Tietoja minusta

Olen 59-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Israelin ja Palestiinan rauhanneuvottelut romahtaneet lopullisesti! – Irak ajautumassa täydelliseen sisällissotaan toteuttaen Jesajan luvun 13 profetiaa! – Tulivuoret ovat purkautumassa 'Ring of Fire' -alueella ennakoiden Ilmestyskirjan ”suurta maanjäristystä”!

Tässä tuoreesta Cutting Edgen viikkokirjeestä kolme mielenkiintoista osiota, joista ensimmäisessä David Bay kertoo Lähi-idän rauhanneuvotteluiden nykytilanteesta kun osapuolet eivät ole edistyneet lainkaan sopimisessaan. Yhdysvaltain ulkoministeri Kerry myöntääkin että neuvottelut ovat käytännössä katkenneet sysäten syyn siitä Israelin niskaan. Toisessa uutiskirjeen osiossa kerrotaan Irakin, eli muinaisen Babylonin, profeetallisesta tuomiosta joka on ottamassa muotoaan sisällissodan muodossa kun shiiat ja sunnit taistelevat keskenään entistä verisemmin. Potin korjaavat lopulta kurdit jotka ovat muinaisten meedialaisten jälkeläisiä. Lopuksi, viikkokirjeen 6. osiossa, arvioidaan viimeaikaisten Tyynenmeren Tulirenkaan alueella koettujen maanjäristysten ja tulivuorenpurkausten merkitystä profeetallisesti kun Ilmestyskirja ennustaa 'suuresta maanjäristyksestä' joka voi liittyä samanaikaisiin tulivuorenpurkauksiin tällä 'Ring of Fire' -alueella. Yellowstonen supertulivuori Yhdysvalloissa on jo osoittanut heräämisen merkkejä, joten Yhdysvallat saattaa olla seuraavana vuorossa. Viikkokirjeen osiot suomensi: Olli R.

--------------------------------------

Cutting Edgen viikkokirje 9.4.2014

-------- This Week's Hot News --------

-------- Tämän viikon kuumat uutiset --------


http://cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2538
DVD

I. Israelin ja Palestiinan väliset ”rauhanneuvottelut” ovat romahtaneet lopullisesti!

Jälleen kerran, kun palestiinalaiset tajusivat, etteivät he voi asettaa Israelia alttiiksi tuholle, he perääntyivät ”rauhanneuvotteluista” oikopäätä.

UUTISKATSAUS: Rauhanneuvottelut kuolinvuoteellaan: Palestiinalaiset esittävät uusia vaatimuksia”, Israel Today, 7. huhtikuuta 2014

Vain muutama päivä sen jälkeen kun selvästi keskeyttämällä ”Oslon” rauhanprosessin yksipuolisesti lähestymällä Yhdistyneiden Kansakuntien tunnustusta, palestiinalaishallinto esitti viikonlopun aikana uusia vaatimuksia Israelille jotka tehokkaasti tappoivat nykyisen neuvottelukierroksen.”

Mitä ovat nämä uudet vaatimukset? Kun sinä luet niistä, sinä ymmärrät että palestiinalaiset yrittivät tahallaan romuttaa neuvottelut.

Uusien vaatimusten mukaan, Israelin täytyy välittömästi:

* Tunnustaa Jerusalemin itäosa ”Palestiinan” pääkaupungiksi;

* Vapauttaa vanhemmat vangitut terroristijohtajat;

* Poistaa kaikki vientikiellot Hamas-johtoista Gazaa vastaan;

* Sallia terroristien paluu jotka valtasivat ja häpäisivät Beetlehemin syntymäkirkon vuonna 2002;

* Pysäyttää kaikkien uusien juutalaiskotien rakentaminen palestiinalaisten väittämissä Jerusalemin osissa (ts. Gilo, French Hill, Pisgat Zeev); sekä

* Lopettaa astuminen palestiinalaishallinnon hallinnoimille alueille pidättämään etsintäkuulutettuja terroristeja.

Tietenkään, Israel ei voi noudattaa kaikkia näitä vaatimuksia. Palestiinalaiset yksinkertaisesti jatkavat tyytymistä nykyiseen tilanteeseen mieluummin kuin kodifioivat tunnustuksen Israelista laillisena juutalaisvaltiona.

Toisin sanoen, palestiinalaiset haluavat Israelin tuhoutuvan ja he jatkavat ponnistelua saavuttaakseen tämän tavoitteen neuvotteluiden avulla jotka asettavat Israelin niin pienelle alueelle jota on mahdoton puolustaa, jotta yhdistyneet arabiarmeijat voivat hyökätä menestyksellisesti.

Ulkoministeri John Kerry (Skull & Bones -vihitty) oli luonnollisesti puolustuskannalla kun hän katseli kuukausi toisensa jälkeen potilasmaisten neuvotteluiden kuihtuvan kuoliaaksi muutaman tunnin sisällä.


Republikaanien juutalaiskoalitio (The Republican Jewish Coalition (JRC)) arvosteli tiistaina voimakkaasti Yhdysvaltain ulkoministeriä John Kerryä syytöslastin asettamisesta Israelin päälle keskeytyneiden rauhanneuvotteluiden vuoksi palestiinalaishallinnon (PA) kanssa. Kerry, joka puhui senaatin ulkoasiainvaliokunnan edessä, sanoi, 'Israel ei vapauttanut palestiinalaisvankeja päivänä jolloin heidän piti vapautua, ja toinen päivä kului, ja vielä yksi päivä kului, ja sitten uudet 700 asutusyksikköä ilmoitettiin rakennettavaksi Jerusalemiin, ja 'puff'...se oli tavallaan siinä'.”

Kerryn huomautukset ovat törkeitä. Viimeisten vuosikymmenten aikana, palestiinalaiset ovat jatkuvasti pyytäneet Israelia vapauttamaan murhanhimoisia terroristeja jotka ovat tappaneet juutalaisia, ”hyvän uskon” näytöksessä. Epäsuora lupaus oli että, sen jälkeen kun murhaajat vapautettaisiin, palestiinalaiset palaisivat neuvottelupöytään ja työstäisivät sopimuksen Palestiinan valtiota varten.

Joka ikinen kerta, palestiinalaishallinto vastasi terroristin vapautukseen keskeyttämällä kaikki neuvottelut, ja aloittamalla uuden terrorikampanjan. Israelin ei pitäisi koskaan, ikinä uudestaan langeta tähän läpinäkyvään taktiikkaan. Palestiinalaiset eivät ole kiinnostuneita luomaan Palestiinan valtiota, johon ei sisälly kaikkea nykypäivän Israelista.

He vain haluavat kaikki juutalaiset kuolleiksi, ja Israelin lakkautettavaksi.

Palestiinalaisten TODELLINEN kotimaa on Mooabin provinssi Jordaniassa. Israelin armeijan pitäisi pakottaa kaikki palestiinalaiset palaamaan kotiinsa Jordaniaan. Mutta, koska tämä ratkaisu ei ole poliittisesti mahdollinen, Israel tulee edelleen suunnittelemaan kaikkien palestiinalaisten täydellistä tuhoamista, Obadjan kirjan jakeiden 15-18 täyttymyksenä (Lue uutinen NEWS2095 kaikista profeetallisista yksityiskohdista).

Israel valmistautuu päivittäin tätä profeetallista tuhoa varten, kun se edelleen rakentaa turvallisuusmuureja joiden tarkoituksena on erotella väestöt, juutalaiset erilleen palestiinalaisista.
 

http://cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2518
DVD

II. Irak on ajautumassa täydelliseen sisällissodan kaaokseen, seuraten Jesajan luvun 13 Lopun aikojen profetiaa.

Presidentti Bushin brutaali hyökkäys Irakiin maaliskuun 20. päivänä 2003 käynnisti Jesajan luvun 13 täyttymyksen. Pian, tulemme käsittämään että tämä profetia on toteutunut, taas yksi aikainmerkki siitä että maailma on hyvin lähellä Antikristuksen ilmestymistä.

UUTISKATSAUS: ”Irakin verenmakuiset sanat”: Pääkirjoitus, by: Diana Moukalled, Asharq Al-Awsat News, 8. huhtikuuta 2014

Irakin parlamentin jäsen Hanan Al-Fatlawi takoi kättään pöydälle televisio-ohjelman aikana jossa hän näyttäytyi, puhuen vihaisesti mutta vaivattomasti, ja sanoi: 'Jokaista seitsemää tapettua shiiaa kohden, me haluamme seitsemän sunnia surmattuina heidän tilallaan'.”

En usko että olen koskaan kuullut tällaisia hyytäviä verenmakuisia sanoja elämässäni. Tämä irakilainen lainsäätäjä on juuri paljastanut uskomattoman syvyyden vihasta shiiojen ja sunnien välillä, viha, joka ei häviä ennenkuin molemmat osapuolet ovat nylkeneet toisensa puhtaaksi. Heti kun sunnit ja shiiat ovat näin heikentyneet, lopullinen vaihe Jesajan luvun 13 profetiasta tulee olemaan invaasio pohjoisesta, muinaisesta Meediasta (tämänpäivän kurdit).

Kun kurdit ovat lopettaneet, muinaista Babylonia (Irak) ei enää ole. Jumalan tuomio, julistettu 2600 vuotta sitten, on suorittanut loppuun jumalallisesti suunnitellun työnsä.

Halutessasi lisätietoja tästä mitä tärkeimmästä Raamatun profetiasta, lue uutinen NEWS2499, otsikolla, ”Irak – muinainen Babylon – on lähestymässä Lopun aikojen lopullista hävitystuomiota aivan kuten Jumala ennusti 2700 vuotta sitten Jesajan luvussa 13. ”Mahtava Babylon” on laskussa ja hänen päiviään ei tulla pidentämään!”

Et koskaan enää katsele uutisia samalla tavalla!!

Jumala toimii hyvin voimallisesti ajassamme ja me olemme etuoikeutettuja katselemaan Häntä toteuttamassa kaikkia Hänen Lopun aikojen profetioita, päivittäisissä uutisissamme.


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2228
VI. Tulivuoret ovat purkautumassa suurella osalla ”Ring of Fire (Tulirengas)” -aluetta.

Onko Yhdysvallat seuraavana vuorossa? Yellowstonen supertulivuori on jo osoittamassa tuoreita merkkejä purkauksesta.


