Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 3. toukokuuta 2012

Last Trumpet Newsletter -- Toukokuu 2012

Tässä toissa vuoden kesäkuussa kuolleen pastori David J. Meyerin pojan Samuel David Meyerin profeetallista sananjulistusta ja ajankohtaisten tapahtumien kertausta toukokuun 2012 uutiskirjeessä.

Last Trumpet Newsletter

Volume XXXI    Issue V    May 2012

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626  Internet: <http://lasttrumpetministries.org>

Livenä:

http://video.google.com/videoplay?docid=-3933070609859717363#
http://video.google.com/videoplay?docid=-4929140595016030990#
http://www.youtube.com/watch?v=3ReP7FPa87c

-----------------------------

Merkkejä nousevasta Antikristuksen järjestelmästä!
(Manifestations Of A Rising Antichrist System!)

”Jumalaton miettii vanhurskaalle pahaa ja kiristelee hänelle hampaitansa; mutta Herra nauraa hänelle, sillä hän näkee hänen päivänsä joutuvan. Jumalattomat paljastavat miekkansa ja jännittävät jousensa, kaataaksensa kurjan ja köyhän, teurastaaksensa ne, jotka ovat oikealla tiellä. Mutta heidän miekkansa käy heidän omaan sydämeensä, ja heidän jousensa särkyvät. Vanhurskaan vähä vara on parempi kuin monen jumalattoman tavarain paljous. Sillä jumalattomain käsivarret särjetään, mutta Herra tukee vanhurskaita. Herra tuntee nuhteettomain päivät, ja heidän perintönsä pysyy iankaikkisesti. Pahana aikana he eivät joudu häpeään, ja nälän päivinä heillä on kyllin syötävää.”

Psalmi 37:12-19

”Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.”

Ilmestyskirja 13:16-18


Tässä LTN:n numerossa, me tulemme ajatuksia herättävästi tarkastelemaan seuraamuksia tämän päivän ajankohtaisista tapahtumista kun me siirrymme aina vain lähemmäksi meidän Herramme ja Vapahtajamme, Jeesuksen Kristuksen, takaisintuloa. Paljon on tapahtumassa ja me olemme liikkumassa hengenvaarallista vauhtia kohti tapahtumia jotka saavat aikaan Saatanan ja hänen seuraajiensa lopun samanaikaisesti kun ne tuovat pelastuksen Jumalan lapsille. Monia asioita on sattumassa joita on vaikea käsittää joskus, ja vielä vaikeampi sietää, mutta me tiedämme että mitä tahansa ehkä tapahtuukin, Jumala saa lopputuloksen toimimaan hänen mieleisekseen. Sillä kuten apostoli Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeen luvussa 8:28, ”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.”

Meidän pitää aina muistaa että kaikki mitä Saatana tekee vain tuo hänet lähemmäksi hänen täydellistä ja kertakaikkista tuhoansa. Me tiedämme että hän innosti ihmisiä vehkeilemään Jeesusta Kristusta vastaan ja tuomitsemaan hänet tuskalliseen ja kaameaan kuolemaan ristillä. Lyhyen aikajakson verran, paholainen oli tosiaankin tarpeeksi typerä uskomaan että hän oli voittamassa sodan meidän Kaikkivaltiasta Jumalaa vastaan. Kuitenkin, Jumala tiesi kaiken mitä tehtäisiin ennen kuin sitä [ristiinnaulitsemista] pantaisiin edes käyntiin, ja se oli Saatanan ja hänen lastensa toimet jotka sinetöivät heidän kohtalonsa ja määräsivät heidät tuholle lähes kaksituhatta vuotta sitten.

Tavallaan, Jumalan valtakunnan viholliset ovat yhä hyvin aktiivisia tänä päivänä, ja he työskentelevät kuumeisesti saadakseen aikaan heidän yhden-maailman hallintonsa. Kuitenkin, he ovat ilman ymmärrystä siitä että heidän tekonsa lopulta aiheuttavat heidän oman kukistumisensa. He eivät ainoastaan epäonnistu toteuttamaan heidän päämääriään, vaan Raamattu kertoo meille että heidät tullaan saamaan kiinni heidän omista juonistaan. Psalmista 9:15 me luemme, ”Pakanat ovat vajonneet kaivamaansa hautaan; heidän jalkansa takertui verkkoon, jonka he virittivät.” Niille jotka vastustavat Jumalaa, jokainen askel jonka he ottavat saattaa heitä yhden askeleen lähemmäksi epäonnistumista.

Onneksi, jos sinä etsit Jumalaa ja seuraat Häntä kokosydämisesti, sinua ei tulla alistamaan niiden tuomitsemiselle jotka ovat osallisina antikristillisessä järjestelmässä, joka on nykyään hyvin vallitseva tänä modernina aikakautena. Minä rohkaisen jokaista joka lukee tätä uutiskirjettä ottamaan vaarin apostoli Paavalin kehotuksesta joka kirjoitti 2. Korinttolaiskirjeen luvussa 6:17, ”Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani.” Jos sinä et ole vielä täysin luovuttanut sydäntäsi Jumalalle, minä kehotan sinua tekemään niin nyt.

Tuleva rahaton yhteiskunta! (The Coming Cashless Society!)

