Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Obama valmistautuu laukaisemaan kineettisiä aseita Syyrian armeijaa vastaan korkea-arvoisen yhdysvaltalaiskenraalin mukaan – Israelilainen lehti: Juutalaisia kuolee kun maailma puhuu ’rauhasta’

Tässä ensimmäinen osa tuoreesta Cutting Edgen viikkokirjeestä (23.7.2013) josta tässä on kaksi uutisosiota. Ensimmäisessä osiossa kerrotaan kenraali Martin Dempseyn sanomisista joiden mukaan Yhdysvallat pohtii sotilaallisen voiman käyttöä Syyrian sisällissodassa ja mitä aseita Assadin joukkoja vastaan mahdollisesti käytetään joista David Bay valottaa enemmän. Toisessa uutisosiossa keskitytään Lähi-idän ’rauhanprosessiin’ joka arveluttaa joitakin median edustajia Israelissa kun sen sanotaan uhkaavan juutalaisten olemassaoloa. Cutting Edge tuo esiin oman näkökantansa selostaessaan Raamatun profetiaan nojaavan skenaarion tai tapahtumasarjan joka saa alkunsa Palestiinan valtion perustamisen kiistakysymyksistä. Jumala seisoo lopulta Israelin tukena ja rankaisee Israeliin hyökkääviä osapuolia. Viikkokirjeen ensimmäisen osan suomensi: Olli R.

-------------------------------------

Cutting Edgen viikkokirje 23.7.2013 (Osa 1)

-------- This Week’s Hot News --------

-------- Tämän viikon kuumat uutiset --------


DVD

I. Amerikan Yhteisesikuntakomentajien puhemies on todennut että Obama valmistautuu laukaisemaan ”kineettisiä aseita” Syyrian aseistettuja joukkoja vastaan.

’Kineettiset’ aseet on toinen nimi köyhdytetyn uraanin aseille!

UUTISKATSAUS: Korkein Yhdysvaltain kenraali: ”USA valmistelee ”kineettisiä iskuja” Syyriaa vastaan”, NSNBC News, 21. heinäkuuta 2013

”Yhdysvaltain korkea-arvoisin upseeri, Yhteisesikuntakomentajien puhemies, kenraali Martin Dempsey, on sanonut että USA pohtii pitäisikö sen vai eikö pitäisi käyttää voimaa Syyriassa, ja että erilaisia skenaarioita, käsittäen ’kineettisiä iskuja’ ollaan valmistelemassa.”

Useimmat ihmiset raapivat päätään ihmetellen mitä ”kineettiset aseet” voisivat olla. Tuota termiä käytetään hyvin harvoin; kuitenkin, tämä nimike tulee hyvin ymmärrettäväksi kun sinä käsität että ”kineettiset aseet” ovat köyhdytetyn uraanin aseita.

Amerikka ja muut länsivallat ovat käyttäneet ”köyhdytettyä uraania” sisältäviä ammuksia meidän Afganistanin invaasiosta 2001 ja Irakin invaasiosta 2003 lähtien.  Ajan kuluessa kun tämä tappava D.U. pöly levittää kuoleman työtään, peräti miljardi ihmistä saattaa kuolla maailman ”ei-integroituneen aukon” alueella.

Mitä muita eksoottisia aseita Yhdysvallat voisi käyttää Syyriaa vastaan?

”Meillä on maanpäällisiä tutkia, ilmakehän sisäpuolella toimivia torjuntahävittäjiä, ilmakehän ulkopuolella toimivia torjuntahävittäjiä, ilmassa leijuvia sensoreita, avaruudessa olevia sensoreita, kemiallisesti liikuteltavia torjuntahävittäjiä, sähkömagneettisia raidetykkejä, hiukkassuihkuaseita, korkeaenergisiä lasereita, kaikki sidottu yhteen massiivisten valvonta- ja johtamisjärjestelmien kautta … Massiivisia järjestelmiä. Sähkömagneettisia ihmeitä. Huikean tehon omaavia ydinvoimalla pumpattuja lasereita. Ehkä röntgensäde- ja gammasäde-lasereita. Suunnatun energian radiotaajuusaseita (RF weapons). Mahtavia raidetykkejä. Sensoreita joka puolella. Jättimäisiä tietoliikenneverkkoja. Valtavasti tietokoneita ja valvontajärjestelmiä.” (Fer de Lance, s. 331)

Tämän vuoksi, jos Amerikka ja/tai Israel aikoo puuttua sotilaallisesti Syyrian tilanteeseen kineettisillä köyhdytetyn uraanin aseilla, meidän pitäisi pystyä pyyhkimään pois Syyrian tavanomaiset asejärjestelmät muutamassa tunnissa. Heti kun Syyrian perinteiset aseistetut joukot on hävitetty, minimaalisten maajoukkojen pitäisi kyetä astumaan maahan viimeistelemään presidentti Assadin hallinnon kaataminen ja asentamaan uusi hallinto joka on herkempi Illuminatin toiveille.
                         
Muista, tämä sota Syyrian presidentti Assadia vastaan on vain uusi sota juurtuneita diktaattoreita vastaan Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä – Lue kaikki yksityiskohdat uutisesta ”Maailma on tulessa ”ei-integroituneen aukon” sisäpuolella!”, NEWS1833.

Heti kun Länsi käyttää tätä hätkähdyttävän kauheaa aseistustaan, toiset juurtuneet diktaattorit kaikkialla Pohjois-Afrikan, Lähi-idän, Keski- ja Etelä-Afrikan alueella luultavasti antautuvat välittömästi Globaalin Eliitin vaatimuksiin.


