Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Kiovan ohjuspatteristo ampui malesialaiskoneen alas Itä-Ukrainassa? – USA:n ja Meksikon välistä rajaa poistetaan tahallaan NAU:n muodostamiseksi – Ulkoministeri John Kerry yrittää sabotoida Israelin aikeita Hamasin ja Gazan suhteen tulitaukopyrkimyksillään – Ulkomaansuhteiden neuvoston (CFR) jäsen paljastaa että Irakin kurdit tulevat saamaan oman valtionsa pian – Radikaali sunni-islamilaisuus saattaa kristittyjä marttyyreiksi Irakissa

Tässä tämän viikon tuore Cutting Edgen viikkokirje, jossa on viisi osiota, jotka suomensin. Ensimmäiseksi kiinnitetään huomiota USA:n ja Meksikon välisen rajan häilymiseen kun maahanmuutto Yhdysvaltoihin vain lisääntyy ja rajavalvonta on löystynyt. Tätä pidetään joidenkin taholta jo eräänl. Illuminatin sodankäyntimuotona Amerikan suvereniteettia vastaan jonka tarkoituksena on lopulta liittää Meksiko, Yhdysvallat ja Kanada yhteen Pohjois-Amerikan Unioniksi (NAU), joka on Rooman Klubin suunnittelema supervaltio nro 1. Näin Globaali Eliitti toteuttaa Raamatun profetiaa Danielin 10 sarvesta tai kuninkaasta (10 supervaltiota) lopun aikana (Dan. 7). Toisessa osiossa David Bay kertoo Amerikan väliintulosta Gazan konfliktiin kun maan ulkoministeri John Kerry vaatii tulitaukoa Israelin ja Hamasin välille, josta ei ole kuin haittaa Israelille, kun se pyrkii poistamaan kokonaan Hamasin aiheuttaman uhan. Kolmannessa uutiskirjeen osiossa lainataan uutislähdettä, jossa amerikkalaisen ajatushautomon eli CFR:n eräs analyytikko kaavailee Irakin kurdeille itsenäisen valtion asemaa paljastaen näin Globaalin Eliitin suunnitelman Irakin varalle, joka tietenkin pitää yhtä Raamatun profetian kanssa muinaisen Babylonin kohtaloa koskien. Neljännessä osiossa on ehkä tämän uutiskirjeen tärkein aihe ja sisältö kun pohditaan kuka ampui ohjuksella alas Malaysia Airlines'in Lennon MH-17. Amerikkalaisista satelliittikuvista paljastuu että Itä-Ukrainassa sijainnut epäilty ohjuspatteristo kuuluikin Kiovan joukoille eikä venäläismielisille separatisteille. Kuitenkin USA on nyt muuttanut tarinaansa niin että se edelleen syyttää Venäjää alasampumisesta, kun tarinaa on fiksattu sopivasti CIA'n johdolla. Viimeisessä eli viidennessä uutiskirjeen osiossa David sanoo totuuden Islamista joka on historian saatossa ollut kristittyjen suurin murhaaja ja nyt Irakissa tämä näyttäytyy jälleen karmealla tavalla kun radikaali Islamilainen valtio -sunnijärjestö tappaa, raiskaa ja nöyryyttää viattomia kristittyjä, jotka pakenevat henkensä edestä. Valitettavasti muu maailma on sulkenut korvansa tältä asialta.

----------------------------------------------

Cutting Edgen viikkokirje 23.7.2014

-------- This Week’s Hot News --------

-------- Tämän viikon kuumat uutiset --------


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2518
I. Meidän etelärajamme Meksikon kanssa suunniteltu ja tahallinen poistaminen jatkuu, kun tavoite perustaa Pohjois-Amerikan Unioni (NAU) ei voi olla enää kaukana.

Jotkut ihmiset jopa viittaavat nykyiseen tilanteeseen ”epäsymmetrisenä sodankäyntinä”!

UUTISKATSAUS: Huolestuttavaa: Entinen rajavartioston agentti kutsuu maahanmuuttajien aaltoa epäsymmetriseksi sodankäynniksi”, by Allen B. West, 20. heinäkuuta 2014

Eläkkeelle jäänyt rajavartioston upseeri, Zack Taylor, sanoo että maahanmuuttaja-aallolla on kaikki tunnusmerkit epäsymmetrisestä sodankäynnistä, joka pyrkii tuhoamaan kansakunnan infrastruktuurin sisältä käsin. Meillä täytyy olla informoitu äänestäjäkunta joka ymmärtää tämän tehtaillun laittoman maahanmuuttokriisin vaarat.”

