Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Todisteita tempauksen läheisyydestä keväällä 2015

Tässä pastori J. D. Farag'in profetiapäivitys huhtikuulta 2015, jossa hän puhuu merkeistä, jotka osoittavat Jeesuksen takaisintulon läheisyyteen pelastamaan valvovat kristityt tulevasta vihasta. Kaiken keskipisteenä on Israel, jonka olemassaoloa uhkaavat tahot nostavat päätään juuri nyt ennakoiden Hes. 38-39 profetiassa mainitun ns. Googin sodan alkamista lähitulevaisuudessa. Lisäksi hyökkäykset pretribulatiivista tempausta vastaan ovat lisääntyneet eräiden taholta. Profetiapäivityksen suomensi: Samuel Korhonen

------------------------

Mid-East Prophecy Update – April 19th, 2015


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 19.4.-15. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/mp3/Mideast/Mid-East_Update_2015-04-19.pdf

Pastori J.D. esittää todisteita, joita ei mitenkään järkeenkäyvästi voi kyseenalaistaa, jotka osoittavat ennen vihaa tapahtuvan tempauksen läheisyyteen, joka näyttää olevan tulossa viimeaikaisen vahvistuvan hyökkäyksen nojalla. Pastori JD on huonossa kunnossa, johtuen sairaudesta, jonka jakaa tyttärensä kanssa.

Pastor J.D. provides evidence, which beyond any reasonable doubt, points to the nearness of the pre-tribulation rapture, which seems to be coming under increased attack as of late. Pastor JD is under the weather due to an illness he shares with his daughter.


- Tämänkertaisessa päivityksessä haluaisin jakaa kanssanne jotakin, joka on ollut raskaana sydämelläni menneellä viikolla.
- Jos olette yhtään minun kaltaisiani, olette ehkä huomanneet kasvavan hyökkäyksen niitä kristittyjä vastaan, jotka ovat innostuneet tempauksesta.
- On surullista, että nämä hyökkäykset itseasiassa tulevat kanssakristityiltä, joista jotkut nuhtelevat niitä, jotka puhuvat lopunajoista.
- Törmäsin erääseen artikkeliin menneellä viikolla, joka todella teki juuri tätä. Artikkeli oli niin epäraamatullinen, että minun kävi sääliksi kirjoittajaa.
- Onneksi siellä oli niitä, jotka olivat niin armollisia, että kommentoivat artikkelia ja oikaisivat kirjoittajaa.
- En tarkoituksella referoi artikkelia, koska en halua edistää sekavuutta, joka on kudottu sen kankaaseen.
- Tämän vuoksi haluaisin puhua siitä, minkä näen todisteena, jota ei mitenkään voi järkevästi kyseenalaistaa, että Jeesus on ovella.
- On varmaa, että meillä on vakuuttavia todisteita Iranista ja Venäjästä, jotka molemmat ovat Israelia vastaan tapahtuvan ydinasehyökkäyksen ruorissa.
- Näin on johtuen profetiasta Hes. 38-39, josta puhuimme viime viikolla koskien iranin ydinaseita koskevaa puitesopimusta.
Oletan, ettei pitäisi olla yllätys, että viime maanantaina 13.4. kuultiin tuore uutinen, että Venäjä oli poistanut kiellon toimittaa S-300 maasta-ilmaan ohjussysteemejä Iranille. Lainaan tätä raporttia Wall Street Journal'ista: “Maanantaina... Putin poisti kiellon toimittaa puolustuksellisia ohjussysteemejä, vaikka Venäjä ei ole ilmoittanut minkään uuden sopimuksen valmistumisesta... 'Tässä vaiheessa uskomme että tällaisen kauppasaarron tarve, koskien myös Venäjän erillistä vapaaehtoista kauppasaartoa, on täysin kadonnut,' Lavrov sanoi maanantaina mainiten viimeaikaisen edistyksen ydinaseneuvotteluissa. Hän kutsui ohjussysteemiä ”luonteeltaan yksinomaan puolustukselliseksi” ja sanoi, ettei 'se uhkaa minkään hallituksen turvallisuutta alueella, Israel tietysti mukaanlukien.' Israel oli kuitenkin eri mieltä sanoen Kremlin siirron havainnollistavan oikeutusta, jonka Iran on saamassa ydinsopimuksesta, jota Israelin johtajat ovat sanoneet harkitsemattomaksi.”

