Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Partioliike ja vapaamuurarius

Tässä artikkelissa Cutting Edge -ministeriön David Bay vertailee satavuotista partioliikettä ja vapaamuurariutta toisiinsa. Löytyy huomattavia samankaltaisuuksia, kun molemmat ajavat Uutta maailmanjärjestystä (NWO).


Partiopoikatoiminnan osoitetaan perustuvan vapaamuurariuteen!!

Alaotsikko: Partiopojat harjoittavat nykyään partiotoimintaansa ollakseen hyviä globaalin Uuden maailmanjärjestyksen kansalaisia – jopa Antikristus esitetään partiopoikana Washington D.C.:ssä!

Järisyttävästi, Kotka-partiopoika (Eagle Boy Scout) esitetään merkittävässä veistoksessa 15th Streetillä Washington D.C.:ssä Jumalallisena lapsena (täydellinen ihminen, vapaamuurarikristus) Jumalallisen isänsä ja Jumalallisen äitinsä seisoessa hänen takanaan!

Partiolaisuuden osoitetaan olevan vapaamuurarillista alkuperältään!

Me näytämme tämän veistoksen täydellisen selostuksen kanssa DVD:ssä, "Riddles In Stone" (Arvoituksia veistoskivessä).

Uusi maailmanjärjestys on tulossa! Oletko valmis? Kun sinä kerran tulet ymmärtämään, mikä tämä "Uusi maailmanjärjestys" todella on ja kuinka sitä asteittain valmistellaan, sinun on mahdollista nähdä sen kehittyminen päivittäisissä uutisissa!!

Opi kuinka voit suojella itseäsi ja rakkaitasi.

Valmistaudu yllättymään, niin että sinä et enää ikinä seuraa uutisia samalla tavalla.

OLET NYT TERÄNSUULLA

Copyright © 2009 Cutting Edge Ministries. All rights reserved.

Niitä meistä, jotka olivat partiolaisia muutamia vuosikymmeniä sitten, tämä artikkeli todennäköisesti järkyttää ja saattaa epäuskon tilaan. Partiopojat opettavat heidän nuorille partiolaisilleen että, samalla kun on hyvä olla Amerikan kansalainen, on aika tunnustaa myös se, että me olemme globaaleja kansalaisia. Loppujen lopuksi, kuten heidän ansiomerkki-kirjasensa (Merit Badge booklet), ”Maailmankansalaisuus (Citizenship In The World)”, lausuu, maailma on nyt astunut ”Uuteen Maailman Järjestykseen”. Lapsemme eivät ole enää turvassa julkisissa kouluissa, meidän monissa liberaaleissa kirkoissa, ja nyt he eivät ole turvassa myöskään Amerikan Partiopojissa.

Amerikan Partiopojat on ainutlaatuinen järjestö, joka on kouluttanut sukupolvien ajan nuoria amerikkalaisia poikia olemaan miehiä. Kaikkein perustavimpia kristillisiä periaatteita vaalittiin näennäisesti Partiopoikien taholta, yhtä hyvin kuin käytännön koulutusta monilla eri alueilla, sisältäen leiritoiminnan ja selviytymisen harjoituksen. Moni nuori mies on huomannut, heti kun hän oli armeijassa, että paljon hänen partiokoulutuksestaan tuli oikein hyvään tarpeeseen!! Sukupolvesta toiseen amerikkalaiset lasten vanhemmat ovat vaistomaisesti luottaneet Partiopoikien kouluttavan kunnolla heidän poikiaan.

No, tuo sokean uskon aikajakso on nyt ohi!! Amerikan Partiopojat on liittynyt monien muiden amerikkalaisten instituutioiden riveihin kouluttaakseen lapsia olemaan hyviä globaaleja Uuden maailmanjärjestyksen kansalaisia! Kaikki minun lainaukseni tässä artikkelissa pyritään ottamaan Merit Badge -kirjasesta, jonka nimi on, ”Citizenship In The World”, copyright 1995, Boy Scouts of America, Irving, Texas, ISBN 0-8395-3260-1.

Kuten tavallista, tämä kirjanen sisältää 95%:sti hyvää kunnollista tietoa, jonka nuoren amerikkalaisen pojan pitäisi tietää; kuitenkin, tuo 5% Uuden maailmanjärjestyksen valmentamisesta on ehdottomasti langettavaa. Kovin valhe, jonka eteen joudumme, on se, joka sisältää suurimmaksi osaksi totuutta, ja tuo on tilanne, jonka me kohtaamme tässä Merit Badge -kirjasessa. Osissa, joita minä aion lainata, minusta tuntuu ikään kuin minä olisin lukemassa okkulttista kirjaa, joka on ostettu New Age -kirjakaupasta aiheena globaali Uusi maailmanjärjestys!

Johdanto

Jo ensimmäisestä kappaleesta lähtien, punaiset valot vilkkuivat mielessäni, koska UMJ:n muotisanoja käytettiin jatkuvasti, ja niitä käytettiin kontekstissa, johon New Age -kirjailija soveltaisi niitä. Esimerkiksi:

1) Turvallisuus (Security) – ”Lähes jokaiseen elämänalueeseemme vaikutetaan jollakin tavoin maailmantapahtumien kautta: meidän kansakuntamme turvallisuuteen…” [Sivu 7] Aivan kuten Kirjoitukset kertoivat ennalta, lopunajan petos aiotaan keskittää rauhan ja turvallisuuden ympärille [turvatoimet]. [1 Tess. 5:1-4] Aloita olemalla valppaana sen suhteen kuinka monta kertaa sinä kuulet tai luet yhtä tai molempia näitä termejä käytettävän yhteydessä tämän päivän maailman kanssa. Koko Uuden maailmanjärjestyksen mahtavaa rakennusta rakennetaan ”rauhan ja turvallisuuden” varaan.

2) Moniarvoisuus (Diversity) – Tämä on yksi yleisimmistä termeistä, ja sen suunnitellaan valmentavan koko ihmiskuntaa uskomaan että, koska me olemme kaikki samaa ihmisyyttä, meidän pitäisi liittyä yhteen globaalissa järjestelmässä koskien hallintoa, taloutta, ja uskontoa. Taas, kirjailija käyttää tässä kohdin tätä sanaa täsmälleen samassa kontekstissa kuin UMJ-kirjailija soveltaisi sitä.

