Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Last Trumpet Newsletter -- Syyskuu 2012

Tässä reilu kaksi vuotta sitten kesäkuussa kuolleen pastori David J. Meyerin pojan Samuel David Meyerin profeetallista sananjulistusta ja ajankohtaisten tapahtumien kertausta syyskuun 2012 uutiskirjeessä.

Last Trumpet Newsletter

Volume XXXI    Issue IX    September 2012

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626  Internet: <http://lasttrumpetministries.org>

Livenä:

http://video.google.com/videoplay?docid=-3933070609859717363#
http://video.google.com/videoplay?docid=-4929140595016030990#
http://www.youtube.com/watch?v=3ReP7FPa87c

-----------------------------

Raudasta ja savesta koostuva lopunajan valtakunta!
(An End Time Empire Of Iron And Clay!)

”Ja että sinä näit jalkain ja varvasten olevan osittain savenvalajan savea, osittain rautaa, se merkitsee, että se on oleva hajanainen valtakunta; kuitenkin on siinä oleva raudan lujuutta, niinkuin sinä näit rautaa olevan saven seassa. Ja että jalkojen varpaat olivat osaksi rautaa, osaksi savea, se merkitsee, että osa sitä valtakuntaa on oleva luja, osa sitä on oleva hauras. Että sinä näit rautaa olevan saven seassa, se merkitsee, että vaikka ne sekaantuvat toisiinsa ihmissiemenellä, ne eivät yhdisty toinen toiseensa, niinkuin ei rautakaan sekaannu saveen. Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti.”

Daniel 2:41-44

”Ja tämä on oleva vitsaus, jolla Herra rankaisee niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan: hän mädättää siltä kansalta lihan, kun se vielä seisoo jaloillaan, sen silmät mätänevät kuopissansa, ja sen kieli mätänee sen suussa. Sinä päivänä on tuleva Herralta suuri hämminki heidän sekaansa, niin että he käyvät kiinni toinen toisensa käteen ja toisen käsi kohoaa toisen kättä vastaan.”

Sakarja 14:12-13

”Miksi ei ollut ketään, kun minä tulin, miksi ei kukaan vastannut, kun minä huusin? Onko minun käteni liian lyhyt vapahtamaan, olenko minä voimaton auttamaan? Katso, nuhtelullani minä kuivaan meren, minä teen virrat erämaaksi, niin että niitten kalat mätänevät, kun ei ole vettä; ne kuolevat janoon.”

Jesaja 50:2


Tässä LTN:n numerossa, me jälleen kerran tarkastelemme meidän päiviemme ajankohtaisia tapahtumia ja indikaattoreita siitä että me olemme siirtymässä yhä vain lähemmäksi meidän Kuninkaamme ja Vapahtajamme, Jeesuksen Kristuksen, loistokasta paluuta. Kun me tutkimme huolellisesti Pyhiä Kirjoituksia ja katselemme uutisotsikoita joka puolelta maailmaa, tulee selväksi että profetiaa ollaan nyt täyttämässä jatkuvalla syötöllä. Me olemme näkemässä nyt sävähdyksiä yhden-maailman petojärjestelmän nousemisesta esiin samalla kun Saatana työskentelee kuumeisesti tyrkyttämään hänen tahtoaan vankeina oleviin asukkaisiin kauttaaltaan suureen osaan maailmaa.

Valtakunta jota Saatana yrittää nyt perustaa näyttäytyy hyvin voimakkaana ja sillä on taipumusta pelästyttää monet ihmiset. Itse asiassa, me luemme Ilmestyskirjan luvusta 13:4, ”Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: "Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?"” Onneksi, me myös tiedämme Kirjoituksista että Saatanan yritys perustaa maailmanhallitus, maailmanuskonto, yhden-maailman valuuttasysteemi tulee lopulta päättymään epäonnistumiseen. Danielin kirjasta, luvusta 2, me luemme suuresta kuvapatsaasta, joka edustaa voimakkaita maailmanvaltoja joita on perustettu läpi koko historian. Kuvapatsaassa olivat esitettyinä Babylonin, Meedo-Persian, Kreikan, ja Rooman imperiumit, sekä viimeinen valtakunta, jota Saatana yrittää nyt pystyttää. Vaikka tämä valtakunta saattaa näyttää ulkonaisesti voimakkaalta, se esitetään rautaan sekoitettuna savena ja sen tähden se on oleva kykenemätön pysymään pystyssä. Sitä vastoin, meille vakuutetaan Danielin luvussa 2:44 että Jeesuksen Kristuksen kuningaskunta tulee kukistamaan koko maailman, ja se tulee seisomaan ikuisesti.

Me olemme nähneet monia yrityksiä viime vuosina pistää Saatanan antikristillisen järjestelmän palasia yhteen. Yksi sellainen esimerkki on Euroopan Unioni, joka liitti useita eurooppalaisia maita yhteen yhteisen talousjärjestelmän alaisuuteen. Vaikka Euroopan Unioni näytti kerran hyvin vahvalta ja eurosta tuli lopulta yksi johtavista valuutoista maailmassa, järjestelmä on nyt suuressa vaarassa ja voisi romahtaa kaikkinensa jos jotakin ei tehdä vakauttamaan sitä. Tämä edustaa vain yhtä osaa raudan ja saven valtakunnasta, ja vaikka koko yhden-maailman järjestelmää ei tulla koskaan täysin perustamaan, me voimme olla varmoja siitä että Saatana tulee jatkamaan hänen yrityksiään kaapata hallinta tästä maailmasta ja ihmiskunnasta kunnes aika on täysin loppunut ja meidän vihollinen on tuhottu. Onneksi, Jumalan lasten ei tarvitse sulautua Saatanan maailmalliseen orjuuden systeemiin, joka on tuomittu täydelliseen ja kertakaikkiseen epäonnistumiseen. Sillä kuten sanotaan Kolossalaiskirjeen luvussa 1:12-13, ”Kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa, häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.” Sinä voit olla osa Jumalan ikuisesta valtakunnasta, josta on kirjoitettu Jumalan Pyhässä Sanassa. Jos sinä et ole vielä täysin luovuttanut sydäntäsi Jumalalle, minä kehotan sinua tekemään niin nyt.

