Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 1. joulukuuta 2011

Last Trumpet Newsletter -- Joulukuu 2011

Tässä viime vuoden kesäkuussa kuolleen pastori David J. Meyerin pojan Samuel David Meyerin profeetallista sananjulistusta ja ajankohtaisten tapahtumien kertausta joulukuun 2011 uutiskirjeessä.

Last Trumpet Newsletter

Volume XXX    Issue XII    December 2011

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626  Internet: <http://lasttrumpetministries.org>

Livenä:

http://video.google.com/videoplay?docid=-3933070609859717363#
http://video.google.com/videoplay?docid=-4929140595016030990#
http://www.youtube.com/watch?v=3ReP7FPa87c

--------------------------

Merkkejä meidän takaisintulevasta Vapahtajastamme ja ajan loppuminen!
(Signs Of Our Coming Saviour And The End Of Time!)

”Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä. Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus". Ja valkeus tuli. Ja Jumala näki, että valkeus oli hyvä; ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä. Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi, ja pimeyden hän kutsui yöksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä.”

Genesis 1:1-5

”Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita. Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.”

Apostolien teot 2:19-21

”Ja enkeli, jonka minä näin seisovan meren päällä ja maan päällä, kohotti oikean kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen kauttansa, joka elää aina ja iankaikkisesti, hänen, joka on luonut taivaan ja mitä siinä on, ja maan ja mitä siinä on, ja meren ja mitä siinä on, ettei enää ole oleva aikaa, vaan että niinä päivinä, jolloin seitsemännen enkelin ääni kuuluu hänen puhaltaessaan pasunaan, Jumalan salaisuus käy täytäntöön sen hyvän sanoman mukaan, jonka hän on ilmoittanut palvelijoillensa profeetoille.”

Ilmestyskirja 10:5-7


Tässä LTN:n numerossa, me tulemme ajatuksia herättävästi tarkastelemaan tämän nykyisen ajan tapahtumia kun me liikumme aina vain lähemmäksi meidän Herramme paluun suurta ja merkittävää päivää. Hetkestä jolloin meidän Kaikkivaltias Jumala kokosi Hänen luovan voimansa ja ensi kerran lausui maailman eksistenssiin, ihmiskunta on ollut matkalla läpi vuosituhansien, vuosisatojen, vuosikymmenten, ja vuosien. Metodiksi seurata meidän olemassaoloa, Jumala antoi meille rajatun palan ikuisuutta joka tunnetaan aikana. Vuoden 2011 tullessa päätökseensä, me olemme siirtymässä yhä lähemmäksi tuota mahtavaa viimeistä päivää josta meille kerrotaan Ilmestyskirjan luvussa 10 kun sanotaan ”ettei enää ole oleva aikaa”.

Tämä totisesti on ollut hämmästyttävä vuosi. Me olemme nähneet merkkejä taivaissa, maanjäristyksiä, kulkutauteja, ennätyksiä rikkovaa säätä, lisäystä tietämyksessä, laajalle levinnyttä jumalanpilkan henkeä, sotia, sanomia sodista, levottomuuksia, mellakoita, ja sosiaalista penikkatautia (social distemper) ympäri maapallon. Merkkejä meidän takaisintulevasta Kuninkaasta ja Vapahtajasta on kaikkialla ympärillämme, ja samalla kun enemmistö maailman väestöstä tulee jatkamaan meidän uskomme halveksimista, me, Jumalan lapset, tunnemme sydämissämme uskomme kautta että Jeesus tulee pian.

Vaikka kristittyjä usein kritisoidaan uskomisesta Raamatun oppiin päivien lopusta ja planeetta Maan lopulta tapahtuvaan tuhoutumiseen, useat tiedemiehet uskovat myös että maailma tulee tuhoutumaan jonakin päivänä. Se mistä he eivät pysty sopimaan, on se, että miten ja milloin se tulee tapahtumaan. Jotkut olettavat että globaali lämpeneminen tai ydinsota tulee hävittämään planeetan. Toiset sanovat että maailmanloppu, kuten me tunnemme sen, tulee tapahtumaan kun aurinko sammuu miljardien vuosien päästä tästä hetkestä. Kuitenkin, siellä on muita jotka eivät sysää maailman loppumista niin äärimmäiseen kaukaisuuteen. Huhtikuun 2011 raportin mukaan, kaksi johtavaa astronomia Skotlannista, lordi Martin Rees ja professori John Brown, uskovat että on olemassa 50 prosentin mahdollisuus että maailma voisi loppua 90 vuoden sisällä. (1)

Eräs potentiaalinen uhka, josta astronomit ovat puhuneet, on asteroidien törmääminen Maahan. On mielenkiintoista panna merkille että meidän planeetallamme oli ainakin kaksi asteroidien lähivierailua tänä vuonna. Kesäkuun 27. päivänä 2011, asteroidi, jota on nyt kutsuttu nimellä 2011 MD, ohitti 7,430 mailin (1 maili = n. 1,6 km) päässä Maan pinnan tai 32 kertaa lähempää kuin on Kuun etäisyys Maasta. (2) Toinen asteroidi, tunnettu nimellä 2005 YU55, kulki 202,000 mailin päässä Maan pinnasta marraskuun 8. päivänä 2011. Jos 2005 YU55 olisi iskenyt Maahan, asiantuntijat uskovat että se olisi aiheuttanut 4,000 megatonnin räjähdyksen ja 7,0 magnitudin maanjäristyksen. Jos se olisi pudonnut valtamereen, se olisi synnyttänyt 70 jalkaa (1 jalka = n. 30 cm) korkean tsunamin. (3) Uskotaan että tämä nimenomainen asteroidi ei aiheuta mitään uhkaa maapallolle ainakaan sataan vuoteen. Kuitenkin, he arvioivat että samanlainen asteroidi tulee menemään planeetan ohi vuonna 2028. (4)

Huolimatta siitä tosiasiasta että tiedemiehet tavallisesti sysäävät tuomiopäiväskenaariot matkan päähän tulevaisuuteen, heidän ennustuksensa esittelevät synkän, kylmän, ja toivottoman lopun ihmisrodulle. Kristittyinä, me tiedämme että Jumala aikoo antaa meille ”uudet taivaat ja uuden maan jossa asuu oikeamielisyys”. Jos me omaksumme täysin Hänen lupauksensa ja panemme luottamuksemme Häneen, meillä ei ole mitään pelättävää. Jos sinä et ole vielä kokonaan luovuttanut sydäntäsi Jumalalle, minä rohkaisen sinua tekemään niin nyt.

Nopea hengellinen uudelleensuuntautuminen Amerikassa! (A Rapid Spiritual Reorientation In America!)

Ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle luvussa 4:1, apostoli Paavali varoittaa, ”Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.” Me elämme nyt ajassa jolloin kristillisiä seurakuntia saastutetaan väärillä opeilla ja luopumuksella. Samaan aikaan, sotaisa ja äänekäs ryhmä ateisteja nousee esiin hyökkäämään Jumalan ihmisten uskoa vastaan. Pakanuus on myös nousussa ja tulossa yhä yleisemmäksi.

Huomattava esimerkki epäpuhtaasta uskonnosta Amerikassa tänä päivänä on Ebenezer’in luterilainen kirkko San Franciscossa, Kalifornian osavaltiossa. Marraskuun 11.-13. päivinä, tämä niin kutsuttu ”kristillinen” kirkko järjesti sen viidennen vuosittaisen ”Faith and Feminism (Usko ja feminismi) -konferenssin”. Jumalanpalveluksille oli tyypillistä meditaatiot joita johti pakanapapitar, nimeltään Lorean Vigne, joka halailee egyptiläistä jumalatarta Isis’tä. Selittäen uskomuksiaan, Ms. Vigne totesi, ”Minä henkilökohtaisesti näen Isiksen luontoäitinä (Mother Nature), ja että hän sulkee sisäänsä kaiken hänen siivillään. Hän on siivekäs jumalatar. Hän käsittää minkä tahansa muun jumalattaren mistä tahansa kulttuurista.” (5) Maan palvonta on pakanauskon keskeinen teema. Apostoli Paavali puhui tästä suoraan Roomalaiskirjeen luvussa 1:25, kun hän kirjoitti niistä jotka ”vaihtoivat totuuden Jumalasta valheeseen, ja palvoivat luotua enemmän kuin Luojaa”. On jotakin vakavasti pielessä minkä tahansa kirkon suhteen joka sallii pakanapapittaren suorittaa rituaalejaan heidän jumalanpalveluksissaan. [Ei Suomen luterilaisten seurakuntien järjestämät pakanalliset metallimessut kirkon tiloissa paljon poikkea tuosta. Suom. huom.]

Minun isäni varoitti meitä vuosien ajan että pakanuus ja noituus olivat saastuttaneet kirkkoja ja että pakanuuden väärät uskonnot, sellaiset kuten Wicca ja druidismi, olivat kasvamassa hämmästyttävällä tahdilla. Michael York’in, uskontotutkijan Bath Spa -yliopistosta Britanniassa, mukaan pakanuus on ”yksi nopeimmin kasvavista uskonnoista maailmassa”. (6) Thomas Horn, kirjan God’s Ghostbusters (Jumalan kummituskamut) kirjoittaja, väittää myös että pakanausko on nousussa. ”Yhdysvalloissa yksistään, on nyt enemmän kuin kaksisataa rekisteröityä noitaa ja niin paljon kuin kahdeksan miljoonaa rekisteröimätöntä ’ammatinharjoittajaa’”, Horn sanoi. (7) Ed Hubbard, Witch School (noitakoulu) -webbisivuston yksi perustajista lausui, ”Amerikassa tapahtuu niin nopeaa hengellistä uudelleensuuntautumista että tarvetta tuhansille Wicca-opettajille seuraavan vuosikymmenen kuluessa tullaan vaatimaan kohdatakseen perusopetusten kysynnän. Johtuen Wicca-uskonnon vapauttavista uskomuksista ja hyödyllisistä taidoista, ihmiset haluavat ymmärtää ja omaksua sen innokkaasti sekä tietää kuinka herätellä heidän sisäisiä kykyjään.” (8) Pakanauskon harjoittajien lukumäärän kerrotaan kaksinkertaistuvan joka 30:s kuukausi. Vuonna 2009 Digital Journal’issa julkaistun artikkelin mukaan, pakanuus on vauhdilla tulossa kolmanneksi suurimmaksi uskonnoksi Amerikassa vuonna 2012. (9)

Sodoman Yhdysvallat! (The United States Of Sodom!)

