Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 10. heinäkuuta 2014

Toinen Helluntai 2015 Jerusalemissa – Latter Rain -eksytystä helluntailaiskarismaatikkojen taholta!

Seuraavassa Samuel Korhosen lähettämä sähköpostiviesti 9.7.2014 lukijoilleen (otsikko: IHOP/NAR valtaamassa Suomen Siionin) ja sisältää aiheeseen kuuluvan artikkelin liitteenä.

Shalom!

Tänä päivänä kristikunnassa leviää hyvin voimakkaasti vanha Latter Rain -kultti uusien nimien alla. Sitä levittävät erityisesti sellaiset liikkeet kuin Mike Bickle'n IHOP (International House of Prayer), C.Peter Wagner'in NAR (New Apostolic Reformation = Uusi Apostolinen Uskonpuhdistus) ja Bill Johnson'in Bethel Church. TV7 mainostaa täysillä Mike Bickle'ä ja Bill Johnson'ia ja julkaisee heidän kirjojaan.

Maailman korkeimmat helluntaijohtajat suunnittelevat ensi vuodeksi Jerusalemiin alkuperäisen Latter Rain -konseptin mukaista toista helluntaita (Empower 21). Ks. liite Second Pentecost 2015

Suomen helluntailaisten konferenssin pääesiintyjä tänä vuonna oli Joel Osteen'in ylistyksenjohtaja Israel Houghton bändinsä, New Breed, kanssa. New Breed on suomeksi Uusi Rotu ja uusi nimi alkuperäisen Latter Rain'in ”Joelin Armeijalle” eli ”Jumalan Ilmestyslapsille (MSOG -sellaisille).”

Tässä postissa tietopaketiksi muutamia Aasin tästä aiheesta suomentamia artikkeleita. [Tässä julkaistuna Orrel Steinkamp'in artikkeli Second Pentecost 2015 in Jerusalem, ”Nokialainen” huom.]

On toivottavaa, että mahdollisimman moni lähettäisi näitä posteja eteenpäin totuuden edistämiseksi, koska suuri eksytys, apokalypsin ensimmäinen ratsumies, on jo suuressa määrin vallannut Suomenkin Siionin. Jos et usko, niin katso 7 minuutin video tästä.

Bileamin Aasi (Samuel Korhonen)

--------------------------------------

Plumbline, Vol 19, No.3, May/June, 2014

Toinen Helluntai 2015 Jerusalemissa

Onko toivoa, että Helluntai toistuu lopunaikana?
By Orrel Steinkamp


Kansainväliset helluntai-johtajat ovat siirtymässä kohti ensimmäisen helluntain toistamista. Tälle maailmanlaajuiselle ”konvergenssille (läheneminen)”, kuten he sitä kutsuvat, on annettu nimi Empower 21. On ollut jo maailmanlaajuisesti alueellisia kokouksia tarkoituksella valmistella helluntain toistumista Jerusalemissa helluntaisunnuntaina vuonna 2015. He odottavat kymmenien tuhansien uskollisten helluntailaisten kaikkialta maailmasta osallistuvan siihen. Juuri kuten ensimmäinen Helluntai käsitti monia juutalaisen diasporan juutalaisia uskollisia Rooman valtakunnassa, niin nyt lähes 2000 vuotta myöhemmin kansainvälinen helluntailaisuus tulee jälleen yhteen.

Plumbline'n lukijat panevat merkille, että kansainväliseen johtoryhmään kuuluu kaksi nykyistä Latter-Rain -julkkista, nimittäin profetissa Cindy Jacobs ja apostoli Bill Johnson. AOG'n pääsihteeri George Wood on yksi puheenjohtaja. Myös Kenneth Copeland on johtoryhmän jäsen.

