Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Legenda Suojelijoista -elokuva -- Okkultismia nuorille

Tässä ajankohtainen artikkeli norjalaiselta Berit Kjos'ilta, joka tutkii okkultismin esiintymistä nykymaailman elokuvissa ja kirjoissa. Nyt tutkimuksen alla on lapsille ja nuorille suunnattu 3D-animaationa toteutettu fantasiaseikkailuelokuva Legend of the Guardians (Legenda Suojelijoista). Elokuva perustuu Kathryn Laskyn maailmalla rakastettuihin Guardians of Ga’Hoole -kirjoihin ja se sai ensi-iltansa USA:ssa 24.9.2010 ja Suomessa 8.10.2010. Erikoista on, että tämäkin fantasiakirjallisuutena käsitetty kirjasarja on kirjoitettu 2000-luvulla Harry Pottereiden tapaan. Onko siis käynnissä sielunvihollisen masinoima suureksytys, jolla nuorisoa valmistetaan  Antikristuksen (eräänl. messiashahmo) tuloon lähiaikoina?! Näissä kirjoissa valkoisen magian "hyvä" prinssi taistelee mustan magian pahoja olentoja vastaan. Magia eli noituus on aina saatanasta.

--------------------------


Legenda Suojelijoista (The Legend of the Guardians)
Ga’Hoolen pöllöt (The Owls of the Ga’Hoole)

Katsaus tästä mystisestä kirjasarjasta joka on tarkoitettu lapsille ja nuorille


By Berit Kjos


26. lokakuuta 2010





Pöllö symbolina: ”Cherokee-shamaanit näkivät idän tornipöllöt (Screech-Owls) asiantuntijoina koskien rangaistusta ja sairautta. Cree-intiaani uskoi, että helmipöllön (Boreal Owl) vihellysäänet oli koollekutsuhuuto henkimaailmalle… Afrikassa pöllö yhdistetään noituuteen ja taikuuteen. Australialla, Kiinalla, Grönlannilla, Intialla, Indonesialla, Japanilla, Venäjällä ja Ruotsilla on kaikilla kulttuurit ja myyttiset perinteet, jotka antavat hengellisen merkityksen pöllölle.” [1] Carl Teichrib, "The Wise Old Owl"

”Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta, joka lukee loitsuja, kysyy vainaja-tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen.” (5. Moos. 18:10-11)



Halloween tulee ja menee, mutta Ga’Hoolen pöllöt – legendojensa, ennustuskykynsä, vainajahenkiensä, ja ”varispöllöjen (hagsfiends)” kanssa – vaativat kokovuotista varoittamista. Nämä suojelijat sopivat oikein hyvin maailman historiaan pakanallisista myyteistä ja mystisistä ”näkijöistä”, ja niiden seikkailut tekevät niiden okkulttisista häivähdyksistä sitäkin enemmän houkuttelevia nuorille lukijoille.

Kuten meidän maailmamme myyttiset tarinat, pöllöjen suuressa arvossa pidetyt ’legendat’ sisältävät spiritismiä, magiikkaa, murhaa, ja toivontäyteisiä illuusioita. Ja kuten tämän päivän ’Uusi hengellisyys’, niiden uskomukset kiedotaan viekoitteleviin harhaoppeihin, jotka sopivat ’inhimillisiin’ himoihin ja pilkkaavat Jumalan totuuksia.

Koska tämä kirjasarja on täynnä viittauksia ”Glaux’iin” (heidän jumalansa nimi), niin jotkut lukijat saattavat jopa rinnastaa nämä ”jalot” kertomukset kristillisiin vertauskuviin. Ilman uskoa Jumalan Sanaan ja tietämystä Hänen varoituksistaan, harvat ovat valmistautuneita erottamaan petokset. Pimeyden, pelottavien väristysten houkuttelemina, monet tulevat mielellään hyväksymään valheet.