Läpi koko maailmanhistorian, montaa erityyppistä maksuvälinettä on käytetty. Esimerkiksi, muinaisina aikoina, esineitä kuten karjaa ja kaurikotiloita (cowrie shells) käytettiin maksuvälinemuotoina. Myöhempinä vuosisatoina, kolikot ja lopulta paperiraha kehitettiin. Vuodesta 1900 vuoteen 1933 saakka, Amerikan Yhdysvallat oli kultakannassa, mikä tarkoitti sitä että kaikkea paperirahaa joka oli jakelussa, tuettiin kullalla ja voitaisiin vaihtaa vastaavaan määrään arvokasta metallia pyynnöstä. Tänä päivänä, Yhdysvallat ja useimmat muut kansakunnat maailmassa operoivat valtion asettamalla paperirahalla (fiat money). Tällä valtion hyväksymällä paperirahalla on vähän luontaista arvoa itsessään, ja sitä tarkastellaan maksuvälineenä vain koska valtio on julistanut sen sellaiseksi. Itse asiassa, sana fiat on latinalaista alkuperää ja tarkoittaa ”tehtäköön se (let it be done)” tai ”olkoon se (it shall be)”. (1) Vaikka rahalla itsellään ei ole lähestulkoon mitään kirjaimellista arvoa, se on silti todellista valuuttaa jota voidaan säästää, kuluttaa, ja käyttää kaupankäyntiin kierrättämällä kädestä toiseen. Kuitenkin, fyysisen rahan, johon tavallisesti viitataan käteisenä, päivät, näyttävät olevan tulossa pian loppuunsa.

Useat kansakunnat maailmassa ovat siirtymässä kohti rahatonta yhteiskuntaa; kuitenkaan, yksikään ei ole nähnyt nopeampaa muutosta kuin eurooppalainen maa Ruotsi. Monet liikeyritykset kieltäytyvät hyväksymästä käteistä, ja asiakkaiden jotka kulkevat julkisilla busseilla täytyy maksaa heidän matkalippunsa hinnat elektronisesti. Jopa jotkut pankit ovat lopettaneet käteisen rahan käsittelyn. ”On olemassa pikkukaupunkeja joissa ei ole lainkaan mahdollista enää astua pankkiin ja käyttää käteistä”, sanoi Curt Persson, Ruotsin kansallisen eläkeläisjärjestön johtaja (chairman of Sweden's National Pensioners' Organization). (2) Tätä kehitystä mainostetaan suurena edistyksenä joidenkin yksilöiden taholta. ”Vähemmän käteistä rahaa kierrossa tekee asioista turvallisempia, sekä henkilökunnalle joka käsittelee rahaa, mutta myös tietysti, suurelle yleisölle”, totesi Pär Karlson, turvallisuusasiantuntija Ruotsin pankkiiriyhdistyksessä (Swedish Bankers’ Association). ”Jos ihmiset käyttävät enemmän maksukortteja, he ovat vähemmän sekaantuneina hämäriin taloustoimintoihin”, selitti Friedrich Schneider, taloustieteen professori Johannes Kepler -yliopistossa Itävallassa. Hämmästyttävästi, käteisen rahan osuus on nyt vain kolme prosenttia Ruotsin taloudesta. (3)

Monet jutut valtavirran uutismediassa ovat nyt kuvaamassa käteistä rahaa muinaisaikaisena vaihdon välineenä, joka tulisi poistaa. David Birch’iä, yhtä Consult Hyperion’in johtajista, yhtiö, joka on erikoistunut elektronisiin maksuihin, siteerattiin sanomassa seuraavaa äskettäisessä Slate’n artikkelissa, ”Me yritämme käyttää teollisen aikakauden rahaa tukemaan kaupankäyntiä jälkiteollisessa aikakaudessa. Se ei vain toimi. Ennemmin tai myöhemmin tektoniset laatat siirtyvät ja sitten, hyvin nopeasti, sinä löydät itsesi tästä uudesta ympäristöstä, jossa, jos sinä pyydät jotakuta maksamaan sinulle käteisellä, sinä vain otaksut että he ovat prostituoituja tai somalimerirosvoja.” (4)

CBS News myös demonisoi käteisen rahan artikkelissa joka julkaistiin maaliskuun 25. päivänä 2012 otsikolla, ”Why Cash Is Losing Its Currency (Miksi käteinen on menettämässä sen käypäisyytensä)”. Artikkeli siteeraa ekonomisti Robert Reich’ia jota lainataan sanomalla, ”Tulee olemaan aika – en tiedä milloin, en pysty antamaan sinulle päivämäärää – jolloin fyysinen raha lakkaa vain olemasta.” (5) Artikkeli myös keskustelee trendikkäistä uusista tavoista joilla ihmiset tekevät rahansiirtoja elektronisesti, sellaisesta kuten uudesta systeemistä joka tunnetaan nimellä ”Card Case”, joka toimii iPad-tablettitietokoneilla ja älypuhelimilla. Ohjelma mahdollistaa asiakkaiden maksaa heidän ruokansa ja palvelunsa vilauttamatta tai skannaamatta mitään. Sen sijaan, kun asiakas joka käyttää ohjelmaa on toimintaetäisyydellä, hänen nimensä ja kuvansa putkahtavat esiin automaattisesti kuvaruudulle kassalla. (6) Sam Shrauger, johtaja sähköisen laskutuksen (e-payments) firmassa nimeltä PayPal, ennakoi innokkaasti maailmaa ilman käteistä rahaa. ”Jokainen jolla on lompakko voi käyttää digitaalista lompakkoa, paljon helpommin kuin he voivat käyttää fyysistä lompakkoa. Minä ajattelen että raha voisi olla parempaa digitaalisessa maailmassa. Se voi liikkua helpommin. Se voi olla notkeampaa. Se voi itse asiassa olla älykkäämpää”, Shrauger totesi. (7)