3) Koko sivu 6 käsittää maailmankartan, johon on tungettu seuraavat maailmanlaajuiset ’kriisit’:

  • ”Otsonikato globaalina uhkana”
  • ”Kaupankäynnin epätasapaino nousee ennätyskorkealle”
  • ”Maailman väestömäärä nousee 4 prosentilla”
  • ”Kriisit Persianlahdella”

Joten, he yrittävät taivutella [pelästyttää?] nämä pahaa-aavistamattomat nuoret partiolaiset uskomaan, että ainoa tapa ”ratkaista” nämä oletetut ongelmat on yhteistyö globaalissa järjestelmässä. New Age -kirjailija ei olisi voinut toimia yhtään
paremmin.

4) ”Toisistaan riippuvaiset (Interdependent)” – Ennen kuin UMJ:n painostus tuli julkiseksi ja alkoi tosissaan vuonna 1975, amerikkalaiset eivät koskaan olleet kuulleet tästä termistä. ”Toisistaan riippuvaiset” -termiä käytetään ilmaisemaan vakavuutta koskien globaalin järjestelmän tarvetta. Loppujen lopuksi, me kaikki asutamme vain yhtä maailmaa. Me olemme kaikki niin riippuvaisia toisistamme kuin olisimme ”kytkettyjä toisiimme”. Jälleen, tätä sanaa käytetään valmentamaan ihmisiä globaalin järjestelmän käsitteeseen. Tietenkään, kukaan ei vaivaudu selittämään tämän globaalin järjestelmän täyttä kuvaa, joka on hengellisesti ajettu ohjelma saattamaan koko maailma kristuksen [Antikristus] alaisuuteen.

Luku kansalaisuudesta

Kansalaisuus määritellään korrektisti ”perusoikeuksien ja vapauksien asetuksena, ihmisten velvollisuuksina ja vastuunkantoina, jotka asuvat hallinnoidussa yhteisössä”. [Sivu 9]

Minulla ei ole vaikeuksia tämän määritelmän kanssa. Kuitenkin, minulla on hankaluuksia sen tosiseikan kanssa, että tämä ”kansalaisuus (Citizenship)” -luku jaetaan kahteen osaan,

a) ”Yhdysvaltojen kansalaisuus” sekä
b) ”Maailmankansalaisuus”.

Minulla on suuria vaikeuksia tämän jälkimmäisen osan opetusten kanssa. Salli minun lainata sanatarkkaan tästä lyhyestä osiosta; minun kommenttini ovat sulkumerkkien sisällä, ja heidän lausuntonsa ovat lainausmerkkien sisällä.

”Maailmankansalaisuus (World Citizenship)” – ”Nykypäivän maailman keskinäinen riippuvuussuhde on avartanut kansalaishyveen tarkoitusta, meidän velvollisuuttamme tehdä parhaamme kaikkien ihmisten hyväksi meidän yhteisöissämme. Kansalaishyve ei enää tarkoita vain kansakuntamme puolustamista kun sitä uhataan. Se tarkoittaa myös globaalin moniarvoisuuden kunnioittamista koskien muita ihmisiä, niin että maailmanyhteisö voi tehdä yhteistyötä kaikkien hyväksi ja välttää konfliktin.” [Jälleen, yksittäiset kansakunnat jätetään koskemattomiksi, kansirakenteiden kanssa, jotka muodostetaan kaikkien ympärille ja yläpuolelle. Tämä on Uuden maailmanjärjestyksen ohjelman lauseyhteys uudelleenorganisoimaan maailma 10:ksi superkansakunnaksi, joista NAFTA on kansakunta numero 1 – Katso uutinen NEWS1002, ”NAFTA, Raamatun profetian täyttymys” kaikkia yksityiskohtia varten. Vaara tässä korostuksessa ”kunnioittaa globaalia moniarvoisuutta koskien muita ihmisiä, niin että maailmanyhteisö voi tehdä yhteistyötä kaikkien hyväksi ja välttää konfliktin”, on se, että se edellyttää maailmanhallituksen, joka voi tyrkyttää tahtoaan kaikkien maailman ihmisten ylle, ilman että se tulee todella ilmi sanomalla niin.]

”Maailmankansalaisuus ei koske ainoastaan valtion suhdetta toisiin valtioihin, vaan myös sen kansalaisen suhdetta toisiinsa. Yhdysvaltojen kansainvälinen turvallisuus on suoraan linkitetty siihen, miten informoituja ja kohteliaita muihin kulttuureihin nähden Amerikan kansalaiset ovat. USA:n sisällä, informoidut kansalaiset tulevat säilyttämään amerikkalaisen yhteiskunnan vapaana suvaitsemattomuudesta, rasismista, seksismistä, ja kulttuurillisista ennakkoasenteista.” [Kaikenlaisia perusteluja voitaisiin tehdä siitä, että Yhdysvaltojen kansainväliseen turvallisuuteen ei vaikuta lainkaan se, miten informoituja ja kohteliaita amerikkalaiset saattaisivat olla muihin kulttuureihin nähden. Miten naurettava tämä väite todella onkaan!! Silti, meidän nuorille partiolaisille opetetaan tätä hölynpölyä. On myös järkyttävää nähdä, että radikaalien feministien päämuotisanat ovat tehonneet tähän partiolaisuuden ansiomerkki-kirjaan, toisin sanoen, suvaitsemattomuus, seksismi, ja kulttuurilliset ennakkoasenteet. Näitä sanoja käytetään jatkuvasti edistämään homoseksuaalisuuden asiaa ja ketä tahansa vastaan, joka uskaltaa olla eri mieltä heidän agendansa kanssa, erityisesti koskien uudestisyntyneitä kristittyjä.]