8,2 magnitudin maanjäristys, joka ravisteli Pohjois-Chileä ja ympäröiviä maita myöhään tiistai-iltana, oli yksi sarjassa viimeaikaisia maanjäristyksiä pitkin niin sanottua ”Tulirengasta”, joka on ympyrä järistysalttiita alueita Tyynenmeren reunamilla (Pacific Rim). Voimakkuudeltaan 5,1 asteen järistys iski Los Angelesiin viime viikolla, jota seurasi jälkijäristykset pitkin Kalifornian rannikkoa. Ja Etelä-Amerikka tulee olemaan tähystyspaikkana tulevina päivinä jälkijäristysten vuoksi jotka ovat jo alkaneet seurata tiistai-illan maanjäristystä.”

Molemmat kaupungit sijaitsevat pitkin ns. Tulirengasta (Ring of Fire) … Se vaikuttaa Etelä-Amerikkaan, Kalifornian rannikkoon, Alaskaan, Japaniin, Filippiineihin … 9.0 asteen järistys, joka iski Japaniin ja aiheutti Fukushiman ydinreaktorin sulamisen vuonna 2011, oli Tyynenmeren Tulirenkaalla … Herkimmät alueet Tulirenkaalle sisältävät sellaisia runsaasti asutettuja kaupunkeja kuten Santiago, Chile; Los Angeles ja San Francisco, Kalifornia; Seattle, Washington; Tokio, Japani; sekä Lima, Peru.”

Doc Marquis puhui paljon ”Ring of Fire” -tulivuorista DVD'llään joka on näytetty yläpuolella, ”The Illuminati Is Fulfilling Bible Prophecy”. Doc väittää, että Ilmestyskirjan profetiat suurista maanjäristyksistä, jotka siirtävät kaikki saaret sijoiltaan, tulevat täyttymään, kun monta suurta tulivuorta ympäri Tulirengasta purkautuu samanaikaisesti.

Edelleen, Doc uskoi, että Ilmestyskirjan profetia jossa puhutaan Auringon pimenemisestä ja Kuun muuttumisesta kuin vereksi (Ilm. 6:12) voisi hyvinkin johtua tuhkasta joka on peräisin hyvin monista tulivuorista jotka purkautuvat kerralla. Raamattu sanoo että tämä tuomio toteutui ”suurena maanjäristyksenä”. Kun tulivuoret räjähtävät, ne synnyttävät ”suuria maanjäristyksiä”!

Vaikka tämä samanaikainen purkaus näyttää olevan epätodennäköinen skenaario, me puhumme ainutlaatuisesta Jumalan tulossa olevasta tuomiosta ihmiskunnan päälle tässä maailmanhistorian ajassa.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

10 syytä miksi Venäjä hyökkää Ukrainaan

Tässä israelilaisen verkkouutislehden artikkeli päivänpolttavasta teemasta koskien mahdollista Venäjän invaasiota Ukrainan emämaahan. Venäjän karhupeto tulee ”syömään lihaa” (Dan. 7:5). Artikkelin suomensi: Olli R.

-----------------------------

10 syytä miksi Venäjä hyökkää Ukrainaan

http://www.israelnationalnews.com/Articles/Article.aspx/14808#.U0Q-uvmSzK1

Published: Tuesday, April 8, 2014 11:14 AM
By: Mark Langfan

Venäjälle on järkevämpää hyökätä Ukrainaan kuin pysyä paikallaan.

Venäjämielisten joukkojen rynnäköidessä Etelä-Ukrainan hallintorakennuksiin, lähtölaskenta on alkanut Venäjän Etelä-Ukrainan invaasiolle. NATO-kenraali on ennustanut tälläisen invaasion kestävän 3-5 päivää.

Tässä on 10 syytä sille miksi Putin tulee todennäköisesti tekemään kynänvedon länteenpäin kohti Moldovaa.

1. Etelä-Ukraina omaa merkittävän venäläisenemmistön väestöstä. Kuten Krim, Etelä-Ukraina omaa huomattavan etnisten venäläisten enemmistön jotka puhuvat venäjää pääkielenään.

2. Etelä-Ukraina, kuten Krim, omistaa suunnattomat maakaasuvarat ja perinteiset öljyesiintymät, yhtä hyvin kuin rannikon lähellä sijaitsevat esiintymät Mustallamerellä.

3. Etelä-Ukrainalla on hallussaan valtavat rautamalmiesiintymät, ja muita elintärkeitä mineraaleja.

4. Etelä-Ukrainalla on hallussaan paljon elintärkeää Neuvostoliiton ajalta periytyvää sotilasteollisuutta, laivanrakennusta, ja maa-asetehtaita, jotka ovat välttämättömiä Venäjän armeijalle ja laivastolle. Itseasiassa, monet tärkeät komponentit, kuten helikopterien roottorit, tehdään Etelä-Ukrainassa. Venäjälle, ei Etelä-Ukrainalle tarkoittaa ei venäläisille helikoptereille. Nykyään, Ukraina on neljänneksi suurin aseidenviejä maailmassa, ja aseet ovat lähtöisin lähinnä Etelä-Ukrainasta. Lisäksi, Etelä-Ukraina aseistaa venäläisten asiakasvaltioita kuten Assadin Syyriaa. Joten, Venäjän kannalta, ei Etelä-Ukrainalle merkitsee ei-helppoa kykyä aseistaa asiakasvaltioita.

5. Etelä-Ukrainalla on hallussaan nykyinen kaasuputki Romaniaan, ja Romanian Mustanmeren rannikkotasangolta kaasuputki päätyy Tonavan jokialueelle Euroopan sydänmaahan – Saksan ”Mustaanmetsään”. Venäjä ottaisi pohdittavakseen tarpeen tuhlata kymmeniä miljardeja dollareita rakentaakseen Mustaanmereen, tai vaihtoehtoisen Krimin osuuden Venäjän suunnittelemasta South Stream kaasuputkesta. Venäjän hallinta Etelä-Ukrainan kaasuputkesta tarjoaisi ”seurustelun lopun” sille mikä on nyt Pohjois-Ukrainan kuristusote pullonkaulasta koskien Venäjän kaasunvientiä Eurooppaan.

6. Etelä-Ukrainalla on hallussaan tärkeitä neuvostoajan ydinvoima-, hiilivoima-, ja vesivoimalaitoksia.

7. Etelä-Ukrainalla on hallussaan Zheltiye Vody, Ukrainan uraaninlouhintakeskus, sekä Dneprozerzhinsk, raskasvesituotantolaitos, joka voisi tuottaa 250 tonnia raskasta vettä vuodessa.

8. Etelä-Ukraina omistaa ja ohjaa sähkövoimaa Krimille. Joten, ilman että Venäjä kontrolloi Etelä-Ukrainaa, Pohjois-Ukrainan kontrolli Etelä-Ukrainasta voi sammuttaa Krimin valot.

9. Etelä-Ukrainalla on hallussaan yhdistävä polku venäläisenemmistöiseen Moldovan Transnistriaan.

10. Venäjä uskoo että sen on lopetettava NATO:n laajentuminen ennenkuin se ahmaisee Etelä-Ukrainan aseteollisuuden. Jos NATO kontrolloisi Ukrainan asevientiä Venäjälle, Venäjän kyky uudelleenaseistautua halvaantuisi.

Aika näyttää, päihittääkö Putinin arvio Venäjän tarpeista kansainvälisen mielipiteen.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Last Trumpet Newsletter -- Huhtikuu 2014

Tässä kesäkuussa 2010 kuolleen pastori David J. Meyerin pojan Samuel David Meyerin profeetallista sananjulistusta ja ajankohtaisten tapahtumien kertausta huhtikuun 2014 uutiskirjeessä.

Last Trumpet Newsletter

Volume XXXIII    Issue IV    April 2014

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626  Internet: <http://lasttrumpetministries.org>

Livenä:

http://www.youtube.com/watch?v=K0BZmAf3EtU#
http://www.youtube.com/watch?v=YVv6TKxRnL0#
http://www.youtube.com/watch?v=3ReP7FPa87c

-------------------------------

Tämän ajan myrskyisät luonteenpiirteet!
(The Turbulent Characteristics Of This Age!)

”Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on. Hän on kuin veden partaalle istutettu puu, joka ojentaa juurensa puron puoleen; helteen tuloa se ei peljästy, vaan sen lehvä on vihanta, ei poutavuonnakaan sillä ole huolta, eikä se herkeä hedelmää tekemästä.”

Jeremia 17:7-8

”Jumala on meidän turvamme ja väkevyytemme, apumme hädässä aivan vahva. Sentähden emme pelkää, vaikka maa järkkyisi ja vuoret meren pohjaan vajoaisivat, vaikka sen vedet pauhaisivat ja kuohuisivat ja vuoret vapisisivat sen raivosta. Sela.”

Psalmi 46:1-3

”Olkaa lujat ja rohkeat, älkää peljätkö älkääkä säikähtykö heitä, sillä Herra, sinun Jumalasi, käy itse sinun kanssasi; hän ei jätä eikä hylkää sinua.”

5. Mooseksenkirja 31:6

”Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi; minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä.”

Jesaja 41:10


Tässä LTN:n numerossa me tutkimme monia ajankohtaisia tapahtumia, jotka osoittavat, että me elämme suuren kuohunnan ja ahdingon ajassa. Jopa kirjoittaessani tätä uutiskirjettä, me todistamme aikaa historiassa jolloin kansakunta nousee kansakuntaa vastaan, valtakunta nousee valtakuntaa vastaan, ja on sotia ja sanomia sodista halliten globaalien uutislähteiden pääotsikoita. Jeesus varoitti meitä Matteuksen luvussa 24:8 että tällaiset olosuhteet olisivat ”synnytystuskien alkua”, ja näin ollen, me voimme odottaa tämän ajan myrskyisten piirteiden voimistuvan tulevina kuukausina ja vuosina.

Silti, huolimatta kaikesta siitä mikä on väärin tässä maailmassa, me voimme nojata Herramme ja Vapahtajamme, Jeesuksen Kristuksen, voimaan kestääksemme niitä kaikkia vaikeuksia ja esteitä jotka saattavat kohdata meidän polkujamme tässä elämässä. Sillä kuten me luemme Jesajan luvusta 41:10, ”Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi; minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä.” Toiveeni on että tämän uutiskirjeen lukeminen ei lannista sinua, vaan pikemmin auttaa jok'ikistä teistä ymmärtämään kuinka epätoivoisesti me tarvitsemme Vapahtajaamme. Jos sinä et ole vielä täysin luovuttanut sisintäsi Jumalalle, minä kehotan sinua tekemään niin nyt.