Vaikka “gay-avioliittojen” kannattajat usein väittävät että Jeesus ei koskaan puhunut homoseksuaalisuudesta, Hän erityisesti totesi Matteuksen luvussa 19:4-6, ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi' ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'? Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha.” Siellä ei ole mitään mainintaa naisesta liittyen toiseen naiseen tai miehestä ollen yksi liha toisen miehen kanssa. Jeesus, kuitenkin, varoitti meitä Luukkaan luvussa 17 siitä että viimeiset päivät olisivat samanlaisia verrattuna Sodoman kaupungin tilanteeseen Lootin päivinä jolloin homoseksuaalisuus oli yleistä. Joten, lisääntyvä tuki, jota me olemme näkemässä koskien homoseksuaalista liikettä, on itse asiassa Raamatun profetian vahvistusta ja vielä yksi merkki siitä että me elämme lopunaikoja.

Vuonna 1973, tutkimukset osoittivat että 70 prosenttia amerikkalaisista tunsi että homoseksuaalisuus oli ”aina väärin”. Kuitenkin, vuoteen 2010 mennessä, vain 44 prosenttia tutkimukseen osallistuneista amerikkalaisista piti tuon saman vakaumuksen. Nuorempi sukupolvi on osoittautunut olevan paljon kannustavampi vain 26 prosentin niistä, joita tutkittiin ollen iältään alle 30 vuotta, todetessa että homoseksuaalisuus oli ”aina väärin”. Päinvastaisesti, mielipidekysely havaitsi että 63 prosenttia osallistujista iältään yli 70-vuotiaita uskoi että on väärin olla homoseksuaali. (10)

Nuoria ihmisiä on iskostettu vuosien ajan julkisissa kouluissa hyväksymään homoseksuaalisuus. Elämäntapaa on myös kuvailtu positiivisesti populaarikulttuurissa musiikin, elokuvien, ja television välityksellä. Yksi sellainen esimerkki on Katy Perry’n vuoden 2008 hittilaulu nimeltään ”I Kissed a Girl (Minä suutelin tyttöä)”. Laulussa, Ms. Perry toistuvasti kuuluttaa, ”I kissed a girl and I liked it (Minä suutelin tyttöä ja pidin siitä).” Tähän päivämäärään mennessä, laulu on 10:nneksi myydyin 21. vuosisadan single, ja sitä on myyty yli 4,131,000 kopiota Yhdysvalloissa. Laulu pantiin jopa ehdolle Nickelodeon’in Kid’s Choice Awards -palkinnonsaajaksi vuonna 2009. (11)

Homoseksuaalinen agenda on myös jatkanut nopeaa tunkeutumista kristillisiin kirkkoihin. Lokakuussa 2011, 56-vuotiaasta Scott Anderson’ista tuli kaikkien aikojen ensimmäinen homomies joka vihittiin presbyteeripapiksi. Puhuessaan vihkiseremoniassaan Madison’issa, Wisconsinin osavaltiossa, Anderson sanoi, ”Minä annan kiitokset tuhansille presbyteereille jotka ovat työskennelleet ja rukoilleet lähes 40 vuoden ajan tähän päivään asti. Ja minä annan kiitokset niille, jotka ovat eri mieltä siitä mitä me olemme tekemässä tänä päivänä, mutta kuitenkin tuntevat että me olemme yhtä Jeesuksessa Kristuksessa.” Yleisö täyteen ahdetussa kirkossa osoitti miehelle seisten suosiotaan, yllyttäen vanhimman Doug Poland’in sanomaan, ”Tuo oli hyvin epätyypillistä presbyteereiltä. Tavallisesti meidän kätemme ovat sylissämme.” (12)

Monet metodistipapit ovat myöskin julistaneet heidän tukeaan homoseksuaalisuudelle enemmän kuin tuhannen heistä luvatessa tukeaan samaa sukupuolta oleville avioliitoille. Kuitenkin, kirkon piispainneuvosto (Council of Bishops for the denomination) ei ollut mielissään tästä kehityksestä. Marraskuussa 2011 he antoivat lausunnon vahvistaen uudestaan uskonnollisen ryhmän kiellon gay-avioliitoille. (13)

Tulevina vuosina, kristityt, erikoisesti nuoret kristityt, tulevat kohtaamaan suunnatonta määrää painostusta hyväksyä homoseksuaalinen elämäntapa. Me olemme jo lähellä käännepistettä jossa useammat ihmiset kannattavat tuota elämäntapaa, kuin ne, jotka eivät tee niin. Minä kehotan jokaista joka lukee tätä uutiskirjettä pitämään lujasti kiinni vakaumuksistaan jotka pohjautuvat Raamattuun.

Uhman henki Amerikassa! (A Spirit Of Defiance In America!)

Joulukuusta 2010 lähtien suurta osaa maailmaa on lakaistu vallankumouksen hengellä. Sellaisissa maissa kuten Tunisia ja Egypti, kokonaisia valtionhallintoja on kaatunut. Viime kuukausina me olemme varoitelleet että protestit ja mellakat voisivat saavuttaa Yhdysvallat kun ihmiset kihisevät kiukusta korkean työttömyyden ja erilaisuuden vaurauden jakautumisessa suhteen. Syyskuun 17:ntenä 2011, uusi liike, tunnettu nimellä Occupy Wall Street (Vallatkaa Wall Street), alkoi New York City’ssä. Liikkeellä on ollut täysi meno päällä nyt yli kahden kuukauden ajan, ja se, mitä minä olen saanut tietää näistä protesteista ja muista sukulaisprotesteista paikoissa ympäri Yhdysvaltojen ja maailman, on melkoisen hälyttävää.

Jos sinä vierailet Occupy Wall Street -liikkeen virallisilla verkkosivuilla, sinua tullaan tervehtimään heidän nyrkissä olevan kätensä logolla. Nyrkkiin puristettu käsi on pitkään ollut sosialismin ja kommunismin symboli, ja siihen joskus viitataan ”punaisena tervehdyksenä (red salute)”. Nyrkin alapuolella ovat sanat, ”The revolution continues worldwide (Vallankumous jatkuu maailmanlaajuisena)”. Toimittajan mukaan joka lähti käymään itse protestipaikalla New York City’ssä, leiri, joka oli pystytetty Zucotti Park -puistoalueelle, esitteli sellaisten vallankumouksellisten lippuja ja julisteita kuten Karl Marxin, Vladimir Leninin, puhemies Maon, ja Che Guevaran. (14) On tulossa kasvavassa määrin selväksi että tämä ryhmä on lujasti päättänyt kukistaa kapitalismin Yhdysvalloissa ja korvata sen sosialistisella järjestelmällä. [Tässä se nähdään, Yhdysvallat on muuttumassa vastakkaiseksi Obaman johdolla, kuten Neuvostoliitto 20 vuotta sitten muuttui Gorbatshovin kautta kapitalistiseksi Jeltsinin Venäjäksi. USA ja NL (tai NATO ja Varsovan liitto) ovat Danielin kuvapatsaan (Dan. 2) rautaiset sääret ja niiden kohtalo on samankaltainen eli tapahtuu yhteiskuntajärjestelmien muutos. Kuvapatsaan jalat ja 10 varvasta muodostavat Uuden Maailmanjärjestyksen, jossa fasistinen Euroopan Yhdysvallat on mahtitekijä. Suom. huom.]

   

LTN:n edellisessä numerossa, minä mainitsin joitakin ryhmiä, sellaisia kuten USA:n kommunistinen puolue ja Amerikan natsipuolue, jotka ovat ilmaisseet tukeaan Occupy Wall Street’ille. Tuosta ajasta lähtien, tukijoiden lista on kasvanut käsittämään jopa radikaalimpia ja kumouksellisempia ryhmiä. Niiden joukossa ovat Vallankumouksellinen kommunistipuolue (Revolutionary Communist Party), Mustat Pantterit, USA:n sosialistinen puolue, Kansainvälinen bolshevikkitendenssi (International Bloshevik Tendency), Kansainvälinen sosialistijärjestö (International Socialist Organization), Marxilainen opiskelijaliitto (Marxist Student Union), Sosialismin ja vapautuksen puolue (Party for Socialism and Liberation), Valkoinen Vallankumous (White Revolution) , terroristiryhmä Hizbollah, ja monia muita. (15).

Vallatkaa Wall Street -liike koostuu sekalaisesta kansanjoukosta. Itse asiassa, heidän webbisivustonsa mukaan, he ovat ”ilman johtohenkilöä oleva vastarintaliike koostuen monien ihonvärien, sukupuolten ja poliittisten kuppikuntien ihmisistä”. Edelleen kuvaillen itseään, he toteavat, ”Yksi asia joka meille kaikille on yhteistä, on se, että me olemme The 99% joka ei enää suvaitse yhden prosentin ahneutta ja korruptiota.” (16) Se, mitkä heidän todelliset vaatimuksensa ja päämääränsä ovat, on epäselvää, koska näyttää siltä että kullakin jäsenellä on hänen oma ainutlaatuinen vaatimusten ja tavoitteiden kokonaisuus. Kannattaa mainita, että huolimatta itsensä mainostamisesta ”väkivallattomana” liikkeenä, 31 prosenttia protestoijista, joita tutkittiin, totesivat että he kannattaisivat väkivaltaa ”edistääkseen heidän agendaansa” Wall Street Journal’in raportin mukaan. (17)



Liike on jo saanut aikaan väkivaltaa useissa paikoissa. On olemassa lukuisia raportteja seksuaalisesta väkivallasta Occupy -leiripaikoilla ympäri maata, käsittäen Occupy Philadelphia’n, Occupy Dallas’in, Occupy Cleveland’in, Occupy Baltimore’n, ja alkuperäisen Occupy Wall Street -leirin protestipaikan Zucotti Park -puistoalueella Manhattanilla. (18) Tästä kirjoittamishetkestä lukien, monet leireistä on nyt suljettu poliisin toimesta, ja läpi koko Yhdysvaltojen, yli 4,000 pidätystä on tehty siitä saakka kun liikehdintä alkoi. (19)

Marraskuun 17. päivänä 2011, Occupy Wall Street järjesti ”toimintapäivänsä (day of action)”. Tuona päivänä, noin 30,000 mielenosoittajaa saapui sankoin joukoin New York City’yn ja yritti häiritä New Yorkin pörssiä Wall Street’illä. (20) Mielenosoittajat tekivät yrityksen estää työntekijöitä pääsemästä työpaikoilleen alueella muodostamalla ihmisketjuja ja huutaen, ”Wall Street’s closed! (Wall Street on kiinni!)” Jotkut työntekijät pakotettiin runnomaan tiensä protestoijien lävitse jotka olivat määrätietoisia pysäyttääkseen heidät. Seurannut kaaos yllytti erästä naista sanomaan, ”Tämä on kauheaa. Minä odotan tankkien vyörymistä sisään.” (21)

http://vimeo.com/32272497 (Occupy Wall Street’s National Day of Action Launches with Protest at NY Stock Exchange)

Jos Occupy -liikkeen pitäisi epäonnistua kadotakseen, me saattaisimme tosiaankin nähdä tankkien vyöryvän pitkin amerikkalaisten suurkaupunkien katuja. Viranomaiset ovat jo osoittaneet taipumuksen vastata kovalla kädellä kansalaistottelemattomuuteen. Vain Jumala tietää varmuudella mitä tulee tapahtumaan, mutta jos tämä liike jatkaa kasvamistaan, me saatamme pian nähdä poikkeustilan (martial law) Yhdysvalloissa. Me tarvitsemme Jumalan turvaa nyt enemmän kuin koskaan, ja minä rukoilen että Hän suojelisi kaikkia hänen lapsiaan läpi koko näiden myrskyisten aikojen.

http://www.youtube.com/watch?v=7YD7YqN7diM (Occupy Movement Posters - Video REMIX)

Jengiväkivallan kasvava uhka! (The Growing Threat Of Gang Violence!)

Samalla kun monet protestit halki Yhdysvaltojen voisivat mahdollisesti puhjeta massiivisiksi väkivallan ilmauksiksi milloin tahansa, niin eräs asia vaivaa jo maata. Amerikassa arvioidaan olevan nyt 1,4 miljoonaa jengiläistä, mikä on 40 prosentin lisäys vuodesta 2009 lähtien. FBI-raportti on nyt noussut pinnalle osoittaen että jengiläiset ovat saastuttaneet USA:n armeijan jokaisen osaston. Raportin mukaan, ”Sijoitusten ja siirtojen kautta, armeijaan liittyneet jengiläiset levittävät heidän kulttuuriaan ja operaatioitaan uusille seuduille maanlaajuisesti ja maailmanlaajuisesti, heikentäen turvatoimien ja lainvalvonnan yrityksiä kamppailla rikollisuutta vastaan. Jengiläiset armeijan koulutuksessa aiheuttavat erityisen uhkatekijän lainvalvontahenkilöstölle johtuen heidän selvästi erottuvasta ase- ja taistelukoulutustaidoistaan ja heidän kyvystään siirtää näitä taitoja jengiläiskumppaneilleen.” (22)

Surullista kyllä, jengiväkivalta on kasvussa kaikkialla maassa. Marraskuun 4:ntenä 2011, CBS News raportoi että bussikuskit Detroitissa, Michiganin osavaltiossa, kieltäytyivät ajamasta linja-autojaan sen jälkeen kun yhteen kuskeista käytiin järjettömästi kiinni teinijoukon toimesta edellispäivänä. ”Meidän kuskimme ovat peloissaan, he pelkäävät henkensä edestä. Tämä on ollut käynnissä oleva tilanne turvallisuuden suhteen. Minä ajattelen että eilisen kaltainen vain huipensi sen, kun yksi minun kuskeistani piestiin joidenkin teinien toimesta ollen pysähtyneenä keskelle Rosa Parks’ia ja se vei poliisilta lähes 30 minuuttia päästä sinne, Detroitin keskustassa”, sanoi Henry Gaffney, linja-autokuljettajien liiton (bus drivers' union) edustaja. (23) [Suomessakin on alkanut sattua näitä tapauksia viime aikoina ja varsinkin tänä vuonna. Pahin tapaus oli viime helmikuussa Helsingin keskustassa kun kaksi nuorukaista pahoinpiteli linja-autokuskin työkyvyttömäksi kun kuski oli huomauttanut heitä siirtymään lähdössä olleen bussin tieltä. Hakattuaan kuskin he poistuivat paikalta pilkallisesti nauraen. Siis täysin sairasta touhua ja osoittaa mihin suuntaan tämä maailma on mennyt. Millään ei ole mitään väliä enää ja moraali on kadonnut varsinkin nuorisolta. Alla linkkejä tapauksista pääkaupunkiseudulla tänä vuonna, joita on kertynyt jo useita. Onko HellSinKey jokin pikkujenkkilä?! Suom. huom.]

Hakattu bussikuski sai pahan aivovamman
Nyt puhuu hakattu bussikuski
MTV3: Bussikuskin hakkaajat poistuivat paikalta nauraen
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/maahanmuuttajataustainen_bussikuski_pahoinpideltiin_taas.1/
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/114952-bussikuski-hakattiin-helsingissa

Denverissä, Coloradon osavaltiossa, poliisi on kehottanut kansalaisia harjoittamaan varovaisuutta vieraillessaan keskustan alueella öisin koska siellä on ollut kuusitoista päällekarkausta elokuun 1. päivästä 2011 lähtien, joihin on syyllistynyt nuorten ihmisten, teini-ikäisten ja vähän päälle kaksikymppisten, ryhmiä. ”Jos sinä voit, vältä yhteenottoa kaikin keinoin. Sinä et tiedä mitä tulee tapahtumaan. Ja ota yhteyttä poliisiin”, sanoi Denverin poliisietsivä John White. (24)

Eräs järkyttävä trendi on jengiläisten hyökkäykset vanhempia ihmisiä kohtaan huvin vuoksi. Äskettäin nousi esiin video joka näytti vanhahkon miehen odottamassa pääsyä junaan Chicagossa. Nuori mies lähestyi vanhempaa miestä samalla kun hänen ystävänsä nauroivat ja yllyttivät häntä. Nuori mies iski sitten nyrkillä vanhahkoa miestä ja löi hänet tajuttomaksi, hänen kaveriensa suureksi iloksi. (25) Samanlainen tapaus sattui Philadelphiassa, Pennsylvanian osavaltiossa, kun 84-vuotiaan Jim Shea’n kimppuun hyökättiin brutaalisti nuorten huligaanijengin toimesta kun hän oli ulkona kävelyllä. Iskettyään häntä pään takaosaan, hyökkääjät jatkoivat hänen lyömistään useiden minuuttien ajan. ”Siellä oli vain yksi jonka todella näin kunnolla, koska hän tuli takaisin potkimaan minua. Toiset kuluttivat paljon aikaa nauramalla”, sanoi Mr. Shea kun hän kuvaili hyökkäystä. Hän edelleen jatkoi sanoen, ”Minä luulen että tarkoitus oli vain tehdä selvää vanhasta ukosta. Ne olivat joitain pahoja kakaroita härskeillä sieluilla.” (26)

Lisää sodan uhkia! (More Threats Of War!)

Marraskuussa 2011 Kansainvälinen atomienergiajärjestö, tai IAEA, julkaisi raportin osoittaen että he uskovat Iranin työskennelleen ydinaseiden kehittämistä varten. (27) Vastauksena raporttiin, Barack Obama on uhannut säätää lisää pakotteita Irania vastaan. Kuitenkin, Kiina ja Venäjä ovat vastustaneet sellaisia toimenpiteitä. ”Mitkä tahansa lisäpakotteet Irania vastaan tullaan tulkitsemaan kansainvälisen yhteisön taholta keinoiksi vaihtaa hallinto Teheranissa. Tämä lähestymistapa on mahdoton hyväksyä meille, ja Venäjä aikoo tarkistaa tätä ehdotusta”, totesi Venäjän varaulkoministeri Gennady Gatilov. Hong Lei’ta, Kiinan ulkoministeriön edustajaa, siteerattiin AFP:n toimesta sanoen että sanktiot ”eivät pysty pohjimmiltaan ratkaisemaan Iran-kysymystä”. (28)

Pakotteet, jotka on jo asetettu paikoilleen Irania vastaan, ovat osoittautuneet tehottomammiksi kuin maailmanjohtajat olivat toivoneet johtuen osaltaan siitä että sellaiset kansakunnat, kuten Kiina, eivät tiukasti valvo niitä. ”Kiinalais-iranilainen suhde on, itse asiassa, syventynyt viimeisten muutaman vuoden aikana. Kiinan hallitus ei ainoastaan laimenna sanktioita YK:n turvallisuusneuvostossa tarjoamalla Iranille eräänlaisen diplomaattisen suojan, vaan se ei valvo pakotteita joihin se jopa suostuu turvallisuusneuvostossa”, sanoi Michael Singh, entinen vanhempi johtaja Kansallisen turvallisuusneuvoston Lähi-idän suhteissa (Middle East affairs at the National Security Council). (29) Mr. Singh myös väittää että Kiina on avustanut Irania sen ydinohjelmassa. ”Kiinalaisten yhtiöiden on havaittu varustavan Irania kriittisillä osilla kuten hiilikuidulla, esimerkiksi, sen sentrifugeja varten. Lisäksi Kiina on sekaantunut Iranin ballististen ohjusten ohjelmaan – joka kuten varmaan muistat, on osa ydinaseohjelmaa IAEA:n raporttien mukaan”, Singh sanoi. (30) Kannattaa huomauttaa, että Kiina on suurin aseiden toimittaja Iranille. Kiina myös rakensi ohjustehtaan Iraniin viime vuonna. (31)

Jännitteiden kasvaessa Israelin ja Iranin välillä, näyttää siltä ikään kuin Lähi-Itä olisi nyt ruutitynnyri valmiina räjähtämään. Kiistan joka ympäröi IAEA:n raporttia vanavedessä, huhuja on nyt pyörimässä että Israel saattaa hyökätä Iraniin ennen vuoden loppua. (32) Koskien hyökkäyksen mahdollisuutta Irania vastaan, Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu lausui, ”Me tulemme tekemään kaikkemme värvätäksemme kansainvälisen yhteisön. Silti, Israel haluaisi tehdä selväksi että kaikki vaihtoehdot ovat pöydällä.” Muut israelilaiset poliitikot, sellaiset kuten Zevulun Orlev, puhuivat hyökkäyksen tueksi Irania vastaan. ”Israelin valtio ei voi sallia itsensä elää ydinuhan alla peräisin valtiolta jonka johtajat julistavat avoimesti että he suunnittelevat tuhoavansa meidät”, Orlev totesi. Kommentoidessaan lisää, Orlev sanoi, ”Jos maailma ei toimi, me emme voi istua kädet ristissä. Kuitenkaan, me emme voi puhua siitä kuinka hyökkäämme, koska jos Israelin valtio saavuttaa johtopäätöksen että se tulee tekemään mitä se tahtoo tehdä, niin kenenkään ei tarvitse tietää siitä.” (33)