Vaaran merkkejä manner-Yhdysvalloissa! (Portents Of Danger In The Continental United States!)

Viime kuukausina Barack Obama on vaivihkaa tiukentanut kontrolliaan amerikkalaisista merkittävän lain hyväksymisen ja toimeenpanevien määräysten (executive orders) avulla. Etenkin, Kansallisen puolustuksen valtuutuslaki (the National Defense Authorization Act, or NDAA), sallii Amerikan kansalaisten määräämättömän pidätysajan jos heitä pidetään uhkana kansalliselle turvallisuudelle. Viimeisin lain iteraatio hyväksyttiin Edustajainhuoneen taholta toukokuun 18. päivänä 2012, ja odottaa nyt Senaatin hyväksyntää. (1) Uusin versio laista vahvistaa sanamuodon joka lisättiin viime vuonna, sallien pidättää ja vangita amerikkalaisia epämääräiseksi ajaksi.

Last Trumpetin huhtikuun 2012 painoksessa, minä kirjoitin toimeenpanevasta määräyksestä (executive order) jonka Barack Obama allekirjoitti maaliskuussa 2012, nimeltään ”National Defense Resources Preparedness (Kansallisten puolustusresurssien valmius)”, mikä sallii liittovaltion kaapata kontrollin kansallisista voimavaroista kuten ruokavarastoista ja -tuotannosta, energialähteistä, vesilähteistä, ja kuljetusvälineistä (julkinen liikenne). (2) Obaman hallinto iski uudestaan heinäkuun 6:ntena 2012, jolloin executive order nimeltään ”Assignment of National Security and Emergency Preparedness Communications Functions (Toimeksianto koskien kansallisen turvallisuuden ja hätätilavalmiuden tietoliikennetoimintoja)” julkistettiin, joka mahdollistaa liittovaltion kaapata kontrollin kaikista tietoliikennejärjestelmistä Yhdysvalloissa hätätila-ajankohdan aikana. [Tarkoittaa siis myös vapaata Internetiä. Suom. huom.] Toimeenpanevan määräyksen kappale 1 toteaa seuraavaa, ”Liittovaltiolla täytyy olla kyky kommunikoida kaikkina aikoina ja kaikissa olosuhteissa suorittamaan sen mitä kriittisimpiä ja kellonajalle alttiita tehtäviä. Hengissä pysyvät, joustavat, kestävät, ja tehokkaat tietoliikenneyhteydet, sekä kotimaiset että kansainväliset, ovat välttämättömiä mahdollistamaan johtotason osaston kommunikoida itsensä sisäpuolella sekä lakia säätävien ja juridisten osastojen; osavaltio-, paikallis-, alue-, ja heimohallintojen; yksityisen sektorin entiteettien; kansan, liittolaisten, ja muiden kansakuntien kanssa. Sellaiset kommunikaatioyhteydet täytyy olla mahdollisia kaikissa olosuhteissa varmistamaan kansallinen turvallisuus, hoitamaan tehokkaasti hätätilat, ja parantamaan kansallista sinnikkyyttä. Hallinnon kaikkien tasojen, yksityisten ja ei-kaupallisten, sekä suuren yleisön näkemysten täytyy informoida Kansallista turvallisuutta ja hätätilavalmiutta (NS/EP) koskevien kommunikaatiokäytäntöjen, -ohjelmien, ja -pystyvyyksien kehityksestä.” (3) Määräys myös vaatii että Kotimaan turvallisuusvirasto valtuutetaan kaappaamaan kontrolli ”kaupallisista, Liittovaltion, ja yksityisomisteisista tietoliikenneresursseista kun se on tarkoituksenmukaista.” (4)

Kun me pohdimme lausekkeiden, jotka löydetään Barack Obaman allekirjoittamista Kansallisen puolustuksen valtuutuslaista ja äskettäisistä toimeenpanevista määräyksistä (executive orders), seuraamuksia, tulee ilmeiseksi että Yhdysvaltojen hallinto on tullut kasvavassa määrin hermostuneeksi koskien kriisin mahdollisuutta Amerikan maaperällä. Itse asiassa, raportti, jonka on kirjoittanut eläkkeellä oleva USA:n armeijan eversti Kevin Benson ja julkaistiin Small Wars Journal -lehdessä, esittelee hypoteettisen skenaarion jossa sisällissota puhkeaa vuonna 2016. Eversti Bensonin skenaariossa, Tea Party -liikkeen jäsenet kaappaavat hallinnan Darlington’ista, Etelä-Carolinassa, ja panevat kaupungin pormestarin kotiarestiin. Sitten he pystyttävät tarkastuspisteitä lähistöllä oleville osavaltioiden välisille valtateille ja asettavat kuristusotteen Amerikan joukkoliikennesysteemille samanaikaisesti kun kehittävät heidän ase- ja ammusvarastojaan. (5) Raportissa, eversti Benson tekee sen johtopäätöksen että Yhdysvaltain armeijan ei pidä epäröidä taistellessaan heidän amerikkalaisia tovereitaan vastaan, todeten että ”Amerikkalaiset odottavat armeijan tekevän teloituksia ilman paussia ja niin ammattimaisesti ikään kuin toimittaisiin ulkomailla.” (6) Artikkeli edelleen toteaa, ”Armeijan upseerit ovat ammatillisesti velvollisia harkitsemaan operaatioiden tekemistä USA:n maaperällä.” (7)