”Kun, maailmankansalaisina, amerikkalaiset tuomitsevat sen kuinka toiset kansakunnat kunnioittavat tai rikkovat arvoja, kuten oikeudenmukaisuutta, vapautta, tasa-arvoa, moniarvoisuutta, rehellisyyttä, arvokkuutta, ja yksityisyyttä, niin ajatusprosessin ja eettisen käyttäytymisen johdosta, meitä pakotetaan tuomitsemaan omia arvojamme ja kansallista luonnettamme yhtä lailla.” [Tämä lause yksinkertaisesti selittää, että amerikkalaiset OVAT maailmankansalaisia! Nuoret mielet hyväksyvät auliisti tämän opillisen väitteen TOSIASIANA, hyväksyen sen mukisematta, ilman kriittistä ajattelua siitä, onko tämä lausunto totta. Ja, mitä se tarkoittaa, että meitä amerikkalaisia ”pakotetaan tuomitsemaan omia arvojamme ja kansallista luonnettamme”? Erikoisesti siksi, koska sellainen tuomio aiotaan tehdä perustuen siihen miten muut kansakunnat kunnioittavat tai rikkovat edellä lueteltuja arvoja? Minkälainen subjektiivinen mittapuu se on?! Me olemme aina pitäneet kiinni siitä, että sellaiset mittapuut ovat objektiivisia, eivät avoinna muutokselle, tai keskustelua varten.

Lopuksi, sillä aikaa kun tämä ansiomerkki-kirja puhuu ”etiikasta” useissa tapauksissa, se ei koskaan mainitse mihin tämä ”etiikka” perustuu. Amerikka on perinteisesti määritellyt etiikan kristinuskon ehdottomien mittapuiden muodossa, ja on määrännyt niin kansallisissa keskusteluissamme ja instituutioissamme. Mutta, tänään, sellaiset ehdottomat standardit on hylätty kaikkialla yhteiskunnassamme, pisteeseen, missä ”etiikka” voi tarkoittaa mitä tahansa kenelle tahansa milloin vaan. Surullista kyllä, meidän partiopojillemme ollaan opettamassa tätä moraalista relativismia. Kertaakaan ei kristinuskoa tai Jeesusta Kristusta mainittu tässä kirjassa.]

”… Oleminen hyvänä maailmankansalaisena merkitsee muiden valtioiden ihmisoikeuksien kunnioittamista … Maailmankansalaisina ja amerikkalaisina, meidän täytyy soveltaa meidän ainutlaatuista yhteiskunnallista kokemustamme etsiäksemme ja luodaksemme demokraattisia vastauksia globaaleihin kysymyksiin.”

Nyt salaisuus paljastuu! Tämän ansiomerkki-kirjan päämäärä on luoda ”hyviä maailmankansalaisia”. Ja, huomaa kansalaisuusjärjestys tässä viimeisessä lauseessa: me olemme maailmankansalaisia ensiksi ja amerikkalaisia toiseksi! Meidän partiopojillemme ollaan opettamassa, että Amerikan suvereniteetti on toissijaista verrattuna globaalin hallituksen suvereniteettiin, jonka paljastetaan myöhemmin olevan Yhdistyneet Kansakunnat. Tietysti, on olemassa monia, monia asioita väärin opetettaessa globaalia suvereniteettia meidän partiolaisille.

Ensinnäkin, yhden-maailman hallinto, talous, ja uskonto on saatanallinen; viimeinen kerta, kun sitä yritettiin, oli Baabelin torni, missä Babylonian kuningas Nimrod koetti yhdistää maailman, aivan kuten Uuden maailmajärjestyksen suunnitelma näkee mielessään tänään. Jumala pysäytti tämän yrityksen aiheuttamalla monien kielten ilmestymistä paikalle, mikä jäädytti Baabelin torni -projektin. Kun ihmiset kokoontuivat yhteen perustuen kykyyn kommunikoida keskenään, he sitten, hajaantuivat kaikkialle maapallolle. Erilliset kansakunnat ja kulttuurit muodostettiin, ja suuri joukko uskontoja synnytettiin. Kaikki nämä eroavaisuudet estivät ihmiskuntaa ikinä muodostamasta yhden-maailman hallitusta. Toisin sanoen, Jumalan suunnitelma maapallolle on erottaa se moniin kansakuntiin, hallituksiin, ja talouksiin, samalla kun saatana yrittää jatkuvasti saattaa koko maan jälleen yhteen. Jumalan suunnitelma sisältää monia hallituksia; saatanan suunnitelma on saada yksi maailmanhallitus.

Toiseksi, tällöin tehdään rohkea olettamus, että uusi globaali hallinto tulee aina olemaan hyväntahtoinen. Sen olisi parempi olla, koska se aikoo omistaa kaiken sotilaallisen, poliittisen, ja taloudellisen voiman maailmassa. Jos tämän hallinnon olisi joskus määrä kääntyä absoluuttiseen dikatatuuriin, maailman kansat tulisivat olemaan valtavissa vaikeuksissa. Tietenkin, me tiedämme, että Uuden maailmanjärjestyksen ohjelma näkee mielessään juuri sellaisen absoluuttisen diktatuurin jo alusta alkaen; he vain eivät ole kertoneet suurelle yleisölle tätä tosiasiaa vielä.

Kolmanneksi, samalla kun useita lausuntoja annetaan siitä, että tämä UMJ tulee pohjautumaan lakiin, kukaan ei vaadi tietää ketkä saattaisivat olla lakien luomisen takana. Me otaksumme, että Yhdistyneiden Kansakuntien laki tullaan hyväksymään lainlaatijoiden kokouksessa samalla lailla kuin Yhdysvaltojen Kongressissa, jonne tullaan valituksi äänestäjien kautta. Mutta, tämä olettamus on väärä. Yhdistyneiden Kansakuntien lait tullaan luomaan ihmisillä, joiden ei koskaan tarvitse vastata kenellekään äänestäjälle vaaleissa. Mutta, tietenkään, kukaan ei kerro meille tuota, ainakaan sellaiset kirjaset kuin tämä kyseessä oleva!

Muuttuvat kanssakäymiset maiden välillä

Tämä luku todella siirtää partiolaisuuden Uuteen maailmanjärjestykseen; se alkaa lainaamalla häpeämätöntä New Age -kirjailijaa, Alvin Tofleria, joka ennusti, että ihmiset tuntisivat kuin he olisivat shokissa siitä kaikesta nopeasta muutoksesta, jota tapahtuu maailmanlaajuisesti niinkin lyhyessä aikajaksossa. Sitten, luku luettelee monia näistä muutoksista: tietoliikenne, edistysaskeleet televisiolähetyksissä, edistysaskeleet puhelinteknologiassa, edistysaskeleet muussa kommunikaatioteknologiassa, ja kulkuneuvot. Tälle luvulle olennaisinta on se, että nämä muutokset ovat siirtämässä maailmaa nopeasti kohti yhden-maailman järjestelmää. [Kyllä se nyt on vain todettava, että Illuminati-yhtiö Nokian kännykät ovat suuresti edesauttaneet UMJ:n kehitystä, kun kännykkäverkkojen avulla voidaan kehittyvienkin maiden kansalaisia jatkossa seurata karjalauman tavoin. Nokian kuuluisa iskulause on sitäpaitsi Connecting People, eli ihmisten yhdistäminen, joka on UMJ:n päämäärä. Suom. huom.]

