-------------------------------------
Evankelikaalien vieroittaminen Sanasta – Osa 3
Weaning Evangelicals Off the Word - Part 3
McMahon, T.A.
August 31, 2007
Tämän sarjan aiemmat osat tekivät joitakin havaintoja, joiden pitäisi suuresti huolestuttaa niitä, jotka katsovat olevansa Raamattuun uskovia kristittyjä. Paavali varoitti, että tulisi aika, jolloin ”terve oppi” (2. Tim. 4:3,4) antaisi tietä sellaiselle, joka ”miehen mielestä on oikea tie” (Snl. 14:12) päätettäessä, mikä on totta. On oleva luopioita ”opettajia”, jotka edistävät kokemuksellisuutta, joka tyydyttää lihan himoja mainostaen itsekkäitä ”taruja” tai myyttejä. Lisäksi nämä ”petolliset työntekijät” ja ”vanhurskauden palvelijoiksi” tekeytyvät (2. Kor. 11:13,15) ”noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja” (1. Tim. 4:1). Paavalilla varmasti oli mielessään sellaiset opettajat varoittaessaan efesolaisia vanhimpia, että hänen lähtönsä jälkeen ”raatelevia susia” tulisi heidän keskelleen ja puhuisivat ”väärää puhetta, vetääkseen opetuslapset mukaansa” (Apt. 20: 29,30). Ei tarvitse epäillä, etteivätkö nämä jakeet olisi toteutumassa ajassamme.
Vaikka on aivan liian monta esimerkkiä seurakuntaan vaikuttavasta luopumuksesta lainattavaksi tässä lyhyessä artikkelisarjassa, niin on yksi väärennetty trendi, joka pitää sisällään lähes kaiken, mistä em. jakeet puhuvat. Sitä kutsutaan nimellä Esiintulevan Kirkon Liike (Emerging Church Movement = ECM). ECM on kehitys evankelikaalien keskuudessa, jolla näyttää olevan joitakin arvokkaita päämääriä: 1) Se tunnustaa puhuvansa nykykulttuurissa kristinuskon osuvuudesta ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumin arvosta; ja 2) Se toivoo saavansa nuoret evankelikaalit jatkamaan uskossa. Liike käsittää useita seurakuntia (enimmäkseen kirkkokuntiin kuulumattomia), joitakin tukevia palvelutyöjärjestöjä ja paraseurakunnallisia järjestöjä sekä useiden huomattavien evankelikaalisten johtajien ja kirjoittajien tuen.
ECM:llä ei ole virallista organisaatiota eikä johtoa, vaikkakin muutamat sen kannattajista ovat ”tulleet esiin” tunnustettuina johtajina ja puhemiehinä. Monilla niistä, jotka auttavat edistämään liikettä, heidän motivaationsa ”yrittää jotakin erilaista” kasvoi heidän omasta hyvin vaatimattoman menestyksensä aiheuttamasta turhautumisesta evankelioidessaan ja kasvattaessaan nuoria. Jotkut johtajista olivat etsijäystävällisissä ja päämäärätietoisissa seurakunnissa ja he näkivät paikan päällä, että heidän seurakuntakasvumarkkinointisuunnitelmansa eivät olleet tehokkaita vetämään niitä, jotka olivat vanhempia teini-ikäisiä, kaksikymppisiä ja vähän päälle kolmekymppisiä. Useimpien kuluttajavetoisten seurakuntien pääohjelma käsittää nykyaikaista musiikkia pinnallisin toistavin kuorosäkein, ajankohtaisia alle 30 minuutin saarnoja (enimmäkseen psykologiaan perustuvia), joukon sosiaalisia ohjelmia vetämään kadotettuja (ja kristittyjen lihallista luontoa) ja ”raamattutunteja”, joilla puhutaan kaikesta muusta paitsi Raamatusta (katso “Consumer Christianity I & II”, TBC, 2/05, 3/05). Yllättävän suurelle joukolle nuoria aikuisia se oli hengellinen sammuminen.