Samaan aikaan, raportteja on noussut pintaan osoittaen että Yhdysvaltojen Kotimaan turvallisuusvirasto on varastoimassa massiivisia määriä ammuksia. Uutisraportti, päivätty maaliskuun 13. päivälle 2012, toteaa että hallinnon virasto on tilannut jopa 450 miljoonaa .40 kaliiperin ammusta erissä aseurakoitsija ATK’lta Minnesotan osavaltiossa. (8) Lisäraportit osoittavat että Kotimaan turvallisuusvirasto on myös tilannut uudet 750 miljoonaa ammusta koskien erityyppisiä ammuksia. (9) Vaikkakaan ei ole epätavallista Kotimaan turvallisuusvirastolle hankkia suuria määriä ammuksia, heidän viimeaikaiset hankinnat ovat paljon suurempia kuin yleensä. Vuonna 2009, virasto hankki vain 200 miljoonaa ammusta erissä. (10)

Tuleeko Yhdysvalloissa olemaan laajalle ulottuvaa levottomuutta tai jopa sisällissota? Vain Jumala tietää varmasti; kuitenkin, hallinto näyttää varautuvan johonkin, ja he ovat pysyneet hiljaa suunnitelmistaan. On myös mielenkiintoista panna merkille että Venäjän, kansakunta, jonka hallinto on kasvavassa määrin kriittinen ja vastustava Yhdysvaltoja kohtaan, havaittiin äskettäin operoivan ydinkäyttöisellä sukellusveneellä Meksikonlahdella. Sukellusvene, joka oli aseistettu ohjuksilla, operoi huomaamattomana USA:n vesillä useita viikkoja, ja Yhdysvaltain laivasto ei havainnut vedenalaista alusta ennen kuin se oli jo lähtemässä alueelta. (11)

Korkeat jännitteet Lähi-idässä! (High Tensions In The Middle East!)

Jännitteet Lähi-idässä ovat nousseet uusiin korkeuksiin viime viikkoina lukuisten uutisraporttien mukaan. Heinäkuun lopussa 2012, Syyrian ulkoministeriön tiedottaja Jihad Makdissi uhkasi käyttää kemiallisia ja biologisia aseita jos ulkomaiset hallitukset uskaltaisivat käynnistää hyökkäyksen Syyrian presidentti Bashar al-Assadin hallintoa vastaan. ”Ei mitään kemiallisia tai biologisia aseita tulla koskaan käyttämään, ja minä toistan, ei tulla koskaan käyttämään, kriisin aikana Syyriassa huolimatta siitä miten asiat kehittyvät Syyrian sisällä. Kaikki tämäntyyppiset aseet ovat varastotilassa ja turvatoimien ja Syyrian aseistettujen joukkojen suoran valvonnan alla ja niitä ei tulla koskaan käyttämään, ellei Syyria ole altistunut ulkopuoliselle aggressiolle”, Makdissi ilmoitti. (12) Toisin sanoen, Syyrian hallinto väittää, etteivät he käytä kemiallisia aseitaan Syyrian kansaa vastaan, mutta he ovat halukkaita käyttämään niitä ulkomaisia hallituksia vastaan, sellaisia kuten Yhdysvallat. Reaktiona uhkaukseen, Barack Obama on varoittanut Syyrian hallitusta että Amerikka on halukas käynnistämään hyökkäyksen heitä vastaan jos he alkavat valmistella kemiallisten aseiden käyttöä. ”Meillä ei voi olla tilannetta jossa kemialliset tai biologiset aseet ovat joutumassa väärien ihmisten käsiin. Me olemme olleet hyvin selväpiirteisiä Assadin hallinnolle mutta myös muille pelaajille maassa että punainen viiva meille on, jos me alamme nähdä kokonaista aserykelmää liikuteltavan tai käytettävän hyödyksi. Tuo muuttaisi minun laskentaani. Se muuttaisi minun yhtälöäni”, Obama totesi. (13) Vastauksessa Obaman uhkaukseen Syyriaa vastaan, Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov julisti, ”Suora sotilaallinen väliintulo Syyriassa on mahdoton koska kuka tahansa joka ajattelee sitä… suuntaa kohti yhteenottoa joka ulottuu laajemmalle kuin Syyrian rajat.” (14) Samaan aikaan, Mohsen Rezaie, joka palvelee sovitteluneuvoston (Expediency Council) sihteerinä Iranissa ja on ylimmän johtajan Ayatollah Ali Khamenein neuvonantaja, on varoittanut että Syyriaa ei pidä sallia laskettavan Amerikan kontrolliin. ”Jos Syyria kaatuu amerikkalaisten käsiin, islamilaisesta herätysliikkeestä tulee amerikkalainen. Mutta jos Syyria säilyttää käytäntönsä, islamilainen herätys saa jalansijan Islamissa”, Rezaie sanoi. (15) Tästä kirjoittamishetkestä lukien Syyrian konflikti on kestänyt yli 17 kuukautta ja on vaatinut suunnilleen 23,000 ihmisen hengen. (16)

