Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Last Trumpet Newsletter -- Heinäkuu 2014

Tässä kesäkuussa 2010 kuolleen pastori David J. Meyerin pojan Samuel David Meyerin profeetallista sananjulistusta ja ajankohtaisten tapahtumien kertausta heinäkuun 2014 uutiskirjeessä.

Last Trumpet Newsletter

Volume XXXIII    Issue VII    July 2014

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626  Internet: <http://lasttrumpetministries.org>

Livenä:

http://www.youtube.com/watch?v=K0BZmAf3EtU#
http://www.youtube.com/watch?v=YVv6TKxRnL0#
http://www.youtube.com/watch?v=3ReP7FPa87c

-------------------------------

Rauhan epäselvä luonne tässä nykyajassa!
(The Elusive Nature Of Peace In This Modern Age!)

”He parantavat minun kansani vamman kepeästi, sanoen: "Rauha, rauha!" vaikka ei rauhaa ole. He joutuvat häpeään, sillä he ovat tehneet kauhistuksia; mutta heillä ei ole hävyntuntoa, he eivät osaa hävetä. Sentähden he kaatuvat kaatuvien joukkoon, sortuvat, kun minä heitä rankaisen, sanoo Herra. Näin on Herra sanonut: "Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne". Mutta he vastasivat: "Emme vaella".”

Jeremia 6:14-16

”Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia. Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit.”

1. Tessalonikalaiskirje 5:3-6

”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.”

Johannes 14:27


Tässä LTN:n numerossa me tutkimme viimeaikaisia aikamme kaoottisia tapahtumia jotka osoittavat että me elämme nyt maailmassa joka on nielaistu korruptioon, sekasortoon ja syntiin. Vakaumukseni on aina tiukasti ollut että meidän, kristittyinä, pitäisi omaksua totuus huolimatta tosiasiasta että toisinaan tämän nykyisen maailman realiteetit voivat olla hyvin epämiellyttäviä. Silti, on suuri vapaus tietää totuus, sillä kuten Jeesus sanoi meille Johanneksen evankeliumin luvussa 8:32, ”Ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi.” Kun meillä on totuus, olemme tiukasti kiinni todellisuudessa ja Jumalan Henki antaa meille mahdollisuuden erottaa maailmamme tila ja mihin suuntaan se on menossa tässä modernissa aikakaudessa.

Niille, jotka uskaltavat rehellisesti vilkaista tämän maailman nykyistä tilaa, on kiistatonta, että olosuhteet maapallon väestölle eivät ole parantuneet. Kuitenkin, merkkihenkilöt, kuten Amerikan presidentti Barack Obama, haluaisivat meidän uskovan että maailmasta on tulossa parempi paikka jokaisena päivänä. Äskettäisessä tapahtumassa, joka pidettiin Valkoisessa Talossa, Obama julisti seuraavaa: ”Totuus on, että kaikki haasteet, joita me kohtaamme, kaikki ongelmat, joita meillä on, jos sinun täytyisi olla – pitäisi valita mikä tahansa hetki syntyäksesi ihmisen historiassa, tietämättä mikä sinun asemasi tulisi olemaan, kuka tulisit olemaan, sinä valitsisit tämän ajankohdan. Maailma on vähemmän väkivaltainen kuin se on koskaan ollut. Se on terveellisempi kuin se on ikinä ollut. Se on suvaitsevaisempi kuin se on koskaan ollut. Se on paremmin ruokittu kuin se on ikinä ollut. Se on paremmin koulutettu kuin se on koskaan ollut.” (1) Ovatko Obaman väitteet totta? Onko maailma todella vähemmän väkivaltainen kuin se on koskaan ollut? Kun me tutkimme huolellisesti tosiseikkoja tässä uutiskirjeessä, uskon että tulet huomaamaan, että todellisuus maalaa täysin erilaisen kuvan kuin Barack Obama tekee.

Kuohunta ja epävakaus Irakissa! (Turmoil And Instability In Iraq!)