Reaktiona mahdollisuuteen että Israel saattaa käynnistää hyökkäyksen Irania vastaan, USA:n puolustusministeri Leon Panetta on varoittanut että sillä voi olla ”odottamattomat seuraukset”. ”Meneminen yli sanktioiden ja diplomatian kasvattaa meidän huolia tarkoituksettomista seurauksista jotka voisivat olla tuloksena. … Sillä tulee olemaan taloudellisia seuraamuksia, jotka eivät ainoastaan iskisi meidän talouteen vaan koko maailmantalouteen”, Panetta sanoi. (34) Samaan aikaan, Iran on vastannut uhkiin väittämällä että heillä on 30,000 koulutettua syyrialaista ja palestiinalaista miestä valmiina tunkeutumaan Israeliin ja suorittamaan itsemurhatehtäviä. (35) Iran on myös järjestänyt sotaharjoituksia, jotka on suunniteltu parantamaan sen kykyä turvata ilmatilaansa ja ydinlaitoksiaan. (36)

2011 – Katastrofaalinen vuosi! (2011 - A Disastrous Year!)

Vuosi 2011 jatkaa olemistaan aktiivinen vuosi maanjäristyksille, juuri kun vuosi lähestyy loppuaan. Viimeaikaiset merkittävät järistykset käsittävät 6,0 magnitudin järistyksen Uudessa-Seelannissa marraskuun 18. päivänä, 6,3 magnitudin järistyksen Indonesiassa marraskuun 14. päivänä, 5,6 magnitudin järistyksen Turkissa marraskuun 9. päivänä, 6,9 magnitudin järistyksen Japanissa marraskuun 8. päivänä, 5,5 magnitudin järistyksen Afganistanissa marraskuun 7. päivänä, ja 5,6 magnitudin maanjäristyksen Oklahomassa marraskuun 6. päivänä, mikä oli voimakkain maanjäristys joka on koskaan tilastoitu osavaltiossa. (37) Surullista kyllä, lähes 17,000 ihmistä on menettänyt henkensä maanjäristyksistä johtuen tähän asti tänä vuonna. (38)

Tornadojen parvesta, jotka iskivät aikaisemmin keväällä, loputtomaan kuivuuteen eteläisillä alueilla ja hurrikaani Irenen kalliiksi käyvään puhdistukseen, Yhdysvaltoja taottiin ja lyötiin luonnonkatastrofeilla vuonna 2011. Itse asiassa, Barack Obama on julistanut katastrofitiloja 89 kertaa lukien lokakuun lopusta. Tämä on uusi ennätys. (39) Luonnononnettomuudet ovat myös olleet kalliiksi käyvimpiä tilastoidussa historiassa, sen kanssa että tapahtumia, joiden vahingot ylittävät miljardi dollaria, on sattunut neljätoista kertaa tähän mennessä tänä vuonna.

Yksi osavaltio johon on isketty erityisen lujaa tänä vuonna, on Oklahoma. ”Tammikuusta saakka me olemme tehneet ennätyksiä. Ihmiset ovat vain jotenkin hämmästyneitä ja järkyttyneitä”, sanoi Rick Smith, kansallisen sääpalvelun meteorologi. Vuoden alkukuukausina, he kokivat kylmimmän lämpötilan koskaan joka oli 31 Fahrenheit-astetta alle nollan (°C = (°F − 32) / 1,8). Osavaltio teki myös uuden ennätyksen suurimmalle lumimäärälle 24 tunnin aikajakson kuluessa joka oli 27 tuumaa (1 tuuma = 2,54 cm) ja tilastoi läpimitaltaan kuusituumaisia rakeita. Kuten mainittiin aikaisemmin, marraskuun 6. päivän maanjäristys oli voimakkain järistys joka on koskaan tilastoitu osavaltion historiassa, ja se oli vain yksi 32 maanjäristyksestä jotka iskivät yhdessä ainoassa viikossa. Kun Oklahoma City’n televisioasema kysyi saarnamieheltä mitä hän ajatteli kaikista ennätyksiä rikkovista luonnononnettomuuksista ja säästä, hän vastasi, ”Minä luulen että se korostaa ajan loppumista.” (41)