Minä uskon että muutos globaaliin rahattomaan yhteiskuntaan tulee olemaan asteittainen. Silti, me olemme jo näkemässä yrityksiä joidenkin hallitusten taholta eliminoida käteinen, kolikot, ja muut paperivälineet kuten shekit. Kanadassa, uutta systeemiä nimeltä MintChip ollaan kehittelemässä siinä toivossa että se jonakin päivänä korvaa kolikot. (8) Britanniassa, Maksuneuvostolautakunta (the Payments Council Board) suunnittelee poistavansa kaikki paperishekit lokakuun 31. päivään 2018 mennessä. (9)

Tulevan rahattoman yhteiskunnan kannattajat mainostavat sitä turvallisempana, nopeampana, tehokkaampana systeeminä joka on myös parempi ympäristölle. Kuitenkaan, ei mitkään näistä oletetuista hyödyistä ole todellinen syy sille miksi rahatonta yhteiskuntaa ollaan hitaasti asettamassa paikoilleen. Nouseva Antikristuksen järjestelmä vaatii rahattoman yhteiskunnan kontrolloidakseen ihmisiä ja pitämään tarkasti silmällä jokaista rahansiirtoa jota tehdään. Jos joku orjuutettujen massojen jäsen joskus putoaisi pois rivistä, niin tuon henkilön jokainen taloudellinen resurssi voitaisiin välittömästi jäädyttää tai kaapata vain muutamalla tietokoneen näppäiniskulla. Kun järjestelmä on pantu täysin toimeen, ei tule olemaan keinoa jättäytyä syrjään, ja kuka tahansa mies, nainen, tai lapsi joka kieltäytyy olemasta osa siitä, tulee olemaan kykenemätön ostamaan tai myymään.

Tummia pilviä horisontissa! (Dark Clouds On The Horizon!)

Maailma, kuten se on olemassa tänä päivänä, yhä koostuu monista kansakunnista jotka pitävät itseään riippumattomina. Tämä aiheuttaa ongelman Saatanalle joka haluaa yhdistää koko maailman globaalin Antikristuksen hallinnon alaisuuteen. Sellaisen valtauksen mahdollistamiseksi, jokaisen talouden maailmassa täytyy kaatua. Huomautettakoon tässä että vuoden 1972 tutkimus, jonka MIT-yliopisto julkaisi Rooman Klubin käskystä, ennusti että maailma kokisi ”globaalin taloudellisen romahduksen” ja ”äkillisen väestönlaskun” vuoteen 2030 mennessä. (10)

Useat maailman valtiot ovat jo kärsimässä suuresta taloudellisesta ahdingosta. Itse asiassa, eurooppalainen Kreikan kansakunta on nykyisin sinnikkään ja tuhoisan laman kourissa jossa 21,8 prosenttia väestöstä on nyt työttöminä. (11) Vuonna 2011, lähes tuhat ihmistä päivää kohden menetti työpaikkansa. (12) Surullista kyllä, ankarat toimenpiteet joita hallitus on ottanut käyttöön, ovat vaatineet veronsa koskien Kreikan terveydenhuoltojärjestelmää. HIV/AIDS -viruksen leviämisestä on tullut hillitöntä, erityisesti Ateenan kaupungissa, missä tautitapaukset huumekäyttäjien keskuudessa nousivat 1250 prosentilla vuonna 2010. (13) Länsi-Niilin virus ja malaria ovat myös levinneet johtuen lääkinnällisen hoidon ei-saatavuudesta. Terveydenhuoltokriisi yllytti Raveka Papadopoulos’ta, humanitaarisen avustusorganisaation nimeltä Medecins Sans Frontieres Greece johtajaa, sanomaan, ”Se mitä me näemme, ovat hyvin selkeitä mittareita järjestelmästä joka ei pysty selviytymään.” Kommentoidessaan kotoperäisestä malariasta, Ms. Papadopoulos totesi, ”Yksinkertainen tosiasia malarian ilmestymisestä, sadan omituisen tapauksen kanssa Etelä-Kreikassa viime vuonna ja 20-30 muun ohella muualla, osoittaa että esteet terveydenhoitoon pääsylle ovat kasvaneet. Malaria on hoidettavissa oleva tauti; sen ei pitäisi levitä jos järjestelmä toimii.” (14)

Espanjan kansakunta kärsii katastrofaalisen asuntomarkkinoiden romahduksen vaikutuksista, ja niin muodoin, monet espanjalaiset ovat nyt työttöminä. Maaliskuussa 2012, 4.75 miljoonaa ihmistä oli ilman työtä Espanjassa, mikä on kaikkien aikojen ennätyskorkea euroalueen sisällä. Synkkä talousdata yllytti budjettiministeri Cristobal Montoro’a sanomaan, ”Espanja on kriittisessä tilanteessa.” (15) Uusia ankaria toimenpiteitä, jotka tulevat leikkaamaan julkisen sektorin menoja ja nostavat veroja yrityksessä pelastaa Espanjan hallitus vastaavilta 35 miljardin dollarin menoilta tänä vuonna, ollaan nyt toteuttamassa. Pääministeri Mariano Rajoy selitti että uudet ankarat toimenpiteet ovat ”välttämättömiä… niin että tulevaisuudessa me voimme päästä irti tästä tilanteesta.” Hän edelleen jatkoi sanomalla, ”Rahaa ei ole koska me olemme tuhlanneet niin paljon viimeisten muutamien vuosien aikana.” (16) [Espanjassa on ollut viimeaikoina laajoja mielenilmauksia hallituksen laajojen säästötoimenpiteiden vuoksi. Lue http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2012/04/1537260/espanjassa-suuria-mielenosoituksia-uusia-saastoja-vastaan. Suom. huom.]