Irakin valtio on pitkään ollut tulenarka alue maailmassa. Tämä Lähi-idän maa, jolla on myös ollut keskeinen rooli Raamatun historiassa kun se tunnettiin Babylonian valtakuntana, on kasvanut erityisen epävakaaksi Irakin sodan alusta saakka joka alkoi vuonna 2003. Tuolloin entinen Yhdysvaltain presidentti George W. Bush lupasi muuttaa Irakin kukoistavaksi demokratiaksi; kuitenkin, viimeaikaiset tapahtumat osoittavat että sodan runtelema maa on nyt kohtaamassa sen josta voisi pian tulla julma ja verinen sisällissota. Toukokuussa 2003 presidentti Bush julisti seuraavaa puheessaan: ”Siirtyminen diktatuurista demokratiaan vie aikansa, mutta siihen kannattaa todella panostaa. Koalitiomme pysyy kunnes työmme on tehty ja sitten me lähdemme ja jätämme taaksemme vapaan Irakin.” (2) Vuosien 2003 ja 2011 välisenä aikana, lähes 4,500 amerikkalaista sotilasta menetti henkensä, ja lähes biljoona dollaria käytettiin yritykseen luoda niin sanottu ”vapaa Irak”. (3) Vuonna 2011, Barack Obama veti jäljelle jääneet yhdysvaltalaiset joukot Irakista ja julisti että sota oli ohi. ”On vaikeampaa lopettaa sotaa kuin aloittaa sellaista. Todellakin, kaikki, mitä amerikkalaiset joukot ovat tehneet Irakissa – kaikki taisteleminen ja kaikki kuoleminen, verenvuodatus ja rakentaminen, ja koulutus sekä kumppanuus – kaikki siitä on johtanut tähän menestyksen hetkeen. Nyt, Irak ei ole täydellinen paikka. Sillä on monia haasteita edessäpäin. Mutta me jätämme jälkeemme suvereenin, vakaan ja omavaraisen Irakin, edustavan hallituksen kanssa, joka valittiin kansansa kautta. Me rakennamme uuden kumppanuuden kansojemme kesken. Ja me lopetamme sodan ilman lopullista taistelua, mutta lopullisen marssin kanssa kohti kotia. Tämä on poikkeuksellinen saavutus, ollut lähes yhdeksän vuotta tekeillä”, Obama julisti. (4)

Amerikkalaisten joukkojen vetäytymisestä lähtien vuonna 2011, radikaali islamistiryhmä, nimeltään Islamic State in Iraq and al-Sham, tai ISIS, on aiheuttanut tuhoa Irakissa ja epävakauttanut aluetta. Tätä kirjoitettaessa, ryhmä, johon joskus viitataan terroristijärjestönä ja muulloin aseistettuna joukkona, on kaapannut hallinnan laajasta maakaistaleesta Irakissa joka ulottuu pidemmälle kuin 300 mailia ja sisältää kaupungit Raqqa, Tel Afar, Mosul, Tikrit, ja Fallujah. (5) Raportit osoittavat, että Mosul teki vähän vastarintaa kun Irakin turvallisuusjoukkojen jäsenet vapaaehtoisesti riisuivat univormunsa, hylkäsivät tehtävänsä, ja jättivät jälkeensä kehittyneet aseensa, jotka oli toimittanut Yhdysvaltain hallitus. Lisäksi, ISIS'in jäsenet ryöstivät hallinnon holvin ja takavarikoivat yli 425 miljoonaa dollaria. Tämän seurauksena, ISIS käyttää nyt sotilasvarusteita jotka oli tarkoitettu Irakin joukoille, ja heillä on nyt noin kaksi miljardia dollaria joiden avulla he rahoittavat sotaansa. (6)

Irakin nykytilasta on tullut hämmästyttävä sotku. Raportin mukaan joka julkaistiin kesäkuun puolivälissä, 8,000 Irakin pakolaista on jo paennut maastaan ja noin 480,000 on ajettu kodeistaan tammikuusta 2014 lähtien. (7) Tämänhetkisestä tilanteesta on lisäksi tullut vaarallinen Irakiin jääneille kristityille jotka ovat alituisen uhan alla ja kykenemättömiä löytämään turvallisia paikkoja elääkseen. ”On pelättävissä, että tämä viimeisin exodus voisi olla lopullinen kuolinisku Irakin kristityille. Etsiessään aiemmin turvapaikkaa Syyriasta, niin tämä ei ole enää vaihtoehto, ja kun ISIS'in väkivalta uhkaa vakautta laajemmalla alueella, kristityillä on hyvin vähän turvapaikkoja joihin paeta”, totesi Patrick Sookdheo, järjestön nimeltä Barnabas International johtaja. (8)