Lopuksi, minä haluan kiittää kaikkia teitä teidän jatkuvasta tuestanne tälle ministeriölle. Se vaatii paljon uskoa jatkaa tekemistä niin suuren epävarmuuden edessä, mutta kuitenkin minä tiedän että Jumala on kanssamme ja Hän kantaa meitä läpi minkä tahansa vastoinkäymisen jonka me saatamme kohdata. Tämän uutiskirje-numeron myötä, me tulemme päättämään vuoden 2011. Se on ensimmäinen kokonainen vuosi ilman rakastettua isääni, pastori David J. Meyer’iä, peräsimessä. Minä kaipaan häntä suunnattomasti joka päivä, ja minä olen varma siitä että useat teistä kaipaatte yhtälailla. Tulevina kuukausina me aiomme julkaista lisää tallenteita minun isäni työstä, ja me olemme toiveikkaita että me pystymme julkaisemaan kokoelman hänen saarnakopioitaan jossakin kohtaa tulevana vuotena. Olkaa hyviä ja muistakaa lähettää tilauksenne uusimislomakkeenne joka on liitetty mukaan tähän uutiskirjeeseen varmistaaksenne, ettette jää vaille yhdestäkään vuoden 2012 Last Trumpet -numerosta. Me Last Trumpet -ministeriössä pyrimme tekemään parasta mahdollista työtä mihin pystymme niiden tehtävien kanssa jotka meille on määrätty yrityksessä auttaa meidän lukijoita valvomaan ja rukoilemaan kun me kiihkeästi odotamme meidän Vapahtajamme paluuta. Jos teillä on mitä tahansa rukouspyyntöjä, please tuntekaa vapaiksi lähettämään niitä meidän suuntaan. Meidän esirukoilijamme antavat aina kullekin pyynnölle yksilöllistä huomiota, ja me olemme nähneet ja kokeneet rukousvastauksia. Armo ja rauha olkoon yllänne Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Samuel David Meyer

Suomentanut: Olli R. (“nokialainen”)

Lähdeluettelo

01. STV, April 19, 2011, By STV, http://news.stv.tv/.
02. Tecca.com, June 27, 2011, By Mike Wehner, http://tecca.com/.
03. CNN, November 8, 2011, By CNN Wire Staff, http://cnn.com/.
04. Tecca.com, November 3, 2011, By Mike Wehner, http://tecca.com/.
05. World Net Daily, October 29, 2011, By Joe Kovacs, http://wnd.com/.
06. CNN, October 31, 2011, By Susanne Garguilo, http://cnn.com/.
07. Digital Journal, October 26, 2011, By John Thomas Didymus, http://digitaljournal.com/.
08. Ibid.
09. Digital Journal, February 18, 2009, By Carol Forsloff, http://digitaljournal.com/.
10. HealthDay, October 10, 2011, By HealthDay, http://news.yahoo.com/.
11. Wikipedia Article, "I Kissed a Girl," http://wikipedia.org/.
12. Associated Press, October 9, 2011, By Dinesh Ramde, Milwaukee, WI.
13. Star Tribune, November 14, 2011, By Rose French, http://startribune.com/.
14. The New American, November 18, 2011, By William F. Jasper, http://thenewamerican.com/.
15. PJ Media, October 31, 2011, By PJ Media, http://pjmedia.com/.
16. Occupy Wall Street Website, November 18, 2011, By OccupyWallSt, http://occupywallst.org/.
17. The Wall Street Journal, October 18, 2011, By Douglas Schoen, http://wsj.com/.
18. National Review, November 18, 2011, By Penny Nance, http://nationalreview.com/.
19. OccupyArrests.com, List of Arrests, http://occupyarrests.com/.
20. Occupy Wall Street Website, November 18, 2011, By OccupyWallSt, http://occupywallst.org/.
21. CBS News, November 17, 2011, By CBS News, New York, NY.
22. Business Insider, October 22, 2011, By Robert Johnson, http://businessinsider.com/.
23. CBS News, November 4, 2011, By CBS News, Detroit, MI.
24. KDVR News, November 17, 2011, By Tammy Vigil, Denver, CO.
25. Chicago Tribune, November 11, 2011, By Deanese Williams-Harris, http://chicagotribune.com/.
26. Philly.com, October 20, 2011, By Stephanie Farr, http://philly.com/.
27. Reuters News Service, November 11, 2011, By Fredrik Dahl, Vienna, Austria.
28. AFP, November 12, 2011, By Stephen Collinson, http://afp.com/.
29. Fox News, November 10, 2011, By Eric Shawn and Ben Evansky, http://foxnews.com/.
30. Ibid.
31. The Washington Times, November 2, 2011, By Bill Gertz, http://washingtontimes.com/.
32. The Daily Mail, November 10, 2011, By Tim Shipman, http://dailymail.co.uk/.
33. The Jerusalem Post, November 16, 2011, By Lahav Harkov, http://jpost.com/.
34. Fox News, November 18, 2011, By Jennifer Griffin, http://foxnews.com/.
35. Ynet News, November 11, 2011, By Dudi Cohen, http://ynetnews.com/.
36. Associated Press, November 19, 2011, By Associated Press, Tehran, Iran.
37. Wikipedia, "Earthquakes in 2011," http://wikipedia.org/.
38. Ibid.
39. ABC News, October 28, 2011, By Amy Bingham, http://abcnews.go.com/.
40. Huffington Post, November 20, 2011, By Paul Yeager, http://huffingtonpost.com/.
41. Reuters News Service, November 10, 2011, By Steve Olafson, Oklahoma City, OK.


Kommentit koskien tätä uutiskirjettä tai keskusteluaihe-ehdotuksia voidaan jättää osoitteeseen editor@lasttrumpetnewsletter.org.

Jos haluat jättää rukouspyynnön, voit lähettää emailia osoitteeseen prayer@ltmmail.org tai mailata sen meidän postiosoitteeseen.

http://lasttrumpetministries.org

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com