Kreikka, Espanja, Italia, ja muut vaikeuksissa olevat kansakunnat euroalueella, joita ollaan nyt rusentamassa kestämättömän velan taakalla, ovat ensiluokkaisia esimerkkejä siitä mitä tapahtuu kun hallinnon menoja jätetään tarkistamatta pitkitetyn aikajakson ajalta. Silti, Yhdysvaltojen hallinto jatkaa meidän kansallisen velkamäärän kasvattamista huimaavalla keskimäärin 3.97 miljardilla dollarilla per päivä! (17) Itse asiassa, liittovaltion budjettialijäämä jokaisena viimeisenä kolmena vuotena on ollut noin 1,3 biljoonaa dollaria. (18) On mielenkiintoista panna merkille että helmikuun 23. päivänä 2009, Barack Obama antoi seuraavan lausunnon: ”Tänään minä lupaudun leikkaamaan alijäämää, jonka perimme, puoleen minun ensimmäisen kauteni virassa loppuun mennessä. Tämä ei tule olemaan helppoa. Se vaatii meitä tekemään vaikeita päätöksiä ja kohtaamaan haasteita joita me olemme pitkään lyöneet laimin. Mutta minä kieltäydyn jättämästä meidän lapsillemme velkaa jota he eivät pysty maksamaan takaisin – ja se merkitsee vastuun ottamista juuri nyt, tässä hallinnossa, saada menomme kontrolliin.” (19) Ehkäpä Obama on päättänyt että meidän lastemme tulevaisuus ei loppujen lopuksi ole niin tärkeää. Samaan aikaan, luottoluokituslaitos Egan Jones on laskenut Yhdysvaltain luottoluokitusta AA+ -tasolta AA -tasolle huhtikuussa 2012. (20)

On tullut ilmeiseksi että globaali talous on hyvin huteralla perustalla tänä nykyisenä aikana. Puhuessaan tämänhetkisestä taloudellisesta ilmastosta, Christine Lagarde, Kansainvälisen valuuttarahaston, tai IMF:n, pääjohtaja totesi seuraavaa, ”Se on selvästikin hyvin sekalainen, ja jos minä käyttäisin sääanalogiaa, koska me kaikki pidämme paljon sääraporteista, me olemme näkemässä heikkoa toipumistuulta kevätvirtauksessa, mutta me myös näemme joitakin hyvin synkkiä pilviä horisontissa.” (21)

Onko työttömyys paranemassa? (Is Unemployment Improving?)

Useiden viime kuukausien aikana, meille on kerrottu USA:n Työvoimatilastokeskuksen (Bureau of Labor Statistics) taholta että työttömyysaste Yhdysvalloissa on laskemassa. Kuitenkin, lähempi katsaus tosiasioihin paljastaa että työttömyyden oletettu aste ei sovi yhteen todellisuuden kanssa. Itse asiassa, äskettäinen uutisartikkeli joka julkaistiin huhtikuussa 2012, on raportoinut että nykyisin on 87,897,000 työikäistä amerikkalaista joilla ei ole työpaikkaa. (22) Manipuloidut luvut, joilla lasketaan virallinen työttömyysaste, on kasvattanut kansanedustaja Duncan Hunter’in (republikaani Kaliforniasta) vihaa jolle on esitelty lakiesitys nimeltä REAL Unemployment Calculation Act (TODELLISEN työttömyyden laskemissäädös). Jos se menee läpi, laki vaatisi liittovaltiota julkaisemaan hieman enemmän tarkkoja lukuja jokaiselta kuukaudelta. ”Työvoimatilastokeskus itse asiassa tarjoaa vaihtoehtoisia työttömyyden mittausvälineitä, mutta U-3 työttömyysaste varjostaa heitä johdonmukaisesti, mikä sivuuttaa laajan ryhmän ihmisiä. Meidän täytyy olla realistisia ja keskittää huomiomme lukuun joka tarjoaa tarkimman esityksen kansallisesta työttömyydestä – ei lukuun, joka aliesittää haasteen jonka me kohtaamme”, sanoi Hunter hiljattaisessa lausunnossa. (23) Wall Street Journal’in huhtikuun 12. päivänä 2012 julkaiseman artikkelin mukaan, todellinen työttömyysaste on 11,8 prosenttia, joka on paljon korkeampi kuin virallinen 8,2 prosentin taso. (24)

Surullista kyllä, lukuisat yhtiöt ovat viimeaikoina ilmoittaneet että ne suunnittelevat merkittäviä irtisanomisia. Vähennykset käsittävät Internet-portaalina tunnetun Yahoon, joka irtisanoo 2000 työntekijää (25); Dow Chemical’in, joka irtisanoo 900 työntekijää (26); tavaratalovähittäismyyjä J.C. Penney’n, joka on jo irtisanonut 600 työntekijää ja suunnittelee karsivansa 300 lisäpaikkaa (27); maalipeitevalmistaja PPG’n, joka irtisanoo 2000 työntekijää (28); ja Lockheed Martin’in, joka aikoo irtisanoa 450-500 työntekijää. (29)