Vahvistuva Venäjä puolustaa itseään! (A Strengthening Russia Asserts Itself!)

Viime vuosina on syntynyt trendi globaalilla näyttämöllä. Valtiot, kuten Venäjä ja Kiina, ovat laajentamassa sotilaallista voimaansa ja alkavat pitää puoliaan samalla kun Yhdysvalloista on tullut vähitellen heikompi. Itseasiassa, Venäjän hallitus ilmoitti joulukuussa 2013 että se oli suunnittelemassa dramaattista asevoimiensa laajennusta. Suunnitelma vaatii menoerää joka vastaisi 650 miljardia dollaria uusiin puolustustarvikkeisiin ja 500,000 ammattisotilaan värväämistä palvelukseen vuoteen 2022 mennessä. Edellä mainittuihin puolustustarvikkeisiin kuuluu uusi häiveydinsukellusvene joka kuulemma on lähes huomaamaton ollessaan veden alla. ”Mahdolliset vastustajamme kutsuvat sitä 'mustaksi aukoksi (Black Hole)' johtuen sukellusveneen hyvin alhaisesta melupäästöstä ja näkyvyydestä. Huomaamattomuus on sukellusveneen tärkein ominaispiirre. Ja tämä koko hanke todella sopii tarkoitukseensa”, totesi Konstantin Tabachny, äskettäin käyttöön otetun sukellusveneen nimeltä Novorossiysk kapteeni.

Vaikka ei ole vielä määritelty keitä nämä Venäjän 'mahdolliset vastustajat' voisivat olla, on kiistaton tosiasia, että on olemassa kasvavaa vihamielisyyttä Venäjältä kohdistuneena Yhdysvaltoihin. Suurta osaa tästä vihamielisyydestä on vauhdittanut käynnissä oleva konflikti Venäjän ja Ukrainan välillä. Konflikti alkoi helmikuun lopulla 2014 Ukrainan veristen protestien jälkeen jotka aikaansaivat yli 70 ihmisen kuoleman ja haavoittivat ainakin 570 muuta. (3) Mielenosoitukset lopulta johtivat entisen Ukrainan presidentin Viktor Janukovitshin virasta erottamiseen kansakunnan parlamentin nimeltä Verkhovna Rada toimesta. (4) Vastauksena tähän kehitykseen, Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti että presidentti Janukovitshin vallasta syökseminen oli laiton. Presidentti Putin lähetti sitten Venäjän joukkoja Ukrainan eteläiseen osaan, joka tunnetaan Krimin niemimaana, verukkeenaan säilyttää rauha alueella. (5)

Kun Venäjän sotilaallinen läsnäolo otti jalansijaa Krimillä, tuli pian ilmeiseksi että Venäjän hallitus pyrki liittämään Krimin omaan maahansa, ja maaliskuun 16. päivänä 2014, pidettiin kansanäänestys krimiläisten keskuudessa. Raportit osoittavat että 93 prosenttia Krimin kansalaisista äänesti Ukrainasta eroamisen puolesta liittyäkseen Venäjään. (6) Reaktiona äänestykseen, Obaman hallinto Yhdysvalloissa ilmoitti että se ”ei tule tunnustamaan kyselyn tuloksia joka toimitettiin väkivaltauhkausten ja pelottelun alla Venäjän armeijan sekaantumisen johdosta.” Lausunto edelleen jatkoi sanoen, ”Venäjän toimet ovat vaarallisia ja epävakauttavia. Sotilaallinen sekaantuminen ja kansainvälisen lain rikkominen tulee kalliiksi Venäjälle.” (7) Maaliskuun 21. päivänä 2014, Venäjän hallitus julisti että he olivat virallisesti liittäneet Krimin ja Sevastopolin kaupungin heidän maahansa. (8)

Lukuisat maailman johtajat olivat kärkkäitä arvostelemaan Venäjän toimia Krimillä. Koskien kriisiä, Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius oli sanonut, ”Venäjän täytyy tunnustaa Ukrainan suvereniteetti ja alueellinen koskemattomuus. Ranska kehottaa Venäjän federaatiota ryhtymään välittömästi toimenpiteisiin jotta vältetään turhaa ja vaarallista kärjistymistä Ukrainassa.” (9) Kanada tuomitsi myöskin Venäjän toimet ja varoitti että Venäjä voitaisiin erottaa läntisten teollisuusmaiden koalitiosta joka tunnetaan Kahdeksan Ryhmänä, tai G8'na. ”Venäjän presidentti Putinin toiminta on laittanut maansa diplomaattisen ja taloudellisen eristämisen kurssille, ja joka voitaisiin hyvinkin nähdä Venäjän poistumisena kokonaan G8'sta”, sanoi Kanadan pääministeri Stephen Harper. (10) Britannian pääministeri David Cameron antoi samankaltaisen lausunnon, ”Minusta meidän pitäisi keskustella erotammeko Venäjän pysyvästi G8'sta vai emmekö jos lisäaskeleisiin ryhdytään”, Cameron sanoi. Hän edelleen jatkoi sanoen, ”Jos me käännämme selkämme tälle kriisille ja emme toimi, me tulemme maksamaan hyvin kallista hintaa pitkällä tähtäimellä.” (11)

Samaan aikaan Yhdysvaltain hallitus päätti asettaa pakotteita monille virkamiehille Venäjällä ja Ukrainassa. Kuitenkin nämä pakotteet ovat tehneet vähän taivutellakseen Venäjää liikkumasta eteenpäin suunnitelmiensa kanssa. Itseasiassa, Venäjän varapääministeri Dmitry Rogozin nauroi pakotteille ja ihmetteli verkossa lähetetyssä viestissään joka oli osoitettu ”toveri Barack Obamalle”, että oliko lista vaikutetuista henkilöistä ollut pilailijan työtä. (12) Yksi pakotteiden alla olevista henkilöistä, Vladislav Surkov, ei näyttänyt hirveästi huolestuvan. ”Se on suuri kunnia minulle. Minulla ei ole tilejä ulkomailla. Ainoat asiat jotka kiinnostavat minua USA:ssa ovat Tupac Shakur, Allen Ginsberg, ja Jackson Pollock. En tarvitse viisumia päästäkseni heidän työhönsä käsiksi. En menetä mitään”, Surkov selitti. (13) Vastauksena Amerikan määräämille pakotteille, Venäjä päätti julkaista omia pakotteitaan amerikkalaisia virkamiehiä vastaan. Näihin virkailijoihin kuuluu Valkoisen Talon toimihenkilöt ja senaattorit Harry Reid, Robert Menendez, John McCain, Mary Landrieu, sekä Dan Coats. Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies, John Boehner, pantiin myös pakotelistalle. ”Me olemme toistuvasti varoittaneet että pakotteet ovat kaksiteräinen väline ja iskisivät Yhdysvaltoihin kuten bumerangi. Ei saa olla epäilystäkään: Tulemme reagoimaan asianmukaisesti jokaiseen vihamieliseen hyökkäykseen”, Venäjän ulkoministeriö sanoi virallisessa lausunnossaan. (14)

Huolimatta teatraalisuudesta, Amerikan presidentti Barack Obama on viestittänyt, ettei hänellä ole mitään aikomusta käynnistää sotilaallista interventiota Venäjää vastaan Ukrainassa. ”Emme aio ryhtyä sotilaalliseen väliintuloon Ukrainassa. Se mitä aiomme tehdä, on mobilisoida kaikki meidän diplomaattiset resurssimme varmistaaksemme, että meillä on vahva kansainvälinen korrelaatio joka lähettää selkeän viestin”, Obama totesi. (15) Tapa, jolla Obama on käsitellyt Ukrainan kriisiä, ei ole ollut vakuuttavaa Israelin puolustusministeri Moshe Yaalon'n mielestä. Itseasiassa, raportin mukaan, joka julkaistiin maaliskuussa 2014, Yaalon on syyttänyt presidentti Obamaa ”heikkouden osoittamisesta”. (16)

On mielenkiintoista panna merkille, että Obaman kampanjan aikana vuoden 2012 vaaleissa, hän pilkkasi vastustajaansa, Mitt Romney'ta, sen esittämisestä että Venäjä on uhka Yhdysvalloille. ”Sinä sanoit Venäjä. Ei Al-Qaida. Sinä sanoit Venäjä. 1980-lukulaiset vaativat nyt ulkopolitiikkansa palauttamista koska kylmä sota on ollut ohi jo kaksikymmentä vuotta”, Obama julisti omahyväisesti keskustelun aikana. (17) Kuitenkin, Krimin liittäminen Venäjän federaatioon saattaa olla vain jäävuoren huippu koskien Vladimir Putinin tavoitteita. Tuoreen uutisartikkelin mukaan, Venäjä on vaivihkaa rakentamassa läsnäoloaan Etelä-Amerikkassa. Putin on jo lähettänyt laivaston aluksia ja pitkän kantaman pommikoneita alueelle, ja suunnitelmat ovat työn alla rakentaa tukikohtia Nicaraguaan, Venezuelaan, ja Kuubaan. ”He marssivat. He työskentelevät paikoissa, joissa emme voi työskennellä, ja he tekevät hemmetin hyvää työtä”, totesi senaattori Joe Donnelly, demokraatti Indianan osavaltiosta. (18) Sattumalta, on myöskin paljastunut että Iran ja Kiina ovat vahvistaneet läsnäoloaan Latinalaisessa Amerikassa viime kuukausina yhtälailla. (19) Todellakin me elämme ajassa jossa on monia ”sotia ja sanomia sodista.”

Yhdistyneet Kansakunnat – valmis kaappaamaan Internetin hallinnan! (The United Nations – Poised To Seize Control Of The Internet!)

