Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Kristinuskon ja NewAgen yhdistäminen

Tässä Lighthouse Trails'in tammikuun uutiskirjeen johdanto. Lighthouse Trails on vuonna 2004 perustettu “ministry” varoittamaan kristinuskossa etenevästä mystisestä kehityksestä (contemplative, spiritual formation), jonka päämäärä on yhdistää kristinusko ja New Age (= teosofia). Kirjoituksen suomentaja: Samuel Korhonen


Lighthouse Trails Research Project
Lighthouse Trails'in ensimmäisestä uutiskirjeestä 2.1.2010:


Vuonna 2009 saimme todistaa kristikunnassa valtavaa kasvua kontemplatiivisessa/mystisessä Uushengellisyydessä. Tämä ei ole jonkinlainen muotivirtaus tai erillinen ilmiö. Se vahvistuu kuukausi kuukaudelta ja yhä useammat ihmiset näkevät tämän mystisen hengellisyyden hyvänä ja mahtavana keinona kokea Jumalan läheisyyttä. Monet vaikutusvaltaiset ja kunnioitetut ihmiset kristikunnassa katsovat tämän menetelmän olevan täydellisessä sopusoinnussa oikeaoppisen kristinuskon kanssa. On kuitenkin niin, ettei ole mitenkään mahdollista sovittaa interspirituaalisuutta eli sekahengellisyyttä (kontemplatiivisuuden ”hedelmä”) Ristin saarnaan ja silti pysyä uskollisena Raamatulle.

Yksi asia, jonka olemme huomanneet vuonna 2009, on merkittävä linjojen hämärtyminen selkeän New Age/Uushengellisyyden ja tämän uuden kristinuskon välillä. Esimerkki tästä hämärtymisestä tuli tietoisuuteemme juuri, kun olimme julkaisemassa tätä uutiskirjettä. Charles Stanley'n tammikuun 2010 In Touch -lehdessä
on Joseph Bentz'in artikkeli otsikolla ”I Didn't Want to Be a Christian, But . . . how running away can take you on an unexpected journey (En halunnut olla kristitty, mutta . . . kuinka pakeneminen voi viedä odottamattomalle matkalle).” Tässä artikkelissa Bentz (kirjan Silent God tekijä) kuvailee kahden naisen, joista toinen on Anne Lamott (kirjan Traveling Mercies tekijä), hengellisiä matkoja. Useimmat In Touch -lehden lukijoista tuskin tuntevat ongelmia, jotka liittyvät hänen nimeensä. Kuitenkin Lamott, joka on mainittu useissa Lighthouse Trails'in artikkeleissa, paljastaa todellisen hengellisen värinsä suositellessaan Elizabeth Gilbert'in kirjaa Eat, Pray, Love (Syö, rukoile, rakasta), jonka Oprah Winfrey (Tunnettu New Age'a kannattava TV-persoona Amerikassa. Suom.huom.) on tehnyt suosituksi. Kirja kuvailee Gilbert'in hengellisyyden etsintää, mikä vei hänet Intiaan ja itämaiseen mietiskelyyn. Hänen kirjansa on todellinen New Age- aapinen. Lamott ei ainoastaan suositellut hänen kirjaansa, vaan on myös puhunut hänen kanssaan erilaisissa tapahtumissa. Lamott sanoo Gilbert'in kirjasta: ”Tämä on ihmeellinen kirja, briljantti ja persoonallinen, hengelliseltä näkemykseltään rikas.” 1 William Paul Young sisällyttää Lamott'in omaan Uushengellisyyden kirjaansa, The Shack (Vaja), jonakin sellaisena, josta hän on ”kiitollinen”.

Vaikka emme nyt vihjaa, että Charles Stanley olisi kontemplatiivinen, koska sisällytti tämän artikkelin lehteensä, niin me uskomme, että se on täydellinen esimerkki kontemplatiivisuuden ja New Age'n yhteen sulauttamisesta siihen pisteeseen, jossa lopulta kukaan ei huomaa eroa ja se, mikä tunnetaan kristinuskona, on oleva mystinen. Tämä toteuttaa jesuiitta Karl Rahner'in näkemykset, kun hän sanoi: ”Huomispäivän kristitty on mystikko, sellainen, joka on kokenut jotakin, tai sitten hän ei ole mitään.” 2

Me Lighthouse Trails'issä luotamme, että informaatio, jota jaamme, on hyvin uskottavaa ja dokumentoitavissa. Menneen vuoden aikana olemme kohdanneet paljon vastustusta. Eräs lähde viittasi työhömme ”hölynpölynä (nonsense)”. Eräs toinen lähde vihjasi julkisesti, että me olemme ”vihaajia”. Vaikka jotkut voivat käsittää intomme ja sitkeytemme olevan negatiivista tai vihaa, niin asia on päinvastoin. Todellisuudessa meidän rakkautemme kanssaihmisiämme kohtaan antaa meille voiman työhömme. Jos tutkit huolellisesti, mitä me sanomme kirjoissamme ja uutiskirjeissämme, niin et voi löytää halveksuntaa tai kostonhalua yksilöihmisiä kohtaan, vaan sen sijaan haasteen heidän näkemykselleen kyseessä olevassa asiassa.