Kuitenkin, tämän luvun loppu listaa kaikki ongelmat, joita tämä kehittyvä teknologia aiheuttaa, ja se kuulostaa kuin tyypilliseltä äärivasemmiston äärimmäisyysympäristönsuojelulta tässä maassa. Kun sinä luet näistä ”ongelmista”, jotka oletettavasti aiheutuvat meidän korkeasta teknologiasta, muista eri osat Uuden maailmanjärjestyksen ohjelmasta: 1) Lopettaa meidän nykyinen korkeateknologinen teollisuuskulttuuri. 2) Tarkoituksellisesti ”luoda” niin suunnattomia globaaleja ongelmia, joista voidaan selvitä vain globaalin hallinnon avulla.

Nyt, nämä ovat globaaleja ongelmia, joita opetetaan meidän partiopojille, joista mikään ei ole totta, ainakaan tosia globaalilla tasolla, johon niitä kuvaillaan.

”Toisiinsa kytkeytyneessä maailmassa, edut teknologisista edistysaskeleista jaetaan, mutta niin on maksujenkin laita.

** Hiili- ja öljyvarastot ovat loppumassa johtuen koneiden, jotka saavat voimansa sisäisistä polttomoottoreista, maailmanlaajuisesta käytöstä. [Joka hetki kun joku valittaa, että öljy- ja hiilivarastot ovat loppumassa, joku öljymies löytää uusia lähteitä, tähän mennessä tuntemattomia. Sikäli kuin sisäiset polttomoottorit ovat huolen aiheena, muista Al Goren väite, kirjassaan ”Earth In The Balance (Maapallo tasapainossa)”, että sisäinen polttomoottori on suurin uhka ihmiskunnan henkiinjäämiselle?]

** Trooppisia sademetsiä ja muita ympäristöalueita ollaan tuhoamassa niiden tuottamien raaka-aineiden takia. [Sillä aikaa kun tämä saattaa olla totta joissakin kehitysmaissa, se ei ole totta maailmanlaajuisesti, kuten on osoitettu kerta toisensa jälkeen. Seuraavan kerran kun sinä kuulet tilastoja siitä, miten monta eekkeriä metsää ollaan tuhoamassa per päivä, tai per viikko, tai per kuukausi, mene laskukoneesi luokse nähdäksesi onko näissä tilastoissa järkeä. Sinä tulet huomaamaan, että niissä ei ole järkeä, ja että ne ovat totaalisesti sepitettyjä.]

** Luonnonsuojelualueet ja erämaat pilataan turistiliikenteellä…”

Tämä luku tekee johtopäätöksen, ”Kun maailmamme fyysinen tila on vaarassa, globaali talous on vaarassa myös.” (Sivu 25)

Mikä oli Uuden maailmanjärjestyksen suunnitelma, kun maailma siirtyi tämän suunnitelman lopullisiin vaiheisiin?

”Kun me tulemme valtakuntaamme, meidän kaunopuhujamme tulevat tulkitsemaan suuria ongelmia, jotka ovat kääntäneet ihmiskunnan ylösalaisin saattaakseen sen, lopulta, meidän hyväntekeväisen hallintomme alaisuuteen. Kuka tulee koskaan epäilemään, sitten, että kaikki nämä ihmiset järjestettiin meidän taholta poliittisen suunnitelman mukaisesti, josta kellään ei ollut paljoakaan aavistusta monien vuosisatojen kuluessa?” (Siionin viisaiden pöytäkirjat)

Sanoisin, että UMJ:n kaunopuhujat ovat melko tehokkaasti ilmaisseet sellaisia suuria ongelmia, jotka ovat kääntäneet ”ihmiskunnan ylösalaisin”, eivätkö olekin? Valitettavasti, sinun partiopojastasi on tulossa seuraava uhri!

Kansakuntien uusi maailmanjärjestys

Tämä osio todella tunnistaa tämän ansiomerkki-kirjasen siksi, mikä se todella on: valmennustyökalu. ”Uusi taloudellinen maailmanjärjestys nostettiin esiin, kun kommunismi romahti ja demokraattiset hallinnot alkoivat muodostua itäiseen ja keskiseen Eurooppaan.” (Sivu 33)

He eivät aivan sanoneet, ”Uusi Maailman Järjestys”, mutta he tulivat todella lähelle sitä. Kuitenkin, sivulla 71, he käyttivät tätä kauheaa termiä, kun he sanoivat, ”Nyt kun kylmä sota on päättynyt ja uusi maailmanjärjestys noussut esiin, kansakunnat itäisessä ja keskisessä Euroopassa sekä entisessä Neuvostoliitossa ovat alkaneet omaksua demokraattisia järjestelmiä.”

Älä ole petetty: sinun rakastettua partiopoikaasi valmennetaan hyväksymään Uuden maailmanjärjestyksen ohjelma saatanallisesta globaalista hallinnosta. Mutta, tietenkin, hänelle ei ole kerrottu, että tämä ohjelma on saatanallinen; pikemmin, hänelle esitellään näitä käsitteitä mahdollisimman ylevän retoriikan kanssa. Kun hän saa selville totuuden, tulee olemaan liian myöhäistä!

Sinun partiopoikaasi ollaan nyt kouluttamassa hyväksi ”maailmankansalaiseksi” ennen kaikkea. Häntä koulutetaan uskomaan, ettei minkään kansakunnan pitäisi olla riippumaton, ja ettei mikään kansakunta voi enää toimia yksinään. Pikemmin, vain ”kansojen yhteisö”, joka saa ilmauksensa Yhdistyneissä Kansakunnisssa, voi tehdä päätöksiä ja lakeja. Vain varmistaakseen, että partiopoika saa tämän viestin, koko sivu 45 kuvailee Yhdistyneiden Kansakuntien hallinnon organisatorista rakennetta.