Kirjassaan, The Emerging Church, (avustajana ja suosittelijana Rick Warren), Dan Kimball kertoo omasta läpimurrostaan, kun voitti turhauttavat kokemuksensa yrittäessään motivoida nuoria siinä evankelikaalisessa seurakunnassa, jossa oli nuorisopastorina. Hän kertoo kuinka myöhään eräänä iltana katseli nuorisosuuntautuneesta MTV-verkosta konserttia, joka oli kynttilöin valaistu, täysin akustinen esitys. Tietäen, että MTV varmasti tuntee yleisönsä ja nuorisokulttuurin, hän sisusti uudelleen seurakuntansa nuorisosalin hillityksi ”katakombimaiseksi” kynttilöin valaistuksi ympäristöksi ja pani ylistysbändin käyttämään akustisia kitaroita hyläten tavanomaisen värivaloshow’n ja äänekkään sähköisen musiikin. Hän ilahtui erään tavallisesti vastahakoisen teinin reaktiosta, joka sanoi: ”Minä tykkään tästä. Se oli todella hengellistä.”
Se oli Kimball'ille jumalallinen ilmestys. Laajentaessaan jumalanpalvelusta sellaisella, jota piti ”aidompina kristillisinä” elementteinä ja liturgiana, se veti satoja nuoria ja vanhoja yhtälailla. Hän on vakuuttunut, että on löytänyt, mitä tämän päivän seurakunta tarvitsee: ”Kun esiintuleva kirkko palaa raaempaan ja klassisempaan (engl. more vintage) kristinuskon muotoon, voimme nähdä räjähtävää kasvua, paljolti, kuten alkuseurakunta.”
Alkuseurakunnassa ”räjähtävä kasvu” päinvastoin tuli lähestymistavasta, joka ECM:ssä on lähes olematon. Pietarin hyökkäävä puhe väkijoukolle helluntaina Apostolien tekojen luvussa 2 on suoraan ristiriidassa esiintulevien johtajien toimintatavan kanssa. Pyhän Hengen voimassa Pietarin saarna toi synnintunnon, katumuksen ja uskon ja 3000 tuli Kristuksen tykö tuona päivänä. Kimball'in ”kristinuskon valiomuoto”, johon kuuluu rituaaleja, seremoniaa, kynttilöitä, suitsutusta, rukousasemia ja kuvia luomaan hengellisesti kokemuksellisen ilmapiirin evankelikaaleille on ”valiota (vintage)” vain siinä mielessä, että se on myöhempien epäraamatullisten idän ortodoksisten ja keskiajan roomalaiskatolisten liturgioiden jäljittelyä. Uuden Testamentin alkuseurakunta ei tiennyt mitään tästä epäjumalia palvovasta ja aisteihin suuntautuneesta palvonnasta.
On ironista, että esiintulevat kirkot kaikkialla maailmassa yrityksessään ”rekonstruoida” kirkko ovat ohittamassa toisensa, kuin laivat yössä. Kimball'in ponnistukset hengellisessä stimulaatiossa ottamalla käyttöön nuorille evankelikaaleille katoliset, ortodoksiset, luterilaiset ja korkeakirkolliset, episkopaaliset ja presbyteeriset rituaalit, on ristiriidassa joidenkin eurooppalaisten katedraalien ja kirkkojen kanssa, joista on tulossa esiintulevia. Eurooppalaiset yrittävät herättää vuosisataisen kuvakielen ja rituaalien kuolettamat seurakuntansa peittämällä goottilaiset sisustuksensa koristelluilla kankailla, vaihtamalla urut ja perinteiset virret sähkökitaroihin ja nykyaikaisiin kuoroihin ja lisäämällä irtotyynyjä istumismukavuuden vuoksi luomaan etsijäystävällistä ympäristöä. Nämä kirkot ovat hylkäämässä juuri niitä asioita, jotka ovat ”hengellisesti” houkuttelevia Amerikan esiintuleville evankelikaaleille. Aistillisia menetelmiä koskien Raamattu sanoo: ”Liha ei mitään hyödytä.”
Lukiessamme ECM-johtajien teoksia yhdymme moniin heidän nykyisen kristinuskon arvosteluihinsa. On niin paljon vastustettavaa, kun luopumus ja Sanan hylkääminen lisääntyy kristikunnassa, mutta ECM:n korjaukset, sen sijaan, että niillä olisi parantavaa vaikutusta seurakunnalle, ovat ihan yhtä raamatunvastaisia, jopa pahempia. Ne menevät paljon yli sen, että hienovaraisesti ”vieroittavat evankelikaalit Sanasta” tulkiten Raamattua ja sen oppeja vihollisena, kun on kysymys maailmasta yleensä ja erityisesti postmodernin kulttuurimme vetämisestä Jeesuksen rakkauteen.
