Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 9. toukokuuta 2013

’Pentagonin Uusi Kartta’ -strategia toimii täydellisesti kun epävakaus saa otteen maailman ei-globalisoituneesta osasta – Milleniaalisukupolvi kannattaa homoavioliittoja Amerikassa

Tässä tuoreessa Cutting Edgen viikkokirjeessä katsaus 9/11-iskuista alkaneeseen Amerikan maailmanvalloitussuunnitelman etenemiseen joka perustuu Thomas P.M. Barnett’in vuonna 2004 julkaisemaan The Pentagon’s New Map -strategiaan. Amerikka on saanut sotaretkillään ja juonillaan, kuten arabikevät-liikkeen avulla joka alkoi pari vuotta sitten, ne maat epävakauden tilaan, jotka eivät aikaisemmin sopineet Uuden Maailman Järjestyksen suunnitelmaan. USA toimii NWO-illuminatin välikätenä yrittäen panna ruotuun liian itsenäisiä ja riippumattomia valtioita kartalla jotka vastustelevat globalisaatiokytkentää ja suvereniteettinsa luovuttamista suuremmalle hallinnolle. Kyse on diktaattorien korvaamisesta yleisellä epävakaudella joka palvelee globalistien päämääriä kun kansakunnat saadaan kyllin heikoiksi jotta ne voidaan ”kaapata” suuremman vallan taholta. Strategia, joissakin tapauksissa, toimii aluksi niin että tiedustelupalvelut soluttautuvat kohdemaihin ja alkavat sitten nakertaa diktaattorin ylivaltaa värväämällä ’toisinajattelijoita’. Lopulta kansannousujen myötä tapahtuu Lännen painostuksesta vallankumous ja juurtunut diktaattori kaatuu. David Bay selittää tätä strategiaa laajemmin uutiskirjeen ensimmäisessä osiossa ja ottaa esille tuoreita uutisia jotka vahvistavat teorian. Toisessa osiossa kerrotaan kuinka Amerikan julkinen koulujärjestelmä tuottaa nykyisin homomyönteisiä nuoria aikuisia jotka kannattavat samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Tämä suunniteltu kehitys on ollut Illuminatin tiedossa jo vuosikymmeniä. Kaikki on kuitenkin kerrottu myös Raamatussa kun Jeesus varoitti Lootin päivistä lopunaikana (Luuk. 17:28-30). Viikkokirjeen osiot suomensi: Olli R.

--------------------------------

Cutting Edgen viikkokirje 7.5.2013

-------- This Week’s Hot News --------

-------- Tämän viikon kuumat uutiset --------


I. Epävakaus on saamassa otteen ’ei-integroituneesta aukosta’, osoittaen että ’Pentagonin uusi kartta’ -strategia toimii täydellisesti!

Juurtuneiden diktaattorien korvaaminen yleisellä epävakaudella on yksi tärkeimmistä strategian päämääristä!



UUTISKATSAUS: ”Irakin, Syyrian ja modernin Lähi-idän kuolema”, Pääkirjoitus by Murtaza Hussain, Al-jazerra News, 7. toukokuuta 2013

”Kun Syyria jatkaa vajoamistaan anarkistiseen sisällissotaan ja Irakia ravistellaan lahkojen valtataistelulla, Lähi-idän tulevaisuuden kauhistuttava visio on yhä enemmän tulossa näköpiiriin … ’Libanonin täydellinen hajoaminen viideksi alueelliseksi paikallishallinnoksi on ennakkotapaus koko arabimaailmalle… Irak voidaan jakaa alueellisilla ja uskontokuntien välisillä rajoilla aivan kuten Syyria ottomaanien aikakaudella. Siellä tulee olemaan kolme valtiota kolmen merkittävän kaupungin kanssa’ …”

Maaliskuun alussa 2003, vain kaksi viikkoa ennen Irakin invaasiota Liittouman joukkojen toimesta, Cutting Edge julkaisi ratkaisevan tärkeän artikkelin joka on osoittautunut aivan todeksi ennustaessaan tapahtumia tämänpäivän uutisten kautta. Tämä artikkeli oli NEWS1833 ja otsikolla, ”Maailma on tulessa ’ei-integroituneessa aukossa’ ”.