Vanhemmat, teidän rakastettua poikaanne, teidän ylpeää partiolaistanne, ollaan turmelemassa, valmentamassa, hyväksi ”maailmankansalaiseksi”, ja hyväksymään kauhistuttavia pakanallisia arvoja, joita ollaan tyrkyttämäisillään tämän maailman ylle. Mitä sinä voit tehdä? Sinä et halua muuttaa järjestelmää tässä vaiheessa. Sinä voisit ehkäpä suostutella paikallista partiolaisjoukkoa vapauttamaan poikasi hankkimasta tätä ansiomerkki-kirjasta, mutta uskoa minua, hyvin pian on tulossa aika, kun tämäntyyppinen opetus on maailmanlaajuista ja pitkällä läpi koko partiotoiminnan.

Mitä tulee julkiseen kasvatukseen, sinun ainoa ratkaisusi suojella poikaasi saattaa olla hänen vetäminen pois partiolaistoiminnasta. Suuri osa elämänarvoista, joita se opettaa, voidaan oppia muiden lähteiden kautta, sekä kotona että seurakunnassa. Niin kauhea kuin tämä tilanne onkin, se on vain yksi esimerkki lisää tämän hirvittävän järjestelmän tunkeutumisesta, jota kutsutaan Uudeksi maailmanjärjestykseksi.

Partiopoikatoiminnan muistomerkki – Washington D.C. – 15th Street, melkein risteyskohdassa Pennsylvania Avenuen kanssa

Kun Chris Pinto ja minä, kolusimme Washington D.C.:tä, valmistelemassa videotamme, "Riddles In Stone: The Secret Architecture of Washington, D.C." (Arvoituksia veistoskivessä: Washington D.C.:n salainen arkkitehtuuri), me kävelimme pitkin 15th Streetiä kohti Pennsylvania Avenuen risteyskohtaa. Yhtäkkiä, Chris pysähtyi reitillään ja kutsui minut puiston halki. Hän oli selvästi kiihtynyt.

Kun minä riensin hänen luokseen, hän osoitti veistosta, kuvattu vasemmalla. Symbolismi oli välittömästi kirkas: Tämä oli kuvaus satanistisesta/vapaamuurarillisesta uskomuksesta kuinka ”Jumalallinen lapsi” (Divine Child) tullaan synnyttämään maailman näyttämölle. Mikä on tämä uskomus? Vapaamuurarit uskovat, että Jumalallinen lapsi (vapaamuurarikristus) tullaan hedelmöittämään ja synnyttämään hengellisellä tasolla ja että sikiäminen ja synnytys tullaan siirtämään fyysiselle tasolle. He uskovat, että tämä hengellinen sikiäminen tapahtuu seuraavasti:

1) Jumalallinen isä (Divine Father) ja –

2) Jumalallinen äiti (Divine Mother), asettautuvat seksuaaliseen liittoon hengellisessä ulottuvuudessa, synnyttäen –

3) Jumalallisen lapsen (Divine Child), joka ilmestyy maailman näyttämölle vapaamuurarikristuksena, jota kristityt kutsuvat oikealla tavalla Antikristukseksi.

Tämä on täsmälleen sitä, mitä me näemme tässä partiopoika-monumentissa, yläpuolella! Jumalallinen isä näytetään takana ja Jumalallisen lapsen oikealla puolella, kun taas Jumalallinen äiti näytetään takana ja vasemmalla puolella Jumalallista lasta. Ei ole epäilystäkään siitä, keneksi vapaamuurarikristus osoitetaan tässä: Kotka-partiolaiseksi (the Eagle Scout)! Hän on täydellinen ihminen, jonka ovat synnyttäneet Jumalallinen isä ja äiti.

Miten okkultistit kuvailevat tätä seksuaaliliittoa Jumalallisen isän ja äidin välillä, fyysistä suhdetta, joka synnyttää Jumalallisen vapaamuurarikristuksen?

He kuvailevat sitä geometrisen kuvion, suorakulmaisen kolmion, käytön kautta, kuten näytetään vasemmalla. Kuuntele vapaamuurarikirjailijan, R.H. MacKenzien, selitystä:

”Suorakulmaiseen kolmioon viitattiin myös merkittävänä kuviona. Egyptiläisten keskuudessa, vaakasuora kantasivu edusti Osirista, tai miespuolista periaatetta; pystysuora kantasivu, Isistä, tai naispuolista periaatetta; hypotenuusa, Horusta, heidän poikaansa, tuotosta.” ["Masonic and Occult Symbols Illustrated" (Masonistiset ja okkulttiset symbolit kuvitettuna), Tri. Cathy Burns, s. 34]

Uskomatonta kyllä, masonistinen arkkitehti, Pierre L’Enfant, suunnitteli erään suuren suorakulmaisen kolmion Liittovaltion hallintokeskukseen (Government Center), jota kutsutaan tänään nimellä ”The L’Enfant Triangle”. Myöhemmin, 33. asteen vapaamuurarin, presidentti George Washingtonin, ohjauksessa, toinen suorakulmainen kolmio lisättiin. Tuota kolmiota kutsutaan nimellä ”The Federal Triangle (Liittovaltion kolmio)”. Nämä kaksi kolmiota edustavat vapaamuurarien suunnitelmaa synnyttää Antikristus maailman näyttämölle.

Miten tämän masonistisen suorakulmaisen kolmion kolme elementtiä kuvataan?

1) Vaakasuora osa esittää Jumalallista isää – Washington D.C.:ssä, pakanajumala Baal näytetään muissa symboleissa, joten hän on Jumalallinen isä. ”Liittovaltion kolmiossa”, Baal esitetään Constitution Avenuen (Perustuslaki-katu) kautta.

2) Pystysuora osa esittää Jumalallista äitiä, jonka osoitetaan muissa symboleissa olevan viljajumalatar (Corn Goddess), Cybele. ”Liittovaltion kolmiossa”, Cybele esitetään 15th Streetin kautta.

Tämän symbolismin alla, jumalatar aikoo tulla raskaaksi Jumalallisesta lapsesta ja synnyttää hänet oikealla hetkellä maailman näyttämölle! Koska Cybele, viljajumalatar, kuvataan läpi koko hallintokeskuksen, me oletamme, että hän tulee olemaan Jumalallinen äiti, kuitenkin, mustan magian satanistit pitävät kiinni siitä, että Jumalallinen äiti tulee olemaan vampyyridemoni – jumalatar Lilith (Lue kaikki yksityiskohdat uutisesta NEWS2391, otsikolla, ”Jennifer’s Body -elokuva herättää henkiin saatanallisen demonin – vampyyri Lilithin – Antikristus-valmennusta massoja varten”)

Mustan magian satanistit ovat kauan pitäneet kiinni kannasta, että Lilith tulee olemaan se, joka synnyttää Antikristuksen.

3) Hypotenuusa tässä kolmiossa esittää Jumalallista lasta, jonka me tunnistamme "Eye of the Phoenix" (Feeniks-linnun silmä) DVD:ssä olevan nimeltään ”Destiny (Kohtalo)”. Tämä täydellinen ihminen, Destiny, kuvataan Liittovaltion arkistorakennuksen (Federal Archives Buildning) tympanonin (päätykolmion) sisäpuolella kohtaamassa Pennsylvania Avenuen, katu, joka edustaa Jumalallista lasta.

Sekä L’Enfantin että Liittovaltion kolmiot käyttävät Pennsylvania Avenueta heidän hypotenuusanaan. Tämä hypotenuusa on vapaamuurarikristus, täydellinen mies (the Perfect Man), ’Kohtalo’, joka johtaa maailmaa tympanonin sisällä Liittovaltion arkistorakennuksen huipulla katsoen ylitse Pennsylvania Avenuen. [Suomen oma ’täydellinen mies’ lienee Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtaja, kunnon ’partiopoika’, Jorma ’bilderberg’ Ollila. Suom. huom.]

Sen vuoksi, Kotka-partiolainen (the Eagle Scout), joka esiintyy tässä muistomerkissä, on ”täydellinen ihminen” tai Jumalallinen lapsi, nimeltään ”Kohtalo”. Huomaa, myös, missä tämä partiopoika-muistomerkki sijaitsee. Se on 15th Streetillä, joka on pystysuora, tai naispuolinen, osa Liittovaltion kolmiosta (Federal Triangle). Ja, se on vain lyhyen välimatkan päässä pisteestä, jossa 15th Street risteytyy Pennsylvania Avenuen, Liittovaltion kolmion hypotenuusan, kanssa, joka esittää ”Kohtaloa”, Jumalallista lasta.

Kun minä mietin roolia, joka Kotka-partiolaiselle annettiin tässä muistomerkissä – esittäen täydellistä vapaamuurarikristusta – minun ajatukseni hakeutuivat koskemaan vapaamuurariuden roolia partiolaispoika-liikkeen perustamisessa alkujaan. Oliko olemassa voimakas vapaamuurarijohto aivan partiolaisuuden alkupäivinä? Kuten osoittautuukin, kyllä siinä kohden varmasti oli.

Partioliikkeen perusti entinen brittiläinen armeijan kenraali, Robert Baden-Powell, myös tunnettu ”ensimmäisenä paroni Baden-Powellina” (Wikipedia Online Encyclopedia).

”Paluumatkallaan Afrikasta vuonna 1903, Baden-Powell huomasi, että hänen sotilaskoulutuksen käsikirjastaan, Aids to Scouting (Opas sotilastiedusteluun), oli tullut bestselleri, ja sitä käytettiin opettajien ja nuorisojärjestöjen toimesta. Seurauksena hänen osallistumisestaan sotilaspoikien prikaatiin (Boy’s Brigade), prikaatin sihteerinä ja upseerina, ollen vastuussa sen tiedusteluosastosta, ja saaden rohkaisua ystävältään, William Alexander Smithiltä, Baden-Powell päätti uudelleenkirjoittaa Aids to Scouting -kirjan sovittamaan sen nuorelle lukijakunnalle… Ensimmäinen kirja koskien partioliikettä, Baden-Powell’s Scouting for Boys, julkaistiin kuudessa erässä vuonna 1908, ja sitä on myyty suunnilleen 150 miljoonaa kopiota neljänneksi myydyimpänä kirjana 20. vuosisadalla.”

Nyt, tämän hetken kysymys on, oliko Robert Baden-Powell vapaamuurari? Samalla kun ei ole mitään todistusaineistoa siitä, että Baden-Powell oli vapaamuurari, hänen elämässään ja varhaisessa partiolaisuudessa mitä varmimmin oli vapaamuurarien vaikutusta. Kuuntele tätä masonistista artikkelia, pantu Brittiläisen Kolumbian viralliselle verkkosivulle.

”Lordi Baden-Powellin on selvästikin täytynyt hyväksyä vapaamuurarius, sillä hän esitteli ensimmäiselle looshille (No. 488, Victoria) kantamaan hänen nimeään kirjassa the Volume of Sacred Law (Teos pyhästä laista), joka on vieläkin käytössä. Sen esilehti varustettiin siten hänen omistuskirjoituksellaan: ’Parhain terveisin looshin menestyksestä sen taitavassa työssään, Baden-Powell of Gilwell. Toukokuun 12. päivänä 1931’. Hänen isoisänsä, kunnianarvoisa David Michael Baden-Powell vihittiin tässä looshissa ja pysyi aktiivisena jäsenenä. Looshin arkistot osoittavat hänen olleen looshin Menneisyyden Mestari (Past Master of the lodge).” ("Freemasonry and Lord Baden-Powell", Grand Lodge of British Columbia and Yukon)

Tämä masonistinen artikkeli jatkaa:

”On hyvin tunnettua, että Baden-Powell lainasi runsaasti hänen ystävältään Rudyard Kiplingiltä, kun hän loi Sudenpentu-ohjelman. Kipling vihittiin Hope and Perseverance (Toivo ja sinnikkyys) -looshissa, Lahoressa. Hän mainitsi usein Ammattikunnan kirjoituksissaan: The Mother -looshin ollessa vain yksi esimerkki. Punjabin the District Grand Lodgen (suurlooshi) museossa, Lahoressa, on puunuija ja taltta, lahja veli Kiplingiltä käsinkirjoitetun viestin kanssa. Jos katsoo läheisesti molempien liikkeiden rakenteeseen, uskomuksiin ja tavoitteisiin, voidaan nähdä, että ne teroittavat yksilön ja yhteiskunnan kunnioituksen korkeimpia ihanteita yhdistettynä velvollisuuden- ja vastuuntuntoon, jotka ilmenevät itseluottamuksessa, toisten palvelemisessa ja hyväntekeväisyydessä kaikkia kohtaan.”

”Lady Olave Baden-Powell (1889/02/22-1977/06/19), on vahvistanut, että B-P ei ollut vapaamuurari, mutta hänen nuorempi veljensä, majuri David Baden-Powell, oli Ammattikunnan jäsen.”

Nyt, kääntäkäämme huomio vapaamuurariuden vaikutukseen järjestössä ja partiolaisuuden ihanteisiin.

”B-P:n partioliike oli painottanut kampanjointia, leirielämää, tiedustelua (tracking), ritarillisuutta, hengenpelastusta, kansalaisoikeutta, jne. Hän suunnitteli partiolupauksen ja -lain (promise and law), merkin, tervehdyksen ja kädenpuristuksen. Jokaisella vapaamuurariuden asteella, tietenkin, on omat lupauksensa (velvoitteet), tervehtimismerkit ja kädenpuristukset (käsiotteet). Joku voisi myös osoittaa, että partiolaisuuden hierarkia, arvojärjestelmä huipentuen Kotkaan, on samankaltainen kuin vapaamuurariudessa, tasojen järjestelmä, joka skottilaisessa riitissä huipentuu Kaksoiskotkaan (Double Eagle). Partiolaisuudessa on seitsemän arvoastetta; seitsemän askelmaa näkyvät silmiinpistävästi vapaamuurariuden 2. asteen keskikammion luennossa (in the Middle Chamber Lecture). Filosofisesti, partiolaisen palvelus Jumalalle ja synnyinmaalle, hänen veljeytensä ja iskulause ’Tee hyvä työ päivittäin’ on jotakin, jonka kanssa kuka tahansa vapaamuurari olisi yhtä mieltä.” ("Freemasonry, Scouting and the Order of the Arrow" (Vapaamuurarius, partiolaisuus ja Nuolenpään Järjestys), by S.M. Adkins)

Vapaamuurarius vaikutti hyvin raskaasti amerikkalaiseen partiopoikatoimintaan.

”Heinäkuun 16:ntena 1915, kaksi partiolaista nimeltään E. Umer Goodman ja Carroll A. Edson keksivät Nuolenpään Järjestyksen (the Order of the Arrow, OA) Treasure Island -lomakeskuksessa, Philadelphian Neuvoston kesäleirillä. Edson oli 32. asteen skottilaisen riitin vapaamuurari; Goodmanista tuli vapaamuurari vasta kun OA keksittiin, mutta joka lopulta myös saavutti 32. asteen. Rituaalin kirjoittaminen, kuitenkin, uskottiin eräälle, tuntemattomalle 32. asteen vapaamuurarille… Se mitä tapahtui vuonna 1932, oli OA-terminologian ’vapaamuurariudesta poistaminen (de-Masonification)’, mutta perusmasonistinen rakenne jäi jäljelle. Nuolenpään Järjestys koostuu kolmesta kunniatasosta: Koettelemuksen, Veljeyden (tunnettu vuonna 1927 ”veririitin” tasona!) ja Valppauden kunniatasosta. Nämä vastaavat kolmea vapaamuurarien tasoa eli oppipojaksi astuminen (Entered Apprentice), toveritaito (Fellowcraft) ja mestarimuurari (Master Mason). OA:ssa, kullakin kunniatasolla on oma kädenpuristuksensa, tervehtimismerkkinsä, ja ’salasanansa’. (Koettelemustasolla tätä kutsutaan nuhteluksi (admonition). Veljeskunnan jäsen vastaa rituaaliseen kysymykseen. Valppauden kunniatasolla on kolme tunnussanaa.) Kullakin kunniatasolla on oma velvoitteensa ja seremoniansa, joka tehostaa Järjestyksen opetuksia. Vapaamuurariudessa, kullakin tasolla on oma käsiotteensa, askelmansa, merkkinsä, salasanansa ja velvoitteensa. Me olemme jo huomauttaneet, että ne ovat molemmat järjestäytyneet loosheiksi; OA:ssa yhdeksi kansalliseksi looshiksi (National Lodge), joka pakottaa säännöllisyyteen. Vapaamuurariudelle on olemassa Suurlooshi (Grand Lodge) jokaiselle osavaltiolle.” (Ibid.)

”Ja miten on OA:n vihkimisseremonioiden laita? Ensiksi, looshin kokous avataan sen jälkeen kun on otettu selville, että ’kaikki läsnäolijat ovat jäseniä’. Tämä tehdään vaatimalla kunniatason kädenpuristusta ja salasanaa toimitettavaksi niiltä, jotka ovat paikalla. Koettelemustasolla, esimerkiksi, nuhtelu kuiskataan jäsenen korvaan johtajan taholta, jota kutsutaan nimellä Kichkinet, samalla kun kädet puristetaan yhteen, ja jäsen vastaa kuiskaamalla sen määritelmän. Looshin kokous avataan sitten aikana, jolloin tason merkki annetaan. Kandidaatit kuulutetaan ja Kichkinet lähetetään vastaanottamaan heidät.” (Ibid.)

”Vapaamuurariudessa looshin kokous avataan samalla tavalla. Jäsenyys otetaan selville käsiotteen ja tunnussanan avulla, kuiskataan korvaan, kädet puristetaan yhteen, ja looshin kokous avataan tason merkinannolla. Kandidaatit kuulutetaan ja nuorempi vartija (Junior Warden) lähetetään lausumaan kandidaatit tervetulleiksi.” (Ibid.)

Me rohkaisemme sinua lukemaan koko tämän artikkelin, sillä se antaa paljon yksityiskohtaista tietoa partiolaisuuden ja vapaamuurariuden välillä.
Nyt kun me käsitämme maailmanlaajuisen partiopoikatoiminnan vapaamuurarillisen perustuksen, me voimme paremmin ymmärtää kaksi tärkeää kohtaa tästä artikkelista:

1) Kuinka partiotoiminnan käsikirjat voivat yhtäkkiä aloittaa opetuksen Uuden maailmanjärjestyksen globalistisista periaatteista sen nuorille miehille;

2) Kuinka partiolaisuutta voidaan käyttää symbolisesti esittämään vapaamuurarikristusta, ”Kohtaloa”, partiopoikatoiminnan muistomerkissä 15th Streetillä, Washington D.C.:ssä.