Varaa aikaa kuunnellaksesi tämän mitä informatiivisimman 14-minuuttisen videon.

Keskeinen osa Zack'in lausumaa on se, että nykyinen tilanne ”pyrkii tuhoamaan kansakunnan infrastruktuurin sisältä käsin”.

Niin järkyttävältä kuin tämä lausunto saattaa vaikuttaakin, jokaista kansakuntaa maan päällä ollaan nyt kehottamassa luovuttamaan heidän kansallinen määräysvaltansa suunnitellulle alueelliselle hallinnolle, kuten alla näytetään.


Lue kaikki yksityiskohdat tästä suunnitelmasta – NEWS2363 – Profetiaa ollaan täyttämässä!

Kuten näette, Amerikkaa ja Meksikoa suunnitellaan liitettäväksi Kanadan kanssa supervaltio #1'n, myös tunnettu nimellä Pohjois-Amerikan Unioni (NAU), luomiseksi. Globaali Eliitti on julistanut ”epäsymmetrisen sodankäynnin” amerikkalaisia vastaan nimenomaisena tarkoituksenaan purkaa nykyinen raja Yhdysvaltojen ja Meksikon välillä.

Uusi eteläinen rajamme on Meksikon ja Guatemalan välillä! Älä epäile sitä!

Teksasin republikaanikuvernööri, Rick Perry, ilmoittaa että hän ottaa käyttöön kansalliskaartin sotilaita Meksikon ja Yhdysvaltojen rajalle.


Teksasin kuvernööri on määrännyt 1,000 kansalliskaartin sotilasta Yhdysvaltain ja Meksikon väliselle rajalle suojaamaan niitä vastaan mitä hän kuvaili rikollisiksi, ihmiskauppiaiksi ja huumekartelleiksi. Rick Perry, republikaani, sanoi että hänen täytyi toimia koska liittovaltion hallitus oli epäonnistunut rajan turvaamisessa. Hra Perry sanoi että joukot työskentelisivät rinnakkain lainvalvontaviranomaisten kanssa.”

Samalla kun tuen tätä siirtoa, en usko että se saa aikaan meidän kansallisen suvereniteettimme palauttamista, eikä pysäytä liikehdintää perustaa Pohjois-Amerikan Unioni. Tuhat sotilasta ei ole paljon kun sinä mietit Teksasin rajan pituutta Meksikon kanssa.

Edelleen, tämä kansakuntien unioni kohti supervaltio #1'stä on vanhin osa Illuminatin suunnitelmaa. Sir Francis Bacon kirjoitti yhtenäisestä Pohjois-Amerikasta vuonna 1594! ("New Atlantis" DVD ja NEWS2236)

Ei mikään vastustava voima maapallolla estä Illuminatia uudelleenorganisoimasta kaikkia maailman kansakuntia kymmeneksi profeetalliseksi supervaltioksi mikä on ennalta kerrottu Danielin luvussa 7:7-8 (Lue kaikki yksityiskohdat uutisesta NEWS2363).

Koska Pohjois-Amerikan Unioni on profetian täyttymys, se tullaan perustamaan. En pidä siitä, koska olen amerikkalainen patriootti, mutta käsitän että joka ikinen Jumalan profetioista tullaan täyttämään.


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2435
II. Juuri kun Israel oli edistymässä urheassa yrityksessään päästä eroon vaarallisesta tuholaisesta jota kutsutaan Hamas-järjestöksi Gazan kaistaleella, Amerikka astuu esiin vaatiakseen operaation keskeyttämistä ennenaikaisesti.

Kaikki ”Rauhan ja Turvallisuuden (Peace and Safety)” nimessä, tietenkin.

UUTISKATSAUS: ”Kerry saapuu Israeliin pyrkimyksenään välittää tulitauko Gazaan”, The New York Times, 23. heinäkuuta 2014

Jerusalem – Ulkoministeri John Kerry aloitti erän intensiivisiä tapaamisia täällä keskiviikkona kun hän pyrki luomaan tulitauon katkeran taistelun lopettamiseksi Gazan kaistaleella.”

