Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 14. elokuuta 2018

Venäjä, Iran ja Turkki taloudellisesti kuritettuina USA:n taholta, kun Googin sota lähestyy (Hes. 38, 39)

Tässä pitkästä aikaa suomennos pastori J.D. Farag'in tuoreelle Lähi-idän profetiapäivitykselle, viime sunnuntailta, joka käsittelee lähinnä Iranin viimeaikaista reagointia USA:n talouspakotteisiin, mutta sivuaa myös kahden muun Israelin Goog-vihollisen talousongelmia, kun presidentti Trump kohdistaa pakotteita niitä vastaan. Pastori Farag'in mukaan näiden kolmen taloudellisessa kurimuksessa olevan maan on pian tehtävä siirtonsa Israelia vastaan, jonka rikkaudet houkuttavat. Jumala panee näin koukut Googin leukoihin ja vetää hänen kanssaan sotaan kansojen liittouman kohti Israelin vuoria. Elämme totisesti mielenkiintoisia aikoja! Profetiapäivityksen suomensi: Olli R.

------------------------

Mid-East Prophecy Update – August 12th, 2018


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 12.8.-18. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

https://drive.google.com/drive/folders/1Dol7QQodiU64u2olM_flQPkMzVIjOcrf (nykyään löydät täältä uusimmat engl. PDF-notet profetiapäivityksille)

Pastori J.D. kertoo, miksi Venäjän, Iranin ja Turkin on tehtävä nopeasti siirtonsa Israelia vastaan.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluan kuoria kerrokset pois päältä ja mennä siihen, minkä väittäisin olevan profeetallisen merkityksen ytimessä.
- Kerroksilla tarkoitan sitä, että kaikki ilmeisen vähäpätöiset asiat, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan merkitystä, ovat niitä asioita, joilla meitä pommitetaan Amerikassa.
- Ehdotan, että kaikki siitä ärjynnästä, joka tulvii meidän ylitse, ei ole mitään muuta kuin häiriötekijä sille, mikä todella merkitsee.
- Totuus on, että se mikä todella merkitsee, on Israel, ja tapahtumat koskien Israelin vihollisia, joista monet ovat esillä.
- Nimittäin Iran, jolla kirjaimellisesti on pakkomielle tuhota Israel, jonka he yhä näkevät pienenä Saatanana, ja Amerikan isona Saatanana.
- Pidän aika mielenkiintoisena sitä, että Iran, Venäjä ja erityisesti Turkki ovat romahduksen partaalla, jos ne eivät tee jotain.
- Niille meistä, jotka tuntevat Jumalan sanan, tuo jotain ei ole mitään muuta kuin profetoitu hyökkäys Israeliin Hesekielin kirjassa.
- Niille, jotka eivät ole tietoisia siitä, mitä tämä profetia Hesekielin luvussa 38 sisältää, niin siinä kerrotaan useiden kansojen liittoumasta, joka hyökkää Israelia vastaan.
- Mielenkiintoista on, että tärkeimmät maat, jotka ovat keskenään liitossa tässä tuhoon tuomitussa hyökkäyksessä, ovat Venäjä, Iran ja Turkki, jotka kaikki ovat valmiina nyt.
Aloitan Arutz Sheva'n analyysillä siitä, miten Iran yrittää kiristää silmukkaa Israelin ympärillä. Siinä he esittävät kysymyksen, että aikooko Iran estää Israelin ja Hamas'in välisen sopimuksen ja onko maa tämänhetkisen tilanteen eskaloitumisen takana? Lainaten artikkelia: ”Tiistaina Israelin puolustusministeri Avigdor Lieberman sanoi, että Syyria on rakentamassa jopa suurempaa armeijaa, joka sillä oli ennen sisällissodan käynnistymistä vuonna 2011. ”Näemme Syyrian armeijan, joka ei ole tyytyväinen hallitsemaan koko Syyrian aluetta, mutta on selvästi rakentamassa uutta, laajamittaista maa-armeijaa, joka palaa aikaisempaan ulottuvuuteensa ja pidemmällekin”, Lieberman'in mukaan, joka puhui toimittajille Israelin armeijan massiivisen sotaharjoituksen Golanin kukkuloilla aikana. ...Lieberman ei käsitellyt kasvavaa Iranin uhkaa Syyriasta, mutta epäilemättä tietää, mitä tapahtuu Syyrian rajan toisella puolella, jossa Iranin ja Venäjän tukema Assad-mielinen koalitio valtasi islamistien vastarinnan viimeisimmät pesäkkeet heinäkuun lopussa.”

