Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kolmas maailmansota alkaa kesällä 2015?

Tässä suomentamani Alex Jones'in PrisonPlanet.com:n tuore artikkeli alkuviikolta, joka vihjaa alkavaan maailmansotaan tänä kesänä. Se olisi mahdollista varsinkin jos uskovien (morsiusseurakunta) ylöstempaus tapahtuisi lähiaikoina (Ilm. 3:10). Koetuksen hetki on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat. Ilmestyskirjan luvussa 3 (jakeet 7-13) mainittu uskollinen Filadelfian tempausseurakunta pelastetaan tulevasta vihasta (1 Tess. 1:10). Kolmas maailmansota voi kestää Illuminatin suunnittelemat 91 päivää (Cutting Edgen Doc Marquis väittää näin, koska hänellä on sisäpiirin tietoa entisenä saatanistina), jonka jälkeen sodan raunioista tai tuhkista nousee Raamatun Antikristus ja NWO kuin Feeniks-lintu. Lisäksi ensi syksyllä päättyy juutalaisten harvinainen 7. Shmita-vuosi, joka yleensä tuo tullessaan mullistuksia maan päälle. Lue http://www.reinosav.net/shmita_2.html. Tänä vuonna Succot'ina eli Lehtimajanjuhlan aikaan voi olla sadonkorjuu taivaallisiin (häävieraat?). Huom. Succot'in ensimmäisenä päivänä 28.9.2015 tämän erityisesti Israelia koskettavan Tetrad-ilmiön (2014-15) viimeinen täydellinen kuunpimennys eli 4. verikuu näkyy Jerusalemin yllä ja myös Suomessa. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

----------------------------

Korkea NATO:n virkamies: ”Tulemme todennäköisesti olemaan sodassa tänä kesänä”


”Jos olemme onnekkaita, se ei ole ydinsota”

Paul Joseph Watson
Prison Planet.com
May 25, 2015
 



Korkea NATO:n virkamies kertoi entiselle NSA:n tiedusteluanalyytikolle John Schindler'ille, että maailma olisi ”todennäköisesti sodassa” joskus tänä kesänä.

”Tulemme todennäköisesti olemaan sodassa tänä kesänä, ja jos olemme onnekkaita, se ei ole ydinsota”, virkamies sanoi Schindler'ille viime viikolla.

Entisen NSA-työntekijän twiitti sodasta kesällä 2015
 
Vaikka twiitti uudelleentwiitattiin yli 400 kertaa, kommentti ei kerännyt minkäänlaista huomiota valtamedialta, mikä on outoa, koska Schindler on entinen Yhdysvaltain merisotakoulun luennoitsija ja hänellä tiedetään olevan monia korkean tason sotilaskontakteja.

Vaikkakaan ei tarkennettu, viittaus liittyi lähes varmasti kasvaviin jännitteisiin Yhdysvaltain ja Venäjän välillä.

Yksi kommentin analyysi ehdottaa, että se on saattanut olla ”tarkoituksellinen 'vuoto' NATO-lähteistä, korostaakseen, kuinka vakava tilanne on.”

Aiemmin tässä kuussa NATO käynnisti sen historian suurimmat sotaharjoitukset aivan Venäjän kynnyksellä. Moskova vastasi ryhtymällä ”provokatiivisiin” sotapeleihin Välimerellä koordinoidusti Kiinan kansan vapautusarmeijan (PLA) kanssa, ollen historian ensimmäinen merisotaharjoitus joka käsitti molemmat supervallat.

Lisäksi NATO-vallat osallistuvat yhteen Euroopan suurimpiin koskaan järjestettyihin hävittäjälentokone-harjoituksiin tästä päivästä lukien, joiden osallistujamaita ovat Yhdysvallat, Iso-Britannia, Sveitsi, Hollanti, Saksa, Ranska, Suomi, Norja ja Ruotsi, jotka kaikki ovat mukana 12 päivän harjoituksessa.

Jännitteitä on myös kehittymässä Yhdysvaltojen ja Kiinan välille, The Global Times'in mukaan – valtiollinen mediakanava johtavan kommunistisen puolueen omistuksessa – joka varoitti tänään, että ”sota on väistämätön” jos Washington ei pysähdy vaatimuksissaan, että Peking lopettaisi tekosaarten rakentamisen Etelä-Kiinan merelle.

”Jos Yhdysvaltojen tavoitteena on, että Kiinan on keskeytettävä toimintansa, niin sitten USA vs. Kiina -sota on väistämätön Etelä-Kiinan merellä”, sanomalehti sanoi. ”Selkkauksen intensiteetti tulee olemaan korkeampi kuin mitä ihmiset yleensä ajattelevat 'kitkaksi' osapuolten välillä.”

Viime viikolla, CNN paljasti kuinka Kiinan laivasto oli toistuvasti antanut varoituksia USA:n vakoilukoneille, jotka lensivät Etelä-Kiinan meren yläpuolella.

Illuminaatti ja kasaarijuutalainen George Soros
 
Miljardöörisijoittaja George Soros varoitti myöskin viime viikolla, että planeetta on menossa kohti kolmatta maailmansotaa Kiinan potentiaalisen talousromahduksen seurauksena.

Huomauttaen että Pekingin on ehkä saatava sen väestö liikkeelle ulkoisen uhan ympärille välttääkseen sisäisen romahduksen, Soros sanoi, että ”on olemassa todellinen vaara, että Kiina tulee asettamaan itsensä Venäjän rinnalle poliittisesti ja sotilaallisesti, ja silloin kolmannen maailmansodan uhka tulee todelliseksi.”

People's Daily -lehden pääkirjoituksessa viime syyskuussa, Kiinan kansan vapautusarmeijan professori Han Xudong varoitti myös, että Pekingin pitäisi valmistautua kolmanteen maailmansotaan, joka voisi syntyä konfliktista Yhdysvaltojen ja Venäjän kesken Ukrainan kriisin vuoksi.


*********************
Paul Joseph Watson is the editor at large of Infowars.com and Prison Planet.com.
This article was posted: Monday, May 25, 2015 at 3:32 pm

----------------------------------

Tästä PrisonPlanet'in artikkelista Teemu Vehkalan sivuilla myös:

3 kommenttia:

  1. Sodan tuulet puhaltavat jo Ukrainan suunnalla. Rytinä voi alkaa milloin vaan.

    http://yle.fi/uutiset/reuters_venaja_keskittaa_sotakalustoa_lahelle_ukrainan_rajaa_ajoneuvoista_poistettu_tunnukset/8023527

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kolmatta maailmansotaa edeltää Kristuksen morsiusseurakunnan ylösotto, joka tapahtuu silloin kun on ihan rauhallista maailmalla (1 Tess. 5:3). Parhaillaan eletään melko seesteistä aikaa, kun Syyriassakin on tulitauko. Kaikki laukeaa heti kun saatana "heitetään Taivaasta alas maan päälle" seurakunnan ylösoton yhteydessä (Ilm. 12:7-12). Suuri Babylon eli Amerikka kukistuu tuolloin (Ilm. 18).

      7 Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat,
      8 mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa.
      9 Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.
      10 Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos.
      11 Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.
      12 Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!"

      Poista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com