Vaikka Obaman hallinto väittää että työttömyys on paranemassa Yhdysvalloissa, niin amerikkalaisten määrä jotka saavat avustusta liittovaltiolta jatkaa kasvuaan. Kongressin budjettitoimiston mukaan, ruokakuponkien käyttö on noussut 70 prosentilla lähtien vuodesta 2007, ja tämän trendin odotetaan jatkuvan ainakin vuoteen 2014 saakka. (30)

Nyt on tullut päivänvaloon että miljoonat amerikkalaiset jotka ovat kykenemättömiä löytämään työtä hakevat etuisuuksia sosiaaliturvan työkyvyttömyysvakuutus-ohjelmasta (Social Security Disability Insurance program). Itse asiassa, 5,4 miljoonaa ihmistä on liittynyt ohjelmaan siitä lähtien kun Barack Obama aloitti hänen virkakautensa presidenttinä. ”Me näemme paljon ihmisiä hakemassa työkyvyttömyyttä heti kun heidän työttömyysvakuutuksensa menee umpeen”, raportoi Matthew Rutledge, ekonomisti Bostonin yliopiston eläketutkimuskeskuksesta. (31) Koskien sitä miksi ihmiset etsivät etuisuuksia työkyvyttömyysvakuutus-ohjelmasta, Kongressin budjettitoimisto totesi, ”Kun mahdollisuudet työllistymiselle ovat runsaat, jotkut ihmiset jotka voisivat olla kelvollisia (työkyvyttömyysvakuutuksen) etuisuuksille, pitävät työtä houkuttelevampana… kun työllistymismahdollisuudet ovat vähäisiä, jotkut näistä ihmisistä sen sijaan ottavat osaa työkyvyttömyysvakuutus-ohjelmaan.” On surullinen asiaintila kun niin monien ihmisten täytyy turvautua valtioon huolehtimaan heidän tarpeistaan.

Ruttotauteja maalla ja merellä! (Pestilences On The Land And In The Sea!)

Kun me tulemme aina vain lähemmäksi meidän Vapahtajamme tulemusta, uusia ruttotautimuotoja havaitaan jatkuvasti. Nyt on tullut päivänvaloon että monia merenolennoista jotka tekevät kotinsa Meksikonlahteen on vahingoitettu raskaasti BP:n öljyvuodolla joka sattui huhtikuussa 2010 ja vei useita kuukausia siivota jäljet. Jutussa jonka The Week -aikakauslehti julkaisi huhtikuun 19:ntenä 2012, kuvaillaan katastrofaalista vaikutusta alueelle. Juttu kertoo ”katkaravuista jotka ovat syntyneet ilman silmiä, saksettomista taskuravuista, ja kaloista kera näkyvien kasvainten.” (33) ”Minä en ole koskaan nähnyt mitään tällaista. Kalastajat eivät ole koskaan nähneet mitään tämänkaltaista”, sanoi Tri. Jim Cowan Louisianan osavaltion yliopistosta. (34) Raportin mukaan, eräs kalastaja pyydysti neljänsadan naulan (1 naula = 454 grammaa) edestä silmittömiä katkarapuja viime vuoden katkarapusesongin ollessa huipussaan. On mielenkiintoista panna merkille että Meksikonlahden seutu tuottaa 40 prosenttia kaikesta meriruoasta Yhdysvalloissa, ja huolimatta tosiasiasta että monet merenolennoista ovat pilattuja ja kokeneet mutaation, the FDA (Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto) vakuuttaa että meriruoka on turvallista ihmiskulutukselle. (35) Delfiinit jotka elävät Louisianan rannikon Barataria Bay’ssa ovat kuulemma hyvin sairaita. (36)

Euroopassa, tuhannet lampaat ovat kuolleet sairastuttuaan salaperäisen Schmallenberg-viruksen kautta. (37) Tappava sairaus saa aikaan epämuodostumien kehittymistä lampaiden kohdussa ja usein aiheuttaa kuoleman sekunneissa syntymisen jälkeen. Eräs karjatilallinen kuvaili viruksen hirvittäviä vaikutuksia seuraavasti, ”Jalat olivat sulautuneet yhteen ja käyristyneenä (kiero selkä ja kaula), karitsan pää oli kulmikas, ei kunnolla muodostunut. Niillä oli alapurentaleuat (alaleuka pidempi kuin yläleuka) ja ne eivät olleet lihaksistuneet kunnolla mutta lähes jokainen yksilö oli elossa kun karitsavauva vedettiin ulos mutta eli vain sekunteja ja maksimissaan minuutin.” (38) Lukien maaliskuun 25. päivästä 2012, virusta on löydetty yli kahdeltasadalta maatilalta Englannissa. (39)



http://news.sky.com/home/uk-news/article/16172204
http://www.youtube.com/watch?v=t0Jj0W5VlFQ
http://www.godlikeproductions.com/forum1/message1786410/pg1


Huhtikuun 18:ntena 2012, kerrottiin että Kiinan hallinnon viranomaiset olivat pakotettuja hävittämään 95,000 kanaa yrityksessä repiä juurineen H5N1-viruksen, mikä tavallisesti tunnetaan lintuflunssana, puhkeaminen. (40) Samanlaisessa tapauksessa mikä sattui Nepalissa, 20,000 kanaa kuoli vain viikkojen kuluessa helmikuussa 2012. (41)

Surullista kyllä, ruttotaudit, joista on tullut niin yleisiä ympäri maailman näinä viimeisinä päivinä, johtavat toisinaan ihmiselämien menetyksiin yhtä lailla. Kummallinen uusi tauti on noussut esiin Vietnamissa joka on tappanut 19 ihmistä ja sairastuttanut lisäksi 171 ihmistä lukien huhtikuun 23. päivästä 2012. Ihmiset jotka sairastuvat tautiin kokevat ihottumaa päissään ja jaloissaan, korkeaa kuumetta, ruokahalun puutetta, ja lopulta sisäelinten pettämisen. (42)

Maailma tuuman päässä sodasta! (A World Within An Inch Of War!)

Äskettäisessä haastattelussa Wolf Blitzer’in kanssa CNN-kanavalla, Yhdysvaltain puolustusministeri Leon Panetta tunnusti että hänellä on usein vaikeuksia nukkua öisin. Hän mainitsi asioita sellaisia kuten mahdollisuuden konfliktille Iranin, Syyrian, ja Lähi-idän kanssa syinä joiden vuoksi hän kärsii unettomuudesta. Kun kysyttiin Pohjois-Koreasta, Panetta totesi, ”Me olemme tuuman päässä sodasta lähes joka päivä tuossa osassa maailmaa. Ja meidän vain täytyy olla hyvin huolellisia sen suhteen mitä me sanomme ja mitä me teemme.” (43)

Pohjois-Korean ja Etelä-Korean väliset suhteet ovat tulleet erityisen kireiksi viime viikkoina sen jälkeen kun Pohjois-Korean hallinto suoritti pitkänmatkan ohjuksen koelaukaisun. Vaikkakin ohjuksen laukaisu epäonnistui, tosiasia, että sitä edes yritettiin, on huolestuttanut viranomaisia Yhdysvalloista ja Etelä-Koreasta jotka pelkäävät että lisää kokeita saattaa pian olla tulossa. ”Jos he edelleen suorittavat uusia provokatiivisia tekoja, meidän tietysti täytyy jatkuvasti katsoa keinoja joilla me voisimme tiukentaa pakotteita pohjoiskorealaisia vastaan, ja ryhtyä uusiin vaiheisiin soveltamaan painostusta hallintoa vastaan”, totesi Valkoisen Talon Kansallisen turvallisuusviraston tiedottaja Ben Rhodes. (44) Pohjois-Korea on erityisen raivostunut Etelä-Korean presidentin Lee Myung-Bak’in hiljattaisista kommenteista, joka huomautti että rahaa, jota tuhlattiin Pohjoisen epäonnistuneeseen ohjuslaukaisuun, olisi sen sijaan voitu käyttää ostamaan 2,5 miljoonaa tonnia viljaa. Vastauksena, Pohjoinen on uhannut toteuttaa ”erityistoimia” Etelää vastaan, joiden he väittävät ”muuttavan kaikki… tuhkakasoiksi kolmessa tai neljässä minuutissa… ennennäkemättömän erikoisilla tavoilla ja menetelmillä omaan tyyliimme kuuluvina.” (45) Vaikka Pohjois-Korea on uhkaillut Etelä-Koreaa vuosikymmenten ajan, asiantuntijat alueella ovat huolissaan että tällä kertaa, Pohjoinen voisi todella olla vakavissaan. ”Tällä kertaa, minä luulen että on olemassa suuri mahdollisuus sille että Pohjoisen sanat, toisin kuin menneisyydessä, tulevat todella johtamaan erityisiin toimiin”, sanoi Cheong Seong-Chang Sejong -instituutista Etelä-Koreassa. (46) [Lännen kauhistukseksi Pohjois-Korea aikoo tehdä ydinkokeen lähiaikoina ”paikkaamaan” pieleen mennyttä ’raketin’ laukaisua. Lue http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012042415492023_ul.shtml ja http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2012/05/1538378/asiantuntija-pohjois-korean-ydinkokeen-valmistelut-tehty. Suom. huom.]

Samaan aikaan, on yleisesti uskottu että ydinaseneuvottelut Iranin kanssa, jotka ajoitetaan toukokuulle 2012, tulevat olemaan viimeinen tilaisuus estää sota Israelin ja Iranin välillä. Toimittaja Alon Ben-David, joka haastatteli useita virkailijoita ja Israelin ilmavoimien jäseniä, uskoo Israelin lähtevän hyökkäykseen jos neuvottelut Iranin kanssa epäonnistuisivat. ”Vuosien valmistelut ovat todennäköisesti realisoitumassa sodaksi. Totuuden hetki on lähellä”, totesi Ben-David. (47) Israelin sotajoukkojen kenraaliluutnantti Benny Gantz on julistanut että he ovat valmiita iskemään Iraniin jos käsky annetaan. ”Me ajattelemme että ydinaseistettu Iran on hyvin paha asia, jonka maailman tulee pysäyttää ja jonka Israelin täytyy pysäyttää – ja me varaudumme sen mukaisesti”, Gantz sanoi. (48) Vastakkaisesti, Venäjä on kehittänyt toimintasuunnitelman siirtää joukkoja Iranin rajalle siinä tapauksessa että sota puhkeaisi. ”Iran on meidän naapurimme. Jos Iran sotketaan mihin tahansa sotilaalliseen toimintaan, se on suora uhka meidän turvallisuudelle”, sanoi Venäjän varapääministeri, entinen NATO-suurlähettiläs, Dmitry Rogozin. (49) Totisesti me olemme näkemässä ”sotien ja sanomien sodista” lisääntyvän kun me etenemme ajassa. Vaikka nämä eivät ole mukavia ajatuksia pohdittavaksi, se on vielä yksi indikaattori siitä että Raamatun profetiaa ollaan täyttämässä aivan meidän silmiemme edessä kasvavassa määrin pikatahtia.

Suomentajan kommentti: Iranin ja IAEA:n väliset ydinaseneuvottelut on siirretty alkaviksi 13.-14. päivä (tai 14.-15. päivä) toukokuuta 2012 Wienissä, ja neuvotteluita jatketaan saman kuun 23. päivänä Bagdadissa kuuden maailmanmahdin ja Iranin kesken. Lue http://www.ctv.ca/CTVNews/World/20120428/iran-reports-new-round-of-iaea-nuclear-talks-may-13-14-120428/ ja http://www.guardian.co.uk/world/2012/apr/28/iran-nucleat-talks-resume. Edellä mainittu Israelin armeijan komentaja Benny Gantz ei usko Iranin ydinasehankkeeseen ja pitää Iranin johtajia järkevinä toisin kuin esim. pääministeri Netanyahu. Lue http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=3452. Ajatellen Lähi-idän suursodan syttymistä, niin jokin FalseFlag -terrori-isku WTC-iskujen tapaan voi käynnistää sodan. Nyt USA onkin sopivasti vienyt Persianlahdelle vanhimman ydinkäyttöisen lentotukialuksensa Enterprisen ”maalitauluksi”, jonka on määrä tehdä viimeinen matka ennen romuttamistaan. Tämä haiskahtaa voimakkaasti FalseFlag’ilta kun tarkoituksena lienee upottaa alus ’omien’ (Israelin sukellusveneiden?) toimesta, jotta saataisiin tekosyy sodan aloittamiselle. Vastaavasti toimittiin 2. maailmansodan aikana kun Yhdysvallat ärsytti ensin Japania pakotteillaan ja sitten antoi heille syötiksi merivoimien vanhentunutta kalustoa Havaijin Pearl Harborin tukikohdassa. Katso aiheesta suomennettu video http://www.youtube.com/watch?v=wNNhrF0gB2w. Katso myös video http://www.youtube.com/watch?v=y-G2JJXtdMQ&feature=youtu.be, jossa paljastetaan Enterprisen saapuminen äskettäin Hormuzin salmen läpi kriittiselle Persianlahden alueelle. Pitää myös huomauttaa että todennäköinen Raamatun Goog (Hes. 38-39), Vladimir Putin, vannoo presidentin virkavalansa Kremlissä 7. toukokuuta 2012. Tämän jälkeen voi sattua mitä tahansa maailmalla ja ilmeisesti tämä on kulminaatiopiste Amerikan tuholle (Ilm. 18). Herramme tulee pian!


Lisääntyneet maanjäristykset halki maailman! (Intensifying Earthquakes Around The World!)

Meille kerrotaan usein että maanjäristykset ovat vain normaali osa elämää, eivätkä aiheuta suurta huolenaihetta. Toisaalta, eräs tiedemies on nyt soittamassa hälytyskelloja siitä että jotakin on vakavasti pielessä. Gheorghe Marmureanu, tiedemies Romanian Kansallisesta maapallon fysiikkaa tutkivasta instituutista (National Institute of Earth Physics in Romania), sanoo että 39 maanjäristystä sattui vain kahden päivän aikajaksolla huhtikuun puolivälissä 2012. Se kaikki alkoi Indonesiassa kahdella suurella järistyksellä, joiden voimakkuudeksi mitattiin 8,6 ja 8,2 richteriä. ”Ei ole epäilystäkään siitä että jotakin on pahasti pielessä. On ollut liian paljon monia voimakkaita maanjäristyksiä. Järistykset ovat yllätys, joita ei voida helposti selittää nykyisellä tieteellisellä tietämyksellä. Indonesian maanjäristyksen suhteen esimerkiksi, tilastollisesti, tässä osassa Aasiaa pitäisi olla yksi suuri maanjäristys joka 500. vuosi. Kuitenkin, vuodesta 2004 lähtien, siellä päin on ollut jo kolme järistystä voimakkuudeltaan yli 8 richteriä, mikä ei ole normaalia”, Marmureanu totesi. (50) [Indonesian maanjäristyksiin liittyy paljon hämärää okkulttista numerologiaa sillä järistykset tapahtuivat tasan 13 kk Japanin suuresta maanjäristyksestä ja tsunamista 11.3.2011. Lisäksi päivämäärästä 11.4.2012 saadaan 1+1+4+2+0+1+2=11. Se oli varmaan jonkinlainen harjoitus HAARP’illa. Ystäväni Indonesiassa kertoi oudosta ilmapiiristä Jakartassa ja asukkaiden pelosta; oli kuin lievällä tulella käristystä tuona päivänä. Katso video http://www.youtube.com/watch?v=X62JA0pa8qY. Tosiaankin huhtikuun puolenvälin tienoilla tapahtui tiheästi järistyksiä, joista pitää mainita vielä Kaliforniassa tapahtuneet kaksi yli 6 richterin järistystä 12.4.2012. Katso http://www.youtube.com/watch?v=LNgoL8Y1krI. Suom. huom.]