Please salli minun lainata tästä vuoden 2003 Headline News -artikkelista:
”Aina kun amerikkalaiset joukot ilmestyvät paikalle – olipa se sotayhteenotto, taisteluosaston siirtämistä lähemmäksi rannikkoa ’muistutuksena’, taikka rauhanturvaamistehtävä – sillä on taipumus olla paikassa joka on suhteellisen irti maailmasta, missä globalisaatio ei ole juurtunut johtuen sortohallituksesta, äärimmäisestä köyhyydestä, tai vankan oikeusjärjestelmän puutteesta … Piirrä viiva näiden sotilaallisten kosketuksien ympärille ja sinulla se mitä minä kutsun ei-toimivaksi aukoksi (Non-Functioning Gap).” (”The Pentagon’s New Map”, by Thomas P. M. Barnett, U.S. Naval War College, Esquire Magazine, maaliskuu 2003, s. 176)

Niiden maiden, jotka eivät ole kunnolla ‘kytkettyjä’ globaaliin systeemiin taloudellisesti tai poliittisesti, on todennäköisesti määrä ’taata USA:n sotilaallinen toiminta’, toisin sanoen, invaasio tai invaasion uhka, ja varmasti vaatimus ’hallinnonvaihdokselle’. Eräs toinen mahdollinen tapa kukistaa diktaattori ennen invaasiota on sisäiset erimielisyydet. Mieti läntisen tiedustelupalvelun asiantuntijaa herättelemässä ’toisinajattelua’ kohteena olevan maan sisäpuolella. Nämä ’toisinajattelijat’ näyttäisivät nousevan spontaanisti pahaa ja sortavaa hallintoa vastaan, kun todellisuus on, että heitä luodaan, rahoitetaan ja ohjataan yhden tai useamman läntisen tiedustelupalvelun kautta.

Tärkeintä on luoda voimakas epävakaus kunkin maan sisäpuolella ”ei-integroituneen aukon” alueella, joko invaasion, invaasion uhkan, taloudellisten sanktioiden tai sisäisen toisinajattelijaryhmän, joka taistelee juurtunutta diktaattoria vastaan, avulla. Vakaus täytyy korvata epävakaudella. Se on avain ymmärrykseesi.
Toistetaan Pentagonin Uuden Kartan Strategian keskeistä käsitettä: ”Vakaus täytyy korvata epävakaudella”.

Juurtuneet diktaattorit täytyy korvata epävakaudella ja kansallisella heikkoudella.

Tutkikaamme nyt pääkansakuntia tämän ”ei-integroituneen aukon” alueella nähdäksemme kuinka läpikotaisin Amerikka on kylvänyt epävakautta tälle alueelle!

Afganistan – Bush hyökkäsi lokakuussa 2001


”Vuosikymmenen pituisen Lännen sotilaallisen miehityksen jälkeen, Afganistan on edelleen yksi maailman köyhimmistä ja korruptoituneimmista maista. Yhdysvallat maksaa suurimman osan maan siviili- ja turvallisuusalan budjetista … Olemme sopimusneuvottelussa afgaanihallituksen kanssa joka keskittyy kahteen missioon – afgaanijoukkojen koulutukseen ja varustamiseen niin ettei maa taas luisu kaaokseen, sekä terrorisminvastainen toiminta, jonka avulla voimme ajaa takaa al-Qaidan jäänteitä ja heidän yhteistyökumppaneita”, Obama sanoi.

”Afganistanin koko tilanne on ’äärimmäisen epävakaa’, sodanvastainen aktivisti Eugene Puryear sanoi R.T:lle.”

Kun presidentti Bush hyökkäsi Afganistaniin, Taliban johti valtiota kera suuren määrän vakautta. Tuo hallinto kukistettiin nopeasti ja korvattiin epävakaudella. Sen tähden, Bushin yritykset kylvää epävakautta ovat tuottaneet hedelmää!

Irak

Kun presidentti Bush määräsi amerikkalaiset joukot johtamaan Liittouman joukkoja hyökkäyksessä Irakiin maaliskuun 20. päivänä 2003, diktaattori Saddam Hussein oli johtanut maata 24 vuotta, tuoden tukahduttavan vakauden tähän maahan. Hussein kukistettiin huhtikuun 9:ntenä 2003, joka potkaisi käyntiin kahdeksan vuoden sodankäynnin. Hänen vakaa hallintonsa korvattiin epävakaalla shiiahallinnolla joka on tänä päivänä repeämässä saumoistaan kun se kamppailee sisällissodassa joka käydään shiia- ja sunni-uskontoryhmien välillä.

Vakaus on kaadettu ja korvattu epävakaudella.

Tänä päivänä, Irak on astumassa tällä hetkellä sisällissotaan josta me olemme varoitelleet vuodesta 2006 lähtien, kun me julkaisimme uutisen NEWS2150, otsikolla, ”Irak on nyt jakautumassa kolmeen kansakuntaan – Raamatun profetiaa toteutetaan!”

Pohdi ajankohtaisia uutisia koskien tätä suunniteltua hajoamista kolmeen kansakuntaan.