Eilen Jerusalem Post julkaisi raportin siitä, kuinka Iran testasi lyhyen kantaman anti-ship (aluksesta alukseen) ohjusta Hormuzin salmessa merisotaharjoitusten aikana viime viikolla, joiden Washington uskoo olleen pyrkimys lähettää viesti kun Yhdysvallat määrää uudelleen pakotteita Teheranille... Yhdysvaltain armeijan kenraali Joseph Votel, ollen Yhdysvaltain armeijan komentokeskuksen (Central Command) päällikkö, sanoi aiemmin tällä viikolla, että harjoitusten laajuus ja mittasuhteet olivat samanlaiset verrattuna Iranin aikaisempiin merisotaharjoituksiin. Mutta ajankohta tälle nimenomaiselle joukolle harjoituksia oli suunniteltu saamaan Washingtonin huomio. ”Meille on aika selvää se, että he yrittävät käyttää tätä harjoitusta viestin lähettämiseen meille, että kun lähestymme tätä pakotteiden ajanjaksoa täällä, heillä olisi joitakin valmiuksia”, Votel kertoi toimittajille Pentagonissa. Iran on ollut raivoissaan USA:n presidentti Donald Trump'in päätöksestä vetäytyä kansainvälisestä Iranin ydinohjelmaa koskevasta sopimuksesta ja määrätä uudelleen pakotteet Teherania vastaan. Iranin johtavat virkamiehet ovat varoittaneet, että maa ei helpolla taipuisi USA:n uudistettuun kampanjaan, jolla tukahdutetaan Iranille elintärkeä öljynvienti. Viime kuussa Iranin korkein johtaja Ajatollah Ali Khamenei tuki presidentti Hassan Rouhani'n ehdotusta siitä, että Iran voi estää Persianlahden öljykuljetukset, jos sen oma vienti pysäytetään.

Minulle tämä on oppikirja, kun on kyse jonkun toimimisesta, joka on ajettu nurkkaan, ja Iran varmasti tuntee painetta omilta kansalaisiltaan, jotka sensijaan, että huutaisivat ”Death to America (Kuolema Amerikalle)” ja ”Death to Israel (Kuolema Israelille)” huutavatkin nyt ”Death to the Dictator! (Kuolema diktaattorille!)”. Tämä Fox News'in mukaan, joka julkaisi artikkelin siitä, kuinka USA:n pakotteet lisäävät Iranin taloudellista levottomuutta. Päiviä kestäneet ennennäkemättömät protestit, jotka oli suunnattu Iranin verkkaista taloutta kohti sekä ”pureviin” presidentti Trump'in asettamiin pakotteisiin, nostavat painetta ...islamilaisen tasavallan hallitsevaa luokkaa vastaan ja saa monet analyytikot pohtimaan, josko hallinnonvaihdos voisi olla horisontissa. Sosiaalisessa mediassa kiertävät videot, jotka oletettavasti on kuvattu Iranin sisältä, näyttävät tuhansia mielenosoittajia marssimassa kaduilla. Yhdessä videossa jalkapallo-ottelusta lähtevien väkijoukkojen kuullaan huutavan ”Kuolema diktaattorille! Kuolema Khamenei'lle! Kuolema Rouhani'lle!” ja ”Islamilaisen hallinnon täytyy kadota!” Lähi-idän analyytikon twiittaaman käännöksen mukaan.

Mitä tulee olemiseen nurkkaan ajettuna, niin tämä on varmastikin totta ei vain Iranin suhteen, vaan Venäjän ja Turkin suhteen yhtälailla, ja se osoitetaan tällä Yahoo Finance'n raportilla Yhdysvaltain sanktioista, jotka läimäyttävät Venäjän ruplaa, ja romahduttavat Turkin liiraa. Lainaten raporttia: ”Uudet Yhdysvaltojen pakotteet Moskovaa vastaan ajoivat alas Venäjän ruplaa, samalla kun huolet siitä, että Turkki on luisumassa täysimittaiseen taloudelliseen kriisiin, kolhi liiraa torstaina, mutta maailmanlaajuiset osakemarkkinat suurelta osin viittasivat kintaalla myllerrykseen.”

Älkää erehtykö sen suhteen, Venäjä ei tule istumaan toimettomana ja Ynet News'in mukaan, pitäisi sitä taloudellisena sotana, jos Yhdysvallat määräisi kiellon pankeille tai tietylle valuutalle, pääministeri Dmitri Medvedev sanoi perjantaina valtion uutistoimisto TASS'in välittämänä. ”En halua kommentoida keskusteluja tulevista sanktioista, mutta voin sanoa yhden asian: Jos joku panee kiellon pankkien operaatioille tai kieltää käyttämästä yhtä tai useampaa valuuttaa, olisi mahdollista kutsua sitä selkeästi taloudellisen sodan julistukseksi”, Medvedev sanoi. ”Ja se olisi välttämätöntä, että tähän sotaan vastataan taloudellisesti, poliittisesti tai tarvittaessa muilla keinoilla. Ja amerikkalaisten ystäviemme täytyy ymmärtää tämä”, hän lisäsi.

- Tässä tärkein asia lopuksi: Jossakin kohtaa jonkun asian on annettava periksi, ja pian; näin siksi, että nykyinen tilanne on kestämätön.
- Uskomukseni on, että se jokin asia, jonka on annettava periksi, on edellämainitut kansakunnat, jotka tekevät siirtonsa selviytyäkseen.
- Riittää kun sanon, että aika on käsillä, ja jos et ole koskaan vedonnut Herraan Jeesukseen pelastuaksesi, pyydän sinua hartaasti tekemään niin!


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-18 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com