Maaliskuun 2014 Last Trumpetin numerossa, kirjoitin laajasti Internetistä ja roolista jota se todennäköisesti näyttelee tulevassa yhden maailman hallintosysteemissä. Tuosta ajasta lähtien on ollut mielenkiintoista kehitystä koskien World Wide Webin kontrollia. Maaliskuun 14:ntena 2014, ilmoitettiin että Yhdysvaltain kauppaministeriö tulee luovuttamaan Internet Corporation'in hallinnan Uskotuille Nimille ja Ryhmille (Assigned Names and Numbers), jotka usein identifioidaan lyhennemuodossa ICANN. (20) Tämän seurauksena, ryhmä, jolle on annettu tehtäväksi verkko-osoitteet ja Internetin verkkotunnukset yhdessä muiden hallinnollisten tehtävien kanssa, tulee siirtymään globaalin hallinnon asemaan ja saattaa lopulta joutua Yhdistyneiden Kansakuntien valvonnan alaisuuteen. Itseasiassa, ICANN'in pääjohtaja, Fadi Chehadé, on kuulemma ilmaissut kiinnostusta perustaa toimisto Geneveen, Sveitsiin, kaupunkiin, joka sattuu olemaan koti suurimmalle Yhdistyneiden Kansakuntien läsnäololle maailmassa New York Cityn ulkopuolella. (21) Tämä kehitys on nostanut entisen Yhdysvaltain ulkoministeriön johtavan neuvonantajan Christian Whiton'in vihaa. ”Samalla kun Obaman hallinto sanoo että se on ainoastaan poistamassa liittovaltion valvontaa voittoa tekemättömästä yhtiöstä, meidän pitäisi olettaa että ICANN päätyisi osaksi Yhdistyneitä Kansakuntia. Jos YK saa valvonnan siitä mikä merkitsee Internetin osoiteluetteloa ja liikenteen signaaleja, se voi määrätä mitä tahansa veroja se haluaa. Se todennäköisesti aloittaisi verolla joka koskee verkkotunnusten rekisteröimistä ja laajentaa sieltä”, Whiton totesi. Hän edelleen jatkoi sanoen, ”Säännöllisesti epäpätevän YK:n valvonnan alla, se voisi merkitä vihamielisen vieraan vallan aiheuttamaa Internetin vammauttamista meille.” (22)

Tietenkin me tiedämme, että Internetin moderni inkarnaatio palvelee, ei ainoastaan kehittyneenä globaalina viestintäsysteeminä, vaan myöskin keinona maailmanlaajuiselle rahaliikenteelle. Mahdollisuus että tämän järjestelmän valvontaelin voitaisiin pian kietoa Yhdistyneisiin Kansakuntiin tarjoaa mielenkiintoisen skenaarion lopunajan tapahtumien kannalta, ja tämä näyttää osoittavan että maailmanhallituksen perustamisesta on tulossa yhä enemmän todellisuutta. Silti, minä en usko että Jumala sallii maailmanhallitusta koskaan täysin perustettavan, mikä saa minut uskomaan että olemme yhä lähempänä meidän Herramme ja Vapahtajamme, Jeesuksen Kristuksen, paluuta.

Yleistynyt RFID-mikrosiru! (The Increasingly Common RFID Microchip!)

Viime vuosina, radiotaajuustunnistus-, tai RFID-mikrosirujen käyttö on yleistynyt. Teknologiaa, joka käyttää radiotaajuuksia datan ja informaation lähettämiseksi sirulukijoille, käytetään usein varastojen valvontaan, ja implantteina, käytetään tunnistamaan lemmikkieläimiä yhtä hyvin kuin muita eläimiä. (23) Teknologia löytyy myös passikorteista jotka Yhdysvaltain ulkoministeriö on laskenut liikkeelle. (24) Hämmästyttävää kyllä, RFID-markkinoiden odotetaan kasvavan 17 prosentilla vuonna 2014 arvioidun myynnin ollessa 9,2 miljardia dollaria. (25)

Walt Disneyn teemapuistot ovat nyt omaksuneet teknologian rannekkeen muodossa joka on varustettu RFID-mikrosirulla. Ranneke, joka tunnetaan nimellä MagicBand, mahdollistaa käyttäjien yksinkertaisesti heilauttaa ranteitaan sirulukijan edessä ja astua sisään huvipuistoon tai heidän hotellihuoneeseensa, käyttämällä sitä maksuna kauppatavarasta ja ruokailusta puistojen sisäpuolella. (26) Laitteet voidaan jopa ohjelmoida informoimaan Disney-maskotteja lähistöllä olevan lapsen nimestä, joka mahdollistaa eri Disney-hahmojen puhua lapsille henkilökohtaisella tavalla. (27) Onko tämä uusi ranneke vain viatonta huvia joka mahdollistaa käyttäjän nauttimaan mukavammin Disney-puistoista? Voisi otaksua, että tällainen laite palvelee paljon pahempaa tarkoitusta varten ja sitä voitaisiin käyttää sopeuttamaan lapset maailmaan missä ovien avaaminen ja tavaroiden sekä palveluiden maksaminen edellyttää vain käden heilautusta. Se olisi nopea ja helppo askel mennä rannekkeen käyttämisestä vastaanottamaan istutettava siru käteesi. Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto, tai FDA, hyväksyi istutettavien RFID-mikrosirujen käytön ihmisiä varten vuonna 2004. (28)



http://miami.cbslocal.com/2013/01/08/disney-magic-spreads-with-electronic-magicband-bracelet/

Huolimatta tosiasiasta että RFID-sirut ja -tunnisteet ovat yleistyneet tässä nykyajassa, tällaisen teknologian käyttö ei ole riskitöntä. Itseasiassa, asiantuntijat ovat varoittaneet että RFID-sirut ovat kaukana turvallisesta ja tekevät usein käyttäjän henkilökohtaiset tiedot helposti saatavilla oleviksi varkaille. ”RFID-pohjaisen luottokortin tiedot voidaan helposti, edullisesti, ja huomaamattomasti varastaa ja käyttää hyväksi vilpillisiä rahasiirtoja varten”, selitti Andy Greenberg, Forbes'in kirjoittaja. (29) Kim Komando, USA Today'n kolumnisti, ilmaisi myöskin huolensa. ”Sinun ei tarvitse olla vainoharhainen ollaksesi huolissaan RFID-tunnisteiden, jotka on kehitetty sinun henkilökohtaiseen tunnistukseen, (turvallisuus)vaikutuksista. Etäältä, kuka tahansa, jolla on oikeat välineet, voi lukea tuon sirun sisällön”, Komando kirjoitti verkkosivulleen. (30)

Enemmän järkyttäviä vakoilukykyjä paljastettu! (More Shocking Surveillance Capabilities Revealed!)

Tähän mennessä, useimmat amerikkalaiset ovat tietoisia tosiasiasta että hallinnon virastot, kuten Kansallinen turvallisuusvirasto, tai NSA, käyttävät kehittyneitä seurantatekniikoita vakoillakseen ihmisiä kaikkialla maailmassa, mukaan lukien amerikkalaisia. Tämä on herättänyt paljon paheksuntaa viime kuukausina, ja olemme hitaasti saamassa tietoa siitä, kuinka kehittyneitä nämä vakoilukyvyt ovat johtuen ilmiantajista, kuten entisestä liittovaltion työntekijästä, Edward Snowden'ista. Maaliskuussa 2014 Washington Post'in julkaisema artikkeli paljasti että yhdessä määrittelemättömässä ulkomaassa, NSA'lla on kyky tallentaa 100 prosenttia tuon valtion puheluista. Tallennetut puhelut säilytetään 30 päivän ajaksi, ja vanhimmat puhelut deletoidaan kun uusia tallennetaan tällä systeemillä, joka tunnetaan nimellä MYSTIC. (31) Näin ollen NSA'n analyytikoilla on kyky palata mihin tahansa näistä tallennetuista keskusteluista ja kuunnella mitä niissä sanottiin. NSA'n tiedottaja Vanee Vines tuomitsi käynnissä olevan informaatiovuodon koskien NSA'n toimia. ”Jatkuva ja valikoiva raportointi tietyistä tekniikoista ja puhelinpaikannuksista, joita käytetään laillisiin Yhdysvaltain ulkomaisiin tiedustelutoimintoihin, on erittäin haitallista Yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle ja meidän liittolaisillemme, ja laittaa vaaraan ne joita me olemme vannoneet suojelevamme”, Vines valitti. (32)

Viime päivinä on myös selvinnyt että jopa Yhdysvaltain senaatti on ollut kohteena liittovaltion nuuskinnalle jota suorittaa Keskustiedustelupalvelu, tai CIA. Reaktiona, senaatin enemmistöjohtaja Harry Reid on julkisesti halveksinut CIA'ta, valittaen että liittovaltion virasto on ylittänyt rajansa. ”CIA ei ole ainoastaan sekaantunut lailliseen Kongressin valvontaan sen aktiviteeteista, vaan on myös ilmeisesti yrittänyt pelotella sen työnjohtajia alistamalla heidät rikostutkintaan”, Reid kirjoitti kirjeeseen joka on osoitettu Yhdysvaltain oikeusministerille Eric Holder'ille. Reid edelleen jatkoi kirjoittaessaan, ”CIA'n päätös päästä käsiksi lainsäädäntöhaaran resursseihin ja työn tuloksiin ilman lupaa on ehdottomasti tuomittavaa, riippumatta kontekstista.” (33)

Senaattori Rand Paul, republikaani Kentuckyn osavaltiosta, on myös tuominnut jyrkästi laajan ja hillittömän vakoilun jota Amerikan liittovaltion virastot suorittavat. Mainiten kehittyneestä puhekopioinnista joka oli valmiina väkijoukkoa varten Berkeley'ssa, Kaliforniassa, tuore uutisraportti Politico'lta siteerasi Paulia sanomasta, ”En tiedä sinusta, mutta olen huolestunut. Jos CIA vakoilee Kongressia, niin kuka tarkalleen ottaen pystyy tai haluaa pysäyttää heidät? Katson senaattorien silmiin ja mielestäni näen todellisen pelon. Ehkä se on vain minun mielikuvitustani, mutta luulen kokevani PELKOA tiedusteluyhteisöstä joka on juovuksissa vallasta, paatunut, ja haluton luovuttamaan valtaa.” (34)

Homoseksuaalisuus – hyväksyttyä ja juhlittua Yhdysvalloissa! (Homosexuality – Accepted And Celebrated In The United States!)