Jännite Israelin ja Iranin välillä on myös noussut kummankin puolen antaessa uhkauksia toisiaan vastaan. Koskien umpikujaa Israelin ja Iranin välillä, Israelin puolustusministeri Ehud Barak lausui, ”Heillä [Iran] on valinta tehtävänään. He voivat joko neuvotella tavalla joka pyrkii ratkaisemaan nämä kysymykset ja saa heidät noudattamaan kansainvälisiä sääntöjä ja vaatimuksia ja luopuvat heidän yrityksestään kehittää heidän ydinasekykyjään. Mutta jos he eivät suostu, ja jos he edelleen päättävät mennä eteenpäin ydinaseen kanssa, meillä on vaihtoehtoja joita me olemme valmiit toteuttamaan varmistaaksemme, ettei tuota tapahdu.” (17) Kovilla kommenteilla Israelin viranhaltijoilta on ollut vähän vaikutusta Iraniin joka on luvannut ”pikaista, päättäväistä ja tuhoisaa” vastausta mihin tahansa Israelin käynnistämään hyökkäykseen. (18) Iranin virkailijat ovat antaneet lukuisia sapekkaita lausuntoja Israelia vastaan viime päivinä. ”Jos siionistit tekevät hulluuden ja hyökkäävät Iraniin, he tulevat saamaan murskaavan vastauksen islamilaisen tasavallan aseistetuilta joukoilta mikä tulee johtamaan heidän tuhoonsa”, Mohsen Rezaie kerskui. (19) Jotkut kommentit Iranin hallinnolta näyttävät olevan yritystä yllyttää Israelia käynnistämään hyökkäys. ”Siionistisen hallinnon olemassaolo on loukkaus koko ihmiskunnalle”, julisti Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad. (20) Toisessa huomautuksessa, Ahmadinejad julisti, ”Siionistinen hallinto ja siionistit ovat syöpäkasvain. Vaikka yksikin solu heistä on jäljellä yhdessä tuumassa palestiinalaista maata, niin tulevaisuudessa tämä tarina Israelin olemassaolosta tulee toistumaan. Alueen valtiot tulevat pian tekemään lopun vallananastaja-siionisteista Palestiinan maalla… Uusi Lähi-itä tullaan ehdottomasti muodostamaan. Jumalan armon myötä ja kansakuntien avustuksella, uudessa Lähi-idässä ei tule olemaan jälkeäkään amerikkalaisista ja siionisteista.” (21)

Nyt on todennäköisempää kuin koskaan että sota tulee puhkeamaan Israelin ja Iranin välillä. ”Me olemme lähestymässä tosipaikan hetkeä. Jos me emme toimi, on lähes varmaa että Iranista tulee ydinasevaltio. Jos me toimimme, on olemassa hyvät mahdollisuudet, ettei Iranista tule ydinasevaltiota ainakaan vähään aikaan”, totesi Israelin hallituksen virkailija puhuessaan anonyymisti. (22) Samaan aikaan, hiljattainen uutislähetys Israelin Channel 10 News -kanavalla ilmoitti että Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu ”on päättäväinen hyökkäämään Iraniin ennen USA:n vaaleja.” Televisioverkon toimittaja, Alon Ben-David, kertoi katsojille, ”Pääministerin näkökulmasta, aika toiminnalle on yhä lähempänä.” Ben-David edelleen jatkoi sanoen että hän uskoi, ettei edes Barack Obama itse olisi kykenevä taivuttelemaan Netanyahua käynnistämästä hyökkäystä. Raportti myös selitti että he uskovat Israelin suunnittelevan käynnistää operaation Irania vastaan ennen seuraavia presidentinvaaleja Yhdysvalloissa. (23) [Seuraavassa Israelin sotasuunnitelmista ennen USA:n pressanvaaleja Al-Jazeeran sivuilla: http://www.aljazeerah.info/Opinion%20Editorials/2012/August/27%20o/Israel%27s%20War%20Plans%20to%20Attack%20Iran%20Before%20the%20US%20Elections%20By%20Michel%20Chossudovsky.htm ja Israel valmistautuu Iranin (+kumppaneiden) vastaiskuun: http://www.latimes.com/news/nationworld/world/middleeast/la-fg-israel-prepare-war-20120828,0,3366292.story. Suom. lisäys]

Me saatamme pian nähdä tämän koko maailman nielaistuna sotaan ja selkkaukseen. Niin suuren mahdollisuuden kanssa konfliktille, me tarvitsemme meidän Vapahtajaamme nyt enemmän kuin koskaan. Kun Jeesus puhui ”sodista ja sotien sanomista”, yhdessä maanjäristysten, nälänhädän, ja kulkutautien kanssa, Hän varoitti että tämä katastrofi olisi ”murheiden alkua”. Kuitenkin, me tiedämme että meidän Jumalamme avulla me voimme voittaa murheen ja ahdistuksen. Sillä kuten Jeesus sanoi meille Johanneksen evankeliumin luvussa 16:33, ”Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.”

Järkyttävä vilaus tulevaisuuden teknologiasta! (An Unsettling Glimpse At Future Technology!)

Kun minä suoritin tutkimustani tätä uutiskirjettä varten, minä en voinut muuta kuin huomata että oli monia pinnalle pulpahtavia artikkeleita jotka omasivat vahvempaa yhdennäköisyyttä tieteiskirjallisuuteen kuin todellisuuteen. Nämä uutisjutut tarjosivat pelottavan näkymän tulevaisuuden teknologiaan ja esittävät ajan jolloin geneettisesti muokatuista ihmisistä tulee normi ja elektronisia komponentteja upotetaan suoraan miesten, naisten, ja lasten kehoihin.

Näiden erikoisten tavoitteiden etualalla on Puolustusvoimien edistyksellisten tutkimusprojektien virasto (the Defense Advanced Research Projects Agency, or DARPA), joka on yksi Yhdysvaltain armeijan tutkimusosastoista Pentagonissa. Eräs tiedemiesten päämääristä DARPA’ssa on tuottaa geneettisesti muokattuja sotilaita, jotka voivat juosta olympiaurheilijoiden nopeuksilla, toimia nukkumatta 40 tunnin ajan, ja karttaa syömistä useiden päivien ajan kerrallaan. On myös suoritettu tutkimusta että tiedemiehet toivovat jonakin päivänä olevan mahdollista sotilaiden kasvattaa uudelleen vammautuneita raajoja. (24) Toinen ihmeellinen teknologia jota ollaan tutkimassa DARPA’n taholta käsittää ulkoisen tukirangan (exoskeleton) ihmisolennoille joka mahdollistaisi heidän juosta tunteja kerrallaan ja nostella painoja normaalisti yli ihmisen kykyjen, kontaktilinssit jotka välittäisivät kuvadataa satelliiteista ja lennokeista sotilaille taistelukentällä, ja kypärät jotka mahdollistaisivat sotilaiden lukea toistensa ajatuksia ja kommunikoida telepaattisesti. (25) Toukokuussa 2012 ilmoitettiin myös että DARPA toivoo istuttavansa sotilaihin nanotunnistimia, joita käytettäisiin tarkkailemaan sotajoukkojen elämälle välttämättömiä merkkejä ja havaitsemaan mitä tahansa sairauksia joihin he ovat saattaneet sairastua. (26) [Ks. http://www.military.com/video/logistics-and-supplies/military-equipment/2nd-generation-exoskeleton-robotic-suit/697530357001/]

Nyt on tullut päivänvaloon että lääkealan yhtiö nimeltä GlaxoSmithKline on alkanut tutkia bioelektroniikkaa, jonka he toivovat jonakin päivänä mahdollistavan lääkäreiden hoitaa ylettömiä määriä lääketieteellisiä juttuja soveltamalla elektroniikkaa jota istutetaan tai muulla tavalla liitetään ihmiskehoon. Financial Times’in raportin mukaan, bioelektroniikkaa voidaan jonakin päivänä soveltaa hoitamaan sellaisia sairauksia kuten halvausta, epilepsiaa, ja masennusta. (27)

Eräs tiedemies on tehnyt rohkean väitteen että ihmiskunta on nyt vain kahdenkymmenen vuoden päässä kuolemattomuuden saavuttamisesta nanoteknologian käytön avulla. ”Minä ja monet muut tiedemiehet uskovat nyt että noin 20 vuodessa meillä tulee olemaan keinot uudelleenohjelmoida meidän kehojemme kivikautinen ohjelmisto jotta me voimme keskeyttää, sitten peruuttaa, ikääntymisen. Siten nanoteknologia sallii meidän elää ikuisesti. Viime kädessä, nanobotit tulevat korvaamaan verisolut ja tekevät työnsä tuhansia kertoja tehokkaammin”, julisti tiedemies Ray Kurzweil. (28) Kurzweil edelleen jatkoi sanoen, ”Näiden teknologioiden ei pitäisi näyttää lainkaan mielikuvituksellisilta. Meidän puhelimemme suorittavat nyt tehtäviä joiden emme olisi uneksineet olevan mahdollisia kaksikymmentä vuotta sitten. Kun minä olin opiskelija vuonna 1965, minun yliopistoni ainoa tietokone maksoi seitsemän miljoonaa (Britannian puntaa) ja se oli suunnaton kooltaan.” Päättäessään artikkelinsa, Kurzweil kirjoitti, ”Me voimme odottaa kovasti maailmaa missä ihmisistä tulee kyborgeja, keinotekoisine raajoineen ja elimineen.” (29) [Ks. http://www.youtube.com/watch?v=VCYrW-G9Y6I]

Nämä ovat totisesti hämmästyttäviä aikoja joissa me elämme. Tieto on lisääntymässä aina vain lisääntyvällä tahdilla, ja tiedeyhteisö on tulossa rohkeammaksi pyrkimyksissään, jotka nyt sisältävät jumalallisia tavoitteita. Kuitenkaan, en usko Jumalan koskaan sallivan heidän täysin kehittää teknologiaansa, ja Hän ei takuulla tule sallimaan ihmisen saavuttaa kuolemattomuutta teknologian avulla. Me tiedämme Ensimmäisestä Mooseksen Kirjasta että Jumala esti pääsyn elämänpuulle Eedenin puutarhassa. On olemassa vain yksi tapa saavuttaa ikuinen elämä ja se on Herran Jeesuksen Kristuksen kautta.

Kuivuuden katastrofaaliset seuraukset! (The Disastrous Consequences Of Drought!)

Kun itsepintainen vuoden 2012 kuivuus jatkuu, me alamme nähdä sellaisen kuivan ympäristön seurauksia kaikkialla Yhdysvalloissa. Raportin mukaan joka julkaistiin elokuun 21. päivänä 2012, suuri osa kansakunnan maissiviljasta arvioidaan ”huonosta hyvin huonossa tilassa olevaksi”. Kaiken kaikkiaan, 51 prosenttia kaikista maissiviljoista alisuorittaa joidenkin osavaltioiden omatessa vieläkin korkeamman prosenttiosuuden. Prosenttiosuus viittaa huonoihin viljasatoihin useissa osavaltioissa joita ovat seuraavat: Illinois, 73 prosenttia; Indiana, 70 prosenttia; Kansas, 73 prosenttia; Michigan, 48 prosenttia; Missouri, 84 prosenttia; Nebraska, 41 prosenttia; Ohio, 54 prosenttia; ja Wisconsin, 36 prosenttia. (30) Analyytikot ovat varoittaneet että maissinhinta tulee todennäköisesti edelleen nousemaan lisää. ”Minä uskon yhä että joulukuun hinta maissille tulee lopulta liikkumaan uusiin korkeusennätyksiin yli 8,50 dollaria vakalta (1 vakka = n. 36,4 litraa), siirtymisen kanssa noin 9 dollariin joka todennäköisesti vaaditaan riittävän annoksen tarpeeseen etanoli- ja karjateollisuuksissa”, sanoi Arlan Suderman Farm Futures -aikakauslehdestä. (31)

Kuivuuden seurauksena, Mississippi-joki, joka on yksi pääkuljetuskanavista Yhdysvalloissa, on kuivumassa. Uutisraportit osoittavat että monet laivat ja proomut ovat ajaneet karille, ja muut alukset ovat olleet pakotettuja keventämään niiden lasteja, mikä tarkoittaa sitä että se maksaa enemmän laivata viljoja ja muita hyödykkeitä. ”Jokaisen täytyy keventää lasteja ja purkaa proomuja sekä hinausten kokoja”, sanoi Daryl Wheeler Canal Barge Company’sta. (32) Mississippi-joen tila on jyrkässä vastakohdassa viime vuoteen jolloin joki tulvi. Itse asiassa, joen vesitasot ovat nyt ällistyttävät 55 jalkaa (1 jalka = n. 30 cm) alempana kuin ne olivat viime vuonna, ja kolmetoista jalkaa normaalia alempana. (33) Nuo jotka ovat laivausteollisuudessa mukana sanovat että joki on huonoimmassa kunnossa sitten vuoden 1988, vuosi, jonka kuluessa kuivuus aiheutti yli miljardin dollarin tappiot laivausyhtiöille jotka operoivat Mississipillä. ”Viimeisten kahden tai kolmen viikon ajan, fraasi, jota minä kuulen jatkuvasti, on, ’Lähellä vuotta 1988. Pahempi kuin vuosi 1988. Sama kuin vuosi 1988.’ Laskelma oli että teollisuus menetti yli miljardi dollaria. Ja tuohon eivät sisälly mitkään heijastusvaikutukset. On olemassa todellinen mahdollisuus että se tulee olemaan pahempi tänä vuonna”, selitti Lynne Muench, vanhempi varapresidentti American Waterways Operators’illa. (34)

Kun minä pohdin nykyistä Mississippi-joen tilaa, minä en voi muuta kuin ajatella Jesajan kirjan lukua 50:2 joka sanoo meille, ”Miksi ei ollut ketään, kun minä tulin, miksi ei kukaan vastannut, kun minä huusin? Onko minun käteni liian lyhyt vapahtamaan, olenko minä voimaton auttamaan? Katso, nuhtelullani minä kuivaan meren, minä teen virrat erämaaksi, niin että niitten kalat mätänevät, kun ei ole vettä; ne kuolevat janoon.” Minä uskon että Jumala käyttää nykyistä kuivuutta varoituksena laajemmalti Yhdysvalloissa. Surullista kyllä, tuntuu siltä että harvat ihmiset ymmärtävät tämän, ja sen sijaan valitsevat jatkaa sinnikkäästi heidän teoissaan jotka suututtavat Herran. [Tämä voi kyllä olla vähän yliammuttua Samuelilta, koska samanlaisia kuivuusjaksoja on ollut ennenkin USA:n historiassa (esim. v. 1956 ja v. 1988, lue http://yle.fi/uutiset/usan_raju_kuivuus_tuhoaa_viljasatoa/6219687 ja http://www.hs.fi/ulkomaat/Yhdysvaltain+kuivuuden+pel%C3%A4t%C3%A4%C3%A4n+vahingoittavan+infrastruktuuria/a1305587160221) ja ne kuuluvat minusta jotakuinkin normaaleihin säävaihteluihin tietyin aikavälein. Sitäpaitsi äskettäin USA:n etelärannikkoa Mississippi-jokea ylöspäin piiskasi oikein kunnon sademyrsky kun hurrikaaniksikin yltynyt Isaac-myrsky rantautui USA:n etelävaltioihin Meksikonlahdelta ja kasteli maata kunnolla. Tietenkin tällaiset pitkät sateettomat jaksot ja poikkeuksellinen kuuma sää ovat ihmisille ja taloudelle epämiellyttäviä aikoja ja niistä voi vetää helposti johtopäätöksen että Herra kurittaa koko kansakuntaa. Säiden ääri-ilmiöt ovat toki lisääntyneet, sitä ei voi kieltää. Suom. huom.]

Länsi-Niilin viruksen puhkeaminen! (An Outbreak Of West Nile Virus!)

Pyhissä Kirjoituksissa, Jeesus varoitti meitä siitä että ihmisrotu kokisi ruttotauteja päivinä jotka johtavat Hänen takaisintuloonsa. Valitettavasti, Yhdysvallat kärsii nyt pahimmasta Länsi-Niilin viruksen puhkeamisesta historiassaan. Tästä kirjoittamishetkestä lukien, on ollut yli 1,100 tautitapausta 38 osavaltiossa, ja 41 ihmistä on kuollut. (35) ”Länsi-Niilin viruksen tautitapausten lukumäärä ihmisissä on kasvanut dramaattisesti. Me olemme nyt keskellä yhtä laajimmista Länsi-Niilin viruksen puhkeamisista joita on koskaan nähty”, sanoi Lyle Petersen, lääketieteen tohtori (MD) ja johtaja tarttuvien mikrobien kautta leviävien tautien osastolta USA:n tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskuksesta (Center for Disease Control). Tri. Petersen jatkoi sanoen, ”Nuo jotka tulevat sairaammiksi Länsi-Niilin kuumeesta tullaan saattamaan vuoteenomaksi päivien ajaksi tai viikoksi, jota seuraa vain hirveän olon tuntemisen jakso. Ja siinä kohden voi olla väsymissyndrooma missä ihmiset jäävät uupuneiksi viikkojen tai kuukausien ajaksi. Se kestää kauemmin kuin meillä on tapana ajatella.” (36)