Vilkaisu tarinan juoneen

Soren, vasta kuoriutunut tornipöllö (Barn Owl), kohtaisi pian runsaasti haasteita uskolleen, elämälleen, ja vapaudelleen. Jopa ennen kuin hän osasi lentää, hänet työnnettiin pesästään hänen vanhemman veljensä, Kludd’in, toimesta, joka aikoi tappaa hänet osana rituaalia, joka oli edellytys vihkimykselle ”Puhdasrotuisten (Pure Ones)” liigaan. Soren selviytyi putouksesta, mutta hänet kaapattiin nopeasti julmien muukalaisten toimesta, jotka olivat taitavia mieltä-tylsistyttävässä aivopesussa (”kuunvalon vilkkuminen (moon blinking)”) koskien linnunpoika-pöllöjä.

Soren ja hänen paras kaverinsa pakenivat ja lopulta löysivät tien suurelle Ga’Hoole puulle ja sen valaistuneeseen pöllöyhdyskuntaan. Mutta vastustajat, kuten Kludd ja hänen toverinsa, Nyra, jatkavat heidän rauhansa särkemistä. Kludd’in etevä poika Nyroc (joka muuttaa nimensä Coryn’iksi) pakenee vanhempiaan ja murhanhimoisia Puhdasrotuisia. Hänen poikkeukselliset psyykkiset voimansa johdattavat Ga’Hoole yhdyskunnan hämmästyttäviin voittoihin.

Samaan aikaan, mieleltään vangittu lukija tulee yhä enemmän tutuksi pimeiden voimien kanssa, jotka ovat noiden mystisten riemuvoittojen takana. Paha näyttää kasvavassa määrin normaalilta, samalla kun Jumalan ajattomat varoitukset hylätään vanhanaikaisina ja suvaitsemattomina:

”Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi! Voi niitä, jotka ovat viisaita omissa silmissään ja ymmärtäväisiä omasta mielestänsä!” (Jesaja 5:20-21)

Lukijoiden on helppo samaistua näiden kuvitteellisten pöllöjen kanssa. Heidän arvonsa, rituaalinsa ja sukulaisuussuhteensa sopivat oikein hyvin Amerikan koulujen monikulttuuriseen koulutukseen tänä päivänä. Nykyisessä jälkikristillisessä maailmassa, Jumalan muuttumaton Totuus on väännetty houkutteleviin poikkeavuuksiin, jotka heijastavat sekä meidän muuttuvia aikoja että meidän inhimillisiä taipumuksia. Epäilemättä Scholastic’illa, Harry Potter -kirjojen yhtä hyvin kuin The Guardians of Ga’Hoole -kirjasarjan yhdysvaltalaisella julkaisijalla, oli jotakin tekemistä kirjojen ”oikeaan aikaan tulevan” sanoman kanssa.

Lainaukset alla osoittavat hengelliset vaihtoehdot meidän Jumalalta saatuihin suuntaviivoihin:


Glaux (jumala)
  • ”Miksi, Glaux’in tähden?!” [8, 113] (ensimmäinen numero tarkoittaa kirjan numeroa sarjassa ja toinen numero sen kirjan sivua)
  • ”Glaux’in kautta, minä vannon…” [6, Prologue]
  • ”…kaikki me polveudumme Suuresta Glaux’ista.” [3, 17]
Vainajahenget (Scrooms; aaveet ja henget)
  • Vainajahenki, rakkaani, on henki, joka ei lepää ennen kuin sen työ maapallolla on saatettu loppuun.” [7, 54]
  • ”Eglantine (Omenaruusu) tiesi, että hän (she) unelmoi, mutta se näytti niin todelliselta…. Olisiko hänen äitinsä ja isänsä [sic] siellä? … Soren sanoi, että he olivat kuolleet. Hän oli nähnyt heidän vainajahenkensä, kuolleiden pöllöjen henget.” [5, Prologue]
  • ” ’He ovat tulleet, Eglantine.’… Heidän vanhempiensa vainajahenget olivat tulleet takaisin heihin. Kaksi vaaleaa utuista hahmoa… Sitten se oli Soren’in ääni, jonka hän (she) kuuli. ’Onko se keskeneräinen juttu, josta sinä ensiksi kerroit minulle Henkipuissa (Spitit Woods)?’ ’Kyllä.… Glaux siunatkoon, se saadaan valmiiksi.’ ” [6, 204]
  • ”Nyroc oli lentänyt pois noista liekeistä niin lujaa ja niin nopeasti kuin hän vain pystyi ja löysi pian itsensä suuntaamassa hyvän vainajahengen opastamana kohti outoa aavemaista metsää. Hän ei ollut tiennyt että oli olemassa sellaisia asioita kuten hyvät vainajahenget.” [8, 1-2]
Varispöllö (Hagsfiend; kuolleiden pirulliset henget)
  • ” ’Ha-ha!’ …naamio räjähti karskissa kolisevassa naurussa, joka sai Nyroc’in kivipiiran (linnun sisäelin) vapisemaan. Näin hänen äitinsä oli ollut oikeassa. Häntä vaivattaisiin isänsä vainajahengellä mihin tahansa hän menikään loppuelämänsä aikana. Hän oli melkein liian uupunut ja pelästynyt ajattelemaan.” [7, 145]
  • ”’Minä olen kuullut huhuja, kuitenkin, että Nyra on tapettu…’ ’Kyllä, hänen (her) vainajahenkensä, tai joku muu sanoo, että se oli varispöllö, joka nähtiin…’” [8, 62]
Psyykkinen voima
  • ”’Minä halusin olla lukematta mitä sinä ajattelet. Se oli kovaa, mutta minä vain poistuin mielestäsi.’” [8, 31]
  • ”Se alkoi pyöriä epämääräisessä hahmossa. ’Se on naamio! Metallinen naamio.’ …Nyroc oli poistunut omasta ruumiistaan ja leijui järven yllä, ja silti kun hän katsoi alas, hänen (his) kyntensä olivat uppoutuneena lujasti rantasomerikkoon. Voisiko hän olla kahdessa paikassa samaan aikaan? Mahdotonta! Mutta päänsä sisällä hän pystyi kuulemaan äänen, äänen, jota hän ei tunnistanut, ja joka kutsui häntä. ’Tule tänne, poju. Tule tänne.’… Hän näki jotakin kuten oman varjonsa siirtyvän pois hänestä. Se oli menossa kohti pyörivää hahmoa.” [7, 145]
Selvännäkeminen (Starsight; näyt ja ennustaminen) 
  • ”Soren omisti harvinaisen kyvyn: selvännäkemisen, mikä oli eräänlainen unennäkö, missä hän pystyi näkemään tulevaisuuteen, tai asioihin, joita tapahtui jossakin etäisessä paikassa.” [14, 88-89]
Mystinen transsi
  • ”Siellä oli jotakin karmaisevaa hänen (his) äitinsä [Nyra] suhteen… Hän (she) näytti menneen jonkinlaiseen transsiin. Hän alkoi puhua rahisevalla yksitoikkoisella äänellä.” [7, 54]
  • ”…jänis keskeytti hänen transsinsa ja kääntyi katsomaan Nyroc’ia….’Minä olen eräänlainen mystikko’, jänis sanoi. ’Minä näen tiettyjä asioita siinä missä toiset eivät….Minä tulkitsen hämähäkinverkkoja.’” [7, 172]
Tulenliekistä lukeminen (Flame Reading), ennustamisen muoto

Huomautus: Suosittu Disney-elokuva, Pocahontas, valaisi tämän ”tulesta näkemisen” hyvin. Elokuvan alkuasukkaat huolehtivat maasta ja kommunikoivat siinä esiintyvien henkien kanssa. Kekata, heimoshamaani, toimitti hengellisen suojan yhtälailla kuin opastuksen. Aavemaiset näyt ja kuvat, jotka nähtiin hänen maagisessa tulessaan, varoittivat heimoa karttamaan ”valkoisia” tulokkaita, jotka ”kuljeksivat maata kuten saaliinhimoiset sudet”.
  • ”’Miksi minä näen näitä asioita?’ Nyroc kysyi. ’…miksi Puhdasrotuiset tekisivät sitä mitä minä näen näissä liekeissä?’” [7, 71]
  • ”Hän muisti ensimmäisen näkynsä tulen liekeissä… Vihellysten ja tulen naksahdusäänien alapuolella, hän oli kuullut matalia murisevia ääniä ja hän oli nähnyt kummallisia hahmoja nousevan tuntemattomassa maisemassa salaperäisten olentojen harppoessa sen halki.” [7, 177]
  • ”…hiilet… näyttivät hengittävän kuten elävät olennot. Coryn’in tulesta näkeminen oli niin voimakasta nyt, että hän ei tarvinnut liekkejä. Hiilet tarjosivat hahmoja ja kuvia yhtä selvänä kuin niitä mitä hän tulkitsi tulesta. Ja mitä hän näki näissä hiilissä, oli hänen äitinsä, Nyra’n, kasvot… Siellä oli suden hahmo lähellä häntä. Sillä oli yllään luista tehty päänkoriste.” [8, 146]
Rituaaliuhraus
  • ”…hänen ei pidä missään olosuhteissa sallita läpäisevän Puhdasrotuisten murhanhimoista vihkimysseremoniaa. Se että synnynnäistä liekintulkitsijaa koulutettaisiin murhaamaan, oli mahdoton ajatus. Sellainen voima suunnattuna pahuuteen vaarantaisi pöllö-universumin tulevaisuuden.” [7, 50]
  • ”Siellä oli hiiltynyt pöllön luuranko, vielä sidottuna palaneen seipään tynkään. ’Tämä on noituutta (hagscraft)!’ Soren sanoi käheällä kuiskauksella.” [14, 104]
Rituaalinen kirjojen poltto
  • ”Tuon hämäryyden puitteissa he pystyivät näkemään pöllöpiirin seisomassa pienen tulen ympärillä. Pöllöjen kasvoja pestiin tulen hehkussa ja heidän varjonsa hyppivät yli valosyvänteiden heidän takanaan.” [14, 56]
Glaumora (Pöllöjen taivas), Hagsmire (Pöllöjen helvetti), henkipolut (spitit trails), ja reinkarnaatio (jälleensyntyminen)
  • ”…Strix Struma’n vainajahenki liukeni yöhön löytääkseen henkipolkunsa taivaaseen (glaumora).” [8, 203]
  • ”…seurattuaan tähtien henkipolkua ja levättyään hetken henkiluolassa (soul cave), kalvava suden henki pystyisi tulemaan takaisin miksi tahansa se haluaisikaan olevan.” [8, 112-113]
Usko ja pelastus (Usko, ja positiivinen ajattelu)
  • ”He eivät kuulleet Grimble’a, kun hän makasi kuolevana, psalmilaulua… muinaista pöllöjen rukousta: ’Minä olen pelastanut itseni uskomalla nuorison siipiin. Siunattuja ovat ne jotka uskovat, sillä todellakin he saavat lentää.’” [1, 162]
  • ”…usko unelmaasi….Kuule äänet kaukaisuudessa. Ja usko – ne eivät valehtele.” [6, 153-154]
  • ”…kaikki Suuren Puun pöllöt tuona yönä uskoivat….He uskoivat että oli olemassa monenlaisia totuuksia, niistä tiede, joka voitaisiin osoittaa aivojen välityksellä, ja nuo legendat, jotka voisivat käydä toteen kaikkien pöllöjen sydämissä ja kivipiiraissa, jos he vain uskoisivat….Glaux siunatkoon sinua uskostasi legendoihin.” [8, 203]
Pöllöjen tiede versus okkulttiset ilmaukset
  • ” ’Tuskin tieteellinen’, Otulissa tuhahti. ’Se ei ole tiedettä, madam. Se on ennemmin magiikkaa vanhoilta ajoilta, muinaisista ajoista.’ Otulissa oli sanomaisillaan, että hän ei uskonut magiikkaan, mutta vähän aikaa sitten hän ei ollut uskonut vainajahenkiin, myöskään. Ja nyt täällä hän (she) oli tässä Glaux’in hylkäämässä paikassa….” [8, 137]
  • ”Lähtien Strix Struma’n kummittelusta, Otulissaa, joka ei ollut uskonut vainajahenkiin ennen tätä, ajettiin hänen jäljittelemättömän tieteellisellä uteliaisuudellaan tekemään tutkimus aavemaisista ilmestyksistä. Hän otti kirjaston hyllystä kirjan, jota hän ei ollut koskaan aikaisemmin suvainnut edes katsoa: Paranormal Activity in the World of Owls Since the Time of Hoole (Yliluonnollinen aktiviteetti pöllöjen maailmassa lähtien Hoolen ajasta)…. Mutta kun hän luki sitä, asiat alkoivat olla ymmärrettäviä, erityisesti kun hän vertasi sitä hänen omiin kokemuksiinsa Strix Struma’n vainajahengen kanssa.”