Lopuksi, minä kehotan jokaista joka lukee tätä uutiskirjettä pysymään vahvana uskossa samalla kun me elämme näitä lopunaikoja. Kun me luemme nälänhädästä, ruttotaudeista, kaikenlaisista sairauksista, sodista, sotien sanomista ja maanjäristyksistä, voi olla helppo tuntea muserretuksi ja tulla lannistuneeksi. Kuitenkin, me voimme lohduttautua sillä tietämyksellä että Jumalan pyhät Kirjoitukset ennalta varoittivat meitä siitä että kaikki nämä asiat tapahtuisivat. Vaikkakin maailmassa on paljon murhetta, me voimme iloita tietäen että jokainen päivä tuo meitä lähemmäksi meidän Vapahtajamme tulemukseen. Kiitokset kaikille teille jotka niin jalomielisesti tuette tätä ministeriötä. Me Last Trumpet -minsteriössä käsitämme, ettemme voisi tehdä sitä mitä me teemme ilman teidän apuanne, ja sen vuoksi me olemme hyvin kiitollisia. Jos teillä on mitä tahansa rukouspyyntöjä, please tuntekaa tervetulleiksi lähettämään niitä meidän suuntaan. Meidän esirukoilijamme antavat aina kullekin pyynnölle yksilöllisen huomion. Armo ja rauha olkoon yllänne Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Samuel David Meyer

Suomentanut: Olli R. (“nokialainen”)

Lähdeluettelo

01. Wikipedia, "Fiat money," http://wikipedia.org/Fiat_money.
02. Associated Press, March 17, 2012, By Malin Rising, Stockhom, Sweden.
03. Ibid.
04. Slate, March 19, 2012, By Jeremy Stahl, http://slate.com/.
05. CBS News, March 25, 2012, By Lee Cowan, http://cbsnews.com/.
06. Ibid.
07. Ibid.
08. CTV News, March 22, 2012, By CTV News Staff, http://ctv.ca/.
09. The Telegraph, December 16, 2009, By Paul Farrow, http://telegraph.co.uk/.
10. Yahoo News, April 4, 2012, By Eric Pfeiffer, http://news.yahoo.com/.
11. Associated Press, April 12, 2012, By Associated Press, Athens, Greece.
12. Ibid.
13. The Guardian, March 15, 2012, By Jon Henley, http://guardian.co.uk/.
14. Ibid.
15. The Globe and Mail, April 3, 2012, By Eric Reguly, http://theglobeandmail.com/.
16. Los Angeles Times, April 20, 2012, By Lauren Frayer, http://latimes.com/.
17. U.S. National Debt Clock, http://brillig.com/debt_clock/.
18. US Government Spending, http://usgovernmentspending.com/federal_deficit_chart.html.
19. ABC News, February 13, 2012, By Jake Tapper, http://abcnews.go.com/.
20. Breitbart, April 6, 2012, By William Bigelow, http://breitbart.com/.
21. The Telegraph, April 19, 2012, By The Telegraph, http://telegraph.co.uk/.
22. Breitbart, April 7, 2012, By Wynton Hall, http://breitbart.com/.
23. The Hill, April 8, 2012, By Molly K. Hooper, http://thehill.com/.
24. The Wall Street Journal, April 12, 2012, By The Wall Street Journal, http://wsj.com/.
25. Huffington Post, April 4, 2012, By Michael Liedtke, San Francisco, California.
26. Detroit Free Press, April 3, 2012, By Detroit Free Press, Midland, Michigan.
27. International Business Times, April 6, 2012, By Benjamin Reeves, http://ibtimes.com/.
28. Ibid.
29. WSYR News, April 8, 2012, By WSYR News, Syracuse, New York.
30. The Wall Street Journal, April 19, 2012, By The Wall Street Journal, http://wsj.com/.
31. Investors Business Daily, April 20, 2012, By John Merline, http://news.investors.com/.
32. Ibid.
33. The Week, April 19, 2012, By The Week, http://theweek.com/.
34. Ibid.
35. Ibid.
36. The New York Times, March 23, 2012, By Leslie Kaufman, http://nytimes.com/.
37. The Telegraph, February 25, 2012, By Cole Moreton, http://telegraph.co.uk/.
38. Sky News, February 18, 2012, By Sky News, http://news.sky.com/.
39. The Telegraph, March 25, 2012, By Richard Gray, http://telegraph.co.uk/.
40. AFP News, April 18, 2012, By AFP News, http://news.yahoo.com/.
41. Himalayan News Service, February 16, 2012, By Himalayan News Service, http://thehimalayantimes.com/.
42. Associated Press, April 23, 2012, By Associated Press, Hanoi, Vietnam.
43. The Hill, April 18, 2012, By Jeremy Herb, http://thehill.com/.
44. Reuters News Service, April 14, 2012, By Susan Cornwall, Washington, D.C.
45. AFP News, April 23, 2012, By AFP News, http://news.yahoo.com/.
46. Ibid.
47. The Times of Israel, April 15, 2012, By Greg Tepper, http://timesofisrael.com/.
48. AFP News, April 22, 2012, By AFP News, http://news.yahoo.com/.
49. Business Insider, April 9, 2012, By F. Michael Maloof, http://businessinsider.com/.
50. Croatian Times, April 15, 2012, By Croatian Times, http://croatiantimes.com/.


Kommentit koskien tätä uutiskirjettä tai keskusteluaihe-ehdotuksia voidaan jättää osoitteeseen editor@lasttrumpetnewsletter.org.

Jos haluat jättää rukouspyynnön, voit lähettää emailia osoitteeseen prayer@ltmmail.org tai mailata sen meidän postiosoitteeseen.

http://lasttrumpetministries.org

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com