Voiko Irakin konflikti vetää Yhdysvallat takaisin sodan runtelemalle alueelle? Tähän mennessä Obama on osoittanut vähäistä mielenkiintoa mihinkään merkittävään interventioon, mutta tämä voisi muuttua jos tilanne heikkenee edelleen, mikä näyttää todennäköiseltä. Toistaiseksi Obama on lähettänyt noin 300 yhdysvaltalaista sotilasta Irakiin jotka ovat siellä palvellakseen neuvoa-antavassa virassa Irakin hallitukselle. (9) Lisäksi, hiljattainen raportti jonka julkaisi liberaali ajatushautomo nimeltään Center for American Progress, tai CAP, on suositellut, että Yhdysvallat käynnistää sarjan ilmaiskuja ISIS'tä vastaan. ”Koskien iskujen luonnetta, niin niiden ei pitäisi olla laajoja ja päättymättömiä, vaan niiden pitäisi olla kohdistettuja, tarkkoja ja periaatteellisia. Ei voi voittaa tai hävitä tämäntyyppisessä konfliktissa. Tavoitteena tulisi olla ISIS'in ja muiden ryhmien kapasiteetin heikentäminen, jotka uhkaavat Irakin valtiota ja Yhdysvaltain kansallista turvallisuutta”, julisti Brian Katulis, johtava jäsen CAP'issa. (10)

Kumma kyllä, Iranin valtion virkamiehet ovat viestittäneet että he saattaisivat olla halukkaita työskentelemään rintarinnan Yhdysvaltojen kanssa taistelussa ISIS'tä vastaan Irakissa. ”Voimme työskennellä amerikkalaisten kanssa lopettaaksemme kapinan Lähi-idässä. Me olemme hyvin vaikutusvaltaisia Irakissa, Syyriassa, ja monissa muissa maissa”, totesi nimeämätön Iranin korkea virkamies. (11) Yhteistyön mahdollisuus Yhdysvaltojen ja Iranin välillä on saanut Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun ilmaisemaan vastenmielisyytensä sellaiselle ajatukselle. ”Se, mitä näet Lähi-idässä nykyään Irakia ja Syyriaa koskien, on koruton viha radikaalien shiiojen – tässä tapauksessa Iranin johtamien – ja radikaalien sunnien, joita johtaa al-Qaida ja ISIS ja sen kaltaiset, välillä. Nyt molemmat näistä leireistä ovat Yhdysvaltain vihollisia, ja kun vihollisesi taistelevat toisiaan vastaan, älä vahvista jompaakumpaa – heikennä molempia”, Netanyahu arveli. (12)

Esillä oleva konflikti Irakissa voisi aiheuttaa merkittäviä muutoksia nykyisessä maailmassamme. On selvää, että ryhmällä, joka tunnetaan nimellä ISIS, on suurempia tavoitteita kuin Irakin haltuunotto. Itseasiassa, ryhmä on jo vallannut Turaibil'in rajanylitysaseman, joka on ainoa laillinen rajanylityspiste Jordanian ja Irakin välillä. (13) Joka tapauksessa, Lähi-itä on edelleen jatkuva kiistojen ja vihamielisyyden lähde maailmassamme huolimatta alituisesta vaatimuksesta rauhaan sellaisilta merkkihenkilöiltä kuten paavi. Uskon vahvasti että tämä trendi tulee jatkumaan jopa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen takaisintuloon saakka.

Obaman kiistelty kauppa! (Obama's Controversial Trade!)

Läpi koko presidenttiytensä, Barack Obama on tehnyt paljon epäsuosittuja päätöksiä. Vaikka tämä mies kuvattiin aikoinaan nykyajan messiaana joka pelastaisi Amerikan ja johon rakastettavasti viitattiin ”yhtenä (the one)” kannattajiensa taholta, Obama on tehnyt paljon suututtaakseen vastustajansa, ja jopa ne, jotka aikoinaan tukivat häntä kuuden viime vuoden aikana siitä saakka kun hän on miehittänyt Valkoista Taloa. Tämä näkyy tuoreessa kyselyssä, Gallup'in suorittamana, joka havaitsi että Obaman kannatustaso on alhaisin kaikista elossa olevista presidenteistä. Tulosten mukaan, 47 prosenttilla vastaajista oli suosiollinen mielipide Obamasta, 52 prosentilla oli epäsuosiollinen mielipide, ja 1 prosentilla ei ollut mielipidettä lainkaan. Entiset presidentit, Jimmy Carter, George W. Bush, George H.W. Bush, sekä Bill Clinton rankattiin kukin suositummaksi kuin Obama tutkimuksessa. (14)

