Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 26. syyskuuta 2017

Miksi USA:n auringonpimennys oli suurimmillaan ”Pikku Egyptin” yllä?

Tässä mielenkiintoista analyysia profeetalliselta Rapture Ready (tempausvalmis) -sivustolta aivan tuoreeltaan USA:n elokuisesta auringonpimennyksestä ja sitä seuranneista hurrikaaneista, jotka iskivät vitsauksenomaisesti Yhdysvaltoihin. Hämmästyttävästi auringonpimennys oli suurimmillaan sillä USA:n alueella, joka tunnetaan nimellä ”Little Egypt (Pikku Egypti)”, ja hurrikaanien vaikutuksista Yhdysvalloissa ja muinaisen Egyptin 10 vitsauksen välille voidaan vetää joitakin yhtäläisyysmerkkejä. Suomentamani artikkeli kysyykin osuvasti, että valitsiko Jumala ”Pikku Egyptin” muistuttaakseen Yhdysvaltoja, että Hän lähetti kymmenen vitsausta Egyptiin? Ja oliko tämä merkki auringossa sekä hurrikaanit (”meri ja aallot pauhaavat”, Luuk. 21:25) viimeinen varoitus Yhdysvalloille tehdä parannus synneistään?

------------------------

Miksi Jumala valitsi Pikku Egyptin (Why Did God Choose Little Egypt)? :: By Daymond Duck

Published on: September 24, 2017 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

http://www.raptureready.com/2017/09/24/why-did-god-choose-little-egypt/ 


Elokuun 21. päivänä 2017 oli täydellinen auringonpimennys Yhdysvaltojen yllä ja koska Jumala käytti pimeyttä varoittaakseen Faaraota, jotta hän katuisi ja päästäisi Jumalan kansan menemään (2. Moos. 10:21-29), niin jotkut juutalaiset rabbit uskovat auringonpimennyksen olleen varoitus USA:lle ja sen kansalaisille tekemään parannus synneistään.

Eklipsi saavutti USA:n yllä maksimipeittonsa auringosta Etelä-Illinoisin alueella, jota kutsutaan nimellä ”Pikku Egypti (Little Egypt)”. Tuota aluetta kutsutaan ”Pikku Egyptiksi” osaksi siksi, että sillä on jokijärjestelmä, joka muistuttaa paljon Niilin laaksoa Egyptissä.

Egypti alisti Israelin lapset orjuuteen. Ja sisällissodassa Etelä-Illinoisissa oli laitonta orjuutta.

Useilla kaupungeilla (Karnak, Cairo ja Thebes) ja eräillä yrityksillä (King Tut’s Gas Station eli Kuningas Tutankhamonin huolto-asema) ”Pikku Egyptissä” on egyptiläisiä nimiä.

Toinen täydellinen auringonpimennys ylittää Yhdysvallat 8. huhtikuuta 2024. Se saavuttaa myös maksimipeittonsa auringosta ”Pikku Egyptin” yllä.

Tämä herättää kysymyksen: Miksi Jumala valitsi ”Pikku Egyptin” saamaan ensimmäisen annoksen maksimipimeydestä ja miksi Hän valitsi sen saamaan toisen annoksen noin seitsemän vuoden kuluttua?

Jos Egyptin pimeys oli varoitus Faaraolle katumukseksi, niin onko ”Pikku Egyptin” pimeys varoitus Yhdysvalloille ja sen kansalaisille parannuksen tekoon?

Epäilemättä tarvitaan parannusta, ja se on hyvä asia. Mutta jotkut kyseenalaistavat minkä tahansa yhteyden auringonpimennyksen ja katumuksen välillä Yhdysvalloissa, joten ehdotan, että tarkastelemme joitakin mielenkiintoisia tosiasioita.

Yksinkertaisesti tiedä, että Jumala rakastaa ihmisiä, mutta Hän rakastaa heidän sielujaan enemmän. Tiedä, että Jumala tuo hyvää kaikesta, ja Hän käyttää ongelmia vetääkseen ihmisiä Hänen luokseen ennenkuin he joutuvat kadotukseen tai omaavat vielä suurempia ongelmia.

Tiedä, että useampi ihminen Teksasissa, Louisianassa ja Floridassa on luultavasti puhunut auringonpimennyksestä lähtien Jumalalle pidempään ja kovemmin kuin he tekivät aikaisemmin. Tiedä, että monilla on nyt suurempi käsitys Jumalan voimasta. Tiedä, että monet ymmärtävät nyt, että he pitivät Jumalan heille suomia siunauksia itsestäänselvyytenä.

Monet ihmiset kärsivät ja he tulevat kärsimään enemmänkin, mutta jos vain yksikin ihminen pelastuu, niin tuo sielu on enemmän kuin kaikki tapahtuneet omaisuusvahingot.

Auringonpimennys ei kestänyt kolmea päivää, mutta kolmen päivän kuluttua eklipsistä, Harvey-nimisestä trooppisesta myrskystä tuli hurrikaani. Se iski Teksasin rannikolle muutamaa tuntia myöhemmin.

Egyptin ensimmäinen vitsaus oli veden muuttuminen vereksi, kuolleet kalat, haiseva ja epäpuhdas vesi (2. Moos. 7:14-25). Tulvimisen aikana Teksasissa ja Louisianassa, raakaa jätevettä ja kemikaaleja joutui veteen. Joissakin paikoissa voimakas saastuminen sai veden löyhkäämään ja vetäytyvä vesi jätti taakseen kuolleita kaloja ja eläimiä, jotka alkoivat nopeasti haista.

Egyptin kolmas vitsaus oli täit (lice) (juurisana tarkoittaa sääskiä tai hyttysiä).

Teksasin ja Louisianan terveysviranomaiset varoittivat, että seisova vesi tarjoaa miljoonia paikkoja hyttysten lisääntymiseen. He pyysivät lentokoneiden ruiskutusta hallitsemaan hyttysiä, jotka levittävät tauteja (Zika, Kolera, jne.).

Egyptin viides vitsaus oli karjan, hevosten, kameleiden, aasien ja lampaiden kuolema (2. Moos. 9:1-7). Hurrikaani Harvey tappoi monia eläimiä.

Seitsemäs vitsaus Egyptissä oli rakeet (2. Moos. 9:13-35). Jumala sanoi, että rakeita putoaisi toisin kuin mitään muuta on ikinä ennen tapahtunut tai mitään, mitä tulee koskaan uudelleen tapahtumaan. Jotkut eivät uskoneet Jumalan varoitukseen, koska Egypti on erittäin kuiva maa, jonka sademäärä on alle tuuma vettä vuotta kohden.

Lämpimistä lämpötiloista johtuen Floridassa sataa harvoin rakeita, mutta sitä tapahtuu joskus. Itseasiassa 10. syyskuuta 2017 ilmoitettiin, että rakeita oli pudonnut Tampassa ja Miamissa hurrikaani Irman aikana.

Yhdeksäs vitsaus Egyptissä oli pimeys (2. Moos. 10:21-29). Vaikka se oli erilainen asia, Kotimaan turvallisuuden ministeriö sanoi pimeyden ollessa huipussaan 11. syyskuuta 2017, että noin 15 miljoonaa floridalaista oli ilman sähköä. Kolme neljäsosaa osavaltiosta oli pimeässä. Hämmästyttävässä käännöksessä, sähkö (ja valo) palautettiin noin 10 miljoonaan kotiin vain kahdessa päivässä.

Egyptin kymmenes vitsaus oli esikoispoikien ja eläinten kuolema (2. Moos. 11:1-12:30). Suuren määrän kuolemia johdosta, Faarao kutsui Mooseksen ja Aaronin yöllä luokseen. Hän määräsi juutalaiset lähtemään Egyptistä. ”Ja egyptiläiset ahdistivat kansaa jouduttaaksensa heidän lähtöänsä maasta pois, sillä he ajattelivat: "Me kuolemme kaikki".” (2. Moos. 12:33)

Kun hurrikaani Irma lähestyi, niin jokaista, joka kynnelle kykeni, kehotettiin lähtemään Floridasta. Ajotiet olivat tupaten täynnä.

Kun israelilaiset lähtivät Egyptistä, Faarao seurasi heitä (2. Moos. 14:1-31). Faarao ajatteli, että hän saisi heidät loukkuun Punaistamerta vasten. Israelilaiset pelkäsivät, mutta Mooses sanoi, ”Herra taistelee teidän puolesta.” Jumala kehotti Moosesta nostamaan sauvansa ja ojentamaan sen Punaisenmeren ylle ja jakamaan sen. Mooses teki niin ja Jumala lähetti voimakkaan itätuulen, joka sai vedet vetäytymään niin, että israelilaiset pystyivät kulkemaan kuivalla maalla.