UUTISKATSAUS: ”Sisällissota Irakissa on jo alkanut”, Counterpunch, 7. toukokuuta 2013

”Irakin johtajat pelkäävät että maa on liukumassa nopeasti uuteen sisällissotaan joka ”tulee olemaan pahempi kuin Syyriassa”. Bagdadin asukkaat ovat varastoimassa riisiä, vihanneksia ja muita ruokatarvikkeita siltä varalta että he ovat estyneitä menemästä kauppoihin taistelujen tai ulkonaliikkumiskieltojen johdosta. ’On väärin sanoa että me olemme lähestymässä sisällissotaa’, sanoi vanhempi irakilainen poliitikko. ’Sisällissota on jo alkanut’.”

”Tilanne on yhtäkkiä huonontunut siitä lähtien kun vähintään 36 sunniarabiprotestoijaa surmattiin Hawijah’in valtauksessa huhtikuun 23:ntena … ihmiset pelkäävät vuoden 2006 verilöylyjen palaamista … Merkkejä turvallisuuden huonontumisesta on kaikkialla … ’Aikaisemmin me pystyimme pakenemaan Syyriaan, mutta väkivallan ollessa siellä, minne me voimme mennä?’, kysyi eräs irakilainen. ’Ei ole ulospääsyä’.”

”Hallitus on sulkenut päätien Irakista Jordaniaan … Irakin armeija ja kurdien joukot (peshmerga) kokoontuivat kohdatakseen toisensa viime vuonna laajalla väylällä kiisteltyjä alueita jotka tunnetaan ’liipaisinlinjana’ … Puhuessaan alkavasta sunnien kapinasta, Fuad Hussein, Kurdistanin alueellisen hallinnon (KRG) johtajan Massoud Barzanin henkilökuntapäällikkö, sanoi että ’läntinen osa maata on sotkeutunut kansannousuun hallitusta vastaan. Me emme halua toista Syyriaa täällä ja me olemme menossa siihen suuntaan. Tulitus on erittäin pahaa ja meillä ei ole montaa asemiestä’.”

”Irakin johtajat Bagdadissa ja Erbil’issä ovat vakuuttuneita siitä että koko alue kouristelee lahkolaissodan partaalla sunnien ja shiiojen välillä.”

Jälleen kerran, presidentit Bush ja Obama ovat onnistuneet Irakissa: he kukistivat juurtuneen diktaattorin, Saddam Husseinin, korvaten hänet kauhistuttavalla epävakaudella.

Syyria

UUTISKATSAUS: ”Irakin, Syyrian ja modernin Lähi-idän kuolema”, Pääkirjoitus by Murtaza Hussain, Al-jazerra News, 7. toukokuuta 2013

”Kun syyrialaiset, lakaistuna kerran niin ylimaallisessa arabikevään kansannousujen hengessä, sitouttivat heidän vallankumouksensa korruptoitunutta, Bashar al-Assadin likinäköistä hallintoa vastaan, niin harvoilla oli mitään käsitystä siitä että se johtaisi joukkoteurastusten ja ulkomaisten saalistusten dystopialaiseen todellisuuteen jonka maa kohtaa tänäpäivänä … kerran ylpeä kansakunta – pitkään tunnustettu kulttuurisena ja historiallisena Levant’in helmenä – on vähentynyt synkäksi taistelukentäksi Lännen ja sen Persianlahden liittolaisten ja toisaalta Syyrian hallinnon ja sen liittolaisten Iranin, Venäjän ja Hizbollahin välillä. Israelin ilmaiskut, jotka tehtiin rangaistuksetta Damaskoksen yllä tänä menneenä viikkona, ovat vielä yksi havainnollinen esimerkki sekasorron syvyydestä johon Syyria on vajonnut.”

”… kun kasvavat ryhmittymät maan sisäpuolella vaativat sotilaallista väliintuloa rikkomaan valtio pieniin etnisiin ja uskonnollisiin saarekkeisiin – kirjaimellisesti, ”palasiksi” – yhdistyneen Syyrian tulevaisuudenkuva etääntyy päivä päivältä. Jälleen kerran, aivan kuten Irakissa, Syyrian silpomisen hyväntekijät tulevat olemaan ulkoisia toimijoita jotka tavoittelevat hegemoniaa alueella ja eivät ole koskaan kätkeneet haluaan nähdä maan romahtavan.”

Kun Syyrian presidentti Assad on kukistunut, hänen juurtunut, vakaa hallintonsa korvataan rehottavalla epävakaudella. Pentagonin Uuden Kartan Strategia on jälleen kerran toiminut täydellisesti.


Vuosina 2011-2013, tämä Pentagonin Strategia – tunnetaan tavallisesti ”arabikeväänä” – kaatoi juurtuneita diktaattoreita Tunisiassa, Algeriassa, Libanonissa, Jemenissä, Egyptissä, Libyassa, ja Kuwaitissa ja ne korvattiin epävakaudella. Miksi epävakaus on niin haluttua? On olemassa kaksi erillistä syytä:

1) ”Pentagonin Uuden Kartan Strategian” ilmoitetun tarkoituksen on määrä kukistaa niiden maiden hallituksia joiden taloudet eivät pysty nyt, tai lähitulevaisuudessa, ”kytkeytymään” rahattomaan talousjärjestelmään joka on suunniteltu koko maailmaa varten.