Monien syiden joukossa Obaman matalalle kannatustasolle on äskettäinen kauppa, jonka hän orkestroi toukokuun 31. päivänä 2014, jolloin vangittu amerikkalainen sotilas nimeltään Bowe Bergdahl vaihdettiin viiteen Talebanin jäseneen joita pidettiin Guantanamo Bay'n vankileirillä Kuubassa. Viiden miehen nimet, jotka vapautettiin, olivat Mohammed Fazl, Mullah Norullah Noori, Mohammad Nabi, Khairullah Khairkhwa, ja Abdul Haq Wasiq. (15) Puhuessaan tästä kehityksestä, Talebanin ylin johtaja, Mullah Omar, julisti seuraavaa: ”Esitän sydämelliset onnittelut koko Afganistanin muslimikansalle, kaikille muhajideen-sisseille ja vankien perheille sekä sukulaisille tästä suuresta voitosta.” (15)

Kaikki eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä kuullessaan, että tämä kauppa oli tapahtunut. Itseasiassa, amerikkalaiset sotilaat jotka olivat palvelleet Bowe Bergdahl'in rinnalla ovat väittäneet että Bergdahl vangittiin, koska hän jättäytyi pestistään ja käveli pois amerikkalaisesta tukikohdasta, mihin hänet oli sijoitettu Afganistanissa. ”Hän käveli pois. Hän jätti vartijan pestinsä. Kukaan ei tiedä loikkasiko hän tai oliko hän maanpetturi vai kidnapattiinko hänet. Se mitä tiedän, on, että hän oli siellä suojellakseen meitä, ja sen sijaan hän päätti vetäytyä Amerikasta ja mennä ja tehdä omaa juttuaan”, selitti entinen Pfc. (Private first class) Jose Baggett. (16) Entinen armeijan kersantti Matt Vierkant, joka oli jäsen Bergdahl'in joukkueesta, ilmaisi myöskin tyrmistyksensä. ”En ymmärrä, miksi käymme kauppaa vangeilla Gitmo'ssa (Guantanamo Bay) jonkun puolesta joka karkasi sota-aikana, mikä on maanpetoksellinen teko”, Vierkant sanoi. (17)

Raportteja on myös noussut esiin osoittaen että Bowe Bergdahl on voitu aivopestä vangitsijoidensa toimesta ja hän kääntyi islamiin. (18) Itseasiassa, nimetön Talebanin komentaja puhui mielellään Bergdahl'ista artikkelissa joka julkaistiin Time Magazine'ssa. ”Me taistelemme sodassa toisiamme vastaan, jossa amerikkalaiset tappavat meitä ja me tapamme heitä. Mutta me teimme mitä pystyimme tehdäksemme Bergdahl'in onnelliseksi”, komentaja sanoi. (19) Ennen lähtöään, Bergdahl'ille annettiin valkoinen tunika-setti ja kudottu huivi lahjana Talebanilta. ”Me halusimme hänen palaavan kotiin hyvien muistojen kanssa”, edellämainittu komentaja sanoi. Hän myöhemmin jatkoi sanoen, ”Me palautimme arvostetun vieraamme hänen kansalleen, ja vuorostaan, he vapauttivat meidän viisi sankariamme joita pidettiin Guantanamo Bay'ssa vuodesta 2002 lähtien.” (20)

Toisessa melko oudossa kehityskulussa, sotilaan isä, Robert Bergdahl, kutsuttiin Valkoiseen Taloon hänen poikansa vapautusilmoituksen jälkeen. Vanhempi Bergdahl kiipesi sitten lavalle ja lausui nämä sanat arabiaksi, ”bism allah alrahman alraheem”, joka on käännetty, ”Allahin nimessä, armollisen ja myötätuntoisen.” (21) Nämä sanat lausuttiin hymyilevän Barack Obaman ollessa sivustakatsojana. Obaman tiedetään puhuneen hellästi islamista menneisyydessä, ja jopa kerran julisti puheensa aikana, ”Tulevaisuus ei saa kuulua niille jotka panettelevat islamin profeettaa.” (22) Artikkelissa joka julkaistiin maaliskuussa 2007 New York Times -lehdessä, Obama kuvaili islamilaista kutsua rukoukseen ”yhdeksi kauneimmista äänistä maan päällä auringonlaskun aikaan.” (23)

Selvästi siellä on enemmän tätä kehitystä kuin silmä näkee. Rationaalisesti ajatteleva henkilö voi nähdä että Bergdahl-kauppa oli harkitsematon manööveri, ja Obaman olisi pitänyt nähdä tulossa oleva takaisku. Kysymykseksi jää sitten, miksi hän teki sen? En voi rehellisesti sanoa varmuudella, mutta tiedän, että Obama on pitkään puhunut vankilaitoksen sulkemisesta Guantanamo Bay'ssa. Otaksuen että hänellä oli tämä päämäärä hänen presidenttiytensä alusta saakka eikä voinut saavuttaa sitä, ja ottaen huomioon hänen ilmeiset sympatiansa islamin asialle, tulee helpommaksi spekuloida mitkä hänen motiivinsa ovat ehkä olleet. Tapahtuma toimi myös häiriötekijänä, mikä vei tiedotusvälineiden silmät pois hiljattain ilmitulleesta veteraaniviraston (Veteran's Affairs Department) skandaalista, jossa heikko terveydenhuolto ja pitkät jonotuslistat johtivat monien amerikkalaisten sotaveteraanien kuolemaan. Silti, Bergdahl-kauppa on johtanut uuteen pontevuuteen Obaman vastustajien joukossa, joista nyt jotkut vaativat häntä poistettavaksi presidentin virasta valtakunnanoikeudessa. Itseasiassa, kesäkuun 21. päivänä 2014, Etelä-Dakotan republikaanipuolue hyväksyi päätöslauselman joka vaatii Obamaa asetettavaksi virkasyytteeseen, julistaen, että Obama on ”rikkonut valansa monin tavoin.” (24)

Hidas siirtyminen rahattomaan yhteiskuntaan! (A Slow Transformation To A Cashless Society!)

Viime vuosikymmeninä on toistuvasti spekuloitu että globaalista rahattomasta yhteiskunnasta tulisi jonakin päivänä todellisuutta. Vaikka ihmisillä on taipumus halveksia tällaista näkemystä, on nyt näyttöä useilla rintamilla joka osoittaa että useat maat ovat nyt käteisen poistamisen kynnyksellä. On selvää, että rahattomalla yhteiskunnalla on vaarallisia seurauksia yksityiselämään. Jos meidän kaikki rahaliikenne suoritetaan sähköisesti, hallitukset voivat helposti jäljittää jokaisen ostoksen tai rahansiirron jonka me suoritamme. Puhtaasti rahaton yhteiskunta tekisi myös helpommaksi muuttaa maailman taloudet yhdeksi globaaliksi systeemiksi, ja ne, jotka eivät halua antautua, voivat pian löytää itsensä epävarmasta tilanteesta, jossa he eivät enää voi ostaa tai myydä.

Yksi maailman alue joka on nähnyt merkittävää laskua käteisen käytössä on Yhdistynyt kuningaskunta. Tutkimuksen mukaan jonka teki Britannian vähittäiskauppakonsortio (British Retail Consortium), puolet kaikesta vähittäismyynnistä jota toteutetaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa suoritetaan nyt pankkikortilla, jossa on kasvua 11 prosenttia viimeisen viiden vuoden aikana. (25) Käteisen käyttö yleisesti on laskenut 14 prosenttia saman aikajakson sisällä. (26) Tämä suuntaus johti hiljattaiseen kokeiluun joka tapahtui kesäkuun 21:senä 2014 Beech Road'illa Manchesterin eteläosassa, Englannissa. Koko päivän aikana, monet liikkeet edellämainitulla tiellä kieltäytyivät hyväksymästä laisinkaan mitään rahaa, mikä pakotti asiakkaat joko käyttämään pankkikorttia tai luottokorttia. Tapahtuma, joka oli nimetty ”rahattomaksi päiväksi”, kehiteltiin luottokorttimaksu-prosessorin avulla joka tunnetaan nimellä Handepay. Mitä tulee rahattoman yhteiskunnan tulevaisuudennäkymiin, Handepay'n tuote- ja innovaatiojohtaja Mark Latham oli sanonut, ”Me kannamme vähemmän käteistä lompakoissamme kuin koskaan ennen ja Britannia on maiden eturintamassa suuntaamassa kohti rahattomuutta, koska kansalaiset ovat aina innokkaita omaksumaan uutta teknologiaa. Etälukutekniikan käyttöönotto on vain kiihdyttänyt tätä prosessia kun rahansiirrot ovat nyt yhtä nopeita kuin meidän elämäntahtimme. Nyt on olemassa odotusta että korttimaksamiset ovat käytettävissä kaikkialla – se saa meidät hämmästyneiksi kuluttajina, jos se ei ole jo mahdollista.” (27) Asiantuntijat ennustavat että fyysinen valuutta Yhdistyneessä kuningaskunnassa tulee häviämään kokonaan seuraavien 20 vuoden sisällä. (28)

Samaan aikaan hallitus Israelissa harkitsee uusien rajoitusten säätämistä koskien käteistä mikä lopulta muuttaisi heidän maansa rahattomaksi yhteiskunnaksi. Esitetyt rajoitukset kehitettiin erityisen komitean toimesta, jota johti mies nimeltä Harel Locker, ja jotka esitetään keinoina vaikeuttaa israelilaisia kiertämästä veroja. Toteutuessaan uudet säännöt kieltäisivät kaikki yli 15,000 sekelin (noin 4,300 dollaria) rahansiirrot yksilöiden välillä ja rajaavat rahansiirrot, jotka käsittävät liiketoimia, korkeintaan 7,500 sekeliin. (29) Lausunnossa jossa selitetään heidän perusteluja näille ehdotetuille uusille rajoituksille, Israelin hallinnon kabinetti oli sanonut, ”Käteisen käyttö on tunnustettu Israelissa ja ympäri maailman merkittäväksi tekijäksi 'harmaan talouden' kehitykseen jossa kansalaiset käyttävät käteistä kiertäessään veroja.” Lausunto myöhemmin jatkui sanoen, ”Tavoitteemme on tutkia ja luoda kannustimia sähköisten pankkikorttien käytölle joita voidaan käyttää laskujen maksamiseen ja rahansiirtojen tekemiseen, joutumatta maksamaan provisioita, kuten luottokorttien kanssa. Korvaavat pankkikortit tulevat olemaan helposti lähestyttäviä kaikille israelilaisille pankkien kautta, yhtä hyvin kuin postitoimiston kautta.” (30)

Muut maat ympäri maailman ovat myös lähellä menemistä rahattomuuteen. Itseasiassa, Ruotsi käyttää niin vähän käteistä että se on nyt antanut kodittomille ihmisille maassaan älypuhelimia jotta he pystyvät toteuttamaan sähköistä asiointia. (31) Belgiassa, ainoastaan 7 prosenttia kaikista rahansiirroista tehdään käteisellä. Ranskassa vastaava luku on vain hieman korkeampi, kun 8 prosenttia rahansiirroista tehdään käteisellä. Myös Kanada on nähnyt merkittävää laskua käteisen käytössä, ja tässä vaiheessa, vain 10 prosenttia kaikista rahansiirroista, joita siellä esiintyy, sisältää fyysistä valuuttaa. (32) Samanlainen suuntaus on syntynyt myös USA:ssa. Raportin mukaan jonka julkaisi CNBC toukokuussa 2014, lähes joka kymmenes amerikkalainen ei enää kuljeta mukanaan lainkaan käteistä rahaa, kun taas 49 prosenttia tuoreen mielipidekyselyn vastaajista kuljettaa vähemmän kuin 20 dollaria mukanaan päivittäin. Tämä suuntaus sai Greg McBride'n, päätalousanalyytikon Bankrate.com'ssa sanomaan, ”Jos siirrymme todella rahattomaan yhteiskuntaan, siinä ei ole paljon säätöä useimmille amerikkalaisille. Valtaosa amerikkalaisista pitää mukanaan 50 dollaria tai vähemmän päivittäin, mikä näyttäisi osoittavan, että se on enemmän pakosta, kuin halusta maksaa käteisellä.” (33)

Maailmanuskonto valmisteilla! (A One World Religion In The Making!)

Vielä yhdessä aikainmerkissä, me näemme nyt uutta vaatimusta maailman uskonnoille liittyä yhteen rauhan asian vuoksi. Tämän liikehdinnän eturintamassa ei ole kukaan muu kuin paavi Franciscus, mies, joka on tehnyt paljon töitä vedotakseen ihmisiin kaikista uskomusjärjestelmistä. Paavi on erityisesti pyrkinyt liittämään kristinuskon, islamin, ja juutalaisuuden viime viikkoina. Tämä sisältää tapaamisen joka toteutui Vatikaanissa kesäkuussa 2014 jolloin paavi Franciscus, Israelin Shimon Peres, Palestiinan Mahmoud Abbas, ja patriarkka Bartolomeus ortodoksisesta kirkosta tapasivat keskustellakseen rauhasta samalla kun edustaja kustakin uskonnosta tarjosi rukouksen. Tämä tapahtuma oli merkittävä, koska se oli ensimmäinen kerta historiassa kun islamilainen rukous on lausuttu Vatikaanissa. Puhuessaan tapahtumasta, paavi Franciscus oli sanonut että kokoontuminen oli ”suuri veljeyden merkki jonka sinä voit tarjota Aabrahamin lapsena.” Sitten hän jatkoi sanoen, ”Useammin kuin kerran olemme olleet rauhan kynnyksellä, mutta paha, joka työllistää eri tavoin, on onnistunut estämään sen.” (34) Muuten, jotkut saattavat olla yllättyneitä saadessaan tietää että se on virallinen katolilainen opetus, että katolilaiset ja muslimit palvovat samaa jumalaa. Näin on Toisen Vatikaanin Kirkolliskokouksen virallisen julistuksen mukaan joka julistaa, ”Kirkko tervehtii kunnioituksella myöskin muslimeja. He palvovat yhtä Jumalaa, elävää ja itsessään toimeentulevaa; armollista ja kaikkivoipaista, taivaan ja maan Luojaa, joka on puhunut ihmisille; he kärsivät kipua alistuakseen kokosydämisesti jopa hänen tutkimattomille asetuksilleen, aivan kuten Aabraham, jonka myötä islamin usko tuntee iloa yhdistäessään itsensä Jumalalle alisteiseksi.” (35)

Toinen tuore tapahtuma Vatikaanissa suunnattiin yhdistämään valtavirran kristinusko Katolisen Kirkon kanssa. Kesäkuun alussa 2014, uskonnollisten johtajien ja poliitikkojen koalitio tapasi paavi Franciscuksen Vatikaanissa, joihin kuului senaattori Mike Lee Utahin osavaltiosta, entinen Yhdysvaltain sisäministeri Dirk Kempthorne, pastori ja kirjailija Tim Timmons Newport Beach'ista, Kaliforniasta, ja kuuluisa pastori nimeltä Joel Osteen Lakewoodin seurakunnasta Houstonissa, Teksasissa. Tapaaminen paavi Franciscuksen kanssa sai Osteen'in sanomaan, ”Pidän siitä, että tämä paavi yrittää tehdä kirkosta suuremman, ei pienempää. Hän ei ole ajamassa ihmisiä pois vaan tekemässä kirkosta entistä avoimempaa. Se resonoi kohdallani.” (36) Paavi Franciscus on jopa yrittänyt vedota ateisteihin ja neuvonut heitä vuonna 2013, ”Tehkää vain hyvää, ja me löydämme kohtaamispaikan.” (37)

Huom. tällainen paavi meillä on:

ANTI CHRIST! Pope Francis Says 'Personal Relationship With Jesus Is Dangerous'

https://www.youtube.com/watch?v=yB4zdEDljPo

Vielä yhdessä mielenkiintoisessa kehityskulussa, suunnitelmia on nyt kehitteillä rakentaa uusi palvontatalo Berliiniin, Saksaan. Toteutuessaan tämä ainutlaatuinen rakennus, joka on nimetty Ykseyden Taloksi (The House of One), tulee omaamaan kirkon, moskeijan, ja synagoogan kaikki saman katon alla. ”Saman katon alla: yksi synagooga, yksi moskeija, yksi kirkko. Me haluamme käyttää näitä tiloja meidän omia perinteitämme ja rukouksiamme varten. Ja yhdessä haluamme käyttää tilaa talon keskellä vuoropuhelua ja keskustelua varten ja myöskin ihmisiä varten jotka ovat ilman uskoa. Berliini on kaupunki missä ihmiset tulevat yhteen kaikkialta maailmasta ja me haluamme antaa hyvän esimerkin yhdessäolosta.” (38)

Niin mukavalta kuin nämä suunnitelmat saattavatkin kuulostaa joillekin ihmisille, tämäntyyppinen uskonnollinen yhtenäisyys ei ole raamatullista. Toisesta Korinttolaiskirjeestä, luvusta 6:14-18, me löydämme seuraavan varoituksen apostoli Paavalilta, ”Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani". Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias".” Meitä ei kutsuta liittämään käsiämme maailman uskontojen kanssa rauhan asian ja yhtenäisyyden puolesta. Kristittyinä meitä kutsutaan erottautumaan ja asettumaan erilleen maailmasta. Se on vain Herran Jeesuksen Kristuksen kautta että me voimme joskus todella omistaa aidon rauhan sydämissämme. Sillä kuten Jeesus sanoo meille Johanneksen luvussa 14:27, ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.” Jos sinä et ole vielä täysin luovuttanut sydäntäsi Jumalalle, minä kehotan sinua tekemään niin nyt. Tällä tavoin voit olla Jumalan taydellisen rauhan edunsaaja.

Lopuksi, haluan kiittää kaikkia teitä anteliaasta tuestanne tälle ministeriölle. Me olemme kohdanneet monia haasteita viimeisten muutaman vuoden aikana, mutta me Last Trumpet -ministeriössä olemme päättäneet jatkaa Kristuksen tähden niin kauan kuin Herra mahdollistaa meidän tekevän niin. On kunnia ja etuoikeus palvella teitä kaikkia, ja minä rukoilen että Jumala vahvistaa ja siunaa jok'ikistä teistä. Jos sinulla on mitä tahansa esirukouspyyntöjä, muistakaa, että me olemme täällä ja valmiita rukoilemaan puolestasi tai mitä tahansa tarpeesi voivatkin olla. Armo ja rauha olkoon yllänne Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Samuel David Meyer

Suomentanut: Olli R. (”nokialainen”)

Lähdeluettelo

01. Real Clear Politics, June 11, 2014, By Real Clear Politics, http://realclearpolitics.com.
02. Center For Strategic International Studies, http://csis.org.
03. Time Magazine, June 19, 2014, By Michael Crowley, http://time.com.
04. CNS News, June 12, 2014, By Terence P. Jeffrey, http://cnsnews.com.
05. RT News, June 20, 2014, By RT News, http://rt.com.
06. Ibid.
07. Associated Press, June 13, 2014, By Associated Press, Geneva, Switzerland.
08. CNS News, June 13, 2014, By Patrick Goodenough, http://cnsnews.com.
09. The Daily Beast, June 17, 2014, By Josh Rogin, http://thedailybeast.com.
10. Ibid.
11. Reuters News Service, June 13, 2014, By Parisa Hafezi, Ankara, Turkey.
12. The Times Of Israel, June 22, 2014, By AFP, http://timesofisrael.com.
13. Reuters News Service, June 23, 2014, By Lesley Wroughton and Ahmed Rasheed, Baghdad, Iraq.
14. Gallup, June 20, 2014, By Gallup, http://gallup.com.
15. Al Jazeera, June 1, 2014, By Al Jazeera, http://aljazeera.com.
16. CNN, June 2, 2014, By Jake Tapper, http://cnn.com.
17. Ibid.
18. Fox News, June 6, 2014, By James Rosen, http://foxnews.com.
19. Time Magazine, June 5, 2014, By Aryn Baker, http://time.com.
20. Ibid.
21. CNS News, June 2, 2014, By Barbara Boland, http://cnsnews.com.
22. Real Clear Politics, September 25, 2012, By Real Clear Politics, http://realclearpolitics.com.
23. The New York Times, March 6, 2007, By Nicholas D. Kristof, http://nytimes.com.
24. The Argus Leader, June 23, 2014, By David Montgomery, http://argusleader.com.
25. The Belfast Telegraph, June 5, 2014, By Donald C. McFetridge, http://belfasttelegraph.co.uk.
26. Manchester Evening News, June 21, 2014, By Manchester Evening News, http://manchestereveningnews.co.uk.
27. Ibid.
28. Ibid.
29. The Times of Israel, June 2, 2014, By David Shamah, http://timesofisrael.com.
30. Ibid.
31. Boston Public Radio, May 20, 2014, By Boston Public Radio, http://wgbhnews.org.
32. The Belfast Telegraph, June 5, 2014, By Donald C. McFetridge, http://belfasttelegraph.co.uk.
33. CNBC, May 12, 2014, By CNBC Staff, http://cnbc.com.
34. Los Angeles Times, June 8, 2014, By Tom Kington, http://latimes.com.
35. Catholic Answers, By Michelle Arnold, http://catholic.com.
36. Houston Chronicle, June 6, 2014, By Carol Christian, http://chron.com.
37. Catholic Online News, May 30, 2013, By Catholic Online, http://catholic.org.
38. BBC News, June 21, 2014, By Stephen Evans, Berlin, Germany.


Kommentit koskien tätä uutiskirjettä tai keskusteluaihe-ehdotuksia voidaan jättää osoitteeseen editor@lasttrumpetnewsletter.org.

Jos haluat jättää rukouspyynnön, voit lähettää emailia osoitteeseen prayer@ltmmail.org tai mailata sen meidän postiosoitteeseen.

http://lasttrumpetministries.org

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com