Charisma -lehden hiljattainen otsikko totesi:

”Ovatko Hengellä täytetyt uskovat rukoilemassa toista helluntailaista vuodatusta?” (1.4.2014). Charisma'n artikkeli jatkaa: ”Voisiko maailma kokea Toisen Helluntain? Se on maailmanlaajuisen liikkeen, nimeltä Empower 21, toivo – järjestäjien kiinnittäessä katseensa Jerusalemiin, jossa Ensimmäinen Helluntai tapahtui... 'Se on upeaa, sanoi Bill Johnson Bethel-seurakunnasta...Oral Roberts -yliopiston presidentti ja E21:n johtaja Billy Wilson puhui hiljattaisessa tapahtumassa globaalin liikkeen puolesta, todeten: Tänä iltana teemme historiaa...suuri näkymme on meitä kaikkia suurempi. Se tulee kohdasta Habakuk 2:14, 'Sillä maa on oleva täynnä Herran kunnian tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren.'”

Tässä Plumbline'n numerossa yritän antaa yksinkertaisen esityksen Toisen Myöhäissateen Helluntain (Second Latter-Rain Pentecost) olennaisesta sisällöstä, koska nykyiset Latter Rain -johtajat tekevät kovasti töitä hämärtääkseen käsitystensä perusteita ja mainostavat ideoitaan uusina ja uniikkeina. Vain ne, jotka harrastavat historiaa, osaavat erottaa olennaiset historialliset faktat heidän viestinnästään. ITSEASIASSA vain sisäpiiriläiset tuntevat Latter-Rain'in pelikirjan ja he salaavat sen ja tarjoavat sitä uutena ilmoituksena uudella nimellä. Ei! Latter-Rain on ollut olemassa 20. vuosisadan alkupäivistä saakka. Itseasiassa toivo ”Myöhäissateen Toisesta Helluntaista” oli ensimmäisten helluntaijohtajien ilmaisema tarkoitus, kun liike syntyi Azusa-kadulla 20. vuosisadan ensi vuosina. Chicago'n ”Stone -seurakunta” julkaisi kuukausittain lehteä nimeltä ”Latter-Rain Evangel” ja tämä Stone -seurakunta isännöi myös toista AOG:n yleiskokousta vuosina 1914 ja 1919 (Consortium of Pentecostal Archives). Kuitenkin suurin osa näistä varhaisista helluntailaisista pian hylkäsi Latter-Rain -opetuksen ja palasi silloin vallitsevaan lopunajan opetukseen Kristuksen premillenniaalisesta paluusta. Nähtävästi he tyytyivät opetukseen kääntymyksenjälkeisestä helluntailaisesta Pyhän Hengen kasteesta ilman Latter-Rain -eskatologiaa. Vuosisadan toisella, kolmannella ja neljännellä vuosikymmenellä helluntailiike eteni, mutta ilman alkuperäisten perustajien opetusta alkuperäisestä ”Toisesta Helluntaista”. Näin jatkui ja vallitsi status quo 50-luvun alkuun saakka, jolloin alkuperäinen toivo Myöhäissateen Toisesta Helluntaista ilmoitettiin uudelleen helluntailaiselle maailmalle. Uusi helluntailainen liike tuli esiin ja julkaisi uudelleen alkuperäisen väitteen lopunajan Toisesta Helluntaista. Tuossa herätyksessä, joka alkoi Kanadassa, helluntailiikkeelle julistettiin, että Azusa -kadun alkuperäinen opetus, joka oli haudattu ja lykätty, oli nyt palautettu. Tämä ensimmäisten helluntailaisten alkuperäisen opetuksen paluu tuli tunnetuksi nimellä New Order of Latter-Rain (NOLR, Myöhäissateen uusi järjestys). Tarkastelkaamme Myöhäissateen symboliikkaa Vanhassa Testamentissa.

Myöhäissade (The Latter-Rain)

Myöhäissade oli symbolinen keksintö mallina koko seurakunta-ajalle johdettu Palestiinan kasvukauden (Joel 2:23) syys- ja kevätsateista (KJV: Latter Rain). Syysateet (early rains) olivat ohran kylvön aikaan ja sitten pitkän sateettoman kauden jälkeen kevätsateet (latter rains) tulivat ja turvottivat ohran ja valmistivat sen satokauden loppua varten. Ensimmäiset helluntailaiset nostivat VT:n kontekstistaan tämän yksinkertaisen viittauksen Palestiinan kausiluonteisiin sateisiin. Varhaisen 1900-luvun helluntailaisuuden syntymässä tämä Latter-Rain -symboli prässättiin palvelemaan uutena mallina koko seurakunta-ajan historialle. Se oli tietysti laiton tapa käsitellä Raamattua, mutta sitä käytettiin joka tapauksessa. Palestiinan syyssateet (early rains) symboloivat ensimmäistä helluntaita ja kevätsateet (latter rains) nähtiin Toisena Helluntaina juuri ennen lopunajan sadonkorjuuta ja Kristuksen paluuta. Vaikka tämä alkuperäinen Myöhäissateen Toinen Helluntai 20. vuosisadan ensi vuosikymmenellä myöhemmin viivästyi, se tapahtui sitä varten, että NOLR Kanadassa 50 vuotta myöhemmin voi vaatia takaisin tämän seurakunta-ajan historiallisen mallin. He myös torjuivat aikaisempien vuosien premillenniaalisen opetuksen.

Vuosisadan puolivälin Latter-Rain lisäsi joukon uusia opetuksia Azusa-kadun 50 vuotta varhaisempaan opetukseen.
  1. Ennallistetun järjestyksen apostolit ja profeetat, joiden tuli hallita viimeisten päivien seurakuntaa jatkuvilla Raamatun ulkopuolisilla ilmoituksilla.   

  2. Tälle myöhäissateen viimeiselle sukupolvelle annettiin tehtävä synnyttää kypsien uskovien uusi rotu (new breed), joka voittaa kaikki demonit ja jokaisen Jumalan vihollisen. Tämä uusi rotu myös lopulta lyö itse kuoleman. Nämä ”Jumalan Ilmestyslapset (Manifested Sons of God)” ottavat myös hallinnan yli koko maan, erottavat lampaat vuohista, tuomitsevat kaikki syntiset ja perustavat Uuden Jerusalemin maan päälle.

  3. Nämä Myöhäissateen uskovat vastaanottavat Jeesuksen ”hengellisen toisen tulemuksen”, joka imeytetään tähän monijäseniseen kypsiksi ja täydellisiksi tehtyjen uskovien ruumiiseen. Kypsäksi tehty Kristuksen ruumis synnyttää tämän Jeesuksen hengellisen paluun. Nykyiset Myöhäissateen uskolliset on hedelmöitetty tai hedelmöitetään synnyttämään Jeesuksen hengellinen paluu näihin viimeisten päivien voittajiin. Tämän oletetaan perustuvan Ilmestyskirjan ”Poikalapsen syntymään”. Tästä voittavasta seurakunnasta tulee lopunajan Maria synnyttämään Jeesuksen hengellinen paluu. Tämä tekee Jeesukselle tarpeettomaksi palata ruumiillisesti taivaasta.  
George Warnock, ollessaan vielä Latter-Rain -työntekijä Kanadassa vuosisadan puolivälin Latter-Rain -herätyksessä, kirjoitti systemaattisen NOLR-teologian. Hänen kirjansa nimi on ”The Feast of Tabernacles (Lehtimajanjuhla)”. Se on itseasiassa toinen symbolinen ja vertauskuvallinen esitys. Warnock tiivisti tämän teologian ”Pääsiäisen, helluntain ja lehtimajanjuhlina, jotka ovat malli myös seurakunta-ajasta. Alkaen Pääsiäisen juhlasta, joka edustaa Jeesuksen kuolemaa, Helluntain juhla oli tietysti malli seurakunnan syntymästä ja tuleva Lehtimajanjuhla osoittaa Myöhäissateen Toiseen Helluntaihin aikakauden lopussa. Tämä sopii nätisti varhaisempaan ja myöhäisempään sateeseen ja sadonkorjuun teemaan. Tämä opetus Lehtimajanjuhlasta on vain peitevertauskuva ja -symboliikka alkuperäisen Latter-Rain -mallin päällä. Lopunajan Lehtimajanjuhla kulminoituu kypsässä (täydelliseksi tehdyssä) yhteisessä (corporate) ruumiissa, joka on Jeesuksen hengellisen ”läsnäolon” täyttämä. Se on Jeesuksen hengellinen paluu tähän ruumiiseen. Tässä Jeesuksen hengellisessä paluussa täydelliseksi tehty ruumis tulee yhdeksi Kristuksen kanssa ja yhdeksi aineeksi Kristuksen kanssa. Nämä eliittiluokan täydellisiksi ja kypsiksi tehdyt ”Jumalan Lapset” tulevat sitten yhteisesti (corporately) ihan yhtä paljon Jumalaksi, kuin Kristus on Jumala. He lyövät kaikki Jumalan viholliset, mikä kulminoituu itse kuoleman lyömiseen.

Kuitenkin vielä kerran 1950-luvulla monet helluntailaiset uskovat kapinoivat tätä opetusta vastaan. AOG piti kokouksen ja torjui Myöhäissateen uuden järjestyksen (NOLR). Näihin aikoihin myös William Branham, joka aloitti Latter-Rain'in Kanadassa kättensä päälle panemisella, kuoli äkisti autokolarissa. Branham'in selvästi selvänäköisestä ja harhaisesta palvelutyöstä ja oudoista ja kummallisista opetuksista voitaisiin tehdä kirja (ja onkin tehty). AOG:n torjuminen ja Branham'in kuolema aiheuttivat Latter-Rain -opetuksen näennäisen loppumisen 50-luvun puolivälissä ja se meni maan alle.

Latter-Rain'in uusi paluu

Kuitenkin muutamia saarnamiehiä, jotka olivat kuuluneet tähän vuosisadan puolivälin Myöhäissateeseen, jäi eloon ja menivät huomaamatta karismaattiseen uudistukseen joitakin vuosia myöhemmin. Esimerkiksi Ern Baxter, joka oli ollut vuosisadan puolivälin Latter-Rain -herätyksessä, toi Latter-Rain -opetuksia salaa pala palalta karismaattisen uudistuksen synnyttämään teologiseen sumuun. Myös Earl Paulk edelleen palautti selvempää Latter-Rain opetusta. Myöhemmin Kansas City -profeettojen Paul Cain (Branham'in oppilas), joka syrjäytettiin homouden vuoksi ja nyt jo kuollut seksuaaliasioissa ojennettu profeetta Bob Jones tulivat tukipylväiksi Kansas City -profeettojen joukossa. Kansas City -profeetat muuntuivat myöhemmin Mike Bickle'n nykyiseksi IHOP -palvelutyöksi Kansas City'ssä. Toronton siunaus ja Todd Bentley'n juttu Floridan Lakeland'issa olivat myös merkki Latter-Rain -opetusten paluusta. He kaikki kuitenkin kieltävät kaiken yhteyden vuosisadan puolivälin Myöhäissateen uuteen järjestykseen (NOLR). Kuitenkin he opettavat Latter-Rain -käsityksiä uusilla nimillä. He ovat pohjimmiltaan antaneet Latter-Rain'ille uuden nimen. Jeesuksen hengellinen paluu on nyt ”Läsnäolo” jne. He puhuvat avoimesti Lehtimajanjuhlan toteuttamisesta. He opettavat seurakunnasta, joka voittaa Antikristuksen. Mike Bickle kutsuu nyt Latter-Rain'in täydellistämisopetusta ”100% kuuliaisuudeksi”. Kristus, Ylkä, kosiskelee (romance) nyt morsianta jne. jne. Olisi niin paljon sanomista, mutta se on liian monimutkaista tähän perusesittelyyn. Yritän vain antaa lintuperspektiivikuvan ja yksinkertaisen tiivistelmän uudesta Latter-Rain -eskatologiasta Azusan jälkeen 20. vuosisadan vaihteessa, läpi vuosisadan puolivälin Latter-Rain'in ja aina nykyhetkeen asti. Todellakin, Latter-Rain opetus elää ja voi hyvin, mutta se on naamioitu ja ovelasti uudelleennimetty. Uuden Apostolisen Uskonpuhdistuksen (NAR, a'la C. Peter Wagner) Apostolit ja Profeetat ilmoittavat jatkuvana virtana uusia ilmestyksiä. Apostolit ja Profeetat edustavat alkuperäisen Latter-Rain -paradigman nykyistä ilmausta. Siellä on uusien profeetallisten ilmestysten tulva, joista monet löytyvät netistä Latter-Rain -keskuksesta nimeltä ”Elijah List”. Kaikki nämä uudet profeetalliset sanat vain edelleen ilmaisevat Latter-Rain'ia, mutta hyvin yksityiskohtaisesti. Ne kuitenkin karttavat käsitettä Latter Rain selvistä historiallisista syistä.

Nykyinen maailmanlaajuisen helluntailaisen ekumenian E21 -liike, joka on rakennettu Jerusalemin uuden Helluntain ympärille, edustaa kaikkien helluntailaisten vuoksiaaltoa takaisin Myöhäissateen eskatologiaan. Jopa AOG:n entinen pääsihteeri Robert Task sanoi pastorien ryhmälle epävirallisesti, että AOG menetti sen ensimmäisen kerran (Kanada) eikä meidän pitäisi menettää sitä tällä kerralla. Voi! Sitä ei koskaan tulla kutsumaan Myöhäissateeksi. Kuitenkin profetissa Cindy Jacobs ja Bill Johnson ovat kansainvälisessä komiteassa E21:n puolesta ja ovat Latter-Rain'in kannalla henkeen ja vereen. Johnson'in kirja ”When Heaven Invades Earth (Suomeksi: Maan päällä niin kuin taivaassa, TV7 2010)” on pohjimmiltaan Latter-Rain'ia. Mutta kuka tänä päivänä tietää, mikä Latter-Rain on tai oli. On väitetty, että tämä ”uusi liike” on juuri valmistettu taivaassa ja sitä paljastetaan nyt lopunajan profeetoille. On kuitenkin niitä, jotka käyttävät Latter-Rain'in pelikirjaa ja kuten NFL:n valmentajat kentän reunalla, he piilottavat sen uteliailta katseilta.

NAR/IHOP:n ”Ylösnousemus-Muutos (Resurrection-Translation)”

Bill Hamon on nykyisin elävä linkki Latter-Rain -opetukseen. Hamon syntyi vuonna 1934. Hänet kuulemma vihittiin saarnavirkaan 19 vuoden iässä. Se tarkoittaa, että hän aloitti palvelutyönsä heti, kun Warnock kirjoitti kirjansa Feast of Tabernacles. Tuohon aikaan hänestä tuli Latter-Rain -opettaja ja siten hän on tänä päivänä elävä linkki Myöhäissateen Uuteen Järjestykseen (NOLR). Hän on kirjoittanut monta kirjaa, mutta hänen kaksi kirjaansa Day of the Saints and Apostles ja Prophets and the Coming Moves of God, ovat valaisevia. Kirjassaan The Day of the Saints luvussa 11, ”Omega Transition Generation (Omega-siirtymisen sukupolvi)”, Hamon sanoo:
  • Siirtyminen tarkoittaa kulkua yhdestä olemisen paikasta tai tilasta toiseen – muutosta, tai muutosprosessia... kuolevaisen seurakunnan viimeinen sukupolvi on se, jossa he kokevat siirtymisen kuolevaisuudesta kuolemattomuuteen.... Jumala on edeltämäärännyt sukupolven, joka ei milloinkaan kuole.... He ovat ”siirtymäsukupolvi”, joka siirtyy kuolevaisesta elämästä kuolemattomaan menemättä haudan kautta....” (Saints, s. 386)

  • Ilmestyslapsioppi (MSOG) opettaa, että nämä lapset ovat Jeesuksen Kristuksen vertaisia: kuolemattomia, synnittömiä, täydellisiksi tehtyjä Poikia, jotka ovat tulleet osallisiksi jumalallisesta luonnosta. Heillä on kaikki oikeudet, että heitä kutsutaan jumaliksi ja he ovat jumalia.” (Hamon, Prophets and the Prophetic Movement)