Kerta toisensa jälkeen näinä kuluneena 66 vuotena jolloin Israel on ollut olemassa, länsivallat ovat astuneet esiin vaatien tulitaukoa juuri kun Israel oli tulossa lähelle saavuttamaan ratkaisevan sotilaallisen voiton sen muinaisista vihollisistaan, arabeista. Tulitauko ei anna Israelille mitään etua yli vastustajiensa, vaan se myöntää aikalisän heille.

Ulkoministeri John Kerry (Skull & Bones) toimii Israelin vihollisten hyväksi, kun hän lentää Jerusalemiin ”rauhanmissiolla (Peace Mission)”. Hän pyrkii poistamaan Israelin saappaat vihollisen yltä, jotka seisovat nyt tukevasti Hamasin pään päällä, mikä on paras tapa päästä eroon ärsyttävästä myrkkykäärmeestä.

Kerry on liittynyt YK:n pääsihteerin Troijan hevonen -ponnisteluihin.

Hra Kerry aloitti neuvottelunsa kokoustamalla Jerusalemissa Ban Ki-moonin, Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin, kanssa. Hänen oli määrä tavata myöhemmin Länsirannassa Mahmoud Abbas, palestiinalaishallinnon presidentti, ennen kuin suuntaa neuvottelemaan Benjamin Netanyahun kanssa, joka on Israelin pääministeri.”

Kerrankin toivon että Israelin pääministeri kieltäytyy sopimasta tulitaukoa kunnes hyvin vaarallinen Hamas on eliminoitu lopullisesti. Ainoa tulitauko, joka on jonkin arvoinen tässä tilanteessa, toteutuu, kun Hamas ei enää pysty tulittamaan koska Hamasia ei enää ole olemassa.
 

http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2183
DVD

III. Kun Ulkomaansuhteiden neuvosto (Council On Foreign Relations (CFR)) julistaa että kurdit tulevat saamaan oman valtionsa, sekä kurdien että shiiojen on kumarrettava kuuliaisuudessa.


NEW YORK – Viimeaikaiset muutokset Lähi-idän poliittisessa maisemassa tarkoittavat sitä, että Irakin kurdit saavat itsenäisyyden 'ennemmin kuin myöhemmin', Steven Cook'in mukaan, joka on yhdysvaltalaisen ajatushautomon, CFR'n, analyytikko.”

Kuten Doc Marquis niin kaunopuheisesti selittää, Ulkomaansuhteiden neuvosto (CFR) on maailman vaikutusvaltaisin ”Illuminatin nokkamies”. CFR kirjaimellisesti tekee politiikkaa jota, toisinaan, ei saateta voimaan vuosikymmeniin. Kun CFR puhuu, jokainen hiljentyy kuuntelemaan.

Ja tottelemaan.

' On olemassa tietty väistämättömyys tässä asiassa. En tiedä päivämäärää kurdien itsenäisyydelle Irakissa mutta se on tulossa ennemmin kuin myöhemmin', Cook sanoi seminaarinsa aikana joka koski Israelin ja palestiinalaisten välistä väkivaltaa sekä Irakin ja Syyrian maa-alueiden haltuunottoa kovanlinjan Islamic State -ryhmän taholta.”

'He eivät ole sitoutuneet yhdistyneeseen Irakiin, jota he kutsuvat fiktioksi. He ovat käymässä läpi poliittista prosessia Bagdadissa todistaakseen kaikille, että heitä ei voida syyttää Irakin hajoamisesta. Kun tämä poliittinen prosessi tulee päätökseen – ilman kenenkään tyytyväisyyttä – kurdit lopulta tekevät siirtonsa kulkeakseen omaa tietään'.”

Huomioi suunniteltu tapahtumasarja tässä:

1) Kurdit mitä varmimmin saavat oman valtionsa;

2) Mutta, aluksi, heidän on sallittava poliittinen juonittelu Bagdadissa joka johtaa Irakin maan, kuten me tunnemme sen, kuolemaan;

3) Kurdit pystyvät sitten kokoustamaan omassa pääkaupungissaan ja äänestävät perustaakseen oman valtion.