- Minusta tämän kaiken ajoitus on aika milenkiintoista ottaen huomioon, että viime keskiviikko 15.4. oli Israelissa holokaustin muistopäivä.
- Syy siihen, että tämä on minusta mielenkiintoista, on, että uskon meidän olevan jonkin sellaisen partaalla, joka perustellusti voitaisiin nähdä viimeisenä holokaustin yrityksenä.
- Sanon yrityksenä, koska antikristuksen yritys tuhota Israel 7-vuotisen ahdistuksen aikana tulee viimeisen kerran täydellisesti epäonnistumaan.
Viime torstaina 16.4. The Jewish Press julkaisi artikkelin otsikolla “Netanyahu Warns ‘Bad Deal’ with Iran Repeats Appeasement to Hitler (Huono sopimus Iranin kanssa toistaa periksiantamisen Hitlerille).” Tässä jotakin siitä, mitä siinä sanottiin: ”Lausunnoissaan holokaustin muistopäivän alkaessa pääministeri sanoi: 'Aivan kuten natsit halusivat murskata sivilisaation vahvistaakseen ”herrarodun” sen tilalle maailman valvontaan samalla tuhotakseen juutalaiset, niin myös Iran pyrkii saamaan hallinnan alueella, josta se voisi levitä edelleen nimenomaisella tarkoituksella hävittää juutalaisvaltio.' Pääministeri sanoi, että ennen toista maailmansotaa 'vapaa maailma yritti lepytellä natsihallintoa saavuttaakseen sen luottamuksen, kosiskellen sen suosiota eleillä. Oli niitä, jotka varoittivat, että tämä sovittelupolitiikka vain kiihottaisi Hitlerin ruokahalua, mutta näitä varoituksia ei huomioitu johtuen ihmisluonnon luonnollisesta halusta rauhallisiin oloihin hinnalla millä hyvänsä. Ja todellakin, ei mennyt kauan, kun hinta selvisi ja se oli liian raskas kestää – kuusi miljoonaa kansastamme tapettiin holokaustissa....' ...Pääministeri Netanyahu lainasi profeetta Jesajaa: 'Sillä katso, pimeys peittää maan ja synkeys kansat.' Hän kommentoi: 'Se päättäväisyys ja opetukset, jotka hankittiin veren kautta 70 vuotta sitten, ovat nyt haihtumassa ja todellisuuden kieltämisen pimeys ja sumu ovat ottamassa niiden paikan. Kun sivistynyt maailma tuudittautuu uneen illuusioiden sänkyyn, Iranin hallitsijat jatkavat vallankumousten ja terrorismin kannustamista levittäen tuhoa ja kuolemaa. Supervallat ovat kuuroja kansanjoukoille Iranissa, jotka huutavat: 'Kuolema Amerikalle; Kuolema Israelille.' ”

- Vakuuttavien todisteiden lisäksi on toinen todiste, jota yleensä ei todella nähdä tempaukseen viittaavana.
- Niin ironiselta kuin tämä kuulostaakin, tempauksen läheisyyttä todistavat lisääntyneet hyökkäykset pretribulatiivista tempausta vastaan.
- Juuri menneellä viikolla lukuisat ihmiset viestittivät minulle, koska olivat hämmentyneitä artikkeleista, jotka haukkuvat pretribulatiivista tempausta.
- Edellämainutussa artikkelissakin, jonka luin, kirjoittaja sanoo edustavansa pantribulatiivista kantaa sanoen: ”Uskon, että se kaikki onnistuu lopussa!” (engl. pan out = onnistua. Suom. huom.).
- En voi edes alkaa kertomaan teille, kuinka tuskallista se on, että tämän tyyppinen artikkeli sallitaan suositussa kristillisessä julkaisussa.
- Ja mikä surettaa vieläkin enemmän, on, että enimmäkseen tunnustavat kristityt omaksuvat ja jopa tyrkyttävät tätä epäraamatullista käsitystä.
- Olen hyvin tietoinen, että jotkut voivat sanoa, että oppi tempauksesta ennen vihaa ei ole pelastuksen kysymys.
- Vaikka pretribulatiivinen tempaus ei ehkä ole pelastuksen kysymys, se on pyhityksen kysymys.
- Minun on tunnustettava, että viimeaikoina olen uudelleen pohtinut ja arvioinut oppia tempauksesta ennen vihaa sen vastaisten hyökkäysten nojalla.
- Riittäköön, kun sanon, että Raamattu on täynnä varoituksia, kehotuksia ja käskyjä valvoa ja olla valmiina tempaukseen.
- Yksin Jeesuksen kertomien vertausten luvuissa Matteus 24-25 pitäisi palvella varoituksena kaikille uskoville olla valmiina tempaukseen.
- Mitä tulee siihen, että oppi tempauksesta ennen vihaa on pyhityskysymys, meidän ei tarvitse katsoa sen kauemmas, kuin Johanneksen ensimmäiseen kirjeeseen.
1. Joh. 3:2-3 Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on. Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin hän on puhdas.
- Lopetan yhdellä viimeisellä kommentilla toisen varoituksen kautta, nimittäin; se vain pahenee, kun lunastuksemme lähenee.
- Näin on, koska Saatana on valheen isä, veljien syyttäjä ja sekaannuksen aiheuttaja ja hän onnistuu kaikilla kolmella osa-alueella.
- Tässä Jumalan Sanan oikea jakaminen ja hengellinen erottaminen tulevat välttämättömyyksiksi näinä aivan viimeisinä päivinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com