Esiintulevan Kirkon Liike (ECM) sanoo haluavansa—ennen kaikkea—näyttää Kristuksen rakkautta ja elämää kulttuurille, joka on epäluuloinen kristinuskoa kohtaan, jonka se näkee ahdistavana ja itsevaltaisena. ECM:n kirjoittajat vakuuttavat meille, että ”Jeesus viehättää monia postmoderneja, mutta he inhoavat Hänen kirkkoaan” ja heidät voidaan siksi saavuttaa esiintulevan kirkon lähestymistavalla. Se sanoo olevansa mukautuvampi kulttuuriin, käyttökelpoisempi kristinuskon harjoittamisessaan ja uskollisempi sille, mitä Jeesuksella oli mielessä kirkolleen maan päällä.
Mainiota—mutta katsokaamme, kuinka uskollinen se on Raamatulle. Kuten Jesaja kehottaa: ”Pysykää laissa ja todistuksessa! (s.o. Jumalan Sana)” Elleivät he näin sano, ei heillä aamunkoittoa ole.
Ennen kaikkea on ihmeteltävä, mitä postmoderni—henkilö, jota luonnehditaan pääasiassa hänen yleisen auktoriteettien ja ehdottomuuksien inhonsa perusteella, varsinkin moraalikysymyksiä ja uskontoa koskevien—ajattelee tästä ”Jeesuksesta”, jonka tykö häntä muka vedetään. Kriittinen kysymys on ”Mikä Jeesus?” Onko se Raamatun Jeesus, josta he pitävät, se, joka julisti ehdottomasti: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani” (Joh. 14:6)? Entä se autoritaarinen Jeesus, joka julisti: ”Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani” (Joh. 15:10)? Hänen sanansa eivät viitanneet vain kymmeneen käskyyn, vaan ennemmin jokaiseen Hänen antamaansa ohjeeseen. Onko tämä Jeesus se, jota postmoderni haluaa? Entä se Jeesus, joka antoi ihmiskunnalle uhkavaatimuksen: ”Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä” (Joh. 3:36)?
Raamatun Jeesus ei varmasti mahdu postmodernismiin, joka on yksi lisäesimerkki ihmiskunnan kapinasta Luojaansa vastaan. Hyvä uutinen on, että Jeesus tarjoaa vapautuksen postmodernismin harhasta, kuten myös kaikista muista ihmiskeskeisistä ismeistä: ”Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi” (Joh. 8:31,32). Huono uutinen on, että esiintulevan kirkon lähestymistapa yrittää mukauttaa Jeesuksen ja Raamatun (itseasiassa ”toisen Jeesuksen” sekä turmellun ja kuohitun Sanan) postmoderniin kulttuuriimme.
Vaikka jotkut pitävät Esiintulevan Kirkon Liikettä vain ohimenevänä hengellisenä muoti-ilmiönä nuorten evankelikaalien keskuudessa, sen mahdollisuudet haaksirikkouttaa nousevan polvemme usko (ellei Herra pian tule pyhilleen) on huikea. Seuraavassa vain joitakin uskoa tuhoavia käsityksiä esiintulevien johtajien kirjoituksissa omaksuttuina. Ennen kaikkea ECM:lle on perustavaa Raamatun kumoaminen. Se on sukua Saatanan juonelle horjuttaa Eevan luottamusta siihen, mitä Jumala käski: ”Onko Jumala todellakin sanonut...?” (Genesis 3:1). He puhuvat kauniisti Jumalan Sanan tärkeydestä samalla murentaen sen erehtymättömyyttä, arvovaltaa ja riittävyyttä.
Rob Bell kirjoittaa kirjassaan, Velvet Elvis, heti sen perään, kun on 22 sivulla heikentänyt Raamatun arvovaltaa (antamalla sellaisia lausuntoja, kuin: ”On mahdollista saada Raamattu sanomaan mitä ikinä haluamme, eikö totta?” ja ”Kun nyt Jumala on niin valtava ja peljättävä ja täynnä totuutta, niin miksi hänen kirjansa pystyy olemaan niin sekava?”): ”Tehkäämme yhdessä päätös luopua kertakaikkiaan kielikuvasta, että Raamattu olisi omistajan käsikirja [s.o. Jumalan erityinen ohje ihmiskunnalle]. Se on kauheaa. Se todella on....Meidän on omaksuttava Raamattu sinä villinä, sensuroimattomana, intohimoisena selontekona, joka se on elävän Jumalan kokemisesta.” [1] Ei! ”...vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta” (2. Piet 1:21).