Nyt meidän ymmärryksemme partioliikkeestä on täydellinen, eikö olekin? Vapaamuurarit ovat kouluttaneet kymmeniä miljoonia nuoria miehiä pakanallisen vapaamuurariuden periaatteiden mukaisesti lähtien vuodesta 1908! Useilla miljoonilla kristityillä vanhemmilla, joiden pojat olivat partiolaisia, ei ollut hajuakaan siitä, että partiolaisuus perustui vapaamuurariuteen. Todellakin, saatana on kyennyt upottamaan kyntensä syvälle koko läntiseen maailmaan salaseuran, vapaamuurariuden, välityksellä.

Aika kiitää nopeaa tahtia kun vapaamuurarien suunnitelmasta synnyttää Antikristus tulee todellisuutta.

---------------------------------

Oletko sinä hengellisesti valmis? Onko sinun perheesi? Suojeletko sinä riittävästi rakkaitasi? Tämän ministeriön tarkoitus on saada sinut ymmärtämään vaara joka uhkaa sinua, ja auttaa sitten sinua löytämään keinoja, kuinka varoittaa ja suojella rakkaitasi. Sitten kun olet kauttaaltaan valmis, sinä voit myös käyttää tietojasi keinoina avata ovi keskustelulle pelastumattoman henkilön kanssa. Minä olen tehnyt sitä monta kertaa ja olen nähnyt ihmisten tulevan Jeesuksen luokse tämän seurauksena. Nämä vaaralliset ajat ovat myös aikoja jolloin me voimme tuoda monta sielua Jeesukselle Kristukselle, saaden aikaan ikuisen muutoksen.

Jos olet ottanut Jeesuksen Kristuksen vastaan henkilökohtaisena vapahtajanasi, mutta olet ollut hyvin välinpitämätön hengellisellä matkallasi Hänen kanssaan, sinun täytyy välittömästi pyytää Häneltä anteeksiantoa sekä uudistumista. Hän antaa sinulle välittömästi anteeksi sekä täyttää sydämesi Pyhän Hengen ilolla. Sitten sinun tarvitsee aloittaa päivittäinen rukouselämä ja henkilökohtainen Raamatun opiskelu.

Jos sinä et ole ottanut Jeesusta vastaan henkilökohtaisena vapahtajanasi mutta olet tullut ymmärtämän Hänen todellisuutensa sekä lopun aikojen lähestymisen, ja haluat ottaa vastaan Hänen ilmaisen Ikuisen Elämän lahjansa, sinä voit tehdä sen nyt, omassa kodissasi. Kun sinä kerran olet ottanut Hänet vastaan vapahtajana, olet hengellisesti uudestisyntynyt, ja saat olla aivan yhtä varma Taivaaseen pääsystä kuin olisit jo siellä. Sitten sinä voit levätä vakuuttuneena siitä että Antikristuksen valtakunta ei pääse käpälöimään sinua hengellisesti.

Jos haluat tulla uudestisyntyneeksi, siirry Pelastuksen sivullemme nyt. Toivomme, että olet tullut siunatuksi tämän palvelun kautta, joka pyrkii kasvattamaan ja varoittamaan ihmisiä, jotta he voisivat nähdä tulevan Uuden Maailman Järjestyksen – Antikristuksen Valtakunnan – jokapäiväisissä uutisissaan.

Lopuksi, olisi mukavaa kuulla teistä.

Voitte lähettää meille postia joko etana tai sähköposti.

Jumala siunatkoon teitä!

Become a Headline news subscriber HERE.

Tämä on Cutting Edge Ministeriön artikkeli numero 2393.

Käännetty Cutting Edge Ministeriön suostumuksella.

Kääntäjä: Olli R. – ”nokialainen”

2 kommenttia:

  1. Vapaamuurarius perustuu alunperin Kristinuskoon. Kaikilta vapaamuurareihin liittyviltä odotetaan uskoa yhteen Jumalaan, se taas on jokaisen yksityisasia mikä/kuka tämä Jumala on. Vapaamuurarit etsivät totuutta, eikö sen löytäminen ole melko hyvä päämäärä? Koska me olemme vain ihmisiä, me emme voi tietää mitä Jumala on ajatellut meitä luodessaan, emme voi tietää mitä hän tarkoitti tehtäväksemme, meillä on monia teorioita mutta emme voi olettaa niiden olevan oikeita, koska kukaan ei ole niin suuressa asemassa että pystyisi Jumalan tekoja selittämään.

    VastaaPoista
  2. Totuus löytyy Raamatusta. Jeesus sanoo että, "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet." (Joh. 14:6-7). Siis tuntemalla Jeesuksen, me tunnemme sen yhden Jumalan, johon turvautumalla voimme pelastua ja saada iankaikkisen elämän. Ei ole muuta pelastusta maan päälle annettu.

    Lyöttäydy pois salaseurasta jos sellaiseen kuulut ja rukoile Jumalaa. Meillä ei pitäisi olla mitään siteitä pimeydessä oleviin henkivaltoihin, jotka vielä tässä maailmanajassa hallitsevat kansakuntia. Vapaamuurariuden salamyhkäiset rituaalit, opit ja symbolit perustuvat pakanallisiin mysteeriuskontoihin. Sen perimmäiset tavoitteet, kuten Uusi Maailmanjärjestys, ovat saatanasta. Korkeimpien asteiden muurarit tietävät tämän. Vapaamuurarit yleensä antavat itsestään harhaanjohtavan kuvan kuten 33. asteen arvostettu vapaamuurari Albert Pike selittää:

    "Vapaamuurarius, kuten kaikki uskonnot, kaikki mysteerit, hermetismi ja alkemia, kätkevät salaisuutensa kaikilta muilta paitsi Adepteilta ja Viisailta tai arvollisilta valituilta ja antaa symboleilleen vääriä selityksiä ja virheellisiä tulkintoja johtaakseen (etsijät) harhaan - (ja) kätkeäkseen heiltä Totuuden, jota se nimittää Valoksi sekä johtaakseen heidät pois sen luota. Totuus ei ole niitä varten, jotka eivät ole (kyllin) arvollisia."

    http://www.netikka.net/mpeltonen/muurari.htm

    Vapaamuurarien Valo on Lucifer, langennut enkeliruhtinas.

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com