Amerikan Yhdysvallat on muuttunut monin tavoin viimeisten muutaman vuoden aikana. Yksi kaikkein rajuimmista tavoista jolla tämä maa on muuttunut, on yleinen asenne homoseksuaalisuutta kohtaan. Vaikka tätä raamatunvastaista elämäntapaa katsottiin aikoinaan alaspäin amerikkalaisten enemmistön taholta, se ei nykyään ole vain hyväksyttyä monien ihmisten, hallinnon virkamiesten, ja yritysten taholta, vaan sitä myös juhlitaan. Itseasiassa, yhtiö nimeltä Nabisco julkaisi hiljattain mainoksen linjauksestaan Honey Maid -grahamkekseihin, jossa korostetaan perhettä koostuen kahdesta homoseksuaalisesta miehestä ja vauvasta. Mainoksen lopussa selostusäänen kuullaan sanovan, ”Everyday wholesome snacks for every wholesome family (Joka päivä terveellisiä välipaloja jokaiselle tervehenkiselle perheelle).” (35)

http://www.huffingtonpost.com/2014/03/11/honey-maid-wholesome-commercial_n_4942360.html

General Motors on myöskin julkaissut mainoksia jotka kuvaavat homoseksuaalisuuden myönteisessä valossa. Yhdessä heidän mainoksistaan, joka mainostaa heidän ajoneuvoa nimeltä Chevrolet Traverse, näytetään perhe joka koostuu kahdesta homoseksuaalisesta miehestä, pojasta, ja tyttärestä. Selostusääni mainoksessa julistaa sitten, ”While what it means to be a family hasn't changed, what a family looks like has. This is the new us (Vaikka se mikä perheen tarkoitus on olla, ei ole muuttunut, niin se miltä perhe näyttää on. Tämä on uutta meille).” (36)

https://www.youtube.com/watch?v=_DXVtgnAoIQ

http://www.forbes.com/sites/dalebuss/2014/02/23/chevy-doubles-down-on-family-as-cmo-takes-welcoming-tack/

Toisessa mainoksessa yleisesti Chevrolet-brändiä varten, näytetään kuva gay-parista menemässä naimisiin. Selostusääni julistaa sitten, ”Like the old love, the new love starts with a kiss. Like the old community, the new community still keeps us connected... A whole new lineup for a whole new world (Kuten vanha rakkaus, uusi rakkaus alkaa suudelmalla. Kuten vanha yhteisö, uusi yhteisö pitää meidät edelleen yhteydessä... Kokonaan uusi kokoonpano kokonaan uudelle maailmalle).” (37)

https://www.youtube.com/watch?v=g1tkYZ5m0rU

http://www.huffingtonpost.com/2014/02/08/chevrolet-ads-gay_n_4749547.html

Mainoksia, jotka nimenomaan tehtiin lähetettäviksi vuoden 2014 talviolympialaisten aikana, ylistettiin Allen Adamsonin, New Yorkin toimiston hallinnointijohtajan markkinointifirmassa nimeltä Landor Associates, toimesta. ”Teot puhuvat enemmän kuin sanat. Toiminnan kohdistaminen olympialaisiin on paljon tehokkaampaa kuin lehdistötiedote. Se on hyvin selkeä lausunto siitä mitä he uskovat Chevyn kannattavan”, Adamson totesi. (38) Mainokset General Motorsilta julkaistiin vain vähän aikaa sen jälkeen kun Coca-Colasta tuli ensimmäinen yhtiö esittämään homoseksuaalista paria Super Bowl -mainoksessa. Tämä kehitys on ihastuttanut Sarah Kate Ellis'iä, homoseksuaalisen asianajoryhmän nimeltä GLAAD toimitusjohtajaa. Raporttien mukaan hän julisti että mainokset ”todella kuvastavat meidän kansakuntamme rakennetta, johon tänä päivänä kuuluu homo- ja lesboperheitä.” (39) Homoseksuaalista elämäntapaa on myös edistetty televisiokanavalla nimeltä Disney Channel. Tammikuun 26:ntena 2014, niin kutsuttu perheystävällinen kanava lähetti jakson sen televisio-ohjelmasta nimeltään ”Good Luck Charlie”, joka esitti nuoren tytön kahden lesboäidin kanssa. (40)

https://www.youtube.com/watch?v=KoEBdCsrOVs

Ei ole epäilystäkään siitä, että amerikkalainen näkökulma homoseksuaalisuuteen on muuttunut. Itseasiassa, poliitikot jotka ovat mukana republikaanisessa puolueessa, joka yleisesti tunnetaan konservatiivisena, ovat ehdottaneet että heidän puolueensa ehkä pitää päästä kompromissiin jos he haluavat menestyä nykypäivän Amerikassa. Tähän ryhmään kuuluu senaattori Rand Paul, joka äskettäin kertoi toimittajalle vastauksen kysymykseen samaa sukupuolta olevista avioliitoista, ”Luulen että republikaanisen puolueen, tullakseen isommaksi, täytyy sopia olemaan eri mieltä sosiaalisissa kysymyksissä. Republikaaninen puolue ei aio luopua haalimasta itselleen melko harvoja ihmisiä jotka uskovat perinteiseen avioliittoon. Mutta republikaanisen puolueen täytyy myös löytää paikka nuorille ihmisille ja muille jotka eivät halua olla löyhästi koristeltuja näillä asioilla.” (41)

Samaan aikaan, taistelu raivoaa Michiganin osavaltiossa tällä hetkellä koskien samaa sukupuolta olevien avioliittojen lainmukaisuutta. Maaliskuun 21:ntenä 2014, Yhdysvaltain käräjätuomari Bernard Friedman antoi päätöksen joka kumosi Michiganin kiellon samaa sukupuolta oleville avioliitoille. Vastauksena, Michiganin oikeusministeri Bill Schuette jätti hätätila-lakialoitteen pyytämällä lykkäystä tuomari Friedmanin päätökseen. Lykkäys hyväksyttiin Yhdysvaltain 6. hallintoalueen vetoomustuomioistuimen toimesta hetkeä myöhemmin. (42) Kuitenkin, lyhyen aikajakson sisällä tuo samaa sukupuolta olevien avioliitto oli laillinen Michiganissa, ja enemmän kuin 100 gay-paria vihittiin avioliittoon. (43) Se että, tullaanko nämä avioliitot lopulta tunnustamaan Michiganin osavaltion taholta, on tuntematon asia tästä kirjoittamishetkestä lukien.

Huolimatta ihmisen yrityksistä normalisoida homoseksuaalisuus Amerikassa, Raamattu on selkeä ja muuttumaton koskien Jumalan näkökulmaa asiassa, eikä mikään määrä TV-mainoksia tai tuomioistuinpäätöksiä tule koskaan muuttamaan Jumalan mieltä.

Vuoden 2014 kuivuus jatkuu! (The Drought of 2014 Continues!)

Kuten useimmat ihmiset odottivat, vuoden 2014 suuri kuivuus Kalifornian osavaltiossa on edelleen käynnissä. Valitettavasti, Yhdysvaltojen kansallinen valtameren ja ilmakehän tutkimuslaitos, tai NOOA, on varoittanut että tilanne voisi pahentua tulevina kuukausina. Raportissa joka julkaistiin maaliskuun 20:ntena 2014, NOOA antoi seuraavan varoituksen: ”Merkittävä ja laaja kuivuus jatkuu Kaliforniassa joka koki sen lämpimimmän ja kolmanneksi kuivimman ennätystalven. Kuivuuden odotetaan jatkuvan tai voimistuvan Kaliforniassa, Nevadassa, useimmissa Oregonin ja Utahin sisäosissa, Arizonassa, New Mexicossa, Kaakkois-Coloradossa, Länsi-Oklahomassa, ja suurimmassa osassa Länsi-Teksasia johtuen alle keskiarvon olleesta sateesta tai lumesta tänä talvena ja kuivan kauden puhkeamisesta huhtikuussa. Jos kuivuus jatkuu ennusteen mukaisena lännessä ja lounaassa, se todennäköisesti johtaa aktiiviseen metsäpalokauteen, yhtämittaiseen rasitukseen viljelykasvien ja karjan kohdalla johtuen alhaisesta vedenkorkeudesta, ja vesiensuojelutoimenpiteiden laajentamisesta.” (44)

Kuivuus Kaliforniassa on ennustettavasti madaltanut mielialaa niiden keskuudessa jotka ovat osallisina osavaltion maataloussektorilla. ”Olet tottunut katsomaan ympärillesi, nähden kaiken vihreänä. Normaalina vuotena, 72 miljoonaa salaatin päätä tulisi esiin tästä maaperästä”, sanoi William Bourdeau, johtaja Harris'in maatilalla, kun hän tutki kuivaa ja autiota peltomaata. (45) Puhuessaan tomaatin tuotannosta, Bruce Rominger'ia, Kalifornian tomaatintuottajien yhdistyksen puheenjohtajaa, siteerattiin sanomasta, ”Siellä tulee olemaan useita miljoonia tonneja tuotantoa, joka menetetään. Se tulee olemaan tuhoisaa teollisuudelle.” (46) Mantelin tuotannon odotetaan myös kärsivän koska mantelipuut vaativat suuren määrän vettä pysyäkseen elossa, ja vesivarastot osavaltiossa ovat niukat. Mantelien satomäärät putoaisivat niinkin paljon kuin 25 prosenttia tänä vuonna, raportin mukaan, jonka julkaisi Sacramento Bee. (47)

Vaikka Kalifornia ja muut Yhdysvaltain osat kamppailevat selviytyäkseen laajalle ulottuvasta kuivuudesta, Etelä-Amerikan valtio Brasilia kamppailee sen oman kuivuutensa kanssa. Itseasiassa, helmikuussa 2014 kävi ilmi, että kuivuus Brasiliassa on kehittynyt niin ankaraksi että yli 140 kaupunkia on nyt säännöstelemässä vettä. (48) Brasilia on johtava soijapapujen, kahvin, appelsiinimehun, sokerin, ja naudanlihan tuottaja. (49) On todennäköistä että ruoan hinta, ei ainoastaan Yhdysvalloissa, vaan ympäri maailman, tulee edelleen nousemaan.

Lopuksi, minä rohkaisen jok'ikistä tämän uutiskirjeen lukijaa laittamaan täysin uskonsa ja luottamuksensa meidän Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen. Sillä kuten Jeesus sanoi meille Johanneksen evankeliumin luvussa 14:27, ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.” Kyllä, tässä maailmassa on suurta myllerrystä tänä päivänä, ja monia ongelmia, jotka vain näyttävät kehittyvän pahemmiksi jokaisena kuluvana kuukautena. Meillä on kuitenkin Vapahtaja joka on luvannut meille, ettei Hän jätä meitä, ja Hänen avullaan me voimme olla pelottomia ja rauhassa sisimmässämme. Kiitokset teille kaikille jalomielisestä tuestanne tälle ministeriölle. Meillä Last Trumpet -ministeriössä on kunnia palvella teitä, ja me jatkamme työskentelemistä niin kovaa kuin pystymme Kristuksen tähden nyt ja tulevina kuukausina sekä vuosina. Jos teillä on mitä tahansa esirukouspyyntöjä, muistakaa että me olemme aina täällä rukoillaksemme sinun ja kaikkien tarpeidesi puolesta. Me suomme aina jokaiselle rukouspyynnölle yksilöllistä huomiota. Armo ja rauha olkoon ylläsi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Samuel David Meyer

Suomentanut: Olli R. (”nokialainen”)

Lähdeluettelo

01. Ria Novosti, December 10, 2013, By Ria Novosti, Moscow, Russia, http://en.ria.ru.
02. RT News Service, November 28, 2013, By RT News Service, http://rt.com.
03. RT News Service, February 20, 2014, By RT News Service, http://rt.com.
04. Forbes, February 22, 2014, By Greg Satell, http://forbes.com.
05. The Washington Post, March 4, 2014, By Kathy Lally and Will Englund, http://washingtonpost.com.
06. Bloomberg News, March 16, 2014, By Stepan Kravchenko and Helena Bedwell, http://bloomberg.com.
07. Ibid.
08. RT News Service, March 21, 2014, By RT News Service, http://rt.com.
09. Reuters News Service, March 16, 2014, By John Irish and Mark Heinrich, Paris, France.
10. AFP, March 3, 2014, By AFP, Ottawa, Canada.
11. Reuters News Service, March 19, 2014, By Kylie MacLellan, William James, Julia Fiorreti, and Guy Faulconbridge, London, United Kingdom.
12. ABC News, March 17, 2014, By Kirit Radia, http://abcnews.go.com.
13. Ibid.
14. Reuters News Service, March 20, 2014, By Maria Kiselyova, Moscow, Russia.
15. NBC 7, March 19, 2014, By Mark Mullen, Christina London, and R. Stickney, http://nbc7.com.
16. Reuters News Service, March 18, 2014, By Jeffrey Heller and Alistair Lyon, Jerusalem, Israel.
17. The Blaze, March 1, 2014, By Dave Urbanski, http://theblaze.com.
18. The Hill, March 21, 2014, By Kristina Wong, http://thehill.com.
19. Ibid.
20. The Washington Post, March 14, 2014, By Craig Timberg, http://washingtonpost.com.
21. The Daily Caller, March 15, 2014, By Giuseppe Macri, http://dailycaller.com.
22. Ibid.
23. Wired, February 23, 2009, By Mike Olson, http://wired.com.
24. The United States Department of State, Official Website, http://travel.state.gov.
25. IDTechEx, March 20, 2014, By Raghu Das, Cambridge, MA.
26. CBS Local News, January 8, 2014, By CBS Local News, http://miami.cbslocal.com.
27. Time Magazine, January 2, 2014, By Eliana Dockterman, http://time.com.
28. The Register, October 14, 2004, By Thomas C. Greene, http://theregister.com.
29. The News Star, February 27, 2014, By John Andrew Prime, http://thenewsstar.com.
30. Ibid.
31. The Washington Post, March 18, 2014, By Barton Gellman and Ashkan Soltani, http://washingtonpost.com.
32. Ibid.
33. Reuters News Service, March 20, 2014, By Patricia Zengerle and Richard Cowan, http://reuters.com.
34. Politico, March 19, 2014, By Katie Glueck, http://politico.com.
35. Huffington Post, March 11, 2014, By Ron Dicker, http://huffingtonpost.com.
36. Associated Press, February 8, 2014, By Mae Anderson, New York, NY.
37. Ibid.
38. Ibid.
39. Ibid.
40. Christian Post, January 28, 2014, By Morgan Lee, http://christianpost.com.
41. CNS News, March 17, 2014, By Michael W. Chapman, http://cnsnews.com.
42. Detroit Free Press, March 22, 2014, By Paul Egan, http://freep.com.
43. Ibid.
44. National Oceanic and Atmospheric Administration, Official Statement, March 20, 2014, http://noaa.gov.
45. The Sacremento Bee, March 20, 2014, By Dale Kasler, http://sacbee.com.
46. Ibid.
47. Ibid.
48. RT News Service, February 16, 2014, By RT News, http://rt.com.
49. Ibid.


Kommentit koskien tätä uutiskirjettä tai keskusteluaihe-ehdotuksia voidaan jättää osoitteeseen editor@lasttrumpetnewsletter.org.

Jos haluat jättää rukouspyynnön, voit lähettää emailia osoitteeseen prayer@ltmmail.org tai mailata sen meidän postiosoitteeseen.

http://lasttrumpetministries.org

torstai 3. huhtikuuta 2014

Yellowstonen supertulivuori saattaa purkautua 2014

Tässä tuoreesta Cutting Edgen viikkokirjeestä yksi ajankohtainen osio, joka käsittelee mahdollista Amerikan profetoitua tuhoa Yellowstonen supertulivuoren purkauksen myötä. Yellowstonen kansallispuisto sijaitsee geologisesti aktiivisella alueella, ja se sijaitsee Yellowstonen kalderana tunnetun supertulivuoren päällä. Nyt on saatu merkkejä siitä että seisminen aktiviteetti kansallispuiston alueella on nousussa josta kielii tuore maanjäristys ja eläinten pako alueelta. Tässä video aiheesta: http://youtu.be/PXWJWhmZ0EE. Viikkokirjeen osion suomensi: Olli R.

Yellowstonessa voimakkain maanjäristys 34 vuoteen

---------------------------------------

Cutting Edgen viikkokirje 2.4.2014

-------- This Week’s Hot News --------

-------- Tämän viikon kuumat uutiset --------


http://www.cuttingedge.org/articles/ICG.html
II. Kuten tämä Illuminati-kortti paljastaa, Eliitti suunnittelee ainakin yhtä merkittävää tulivuorenpurkausta ajanjaksona joka edeltää heidän vapaamuurarikristuksensa ilmestymistä.

Muista, kukin kortti kuvaa toimintaa johon Illuminati aikoo ryhtyä jotta tämä nykyinen Vanhä Järjestys voidaan kaataa.

Tuleeko Yellowstonen supertulivuori räjähtämään?

UUTISKATSAUS: Yellowstonen tulivuorenpurkaus tänä vuonna 2014? Jotkut uskovat että eläimet ovat pakenemassa kansallispuistosta, Näe se 'hälytysmerkkinä' – Tällä hetkellä heliumia vapautuu 1000 kertaa yli normaalin tason”, Epoch Times News, 31. maaliskuuta 2014

Useat bloggaajat postaavat videoita, jotka osoittavat biisonien ja muiden eläinten väitetysti jättävän Yellowstonen kansallispuiston, edistäen teorioita että kun maanjäristykset nostavat seismistä aktiviteettia niin se käynnistää Yellowstonen supertulivuoren. Kaksi pääbloggaajista keskustelujen takana painottavat sitä että ei ole olemassa mitään keinoa tietää milloin supertulivuori räjähtää, mutta he huomauttavat että 4,8 magnitudin maanjäristys, joka iski maaliskuun 30. päivänä 2014, näytti käynnistävän reaktion eläimissä, jotka ovat syystäkin liikkeessä.”

Tämä uutisjuttu sisältää videoklipin joka näyttää miten biisonit pakenevat aggressiivisesti pitkin valtatien vartta joka johtaa ulos Yellowstonen puistosta. Myöhemmin jutussa, me saamme tietää että 33% hirvilaumasta on yhtäkkiä poissa, ja että helium-päästöt ovat 1000 kertaa normaalia korkeammat.

Vuonna 2003 maanjäristys- ja magma-aktiviteetti nousi huimasti yhtäkkiä ja maaperä oli pullistunut ylöspäin. Me julkaisimme artikkelin jonka sinun pitäisi lukea tai uudelleenlukea johtuen tieteellisen ja profeetallisen tutkimuksen määrästä jota me teimme tuolloin.

Tämä Headlines News -artikkeli on NEWS1852, otsikolla, ”Yellowstonen supertulivuori saattaa olla purkauksen alkuvaiheissa”. (Suomennokset: Osa1 ja Osa2)

Me pohdimme Yellowstonen supertulivuoren kallion muodonmuutosta nähdäksemme kuinka laajaa kallion muodonmuutos on Yellowstonen puistossa. Ja, me järkytyimme:

UUTISKATSAUS: ”Puiston järvi vihjaa kehittymisestä valtavaan räjähdykseen”, DenverPost.com, sunnuntai, 10. elokuuta 2003

YELLOWSTONEN KANSALLISPUISTO, Wyoming – Syvän ja maalauksellisen Yellowstone-järven mysteeri on pullistuma joka nousee 100 jalkaa (1 jalka = n. 30 cm) järven pohjasta, ulottuu seitsemän jalkapallokentän laajuudelle, ja sillä on potentiaalia räjähtää milloin tahansa. Kaikista elämää uhkaavista tapahtumista jotka voisivat sattua Yellowstonessa – tulivuorenpurkauksista massiivisiin maanjäristyksiin – tällainen hydroterminen räjähdys on todennäköisesti välittömin, vakava vaara puistossa … Denverissä asuvat geologit ovat havainneet kohoavan röykkiön joka on turvonnut seitsemän jalkapallokentän kokoiseksi Yellowstone-järven pohjassa.”

Maaperän pinnan muodonmuutos … on luotettava indikaattori lähestyvästä purkauksesta.”

Mitkä meidän johtopäätöksemme olivat?

1) Yellowstonen supertulivuori oli purkauksensa ”alkuvaiheissa”. Geologisessa ajoituksessa, aika, joka saattaa kulua ennenkuin tulivuori todella räjähtää sen jälkeen kun sen varhaisvaiheet alkavat, voisi olla 20-30 vuotta. Mutta, kenenkään ei pitäisi ottaa tätä maaperän muodonmuutosta, joka mitattiin vuonna 2003, itsestään selvänä asiana.

