman on otettava käyttöön uusia hiiliveroja, jos ilmastonmuutos aiottaisiin perua. Jotta se olisi tehokasta, veroprosentin olisi oltava 5,500 dollaria hiilidioksiditonnia kohden vuoteen 2030 mennessä. Tämä johtaisi 49 dollarin bensaveroon yhdeltä gallonalta (1 gallona = 3.79 litraa)! (33)

Kauheat varoitukset lähestyvästä tuomiosta eivät ole mitään uutta. Esimerkiksi, tiedemiehet ennustivat vuonna 1989, että ”kokonaisia kansakuntia voitaisiin pyyhkiä maapallolta” vuoteen 2000 mennessä. (34) Tarpeetonta sanoakaan, että jos ilmastonmuutos on todella niin tuhoisa kuten sen sanotaan olevan, niin uusien verojen käyttöönotto ei tule pelastamaan maailmaa. Itseasiassa, Raamattu varoittaa meitä Jesajan luvussa 51:6, että tämä maailma ei kestä ikuisesti. Jesajan jae kertoo meille: ”Nostakaa silmänne taivasta kohti ja katsokaa maata, joka alhaalla on, sillä taivaat katoavat kuin savu ja maa hajoaa kuin vaate ja sen asukkaat kuolevat kuin sääsket, mutta minun autuuteni pysyy iankaikkisesti, ja minun vanhurskauteni ei kukistu.” Hyvä uutinen on, että Jumalan pelastus kestää kauemmin kuin tämä maailma. Siispä uskomme ja toivomme on Jumalassa. Kehotan teitä kaikkia luottamaan täysin Häneen.

Kiitos kaikille ystävällisille kannattajillemme. Arvostamme apuasi, kun yritämme kertoa maailman suhteen tärkeitä uutisia ajastamme ja siitä toivosta, jonka löydämme meidän Herrasta ja Vapahtajasta. Jos sinulla on mitä tahansa rukouspyyntöjä, pieniä tai suuria, muista, että meidän esirukoilijamme ovat valmiita saattamaan anomuksesi Kaikkivaltiaan Jumalan valtaistuimen eteen. Kullekin rukouspyynnölle suodaan aina yksilöllistä huomiota. Pyyntönne luetaan ja jokaisen puolesta rukoillaan. Armo ja rauha olkoon kanssanne Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Samuel David Meyer

Suomentanut: Olli R. (”nokialainen”)

Lähdeluettelo

01. Associated Press, October 25, 2018, By Juana Summers, http://news.yahoo.com.
02. The Washington Post, October 10, 2018, By Aaron Blake, http://washingtonpost.com.
03. Fox News, October 9, 2018, By Alex Pappas, http://foxnews.com.
04. Newsweek, October 25, 2018, By Juliana Rose Pignataro, http://newsweek.com.
05. Daily Caller, October 25, 2018, By Evie Fordham, http://dailycaller.com.
06. Fox News, October 9, 2018, By Gregg Re, http://foxnews.com.
07. US News & World Report, October 2, 2018, By Phil Stewart, http://usnews.com.
08. Newsweek, October 2, 2018, By Daniel Moritz-Rabson, http://newsweek.com.
09. Times of Israel, October 23, 2018, By TOI Staff, http://timesofisrael.com.
10. USA Today, October 26, 2018, By USA Today, http://usatoday.com.
11. NBC News, October 26, 2018, By Ben Collins and Jason Abbruzzese, http://nbcnews.com.
12. The Washington Post, October 26, 2018, By Matt Zapotosky, Annie Sowen, Sari Horwitz, and Cleve R. Wootson Jr., http://washingtonpost.com.
13. Ibid.
14. Ibid.
15. NBC News, October 26, 2018, By Adam Edelman, http://nbcnews.com.
16. The New York Times, November 3, 2017, By Michelle Goldberg, http://nytimes.com.
17. Buzzfeed News, July 26, 2017, By Corin Faife, http://buzzfeed.com.
18. Ibid.
19. Stuff, October 28, 2018, By Kylie Klein, http://stuff.co.nz.
20. Thrillist, August 24, 2018, By Lindsey Romain, http://thrillist.com.
21. Entertainment Weekly, August 11, 2018, By Nick Romano, http://ew.com.
22. Stuff, October 28, 2018, By Kylie Klein Nixon, http://stuff.co.nz.
23. CNS News, October 11, 2018, By Michael W. Chapman, http://cnsnews.com.
24. Christian Post, October 10, 2018, By Brandon Showalter, http://christianpost.com.
25. Life News, October 24, 2018, By Steven Ertelt, http://lifenews.com.
26. Christian Headlines, September 17, 2018, By Scott Slayton, http://christianheadlines.com.
27. Salon, October 10, 2018, By Amanda Marcotte, http://salon.com.
28. The Washington Post, July 17, 2009, By Michael Gerson, http://washingtonpost.com.
29. The Wall Street Journal, July 10, 2018, By Jason L. Riley, http://wsj.com.
30. NBC News, October 8, 2018, By Reuters, http://nbcnews.com.
31. The Washington Times, October 8, 2018, By Valerie Richardson, http://washingtontimes.com.
32. Ibid.
33. The Daily Caller, October 8, 2018, By Michael Bastasch, http://dailycaller.com.
34. The Washington Times, October 8, 2018, By Valerie Richardson, http://washingtontimes.com.


Tietääksesi enemmän palvelutyömme historiasta ja perustajastamme, pastori David J. Meyer'istä, vieraile osoitteessa http://pastormeyer.org.

Kommentit koskien tätä uutiskirjettä tai keskusteluaihe-ehdotuksia voidaan jättää osoitteeseen editor@lasttrumpetnewsletter.org.

Jos haluat jättää rukouspyynnön, voit lähettää emailia osoitteeseen prayer@ltmmail.org tai mailata sen meidän postiosoitteeseen.

Tämä uutiskirje on tehty mahdolliseksi tukijoittemme ystävällisillä lahjoituksilla. Jos haluat auttaa meitä, voit lähettää avustuksesi meidän postiosoitteeseen tai lahjoittaa verkossa osoitteessa http://lasttrumpetnewsletter.org/donate.

Meidän uusi musiikki-CD nimeltä ”Victory in Jesus (Voitto Jeesuksessa)” on nyt saatavilla. Saadaksesi lisätietoa vieraile osoitteessa http://ltmstudios.org/music.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com