Okkultiikan maailma ei ole mikään leikkikenttä meidän lapsille – ei edes heidän mielikuvituksessaan. Arkistoidun historian alusta alkaen, ihmismieliä on vedetty pimeyden voimien ja mystisten ilmestysten jännittäviin kokemuksiin ja voimavaikutuksiin. Vaikka Jumala varoitti Hänen kansaansa karttamaan sellaista pahuutta, harvat näyttivät ottavan vaarin Hänen sanastaan:

”Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat…” (1. Moos. 6:5)

”Mutta he eivät kuulleet eivätkä korvaansa kallistaneet, vaan vaelsivat kukin pahan sydämensä paatumuksessa…” (Jeremia 11:8)

”Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka lihaansa [ihmisluonto] kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää.” (Galatalaiskirje 6:7-8)

”… Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. Mutta ole sinä raitis kaikessa…” (2. Timoteuskirje 4:2-5)

” Sillä meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan ne ovat voimalliset Jumalan edessä hajottamaan maahan linnoituksia. Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle…” (2. Korinttolaiskirje 10:4-6)

Ne jotka ottavat kantaa Totuuden puolesta edessä olevina vuosina tulevat luultavasti kohtaamaan vihamielisyyttä. Seuraava kaavio saattaa auttaa lastasi antamaan viisaat vastaukset:

SYYTÖS
KUN IHMISET SANOVAT
MUISTA JUMALAN TOTUUS
Suvaitsematon ”Sinun pitäisi olla suvaitsevaisempi erilaisiin uskomuksiin ja elämäntapoihin.” Ef. 5:3-11, 15-17. ”Älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin…”
Ylimielinen ”Sinä uskot että sinun uskontosi on parempi kuin meidän.” Joh. 14:6. Jeesus sanoi, ”Ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”
Kapeakatseinen ”Sinä et ole avoin muille hengellisille traditioille.” 5. Moos. 4:39. ”...HERRA on Jumala ylhäällä taivaassa ja alhaalla maan päällä, eikä muuta Jumalaa ole.”
Oppimaton ”Sinä et ymmärrä tarvetta monikulttuuriselle ykseydelle ja ymmärrykselle.” 2. Tim. 4:3-4. ”He kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.”
Vanhanaikainen ”Sinun uskontosi ei toimi enää.” Hebr. 13:8. ”Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.”

”Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani,
minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen,
minun kilpeni, autuuteni sarvi ja varustukseni.
Ylistetty olkoon Herra!-niin minä huudan,
ja vihollisistani minä pelastun.”
(Psalmi 18:1-4)

Suomensi: Olli R. -- "nokialainen"



Article Provided by Berit Kjos

If you have accepted Jesus Christ as your personal Savior, but have been very lukewarm in your spiritual walk with Him, you need to immediately ask Him for forgiveness and for renewal. He will instantly forgive you, and fill your heart with the joy of the Holy Spirit. Then, you need to begin a daily walk of prayer and personal Bible Study.

If you have never accepted Jesus Christ as Savior, but have come to realize His reality and the approaching End of the Age, and want to accept His FREE Gift of Eternal Life, you can also do so now, in the privacy of your home. Once you accept Him as Savior, you are spiritually Born Again, and are as assured of Heaven as if you were already there. Then, you can rest assured that the Kingdom of Antichrist will not touch you spiritually.


If you would like to become Born Again, turn to our Salvation Page now.

Finally, we would love to hear from you.

You can contact us by mail or email.

God bless you.




Lopuksi vielä esittelylinkkejä ja -video koskien tätä tuoretta fantasiaelokuvaa.

http://www.dvdplaza.fi/leffakanta/nayta.php?sid=13625
http://www.iltalehti.fi/leffat/2010100712478077_la.shtml
http://www.findance.com/arvostelut/4835/-legenda-suojelijoista-3d




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com