Hänen näkemyksensä, yhteinen useimmille esiintuleville kirjoittajille, on, että avain Raamatun arvovaltaan on ihmisen oma tulkinta ja se on arvovaltaisin, kun tulkinta tapahtuu yhteisössä ja vahvistetaan ”ryhmäpäätöksellä”: ”Yhteisö. yhteisö, yhteisö. Yhdessä toisten kanssa, painiskellen ja etsien ja sitoutuen Raamattuun ryhmänä ihmisiä, joilla on nälkä tuntea Jumala voidakseen seurata Jumalaa.” [2]
Vaikka löydämme tuhansia kertoja kautta Raamatun selviä, suoria ja ehdottomia käskyjä, joita edeltää sellaisia lauseita, kuin ”Näin sanoo Herra” ja ”Herran sana tuli minulle”, niin meille sanotaan, että sen ymmärtäminen ja totteleminen, mitä Jumala on sanonut, ovat yhteisön tulkinnan asia. Näin ollen ECM halveksii saarnaa ja arvovaltaista opetusta, mutta silti he iloitsevat keskustelusta saaden jotkut hylkäämään saarnatuolin dialogin johtaman Starbuck-ympäristön hyväksi. Kun yhteisön päämäärät muuttuvat, niin meille sanotaan, että myös tulkinta voi muuttua.
Väite, että ECM ei olisi heittänyt tervettä oppia yli laidan, on joko harhaa, tai suoranaista petosta. Se käy selväksi, kun kysyy raamatullista kantaa jossakin asiassa. Kristen Bell tunnustaa Christianity Today-lehden esiintulevaa kirkkoa käsittelevässä artikkelissa: ”Kasvoin luullen, että me ymmärsimme Raamattua...että tiesimme, mitä se tarkoittaa. Nyt minulla ei ole mitään käsitystä, mitä suurin osa siitä tarkoittaa, ja silti minusta tuntuu kuin elämä olisi taas iso—kuin elämä olisi ennen ollut mustavalkoista ja nyt se on värillinen.” [3] Brian McLaren, merkittävin esiintulevista johtajista, toistaa Bell'in karttamisen ”oppia” koskien sitä, mitä Raamattu sanoo homoseksuaalisuudesta:
Tarvitsemme ehkä viiden vuoden keskeytyksen [opillisten] julistusten antamisessa. Sen aikana harjoitamme rukouksentäyteistä kristillistä vuoropuhelua kuunnellen kunnioittavasti, ollen eri mieltä sopuisasti. Kun päätöksiä täytyy tehdä, ne ovat varmasti väliaikaisia. Pidämme korvamme höröllä oppineille Raamatun eksegetiikassa, teologiassa, etiikassa, psykologiassa, genetiikassa, sosiologiassa ja siihen liittyvillä aloilla. Sitten viiden vuoden kuluttua, jos meillä on selvyys, me puhumme; ellei, niin asetamme toiset viisi vuotta jatkuvalle pohdinnalle. [4]TBC on saanut lukuisia kirjeitä vanhemmilta ja evankelikaalisilta pastoreilta, jotka huomaavat nuortensa etsivän esiintulevia kirkkoja saadakseen ”uusia” kokemuksia, joita ne tarjoavat yllin kyllin: uskonnollista taidetta (etupäässä impressionistisia kuvia ”Jeesuksesta”), ”raamatullisia” filmejä, katoliseen/ortodoksiseen liturgiaan perustuvia rituaaleja, yhteisöllisyyttä, henkilösuhteita, kontemplatiivista hengellisyyttä ja mystiikkaa (jotkut sisällyttävät joogaa), raamattudialogeja, ekumeenista vuorovaikutusta ”uskon ihmisten” kanssa, sosiaalista evankeliumia, suunnitelmia pelastaa planeetta, ennallistaa valtakunta jne.