2) Illuminatilla on tieteellinen kyky nakuttaa magmakammiota sähkömagneettisten aaltojen avulla massiivisen räjähdyksen hetkeen asti. Kuuntele todistetta:

Muut (ulkomaiset tiedemiehet) ovat ryhtymässä jopa ekoterrorismiin jonka avulla he voivat muuttaa ilmastoa, käynnistää maanjäristyksiä ja tulivuoria etäisesti käyttämällä hyväksi sähkömagneettisia aaltoja.” (William Cohen, presidentti Clintonin puolustusministeri, puhuessaan konferenssissa koskien terrorismia, joukkotuhoaseita, ja Yhdysvaltain strategiaa, Sam Nunn Policy Forum, 28. huhtikuuta 1997, Georgian yliopisto, Athens, Georgia)

Aikana jolloin Cohen lausui nämä sanat, hän oli vallan huipulla Washington D.C:ssä. Ainoa henkilö joka oli hänen yläpuolellaan, oli Yhdysvaltain presidentti, Bill Clinton. Cohenilla oli pääsy huippuluokan aseteknologian korkeimmille tasoille. Hän tiesi mistä puhui. Tulivuoret voidaan saada räjähtämään nakuttamalla sähkömagneettisia aaltoja. Venäjä omistaa korkeimman osaamisen, järjestelmän nimeltä Scalar Waves.

3) Jumalan kuvaus Hänen Amerikan tuhoamisestaan (Ilmestyskirja 18) voitaisiin toteuttaa Yellowstonen tulivuoren massiivisella purkauksella.

(Lue myös NEWS2518, otsikolla, ”Tyrmistyttäviä profeetallisia uutisia: Ilmestyskirjan luvun 18 profetia paljastaa että Amerikka EI kärsi taloudellisesta romahduksesta ennenkuin Antikristus on täällä”)

Uusi Nooan arkki -elokuva kauhistus kristityille – Venäjän armeijalla massiivinen ydinsotaharjoitus pelokkeena Lännelle – The World Court määrää Japanin lopettamaan valaanpyynnin mikä on esimakua Uudesta Maailman Järjestyksestä!

Tässä tuore Cutting Edgen uutishälytyskirje (News Alert) alkavalta viikolta, jossa aluksi kerrotaan venäläistä uutislähdettä lainaten Venäjän armeijan strategisten ohjusjoukkojen aloittamasta kolmipäiväisestä ydinsotaharjoituksesta viime viikon torstaina jolla testattiin armeijan valmiutta laajamittaiseen ydinasehyökkäykseen vihollista vastaan. Tämän sotaharjoituksen tarkoituksena oli ilmeisesti toimia pelokkeena Lännelle jottei se menisi liian pitkälle Ukrainan suhteen. Toisessa uutiskirjeen osiossa David Bay kertoo ylikansallisen oikeusistuimen määräyksestä jolla Japania käsketään lopettamaan valaanpyynti kansainvälisillä vesillä. Tämä tapaus on esimakua Uudesta Maailman Järjestyksestä jossa yksittäiset valtiot eivät voi toimia enää suvereenisti vaan ne pannaan globaalin hallinnon alaisuuteen. Tämä onkin Saatanan päämäärä jota aikoinaan edusti Baabelin torni. Historia toistaa itseään jonka Raamattu ennustaa. Lopuksi viimeisessä osiossa David sanoo käyneensä katsomassa uuden Hollywood-elokuvan sen ensi-iltana joka kertoo omalla tavallaan tarinan Raamatun vedenpaisumuksesta ja Nooasta. Elokuva on todellinen kauhistus jossa vääristellään Raamatun kertomusta ja lisätään valheellisia juttuja oikeaan tarinaan. Jumalaton Hollywood eksyttää maailmaa tällä roskalla joka toimii vain viihteellisenä verta räiskyttävänä toimintaelokuvana, jollainen oli paikoitellen myös v. 2004 ilmestynyt Mel Gibsonin 'raamatullinen' elokuva The Passion. Uutishälytyksen suomensi: Olli R.

-------------------------------------

News Alert (Uutishälytys) Cutting Edgen sivuilla

Hot News

Monday, March 31, 2014


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=1083
DVD

I. Venäjä ylvästelee ydinaseistuksensa kyvyillään varoituksena Lännelle olemaan painostamatta Venäjää liian pitkälle Ukrainan suhteen.

Harvat ymmärtävät, että Venäjän TODELLINEN uhka ei ole ydinaseet, vaan paljon voimakkaammat “sähkömagneettiset skalaariaseet”.


”Samalla kun paljon Lännen huomiota on kiinnittynyt Venäjän sotilaalliseen kerääntymiseen lähelle Ukrainaa, Moskova myöskin aloitti massiivisen hyökkäysharjoituksen torstaina … Venäjän strategiset ohjusvoimat aloittivat massiivisen kolmen päivän harjoituksen käsittäen 10,000 sotilasta ja 1,000 varustelu-upseeria yli 30 yksiköstä.”

Mikä oli tämän ydinsodan simulaatioharjoituksen mainittu tavoite?

”Harjoituksen tärkein tavoite … on varmistaa että Venäjän strategisilla ohjusjoukoilla on riittävät valmiudet suorittaa hyökkäyksellisiä operaatioita käsittäen ydinohjusten massiivinen ja samanaikainen käyttö.”

Mutta tietenkin, tämän harjoituksen epävirallinen tarkoitus, tullen juuri kun Ukraina ja länsimaat syyttivät siitä että 100,000 venäläistä sotilasta oli kokoontunut rajalle, on muistuttaa jokaista että Venäjällä on kyky tukea mitä tahansa siirtoa jonka se voi tehdä Ukrainaa vastaan, kuten tämä viimeinen lause paljastaa.

”Samalla, artikkeli päätettiin toteamalla että Venäjän strategisten joukkojen valmiuksien testaaminen oli erityisen tärkeää 'maailman tilanteen tämänhetkisen realiteetin' valossa.”

Presidentti Putin on myöskin lähettämässä viestin, että mikä tahansa Lännen toiminta Venäjää vastaan Ukrainan suhteen voisi kohdata ydiniskun.

Se mikä tekee tästä ydinasemahdin näytöstä niin mielenkiintoisen, on se, että ydinaseet ovat käyneet vanhanaikaisiksi sähkömagneettisten skalaariaseiden toimesta, kuten Bill Schnoebelen niin selvästi osoittaa DVD'llään joka on kuvattu yäpuolella, “Venäjän salainen ase suunnattuna kukistamaan Amerikka – Skalaariasejärjestelmä paljastettu!”

http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=1341
DVD

Entinen puolustusministeri William Cohen paljasti sähkömagneettisten aseiden olemassaolon ja voiman puheessa jonka hän piti Antiterrorismi-konferenssissa huhtikuun 28. päivänä 1997. Hän lisäksi paljasti että vieraat vallat omistivat näitä voimakkaita aseita. Sen vuoksi, Venäjän näyttö sen ydinasekyvyistään ei ole enempää eikä vähempää kuin pelkkää propagandaa tarkoituksena tehdä vaikutus läntiseen yleisöön. Länsivaltojen johtajat tietävät Venäjän skalaarikyvyistä ja ovat vastanneet omalla sähkömagneettisten aseiden jäejestelmällä eli “HAARP'illa”.

Molemmilla sähkömagneettisilla järjestelmillä on seuraavat ominaisuudet:

* Luoda ydinpommia vastaavia räjähdyksiä ilman säteilyä! Tällä aseella, sinä voit hyökätä kohteisiin ilman ydinkärkien kuljettamista ohjuksilla, tai lentokoneella, tai millään kuljettajalla!! Siksi ydinkärkien kuljetus ohjuksilla on vanhanaikaista!!

* Luoda läpitunkematon puolustuksellinen sateenvarjojärjestelmä, joka estää mitä tahansa esinettä – lentokonetta, ohjusta, lintua tunkeutumasta kilven läpi.

* Luoda maanjäristyksiä tarvittaessa missä ja milloin tahansa maapallolla.

* Manipuloida globaaleja sääjärjestelmiä, muuttaen säämalleja, sateita, kuivuutta

* Uudelleenohjata suihkuvirtauksia

* Mielenhallinta

Olemme erittäin kiitollisia puolustusministeri William Cohen'in paljastuksista saattaa tämä uusi kyky päivänvaloon. Koska Cohen oli tietoinen Amerikan suurimmista salaisuuksista, hän tietää mitä puhuu. Venäjällä on skalaariasejärjestelmä samalla kun Amerikka käyttää vähemmän tehokasta HAARP'ia.

Me suosittelemme tätä tutkimuslinjaa, sillä se on niin mielenkiintoinen ja merkityksellinen.
 

http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2518
II. Maailman oikeusistuin (The World Court) MÄÄRÄÄ suvereenia Japania lopettamaan valaanpyynnin.

Tämä tapaus saattaa osoittautua valmentavaksi tarinaksi joka osoittaa että Maailman oikeusistuimella on nyt toimivaltaa voimakkaan itsenäisen valtion suhteen. Tervetuloa Uuteen Maailman Järjestykseen!


”Japani on määrätty keskeyttämään valaiden metsästys Etelämantereella Kansainvälisen oikeusistuimen toimesta, päättäessään, 'ettei se ole tieteellistä'. Australia nosti asian esille Japania vastaan pyrkimyksenä lopettaa valaanpyynti Eteläisellä jäämerellä … Valaanlihaa, jota jotkut Japanissa pitävät herkkuna, myydään kaupallisesti.”

Miten Japani vastaa? Kertooko se tälle Maailman oikeusistuimelle hyppäävänsä korkeasta rakennuksesta? Ei, Japani sanoo noudattavansa tätä päätöstä, joka vain antaa uskottavuutta oikeusistuimelle. Japanin halukkuus totella tätä Maailman oikeusistuinta valmentaa monia ihmisiä kaikkialla maailmassa siihen että tällä oikeusistuimella on laillinen oikeus pakottaa suvereeneja kansakuntia noudattamaan sitä mitä se sanelee.

Miksi tämä liikehdintä kohti globaalia hallintoa ja oikeusjärjestelmää on niin vaarallista elämillemme, vapauksillemme ja meidän elämäntavalle?

Toisen maailmansodan jälkeen, juutalaiset eloonjääneet olivat pyörällä päästään paljastuksesta että Hitler oli systemaattisesti murhannut 6 miljoonaa heidän veljistään! Päällimmäinen kysymys jota he kysyivät itseltään oli, 'Miten tämä julmuus olisi voitu estää?' Pitkän keskustelun jälkeen, he tulivat siihen johtopäätökseen että paras puolustus juutalaisille olisi sotilaallisesti tarpeeksi vahva valtio puolustamaan sen kansalaisia. Juutalainen valtio olisi paljon herkempi juutalaisten tarpeille ja haluille kuin mikään pakanavaltio jossa he mahdollisesti voisivat olla.