Teksasin osavaltioon on isketty lujimmin Länsi-Niilin viruksen puhkeamisella, ja tämä on yllyttänyt Dallasin kaupungin pormestaria aloittamaan hyönteismyrkyn, joka tunnetaan nimellä Duet Dual-Action Adulticide (pestisidi), ruiskuttamisen lentokoneella (ks. http://www.newsday.com/news/nation/to-fight-west-nile-dallas-launches-aerial-defense-1.3910625), ja tämän myrkyn tiedetään olevan myrkyllistä kaloille ja vesielämälle. Lausumalla järjellisen perustansa ruiskuttamiselle, Dallasin pormestari Mike Rawlings totesi, ”Minä en voi ottaa yhtään lisää kuolemia omalletunnolleni koska me emme ryhtyneet toimenpiteisiin.” (37)

Päivitys 4.9.2012

MTV3-verkkouutiset kirjoittaa kolmesta erillisestä tautiesiintymästä tai epidemiasta joita Yhdysvalloissa on viime aikoina alkanut esiintyä: http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/09/1609749/epidemiat-vaivaavat-yhdysvaltoja---tama-kannattaa-tietaa

Kompuroiva globaali talous! (A Stumbling Global Economy!)

Näinä epävarmoina aikoina, me näemme useita indikaattoreita siitä että maailman taloudet voivat kohdata monia haasteita edessäolevina päivinä. Yhdysvalloissa, me olemme nähneet latteaa ”elpymistä”, huolimatta Barack Obaman väitteestä että talous on parantumaan päin. Äskettäisen CNBC’n raportin mukaan, työttömyys nousi 44 osavaltiossa heinäkuun aikana 2012. (38) Samaan aikaan, Reuters on raportoinut että Federal Reserven (USA:n keskuspankin) pääjohtaja Ben Bernanke harkitsee toista rahallisen elvytyksen (piristysruiske) kierrosta. ”Monet jäsenet päättelivät että uusi rahalaina oikeutettaisiin todennäköisesti kohtuullisen pian, elleivät saapuvat tiedot osoittaisi merkittävään ja kestävään voimistumiseen taloudellisen elpymisen nopeudessa”, Bernanke totesi. (39) Lisäksi, Kongressin budjettitoimisto on antanut varoituksen julistaessaan että Yhdysvallat tulee todennäköisesti kärsimään toisesta taantumasta vuonna 2013 jos ei ryhdytä toimenpiteeseen laajentamaan veroleikkauksia ja karteta laajamittaisia automaattisia leikkauksia kulutukseen. (40) Mahdolliseen skenaarioon on viitattu ”fiskaalisena jyrkänteenä” ekonomistien, lainsäätäjien, ja valtavirran uutismedian toimesta.

Surullista kyllä, Euroopan velkakriisi näyttää tulevan vain pahemmaksi, kun me etenemme ajassa. Raportin mukaan elokuulta 2012, eurooppalainen Ranskan kansakunta on nyt taantumassa. (41) Iso-Britannia kärsii myös taantumasta joka on nyt kestänyt kolme peräkkäistä tilineljännestä, samalla kun vuoden 2012 toinen neljännes näki taloudellisen supistumisen paljon ankarampana kuin mitä oli ennakoitu. Puhuessaan hiljattain julkaistusta datasta Isossa-Britanniassa, ekonomisti Peter Dixon julisti, ”Rehellisesti sanoen ei ole ylipäätään mitään hyvää joka tulee esiin näistä luvuista. Talous näyttää olevan ammuttu pahasti seulaksi alapuolelle vesirajan tässä vaiheessa. Se on paljon huonompi aktiviteettikausi kuin me olemme odottaneet.” (42)

Nyt näyttää kasvavassa määrin todennäköiseltä että Euroopan valtiot tulevat pian hylkäämään eurovaluutan. Itse asiassa, Citigroup on ilmoittanut että on olemassa 90 prosentin mahdollisuus että Kreikka jättää euron seuraavien kahdentoista tai kahdeksantoista kuukauden sisällä. (43) Reaktiona viimeaikaisiin tapahtumiin, Suomen valtio on ilmoittanut että se on alkanut valmistautua euroalueen hajoamiseen. ”Meidän täytyy kohdata avoimesti mahdollisuus euron hajoamisesta. Se ei ole jotakin jota kukaan puoltaisi Suomessa, annettakoon hallituksen olla rauhassa. Mutta meidän täytyy olla valmiina”, totesi Erkki Tuomioja, Suomen ulkoministeri. (44) [Hah hah! Vai pääsi risuparta Tuomiojakin tähän uutiskirjeeseen! Todettakoon että tästä Erkin lausunnosta nousi suuri kalabaliikki Suomessa ja hänen piti toppuutella noussutta kohua. Tuomiojan mukaan hänen lausumiaan tulkittiin väärin ulkomailla ja hän ei tarkoittanut sitä että Suomi harkitsisi eurosta eroamista (lue http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012081715966405_uu.shtml). Kuitenkin siteerauksesta käy selvästi ilmi että Suomen ulkoministeri ja pääministeri ovat eri linjoilla euron suhteen. Yksi sentään kehtaa lausua ääneen totuuden ja toinen karttaa totuuden sanomista julkisesti tai kieltää koko asian, siis pääministerimme Katainen joka ei elä reaalimaailmassa. Suom. huom.]