  • ”Uusi Apostolinen Uskonpuhdistus saa uskovat manifestoimaan yliluonnollista armoa, lahjoja ja Jumalan voimaa.” (Apostles, Prophets, s. 13)

  • ”Jumala on vapauttanut Pyhän Hengen tuomaan Hänen ilmoituksiaan ja aktivointiaan lopunajan seurakunnalle. Se tuo esiin viimeisen sukupolven seurakunnan kuolevaisia ihmisiä, joilla on rajaton voima...” (Apostles, Prophets, s. 18)
Hamon puhuu sellaisesta, jota hän kutsuu viimeisen sukupolven pyhien ”Ylösnousemus-Muutokseksi” (Resurrection-Translation, R-T). Tämä lainaus ei mainitse tempausta eikä Kristuksen fyysistä paluuta. Tämä R-T ylösnousemus näennäisesti viittaa kuolleisiin kristittyihin. Tämä ilmeisesti näyttää tapahtuvan yksinkertaisesti Jumalan voiman ilmaisun kautta ilman mitään viittausta Jeesuksen ruumiilliseen paluuseen taivaasta. Hamon sanoo: 
  • ”R-T:n tarkoitus on tehdä heidän ruumiinsa kuolemattomiksi. Se poistaa kaikki maalliset rajoitukset mahdollistaen pyhien rajoittamattomat kyvyt. He voivat matkustaa taivaallisten kaikissa avaruuden ulottuvuuksissa samoin kuin Jeesus ja enkelit nyt. He voivat liikkua sisään ja ulos kaikista luonnollisen ja hengellisen maailman ulottuvuuksista, kuten Jeesus ylösnousseessa lihan ja luiden ruumiissaan.” (Hamon, Apostles, Prophets, s. 264-650)

  • ”Jumalan suurta lopunajan armeijaa valmistetaan toimeenpanemaan Jumalan kirjoitettuja tuomioita Kristuksen voiton ja jumalallisten tuomiosäädösten kera, jotka on jo vahvistettu taivaassa.” (Hamon, Apostles, Prophets, s. 252)
Kesäkuun 5. päivänä 2001 sain hyvin sydämellisen kirjeen C. Peter Wagner'ilta, joka kirjoitti Apostolien Kansainvälisen Koaliton (International Coalition of Apostles, ICA) johtavana apostolina. Hän kirjoitti mm. seuraavaa: ”En ole koskaan edes kuullut Latter-Rain'ista... apostoleista, profeetoista, Jumalan Ilmestyslapsista.... Nyt, koska minusta on tullut nykyajan apostolien ja profeettojen puolustaja, kaikki nämä asiat ovat tulleet esiin... Olen kysynyt [apostoli] Bill Hamon'ilta näistä asioista.... mutta en todellakaan kyennyt saamaan selvää siitä, ennenkuin luin artikkelisi...” Tämä kirje oli täysi yllätys minulle. Wagner on taatusti nopea oppimaan ja akateeminen. Silti hänen täytyy olla salamannopea ymmärtääkseen Bill Hamon'in kirjan Day of the Saints muutamassa kuukaudessa ja kirjoittaakseen hehkuvan suosituksen kirjalle. Hän liittyi Cindy Jacobs'iin ja muihin ylistämään Hamon'in teosta. Hän meni nollasta sataan lyhyessä ajassa prosessoidessaan Hamon'in kirjaa. Wagner'in suositus Hamon'in kirjalle Day of the Saints on vailla minkäänlaista pätevyyttä. Hän kirjoittaa:

”Kirja Day of the Saints saa minun ääneni vuoden kirjaksi. [Apostoli] Bill Hamon on ylittänyt itsensä.... Tämä kirja auttaa laukaisemaan Kristuksen Ruumiin dynaamiseen ja jännittävään aikaan, jollaista ei ole tunnettu sitten Jeesuksen ja apostolien päivien.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com