Yritä ymmärtää, että Irakin jakamista kolmeen erilliseen valtioon suunniteltiin koko ajan! Vuonna 2006, me julkaisimme artikkelin joka kertoi ennalta suunnitelman tämän osan, NEWS2150, otsikolla, ”Irak on nyt jakautumassa kolmeen valtioon – Raamatun profetiaa ollaan toteuttamassa!”

Me kannustamme sinua lukemaan tämän artikkelin, sillä se kertoo profeetallisen jutun Jumalan lopullisesta tuomiosta muinaiselle Babylonille ja kuinka tästä profetiasta on tulossa totta Irakissa tänä päivänä, kehittyen päivittäin uutisissamme!

Kurdit ovat muinaisia meedialaisia ja he ovat saamassa oman valtion! Pian, he tulevat olemaan asennossa hyökkäämään irakilaisten kimppuun etelässä. Jumalan Sana on tosi ja tarkka.


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=1652
DVD

IV. Kertomus ukrainalaisesta ohjusampumisesta, jolla pudotettiin lentokone, on nyt siirtynyt ”Kuka teki sen” -juoneen.

Venäläisetkö, Ukrainan armeija, vai venäläismieliset separatistit. Kuka ampui tuon ohjuksen?


Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset viittaavat siihen, että henkilö joka laukaisi ohjuksen pudottaen Malaysia Airlines'in lennon MH-17 on saattanut olla 'loikkari' Ukrainan armeijasta, ilmiselvä yritys selittää, miksi jotkut CIA'n analyytikot näkivät satelliittikuvien paljastaneen miehiä Ukrainan armeijan univormuissa, jotka miehittivät ohjuspatteristoa...”

Hetkinen! Aiotko kertoa minulle, että satelliittikuvat ohjusampumisesta osoittivat että patteriston operoijat pitivät yllään Ukrainan armeijan univormuja? Kuinka noloa sen täytyy ollakin CIA'lle, joka selvästi sanoi että separatistit olivat operoijia.

Presidentti Obama on nolo, koska hän ennenaikaisesti identifioi syylliset ohjuspatteriston operoijiksi! Onko Ukrainan presidentti nolo, kun hän toistuvasti syytti itse venäläisiä tästä lähes 300 siviilin murhasta?

Kun me jatkamme tätä tarinaa, näet, että suuri kuilu voi joskus vallita raa'an tiedustelutiedon ja tarinan, joka luotiin venyttämään tiedustelulöydöstä, välillä. Toisin sanoen, siviilitiedustelupomot monta kertaa vääntävät raakaa tietoa perustelemaan päätelmiään, jotka ovat joskus ristiriidassa tosiasioiden kanssa.

Tiistaina, valtavirran toimittajille … annettiin selonteko USA:n tiedustelutiedosta joka otaksuttavasti osoittaa syyttävällä sormella kapinallisiin ja Venäjään päin. Samalla kun suuri osa tästä todistusaineistosta aiheeseen liittyen oli peräisin kirjoituksista 'sosiaalisessa mediassa', muistiot myöskin osoittivat keskeiseen kysymykseen siitä kuka ampui BUK -ilmatorjuntaohjuksen, jonka uskotaan pudottaneen lentokoneen surmaten kaikki koneessa olleet 298 matkustajaa.”

Entisenä jäsenenä sotilastiedustelussa, olen loukkaantunut, että sotilastiedustelun mikä tahansa johtopäätös voisi perustua ”sosiaaliseen mediaan”, kuten Facebookiin!? Jos tämä on totta, niin silloin standardit suorituskyvystä ja tulkinnasta koskien raakaa dataa, ovat pudonneet huomattavasti vuodesta 1972 lähtien, joka oli viimeinen vuosi kun työskentelin armeijan tiedustelujoukoissa.

Viime torstain alasampumisen jälkeen, minulle kerrottiin että USA:n tiedusteluanalyytikot tutkivat satelliittikuvia, jotka osoittivat miehistön, joka miehitti epäiltyä ohjuspatteristoa, pitävän yllään sellaisia pukuja jotka näyttivät Ukrainan armeijan univormuilta, mutta lähteeni sanoi että analyytikot kamppailivat yhä sen kanssa tuhosiko tämä seikka olennaisesti Yhdysvaltain hallinnon todisteita jotka syyttivät kapinallisia.”