Lopuksi, minä tiedän että on olemassa hyvin paljon enemmän josta voitaisiin kirjoittaa koskien vaikeuksissa olevaa maailmaa jossa me elämme. Minä myös ymmärrän että uutisraporttien omaksuminen koskien tämän päivän ajankohtaisia tapahtumia voi olla vaikeaa joillekin ihmisille, ja se on siitä syystä että minä haluan muistuttaa jokaista, joka lukee tätä uutiskirjettä, että meillä on rakastava Vapahtaja joka tulee olemaan kanssamme matkan joka askeleella, kun me kohtaamme monia haasteita, joita meidän vihollisemme asettaa poluillemme. Kyllä, Saatana yrittää luoda yhden-maailman antikristillisen järjestelmän, mutta se on valtakunta joka koostuu raudasta ja savesta, ja se ei tule pysymään pystyssä. Minä kehotan kaikkia teitä panemaan uskonne ja luottamuksenne Jumalaan. Kiitokset kaikille teille jotka niin jalomielisesti tuette tätä ministeriötä. Me Last Trumpet -ministeriössä olemme siunattuja voidessamme palvella teitä ja pyrimme työskentelemään niin kovasti kuin pystymme ennen Vapahtajamme loistokasta paluuta. Jos teillä on mitä tahansa rukouspyyntöjä, please tuntekaa tervetulleiksi lähettämään niitä meidän suuntaan. Me kannamme mielellämme anomuksenne Kaikkivaltiaan valtaistuimen eteen. Armo ja rauha olkoon yllänne Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Samuel David Meyer

Suomentanut: Olli R. (“nokialainen”)

Lähdeluettelo

01. The New American, August 11, 2012, By Joe Wolverton II, http://thenewamerican.com.
02. Official Executive Order, March 16, 2012, By Barack Obama, http://whitehouse.gov.
03. Official Executive Order, July 6, 2012, By Barack Obama, http://whitehouse.gov.
04. Ibid.
05. Small Wars Journal, July 25, 2012, By Kevin Benson and Jennifer Weber, http://smallwarsjournal.com.
06. The Washington Times, August 7, 2012 By The Washington Times, http://washingtontimes.com.
07. Ibid.
08. United Press International, March 13, 2012, By UPI, Anoka, Minnesota.
09. Russia Times, August 13, 2012, By Russia Times, http://rt.com.
10. The Blaze, March 30, 2012, By Tiffany Gabbay, http://theblaze.com.
11. The Washington Free Beacon, August 14, 2012, By Bill Gertz, http://freebeacon.com.
12. Associated Press, July 23, 2012, By Ben Hubbard and Paul Schemm, Beirut, Lebanon.
13. The New York Times, August 20, 2012, By Mark Landler, Washington, D.C.
14. Reuters News Service, August 21, 2012, By Dominic Evans, Beirut, Lebanon.
15. AFP, August 18, 2012, By AFP, http://news.yahoo.com.
16. The Herald Sun, August 22, 2012, By AFP, http://heraldsun.com.au.
17. AFP, August 1, 2012, By Matthieu Rabechault, http://news.yahoo.com.
18. The Times of Israel, August 18, 2012, By Michal Shmulovich and Yifa Yaakov, http://timesofisrael.com.
19. Haaretz, August 21, 2012, By Haaretz, http://haaretz.com.
20. Associated Press, August 17, 2012, By Associated Press, Tehran, Iran.
21. AFP, August 17, 2012, By AFP, http://news.yahoo.com.
22. Associated Press, August 16, 2012, By Amy Teibel, Jerusalem, Israel.
23. The Times of Israel, August 20, 2012, By Times of Israel Staff, http://timesofisrael.com.
24. The Daily Mail, August 12, 2012, By Damien Gayle, http://dailymail.co.uk.
25. Ibid.
26. WorldNetDaily, May 5, 2012, By Bob Unruh, http://wnd.com.
27. Financial Times, July 31, 2012, By Clive Cookson, http://ft.com.
28. Business Insider, July 16, 2012, By Alyson Shontell, http://businessinsider.com.
29. Ibid.
30. Des Moines Register, August 21, 2012, By Des Moines Register, http://desmoinesregister.com.
31. Ibid.
32. Today’s THV, August 10, 2012, By Lindsey Tugman, http://todaysthv.com.
33. Reuters News Service, July 27, 2012, By Emily Le Coz, Tupelo, Mississippi.
34. Time Magazine, July 30, 2012, By Josh Sanburn, http://time.com.
35. LiveScience, August 22, 2012, By Rachel Rettner, http://livescience.com.
36. WebMD Health News, August 22, 2012, By Daniel J. DeNoon, http://webmd.com.
37. Associated Press, August 17, 2012, By Sarah Kuta, Dallas, Texas.
38. CNBC, August 17, 2012, By Jane Wells, http://cnbc.com.
39. Reuters News Service, August 22, 2012, By Pedro da Costa and Alister Bull, Washington, D.C.
40. CNN, August 22, 2012, By Jeanne Sahadi, New York, New York.
41. MSN News, August 8, 2012, By MSN News, http://news.in.msn.com.
42. The Telegraph, July 25, 2012, By Angela Monaghan, http://telegraph.co.uk.
43. Reuters News Service, July 26, 2012, By Reuters News Service, Milan, Italy.
44. The Telegraph, August 16, 2012, By Ambrose Evans-Pritchard, http://telegraph.co.uk.


Kommentit koskien tätä uutiskirjettä tai keskusteluaihe-ehdotuksia voidaan jättää osoitteeseen editor@lasttrumpetnewsletter.org.

Jos haluat jättää rukouspyynnön, voit lähettää emailia osoitteeseen prayer@ltmmail.org tai mailata sen meidän postiosoitteeseen.

http://lasttrumpetministries.org

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com