Paavali sanoo 2. Ts. 2. luvussa, että se hengellinen näyttämö, joka on oleva hallitseva viimeisinä aikoina ennen Kristuksen paluuta, on oleva laittomuuden salaisuus, jonka me uskomme olevan okkulttinen mystiikka. [Tämä laittomuuden salaisuus tarkoittaa myös Illuminatin salaliittoa vuodesta 1776 lähtien, jolla edistetään Uuden Maailmanjärjestyksen kehittymistä sille asteelle, jolloin lopullinen Antikristus eli vapaamuurarikristus voi ilmestyä. "Nokialainen" huom.] On olemassa kaksi syytä, miksi uskomme näin. Ensiksikin sana salaisuus (engl. mystery) tulee kreikan sanasta mysterion (tarkoittaa mystiikkaa eli salaista so. okkulttista) ja toiseksi laittomuuden ihminen ei voi osoittaa olevansa ”Jumala” mitenkään muuten, kuin okkultismin kautta, koska okkultismi julistaa – että ihminen on Jumala. Ja se on juuri tämä kontemplatiivisen/esiintulevan hengellisyyden piiloluonne, joka on esittäytynyt uutena ja paremman lajin kristinuskona, jota seurakunta tarvitsee, mutta todellisuudessa se heijastaa okkultismia ja hylkää Ristin saarnaamisen.

Hyvä esimerkki tästä on, kun Thomas Merton, jota hyvällä syyllä voisi kutsua nykyajan kontemplatiivisen rukouksen isäksi, sanoi, että jos me kaikki tietäisimme, keitä todella olemme, niin lankeaisimme maahan ja palvoisimme toisiamme, koska meissä on Jumalan puhdas kirkkaus – jokaisessa meistä. 3

Merton'in panenteistiset näkemykset mystisistä kokemuksistaan, antoivat hänelle hyvin lujan uskon ihmisen jumaluuteen. Kontemplatiivinen rukous kasvattajanaan ihmiskunnan sovitusuhri (Risti) häipyi hänen ajattelussaan merkityksettömyyteen siinä määrin, että kun eräs Sufi-mestari (islamilainen mystikko) kertoi hänelle, että Islam ei usko synnin sovitukseen eikä ”lunastuksen teoriaan”, niin Merton vastasi: ”Henkilökohtaisesti luulen, että asioissa, joissa opilliset näkemykset ovat erilaisia, tuolla erimielisyydellä ei ole paljon merkitystä.” Merton selitti, että sellaiset opit ottavat ”hengellisistä realiteeteista” (mystisistä kokemuksista) ja että ”paljon tärkeämpää on kokemuksen ja jumalallisen valon jakaminen . . . juuri tässä on hedelmällisen vuoropuhelun paikka Kristinuskon ja Islamin välillä.” 4


Me uskomme, että juuri tässä kontekstissa laittomuuden ihminen tulee julistautumaan Jumalaksi ja karkottamaan ”evankeliumin myytin”. Ja siksi me emme lopeta, mitä olemme tekemässä. Tämä on meidän motivaatiomme ja kutsumuksemme, jonka uskomme Jumalan asettaneen meille.

Toivomme on vuonna 2010, että voisimme jatkaa muiden varoittamista tänä päivänä käynnissä olevasta hengellisestä petoksesta. Halumme on myös, että voisimme rohkaista Kristukseen uskovia seisomaan vahvoina puolustamassa uskoa ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumia, joka on se ainoa tie, jonka kautta pelastus voi tulla.

”Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy.” (Gal. 6:9)


Notes:
1. from
Elizabeth Gilbert's website
2. Ignacio Larrañaga, Sensing Your Hidden Presence, p. 11, citing Rahner.
3. (from A Time of Departing, quoting Thomas Merton, Conjectures of a Guilty Bystander -1989 edition, pp.157-158)
4. Yungen, A Time of Departing, pp. 59-60 citing from Rob Baker and Gray Henry, Editors, Merton and Sufism, pp. 109-110.


”Kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa, häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen.” (Kol. 1:12-14)


Alfakurssi lisätty hengellisen muodostamisen listalle
http://www.lighthousetrailsresearch.com/spiritualformationlist.htm

(Hengellinen muodostaminen = kontemplatiivinen hengellisyys)


-------------------------------------------

Lopuksi Samuel Korhosen alias Bileamin Aasin varoitus Alfakurssista, joka edistää mystistä hengellisyyttä eli juuri tätä kristinuskon ja NewAgen yhdistämistä.


Alfakursseja -- paholainen riemuitsee!

Siunattua Uutta Vuotta!

Aasi on moneen kertaan lähettänyt varoittavia artikkeleita koskien globaalisti äärimmäisen suosittua Alfakurssia, joka on hirmuinen petos ja ekumenian ja antikristuksen tärkeä työkalu.

On murheellista todeta, että varoitukset näyttävät olevan “vettä hanhen selkään.” Ainoa lohdutus on, että historia osoittaa enemmistön yleensä olleen väärässä. Kuinka moni oli oikeassa Nooan päivinä? Vain kahdeksan. Entä Lootin?

Pikainen googlaus internetissä osoittaa, että tällä hetkellä Alfakurssin suosio Suomessa on “vapaissa suunnissakin” kerrassaan vankkumaton. Noin 15 helluntaiseurakunnan (kaikki suuremmasta päästä esim. Helsinki, Espoo, Kuopio, Mikkeli) sivuilla mainostetaan Alfakurssia ja KV-lehden vuoden ensimmäisessä numerossa on jälleen alfaa ylistävä artikkeli eikä sitä tarvitse ihmetellä – onhan ko. lehti ottanut ekumenian johtotähdekseen, minkä todistaa viime vuonna lehdelle myönnetty ekumeniapalkinto.

Aasi kuitenkin varoittaa edelleen, niin kauan, kuin sen häntä heiluu.

Paitsi että alfakurssi edistää ekumeniaa, se valmistaa tietä mystiseen kokemukseen perustuvalle kristinuskolle. Tällainen kehitys on hyvässä vauhdissa meilläkin, vaikka siitä ei juurikaan puhuta. Takavuosina Aikamedia esim. julkaisi 10-kärjessä-listaa ja Tommy Tenneyn äärimmäisen harhaoppiset Godchaser-kirjat olivat pitkään tuon listan kärjessä. Aasikin luki ensimmäisen kirjan, Tähtäimessä Jumala, joka lähti liikkeelle siitä, kun eräässä teksasilaisessa helluntaiseurakunnassa ylisteltiin niin väkevästi, että pastori lensi monta metriä ilmassa ja erikoismuovinen saarnapönttö halkesi -- ja se oli tietysti ilman muuta Jumalan teko.


Jesuiitta Karl Rahner (19. vuosisadan hyvin tunnettu roomalaiskatolinen teologi) on sanonut: “Huomispäivän kristitty on mystikko, sellainen, joka on kokenut jotakin, tai hän ei ole mitään.”

Tässä linkki erään eteläsuomalaisen seurakunnan sivulle: http://www.keravanhelluntaisrk.fi/WebPage.aspx?_navi=1002

Liitteenä uunituore Cecil Andrews'in artikkeli, jossa hän ruotii marraskuun 2009 Alpha News'issa (Alfan globaali uutislehti) ollutta Tony Blair'in haastattelua ja toteaa, tämä lehti ansaitsee “hengellisen petoksen Oscar-palkinnon.”

WEBSITE -- http://www.takeheed.net/Current_Concerns_Dec/ALPHA_NEWS_DEVILS_DELIGHT.htm

See also http://www.takeheed.net/Poodle_Blair.htm

Bileamin Aasi

2 kommenttia:

  1. Ekumenia on katolisen kirkon suunnitelma saada protestantit takaisin yhteyteensä.He ovat saaneet houkuteltua kaikki protestanttiset liikkeet ekumeniaan soluttautumalla liikkeisiin sisälle.Myöskin pakanat kelpaavat mukaan. Tämä on osa "uutta maailmanjärjestystä" jossa on yksi uskonto, uksi talous ja yksi hallinto. Katolinen kirkko on poliittinen järjestelmä joka on pukeutunut uskonnolliseen kaapuun, se on Babylonin muinainen mysteeriuskonto joka on vaihtanut pakanallisten kulttien nimet kristillisiksi. Terv. P. Virtaniemi Kuortane

    VastaaPoista
  2. Olet aivan oikeassa. Paremmin ei olisi voinut asiaa sanoa. Roomalaiskatolisuus ei itse asiassa ole kristinuskoa lainkaan.

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com