Nyt virallisella CIA'n johdolla on todellinen ongelma. Heidän omat satelliittikuvansa osoittivat selvästi että miehistö joka operoi ohjuspatteristoa, joka ampui alas MH-17'n, käytti Ukrainan armeijan univormuja. Tämä yksi ainut tosiseikka, todellakin, tuhoaa Yhdysvaltain hallinnon virallisen kannan ja näytti presidentti Obaman hyvin huonossa valossa.

Sen tähden, mitä CIA päättelee? He päättelivät että tähän miehistöön ei kuulunut Ukrainan vakinaisen armeijan sotilaita, vaan joukkoja, jotka olivat loikanneet, mutta käyttivät yhä Ukrainan vakinaisen armeijan univormua yllään.

Yhdysvaltain viranomaiset sanoivat että oli mahdollista että SA-11 [ilmatorjuntaohjus] laukaistiin Ukrainan armeijan loikkarin toimesta, joka oli koulutettu käyttämään samanlaisia ohjusjärjestelmiä … Toisin sanoen, me saatamme olla näkemässä uuden tapauksen jossa Yhdysvaltain hallitus ”fiksaa tiedustelutietoa” halutun poliittisen lopputuloksen ympärille, kuten tapahtui vauhdinotossa Irakin sotaan.”

Amerikan siviilijohto Valkoisessa Talossa oli niin innokas valmistamaan syytöksen venäläisiä tai venäläismielisiä separatisteja vastaan että he joko aluksi jättivät huomiotta nämä satelliittikuvat tai he vastahakoisesti hyväksyivät ne sen jälkeen kun venäläiset uhkasivat julkaista heidän omia satelliittikuviaan.

... se mitä Obaman hallinto ja useimmat valtavirran yhdysvaltalaiset uutismediat ovat suoltaneet tähän mennessä on vielä yksi esimerkki ”informaatiosodankäynnistä”, kyhäämällä todisteita saadakseen vastustajan näyttämään pahalta riippumatta todellisesta todistusaineistosta – ja sitten marginalisoiden kaikki toisinajattelijat haluttuun johtopäätökseen.”

Riippumatta mikä totuus on, me tiedämme nyt että emme voi luottaa meidän siviilijohtoomme joka kertoisi meille totuuden. Tulemmeko nyt näkemään lopun taukoamattomalle sormenosoittelulle Venäjää kohtaan?

Kuitenkin, pidä silmällä totuutta koskien sitä miksi Ukraina taistelee Venäjää vastaan ja miksi tämä lentokoneonnettomuus kytkeytyy tiiviisti tähän taisteluun. Venäjä on perustamassa Euraasian talousunionia – supervaltiota #5 Rooman Klubin suunnitelmassa. EEU'n uuden yhteisvaluutan nimi on Altyn. Tämä uusi valuutta voidaan tuoda nopeammin yleismaailmalliseen hyväksyntään, sekä EEU'n sisällä että kaikkialla maailmassa, jos kovia länsimaiden pakotteita tuodaan Venäjän ylle.

Tällaiset sanktiot ”painekeittävät” valuuttaa. (Kirjoituksen 3. kappale) Sen vuoksi me ymmärrämme miksi Lännen talouspakotteita sovelletaan johtuen Ukrainan ja Venäjän välienselvittelystä ja lentokoneen alasampumisesta.

Heti kun ymmärrät tämän kummallisen totuuden, koko lavastettu episodi on järkeenkäypä. Globaali eliitti haluaa heidän kymmenen supervaltiotaan muodostetuksi niin pian kuin mahdollista, joten he keksivät skenaarion, jonka avulla he voivat koota pakotteita!

Vapaamuurarikristus voi ilmestyä vasta kun kymmenen supervaltiota on muodostettu, joten se on ratkaisevan tärkeää että Venäjä kärsii voimakkaiden pakotteiden kautta!



http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2517
V. Radikaali sunni-islamilaisuus näyttää todelliset hengelliset värinsä!

Se uhkaa saattaa marttyyreiksi kaikki kristityt jotka asuvat Irakissa.

Historiallisesti, Islam on numero 1 kristittyjen murhaaja.

UUTISKATSAUS: ”Irakilaisia kristittyjä raiskataan, murhataan ja ajetaan kodeistaan – ja Länsi on hiljaa”, by Tri Tim Stanley, The Telegraph, Lontoo, 21. heinäkuuta 2014

Ensimmäistä kertaa 1,600 vuoteen, kristillistä messua ei pidetä Mosulissa: muinainen kulttuuri on pyyhitty pois muutamassa viikossa. Se on sotarikos kun, kumma kyllä, kukaan ei halua puhua siitä … Siitä lähtien kun Islamic State of Iraq and Syria (ISIS) ratsasti kaupunkiin, heidän uskonsa on pakotettu siirtymään maan alle. Kirkonkellot ovat vaienneet, hijab on pantu täytäntöön luodeilla. Kymmenet tuhannet pakenivat joille tarjottiin epämiellyttävää valintaa: käänny, maksa uskonnollista veroa, tai tule surmatuksi miekalla. Maksu oli liian kallis. Erään paikallisen uutistoimiston mukaan, ISIS-joukot menivät köyhään kristittyyn taloon, ja kun he eivät saaneet sitä mitä he halusivat, sotilaat raiskasivat äidin ja tyttären heidän aviomiehensä ja isänsä edessä.”

... sietokyky havainnollistaa eroa fundamentalistisen islamin ja kristinuskon välillä: edellinen on tappajien uskonto, jälkimmäinen on marttyyrien uskonto.”

Islam on ollut kristittyjen ykkösmurhaaja modernissa historiassa; heidän soturinsa ovat teurastaneet kristittyjä niin tehokkaasti että, tänään, Pohjois-Afrikkassa ja Lähi-idässä elää pääosin muslimeja. Kristityt ovat paenneet henkensä edestä. Siitä saakka kun Medinan Koraani pantiin käytäntöön, 270 miljoonaa kristittyä on surmattu islamin miekalla. ("Islam - 270 Million people killed in 1400 Years - What Every Human Must Know!")

Muistatko punaisen ”Fez-hatun” jota vapaamuurarit niin ihannoivat? Tuo hattu nimettiin Fezin kaupungin mukaan, Marokossa, missä tapahtui suuri juutalaisten ja kristittyjen teurastus islamistisotureiden käsien kautta. On olemassa julistus kaikille muslimeille kaikkialla maailmassa purkaa sisuaan juutalaisten, kristittyjen ja amerikkalaisten tappamiseen, teurastukseen, sekä nöyryyttämiseen, mistä tahansa yksittäinen muslimi löytääkään hänet (him or her), ja tämä on yksinkertaisesti paljastus sellaisesta vihasta jota on aina ollut olemassa muslimisydämen sisällä.

Tämänkaltaista vihaa on nähty historiassa, kun voittoisat muslimiarmeijat ryhtyivät teurastamaan juutalaisia ja kristittyjä samalla tavalla. Itseasiassa, Fezin kaupungissa, Marokossa, muslimijoukot teurastivat niin paljon kristittyjä niin lyhyessä aikajaksossa, että uhrien veri virtasi kuin sadevesi pitkin katuojia. Jossain vaiheessa, muslimisoturi riisui riemuiten valkoisen turbaani-tyyppisen hattunsa, kastoi sen vereen joka virtasi pitkin katua, ja laittoi sen takaisin päähänsä. Monet muut muslimisotilaat seurasivat hänen esimerkkiään, ja hyvin pian, useimmat sotilaiden valkoisista turbaaneista olivat läpimärkiä ja punaisia.

Tätä historiallista perinnettä ylläpidetään nykyään elossa vapaamuurariuden taholta, kun he ylpeästi käyttävät verenpunaisia Fez-hattujaan. Tämä surullinen spektaakkeli on yksinkertaisesti vielä yksi esiintymä siitä miten vapaamuurarius salaisesti vihaa uudestisyntyneitä kristittyjä heidän näkymättömässä sisäpiirissään, vaikka he piilottavat tämän tosiasian 95 prosentilta kaikilta näkyvissä olevilta vapaamuurareilta maailmassa.

Tämänpäivän islamilaiset sunnimilitantit (ISIS) on kirkas paluu mielettömän teurastuksen päiviin.

Ja, historiallisena tosiasiana, Irakin kristityt pakenevat, eikä kukaan ja ei mikään hallitus eikä armeija tule heidän avuksensa puolustamaan heitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com