Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

perjantai 10. marraskuuta 2017

Mitä hyötyä on Jeesuksen paluun odotuksesta?

Tässä Samuel Korhosen suomentamassa artikkelissa käydään läpi eräitä syitä, miksi sillä on todella väliä elää Jeesuksen läheisen ilmestymisen odotuksessa. Yleisesti se on tärkeää raamatullisesti sekä Herralle että hyödyllistä myös meidän oman hengellisen elämän kannalta, jotta pysyisimme puhtaina ja ahkerina Herran palvelutyössä, joka niittää satoa myös maan päällä tämän maailman hyväksi.

----------------------

Mitä hyötyä siitä on?

By Jonathan C Brentner, October 14, 2017


”What difference does it make (Mitä väliä sillä on)?” Hillary Clinton teki tämän kysymyksen kuuluisaksi, kun häntä kuulusteltiin siitä, mitä tapahtui syyskuun 11. päivän 2012 terrori-iskun Amerikan Benghazin suurlähetystöön aikana. Vaikka hän ei pitänyt hänelle esitettyjä kysymyksiä tärkeinä, olen varma, että vastaukset olivat tärkeitä niille, jotka menettivät läheisiä iskussa.

Monet esittävät samanlaisia kysymyksiä koskien tulevia asioita. Mitä väliä sillä on, mitä minä uskon koskien Herran tulemusta? Onko sillä todellakaan väliä, odotanko minä sitä vai en? Ihmisethän ovat odottaneet vuosisatoja Häntä tulevaksi takaisin. Pitäisikö minun todellakaan odottaa sen tapahtuvan milloin tahansa pian tai edes elinaikanani?

Mitä väliä sillä on, mitä minä uskon koskien Herran tulemusta? Onko sillä todellakaan väliä, odotanko sitä vai en?

Nämä kysymykset ovat johtaneet siihen, että uskovien keskuudessa on paljon välinpitämättömyyttä koskien Herran paluuta. Monet eivät odota sitä, samalla kun monet eivät usko sen tapahtuvan pian, jos ollenkaan.

Onko sillä todella väliä, jos elää Jeesuksen läheisen ilmestymisen odotuksessa? Ehdottomasti!

Salli minun selittää.

Sellaisen odotuksen tärkeys Herralle

Vaikka Jeesus tiesi, että siihen menisi kauan, Hän neuvoi seuraajiaan sekä valvomaan että olemaan valmiina tulemukseensa (Matt. 24:42,43; 25:13). Kautta Uuden Testamentin näemme tämän saman odottamisen asenteen, että Hän voi ilmestyä millä hetkellä tahansa (Room. 8:23; Tit. 2:11-13; 1. Piet. 1:13; Jaak. 5:8-9). Varhaiset uskovat noudattivat Jeesuksen käskyä odottaa Hänen paluutaan.

Olisiko Jeesus käskenyt meitä tekemään jotakin, jos se ei olisi tärkeää Hänelle? Miksi Jeesus pyytäisi seuraajiaan odottamaan paluutaan tapahtumana, joka voisi tapahtua milloin tahansa, jos se olisi hyödytöntä ja turhaa? Enpä usko.

Meidän valmiutemme Hänen ilmestymiseensä on Hänelle jotakin tärkeää ja hyödyllistä myös meille.

Sellaisen näköalan edut meille

Näen Uudesta Testamentista, että meille on useita etuja siitä, että elämme sen näkökulman mukaisesti, että Jeesus voi palata milloin tahansa. Sellainen odotus:

Vaikuttaa puhtautta elämässämme – kirjoitettuaan Jeesuksen ilmestymisestä apostoli Johannes lisää nämä sanat: ”Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin hän on puhdas” (1. Joh. 1:3). Näköala, että Jeesus voi palata milloin tahansa, vaikuttaa puhtautta meissä; se saa meidät tiedostamaan enemmän sitä, että vaellamme Pyhän Hengen voimassa, niin että meillä on voitto synnistä.

Jos todella uskoisit olevan mahdollista, että Jeesus voisi palata huomenna, niin vaikuttaisiko se siihen kuinka elät? Tietysti vaikuttaisi. Se voisi muuttaa mielesi sen suhteen, minkä elokuvan tai TV-ohjelman katsot tänä iltana. Ajatuksesi mennessäsi nukkumaan olisivat erilaisia. Olisit innokas sopimaan riitasi puolisosi kanssa, tai käsittelemään anteeksiantamattomuutta jotakuta kohtaan elämässäsi. Olisit tarkempi siitä, että käytät lahjojasi ja kykyjäsi palvelemaan Herraa.

Haluaisit olla valmis kohtaamaan Jeesuksen!

Pitää kahden maailman näkökulman elävänä sydämessämme (2. Kor. 4:16-18) – Apostoli Paavali kesti paljon kärsimystä saarnatessaan evankeliumia kaikkialla Rooman valtakunnassa, mutta ei milloinkaan lannistunut. Verratessaan ikuisia realiteetteja tämän elämän katoaviin asioihin, hän sanoi näin: ”Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti” (2.Kor. 4:17). Kestäessään pieksämisiä, ruoskimisia, vangitsemisia ja haaksirikkoja Paavalin kahden maailman näköala sai hänen huomionsa keskittymään edessä olevaan ikuiseen iloon ja kunniaan.