Monet skeptikot kieltävät, että näin tapahtui. Jotkut ehdottavat, että juutalaiset ylittivät meren matalassa vedessä, maanjäristys tai maanvyöry kuivasi veden, jne.

Raamattu sanoo, että Herra teki sen. Ja monet konservatiiviset teologit ja saarnaajat hyväksyvät sen historiallisena tosiasiana. Jotkut asiat Raamatussa saattavat tuntua meistä järjettömiltä.

Mutta on väärin kyseenalaistaa Raamattua.

Floridan Tampa Bay'ssa, voimakkaat tuulet koillisesta puhalsivat veden pois lahdesta. Ihmiset kävelivät maalla, joka on tavallisesti veden alla. Se osoittaa, että Jumala voisi lähettää voimakkaan itätuulen jakamaan Punainenmeri ja mahdollistamaan juutalaisten ylikulun kuivalla maalla, jos Hän vain haluaisi (2. Moos. 14:21-22). Samankaltainen tapahtuma sattui myös Bahamasaarilla.

Lisäksi Tampa Bay'ssa kaksi manaattia (merieläin) joutui kuivalle maalle, koska vesi vetäytyi hyvin nopeasti. Ihmiset laittoivat manaatit pressujen päälle ja kiskoivat niitä 100 jaardia (1 jaardi = 0.9144 metriä) kuivalta maalta takaisinpäin veteen.

On muitakin mielenkiintoisia asioita:

1) Mooseksen sauva muuttui käärmeeksi (2. Moos. 7:8-12) ja siellä oli käärmeitä Teksasin, Louisianan ja Floridan tulvavesissä.

2) Israelilaiset valittivat heidän juomaveden tarpeestaan ainakin kahdessa eri tilanteessa (2. Moos. 17:1-7, 4. Moos. 20:9-12), ja jotkut tulvauhrit valittivat veden puutteesta.

3) Hurrikaani Jose näytti siltä kuin se iskisi Karibialle, mutta se kääntyi pois ja vaelsi ympäri Lounais-Atlanttia useita päiviä; ja Israelin lapset näyttivät olevan menossa Luvattuun Maahan, mutta he kääntyivät pois ja vaelsivat erämaassa neljäkymmentä vuotta.

Vaikka Floridan kansalaisia kehotettiin evakuoitumaan, jotkut päättivät jäädä ja heillä oli ”hurrikaanijuhlat”. Menusuosikkeja olivat muun muassa kylmä olut ja kuumat siivet. Jotkut nostivat juomiaan ilmaan ja huusivat, ”Happy Hurricane”.

Koskien Hänen paluutaan, Jeesus sanoi, ”Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.” (Matt. 24:37-39).

Valitsiko Jumala ”Pikku Egyptin” muistuttaakseen Yhdysvaltoja, että Hän lähetti kymmenen vitsausta Egyptiin?

Valitsiko Jumala ”Pikku Egyptin” muistuttaakseen Yhdysvaltoja, että me olemme pitäneet siunauksiamme itsestäänselvyytenä ja Hän voi ottaa ne pois milloin tahansa, heti kun Hän haluaa tehdä sen?

Valitsiko Jumala ”Pikku Egyptin” muistuttaakseen Yhdysvaltoja, että Hän on ohjaksissa ja millään kansakunnalla ei ole tarpeeksi rikkautta, aseita tai mitä tahansa muuta vastustamaan Häntä?

Onko Jumala lähettänyt tai sallinut luonnonkatastrofien muodossa olevia synnytystuskia (lisääntyen esiintymistiheydessä ja voimakkuudessa) muistuttaakseen USA:ta tärkeästä merkistä, joka koskee Herramme paluuta?

Ymmärrä, että niin pahaa kuin se olikin, niin tulviminen Teksasissa, Louisianassa ja Floridassa oli pieni lätäkkö verrattuna Nooan päivien suureen vedenpaisumukseen, ja se mitä meidän kansakuntamme on käynyt läpi, ei ole mitään verrattuna siihen, mitä tapahtuu Ahdistuksen aikana (Tribulation period).

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com