Koskien sellaisten asioiden viettelevää luonnetta, muutamilla evankelikaaleilla, nuorilla ja vanhoilla, on puolustus. Liian monet toimivat raamatullisesti lukutaidottomina, mikä tarkoittaa, että he tietävät joitakin asioita Raamatusta ja kykenevät lukemaan sitä, mutta eivät vain ole nähneet vaivaa sen ulkopuolella, että seuraavat pastorinsa sunnuntaisia opetuksia. He ovat hengellisen huijarin ilo.
Saatana aloitti Eevan viettelemisen ovelasti: ”Onko Jumala todellakin sanonut?” Se oli sekaannuksen taktiikka, pannen Eevan uskomaan hänen valheensa ja hylkäämään sen, mitä Jumala oli sanonut: ”Niin käärme sanoi vaimolle: ’Ette suinkaan kuole.’” Se oli hänen juonensa tuhota ihmisrotu. Eeva lankesi siihen; Aadam meni mukaan.
ECM:n johtajien kirjoituksista voi löytää hätkähdyttävän samankaltaisen lähestymistavan evankeliumiin koskien uskon tuhoamista: Brian McLaren johdattaa epäilyksillä koskien sitä, mitä Jumala on sanonut:
Seurakunta tarrasi tuohon vanhaan oppiin perisynnistä, kuin koira keppiin ja ennenkuin tiesitkään, koko evankeliumi kietoutui sen ympärille. Sen sijaan, että olisi ollut Jumalan iso sanoma Hänen pelastavasta rakkaudestaan koko maailmalle, evankeliumista tuli hiukkanen salaista tietoa, kuinka ratkaista perisynnin ärsyttävä oikeudellinen ongelma. [5]Hän sanoo toisaalla: ”Luulen, ettemme vielä ole oikein käsittäneet evankeliumia. Mitä merkitsee olla pelastettu??....Kukaan meistä ei ole päässyt oikeaoppisuuteen.”
Brittiläinen esiintuleva johtaja ja Zondervan'in kirjailija, Steve Chalke, tarjoaa moton, joka häpeämättömästi hylkää olennaisen evankeliumin uskon, että Kristus maksoi täyden rangaistuksen ihmiskunnan synneistä, joka oli välttämätön jumalallisen oikeudenmukaisuuden tyydyttämiseksi. On uskomatonta, että hän tuomitsee tuon opin ”kosmisena lapsen hyväksikäytön” muotona ja ”vääristettynä versiona tapahtumista, jotka ovat moraalisesti arveluttavia ja suunnaton este uskolle.” [6] Tähän nämä esiintulevat pillipiiparit, tahallaan tai tahattomasti, ovat viettelevästi johtamassa nuoriamme.
Toivottavasti edellä sanottu vie sinut rukoukseen ja toimintaan koskien omien lastesi ja seurakuntasi nuorten raamatullista vahvistamista. Jos tarvitset enemmän kannustusta (tämä lyhyt artikkeli sallii minun paljastaa sinulle vain tämän ”esiintulevan” jäävuoren kärjen), niin katso julkaisuamme TBC Extra (sivu 8), jossa on monia lainauksia esiintulevilta johtajilta koottuina Roger Oakland'in viimeisessä kirjassa, Faith Undone: The emerging church...a new reformation or an end-time deception? (Usko mitätöity: Esiintuleva kirkko...uusi uskonpuhdistus vai lopunajan petos?, kirja suomennettu) TBC
(Siinäpä olisi hyvä kirja Suomenkin ”kristillisille” kustantajille. Suomessa ei juuri puhuta mistään esiintulevasta kirkosta, mutta tuomasmessuja pidetään joka puolella. Suom. huom.)
Viitteet:
1. Velvet Elvis: Repainting the Christian Faith (Grand Rapids, MI: Zondervan, 2005), 044-45, 062-63.
2. Ibid., 053.
3. Andy Crouch, “The Emergent Mystique”, Christianity Today, November 2004, Vol 48, No 11, 36ff.
4. http://www.christianitytoday.com/leaders/newsletter/2006/cln60123.html.
5. Brian McLaren, The Last Word and the Word After That (San Francisco: Jossey-Bass, 2005), 134.
6. Steve Chalke and Alan Mann, The Lost Message of Jesus (Grand Rapids, MI: Zondervan, 2003), 182-83.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti