Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

lauantai 5. toukokuuta 2012

KR-92 tukee panenteismia ja New Age'a

----- Original Message -----
From: Samuel Korhonen
To: undisclosed-recipients:
Sent: Saturday, February 25, 2012 6:33 PM
Subject: KR-92 tukee panenteismia ja New Age'a

Shalom!

Aasi rupesi lukemaan New Age'sta pelastuneen Warren B Smithin kirjaa: A Wonderful Deception (Ihana petos). Eka luvussa puhutaan Rick Warrenista ja päämäärätietoisesta liikkeestä ja yksi alaotsikko on: Rick Warren lähettää hämmentävän New Age -sanoman: “Jumala on kaikessa.” Tärkeimmässä kirjassaan ”The Purpose Driven Life, Rick Warren käyttää 15 eri raamatunkäännöstä ja ottaa jakeen Ef. 4:6 uudesta NCV-käännöksestä:

”There is one God and Father of everything. He rules everything and is everywhere and is in everything.”

Uudessa kirkkoraamatussamme KR-92 tämä jae on aika hyvä suomennos tästä: ”Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.”

Warren B Smith'in mielestä tämä on New Age'a – ja hän on todellinen asiantuntija.

Tämän panenteistisen ajattelutavan kanssa sopii aasin mielestä hyvin yhteen myös KR-92:n räikeä käännösvirhe jakeessa Kol. 1:27:

"Hän on tahtonut antaa heille tiedoksi, miten häikäisevän kirkas on tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus: Kristus teidän keskellänne, kirkkauden toivo" (KR-92)

"...joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo" (KR-38).

New Age'en ja panenteismiin se sopii kuin nenä päähän, että Kristus on vain sakramenttina omiensa keskellä eikä heissä, mutta Jumala on kaikessa eikä siihen mitään Kristusta tarvita!

(Panenteismi = Jumala kaikessa)

Liitteenä suomennettu katkelma em. Warren B Smith'in kirjasta.

Bileamin Aasi (Samuel Korhonen)

-------------------------------

Samuel on uskollisesti suomentanut tätä tärkeää Warren B Smithin kirjaa tänä vuonna joka käsittelee Esiintulevan Päämäärätietoisen seurakunnan New Age -yhteyksiä. Kirja löydetään netistä suomennettuna (11 ensimmäistä lukua pdf-tiedostoina tähän mennessä) sivulta: http://www.lampaille.com/pdf---kirjoja/ihana-petos/. Lisäksi HTML-versiona kirjan suomennoksia löytyy Samuelin alkuperäisten kommenttien kirjeissä kanssa sivulta: http://p4.foorumi.info/ilosamoma/viewtopic.php?t=6864&sid=d91f62b1abf77a133a077fb291a4cd56. ”Nokialainen” huom.



Katkelma kirjan, A Wonderful Deception, luvusta 1/Deceived on Purpose

2) Rick Warren lähettää hämmentävän New Age -sanoman: “Jumala on kaikessa”

Viidestätoista eri raamatunkäännöksestä, joita Rick Warren käyttää kirjassaan, The Purpose Driven Life, hän ottaa jakeen Ef. 4:6 uudesta käännöksestä, joka virheellisesti välittää panenteististä New Age-oppia, että Jumala on ”kaikessa”. New Age -johtajien mukaan tämä oppi on perustava New Age'lle/Uudelle Hengellisyydelle. [2] Silti näistä 15 käännöksestä, joita Warren käyttää kirjassaan, hän valitsee käännöksen, New Century Version, jolla on mahdollisuus harhaanjohtaa miljoonat päämäärätietoiset lukijat uskomaan tämä tärkein New Age-oppi, että Jumala on ”kaikessa”. Warren kirjoittaa:
Raamattu sanoo: “He rules everything and is everywhere and is in everything (Hän hallitsee kaikkea ja on kaikkialla ja on kaikessa)” [3]
Rick Warren'in lainaama New Century Version pukee sanoiksi sen, mitä kirja, A Course in Miracles ja muut New Age -kirjani opettivat minulle vuosia sitten—että Jumala on jokaisessa ihmisessä ja kaikessa. Tämä on täysin harhaanjohtavaa siitä, mitä Paavali sanoo jakeessa Ef. 4:6. Aikaisemmassa kirjassani, Deceived on Purpose (Petetyt tarkoituksella), minä selitän:
Tässä raamatunkohdassa Paavali ei kirjoita maailmalle yleensä. Efesolaiskirje on Paavalin kirje Efeson seurakunnalle ja uskollisille Jeesuksen Kristuksen seuraajille. Kirjeen ensimmäisessä jakeessa hän tekee selväksi, että kirjoittaa ”Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa.”
Oikein käännetyn Raamatun mukaan Jumala ei ole jokaisessa ja kaikessa ja Jumalan Pyhä Henki asuu vain niissä, jotka todella hyväksyvät Jeesuksen Kristuksen Herranaan ja Vapahtajanaan (Joh. 14:15-17; Apt. 5:32). Kirjassani, Deceived on Purpose, kirjoitan:
Koska Efeson seurakunta koostui uskovista, jotka olivat hyväksyneet Jeesuksen Herranaan ja Vapahtajanaan, niin Jumala oli lähettänyt Pyhän Henkensä heille. Siksi Jumalan Pyhä Henki heidän kääntymyksensä seurauksena asui heissä kaikissa. Siten Paavali puhuu vain Efeson pyhille ja ”uskoville Kristuksessa Jeesuksessa”, sanoessaan, että Jumala on ”yli kaikkien ja kaikkien kautta ja (teissä) kaikissa”. (KJV: in you all. Suom. huom.) Hän ei sanonut, että Jumala on läsnä epäuskoisissa. Hän ei sanonut, että Jumala on jokaisessa ja kaikessa. New Age opettaa sitä. [4]
On elintärkeää ymmärtää ero jakeen Ef. 4:6 käännösten välillä. Verratkaamme Rick Warren'in lainaamaa NCV-käännöstä kuningas Jaakon Raamattuun (KJV):
There is one God and Father of everything. He rules everything and is everywhere and is in everything. (NCV)

One God and Father of all, who is above all, and through all, and in you all. (KJV)

Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa. (KR-92, aika hyvä suomennos NCV:stä. Suomalainen kirkkoraamattu on totisesti ajan tasalla! Suom. huom.)

Yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. (KR-38, vastaa muuten tarkasti KJV:tä, mutta sana teissä (in you) puuttuu. Suom. huom. )

Viitteet:

1. Rick Warren, The Purpose Driven Life: What on Earth Am I Here For? (Grand Rapids, MI: Zondervan, 2002), pp. 30-31; Bernie Siegel, Love, Medicine & Miracles (New York, NY: Harper-Collins Publishers: HarperPerennial, 1998), pp. 18-20; Warren B. Smith, Deceived on Purpose: The New Age Implications of the Purpose Driven Church (Magalia, CA: Mountain Stream Press, 2004), pp. 47-49.
2. Warren B. Smith, Deceived on Purpose, op. cit., pp. 155-159.
3. Rick Warren, The Purpose Driven Life, op. cit., p. 88.
4. Warren B. Smith, Deceived on Purpose, op. cit., p. 82.

1 kommentti:

  1. Pitää muistaa, ettei 33/38 Raamattu ole sama kuin King James. Vanha Biblia 1776 on melkein sama kuin King James. Paikka paikoin Biblia on yhteneväinen William Tyndalen Uuden Testamentin kanssa, kuten 2.Tess.2:7 jakeessa. 33/38 on melkein sama kuin New American Standard Bible.

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com