DVD

II. Kun maailman ihmiset alkavat puhua ”rauhasta”, juutalaisia kuolee!

Juutalaisia on kuollut maailmanrauhan murskaavan taakan alle jo pitkän aikaa.

Onko tämä uusin sysäys kohti ”rauhan” sopimusta palestiinalaisten kanssa luomassa samanlaisen kansanmurhaan verrattavan tuloksen?


”Pirullinen näköpuoli natsien sodasta juutalaisia vastaan oli aikomus huiputtaa juutalaiset yhteistyöhön heidän omaa tuhoaan varten. Tämä on todellinen ironia ’Israelin viranomaisista’ nyt ylistämällä Obaman ja Kerryn ponnisteluja ja avaamalla oven holokaustin kieltäjälle, Mahmoud Abbasille. ’Rauhanprosessi’ tulee luomaan yhdeksän mailia leveän keskitysleirin. Pysäyttäkää se nyt, tai eräänä päivänä diasporajuutalaisten täytyy perustaa toinen holokaustimuseo.”
 
Kirjoittaja on täysin oikeassa puhtaasti inhimillisestä näkökulmasta katsoen. Palestiinan valtion luominen pikkuruisen Israelin sisäpuolelle tulee synnyttämään tilanteen, missä Israel ei pysty puolustautumaan tavanomaisesti. Presidentti Nixon puhui tästä todellisuudesta lyhyesti ennen kuin jätti virkansa. Hän sanoi, ettei Israel voisi koskaan hyväksyä Palestiinan valtiota, koska tuo uusi arabivaltio olisi niin lähellä Israelia, etteivät mitkään sotavoimat pysty puolustamaan maata. Nixon vertasi Palestiinan valtion luomista Israelin sisäpuolelta käsin henkilöön jolla on terävä veitsi vain tuuman päässä sydämestään.

Tämä uskomus edustaa perinteistä viisautta ja on useimpien hyväksymä. Kuitenkin, Cutting Edgellä on hieman erilainen näkökulma, sellainen, joka on raamatullinen ja yhdenmukainen profetian kanssa. Me uskomme että seuraavien tapahtumien on määrä tapahtua tämän kiistan Palestiinan valtiosta tuloksena.

#1 – Ymmärrämme, että maailmanlaajuinen illuministinen vapaamuurarius on todella sitoutunut Israelin olemassaoloon koska heidän uskontonsa vaatii että he rakentavat Kolmannen Temppelin – ”Lue kaikki yksityiskohdat uutisesta NEWS1643 (suomennettu), otsikolla, ”Vapaamuurarien kiihkeä halua rakentaa Salomonin temppeli”)

#2 – Ollessamme samaa mieltä käsityksen kanssa että totuus on julkisen retoriikan vastakkaisella suunnalla – (Lue kaikki yksityiskohdat uutisesta NEWS1558, otsikolla, ”Murtautuminen ulos propagandaboksista: Opi löytämään totuus katsomalla vastakkaiseen suuntaan”), me uskomme että kaikki nämä neuvottelut johtavat palestiinalaisten täydelliseen tuhoamiseen ja Israelin nostamiseen suurvalta-asemaan Lähi-idässä.

Israel tulee olemaan pahasti vaurioitunut ja mustelmilla, mutta se nousee esiin sodasta lähes suurvaltastatuksella.

#3 – Tämä palestiinalaisten tuho ennustetaan rohkeasti, ja valmisteluja ollaan hitaasti suorittamassa Israelin tehdessä yhteistyötä länsivaltojen, erityisesti Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian, kanssa. (Lue kaikki yksityiskohdat uutisesta NEWS2095).

#4 – Koska Israel myöskin käyttää ”kineettisten” aseiden järjestelmää nimeltä ”Fuel Air Bomb”, sillä on kirjaimellisesti kyky tappaa miljoonia palestiinalaisia tuntien sisällä, sekä Israelissa että Jordanian Mooabin ja Edomin maakunnissa. (Lue kaikki yksityiskohdat uutisesta NEWS2095). Me uskomme että, heti kun palestiinalaiset on tuhottu, aalto uskomattoman voimakasta vihaa Israelia kohtaan puhkeaa kaikkien muslimien sydämissä ja mielissä kautta maailman. Heidän armeijansa alkavat marssia Israelia vastaan Sakarjan kirjan luvun 12 täyttymyksessä.

#5 – Kun Israel, Jumalan suojeluksen alla, tuhoaa kymmeniä miljoonia muslimeja heidän marssiessaan Jerusalemia vastaan, näyttämö pystytetään sitten Venäjälle marssimaan Israelia vastaan itse, täyttäen Hesekielin luvut 38-39. Venäjä on päättänyt tehdä lopun Israelista, koska sen aseet islamilaisten sotilaiden käsissä ovat osoittautuneet uskomattoman tehottomiksi.

Jumala on tehnyt hyvin selväksi Hesekielin profetiassa että Hän tulee henkilökohtaisesti vetämään Venäjän tähän Israelin invaasioon. Hesekiel 38:4 – Minä kuljetan sinua, panen koukut sinun leukoihisi ja nostatan sotaan sinut ja kaiken sinun sotaväkesi…” (NEWS1337)

Tämä skenaario on se joka on hitaasti avautumassa Lähi-idässä, ei mikään satu, joka tunnetaan perinteisenä viisautena (Conventional Wisdom). Pystytkö ”ajattelemaan boksin ulkopuolella”?
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com