2) Maailman monia kansakuntia ollaan systemaattisesti uudelleenorganisoimassa täsmälleen kymmeneksi supervaltioksi, täydellisessä sopusoinnussa Danielin profetialuvun 7:7-8 kanssa (”On olemassa ainoastaan YKSI aikajärjestyksessä etenevä profetia joka tarjoaa meille selkeän mittarin jonka avulla me voimme tietää likimääräisen ajankohdan jolloin Antikristus tulee nousemaan!”, NEWS2363).

Aika on nopeasti tulossa kun jokainen kansakunta kussakin suunnitellussa supervaltiossa joutuu luovuttamaan kansallisen suvereniteettinsa suunnitellulle supervaltiolle. Nyt kun jokainen juurtunut diktaattori supervaltio #7:n sisäpuolella on kukistettu, ei pitäisi olla mitään vastustuskykyä vaatimukseen luovuttaa kansallinen suvereniteetti.

Nyt sinä tiedät syyn sotien takana joita käydään ”ei-integroituneen aukon” alueella lähtien lokakuusta 2001!
---------------------------------

Kuuntele vielä entisen Nato-kenraalin paljastuksia.

Seuraava puhuja on Wesley Clark, Yhdysvaltain armeijan neljän tähden kenraali evp. Hän oli Yhdysvaltain Euroopan joukkojen komentaja (CINCEUR) ja NATO:n joukkojen komentaja (Supreme Allied Commander Europe; SACEUR) 1997–2000 ja komensi joukkoja operaatio Allied Forcessa Kosovon konfliktissa:

https://www.youtube.com/watch?v=9RC1Mepk_Sw
 

DVD

II. Julkisen koulun opetus että homoseksuaalisuus on aivan yhtä hyväksyttävää kuin heteroseksuaalisuus on onnistunut!


”Tuki samaa sukupuolta oleville avioliitoille on laajasti pidetty vakaumus aikuisten keskuudessa jotka ovat syntyneet vuoden 1980 jälkeen, kun peräti 70 prosenttia sanoo uskovansa että gay-miesten ja lesbo-naisten tulisi voida mennä naimisiin uuden kyselytutkimuksen mukaan joka julkaistiin maanantaina. Pew Research’in tekemän tutkimuksen mukaan, milleniaalisukupolven tuki samaa sukupuolta oleville avioliitoille päihittää mennen tullen minkä tahansa muun sukupolven. Niiden joukossa jotka ovat syntyneet vuosien 1928 ja 1945 välillä, vain 31 prosenttia kannattaa homoavioliittoja. Samaan aikaan, 38 prosenttia suurista ikäluokista ja 49 prosenttia X-sukupolvilaisista sanoo että heidän mielestä samaa sukupuolta olevien parien pitäisi voida avioitua. Milleniaalien musertava tuki on ajanut merkittävää muutosta kansakunnan yleiseen suhtautumiseen homoseksuaalien avioliittoja kohtaan. Tänä päivänä, 49 prosenttia amerikkalaisista on gay-avioliiton laillistamisen kannalla, samalla kun 44 prosenttia vastustaa sitä. Tuo on dramaattinen muutos ajasta vain vuosikymmen sitten, kun 58 prosenttia vastusti ja vain kolmannes amerikkalaisista kannatti gay-avioliittoja.”

Amerikan julkiset koulut ovat olleet kantava voima dramaattisen asennemuutoksen takana homoseksuaalisuuden suhteen.

Mutta, Illuminati on tiennyt tämän olevan totta 80 vuoden ajan.

Meitä ei olisi pitänyt yllättää tietämättöminä, kuitenkaan, koska, mitä tulee useimpiin suunnitelmiin Uutta Maailman Järjestystä varten, niin tämä suunnitelma vallata meidän julkinen koulujärjestelmä oli hyvin tiedossa. ”C.F. Potter, ’Humanism, A New Religion (Humanismi, uusi uskonto)’ -kirjan kirjoittaja vuodelta 1930, sanoi että ’Koulutus on täten tehokkain humanismin liittolainen, ja jokainen Amerikan julkinen koulu on humanismin koulu. Mitä voivat teistiset pyhäkoulut tehdä, jotka kokoontuvat tunnin ajaksi kerran viikossa, ja opettavat vain murto-osalle lapsista, pysäyttääkseen humanistisen opetuksen viiden päivän ohjelmatulvan?’ ”

Jos sinulla on vielä lapsia julkisessa koulussa, niin NYT on aika saada heidät ulos sieltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com