Älä eksy: oikeudet, omaisuus, ja yksittäisten kansalaisten elämät on parhaiten suojattu heidän omien veljiensä yksittäisillä valtioilla, eikä jollakin hirvittävällä globaalilla valtiolla! Edellisen kerran kun Saatana pääsi lähelle perustaakseen globaalin hallinnon, talouden, ja uskonnon oli Baabelin torni. Jumala liikkui voimakkaasti estääkseen tätä saatanallista päämäärää toteutumasta. Siitä hetkestä lähtien, Jumalan suunnitelma kansoille oli saada monia kansakuntia maailmaan, joista jokainen vastasi heidän omista kansalaisistaan.

Tämä liikehdintä kohti maailmanhallitusta, yhtä maailman talousjärjestelmää, ja maailmanuskontoa on saatanallinen, ei Jumalasta. Lisäksi, meidän tutkimuksemme heidän suunnitelmansa yksityiskohdista paljastaa että tämä suunniteltu systeemi toteuttaa Raamatun profeetallisen kuvan Antikristuksen valtakunnasta. Heidän omat kirjoituksensa ovat niin rohkeita että he kutsuvat heidän tulevaa johtajaansa, “Antikristukseksi”.

Mikä tahansa siirto kohti globaalia kokonaisuutta, olipa se oikeudellinen tai taloudellinen tai hallinnollinen, on Saatanan alkuperäisen Baabelin suunnitelman täyttymystä. Lisäksi tällaisten globaalien järjestöjen luomisella toteutetaan Raamatun Lopun aikojen profetiaa.
 

http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2612
III. Nooan arkki -elokuva debytoi viime perjantaina, 28.3.2014. Vaimoni ja minä katsoimme sen.

Tämä syvästi puutteellinen, Raamatun ulkopuolinen kuvaus maailmanlaajuisesta tulvasta ja Nooan roolista siinä, on masentava esimerkki siitä mitä Hollywood tekee mille tahansa raamatulliselle elokuvalle jonka he valmistavat.

LYHYT KATSAUS: ”Noah”-elokuvassa oli pääteema joka väritti koko elokuvaa. Nooa kuvattiin ongelmallisena ihmisenä josta tulee lähes häiriintynyt ja melkein murhaaja. Joskus ennen arkin valmistumista, Nooa tuli pakkomielteiseksi ihmiskunnan uskomattoman synninmäärän suhteen. ”Luoja” oli kertonut hänelle että Hän aikoi tuhota ihmiskunnan paitsi Nooaa ja hänen perhettään.

Mutta Nooa tuli vakuuttuneeksi, että hän ja jokainen jäsen hänen perheestään olivat myöskin pahoja ja että jos he eläisivät, he ja heidän jälkeläisensä siirtäisivät tämän pahuuden heidän lapsilleen, ja heidän lastenlapsilleen, jne.

Siksi Nooa uskoi että Jumala halusi hänen murhaavan perheensä ja lopulta itsensä. Tällä tavoin, Nooan mukaan, maailma palautettaisiin turmeltumattomuuden tilaan jossa eläimet vaeltaisivat maailmassa ilman ihmistä. Tietysti, Raamattu ei sano minkään tällaisen olevan Jumalan tahto! Mutta se ei estä Nooaa, joka kertoo jokaiselle perheensä jäsenelle että, kun arkki vihdoin lepää maan päällä ja on tullut aika päästää eläimet ulos, hän aikoo tappaa jokaisen perheen jäsenensä ja sitten itsensä.

Siinä vaiheessa, Nooan poika Seem protestoi, sanoen että hänen vaimonsa vauvaa jonka on määrä syntyä hyvin pian, ei voida pitää pahana ja häntä ei voi tappaa; myöskään häntä eikä hänen vaimoaan voida murhata sillä silloin vauva kuolisi jos hänellä (he/she) ei olisi aikuista huolehtimassa hänestä. Nooa on varma, että tämä hänen perheensä murhaaminen on “Luojan tahto”.

Sen jälkeen kun Seemin vaimo synnyttää naispuoliset kaksoset, hänen vaimonsa ottaa kummankin vauvan käsivarsilleen ja vetäytyy arkin ylätasolle. Nooa löytää hänet sieltä, ja Nooa on veren sotkema. Hän on juuri tappanut Tubal-Cain'in hyvin väkivaltaisessa kamppailussa ja hänellä on paljon verta kasvoillaan. Kun hän lähestyy miniäänsä, hänellä on hyvin terävä tikari kädessään ja nostaa tuon tikarin kohti toisen vauvan päätä. Muutaman jännittävän hetken päästä, Nooa vetää tikarinsa pois ja ilmoittaa, ettei hän pysty tappamaan tätä vauvaa.

Myöhemmin, yksin ollessaan, Nooa nostaa katseensa taivasta kohti ja sanoo Jumalalle, “En pystynyt tekemään sitä”.

Tämä koko tapaus on valhe. Jumala ei koskaan kertonut Nooalle että Hän halusi koko Nooan perheen murhattavan. Jumala ei koskaan sanonut mitään halustaan että maapalloa asuttaisivat vain eläimet tulvan jälkeen. Se mitä tämä elokuva tekee, on kuvaus Jumalasta verisenä jumaluutena jolla ei ole myötätuntoa yhdellekään ihmisolennolle. Nooa kuvataan hyvin synkässä valossa, uhkaavana, alakuloisena miehenä.

Ymmärrän nyt miksi paavi Francis I kieltäytyi tapaamasta elokuvan tähteä, Russell Crowe'a. Tällainen tapaaminen olisi kantanut mukanaan epäsuoraa hyväksyntää elokuvalle. Edes katolilaiset teologit eivät haluaisi olla missään tekemisissä tämän kauhistuksen kanssa koskien “raamatullista” elokuvaa.

http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2480
Tarkkailijoiden (Watchers) rooli tässä elokuvassa on myöskin Raamatun ulkopuolinen.

Tarkkailijat tunnistetaan oikein ”Noah”-elokuvassa langenneiksi enkeleiksi, mutta sitten eksyy totuudesta sanomalla että on sekä hyviä että pahoja langenneita enkeleitä/Katselijoita. Hyvät Katselijat suojelevat Nooaa vihollisilta, joihin kuuluu pahat Katselijat.

”Noah”-elokuva kuvaa että hyvät Tarkkailijat rakentavat arkin Nooaa varten.

Kun jumalattomien ihmisten massat yrittävät rynnäköidä arkkiin juuri ennen kuin vedet alkavat purkautua maasta, hyvät Tarkkailijat teurastavat monia tuhansia heistä, repien joitakin heidän ruumiitaan kappaleiksi.

Itseasiassa, ”Noah” on aivan yhtä verinen kuin sotatoimintaelokuva!

Lisäksi, ”Noah” ei koskaan käytä nimeä 'Jumala (God)', vain 'Luoja (Creator)'. Tämä puute on raskas koska se avaa oven yliluonnolliselle alien-olennolle olla luoja. Itseasiassa, tätä ajatusta ollaan levittämässä kaikkialla kulttuurissamme, julkisessa luokkahuoneessa, elokuvissa ja TV'ssä. The History Channel -kanava on erityisen aktiivinen mainostaessaan ideaa “älykkäästä luomuksesta (Intelligent Creation)”, alien-rodusta, joka tuli maapallolle ja loi ihmiskunnan ja joka sitten lähti.

Mikään tästä ei ole Raamatun mukaista. Lisäykset joita Noah”-elokuvan tuottajat ovat tehneet Raamatun kertomukseen ovat todella kauheita. Tämä elokuva on hyvä esimerkki siitä mitä tapahtuu kun jumalaton Hollywood yrittää tehdä raamatullisen tarinan. Ei kenenkään kristityn pitäisi nähdä tätä elokuvaa, ellet sitten halua informoida itseäsi sen vakavista virheistä jotta voit estää pastoriasi näyttämästä sitä hänen arvostelukyvyttömälle seurakunnalleen.

Me tarjoamme useita kirjakauppakohteita jotka kertovat Nooan tarinan totuudenmukaisesti. Nämä lähteet olisivat erinomaisia oikean perspektiivin saamisessa koskien vanhurskaan Nooan tarinaa, Jumalan roolia ja Jumalan armoa säästettäväksi ainoastaan vanhurskaille maaplaneetan ihmisille ennen tulvaa. Kaksi näistä kirjakauppalähteistä on kuvattuna yläpuolella.

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Started on June 7, 2026
View My Stats
Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Käyttäjän Mark Allison 88 ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava jossa tuoreista tapahtumista maailmalla ja spekulaatioita mm. ylöstempausta silmällä pitäen

Käyttäjän Hugh Jorgan YouTube-kanava jossa ajankohtaista tulkintaa profeetallisesta I, Pet Goat 2 -elokuvasta

Tuore Hitler-dokumentti sisältäen haastatteluja ja kertoen Hitlerin sodanaikaisen menestyksen ja tuhon (arvokasta kuvamateriaalia, tallenna itsellesi)

EU-kriitikko Sakari Linden Tikkakoski-kanavan haastattelussa huhtikuussa 2025 – Aiheena EU:n tulevaisuus

Järjen ääni Brysselistä – entisen persuvaikuttajan Sakari Lindenin X-tili

Mediapersoona Juha Korhosen X-tili

Väärinajattelija -podcast by Antti Launonen 21.3.2025, jakso 82 – Tuomas Malinen (Ukrainan sodan taustat ja rauhanneuvottelut)

Julius 'Juju' Kiven haastattelussa Juha Korhonen uuden kirjansa pohjalta (live-lähetys 14.3.2025)

Juha Korhosen uutuuskirja myytävänä: MV-Lehti kulissien takaa – Matkani mediakentälle

ATOMIstudio Janus Putkonen - Suomen tie sotaan Venäjän federaatiota vastaan (kirjaesittely Totuuden etsijöiden live-striimissä 14.11.2024) (VIDEO, mp4)

Kuinka länsi valehteli Venäjälle NATOn laajenemisesta (Julius Kivi ja Janus Putkonen live-striimissä 24.10.2024) (VIDEO, mp4)

Koronarokotehaitoista video – 18.5.2024 Peitelty totuus -- Rokotehaittatapahtuma Paasikivenaukio Helsinki

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com