Ilman toivoa Jeesuksen pikaisesta paluusta me menettäisimme nopeasti taivaan odotuksemme. Tämän maailman asiat olisivat meille tärkeämpiä ikuisuuden ihmeiden rinnalla.

Rohkaisee meitä kärsimyksen keskellä (1. Piet. 1:3-6) – Kirjoittaessaan uskoville, jotka kärsivät vainon paineessa, apostoli Pietari välittömästi muistutti heitä heidän elävästä toivostaan ja perinnöstään, joka oli ”turmeltumaton, saastumaton, katoamaton ja taivaissa säilytettynä heitä varten” (1. Piet. 1:3-4). Hän muistutti heitä heidän toivonsa sisällöstä. Riippumatta maanpäällisistä kokemuksistaan heillä oli ihana palkinto odottamassa taivaassa kärsimyksensä lopussa.

Kannustaa meitä käyttämään hengellisiä lahjojamme tehdessämme opetuslapsia (Fil. 3:14-21) – Uskon, että Paavalin päättäväisyys jatkaa Herran palvelemistaan tuli siitä, että hän odotti Jeesuksen paluuta. Uskon, että tämä oli se ”voittopalkinto, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa” (jae 14) ja jota hän edelleen kuvailee jakeissa
20-21).

CS Lewis sanoi tällaisesta näkemyksestä näin: ”Jos luemme historiaa, niin huomaamme, että kristityt, jotka tekivät eniten nykyisen maailman hyväksi, olivat juuri niitä, jotka eniten ajattelivat tulevaa. Apostolit itse, jotka lähtivät käännyttämään Rooman valtakuntaa, suurmiehet, jotka rakensivat keskiajalla, englantilaiset evankelikaalit, jotka lopettivat orjakaupan, kaikki he jättivät jälkensä maahan juuri siksi, että heidän mielensä oli taivaan valtaama. Sen jälkeen, koska kristityt ovat pitkälti lakanneet ajattelemasta toista maailmaa, heistä on tullut niin tehottomia tässä.”

Pitää toivon paremmasta edessämme – Ilm. 21:4 sanoo: ”...ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.” Ajatustemme suuntaaminen Jeesuksen pikaiseen paluuseen muistuttaa meitä alinomaa, että parempi aika on tulossa, sellainen, jossa kaikki suru, kuolema ja valitus ovat menneisyyttä.

Ajatustemme suuntaaminen Jeesuksen pikaiseen paluuseen muistuttaa meitä alinomaa, että parempi aika on tulossa, sellainen, jossa kaikki suru, kuolema ja valitus ovat menneisyyttä.

Vaikka useimmat uskovat toivovat tätä loistavaa tulevaisuuden aikaa, niin tunto Jeesuksen paluun läheisyydestä pitää nämä asiat paremmin polttopisteessä. Se auttaa myös minimoimaan tämän elämän turhaumia ja pettymyksiä, kun ymmärrämme, että paljon parempi aika on tulossa. Vastoinkäymiset tässä elämässä ovat vain väliaikaisia; ikuinen päivä on aivan nurkan takana. Loppumattoman ilon aika odottaa meitä, kun Jeesus ilmestyy!

Tuloksia erityispalkintona – 2. Tim. 4:8 viittaa “vanhurskauden kruunuun”, joka Paavalin mukaan
on varattu ”kaikille, jotka rakastavat hänen ilmestymistään.” Jeesuksen paluun kaipauksemme
palkitaan, vaikka emme näkisikään sitä elinaikanamme.

On kyllä aikoja, jolloin alan ihmetellä: ”Mitä itua on odottaa Jeesuksen tulemusta? Minähän olen
odottanut niin kovin kauan!”

Silloin lähestyvän ahdistuksen merkit muistuttavat minua, että aika on todella lyhyt. Tulipalot, nälkä, huhut sodista, maanjäristykset ja lisääntyvä puhe tulevasta uudesta maailmanjärjestyksestä kaikki kertovat, että hetki on todella myöhäinen. Merkit ympärillämme lisääntyvät eksponentiaalisesti viikko viikolta.

Kun näen nämä asiat, niin ajatteluni muuttuu: ”Ei varmaan voi mennä enää kovin kauan, kun Jeesus kiidättää minut pois taivaaseen?”

Koemme silloin loputonta sanoinkuvaamatota iloa läpi ikuisuuden.

Jos koet surua, tunnet toivottomuutta, tai kohtaat vastusta tai surua uskosi vuoksi, niin älä luovu toivosta. Keskity parempaan aikaan, joka on tulossa meille kaikille, jotka olemme Kristuksessa. Kun Jeesus tulee seurakunnalleen, Hän antaa meille katoamattoman ylösnousemusruumiin ja olemme Hänen kanssaan ikuisesti ruumiissa, joka ei koskaan vanhene eikä koskaan enää koe kipua eikä sairautta. Koemme silloin loputonta sanoinkuvaamatota iloa läpi ikuisuuden.

Katso ylöspäin; paljon, paljon, paljon parempi aika on aivan edessä. Sellainen odotus vaikuttaa suuresti siihen, kuinka elämme elämäämme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com